Syöpä vie ystäväni

Olen kokenut saman vuosia sitten. Elämästä on
vaikea luopua ja tahtoo pitää rakkaan ihmisen
aina luonaan. Jos kuitenkin näin käy niin kyllä
se elämä jatkuu sillen jonka on sitä
jatkettava,raskasta ja tuskaista,mutta aina
jostain pientä voimaa saa mennä päivästä toiseen.
Toisaalta ihminen joka on hyvin sairas,ehkä
kaikkein eniten ajattelee niitä jotka täytyy
jättää kuin omaa poismenoa. Itselläni on
ideologia ,että kaikella mitä sittenkin tapahtuu
elämässä on tarkoitus vaikka joissakin hetkissä
sitä on vaikea ymmärtää se on jotenkin antanut
aina turvan ja voimia minulle jatkaa. Toivon
sinulle voimia raskaassa elämäntilaanteessisasa
juuri nyt.

Tuska on raastava,kiduttava ja
epäoikeudenmukainen,silloin kun se kenenkin
kohdalle sattuu.Mutta tuo tunne on jokaisen
kohdattava,se kuuluu elämään.Se tulee ennemmin
tai myöhemmin meidän jokaisen kohdalle.Anna
meille voimia hyväksyä ne asiat ,joita et voi
muuttaa.Itse olen kohdannut perimmmäiset asiat
kaksi kertaa elämässäni,voin vain sanoa..pohjaton
ikävä toisen luo..Älä katso taaksesi,niin kauan
kun et voi tehdä sitä ,katso eteenpäin.Muistot
jääväät jälkeen ja ne antaa voimia sinulle.

Olen juuri menettänyt läheisen rakkaan ihmisen ja
hänet saattanut viimeiselle matkalle viime
lauantaina. Tämä ihminen oli isäni avovaimo, häntä
tukeneena ja läheltä seuranneena tiedän että
puhuminen auttaa mutta myös läheisten tuiki on
todella tärkeää. Olemme isäni kanssa muistelleet
kaikenlaisia asioita ja tapahtumia joissa tämä
pois mennyt on ollut mukana. Olen huomannut
sen helpottavan isääni suunnattomasti. Tämä tapaus
sattui heidän lomamatkalla täysin yllättäen. En
tiedä onko sen helpompaa menettää läheinen täysin
yllätäen vai tietäen että se on vain ajan kysymys.
Puhu ystäväsi kanssa kaikenlaisista asioista, jopa
peloistasi. Puhuminen auttaa varmasti
ystävääsikin, koska uskon että hän on myös
peloissaan.

Jaksamista sinulle, tuska helpottaa aikanaan.

että saat hitaasti pala palalta jo käydä
surutyötä ja luopua. Minulla se kesti puoli
vuotta. Luulin, että hautajaisten jälkeen se
olisi ohi, mutta ei se ole. On vain erilaista.

Läheisen kuoleman jälkeinen suru helpottaa vuosien
vieriessä, vaikka se niin uskomattomalta joskus
tuntuukin. Muistot läheisestä eivät katoa,eivätkä
mielestäni saakkaan kadota.
Olen itse menettänyt läheiseni 5,5v sitten
äkillisesti, enkä ole löytänyt toista rakasta.
Aika näyttää löytyykö koska olen nuori vielä.
Toivottavasti sinulla on ystäviä joiden kanssa
keskustella. Koska silloin jää helposti liian
yksin jos ei ystävät muista/uskalla lähestyä.
Voimia toivon sinulle!

Kyllä niitä voimia saa...Luota Jumalaan Hän
johdattaa ja jättää kaverisi seuraasi jos on niin
suunnitellut...

