Mitä pahaa siinä on, että olen todella isolla työllä saanut senverran rahaa kasaan että voin elää jo kolmekymppisenä suht vapaata elämää, ajaa hienolla autolla, ostaa merkkivaatteita ja asua mukavasti?
Naiset tuntuvat ajattelevan, että materia olisi minulle kaikkein tärkeintä ja puhe pyöriikin aluksi sen ympärillä, ehkä pinnallisista asioista on helppoa puhua. Kuitenkaan nämä asiat ei merkkaa mulle mitään, ainoastaan se että on vapaus tehdä asioita oman mielen mukaan. Kestää aikaa kuitenkin, että pystyn avautumaan sisimmistä asioistani toiselle, en niitä ala ekoilla treffeillä kertomaan. En myöskään puhu rakkaudesta ekojen kuukausien aikana, mielestäni se on vastenmielistä, ihastumisesta kuitenkin kun on kyse.
Mutta miksi naiset luovat omassa pienessä pääkopassaan minusta ajatuksia, että minulle ei mikään riitä ja heti olen siirtymässä seuraavaan jos nainen haluaa sitoutua?
Haluan tavallisen naisen jota ei kiinnosta autot ja talot, mistä semmoisen löytää? Pyrkyreitä kyllä riittää ja yhden illan juttuja, mutta mistä saisi enemmän? Kuitenkaan en halua luopua noista rojuistani, ei kai homma niinkään mene..
Naiset tuntuvat ajattelevan, että materia olisi minulle kaikkein tärkeintä ja puhe pyöriikin aluksi sen ympärillä, ehkä pinnallisista asioista on helppoa puhua. Kuitenkaan nämä asiat ei merkkaa mulle mitään, ainoastaan se että on vapaus tehdä asioita oman mielen mukaan. Kestää aikaa kuitenkin, että pystyn avautumaan sisimmistä asioistani toiselle, en niitä ala ekoilla treffeillä kertomaan. En myöskään puhu rakkaudesta ekojen kuukausien aikana, mielestäni se on vastenmielistä, ihastumisesta kuitenkin kun on kyse.
Mutta miksi naiset luovat omassa pienessä pääkopassaan minusta ajatuksia, että minulle ei mikään riitä ja heti olen siirtymässä seuraavaan jos nainen haluaa sitoutua?
Haluan tavallisen naisen jota ei kiinnosta autot ja talot, mistä semmoisen löytää? Pyrkyreitä kyllä riittää ja yhden illan juttuja, mutta mistä saisi enemmän? Kuitenkaan en halua luopua noista rojuistani, ei kai homma niinkään mene..
Vastaukset 69
Vanhimmat
Ehkä sun olisi hyvä edes hiukan vilauttaa sisintäsi, osoittaa että sinussa on syvyyttä, arvoja ja ajatuksia.
Muutoin helposti naisilla itsesuojeluvaisto huutelee.
Bimbon saisit ilmankin, haluatko?
Koska itse ajat hienolla autolla, pukeudut merkkivaatteisiin ja asut upeasti, näyttää ulospäin siltä, että nuo asiat ovat arvomaailmassasi etusijalla. Miten ihmeessä sinusta voisi kiinnostua täysin vastakkaisen arvomaailman omaava nainen? Eivät he halua miestä, joka näyttää pinnalliselta materialistilta. Kyllä sinusta pitäisi välittyä samanlainen arvomailma mikä heilläkin on, jos kerran heidän seurassaan haluat hengata.
Niin siis kyse on enemmänkin ominaisuuksista mitä autosta löytyy joita arvostan, en niinkään sitä hintaa tai merkkiä.. Tekniikka kiinnostaa..
Vaatteet ovat merkkivaatteita siksi, että niitä on helppo ostaa.. Halvemmista löytyisi tyylikkäitä itselle sopivia vaatteita kanssa, mutta vaatisi enemmän vaivaa ja tyylitajua löytää niistä mieluisia, joten vaatteetkin nyt sit on mitä on..
Ja kämppä nyt vaan on paikka jossa vietän paljon aikaa ja haluan panostaa siihen.. Mitään vanhaa ei kannata ostaa ihan jo tulevien remonttienkin takia..
En siis koe noita mitenkään merkittävinä asioina itse enkä näe ihmistä toista parempana riippuen siitä mitä tämä omistaa.. Vaikea kuvailla, mutta olenko sitten pinnallinen idiootti?
Mulla on paljon miespuolisia kavereita ja ne on kyl kaikki ihan laidasta laitaan, mutta naisille tää on jotenki ylitsepääsemätön ongelma, miksi?
"naisille tää on jotenki ylitsepääsemätön ongelma, miksi?"
No siksi, että annat itsestäsi sellaisen vaikutelman, että nuo asiat ovat arvomaailmassasi etusijalla. Turha sinun on minulle perustella mieltymyksiäsi (tai kenellekään muullekaan). Kyse on vaikutelmasta, jonka itsestäsi annat. On aivan luonnollista, että ympärilläsi pörrää sellaisia naisia, jotka näkevät sinussa kaltaisensa, eli materialistin.
Komppaan edellisiä vastaajia. Merkkivaatteissa tai kalliissa autossa ei ole mitään vikaa. Jos haluat löytää täysipäisen naisen, joka ei halua olla kanssasi vain omaisuutesi takia, sinun täytyy kuitenkin avata hiukan itseäsi. Jos ainoa, mitä näytät itsestäsi ulospäin on menestyksen merkit, on naisen mahdotonta päätellä, vastaako sisimpäsi hänen arvomaailmaansa. Jos nainen on pienituloinen, hän pelkää, ettei kelpaa sinulle tai että kuvittelet hänen haluavan hyötyä kustannuksellasi. Jos nainen on kiinnostunut kulttuurista, politiikasta, vapaaehtoistyöstä, liikunnasta, matkustelusta tms., hän haluaa samanhenkisen kaverin. Et varmaankaan ole pinnallinen etkä idiootti. Se pitäisi vain osoittaa keskusteluissa. Ei heti alkuun tarvitse kertoa kaikkea lapsuudesta asti eikä syvimpiä tuntojaan. Riittää, kun valotat ajatusmaailmaasi, jotta voitte luodata, löytyykö tarpeeksi yhteistä. Ja mistäs ne naiset heti alkuun tietävät omaisuutesi määrän ja laadun, jollet sitä itse kerro. Puhu ihan muista asioista kuin moottorin tehosta, asuinneliöistä, Rolexin hinnasta...
Sä aloitit esittelysi rahalla ja merkkivaatteilla.
Jos näytät ulos siltä, niin todennäköisesti kierrän sinut kaukaa.
Ei ole "karvoihin katsominen", mutta "vaatteet on sun aatteet".
Olen saanut näistä rahakkaista trendipelleistä trauman ja olen näköjään yksin kun ei rahakas ole kelvannut. Mukavia ei näy ja ujoja ei saa edes kahville.
Pitäähän miehellä olla muutakin arvoja kuin raha, eikö?
Miten minä näen tai kuulen sen miehestä, kun mies esittelee itsensä autolla ja Thaimaan osakkeilla? Ja juuri sitä leveilyä VIHAAN.
Niin ei naiset sitä tiedäkään heti, mutta tottakai se tulee selville kun tapailee.. Outoa olisi alkaa salailemaan osotetta tai valehtelemaan asioita. En tietenkään tuo asiaa puheissani esille.
Hieman turhauttaa vaan, kun en kuulemma tiedä ihmisten ongelmista mitään koska minulla on niin helppoa. Noh, en kuitenkaan ala tekemään itsestäni mitään sankaria koska semmoinen en ole. Kuitenkaan mitään en ole ilmaiseksi saanut, kieltämättä kuitenkin tuuria on ollut, kaikenlisäksi isojakin vastoinkäymisiä joista en halua huudella ekoilla tapaamisilla, en ehkä ihan ensimmäisen kuukauden aikanakaan.
Mutta kyllä vastauksissa järkeäkin on, ehkä pitäisi avautua tuntemuksista vaan aikaisemmin mitä nykyisin. Vielä kun keksisi miten?
No tiedätkö ihmisten ongelmista? Koskettavatko ne sinua? Tunnetko OIKEASTI myötätuntoa vähäosaisia kohtaan, vai ajatteletko tähän tapaan: "Kaikilla on samat mahdollisuudet pärjätä elämässään, miks'eivät tee ongelmilleen mitään, ei heidän pönkittämisensä minulle kuulu"? Annatko koskaan niistä runsaista tuloistasi ropoja hyväntekeväisyyteen?
Tutkittu tosiasia nimittäin on, että hyväntekeväisyysjärjestöjen varat kertyvät pienituloisten ja köyhien ihmisten lahjoituksista. Hyvätuloisia ei vois vähempää kiinnostaa kanssaihmisten hätä. (No, TV:ssä esitetyt hyväntekeväisyyskonsertit saavat myös hyvätuloisten kukkaronnyörit avautumaan, koska silloin lahjoittaminen on "mediaseksikästä". Hyvä kun lahjoittavat silloin.)
Totta, olen jossainmäärin itsekäs mitä tulee koko maailman pelastamiseen. Kuitenkin haluan auttaa lähimmäisiäni, mutta en rahallisesti. En kehtaisi kenellekään sitä edes ehdottaa, ajattelen vastapuolen kokevan sen loukkaavana.
Vaikka olen itse ollut suht tarkka raha-asioissa pidän sitä heikkoutenani. Ihailen ihmisiä, joita ei raha kiinnosta eikä se minuakaan muuten kiinnosta kuin siksi, että olen pyrkinyt luomaan itselleni järjestelmän jossa ei tarvitse laskea joka penniä eikä näin tarvitse stressata tulevasta.
