Uskomatonta miten nopeasti aika on kulunut. Tuntuu että siitä on vain lyhyt hetki, kun olin 12-vuotias ja eräs nätti tyttö ilmaisi kiinnostuksena minuun. Olin niin ujo ja nuori, että en edennyt asian suhteen, vaikka tytöt kyllä jo kiinnostivat. Sama tilanne toistui yläasteella, omaksi suureksi hämmästyksekseni. Tyttö ei kuitenkaan ollut omaa makuani ja lisäksi olematon itsetunto olisi estänyt kaikenlaisen pariutumisen joka tapauksessa.
Yläasteen jälkeen en ole opiskeluissani tai työelämässä törmännyt yhteenkään kiinnostavaan naiseen, johtuen varmasti siitä, että alallani on erittäin vähän naisia. Käytännössä näen naisia arjessa lähinnä kuntosaleilla. Olen mielenkiinnosta kokeillut treffejä (pyysin kivan naisen ulos ihan arkisessa tlanteessa) ja yllättävän hyvinhän se sujui, vaikka suhtauduinkin treffeihin ihan normaalina keskustelutilanteena. Mikäli naisista haluaisi muutakin kuin keskusteluseuraa, niin pitäisi tietysti käydä treffeillä säännöllisesti ja myös yrittää "flirttailla". Harmillisesti vaan olen niin urakeskeinen ja tottunut yksinelämiseen, että tuntuu lähes mahdottomata käyttää tuollaiseen toimintaan kallisarvoista vapaa-aikaa. Lisäksi kokemattomuus taitaa olla pariutumismarkkinoilla keskimäärin todella suuri miinus, joten hirvittää myös itsensä nolaaminen. Tämä on kuitenkin niin henkilökohtainen asia, että siitä ei tiedä kuin aivan lähipiiri.
Itse koen, että tässä tilanteessa olisi järkevintä löytää saman tyyppisessä tilanteessa olevan fiksu, mukava nainen. Minulle sopisi parhaiten kaverisuhde, jossa kuitenkin olisi mukana myös se fyysinen ulottuvuus. Tälläisellä järjestelyllä molemmat pääsisi ikävästä tilanteesta eroon luotettavan ja fiksun kumppanin kanssa. Vastaavassa tilanteessa olevia naisia taitaa vain olla äärimmäisen vähän.
Olen kuitenkin nyt vihdoin tiedostanut, että aikaa ei ole enään rajattomasti. Jos en suhteellisen ripeällä aikataululla tee asian eteen jotain, niin kohta huomaan olevani nelikymppinen ja edelleen kokematon. Siinä vaiheessa saattaisi jo alkaa pukkaamaan pientä kriisiä päälle. :-)
Yläasteen jälkeen en ole opiskeluissani tai työelämässä törmännyt yhteenkään kiinnostavaan naiseen, johtuen varmasti siitä, että alallani on erittäin vähän naisia. Käytännössä näen naisia arjessa lähinnä kuntosaleilla. Olen mielenkiinnosta kokeillut treffejä (pyysin kivan naisen ulos ihan arkisessa tlanteessa) ja yllättävän hyvinhän se sujui, vaikka suhtauduinkin treffeihin ihan normaalina keskustelutilanteena. Mikäli naisista haluaisi muutakin kuin keskusteluseuraa, niin pitäisi tietysti käydä treffeillä säännöllisesti ja myös yrittää "flirttailla". Harmillisesti vaan olen niin urakeskeinen ja tottunut yksinelämiseen, että tuntuu lähes mahdottomata käyttää tuollaiseen toimintaan kallisarvoista vapaa-aikaa. Lisäksi kokemattomuus taitaa olla pariutumismarkkinoilla keskimäärin todella suuri miinus, joten hirvittää myös itsensä nolaaminen. Tämä on kuitenkin niin henkilökohtainen asia, että siitä ei tiedä kuin aivan lähipiiri.
Itse koen, että tässä tilanteessa olisi järkevintä löytää saman tyyppisessä tilanteessa olevan fiksu, mukava nainen. Minulle sopisi parhaiten kaverisuhde, jossa kuitenkin olisi mukana myös se fyysinen ulottuvuus. Tälläisellä järjestelyllä molemmat pääsisi ikävästä tilanteesta eroon luotettavan ja fiksun kumppanin kanssa. Vastaavassa tilanteessa olevia naisia taitaa vain olla äärimmäisen vähän.
Olen kuitenkin nyt vihdoin tiedostanut, että aikaa ei ole enään rajattomasti. Jos en suhteellisen ripeällä aikataululla tee asian eteen jotain, niin kohta huomaan olevani nelikymppinen ja edelleen kokematon. Siinä vaiheessa saattaisi jo alkaa pukkaamaan pientä kriisiä päälle. :-)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulostat aika insinööriltä. Eikö seksi ja läheisyys sitten kiinnosta? Mietit taas ihan liikaa jonkun järjen ja ihannetilanteen kannalta, kuin jossain laboratorioissa voitaisiin naittaa kahta insinööriurosta ja naarasta järkevissä olosuhteissa, jotta molempia hyödyttävä pariutuminen syntyisi. Ei se noin mene. Psyykeesi on toispuoleinen. Yritä tutustua enemmän siihen irrationaaliseen, tunnepohjaiseen puoleesi, joka kuitenkin on olemassa siellä, vaikka yritätkin sitä tukahduttaa. Apuna voi käyttää vaikka päihteitä jos ei muuten onnistu. Niin ne muutkin on opetelleet.
Mulla on kyllä kriisi jo nyt tästä kokemattomuudesta. En ole ihan täysin kokematon mutta melkein kuitenkin. On niin helppo nähdä se tilanne kuinka hukkaan koko elämäni.
Niin eikä mulle alkoholistakaan ole apua siinä pariutumisessa. Ei sitten ollenkaan. Tietysti se hieman rentouttaa vähän aikaa kun sitä tarpeeksi ottaa ja auttaa kestämään sen tosiasian että olen miehenä epäonnistunut. Seuraavana päivänä sitten onkin kahta kamalampi olo.
Tähän piti kyllä lisätä vielä se että ei se siihen jää että olen epäonnistunut miehenä. Olen epäonnistunut myös ihmisenä.