Mun kaveri kuoli noin puol vuotta sitten syöpään,
se kaveri oli kavereistani ylivoimaisin!!!
Taistelin hänen rinnalla kovasti, yritin etsiä
vastinetta sairaudelle, yritin kaikkeni kaverin
puolesta, mutta mitään ei ollut tehtävissä, syöpä
oli levinnyt ja tiesin, että menetän hänet.
Ne 2-vuotta oli yhtä painajaista, en nukkunut
öisin, olin paljon poissa koulusta, juuri kukaan
ei ymmärtänyt mun poissaoloja...luokanvalvojani
ei ainakaan! "ei kaverisi syöpää voi sun elämää
liikuttaa!" kyllä se liikuttaa!!!
Frendini kans sain aopia kaikki riidat ennen
hänen kuolemaa ja siunata häntä jeesuksen nimellä
ja verellä!!! ikävä on suuri häntä kohtaan, mutta
kun tiedän hänen päässeen ikuisiin suviseuroihin,
minulla ei ole huolta hänestä!!!
Tapaan hänet taivaassa!
Mummoni kuoli kohta viisi vuotta sitten
maksasyöpään, pikkuserkkujen isä ja äitin
paraskaveri ja vielä minun bestis!!!
Kuolema on kohdannut nämäkin ihmiset, mutta he on
päässyt taivaanisän turvaan!!!

kirjoitus oli todella vaikuttava....se todella
koski!! Toivon sinulle kaikkea hyvää ja kyllä
niitä voimia jostain löytyy!!Älä anna periksi!!

Jos ystäväsi ei ole vielä siirtynyt ajasta
ikuisuuteen, on hänellä vielä aikaa kääntyä
luojansa puoleen, ja pyyttää että Jeesus ottaisi
hänet omaksensa.
Niin on myös teillä jotka vielä maanpäällä
vaellatte, antakaa sovittaa itsenne. Jeesus on
koullut koko maailman syntien tähden, eikä ole
yhtään erotusta, Raamattu sanoo, että kaikki ovat
syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.
Synnin palkka on kuolema ja se tarkoittaa
iankaikkista eroa Jumalasta, Helvettiä.
Jeesus kantoi ristille koko maailman synnit ettei
yksikään joka häneen uskoo, hukkuisi vaan hänellä
olisi iankaikkinen elämä.

Kevät on nyt tullut! Toivon että ystäväsi näki
sen! Katsoin televisiosta tulleen dokumentin joka
käsitteli syöpää. Itselleni tuli kyynel silmään
ja tuntui pahalta. Muista kuitenkin ettet ole
yksin! Usko huomiseen ja tulevaan. Tsemppiä!
Koeta jaksaa! Rakkaudella: Pieni ihminen jolla on
suuri sydän

Nyt on siis viimeinen tilaisuus elää hänen
kanssaan! Ottakaa nyt kaikki viimeisistä
yhteisisä hetkistä irti!

Niin me teimme. ja nyt ei ole kuin kauniita ja
iloisia muistoja.

Lämpimin sydämin erkanimme.

Tuo viesti on todella koskettava.Tiedän tunteen,
minun veljeni kuoli n. viisi vuotta sitten
syöpään.Minua lohdutti kaikki sukulaiset ja
ystävät ja ei tietenkään vain minua vain
muitakin.Oli raskasta kuulla, kun äiti soitti
että "nyt ei meidän pojalla ole hätää, ei enää
satu."tajusin mitä tuo sana tarkoitti ja minä
itkin niin kauan.kaverit ja sukulaiset ovat
silloin tärkeitä.

Anna surun tulla, kun on sen aika. Hoida itseäsi
myös samalla kun saatat läheistäsi rajan taakse.
Menetin itse läheiseni kuukausi sitten aivan
yllättäen. Ilman mitään varoitusta hän vain oli
pois. Jospa olisin saanut edes sanoa jotakin,
että rakastan, pitää kädestä... Toki kenellekään
ei toivo sairautta, kipua tai kärsimystä,
kaikella on puolensa.
Suru tulee ja menee aaltoina. Välillä nauramme
hauskoille muistoille, toisinaan itku vyöryy yli
varoittamatta. Tärkeää on antaa tunteiden tulla.
Yllättävää on, että vanhat, jo loppuun itketyiksi
luulleeni surut nousevat uudelleen esiin ja
lisäävät tunnemyrskyä.
Martti Lindqvistin kirja Surun tie auttoi
ymmärtämään omia tunteita ja surua. Suosittelen.

Ymmärrän tuskasi,joka on snattoman pohjaton!
Se on totta,sillä rakkaus on väkevä kuin tulen
liekit ja edes multa ei voi sitä sammuttaa.

