Kun ei ryhdy tarkoituksella suhteeseen vaan tapaa ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla, rakastuu ja tuntee vihdoin voivansa olla oma itsensä. Tämä toinen on ukkomies. Sanot hänelle, ettet halua suhdetta, hän sanoo, ettei hänkään halua, vaan jotain pysyvää, muutosta elämäänsä.
Aikaa kuluu, mikään ei muutu, mutta kasvatte koko ajan enemmän yhteen. Alat miettiä, miksi olet edelleen kakkonen vaikka et edelleenkään halua suhdetta vaan parisuhteen. Jakaa elämäsi toisen kanssa. Miksi olet siinä edelleen? Koska toisen kanssa on hyvä olla. Koska tunnet löytäneesi ihmisen, jonka kanssa haluat vanheta. Koska uskot hänen pitävän kiinni sanoistaan, että hän eroaa ja aloittaa elämän sinun kanssasi. Jos hän vain kerran sanoisi, ettei aio erota, mutta haluaisi silti pitää sinut, lopettaisit suhteen välittömästi.
Suhde jatkuu, rakastutte yhä syvemmin. Kaipaatte toisianne jatkuvasti. Tapaatte usein. Sinun luonasi voitte elää arkea, mutta valitettavasti vain lyhyinä hetkinä. Alat olla väsynyt tilanteeseen. Mies huomaa sen ja haluaa lohduttaa. Tiedät, että eletään lopunalkua - tilanteen on joko muututtava tai loputtava. Mies sanoo, että x-päivään mennessä hän järjestää eronsa ja asiansa. Katsoo silmiin ja pyytää luottamaan. Et epäile hänen rakkauttaan, mutta sitä epäilet, pystyykö hän kuitenkaan pitämään sanoistaan kiinni?
Mitä voit tehdä? Koska rakastat häntä ja haluat elää hänen kanssaan, päätät karistaa vielä kerran kaikki epäilyksen rippeet mielestäsi ja kuunnella sydäntäsi. Luottaa tähän mieheen ja hänen sanaansa. Antaa tämän kerran vielä itsesi, tämän ajanjakson mahdollisuudeksi hänelle osoittaa, että hänessä on aikuista miestä elämään rinnallasi. Tiedät, että tämä on viimeinen mahdollisuus, ei se toiseksi viimeinen, joita kaikki tähän asti ovat olleet. Viimeinen, sinun itsesi tähden.
Aikaa kuluu, mikään ei muutu, mutta kasvatte koko ajan enemmän yhteen. Alat miettiä, miksi olet edelleen kakkonen vaikka et edelleenkään halua suhdetta vaan parisuhteen. Jakaa elämäsi toisen kanssa. Miksi olet siinä edelleen? Koska toisen kanssa on hyvä olla. Koska tunnet löytäneesi ihmisen, jonka kanssa haluat vanheta. Koska uskot hänen pitävän kiinni sanoistaan, että hän eroaa ja aloittaa elämän sinun kanssasi. Jos hän vain kerran sanoisi, ettei aio erota, mutta haluaisi silti pitää sinut, lopettaisit suhteen välittömästi.
Suhde jatkuu, rakastutte yhä syvemmin. Kaipaatte toisianne jatkuvasti. Tapaatte usein. Sinun luonasi voitte elää arkea, mutta valitettavasti vain lyhyinä hetkinä. Alat olla väsynyt tilanteeseen. Mies huomaa sen ja haluaa lohduttaa. Tiedät, että eletään lopunalkua - tilanteen on joko muututtava tai loputtava. Mies sanoo, että x-päivään mennessä hän järjestää eronsa ja asiansa. Katsoo silmiin ja pyytää luottamaan. Et epäile hänen rakkauttaan, mutta sitä epäilet, pystyykö hän kuitenkaan pitämään sanoistaan kiinni?
Mitä voit tehdä? Koska rakastat häntä ja haluat elää hänen kanssaan, päätät karistaa vielä kerran kaikki epäilyksen rippeet mielestäsi ja kuunnella sydäntäsi. Luottaa tähän mieheen ja hänen sanaansa. Antaa tämän kerran vielä itsesi, tämän ajanjakson mahdollisuudeksi hänelle osoittaa, että hänessä on aikuista miestä elämään rinnallasi. Tiedät, että tämä on viimeinen mahdollisuus, ei se toiseksi viimeinen, joita kaikki tähän asti ovat olleet. Viimeinen, sinun itsesi tähden.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Kuin omasta kynästäni kirjotettu..