Teen hyväntekeväisyyttä lähinnä auttamalla lapsia, osallistun myös jonkunverran vähempiosaisten vuoksi järjestettäviin keräyksiin, mutta nämä koskevat lähinnä sairaita ihmisiä, jotka ei ole itse pystyneet vaikuttamaan kohtaloonsa. En koe pienituloista mitenkään autettavana ihmisenä.
En siis halua olla maailmanparantaja, enkä myöskään puheissani mikään hyväntekijä (lahjoitan firman kautta tai nimettömänä, suht vähän kuitenkin), en halua olla mikään casanova joka lupailee tyhjiä. Haluan tavallisen naisen joka haluaa tavallista elämää kanssani, onko se liikaa pyydetty?
Kertomasi jälkeen minä miettisin, riittäisinkö sinun kaltaisellesi kuitenkaan.
Olen nätti ja fiksu, empaattinen ja lahjakaskin, mutta arvoni pyörivät ihan muualla kuin rahassa.
Arveluttaisi, että sen vuoksi saisin jossain vaiheessa ylenkatsetta osakseni.
pienituloisenkin rahat riittää luomuruokaan ja korkealaatuisiin vaatteisiin. Kaikki on kiinni siitä, miten asiansa järjestää ja mitkä on menojen määrät.
Toiset tykkää kuluttaa rahansa hömppäviihteeseen, kalliisiin ravintoloihin, kampaamoihin, autoihin jne. Jotkut uusii kotikalustonsa huvin vuoksi kerran vuodessa. Jos on isot menot, on oltava isot tulot.
Itselleni merkitsee eettiset elämänarvot ja tykkään pitää asiat yksinkertaisina ja selkeinä. Kun ei postiluukusta räpsähdä kymmeniä laskuja korkoineen päivineen, olo on yllättävän levollinen. Kannattaa kokeilla.
Tavalliset naiset, joita ei kiinnosta materialismi, voi vierastaa sua ja tulkistsee herkästi, että teidän ajatusmaailmat ei voi kohdata. Varsinkin jos sä tuot ne heti esiin. Voi tulla myös tunne, että sulla ei voi olla kiinnostusta mitään tavallisuutta kohtaan, pitää olla jotain tasokkaampaa ja parempaa, eikä sulle tavallinen elämä kelpaa.
On kyllä yllättävää ajatella että riittääkö joku jollekin riippuen tilin saldosta tai muusta pintapuolisesta krääsästä. Munmielestä noi on kuitenkin kaks eri asiaa.
Ei kai kukaan nainen voi oikeasti ajatella, että riittääkö toiselle jos tilin saldo on pienempi? Mun tärkein ajatus on tehdä nainen onnelliseksi, ihan sama miten. Toistaiseksi yritykset on päätyneet johonkin naurettavaan diipadaapaan tai sitten kyseessä on ollut joku täys bimbo, ei ymmärrä..
se selviää heti kun mietit sen asian toisinpäin. Ymmärrät sen sillä sekunnilla kun itselläsi tili näyttää loppukuukaudeksi makaronia ja kaurapuuroa ja laskuja on vino pino ja sun deittikumppani alkaa ehdotella purjehduslomaa ja uusia sisustusratkaisuja. Ja mietit, että sun pitäisi siinäkin tilanteessa tehdä se toinen puolisko vielä onnelliseksi.. Kun tajuaa heti, että ei ne maailmat ja "onnet" oikeasti kohtaa millään tasolla.
Kuulostaa tekemällä tehdyltä ongelmalta. Tapailla voi, sitoutua ei ole pakko ja naiset arvostavat sitä, että mies on menestynyt. Ihan kaikki naiset, nekin jotka gambialainen villapipo päässä muuta väittävät.
Jos sulla todella on ongelma löytää sopivaa naista, niin olet etsinyt vääristä paikoista. Samanlaisia sinkkunaisiakin on: hyvin tienaavia, joilla on silti arvot kohdillaan eikä kiire sitoutua.
Se vaatimus naiselle on liikaa, ettei häntä saisi autot ja talot kiinnostaa. Totta kai materia on plussaa jos sitä on, vaikka mies huolitaan ihan muista syistä.
Itseäni kiinnostaa se, miten näille naisille tuot esille sen, että sinulla on rahaa ym? Vai päättelevätkö naiset kaiken autosta ja vaatteista? Tuskin ketään ainakaan suoraan kysyy tilin saldoa?
Joo, en tuo asiaa esille mitenkään. Liikun paljon autolla mm. deiteille ja kotonani on mukava järjestää deittejä naisen kanssa. Tykkään käydä mökillä ja en pysty sitäkään peittelemään. Eli tätä kautta se usein alkaa, ei tietenkään ekoilla deiteillä. Ei riitä pidemmänpäälle, että sanon vaan että mulla on ollut tuuria. Ja toisaalta en halua valehdella jos joku kysyy asiasta jotain, pitäisikö sanoa, että kaikki on velaksi hankittua vaikka ei olekaan vai mitä hittoa sitä tekisi?
Voi tietysti olla, että olen keksinyt koko ongelman ja kyse on jostain muusta. Ehkä olisi hyvä jos näin on. Ja tarkennuksena vielä, että rahaa ei ole mitenkään älyttömästi, lähinnä senverran että pystyy suht kivasti elämään ja tekemään sitä mistä tykkää.. Työssäkäyntiä ei pysty enkä halua lopettaa.
Siinä on sitä pahaa, että usein se, jolla on pätäkkää, pystyy määrittelemään, miten suhteessa ollaan, mitä tehdään, milloin harrastetaan, mikä laatutaso käy, milloin mennään mökille, milloin hotellliin, milloin lomalle, millaiset asiat, ihmiset, harrasteet, koti hyväksytään ja usein sitä rimaa ei ainakaan voi laskea se paremmin elävä. Nainen elää siivellä, aikansa se on mukavaa, mutta se on myös kahlitsevaa ja ahdistavaa. Menee tunne, että ei voi aidosti vaikuttaa asioihin, koska voi olla joko vain samaa mieltä, ja jos on eri mieltä, niin sillä ei ole merkitystä, jos ei ole kovin varakas. Jos nainen järjestää jotakin ihan itse, mies nyrpistelee nenäänsä takuulla.
Ja kun mies on tottunut kovempaan elintasoon, mies käytännössä halveksii sitten matalampaa elintasoa ja kaikkea mitä sen kautta välittyy ja se heijastuu myös ihmissuhteisiin, koska ei halua eikä hyväksy omaan elämäänsä sellaisia asioita.
Varakas mies ei myöskään koskaan lähtisi naisen mukaan tai voisi luopua mistään omista jutuistaan, jättäisi vaikka sitä asuntoaan, työtään, jne, mutta odottaa, että naisen pitäisi se tehdä.. Varakas mies pystyy elämään ja tekemään asioitaan suvereenisti aina. Nainen ei voi, jos lähtee sellaisen mukaan. Nainen ei voi luottaa itseensä isoissa päätöksissä, koska ne eivät viimekädessä ole koskaan naisesta kiinni vaan aidosti vain miehen mieltymyksistä, jos on kyse mistä tahansa, mihin liittyy raha ja mihin nyt ei liittyisi.
Vaikka näennäisesti yhdessä päätettäisiin asioista, nainen voi kokea, et on aina alakynnessa miehen suhteen. Niin kauan, kuin on samaa mieltä menee hyvin. Sitten jos ei haluakaan jotakin tai tahtoo jotakin muuta, ja mies on eri mieltä, tasa-arvo häviää sen saman tien.
Esim miehen menestys säätelee vapaa-ajan käyttöä paljon. Perusduunarin nainen saa tehdä vapaammasti ihan mitä tahtoo tai olla tekemättä, kovapalkkaisen pomon nainen ei kärsi lähtä pelaamaan biljardia kuppilaan, eikä ole kovin hohdokasta käydä sienimetsässä, eikä harrastaa vaikka entisöintiä tai puutöitä, koska mies ei ole sellaisesta kiinnostunut. Harvoin tosin sellaiset ihmiset kohtaavatkaan, jos menesetynyt mies harrastaa vaikka lentämistä, viinimatkailua tai syvänmerensukellusta.
Niissä suhteissa, joissa on suht samankohtaiset tulot, on myös on myös samankohtainen tasa-arvo ja molemmilla aidosti samanlaiset vaikutusmahdollisuudet elämään.
Tämä herätti kyllä ajatuksia.. Mutta mitä voin tehdä asian suhteen? Tarkoitukseni ei koskaan ole ollu hakea valtaa parisuhteessa taloudellisen tilanteen kautta, kuten aikaisemmin kirjoitin niin nämä ovat minulle erillisiä asioita..
no eiköhän se oo kaikille parasta kun ryyppäät sen omaisuutes ja asunnon ja auton niin ei tarvi tuotakaan ongelmaa miettiä
Valtaa ei tavallaan haeta, mutta se, jolla on resursseja pystyy paremmin toimimaan joten se päätöskin monesti kasautuu, jos ei tiedosta asiaa. Jos toinen määrittelee elämää siksi vain, että pystyy panostamaan paljon, toinen kutistuu
Aika hyvin menee jos asian käsittää. Ja suostuu hieman pohtimaan ja näkemään elämää tavallisen ihmisen tasolta ja pystyy vielä olemaan siihen suhteellisen tyytyväinen, niin ettei sorru halveksimiseen ja pystyy aidosti joskus nauttimaan ihan tavallisestakni elämästä ilman jotain luksuskuorrutusta. Samoin antaa toisen päättää joskus asioista ja toteuttaa niitä omalla tavallaan ilman puuttumatta asiaan vaikka on asioita, joita voi tehdä suuremmalla panostuksella. Ihan vain siksi, että toisella säilyy omanarvontunto, luovuus ja tekemisen ilo ja tunne siitä, että hänenkin sanomisillaan on todella jotakin merkitystä, vaikka itse voisi hoitaa asian kymmenen kertaa nopeammin, kalliimmin ja hienommin. Siinä tulee muuten lytänneeksi toista, vaikka tarkoittaisi hyvää.