Yli kaiken kuitenkin voit löytää pelastuksen
Jumalssa,Jeesuksen Kristuksen työn tähden ja
voittte yhdessä kokea,että saatte kokea jälleen
näkemisen riemun.

Voit tulla uskoon, jo tänään,kuten myös pian ehkä
kuoleva puolisosi?? kaikki on Mahdollista
Jumalalle

Kyllä...minullekin on käynyt samoin.Oma tapaus
kävi noin vuosi sitten, papalleni.Kaikki
rakastivat (rakastavat yhä) pappaa...kukaan ei
voinut uskoa että niin kävisi.Yhtäkkiä sitten
saimme tietää...se oli kamalaa.Äitini itki joka
ikinen yö, sukulaiset kävivät kokoajan katsomassa
...
Vielä kun siitä ei tiedetty, pappani kävi monissa
tutkimuksissa.Yhdenkin kerran olimme lähdössä ja
mummoni antoi papalle suukon...se oli minusta
todella hellyyttävää.
Itse en oikein osannnut suhtautua tähän, kätkin
tunteeni.Mutta tajusin että ne on vaan parasta
päästää valloilleen.Mietin joskus sängyssäni
iltaisin, että pappaa ei enää ole.Vasta
hautajaisissa itkin ensimmäisen kerran...
Vain kerran aikaisemmin oli joku minulle läheinen
henkilö kuollut, ukkini.Olin silloin hyvin pieni,
enkä ymmärtänyt kaikkea.
Nyt siitä on tunnuttu selviävän aika
hyvin.Mummonikaan ei enää ole niin
masentunut.Kaikki me kuolemme joskus, halusimme
tai emme.
Kyllä siitä yli pääsee.Ei koskaan kokonaan, mutta
ei se sitten enää tunnu niin pahalta, kun
ajattelee että sillä henkilöllä, joka on
menehtynyt, on hyvä olla nyt.
Olen vielä hyvin nuori, ja tiedän, että lisää
vastaavia tapauksia on tulossa...mutta en ajattele
niitä...


"Herra, osoita minulle tiesi,
opeta minua kulkemaan polkujasi.
Ohjaa minut totuuteesi ja opeta minua,
sinä Jumalani, auttajani!
Sinuun minä luotan aina."

Ps 25:4-5

surullista mutta totta ku monet ystävät
sairastavat syöpää.. en voi muuta ku tukea
ystäviäni... menetin koirani 2 vuotta sitten
vatsasyöpään menetin koiran mukana elämäiloni
jossa kuljin jokaikinen päivä kävelyllä monta
tuntia.. nautin jokaisesta hetkesta niistä
koirani kaa.. voin nyt sanoa nyt vasta aioin
itkeä tänä keväänä.. sitä hyvää koiraa..
no niin ystävät surullista mutta opin elämään sen
pirun taudin kaa jouduin kokemaan uudestaan ku 2
tuttua sairastaa sitä kevään karmee odotus
semmoinen joskushan pitää luopua kaikesta
kaikesta.... ei muuta ku päivä kerralla...

Kallein asia on iankaikkinen elämä jonka JOKAINEN
saa joka avuksi huutaa Herran Jeesuksen
Kristuksen nimeä, sillä Jeesuksen Kristuksen
nimessä meillä on syntien anteeksisaaminen ,
mutta mikä ihmiselle on mahdotonta se on
Jumalalle mahdollista, parantakoon siis Herra
Jeesus Kristus hänet.
Rakkautensa ja armonsa tähden ja koska minä sitä
pyydän nyt 9.4.2001 klo 23:50

