Luin yhtä blogia, jossa äiti kertoo päiväkodin johtajan tehneen lastensuojeluilmoituksen hänen pojastaan, koska tämä oli syönyt johtajan mielestä liikaa eli ollut nälissään.
Nälkäisestä lapsesta lastensuojeluilmoitus
ta daa
2179
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kysymys oli poikalapsesta. :)
Voi tätä meidän suojeluyhteiskuntaa...
Kyllä se on hyvä, että ihmiset vähän katsoo muidenkin kuin pelkästään omien tenavien perään. Kyllä niitä on sellaisia lapsia, jotka eivät saa ruokaa kotona tarpeeksi...syystä tai toisesta. Silloin on ihan aiheellista jonkun käydä katsomassa minkälaisissa olosuhteissa siellä oikein asutaan.
Kysymys ei ollut maanantainälästä. Poika oli äitinsä kanssa pyöräillyt päiväkotiin eli 3 km.
tämä on aikas vanha juttu.
Presiis. Ongelma ei ole yliholhoaminen vaan välittämisen puute.
Oletko asiantuntija vai mihin perustat väitteesi?
Yksittäistapaus voi olla miten vaan, sitä ei meistä tiedä kumpikaan tarkalleen. Ilmiönä Suomessa on paljon lapsia, joita laiminlyödään eri tavoin.
Myös sijaishuollossa?
Olen joskus lukenut ko.blogin suurinpiirtein alusta loppuun. Äidin mielipide ja näkemys siitä mistä on kyse. Kuinka totuuden mukainen se sitten on, en tiedä. Erikoiselta vaikuttaa ko. tapaus kaikin puolin äidin kirjoittamana.
Jokainen voi ja saa pitää sellaisia puolustuspuheenvuoroja kuin haluaa eikä tarvitse edes totuudesta välittää, jos itse on syytettynä. Silloin on ihan laillista valehdella vaikka korkeimmassa oikeudessa. Aika hyvä motiivi on ainakin ko. blogin kirjoittajalla käyttää kaikki käytettävissä olevat keinot.
Sitten vielä sellainen pointti, että aika harvat ongelmaiset näkevät tai ymmärtävät omia ongelmiaan.
Tämä ei ollut mikään puolustuspuhe sosiaalitoimen suuntaan, koska tiedän itsekin muutamia aika erikoisia tapauksia omalta paikkakunnaltakin. Mutta nämä ovat aina yksipuolisia näkemyksiä koska sosiaalitoimen näkemykset, mielipiteet ja tiedot ovat salassapidettävää tietoa.
Samaa mieltä, jälkimmäinen on paljon isompi ongelma.
Eikös se ole positiivinen asia, että ruoka maistuu lapselle :)
Tiedän yhden tositapauksen, että ohjattiin psykiatriselle hoitajalle, kun pelkästään mainitsi ohimennen koulussa, että pitäisi ehkä laihduttaa.
Ruoka maistui tässäkin tapauksessa, mutta terkka tulkitsi asian mahdolliseksi anoreksiaksi. Siis tulkitsee kaikki laihdutuspuheet anoreksiaksi.
Onks se huono vai hyvä asia, että pääsi juttelemaan psykiatriselle hoitajalla?
Mun käsityksen mukaan se voi olla ihan hyvä asia, että palveluita ois tarjolla niitä tarvitseville.
Itse olen aina ollut tyytyväinen kun lekurit ja hoitsut on OYS:issa tarjonneet lapsillemme kaikenlaisia palveluita. MIelellään on niitä käytetty ja pyydetty erilaisilta asiatuntijoilta mielipiteitä siihen mikä on normaali, mikä ei, mikä vaatisi jotain toimienpiteitä, jne...
Riippunee sairaudesta. Moni autistin vanhempi itkisi ilosta, jos pääsisi 'auttajista' eroon.
Syöpälasten kohdalla toinen tilanne.
Vai oisko kyseessä virkaintoinen päiväkodinjohtaja?
Blogi oli siis äidin kirjoittama yksipuolinen kertomus asiasta.
Toisaalta itketään, että päiväkodit ja lastensuojelu ei tee tarpeeksi ja kerrankin, kun ovat huolissaan ja tarkastavat tilanteen, niin taas porataan. Yrittäkääs nyt päättää kumpiko on parempi vaihtoehto.
Tarkastavat tilanteen = ottavat lapsen huostaan.
Niin no, vasta oli juttu tiedotusvälineissä, kun ei millään otettu huostaan ja sitten penska pistettiin kylmäksi. Suo siellä, vetelä tuolla.
Vähän eri asia olla ruokahaluinen kuin mustelmissa yltäpäältä...
Huom. äidin mielestä vain ruokahalu on syynä tuohon koko juttuun ja se on äidin julkinen mielipide.
Aivan...
JOS tuo blogin kirjoittaja on sukua eräälle samalta suunnalta lähtöisin olevalle Ruok..henkilölle niin voin kuvitella että suusta on voinut päästä monenlaisia "sammakoita" jotka eivät ole tilanne ainakaan parantanut.