No noinhan se taitaa ajatella se petetty vaimokin, jonka mies on jälleen kerran jäänyt kiinni ja mies anelee armoa ja lupaa, että nyt se on oikeasti loppu.
Jep, mies on oppinut oikeat sanat ja osaa olla vakuuttava kummallekin... Ei kai pitäisi olla näin kyyninen, mutta karu totuus vaan on, ettei elämä mene kuin elokuvissa ja petetty lupaus on ennemmin sääntö kuin poikkeus.
No, toivoa sopii, että happy endejäkin tapahtuu. Tavalla tai toisella.
Varmasti ajatteleekin. Niin kauan, kun vaimo eii tiedä miehensä suhteesta ja rakkaudesta toiseen naiseen, hän rakastaa miestään eikä osaa edes ajatella muuta. Kun hän saa tietää, luottaus alkaa horjua ja parisuhteen perusta sen mukana. Silti viimeiseen asti vaimo pitää kiinni siitä, että mies kuitenkin loppupeleissä rakastaa häntä. Hän ei enää kysyä jatuuko miehen suhde, koska vain siten hän pystyy välttämään niiden sanojen kuulemisen miehensä suusta: "En rakasta sinua enää.".
Miksi kakkonen pysyy rakastamansa ukkomiehen rinnalla? Koska mies sanoo rakastavansa. Koska mies saa naisen tuntemaan, että hän rakastaa. Jos mies sitten kotonakin sanoo niin vaimolleen, kakkonen ei voi tietää sitä. Hän tietää ja elää vain sen, minkä hän miehen kanssa kokee.
Todennäköisesti vaimo ei enää kysy jatkuuko miehen suhde, koska mies on onnistunut vakuuttamaan vaimon sanoin ja teoin niin hyvin ettei suhde enää jatku. Vaimolla ei ole sen kummempaa syytä epäillä miehen sanoja kuin sillä kakkosellakaan. Vaimokin tietää ja elää vain sen, minkä hän miehen kanssa kokee. Ja koska vaimo ei miestään jätä, voit tiestysti siitä päätellä mitä mies vaimolleen sanoo, eikö?
Tai sitten se on vain roikkumista toisessa ja ulospääsyä ei näy......
Uskottomuus on aina jonkunlainen kuolinisku parisuhteelle. Se kiduttaa rakkauden kuoiaaksi tai tappaa sen.
Usein rakkaus on jo kuollut siinä vaiheessa, kun toinen aloittaa rinnakkaissuhteen. Sen myöntäminen, että rakkaus pitkäaikaiseen puolisoon on kuollut, on todella vaikeaa.
Itse sanoisin, että koko eroprosessissa vaikein vaihe oli se, kun tajusi asian itse, mutta ei ollut vielä saanut kerrottua sitä puolisolleen.
Jaksa uskoa! Jos hän sinua rakastaa asiat selviävät! Ei kumpikaan ole onnellinen, jos rakkautta ei ole. Rakkasu on kaiken lähtökohta!
"Jos hän vain kerran sanoisi, ettei aio erota"
Herätys, nainen. Luuletko että tulet kuulemaan totuuksia pitkäaikaisen valehtelijan suusta? Ei hänessä ole aikuista miestä, se on vain oma kuvitelmasi ja haaveesi.
"miksi olet edelleen kakkonen"
Rinnakkaissuhteen pitäjät haluavat pitää molemmat, vaimon ja rakastajattaren. Kumpikaan suhde ei tyydytä mestä täydellisesti, mutta hän haluaa hyvät puolet molemmista. Siksi olet edelleen kakkonen. Ja tulet aina olemaan, jos vaimo ei ota eroa.
Voihan olla niinkin että molemmat tahot ovat varattuja - ei se ole aina mies joka ei ota eroa, vaan ehkä salasuhteen naisosapuoli joka harkitsee tarkkaan tekojaan.
Muista pitää kiinni tästä aikarajasta. Itse olin samassa tilanteessa ja lopulta mies teki kaiken minkä lupasi. Koskaan en häntä painostanut, mutta ilmoitin etten voi jatkaa enää kauemmin salassa, koska hukkaan siinä itseni ja elämäni. Mies teki liikkeensä ja tuskallistahan se oli, koska ei hän ketään halunnut loukata. Lopulta oli kuitenkin päätettävä elääkö elämäänsä itselleen vaiko onnettomana toisten odotusten mukaisesti.