Syöpä on ikävä ja salakavala tauti. Se tulee
yllättäen eikä siihen voi varautua ennakkoon. On
tuskallista seurata sivusta läheisen kamppailua
kyseistä tautia vastaan, varsinkin jos tietää
ettei toivoa ole. Silti ei kannata keskittyä
ajattelemaan vain tulevaa kuolemaa, vaan pitää
nauttia ja elää täysillä viimeiset hetket rakkaan
ihmisen kanssa.Se on vaikeaa, varsinkin sairaala
ympäristössä, mutta on täysin vaivan
arvoista.Usein juuri nuo viimeiset kuukaudet ja
päivät jäävät hyvinä muistoina mieleen.Tietysti
noihin muistoihin liitty myös huonoja asioita
kuten tiputusletkut,hiukseton pää, väsyneet
silmät,oma ja ystävän henkinentuska jne. Silti
sieltä jostain nousee voimakkaimmin muisto
ystävästä, jonka kanssa sain viettää hyvät
viimeiset hetket.Ystävästä, joka toivoi minun
uskovan että hänellä olisi hyvä olla kuoleman
jälkeen ja että hän olisi aina sydämessäni.
Toivon sinulle voimia jaksaa kulkea ystäväsi
rinnalla loppuua asti sekä voimia kestää kuoleman
mukanaan tuoma tuska.Tuska tuntuu
ylitsepääsemättömältä ,mutta tässäkin pätee vanha
sanonta: "Aika parantaa haavat". On tehdä surutyö
omassa tahdissaan, mutta silti siihen olotilaan
ei pidä jäädä. Meidän elävien on pakko jatkaa
elämässä eteenpäin.Kuolleet ystävämme sekä
läheiset elävät meidän sydämmissämme.

olen todella pahoillani läheisesi vuoksi! näin se
vaan menee tämä elämä, jokaisen aika lähteä tulee
joskus. se on vain hyväksyttävä, vaikka se niin
kipeää tekeekin... kohtaloa ei voi muuttaa, se
tulee silloin kun on tarkoitettu. toivon sinulle
voimia jatkossa, elämän on kuitenkin jatkuttava
ja vaikka se on vaikeaa uskoa tässä vaiheessa,
niin tälläkin kaikella on tarkoituksensa..

Tiedän miltä tuntuu kun lähimmäisellä on syöpä!
Minun mummoni sairastui syöpään viime
juhannuksena. Alussa olimme toiveikkaita että hän
paranisi, mutta päivä päivältä hän meni
heikompaan kuntoon!
Sädehoidot aloitettiin, mutta niistä ei ollut
apua. Mummoni kuoli 1.10. Ikävä on kokoajan
lähelläni, mutta onneksi tiedän että mummollani
on hyvä olla nyt, ilman kipuja.
Tarina jatkuu surullisena. 3 viikkoa hautajaisten
jälkeen pappani ampui itsensä, ei kestänyt
yksinäisyyttä. En ole vieläkään päässyt yli
siitä, enkä varmaan ikinä pääsekkään!
Muista aina ilmaista tunteesi kaverillesi. Sano,
kuinka tärkeä hän on sinulle ja kuinka paljon
rakastat häntä!!! Kun lopulta kuolema tulee, on
hyvä mieli kun on saanut sanottua kaikki mitä
ajattelee!! Hyvää jatkoa sinulle ja
kaverillesi!!!

Minä rakastuin ihmiseen, joka sairasti syöpää. Hän
oli minulle kaikki kaikessa, hän oli minulle tuki
ja turva kun elämä potki päähän. Yhdessä kuitenkin
jaksoimme, minä omine vaikeuksineni, hän syöpänsä
kanssa.
En ollut samalla paikkakunnalla silloin kun hän
sai tietää, että hoidot eivät enää pure, joten
kuulin sen häneltä puhelimitse. Olin musertunut,
minulla ei silloin ollut ketään jolle olisin
voinut purkaa oloani. Viimeisen kuukauden istuin
hänen vuoteensa äärellä sairaalassa, me itkimme ja
nauroimme, puhuimme asiat selviksi. Viimeiset
sanat jotka kuulin, olivat "Minä rakastan
sinua..." Viimeinen henkäys oli meille kaikille
helpotus, hänen ei enää tarvinnut kärsiä...
Tästä on nyt reilu vuosi. Edelleen minulla on
ikävä, mutta olen jatkanut elämääni. Sen lupasin
hänelle. En olisi kestänyt sitä kaikkea ilman
häntä. Vaikka hän makasi vuoteella syövän
riuduttamana, sain silti häneltä voimaa. Hänen
takiaan jaksoin. Kun hän kuoli, osa minusta kuoli
hänen mukanaan. Osa hänestä kuitenkin elää minussa
ja kaikissa hänen läheisissään. Hän on minun
suojelusenkelini...