Muistaa, että jaetaan sitä vastuuta suhteesta tasaisesti. Eli jos toinen määrittelee vaikka paljon rahankäyttöä tai kulutusta, voi toinen määritellä esimerkiksi ajankäyttöä. Jousto päivittäisissä asioissa puolin ja toisin on silti merkittävämpää kuin joku iso hankinta vaikka.
Voi myös pohtia sitä, mistä voisi itse olla valmis luopumaan yhteiseksi hyväksi. Koska se ei ole "minun määrittelemä hyvä, joka sinun pitää hyväksyä" vaan meidän yhdessä määrittelemä hyvä, jolloin molemmilla on hyvä olla.
Mulla on semmonen omanarvontunto, vaikka oon köyhä, että en rupeis kellekään "puudeliksi" eli tahdottomaksi elätiksi, jolle joojoo-mielisyydestä kustannettaisiin asioita. Eli musta on kivempi mennä heselle yhtä persaukisen miehen kanssa kuin pihvipaikkaan joko surren, että budjetti menee sekasin tai sitten tuntemaan semmosta alemmuutta jos mulle tarjotaan. Kuten tuolla aiemmin joku kirjoitti, niin kuitenkin se valta tahtoo jotenkin siirtyä sille, jolla on enemmän varallisuutta. Haluan olla oman elämäni herra, eikä nuo ylläpidetyt lätkävaimotkaan aina niin onnellisia ole kun elämä pyörii vaan sen puolison uran ympärillä.
En ole koskaan oikein osannut omaisuudenhoitoa ym ja eipä oo mitään ollu juuri jäämäänkään minimitulolla.. Ehkä mulla olis rahaa, jos olisin pitänyt sen keräämistä tarpeellisena. Viihdyn kaltaisteni seurassa täällä alemmassa sosiaaliluokassa, jossa ei tarvitse selitellä sen kummemmin, jos ei vaikka pääse jonnekin, kun ei oo rahaa, eikä se ole mikään häpeä edes "omien" parissa. Vaikka koiran eläinlääkäri voi sotkea koko kuukauden talouden.
Miksi tavallan haet erilaista kumppania? Mulla on kirpputorikalusteet ja köyhemmän ihmisen elämä. Ite ainakaan en edes tuntis halua tavata miestä, jonka arvomaailma ulkoisin perustein vaikuttaa niin materialistiselle. Leikkiskö kuitenkin samanlaiset lapset parhaiten yhdessä? Hyvintoimeentulevan ja vähävaraisen todellisuudet eroaa niin toisistaan. Omassa suhteessani tiedän, että on varmaa, ettei kumpikaan ole toisen kanssa rahan takia, kun sitä ei liiemmin ole. Maksetaan toistemme laskujakin vaikka viimeisillä rahoilla, jos tilanne on paha ja sit mietitään mitä syödään. Semmosta arkipäivän solidaarisuutta. Ja autan kyllä tuntemattomiakin pienin panoksin, jos vaikka joltakin bussissa puuttuu hiukan bussilipun hinnasta.
Nainen voi haluta aitoa suhdetta, eli omaisuutesi ei merkkaa siinä mitään. Se voi tehdä sut itsesi vain tyytyväiseksi että sulla on rahaa yms.
Kun elät "vapaata" elämää, kaikki muut eivät elä. Eli ei ole rahaa yhtä paljon. Minusta sinä näet kuka välittää aidosti... tunnet.
Itse välitin aidosti, mutta mies luuli jotain muuta. Surullista.
No pakko sanoa että vaikeaa tulee olemaan naisen löytäminen. Itse pitkälti samassa tilanteessa. Vähän ujoutta, introverttiyttä ja urheilullista ulkomuotoa lisänä mikä kai antaa helposti mielikuvan ylpeästä ihmisestä. Ja kun harvoin onnistuu ihmisiin tutustumaan siten että tuo maallinen puoli pysyy piilossa ilman valehtelua, niin ne ajatusmaailmalta samankaltaiset ihmiset menevät puolustuskannalle ja kylmemmän ajatusmaailman ihmiset kiinnostuvat siihen asti että selviää ettei se luksuksen tavoittelu olekaan se elämäntarkoitus.
Ehkä se on tämä suomalainen kulttuuri joka tappaa suurimman osan näistä välimuodoista. Lähinnä on mieleen tullut yrittää jossain toisessa maassa jossa asennoituminen maalliseen olisi luontevampaa. Mutta taitaapa siinäkin tulla ne muut kulttuuri-erot esteiksi? Ei kyllä pienintäkään halua olisi omaisuutta tuhotakaan koska kyllähän ne arkipäivän pienet jutut tekevät elämästä parempaa eikä köyhänäkään olisi mitään takeita naisen löytämisestä.
Niin, ja lisätäänpä nyt sekin, että kavereita kun löytyy vähän jokaisesta sosiaalisesta luokasta. On lievästi kehitysvammaisia kavereita, syrjäytymisen/mt-ongelmien/alkoholismin rajoilla olevia kavereita, normiduunareita, kai miljonäärejäkin(en ole varma kun ne asiat ei tule puheeksi) jne. Näille kaikille se raha ei merkitse juuri mitään. Mutta naisille se tuntuu olevan jokin ihme asia johon ei suhtautua luontevasti vaan se on joko puolesta tai vastaan.
Mulle olis ok varallisuuserot, jos se ois luontevaa.. tehtäis semmosia asioita joihin kummallakin on varaa tai sit se tarjoaminen pitäs olla jotenkin tyylikästä. varakkaat ei halua puhua rahasta, se on moukkamaista. Mutta köyhien on siitä pakko puhua, kun se on monesti se rajoittava tekijä. Tyyliin jos mennään johonkin kalliiseen ravintolaan, niin voi miettiä koko ruuan ajan, että maksaako tuo vai mitä ja sit tuun nolatuksi, jos ei ite pysty jotain ihme illallista maksamaan. Jos ite pyydän kaveria kahville, sanon yleensä, että mä voin tarjota jos sulla on huono tilanne. Tää on köyhempien arkipäivää.. Sit varakkaammille tulee tunne, että joku haluaa hyötyä, miten toki joskus onkin.. Tietysti joka treffikumppania ei voi eikä kannata alkaa elättämään. Mutta ehkä ois hyvä tehdä alussa asioita, joihin kummallakin on varaa. Kai se sit suhteessa menee luontevasti, että se jolla on varaa, maksaa vaikka lomamatkan. Köyhemmät monesti jakaa vähästäänkin ja varakkaammat aattelee, että joku haluaa hyötyä. Tulo/varallisuuserot usein jotenkin vääristää ihmissuhteita. Mutta toki erilainen kumppani muutenkin antaa mahdollisuuden kurkistaa eri maailmaan.. Onnelliseksi voi tulla niin monella tavalla. Vuokrayksiössä voi maata telkkua kattomaassa onnellinen pari ja palatsissa eri huoneissa etääntyneet puolisot.. Mäkin arvostan laatua, mutta etin sitä kirpputoreilta.. Esim vanha kunnon puurunkoinen sohva on paljon parmpi kuin joku uusi lastulevyhömpötys. Ja sain hiton hyvän mehulingon 4e hintaan ajalata, jollaoin vehkeet tehtiin kestämään.
Toi on niin totta, et mä en halua puhua edes rahasta koska en voi keskustelusta päästä kuivin jaloin pois. "ethän sä mitään tiedä minun ongelmista ku sulla on rahaa niin paljon".
Ravintolassa tarjoamiseenkin olen suhtautunut nykyisin varovasti, ettei siitä kukaan pahoittaisi mieltään.. Mulle se 50e on yks ja sama mihin sen käytän ja haluaisin yleisestiottaen tarjota, koska mulle tulee siitä hyvä mieli, mutta äkkiä se toinen ajattelee olevansa jostain velkaa yms. Vainoharhaiseksi tässä ilmeisesti tulee.
Ja kuten sanoin niin rahaa ei ole edes kovin paljoa, työntekoa en siis voi lopettaa, mutta velkaakaan ei ole. Jotenki tää nyt on taas vaikeeta, mulle on tosiaan yks ja sama mitä kukakin omistaa kunhan on hyvä olla yhdessä. En jaksa mitään pelejä tai laskelmointia, se on sairasta.
Niin toi on kyllä hankalaa.. Jos haluaisit kumppanin, jolla ois muitakin arvoja kuin materia... Ongelmiahan voi olla, vaikka olis varakkaampikin ja toisaalta toisten kateus, jos menee taloudellisesti hyvin. Jos oot vielä jotenkin semmosessa asemassa, että et halua heti avautua asioistas, ettei niillä lyötäis tai leviteltäis ikävästi, jos suhde ei etenekään. Eli oot tavallaan vähän vanki ja varallisuus haittaa ihmissuhteita. Paljonhan on siipeilijöitä, jotka hyötymistarkoituksessa tekee itseään tykö. Että mistä voit tietää kuka pitää susta ihmisenä.. Ja miten toimisi missäkin tilanteessa..
