Välitetään nuorista

ari_wigelius

Mediassa monet edustajat ottavat kantaa nuorten puolesta, esitetään erilaisia ratkaisuja ongelmaan. Yksi hyvä ratkaisu ongelmaan on nuorisotakuu. Tampereen Sosialidemokraatit julkaisivat viime viikolla tavoitteensa vaalikaudelle 2013-2016, missä kolmantena kohtana asetettiin tavoitteeksi nuorisotakuun toteuttaminen. Nuorille alle 25-vuotiaille järjestettävä työtä, koulutusta tai työharjoittelua kolmessa kuukaudessa. Miksi tämä on hyvä asia? Koska meillä ei yksinkertaisesti ole varaa jättää yhtään tulevaisuuden tekijää heitteille. Nuorisotakuu ei ole vain nuoria varten, vaan myös kuntia ja virkamiehiä varten. Heidän täytyy toteuttaa tämä takuu, joten vaaditaan tätä myös heiltä, eikä vain tyydytä juhlapuheisiin.

Kuulen usein eri puolueiden edustajilta faktaa ja numeroita, mutta mitä kuulen nuorilta? Nuoret itse puhuvat maailman kylmyydestä ja kuinka heistä ei välitetä yhtään. Onko Suomi muuttunut amerikkalaiseksi yhteiskunnaksi? Raha, maine ja kunnia ­– eikö meillä sivistysyhteiskunnassa ole muitakin arvoja? On. Mutta kysyykö media meiltä nuorilta asiasta? Ei. Aina kysytään samoilta tutuilta kasvoilta ja sitten ihmetellään, miksei tule uusia raikkaita ideoita. Pitäisikö meiltä tulevaisuuden tekijöiltä myös kysyä asiasta? Ehkä olemme päässeet tähän tilanteeseen sen takia, että vanhemmilla ikäluokilla on omat ongelmansa, eikä heillä ole täyttä ymmärrystä nuorten arjesta. Esimerkiksi kun kysytään mitä tukea nuoret tarvitsevat? Sanotaan, että he tarvitsevat apua kaavakkeiden täytössä, tästä olen eri mieltä. Nuoret osaavat kyllä täyttää kaavakkeita ja hyödyntää internetin ihmeellisen maailman. Minusta nuoret tarvitsevat mahdollisuuden näyttää kykynsä aidosti. Ei pätkätyönä, harjoitteluna tai vuokratyönä. He tarvitsevat aidon mahdollisuuden vakituisena työntekijänä, mahdollisuuden näyttää kykynsä pidemmällä aikavälillä. Kaikki tietävät ettei kukaan ole seppä syntyessään, vaan jokainen meistä kyllä työn oppii, kunhan siihen annetaan mahdollisuus. Annetaan siis aito mahdollisuus nuorille, eikä vain tarjota kepin päästä porkkanaa.

Eikä kyse ole vain rahasta. Tilanne alkaa olla niin paha, että lähes meistä jokainen tuntee nuoren, joka voi pahoin. Toki nuoret tarvitsevat rahaakin, mutta ennen kaikkea he tarvitset tukea ja rakkautta. Vanhemmat sukupolvet voivat nyt tukea nuoria, me voimme yhdistää sukupolvet toisiinsa ja ruveta hoitamaan tätä ongelmaa tosissaan. Rakkautta voimme osoittaa ihan vain kuuntelemalla nuoria, yksinäisyys on ongelma myös nuorien keskuudessa. Nuorten oma vastuu? Me nuoret saamme nyt mahdollisuuden näyttää, että emme pelkää työtä, kun meille annetaan aito mahdollisuus työllistyä vakituisesti. Muistetaan myös kantaa vastuu ja näytetään mistä meidät on tehty.
Ari Wigelius

Kuntavaaliehdokas nro 392 SDP Tampere

”Yhteiskuntatakuu tarkoittaa työ- harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikan takaamista jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle sekä alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Asia koskettaa 110 000 nuorta, joilla on pelkkä perusopetuspohja. Laki astuu voimaan vuoden 2013 alusta ja valtio on varannut hankkeeseen rahoituksen.”

9

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nuoret pitäisi saada aikaisemmin työnsyrjään kiinni. Justiinhan oli tutkimuksestakin, että aikainen aikuistuminen luo parempia eväitä elämään, vähentää mielenterveysongelmia jne. Tuo olisi ns. "työvoimapulaankin" hyvä ratkaisu, kun saataisiin sieltä alkupäästä työuraa pidennettyä eikä loppupäästä.