myös minun serkulla on syöpä. lääkäri on antanut
hänelle enään 2kk elin aikaa, se tuntuu
niinpahalta kun Jumala haluaa lopettaa jonkun
elämän kesken! hän on vielä niin nuori ihminen ja
hänellä pitäisi olla vielä elämä edessä. hän on
ollut erittäin loistava ihminen ja hyvä äiti, en
pysty kuvittelemaan että häntä ei jonain aamuna
enään olekkaan.....

kuinka kauan pitää surra?
mixi elämä on joskus niin julmaa?
auttakaa vastaamaan näihin kysymyksiin!

Läheisen kuoleman edessä elämämme kutistuu
pieneksi. Kuolema saa sinut ja minut miettimään
peruskysymyksiä: onko taivasta ja
helvettiä,Jumalaa ja Saatanaa.Se nostaa mieleemme
kysymyksen:"Missä vietän iäisyyteni?"

Elämä voi tuoda myös sinun ja minun nähtäväksi
yliluonnollisen, salatun maailman. Maailmassa
tapahtuu merkillisiä ihmepelastumisia ja
ihmeparantumisia sairaiden tekojen vastapainoksi.
Kenen tekemään ihmeeseen uskoo Jolon saarelta
pitkällisen piinan jälkeen vapautetut
panttivangit, kuten Vahanen ja Fränti?

Raamatun Maria Magdaleena sai kokea valtavia
Jumalan ihmeitä. Jeesus paransi Maria Magdaleenan
ajamalla hänestä ulos seitsemän riivaajaa, ks.
Luuk.8:2.Suomessahan ei riivaajia ole, vaikka
joka päivä joku raivotautinen Jammu tai Sanna
poistaa lähimmäisen muonavahvuudesta.
Riivaajista vapautettu Maria ryhtyi palvelemaan
Jeesusta ja opetuslapsijoukkoa heidän
kierrellessään Galileassa. M.M. myös näki
ristillä kuolevan maailman Vapahtajan ,Jeesuksen.

Murheellisena Maria tuli Mestarin haudalle.
Silloin kuolleista herätetty Jeesus ilmestyi
itkevälle naiselle ja kysyi: ”Vaimo, mitä itket?”
Kuoleman voittaja, Kristus myös kutsui
murheellista naista nimeltä: ”Maria!” Tästä Maria
tunsi Jeesuksen.

Raamatun Marian murhe muuttui iloksi. Hän riensi
kertomaan opetuslapsille ilosanoman: ”Kristus on
noussut kuolleista!” ks. Joh.20

Toivottavasti myös sinun murheesi ystävä vaihtuu
iloksi


Mikko Lahti
saarnaaja

http://www.nettilinja.fi/~mlahti2

Jeesus haluaa pelastaa jokaisen ihmisen nyt sillä
sittenkun kuolema suuri vihollinen yllättää niin
se on jo myöhäistä. Raamattus sanoo että: Jos
ihminen ei synny uudesti ylhäältä niin hän ei voi
nähdä Jumalan valtakuntaa. Eli ihmisen täytyy
ottaa Jeesus vastaan henkilökohtaisena
vapahtajanaan niin hän pelastuu. Pelastukseen ei
liity vai pelkkä taivaaseen pääsy vaan
PARANTUMINEN, YLTÄKYLLÄISYYS, MENESTYS,
VAPAUTUMINEN. Tämä voi kuulostaa liian hyvältä
ollakseen totta mutta SE ON TOTTA!!!!! Ja se on
JOKAISTA varten. Eli myös tätä kyseistä
syöpäpotilasta varten on varattu täydellinen
parantuminen ja myö hänen omaisilleen ja
ystäville. Ps. sinä lukia: jos sinua kiinnostaa
hengelliset asiat niin lähetä minulle mailia.

olen pahoillani ystäväsi puolesta..olen huomannut
että ihmeitä ei yleensäkään tapahdu mutta aina on
toivoa..vietä viimeset hetket hyvin äläkä sure
turhaa..se ihme tulee jos tulee ja jos ei tule
niin ainakin viimeset hetket olivat hyviä..