Mä ite oon onnellinen elämässäni. En liiemmin kadehdi ketään, kun tiedän muutamasta sukulaisesta, että taloudellinen menestyminen ja kova työnteko ei oo tuonu onnea kuitenkaan. Kai se perusonni liittyy just ihmissuhteisiin, että sillä saralla on asiat kunnossa. Taloudellisesti olen tyytynyt siihen, mitä on.. Jotenkin kalliit vaatteet, autot ja omistusasunto on niiiin kaukana, ettei niiden puuttuminen edes häiritse.. Vähän kuin kuumatka. kattelen ja nautin kauniista asioista, mutta ei tunnu pahalta ettei niitä itsellä ole.
Entä jos veisit deittisi suht tavallisiin paikkoihin aluksi? Ette juttelisi rahasta tms vaan yleisistä asioista ja avautuisit vaikka vähän, että sunkin elämässä on omat kipukohtasi, muttet niistä heti halua puhua, ettei raha ole ainoa autuaaksi tekevä asia.. Kyllähän jotkut köyhemmät jotenkin ajattelee, että "kaikki" ongelmat ratkeaisi, jos olis rahaa.. vaikkei se niin mee. Itseään ei pääse pakoon, vaikka menis minne. Onni on subjektiivinen kokemus ja lopulta syntyy pään sisällä ulkoisista puitteista riippumatta.
Niin mun lähtökohta on tosiaan se, että onni todellakin on täysin muualla kuin rahassa ja sen määrässä. Tämä kuulemma on vain hurskastelua ja tästäkään asiasta en mitään tiedä koska rahaa on. Kuitenkin tiedän asian olevan kohdallani näin.
Vien aina deitit tavallisiin paikkoihin, ongelma tulee siinä vaiheessa esille kun on tapailtu sen aikaa, että nämä taloudelliset asiat paljastuvat väkisinkin koska en halua valehdella. Ja ongelma on tosiaan myös se, etten oikein voi omista ongelmistani edes keskustella. On helpompaa sanoa, että ongelmia ei ole kuin lähteä avaamaan asioita, jotka koskevat bisneksiä yleisestiottaen tai suuria uhrauksia mitä olen joutunut aikanaan tekemään. Tämäkin koettaisiin varmasti itsekkäänä asiana.
Ja ei tässä mitenkään epätoivoisia kuitenkaan olla, halusin vain herättää keskustelua ja mielestäni onnistuinkin. Tapaan jatkuvasti uusia hienoja naisia, kyllä sieltä varmasti se oikeakin löytyy. Työlästä se tosin on ja pitäisi keksiä keino löytää ne joukosta nopeasti kenen kanssa haaskaan vaan aikaani.. Tosin se ei ole varmaankaan mahdollista..
Sun lähtökohta on hyvä. Sitä kun ei aina kaikki varattomammat muista, et ei se raha välttämättä tuo onnea. He silti tietää sen, että varattomuus tuo 110% varmuudella epäonnea ja vähintään ankaraa tyytymättömyyttä elämään ennemmin tai myöhemmin ja silloin se raha ratkaisee yllättävän paljon ongelmista, lähes kaiken. Varakkuuden määrä korreloi suoraan myös koulutukseen, ihmissuhteiden laatuun, terveyteen ja kaikinpuoliseen hyvinvointiin. Esimerkiksi puolet lääkäreistä on 10% parhaiten aikanaan tienanneiden vanhempien jälkeläisiä. Luku ei ole sattumaa vaan suora korrelaatio mahdollisuuksille pärjätä elämässä, voida lapsesta saakka monipuolisesti hyvin ja saada tukea, itsetuntoa ja monenlaisia mahdollisuuksia jo kauan ennenkuin mitään vaikeuksia tulee.
On varmaan vaikea puhua omista ongelmista rikkaampana jollekin, jonka ongelmat koostuu 99%:sti varattomuudesta ja sen seurauksista. Samoin ongelmien suhteellisuustajukin on rikkailla ja köyhemmillä erilainen. On aivan eri asia puhua vaikka ihmissuhdeongelmista tai omista ujoudentunteista sellaiselle, joka elää kädestä suuhun, tekee kolmea työtä pärjätäkseen, sairastaa, on velkakierteessä tai muuten pa kuin ihmiselle, jolla on näennäisesti kaikki aivan hyvin ja koko ongelmat kuulostavat ruikutukselta jos on joutunut jotakin uhraamaan kun toinen kokee, että mitä muuta elämä on koskaan ollutkaan kuin kovaa ja uhrautumista. Varattomampi ei pidä noita ongelmina, koska on vakavampiakin ongelmia, rikkaampi voi ymmärtää sun ongelmiasi eri tavalla. Mutta voisi olla myös niin, että sun ongelmasi voivat olla sellaisia, että ne menevät sinullakin aivan uusiin mittasuhteisiin, jos alkaisit jonkun varattomamman kanssa jakamaan ja vaihtamaan ajatuksia hankaluuksistanne. Eli minkä sä näet ongelmaksi ja mikä sulle muodostuu subjektiivisesti ongelmaksi on kyllä hyvin riippuvaista myös sun taustoista.
Kaikki nämäkin asiat vaikuttavat, eli miten sä löydät sen yhteisen sävelen jonkun tavallisen kovan elämän läpi eläneen naisen kanssa, jos ne asioiden suhteellisuudet on ihan äärestä ja laidasta? Miten sä itse koet vaikka omasta mielestäsi toisella pahat ongelmat, joita hän pitää normaaleina tai on tottunut niihin ja ne vain kuuluvat hänellä elämään? Ei se sinullekaan ehkä helppoa ole hyväksyä, että appivanhemmat olis alkoholisteja, mielenterveysongelmaisia, toimeentulovaikeuksissa, syrjäytyneitä, erittäin sairaita, tai muuten vain kovan elämän kyynistämiä hankalia tapauksia.
Varallisuuden ja varattomuudenkin kokemus on aika suhteellinen. Voi olla todella rikas ja kokea olevansa vararikon partaalla ja vailla monennäköistä tai voi olla todella köyhä eikä osaa edes odottaa jotakin hienouksia elämäänsä.
No jopas olet saanut vastauksia! En tajua, miksi omaisuudesta ja menestyksestä pitäisi jotenkin tuntea syyllisyyttä.
Yksi kaikkein ilmeisin asia on sanomatta. Mikset etsi yhtä varakasta ja menestyvää naista? Oletko itse ns. vähävaraisemmasta kodista, minkä vuoksi et tunne ihmisiä (lapsuudenkavereita tms.), jotka ovat mahdollisesti vielä sinuakin varakkaampia? Jos näin on, sun kannattaa etsiä puolisoehdokasta työpaikoilta ja vaikka nettideiteiltä.
Varakkaat ja menestyvät naiset ovat kuitenkin aika valikoivia. Heillä on samanlaisia ongelmia kuin sullakin, he pelkäävät miesten olevan kiinnostuneita vain rahan takia ja ovat varovaisia.
Niin minä en arvioi ihmisiä varallisuuden perusteella, tottakai kemiat kohtaavat paremmin jos on kouluja käyty puolin ja toisin. Eli en etsi yhtään ketään varallisuuden perusteella ja mistä sitä itselläkään tietää tulevaisuudessa miten asiat sujuvat, en haluaisi sotkea siis raha- ja tunneasioita keskenään.
Ja ei kaikki suhteet ole tähän kaatuneet todellakaan, olen tapaillut myös varakkaampia naisia, siinä sitten tuli jotain muuta. Mutta tämän topicin aihe viimeaikoina askarruttanut enemmän.
Tää on mielenkiintonen keskustelu. Toi on hyvä pointti, että ettis seuraa omasta sosiaaliluokastaan.. Se ois silloin jotenkin helpompaa, kun varallisuuserot ei vääristäis suhdetta. Mutta toisaalta valinnanvaraa on ehkä vähemmän, jos rajaa tolla perusteella etsintää. Ja tunteitaan ei sit kuitenkaan voi hallita täysin ja voi rakastua ihan erilaiseen ihmiseen. Jos ei ole ihan pojankloppi enää, suunnilleen oman ikäisiä ja saman varallisuustason kumppaniehdokkaita on vapailla markkinoilla aika vähän.
Ootko Jore555 ollu pitkässä suhteessa aiemmin? Ei kai se siinä ole, että lyöt liian nopeasti hanskat tiskiin? Luokittelet kumppaniehdokkaan johonkin kategoriaan ja dumppaat sitten. Ehkä ihmisen todellisen luonteen näkee vasta pitkässä juoksussa.. Ja tunteetkin ensi-ihastuksesta syvempiin saattaa kehittyä vasta ajan kanssa.
Olen ollut parin vuoden suhteessa opiskeluaikana, muut suhteet on olleet tätä lyhyempiä. Voi olla, että lyön hanskat helposti tiskiin. En ole kovin hyvä odottamaan jos toinen muuttaa mielensä tai arpoo jotain erikoista asiaa ns. tapaamisvaiheessa. Mielestäni kuitenkin menee monta kuukautta ennenkuin edes jotenkin aletaan tuntemaan toisiamme. Yleensä kyllä mulle jää tunne, että mut dumpataan kun aletaan pitämään mykkäkoulua ja esittämään kiireistä yhtäkkiä. Minä en kyllä ainakaan mielestäni luokittele ihmisiä kategorioihin, joten siitä ei pitäisi olla kyse.