      • Kerroppa?

        Mihin vtun työvoimapulaan?

      • Työkaveriksi

        Olen tuolla työpaikallani miettinyt tällaista asiaa, että opiskelijoita otetaan kyllä useampiakin tekemään tuntitöitä, iltoja ja viikonloppuja. Miksei palkata jotakuta nuorta joka haluaisi ja pystyisi tekemään sen n. 30 tuntia viikossa sen sijaan että niitä töitä tekeen nyt 2 opiskelijaa ja vuoroja pitää soveltaa kuinka he ennättävät opinnoiltaan töihin. Ymmärrän sen ettei opiskelijankaan leipä leveää ole, mutta vielä tärkeämpänä näkisin nämä työttömät nuoret. Tässä asiassa työnantajia voisi kyllä patistella.

      • Kerroppa? kirjoitti:

        Mihin vtun työvoimapulaan?

        no siksi minä sen sulkuihin laitoinkin. Se on siis huoltosuhteesta johtuva työvoimapula, kun ei ole tarpeeksi veronmaksajia suhteessa eläkeläisiin.

    • näin meillä

      ei kyllä vkl pääse kukaan opiskelija tekemään.... niistä vkl suorastaan 'tapellaan' sillä se on rahakeikka ylitöinä... 44tunnin palkka, kun teet la-su molempina sen 8tuntia.

    • Toimii434324

      Hieno juttu tämä yhteiskuntatakuu firmoille lisää ilmaista työvoimaa tekemään paskahommat mitä vakituiset ei jaksa tehdä..

    • mitä sitä pskaa jauh

      Ei se työ ole ratkaisu mihinkään. Saattaa jopa pahentaa asioita kun ihmiset masentuu työssä. Työelämä on raadollista, työyhteisöt sairaita ja hyväveliverkosto jyrää, eli työ ei todellakaan ole ratkaisu!

      • nojuu

        Työyhteisöt ovat sairaita koska useat ihmiset pelkäävät syrjäytymistä sen vuoksi että syrjäytyneitä syrjitään ja heitä pidetään yhteiskunnallisesti pahoina ihmisinä. Tätä kautta ihmiset ennemmin pitävät omasta työpaikasta kiinni kynsin ja hampain kuin lähtevät suosiolla kortistoon. Ihmiset ovat valmiita valehtelemaan ja iskemään puukon työkaverin selkään jotta saa pidettyä oman työpaikan. Se miksi ihmiset joutuvat tarttumaan valheisiin, johtuu siitä että he ovat alunperinkin jo valehdelleet työhaastattelussa. Nämä ihmiset ovat liioitelleet omaa osaamistaan sen vuoksi että "kaikki muutkin tekevät niin". Ne jotka eivät tee näin, heidän hakemukset hylätään ja he joutuvat kortistoon.

        Jos nämä valehtelijat tiputettaisiin kortistoon ja he menisivät hoitoon pohtimaan sitä miten tätä elämää tulisi elää, ei psykologia yleensä tarjoa mitään muuta apua kuin sen että ihmisten "tulisi" toimia rehellisesti. Jos yhteisö kuitenkin hyväksyy valheet sen vuoksi että se on ainoa keino saada töitä, ovat työpaikat täynnä valehtelijoita ja nämä valheet tuottavat työpaikoilla hyvin suuria ongelmia. Tätä kautta työyhteisöt ovat hyvin tulehtuneita ja firmat tuottavat tappiota sen vuoksi että he ovat palkanneet valehtelijoita töihin.

        No ehkä ihmiset jossain vaiheessa keksivät ratkaisun siihen miten löytää rehellisiä ja tuottavia työntekijöitä. Kortistossahan niitä on koska kaikki valehtelijat vaihtavat työpaikkaa kuin sukkia ja heillä on käsittämättömän hienon näköinen CV. Toisaalta kortistoon ajautuneet ihmiset ovat ryhtyneet pohtimaan sitä miten yhteiskunta toimii ja he ovat tipahtaneet oman alan kehityksestä sen vuoksi että heidät on pakotettu miettimään sitä miksi he eivät työllisty.

      • Osin samaa nieltä
        nojuu kirjoitti:

        Minä veikkaan että valehtelijat pysyvät visusti samassa paikassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      221
      3212
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      336
      2863
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      76
      1810
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      60
      1738
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      54
      1610
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1396
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      11
      1382
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      17
      1300
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      439
      1293
    10. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      106
      1276
    Aihe