Olen parisuhteessa miehen kanssa joka osaa rakastaa ja huolehtia. Mutta se mitä mieheni oli ennen on nyt jossain aivan muualla. En tunne koko ihmistä enään, hän on masentunu (luulen ainakin niin, oireet viittaavat siihen), ahdistunut ja hänellä on erittäin huono itsetunto. Olen kuunnellut ja yrittänyt auttaa häntä jatkamaan eteenpäin mutta miten auttaa ihmistä joka satuttaa minu aina uudestaan ja uudestaan.
En enään tiedä miten käsitellä tätä oloa, aamulla suhteemme voi hyvin ja kaikki tuntuu siltä että me kyllä selviämme. Parin tunnin päästä hän ei tiedä rakastaako ja mitä elämältään haluaa. Olen kuin kuoren ja puun välissä, en tiedä mitä tehdä.
En jaksaisi enään pelätä joka aamu kun nousen ylös mitä päivä tuo tullessaan, onko kaikki hyvin vai pilaako minun läsnäoloni suhteen. Kun asiat on taas kerta toisen jälkeen käsitelty niin olen hänelle maailman paras tyttöystävä ja ymmärrän häntä kuulemma paremmin kuin kukaan maailmassa, eikä tahdo menettää. Mutta miksi tämä käytös?
Viime yönä sain haukut ihan käsittämättömistä asioista ja sen jälkeen viestejä "en jaksa kuunnella sua" "jätä mut rauhaan"
Kun olen ollut tarpeeksi täynnä tätä ja kertonut sen miehelleni suoraan niin hän itkee ja pyytää etten lähtisi pois koska haluaa korjata kaiken. Mutta miten voin elää ihmisen kanssa joka vetää minua mukanaan pohjalle?
Olen alkanut voimaan niin huonosti, en enään ole onnellinen ja välillä jopa pelkään puhua hänen kanssaan koska en tiedä mitkä ovat oikeat ja väärät sanat. Hän on sairas, tiedän sen. Olen kertonut sen hänelle ja pyytänyt hakemaan apua mutta mies ei aio puhua ammattilaisille koska he lykkäävät vain lääkkeitä parannukseksi. Entä jos ne ovatki ainoa toivo?
Tiedän että jokainen ajattelee miksi en vain lähde pois suhteesta, mutta voin kertoa että vaikka kuinka monta kertaa olen sen halunnut tehdä. Rakastan kuitenkin häntä niinä hyvinä päivinä niin paljon että yritän uskoa muutokseen. Mutta onko se enään mahdollista?
Tunnen olevani kohta niin uupunut..
En enään tiedä miten käsitellä tätä oloa, aamulla suhteemme voi hyvin ja kaikki tuntuu siltä että me kyllä selviämme. Parin tunnin päästä hän ei tiedä rakastaako ja mitä elämältään haluaa. Olen kuin kuoren ja puun välissä, en tiedä mitä tehdä.
En jaksaisi enään pelätä joka aamu kun nousen ylös mitä päivä tuo tullessaan, onko kaikki hyvin vai pilaako minun läsnäoloni suhteen. Kun asiat on taas kerta toisen jälkeen käsitelty niin olen hänelle maailman paras tyttöystävä ja ymmärrän häntä kuulemma paremmin kuin kukaan maailmassa, eikä tahdo menettää. Mutta miksi tämä käytös?
Viime yönä sain haukut ihan käsittämättömistä asioista ja sen jälkeen viestejä "en jaksa kuunnella sua" "jätä mut rauhaan"
Kun olen ollut tarpeeksi täynnä tätä ja kertonut sen miehelleni suoraan niin hän itkee ja pyytää etten lähtisi pois koska haluaa korjata kaiken. Mutta miten voin elää ihmisen kanssa joka vetää minua mukanaan pohjalle?
Olen alkanut voimaan niin huonosti, en enään ole onnellinen ja välillä jopa pelkään puhua hänen kanssaan koska en tiedä mitkä ovat oikeat ja väärät sanat. Hän on sairas, tiedän sen. Olen kertonut sen hänelle ja pyytänyt hakemaan apua mutta mies ei aio puhua ammattilaisille koska he lykkäävät vain lääkkeitä parannukseksi. Entä jos ne ovatki ainoa toivo?
Tiedän että jokainen ajattelee miksi en vain lähde pois suhteesta, mutta voin kertoa että vaikka kuinka monta kertaa olen sen halunnut tehdä. Rakastan kuitenkin häntä niinä hyvinä päivinä niin paljon että yritän uskoa muutokseen. Mutta onko se enään mahdollista?
Tunnen olevani kohta niin uupunut..
Vastaukset 10
Vanhimmat
Onko mies rapu?
Kyllä mies on rapu?
Entä oletko sinä apina?
Mutta itse ongelmaan lyhyt todellinen vastaus: psykoterapia.
Lisätään tuohon vielä, että psykiatrillakin kannattaa käydä. Jos henkilön käyttäytyminen muuttuu äkkiä kummalliseksi (harhaluulot, eristäytyminen, aistiharhat...) tämä voi olla alkava psykoosi. Kun psykoosi puhkeaa sairastunut ei yleensä itse lainkaan ymmärrä tarvitsevansa apua ja voi vastustaa voimakkaasti lääkäriin menemistä. Itsemurhan riski on tällöin merkittävä, kun sairaan ote omaan minään ja todellisuuteen katoaa.