Mutta jos tulee tunne, että nainen välttelee tahallaan niin annan aika helposti olla. Seuraa kuitenkin riittää, mutta kyse on siitä että haluan enemmän kuin näitä kuukauden tuttuja. Pitäisikö nähdä enemmän vaivaa?
on olemassa vaan tosi tabuja asioita, mitä ei voi vetäistä estradille, ainakin jos mies on menestynyt kaveri. Joskus voi naisella tulla eteen niin kova pala tai tilanne, että tietää, että ymmärrys loppuu miehellä kesken ja että asiasta ei kannata puhua, koska joku tarpeeksi tiukka tilanne ei uppoa miehen päähän, ei ajatus eikä kokemusmaailmaan ja se voisi olla miehellekin niin järkytys, että mies kokis että on itsekin vajonnut johonkin alimmalle yhteiskuntaluokkaan jos edes tutuiltaan kuulee jotakin ikävää. Esimerkiksi jos nainen on juuri kärrännyt oman omaisensa rikollisena vankilaan tai hulluksitulleena pöpinä mielisairaalaan, selvittänyt vararikon jälkiä, huolehtinut huostaanoton kiemuroista tai jotakin vastaavaa, mitä oikeasti ei päällepäin edes voi tajuta. Mies kun elää siinä omassa menestyksen kuplassaan, jossa määrittää itsensä: "voin elää jo kolmekymppisenä suht vapaata elämää, ajaa hienolla autolla, ostaa merkkivaatteita ja asua mukavasti? "
Oishan se ikävä, jos siihen kuplaan tulis jostakin jotakin ikävyyksien lemua. Oikeasti se on tosielämässä niin kova katastrofi, ettei sellasista koskaan tule asiat enää aivan samoin kohdilleen. Jälkiä jää aina, ja niiden kans eletään.
Ja rikkoohan sellaiset ihmissuhteita muutenkin, selät kääntyy niilläkin, jotka ei edes ole niin kovin menestyneitä itsekään.
Ne tilanteet voi olla niin rankkoja jo pelkästään itselle, vaikka olis nähnyt rankankin elämän, että kyl sen tajuu ettei kovin menestyneille tapauksille voi edes unissaankaan vihjaista mitään sellasiin liittyvää.
Mitä ihmettä? Aivan järjetöntä. Luuletko ihan tosissasi, että varakkaat ovat jotenkin syrjässä elämän vaikeuksilta, huumeongelmilta yms? Aiempi kirjoittaja oli oikeassa siinä, etteivät hienot puitteet tuo onnea. Jos eivät epäonneakaan.
En kyllä tajua näitä stereotypioita yhtään. Mutta ap vaikuttaa varsin järkevältä mieheltä, se oikea voi löytyä helpommin kavereiden (työ-, harrastus- jne.) parista, tuskin baareista kuitenkaan.
en luule mitään. Tiedän raskaasta kokemuksesta, ettei "ongelmat" saa kuulua tai näkyä eikä vaikuttaa mitenkään jos meinaa olla se, joka ei aio olla syrjässä. Ja ei sellasia ongelmia olekaan etteikö ne vaikuta ihmisten selän kääntämiseen. On ongelmia, joista voi puhua ja saada niille myötätuntoa jne ja ongelmia, mistä puhumalla vain ongelmat lisääntyy, ja ihmiset hylkää. Oli sit enemmän tai vähemmän rikas, mut kyl ystävät on vähissä, kun joku on vaikeuksissa.
Voin kyllä omalta osaltani sanoa, että vaikeuksia on ollut ihan tarpeeksi.. Mun on kuitenki niistäkin tosi vaikea puhua ennen pitkäaikaista tuntemista, koska en halua sääliä osakseni..
Tällähetkellä mulla on paljon mielenkiintoisia juttuja menossa, mutta pelkään tosiaan puheet hallituksen kokouksista yms. ovat toisen mielestä jotenkin oman arvon kohottamista.
Ja en tarkoita näillä tapaamillani naisilla mitään sossutapauksia vaan ihan tavallisia työssäkäyviä naisia, jotka kuitenkin näemmä elävät aikalailla kädestä suuhun. Eli ei mitään hävettävää mielestäni heidän asemassaan ole.
Voi tosiaan olla, että multa puuttuu kärsivällisyyttä tapailun suhteen. Tilanne on kuitenkin hankala, koska mun on pakko sulkea ovia, jotta voin taas avata uusia.. Toisaalta taas elämäntilanne on se etten voi kauheesti näitä asioita murehtiakaan, joten on pakko vaan luovuttaa turhankin usein..
Jos olet kolmekymppinen jo, niin kannattaa pitää kiirettä, koska suurin osa tuon ikäisistä on naimisissa ja monilla on jo lapsiakin. Siis ihan rationaalisesti ajatellen, et varmaan halua olla toisella kierroksella vasta.
Ei millään pahalla, mutta pane tosiaan asiat tärkeysjärjetykseen. On okei jäädä naimattomaksi, mutta jos muuta haluaa niin muuta käytöstäsi, koska mitä vanhempi olet, sitä vähemmän on täyspäisiä lapsettomia sinkkuja vapaalla jalalla.
Sori, kun en ole niin kovin romanttinen....
niin sitä monesti luulisi. Siksipä fiksut tavalliset miehet ja naiset pitää visusti suunsa tiukasti kiinni, jos elämässä joutuu syyttä tai syystä kohtaamaan liian läheltä mitään, mitä sanojesi mukaan "pitää hävetä", ja siksi ettei samantien leimaudu "sossutapaukseksi". Eli kulissit kestäköön edelleen ja mitään ikävää ei saa olla paitsi, ehkä joskus sataa. Tässä nimenomaan näkyy se luokkaerojen merkitys. Sitä toisen todellisuutta ei näy eikä sitä näytetäkään koskaan, kun ei voi. Ja sä käsität sossutapauksina ne, jotka näkyy iltalehdestä ja loput 99% ikävyyksistä mitä kohtaa ihan tavallisia ihmisiä selviää niiden kanssa ilman sossua ja pitämällä suunsa hyvin kiinni. Ne ei näy ulospäin eikä pidä juuri tuonlaisen asennoitumisen vuoksi näkyäkkään koskaan. Siinä hajoo ihmissuhteet heti, vaikka olis hyviäkin
"Mutta miksi naiset luovat omassa pienessä pääkopassaan minusta ajatuksia, että minulle ei mikään riitä ja heti olen siirtymässä seuraavaan jos nainen haluaa sitoutua? "
Vastasit itse itsellesi ylläolevassa. Tavalliset naiset on hyvin herkästi mistä tahansa harmittavasta asiasta sinun mittarillasi luokassa "sossutapaukset". Ei kärsi olla mitään säröä elämässä, ei minkäänlaista pienintäkään harmia, koska se ei mahdu sinun pirtaasi eikä kokemusmaailmaasi, koska olet onnekkaana voinut välttyä monelta kurjalta jutulta, minkä olisi voinut rahallakin estää hyvinvointia lisäämällä. Siksi naiset tietävät, että sinulle on vaikea riittää ja olet aika varmasti nopeasti siirtymässä seuraavaan.
Sofie ei sillä kierrosten määrällä ole merkitystä jos oikean kohtaa.. :)
Mutta vakavastiottaen, miten käytöstä pitäisi muuttaa?
Kierrosten määrällä on sikäli merkitystä, että pakettiin kuuluu usein lapsia ja exiä, siis sukulaisia, joita ei ole valinnut, on enemmän. Jos olisit tuollaisessa suhteessa ollut, tajuaisit mitä tarkoitan, vanhemmiten kun lapset ovat aikuisia, se ongelma poistuu päiväjärjestyksestä.
Tarkoitan käytöksen muuttamisella sitä, että jokin kanittaa vastaan. Liika raha, kiire tai muut "pinnallisuudet" voivat olla vain kulissia sille, ettet jostain syystä uskallakaan rakastua ja sitoutua. Sitä oikeaa ei löydy, kaikissa on jotain vikaa jne. Heität homman kesken, niin kuin itse kerrot. Siihen on varmaan syynsä, välttelyyn, mistä olet ehkä haluamassa päästää irti, kun tännekin kirjoitat ja haet syytä itsestäsi, et esimerkiksi naisista. En tarkoita, että olisit jotenkin häiriintynyt, vaan varovaisuutta ihmissuhteisiin voi kehittyä huomaamattakin ja tiedostamatta sitten tekee valintojaan, ihmettelee missä vika.
Itse pidän valintojen tietoiseksi tulemista tärkeänä onnellisuuden avaimena. Motiivit, joita käyttäymiseen liittyy, saavat ajautumaan tilanteisiin ja elämään, jota ei oikeastaan halua, se estää onnellisuutta. Jos tajuat mitä tarkoitan?
Vältä rahasta puhumista, älä kerro ja näytä kaikkea mitä omistat.
Keskity tutustumiseen ja saatat tavata ihmisen, jonka kanssa viihdyt.
Osaat olla huomaavainen kirjoittelustasi päätellen, mutta se 50 e voi loukata toista.
Oletko koskaan ajatellut, että nainen voi olla varakas, mutta ei kerro sitä sulle?
Koska haluaa tietää pidätkö ihmisestä vai rahasta:)
Se on mielestäni kokemuksen tuomaa viisautta.
Olen muuten nainen.
Jovain, kyllähän sitä oon koittanutkin vältellä, mutta kuten aikaisemminkin oon kirjoitellut niin en halua valehdella ja kysymysten väistelystäkin jää äkkiä hämärä mielikuva..
Noinhan se juuri on kuten kirjoitit, vaikka kuinka hurskastelulta kuulostaakin niin ei sillä varakkuudella ole mitään merkitystä näissä asioissa.