Otan osaa suruusi, teen itsekin surutyötä vielä
minulle kuin isosiskon olleen´tätini kuolemasta
ja niin tekevät hänen lapsensakin. Rakkaamme
kuoli uskossa Jumalaan ja on nyt terve ja
onnellinen Taivaassa. (syöpä vei hänetkin)
kuolemasta on jo yli vuosi ja ikävä on kova ja
harmittaa kun ei päässyt käymään aiemmin samana
vuonna hänen luonaan. On paljon asioita joita
kaipaa. Näin hänet puoltatoista vuorokautta ennen
kuin hän nukkui pois ja oli järkyttävää todeta
että on "pakko" luopua hänestä, vaikka tiesikin
hänen menevän isän luo ja parantuvan
lopullisesti. Loppuun saakka hän oli huolissaan
ulkonäöstään ja lapsistaan kunnes viimeisenä
päivänä hän menetti puhe tms kyvyn ja vain katsoi
ja ei tuntenut-i k ä v ä! Rakastan sinua aina
tätini.Voimia sinulle!

ihmeitä tosiaan tapahtuu..mieti:sun kaveris
istumas pilvenreunalla,aurinko paistaa, kaikki
asiat hyvin,ei huolen häivää,kattelee sun perään
siellä ylhäällä ja pitää huolta et sun asiat on
hyvin...ja joskus sä saat vielä tuntee sen
läheisyyden ja halata sitä...nauti kaikista
hetkistä mitä teillä on jäljellä ja ajattele et
se pääsee ihanaan maailmaan ilman huolii...sillä
vaikka kukaan ei tiedä mitä kuoleman jälkeen
tapahtuu,ni ihmeitä ainakin!!!!

Oon kokenut sen mitä en ikinä haluaisi muiden
kokevan....Olin kuusi vuotias kun kuulin äitini
sairastuneen syöpään!Vuodet olivat
vaihtelevia,mutta äiti eli toivossa hän jaksoi
vuodesta toiseen yrittää ja jatkaa eteen
päin...Olin täyttänyt juuri 16 kun äiti sitten
meni todella huonoon kuntoon ja joutui sairaalaan!
Koulun käyntini kärsi koko elämäni kärsi,juoksin
koulusta kotiin jotta voisin soittaa sairaalaan
että onko äiti vielä kunnossa!Päivä ennen Vappu
aatto olimme isän kanssa katsomassa äitiä ja hän
oli todella huonona,jo sitten Vappu päivänä hän
nukkui pois!Sitä tunnetta ja pelkoa on vaike
muiden käsittää...olet tietoinen siitä että se
voi olla mikä päivä tahansa,mutta silti et odota
sen tapahtuvan koskaan!Pelätä saa ja pitääkin
mutta elätä silti aina välillä pieniä
toiveita...Äitinikin sinnitteli 10 vuotta vaikka
oli suurimman osan siitä huonossa kunnossa!
Yritäthän pärjäillä ja sitten kun se viimeinen
puhelu tulee päästä kaikki tuska ulos!
En tiedä oisko mun tätä ees pitäny kirjottaa mut
tuntui että mulla on jotain sanottavaa...!Nyt oon
19 enkä tule varmaan ikinä pääsemään yli äidin
kuolemasta mutta olen hyväksynyt sen!

Älä itke ystäväni sitä että yhteinen aikanne on
ohi vaan iloitse siitä että teillä on se ollut!

Tiedän, että se on raskasta mutta Sinun on oltava
vahva itsesi ja ystäväsi tähden!

Toivon Teille kaunista yhteistä loppuaikaa!

itelleni ei oo koskaan ollu tommosta ongelmaa.
mut ei tiedä millon se tulee vastaan.

Mutta silti pitäisi koittaa löytää jotain
muistamisen ja elämisen arvoista joka päivästä.
Sikäli eläminen viimeistä päivää on ihan hyvä
ohje. Vaimoni kuoli -98 Tapaninpäivänä syöpään.
Onneksi minulle jäi pienet lapset,
jotka "pakottivat" jokapäiväiseen järkevään
puuhaan. Edelleen vaimoni on päivittäin
mielessäni ja tulee yllättäviä muistotakaumia
ihan kaikenlaisista asioista. Toisaalta pidän
siitä, että han elää edelleen mielessäni.