Rankkaa se on, mutta siitä voi päästä yli oikeilla lääkkeillä. Yleensä lääkkeet auttavat melko nopeastikin ja todella tehokkaasti! Ja terapiakin voi auttaa, kunhan akuutti tilanne on ohitse.
Mainittakoon vielä, että psykoottisen ihmisen kanssa ei kannata ruveta kauheasti väittelemään se ei yleensä auta, olennaista on päästä lääkäriin vaikka millä ilveellä. Helsingissä on mm. Auroran psykiatrian päivystysyksikkö, joka antaa välitöntä psykiatrista ensiapua ympärivuorokautisesti.
Hieman vastaava tilanne täälläkin.
Tyttöystävä kyllä hakee apua ammattilaisilta. Sanoo, että keskustelut psykologien kanssa auttaa. Vaan eipä tilanne tunnu muuttuvan vaikka vuodet kuluvat. Lääkkeet ei auta, koska eivät poista masennuksen ja huonon itsetunnon syytä. Joten sivuoireiden takia niistä on enemmänkin haittaa.
Tuntuu siltä, että ainoa apu on masentuneen itse ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä asioille jotain. Sano se masentuneelle ja saat kuulla olevasi sydämetön paska joka ei ymmärrä mistään mitään... Joten täytyy vissiin vaan toivoa, että masentunut itse tajuaa asian jotenkin. En kuitenkaan väitä, että se helppoa on. Mutta itsestä sen muutoksen on lähdettävä, muut voivat vain tukea siinä sivussa. Itsekin masennusta sairastaneena tämän kerron. Ei mun elämä mitään yhtä laulua ja tanssia ole vieläkään, mutta sellanen myönteinen asenne elämään ja halu elää ja yrittää on palannut.
Parantuminen on tosiaan mahdollista, vaikka usein siinä pitkään meneekin. Pelottaa vaan helvetisti, että odottaa turhaan saavansa sen iloisen kumppanin takaisin jonka kanssa oli ennen niin hyvä olla. On kuitenkin sydäntä murskaavaa ajatella, miltä siitä rakkaasta tuntuu, jos sen masennuksen lisäksi tulee vielä hylätyksi. Eli todella vaikea tilanne kaikkiaan.
Huono mun on mitään neuvoa antaa, kun painin vastaavan ongelman kanssa. Sanoisin kuitenkin, että jonkin verran etäisyyttä on hyvä ottaa. Saat hieman levätä ja kumppani aikaa miettiä asioitansa rauhassa. Liian tiivis yhdessäolo vetää sut mukaan sinne helvettiin, jolloin et voi auttaa yhtään ja tilanne pahenee entisestään. Uupuneena helposti sanoo ja tekee(tai jättää sanomatta/tekemättä) asioita mitkä kaduttaa myöhemmin.
onks nainen rapu?
Kiitos sinulle että kerroit oman tarinasi. Nyt on tilanne tämä että mies on poistanut minut elämästään aivan täysin?! Hän katosi eilen ja olen estetty puhelimessa etten voi ottaa yhteyttä, facebook kavereistaan poistanut kokonaan ja estänyt sielläkin nin etten voi laittaa minkäänlaista viestiä.
En enään ymmärrä, mistä tämä voi johtua? Hän teki sen sanomatta mitään?!
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön oireet. Ikävä kyllä...kuulostaa nimittäin liian tutulle. Ex mieheni jätti minut pari kuukautta sitten kun tiedosti ettei kykene parisuhteeseen tuon kyseisen sairauden takia. Kauan jaksettiin yrittää, mutta manian iskiessä katosi päiväkausiksi eikä häneen saanut yhteyttä. Sitten yhtäkkiä ilmestyykin ja ilmoittaa maniassa tuhlanneensa rahaa maksullisiin naisiin, vaatteisiin, viinaan yms...kymmenet pettämiset annoin (muka) anteeksi uskoessani parempaan ja että sairaus saataisiin hallintaan. Nyt emme ole yhdessä mutta ystäviä silti ja hän yrittää saada elämäänsä raiteilleen. Voin sanoa että en olisi jaksanut enää pidempään. Oma mieli alkoi oireilla myös. Pidä huolta omastasi. Omasta terveydestäsi huolehtiminen on kallisarvoisinta mitä voit itsellesi tehdä. Kannattaa miettiä voisiko kyseessä olla kaksisuuntainen. Voimia sinulle
Moi,väsynyt- On ihan kun lukisi omaa elämää.Aikani minäkin jaksoin yrittää,mutta on korkea aika ajatella itseä kun alkaa sairastaa itse sairaan ihmisen kanssa.Tuo katoamis temppukin on niin tuttua,ei saa yhteyttä mitenkään.On itsekäs paskiainen antaa toisen vaan kärsiä mitään välittämättä.Minä olen hakenut eron ja yritän selvitä eteenpäin,en ole missään tekemisissä exn kanssa.Toivon sinulle voimia ja jaksamisia,raskasta tulee olemaan ,mutta selviät kyllä kun annat itselle aikaa.
No se että hän katosi ja teki ja mitä teki, taitaa olla sulle itseasiassa vaan hyvä juttu. Pääsitpähän kerralla eroon ja jos se vielä yrittää ottaa yhteyttä, niin sitten sanot "enää ei onnistu, vaikka mikä olisi"