Jostain syystä tutustun aina varakkaisiin miehiin, mutta onneksi he eivät tuo sitä esille. Jossain vaiheessa ilmenee, että onkin taloa, mökkiä, maata ym., mutta sillai hienosti pikkuhiljaa. Olen jo tietyssä vaiheessa älynnyt, että varakkuutta on, mutta en ota asiaa esille, koska sillä ei ole mulle merkitystä.
Enkä tietenkään kerro, että toivon inflaation pysyvän kurissa:)
Näin voi keskittyä itse ihmiseen, sillä niitä oikeasti tärkeitä asioita ei saa rahalla ja voin sanoa näin oikeasti kokemuksella.
Toivon, että kohtaat aidon ja vahvan naisen.
Tottakai raha "näkyy". Olemuksesta, käytöksestä, arvostuksista, valinnoista, asenteista, ajatuksista. Koko ihminen huokuu sitä, miten on elänyt ja miten elää, vaikka yrittäisi vältellä sitä kaikin tavoin. Siksi rikkaat löytävät rikkaita kumppaneita, köyhemmät köyhempiä.
Aika nopeasti ihmisestä näkee läpi kyllä, onko elänyt helpon elämän rahan suhteen vai ei. Elämänhallintataidot sellaisella, jolla on aina hynttyä lompakossa on aivan eri lähtökohdista kuin sellaisella jonka asiat määrittelee aina rahan rajallisuus ja se mihin raha loppuu, siihen loppuvat mahdollisuudet monen asian kohdalla ja tietenkin se näkyy ajattelumaailmassa. Asioiden mittasuhteet ja ongelmien mittasuhteet ovat erilaiset. Rikas pitää monta realistisesti huonoa juttua köyhemmällä helposti vain negatiivisuutena, koska ei ole tarvinnut päivääkään kohdata sellaisia ongelmia ja tottua niihin, mitkä toiselle on normaaleja Rikkaampi voi myös suhtautua köyhemmän ajatuksiin niin, et köyhempi on inhorealisti, ettei maailma voi olla edes osittain niin huono paikka, kuin mitä köyhempi kokee, koska ei ole sitä kokemusta itsellä että asioita ei saa aina sujumaan. Lisäksi rikkaus näkyy koulutuksessa, hyvinvoinnissa, itsetunnossa, tietynlaisessa odotuksissa vaikka ravintolassa, kun on tottunut saamaan haluamansa tai palvelun tietyllä tasolla.
Luulet ettei varakkuudella ole merkitystä, mutta et näe sitä merkitystä, mitä nämä ihmiset olisivat, jos eivät olisi varakkaita tai yhtäkkiä menettäisivät varansa, asemansa, sosiaaliset suhteensa, mahdollisuudet toteuttaa itseään, voida hyvin ja säilyttää elämänhallintataitonsa ja hyvä itseluottamus. Se raha heijastuu niin paljon siihen olemukseen ja olemiseen. Kyllä moni rikas tippuu melko pohjalle ja alkaa voida tosi huonosti, jos tulee yllättävä vararikko, kun se elämä on niin rahan varassa ollut.
Et ole tainnut tavata duunaria tai yrittäjää,joka on kovalla työllä kaiken ansainnut. On ihan ammattikoulupohjalta koulutus eivätkä rahoistaan puhele. Monesti korkeakoulutetut ovat oikeasti veloissa, vaikka ollaan niin kulissirikkaita.
Ne duunarit on mukavia ihmisiä eivätkä reteile eikä niiden vaatteista tosiaan uskoisi, että rahaa ja muuta on. Harvoin ne köyhtyy, kun on jo rahaa mukavasti eikä yhtään velkaa ja käyvät töissä.
Keskustelu kääntyi rahaan taas. Mutta fiksuja ajatuksia nimimerkillä tietysti se näkyy. Koska tapaan ammattini takia paljon köyhiä ja keskituloisia ihmisiä, huomaan eron todella selvästi varakkaaseen taustaani ja ystäväpiiriini verraten ajatusmaailmassa. Rikkautta ei todellakaan voi peittää. Ja tarkoitan nyt nimenomaan vanhaa rahaa, en rikastunutta duunaria. Korkeakoulutus on esimerkiksi itsestäänselvyys, samoin tietty taso niin kulutuksessa kuin sivistyksessä/ kielitaidossakin.
Olemme taustojemme tulosta niin monin tavoin, että sitä on vaikea hahmottaa. Näen sen työssäni joka ikinen päivä. Ja juuri sen takia olisi realistina mahdoton uskoa rakkauteen aivan toisenlaisesta taustasta tulevan kanssa. Ajan myötä se ei vain onnistu. Se olisi vaikeaa molemmille, koska kulttuurit ovat niin erilaiset eri yhteiskuntaluokissa.
Siinä mielessä olen kyllä ap:n kanssa eri mieltä. Raha ratkaisee rakkauden, mutta eri tavalla kuin usein ajatellaan. Ellei sulla ole perittyä varallisuutta, niitä varakkaita naisia ei niin vain ole näkyvillä, koska se mitä sulla on, on heille täysin itsestäänselvää, ei mitenkään bonusta. Raha on itsestäänselvää, se muu eli tausta, ajattelutapa, sivistys ratkaisee.
Rahaan kiinnittävät huomiota ne, joilla ei sitä ole.
Rahaan kiinnittävät huomiota ne, joilla sitä ei ole. Näinhän se on, mutta ei ehkä siinä mielessä, että oltaisiin rahan perässä rahan vuoksi, vaan siksi, että se on välttämätöntä selviämisen vuoksi. Kuten ilma, kaikilla sitä on ja siihen ei kukaan kiinnitä huomiota, mutta jos happi alkaa loppua, tulee tukalat oltavat ja siihen on pakko kiinnittää huomiota, halusi tai ei.
Kun köyhä puhuu rahasta, hän ei puhu rahasta rahan takia, vaan ensi viikon selviämisen vuoksi, mikä on iso asia, rikas kuulee sen sellaisena puheena, että hänellä on pinnalliset arvot ja on materialisti ja rahan perässä pohjimmiltaan, vaikka köyhempi ei mitään elämässä haluaisi olla enempää miettimättä kuin raha(ttomuutta) ja selviämistä, mutta ei ole mahdollisuutta olla ajattelematta raha-asioita. Köyhät myös ovat herkemmin auttamassa, kuin rikkaat jotka pelkäävät henkensä edestä, että kukaan koskaan voisi viedä heiltä mitään. Tulee mieleen sukulaiset, jotka veivät vanhat tavaransa ja lastenvaatteensa kaatopaikalle, koska hehän olivat ne ostaneet omilla rahoillaan. Ei se, etteikö saisi omien tavaroidensa kanssa toimia miten haluaa, mutta se pelko on merkittävä mikä taustalla on, ettei vain kukaan saisi mitään mitä eivät itse voi hankkia.
Minäkin näen työssäni eri yhteiskuntaluokkien ihmisiä. Ja tiedän sen eron, mistä lähtökohdista ja ajattelumaailmasta ihmiset tulevat. Sitä ei voi peittää, nimenomaan ne kulttuurit ja mahdollisuudet, ongelmat ja onnet ovat aivan erilaisia ja eri mittapuilla. Se ajatus, että joku voisi todella arvostaa alemmasta tai ylemmästä luokasta tulevaa ihan parisuhteen tasolla ja saada parisuhteen toimimaan on vähintään haastava. Vanha raha löytää aina vanhaa rahaa, mutta menestyneet duunaritkin/yrittäjät ovat toinen ryhmä, mille se varsinkin ulkoinen menestys puolestaan on taas erittäin tärkeää ja kynnyskysymys siksi, että itse ovat ehkä sillä kovallakin työllä menestyneet. Kaveri voi olla aivan yhtä kovalla työllä jos ei kovemmallakin yrittänyt menestyä, mutta niitä menestyjien paikkoja ei varsinaisesti yhteiskunnassa riitä kaikille ja sitä ei nähdä koskaan, miten kovasti joku voi joutua selviämisen eteen yrittämään. Luuserithan he.
Ja alemmasta yhteiskuntaluokasta tulleena tiedän, että sekin näkyy päällepäin. Eikä ole helppo samaistua rikkaampien "ongelmiin" tai auttaa, koska ne eivät varsinaisesti edes tunnu ongelmilta.
Olen kanssasi samaa mieltä. Rikkaat eivät oikein käsitä sitä, millaista on olla ilman rahaa, joskus on hämmentävää, kun niinkin fiksut voivat oikeasti olla niin ymmärtämättömiä ja suorastaan tyhmiä. Siis varakkaat voivat ihan oikeasti ajatella, että menestys on kiinni vain sinusta itsestäsi.
Rikkaat duunarit (usein yrittäjiä) ovat mielenkiintoinen ryhmä, he ovat avoimesti rikkaita (toisin kuin vanha, hillitty raha) ja he eivät oikein kuulu mihinkään ryhmään, koska Suomessa ei ole kovin yleistä olla yrittäjä. Heillä on riskinottokykyä, joka voi johtaa erittäin köyhään vanhuuteen, kun koko omaisuus menee konkurssissa. Sen jälkeen moni on helposti ilkkumassa, koska he ovat avoimesti iloinneet menestyksestään, ehkä jopa pöyhistelleet ns. kovalla työnteolla jne.