En osaa antaa mitään ohjetta ja tiedän ettei
sanoilla ole juuri merkitystä.

Jos haluat ja jaksat, niin voit kirjoitella,
vaikka pidemmänkin ajan jälkeen.

woi woi...olin tänä iltana lähdössä juhlimaan
kawereiden kanssa niiden läksiäisiä..!satuin
ohimennen ennen lähtöä jostain syystä tänne,ja
täytyy myöntää että tuli tosi huono olo kun luin
sun jättämän wiestin..ja kaikki noi
osanotot..ihminen ilmeisestikin silti wälittää..!
en todella woi kuwitella itseäni
tilanteeseen,toiwottawasti jaksat!rakas ystäwäsi
warmasti jo tietää warsin hywin mitä tulee
tapahtumaan..ja niin sinäkin tiedät..pidä
mielessä että ystäwäsi warmasti haluaa sun
jatkawan elämää waikka se oliski aluks waikeeta..!
pitäkää Hänen perheensä kanssa yhtä..WOIMAA
TEILLE!!

Sinä päivänä kun vedämme syntymän jälkeen
ensimmäisen henkäyksen, on myös sinetöity asia,
että kerran myös kuolemme. Jokainen. Mutta --
koskan emme halua antaa läheisiämme pois.
Tuskallisinta on jos ysätä, läheinen, rakas
kärsii ja tekee kuolemaa. Minun ystäväni kuoli
pääsiäisenä sypään, jota sairasti komlme vuotta.
En näe häntä enää koskaan, mutta säilytän hänet
ikuisesti sydämeeni. Lohtua minulle on tuonut tuo
alussa kirjoittamani, kovaltakin kuulostava
ajatus, että kun synnymme, niin myös kuolemme.
Kuolema ei kuitenkaan tunnu juuri koskaan
luonnolliselta.
emme halua rakkaittemme lähtevän luotamme vaan
itsekkästi haluamme pitää aina lähelläme.
>Katkeraa on myös katsoa elinvoimaisen ja
elämänhaluisen ihmisen pois kuihtumista.
Toinenkin läheinen ystäväni sairastaa syöpää.
Maksasypää, eikä toivoa paranemisesta ole. Toivoa
on, että taudin kehitys hidastuisi tai
pysähtyisi. Mitkään rukouksetkaan eivät ole
auttaneet. Minäkin kapinoin tätä kauheaa tautia
vastaan, joka vie ystäväni minulta pois. <<miksi
juuri he kaikista ihmisistä. Mutta miksi eivät
sitten juuri he kaikista ihmisistä. Itselläni oli
päässä kasvain. Se ei ollut sypää ja toivuin
siitä, mutta olin kyllä valmistautunut pahimpaan.
Olen saanut elämäni takaisin, haluaisin sen myös
ystävilleni. Nyt tarvitsee sairastaa ystävää
tukea ja kantaa. Tekee mieli uskoa tavallasi
ihmeeseen Paras lohdutus on: me kaikki
vuorollamme.

Minullakin oli samanlainen tilanne paitsi että
minun ystäväni kuoli yllättäin....Aivokalvon
tulehdukseen...Hän oli paras ystäväni ja me
teimme kaiken yhdessä...kunnes se yksi
puhelinsoitto pysäytti koko maailmani.En halunnut
enää itsekään elää...tahdoin hänen
mukaansa.Yritin itsaria pari kertaa mut aina mut
löydettiin.....En ole pystynyt puhumaan asiasta
koska se on vieläkin arka aiha vaikka siitä on
kulunut jo kolme vuotta.....Mutta nyt kun näin
sun kirjottaman jutun, otin itseäni niskasta ja
kirjoitin....Jos haluat keskustella asiasta,
kirjoita sähköpostiini....:)

Maailma on täynnä suurta surua. Tuskin Sinua lohduttaa mitä olen kokenut, mutta sen sanon ettet ole surussasi yksin, meitä on täällä paljon ,kuten tästä hienosta ketjustakin jo huomaa.

Toivon Sinulle voimaa ja paljon hyviä ajatuksia auttamaan sitten kun on aika.

VAI NIN KÄVII