Mutta tämä menee jo aika sivuun ap:n aloituksesta :)
Menestys ei ole suoranaisesti kiinni rahasta, vaan olosuhteista. Ilman riittäviä olosuhteita, joihin kuuluu jopa kulttuurinen ja sosiaalinen ympäristö, joka varmistaa myös henkisesti riittävän ympäristön, riittävä koulutus ja tuki ja mahdollisuudet ja näköalat ja itsetunto ja mahdollisuudet motivoitua ja toteuttaa itseään monella tavoin, ei menestys (joskus jopa pelkkä kohtuupärjääminen) ole mahdollista. Joku voi huonoissa olosuhteissa kokea menestymistä huomattavasti vähemmästä kuin hyvistä lähtökohdista ponnistava.
Siksi suoranainen menestyminen ei varsinaisesti ole rahasta kiinni kuin välillisesti, mutta harva pystyy menestymään ilman rahaa eli olosuhteita.
Eli varsinaisesti vanha raha takaa kaiken tämän luontevasti. Yrittäjätyyppinen uusi raha, missä ei ole omaksuttu kovin syvällisesti rikkaiden elämäntyyliä, vaan eletään yhä silti niillä lähtökuopissa luusereiden kanssa arvostaen itseään, koska vertailee itseään vähäosaisempiin ei varsinaisesti välttämättä takaa hyvinvointia sen enempää. Asioista tehdään suurta numeroa, koska ne ovat itsellekin "isoja" juttuja, jos voidaan käydä vuosittain pari ulkomaanreissua ja pistää rahaa kiinni hienoon taloon ja autoon. Vanha raha ei näe niitä "isoina juttuina" vaan ihan normaaleina. Vanha raha voi nähdä oikeasti ihmiset paremmin arvostettavina ominaisuuksiensa perusteella kuin menestyksen.
Uudempi duunilla ja yrittämisellä saatu raha arvostaa ennenkaikkea sitä pinnallisuutta, jossa sen rahan ja menestyksen pitääkin näkyä, jos ei suoraan, niin epäsuorasti, mutta silti aina niin, ettei asia jää mitenkään yhtään epäselväksi. Aloittajakin verhoaa asian niin, että kun kysytään. Ei köyhäkään, eikä varsinkaan köyhä kerro kysyessä kaikkea naiivisti varsinkin jollain tutustumistreffeillä.
Rikkaat saattavat myös treffeillä ollessaan projisoida oman rahanhimonsa toisen rahanhimoksi, koska oma itsetunto ja itsearvostus perustuu rahalle ja menestykselle. Silloin ei nähdä itseään ihmisenä, josta voidaan välittää vaan ihmisenä josta yritetään hyötyä. Vastaavasti köyhä ei näe itseään välttämättä ihmisenä, josta toinen voi välittää vaan sellaisena, jolla ei ole toiselle mitään tarjottavaa. Siksipä kai miehetkin usein sanovat, että armeijassa syntyvät parhaat ystävyyssuhteet, kaikki ovat samalla viivalla ja joutuu tutustumaan toisiin ihan suhteellisen tasavertaisina ihmisenä, eikä lada-/ lexus- tai mopoautokuskeina, kuten se menisi jossain muualla.
Uusi raha on vain silti samaa yhteiskuntaluokkaa kuin muutkin tavalliset pulliaiset. Sen näkee siitä, että silti se vertailu tehdään edelleen siihen naapurin vanhalla mondeolla ajelevaan vuokraluukussa ajelevaan pertsaan, joka tosin aina voi luottaa tosikiinnostukseen. Kyllä siitä kiksejä saa, kun on niin hyvin asiat, ettei tarvi olla kuin pertsa. Mutta annas olla kun osakemarkkinat romahtaa, kyllä taas pertsaakin voi tuntea ja kävästä kaljalla vanhan kamun kanssa.
Tästä ei taida tulla väittelyä, olen edelleen samaa mieltä, mutta tuo projisointijuttu on uusi näkökulma, kiitos siitä! Tarkentaisin sitä niin, ettei kyseessä ole välttämättä rahanhimo, vaan tietyn statuksen kartuttaminen. Jokainen pyrkii ylemmäksi eri tavoin kuin vanhempansa tai vähintäänkin samaan. Ja näin helposti nähdään se vastapuolikin eli projisoidaan oma statuksen kohottaminen vastapuoleen ja näin kanssakäymiseen tulee materialistinen vivahde, joka kuitenkin selvitetään täysin salassa, pienistä vihjeistä. Missä koulussa, ketä tuntee, millaisiin ympyröihin toinen kuuluu kaikenkaikkiaan. Mutta jos tuosta jäisi kiinni tai tunnustaisi, se olisi äärimmäisen rahvaanomaista :)
Vielä duunariyrittäjistä sen verran, että vanhalla rahalla on aina selkänojaa, koska tietty raha on aina suojassa esimerkiksi edellisellä sukupolvella. Ja mitä vähemmän lapsia suvussa on, sitä enemmän pyramidin huipulla on fiksusti ja turvallisesti sijoitettua fyrkkaa niin että jälkikasvu voi sijoittaa itsensä mihin ammattiin hyvänsä, vaikkapa taitelijaksi. Tämä on just rahan suomaa vapautta. Ei mikään muu, rahan määrä ei ole ratkaisevaa, vaan kulttuuri, joka siihen liittyyy, kokonainen ajattelutapa.
Tässä parissa viimeviestissä on paljon asiaa.. Minulla ei siis ole ns. vanhaa rahaa ja kyllä, kyse on yrittäjyydestä.. Korkeakoulututkinto on suoritettuna kyllä kanssa..
Pitää paikkansa, että en pysty kuitenkaan suhtautumaan rahaan kuten sitä olisi aina ollut koska näin ei ole.. Kovan työn kautta on kaikki tienattu ja olen todellisuudessa siitä hiton ylpeä.. Tuuria on tosiaan ollut, mutta ehkä olen ns. nousukas joka mielellään myös käyttää sitä rahaa.. En myöskään viihdy missään vanhan rahan piireissä, kavereita on laidasta laitaan eikä niille tosiaan oo mikään ongelma mun menestys tai menestymättömyys.. Ne on ns. tosiystäviä.. suurin osa ainakin..
Ja kuten olen aikasemmin kirjoittanutkin niin voi olla, että tulee aika jolloin kaikki ei mene niinkuin nyt.. Toisaalta sekin on vain elämää..
Nimenomaan tämä rikkaiden näkökulma on kyllä outo. Jos tulee konkurssi ja kaikki menee, se on "vain elämää"?
Ei se ole "vain elämää". Se on aidosti kauhea katastrofi ja kaiken loppu. Luultavasti edessä on perheen hajoaminen, omaisuuden, jopa asunnon menettäminen, sukulaisuussuhteiden katkeaminen, ystävien katoaminen alkoholisoituminen, yhteiskunnan pohjalle tippuminen, terveyden menettäminen ja jopa aikaistunut kuolema. Näin yleensä. Mutta eihän sitä tiedosteta. Sehän on vain elämää, joillekin se on kyllä pahempi kuin kuolema.
Mä ehkä sinuna avautuisin kuitenkin jotenkin, ei tarkasti mutta hiukan asioistas.. Että sullakaan ei oo ollu aina helppoa ja valinnoista seuraa asioita. Kun valitsee jotain, joku muu asia jää valitsematta.. Ehkä nää sun deititkin jotenkin kokee riittämättömyyttä tai sit oot kuin saippua, että susta ei saa mitenkään henkisesti kiinni. Kun tunneside kuitenkin vaatii semmosta avautumista ja heikkouden paljastamista.. Mutta missä vaiheessa ja kelle, on vaikeaa päättää. Keskitytkö kerrallaan yhteen naiseen? Jos oot ns. sarjadeittaaja, se voi muuttaa sua henkisesti jotenkin tavoittamattomaksi, jos "sovitat" naisia kuin vaatteita kaupassa. Jokaisessa joku sauma hankaa.. Entä jos annat kuvan, että oot liian täydellinen, kun pidät tiettyä etäisyyttä? Toisille voi tulla ankea olo kun vertaa itseään ja ongelmiaan ja elämäänsä sun näennäisen täydelliseen tilanteeseen. Mä tekisin ehkä niin, että paljastaisin sinuna jotain säröjä itsestäs, kun tuntuu sille. Kun tapaat jonkun empaattisen ihmisen. Jos kumpikin esittää jotain roolia, ei siinä aitoa kohtaamista synny ja juttu kuivahtaa.. Et ehkä se raha ei ookaan se ongelma... Jos sulla on siitä tavallaan joku paine, joka vaikuttaa käytökseen..
Joo, kieltämättä mulla on aika kova kuori ja sitä pitäisi pehmittää.. Jotenki tuntuu vaan tosi vaikeelta kertoa näistä asioista puoliks tuntemattomalle ihmiselle.. Pitää jatkossa varoa tuota täydellisyyden leimaa, täydellinen ihminen en kuitenkaan ole..
Kiitos hyvistä vastauksista Lemmikiksikö ja Sofie varsinkin, jatkuvastihan tässä koitetaan kasvaa ihmisenä.. :)
Sä Jore555 oot fiksu ihminen kun mietit näitä. Löydät vielä takuulla onnen ja parisuhteen. Anteeksi jos jossain kohtaa oon ollu hyökkäävä.. Meillä on kaikilla omat kipukohtamme. Ite olin koulukiusattu yläasteella ja se löi leimansa.. Oli vaikeaa uskoa ihmisistä hyvää. tosi pitkään kaikissa kohtaamisiissa tavallaan ootin, että se pirullisuus alkaa taas. Oon kuitenkin vasta vanhempana päässy yli siitä ja pystyny kohtaamaan ihmisiä vailla sittä ennakkoasennetta, että "kohta tulee puukosta", siis henkisesti. Ihminen onneksi muuttuu koko ajan, kasvaa ja oppii. Ja kun se onni on tosiaan pään sisällä puitteista huolimatta. Ei se onnellisuus riipu rahasta. Tsemppiä!
Näinhän se meillä kaikilla on, että elämä on koulinut monellakin tapaa.. Syyt tuolle kovalle kuorelle minullakin on ja taustalla on pettymyksiä parisuhteissa, pettymyksiä parisuhteen aloittamisessa jne.. Jokaisen pieleen menneen tapailun jälkeen kuori kovettuu entisestään ja se on ongelma vaikka luonnollista onkin..
Kiusattu on minuakin ja valitettavasti olen myös itse joskus kiusannut, pettymykset on jokatapauksessa meille kaikille hankalia ja ennenkaikkea ikäviä asioita käsitellä.. Kuitenkin ne kasvattaa, mutta valitettavasti myös kovettaa ainakin minua..
Mutta tosiaan kiva huomata, että täältä paskanjauhannan seasta löytyy myös fiksuja ajatuksia. Kiitos niistä.
Mä tajuan sua. Tunteet on suunnilleen samat ihmisillä puitteista huolimatta. Sä ehkä koet sitä samaa ikävää omistusasunnossasi kuin mä koin vuokrayksiössä. Se kaipuu, että olis joku jonka seurassa vois olla oma ittensä ja tulis hyväksytyksi heikkouksistaan ja vioistaan huolimatta.. Mutta siinä vaaditaan tiettyä henkistä antautumista.. Kun sä mietit näitä, se kertoo kuitenkin jotain positiivista sun arvomaailmasta. Ja kaikki menneet kokemukset on valitettavasti läsnä jokaisen ihmisen kohtaamisessa... sitä tulkitsee ehkä vanhan kaavan mukaan toisen käytöstä. Kanat nokkii toisensa vaikka hengiltä... mun mies sanoi joskus, että se nokittu verinen kananperse yleensä peitetään paskanjauhantaan.. Se on ihan ok ja viihdettä, mutta saavuttaakseen jotain aitoa, on pieni pakko paljastaa jotain kipukohtiaan..
Tiedostan kyllä puutteeni ja tiedän mitä elämältä haluan. Toisaalta taas elämä on opettanut, että ei parisuhde löydy väkisin yrittämällä, päin vastoin.
Tässä juuri edellisestä pieleen menneestä tapailusta toipuvana koitan pitää mielen kirkkaana. Vaarana on kohdallani lähteä taas purkamaan pettymystä yhdenyön juttuihin, siitä tosin jää mullekin melko paska maku. Jotenkin pitäis saada pää taas tyhjättyä naisasioista, mitään vakavaa ei pysty ajattelemaan ihan vielä.
Älä jore555 lannistu. Ihmiset hakee lämpöä sosiaaliluokast huolimaata. Sama touhu lähiöbaarissa ja luksusyökerhossa. Jotkut toki on koukussa seksiinkin, mutta moni hakee jotain syvempää. Mulla oli nuorena paljon "varastettuja onnenhetkiä", kun muuhun en pystynyt. Kai jokainen haluisi tulla hyväksytyksi omana ittenään. Mä sanosin, että lakkat miettimästä rahaa, toimit miltä tuntuu. Nuolet nyt haavasi ja meet eteenpäin. Kun tapaat jonkun kiinnostavan, avaat vähän sieluas.. Sä et voi olla mitenkään nuija ja rehvakas ihmisten ostaja viesteistäs päätellen. Voimia!
Jore, olet nyt jotenkin päätellyt että vaikeutesi naismaailmassa johtuisivat varallisuudestasi.
En usko että näin on, sillä yleisesti ottaen enemmän varallisuutta tarkoittaa että tilanteesi markkinoilla on parempi.
Ei se naisten hankkiminen tavallisille pulliaiselle ole yhtään sen helpompaa ja kuten täätlä suomi24-palstalta saa lukea, tavan pulliainen tekee saman johtopäätöksen ja valittaa että se on lompakon paksuudesta kiinni.
Ei se ole.
Se on jokin muu joka klikkaa.
Jos jotain työhön liittyvää veikkaisi, niin sitten sitä että olet naisten mielestä liian kiinni työssäsi, ei suinkaan sitä että rahaa tulisi ovista ja ikkunoista.
Tässä hyvä puheenvuoro myös. Jokin muu klikkaa, ehkä se, että tavoitellaan vääränlaisia naisia vääristä paikoista. Ja että pariutumisvaiheessa mieheltä odotetaan (lähes naisesta riippumatta) perhekeskeisyyttä. Siis jotakin muuta kuin pelkästään hyvää ammattia, ulkonäköä ja nopeita autoja. Koetahan ensin udella naiselta millaisena hän näkee elämänsä viiden vuoden kuluttua. Ja jos naisen tavoitteet kiinnostavat, stemmaa itsesi niihin. Purjehditaanko yhdessä vai rakennetaanko ok-talo kehyskuntaan riippuu naisesta, mutta onko siellä jotain yhteistä ratkaisee.
Muista, että kun nainen paritutuu, hän on rationaalinen. Ainakin naiset, jotka ovat tietoisia omista päämääristään, huolehtivat itsestään ja tulevasta jälkikasvustaan. Siksi hyvännäköinen varakas hurmuri ei olekaan enää listan kärjessä.
Tuossa on kyllä erittäin hyvä esimerkki siitä, millä saadaan kunnon väärinkäsityksiä aikaan. Mitä kysymyksellä tarkoitetaan, jos treffikumppani kysyy mitä aiot viiden vuoden päästä? Eli olisiko parempi, että sisällyttää sen kumppanin omaisuuksineen elämäntyyleineen päivineen niihin suunnitelmiin, mitä aikoo ja säikäyttää sillä toisen pois vai olisiko parempi keskittyä vain omiin aikomuksiinsa uransa ja omien kiinnostuksenkohteiden osalta, joka toisaalta on yhtä herkästi säikäyttämässä toisen kauas.
Ensimmäisessä vaihessa riskinä on se, että ennenkuin edes tunnetaan, toinen saa käsityksen, että tässä nyt jo suunnitellaan vuosien suunnitelmaa eteenpäin, ollaan jo rakentamassa unelmien talo, pihalle koirankoppi, leikkimökki ja kahden auton talli ja harrastetaan tiettyjä juttuja ja vietetään joka toinen joulu toisen anoppilassa. Eli ahdistavan päällekäyvä ajatus, jolla takuulla karkoittaa toisen treffeiltä. Itsekin olen kerran säikähtänyt kun treffeillä toisella oli jo suunnitelmat valmiina miten sitten eletään. Huh.
Toisessa vaihtoehdossa voi tulla mielikuva, et toinen ei ole sitoutumassakaan, tai niin kovin vakavasti ajattelemassa suhteesta vielä viidessä vuodessakaan.
Minusta naiset ei ole rationaalisia pariutuessaan. Lisäksi kaikki eivät odota mieheltä perhekeskeisyyttä. Pikemminkin nainen ei välttämättä ehkä edes uskalla sanoa, että ei silti kiinostaisi heti alkaa lapsia tekemäänkään.
No ei kai sitä nyt suoraan pidä udella ja kuulustella, tyylitaju sallittu. Yleensä ihmiset tykkää kertoa itsestään, mistä pitävät, suunnittelevat, ajattelevat, harrastavat, ja jos mieltymykset kovasti poikkeavat toisistaan, se vaikuttaa tavataanko toista kertaa. Itse jututan aina toista, itsestäni en kerro, ellei kysytä. Harrastuksista, ajatuksista, elämäntyylistä selviää johtaako tuttavuus ystävyyteen tai johonkin muuhun tai ei mihinkään. Jos toisen unelma on purjehdusmatka Kap Verdelle ja toisen ok-talo maalla, on siinä syytäkin säikähtää intiimistä tuttavuudesta. Joka ikinen nainen tai mies ei taatusti haaveile lapsista ja perhekeskeisyydestä, mutta kun ap nimenomaan etsii pysyvää parisuhdetta (jos oikein ymmärsin), "naista jota saisi hemmotella" niin sellaista haluavaa naista ei löydä kertomalla itsestään, vaan selvittämällä millainen nainen on mieltymyksiltään, ajatuksiltaan ja harrastuksiltaan. Ei kai tätä rautalangasta tarvitse vääntää?
Joo tottakai, ei kyse aina ole tästä ja varmasti muussakin käytöksessä on petrattavaa..
Oon ehkä vaan jotenki kyllästyny koko käsitteeseen nimeltä raha..
Mutta nyt tosiaan ajatukset muualle pariks kuukaudeks ja senjälkeen taas silmät auki mitä naisiin tulee.. Onhan tässä kuitenkin saanut tapailla hienoja ihmisiä, tilanne ei siis ole toivoton.. ;)
"Naiset tuntuvat ajattelevan, että materia olisi minulle kaikkein tärkeintä"
Oisko syy tässä:
- "ajaa hienolla autolla, ostaa merkkivaatteita ja asua mukavasti"
- "materia olisi minulle kaikkein tärkeintä ja puhe pyöriikin aluksi sen ympärillä"
Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran.. ;)
Hyäksytkö SP sen etten ole miljonääri, enkä halua sun rahoja?
Mulla on jo omaa rahaa, mutta en halua tehdä sulle tiliä sen määrästä, enkä tahdo tietää sun rahoista?
Mitä jos vain sinä kiinnostat? Miten voi tutustua vain sinuun?