Ja kyllä, en tarvitse muistutusta siitä että olen nyt petturin kanssa. Tiedän sen kyllä. Olen itsekin tehnyt virheitä, mutta oppinut niistä.
Mutta aloittaja, pidä kiinni aikarajasta! Se on kaikista tärkeintä tilanteessasi.
Miksi tämä uusin viimeinen mahdollisuus olisi oikeasti viimeinen?
Siksi, että jokaisella kulkee jossain raja. Rajaa on vaikea vetää johonkin yhteen pisteeseen ja päivämäärään silloin kun tunteet on mukana ja oikeasti näkee tulevaisuutensa sen ihmisen kanssa. Rajaa alkaa tunnistamaan, kun limitti tulee koko ajan lyhyemmäksi, siis miten kauan jaksaa edellisen ahdistuksen jälkeen ennen uutta ahdistusta. Aiinakin omalla kohdallani tiedän rajan kulkevan nyt seuraavassa isommassa ahdistuksessa. Olen myös asettanut häilyvän rajan marraskuun loppupuolelle, koska haluan vittää joulun miehen ja lasteni kanssa, niin jos menee tuon yli, tiedän miehen viettävän joulun vaimonsa kanssa, jota en enää tiedä kestäväni.
Minkä vuoden marraskuun loppupuolelle? Eikö miehellä ole lapsia? Jos on, niin eiköhän mies halua viettää joulunsa heidän kanssaan, oli teidän tilanne mikä hyvänsä. Mä haluaisin tietää vastauksen kysymykseen, johon kukaan ei ole tällä palstalla vastannut. Voitko tosissaan luottaa mieheen, jonka tiedät pystyvän pettämään heti, kun tulee arkielämässä tylsää? Uskotko, ettei siinä tilanteessa hae taas uutta kakkosta? Onko rakkaus niin suuri voima, että mies muuttuu uskolliseksi?
Pettäjästä tulee uskollinen vain jos häneltä itseltään löytyy siihen selkärankaa ja tahtoa. Hän tekee sen vain oman itsensä takia, ei kenenkään muun. Ja niinhän sen pitää mennäkin. Ei kukaan voi pakottaa toista muuttumaan mieleisekseen.
Pettäjä pettää, koska hänen liitostaan puuttuu jotain, jota hän todella kaipaa ja tarvitsee, ja jota hän ei enää usko siitä löytävänsä. Ei yleensä sen vuoksi, että arki on tylsää. Ellei kyse ole sitten tapapettäjästä. Mutta esimerkiksi tässä tapauksessa on kyse kolmekymmentä vuotta saman naisen kanssa avioliitossa olleesta iehestä, joka ei ole ollut uskoton ennen minua. Joten kyllä, pystyn luottamaan häneen.
Sä siis uskot, kun mies sanoo, ettei sua ennen ole ollut ketään muuta vierasta? Tainnut ukkoon iskeä se kuuluisa viidenkympin villitys? Pitkään liittoon mahtuu vaikka mitä ja siitä on erittäin vaikea erota, syystä jos toisestakin. Onko miehelle tullut mieleen, että liiton vaikeudet voivat johtua pelkästään hänestä itsestään? Itse on tyytymätön elämäänsä ja yrittää sitä korjata käymällä vieraissa. Tyhmä mies.
Kyllä noita pettäjiä löytyy, jotka jopa rakastaa vaimoaan, silti vaan pettävät. Selityksenä on se, että kun naiset vaan on niin vastustamattomia. Toivottavasti sun tapauksessa mies ei ole sellainen. En minäkään miehenä sanoisi, että on tullut vuosien varrella paneskeltua monta vierasta naista. Taitava pettäjä tietää, mikä kehenkin tepsii.
Ja ennenkuin sanot, että olen joku katkera petetty vaimo, niin en ole. Mua on petetty, mä olen pettänyt, suhteillut eron jälkeen myös ukkomiehen kanssa. En vaan itse voisi millään luottaa pettävään mieheen. Enkä siihen, etten pettäisi itsekin. Tiedän kokemuksesta, ettei ongelmat oman itsensä kanssa korjaudu sillä, että hakee vierasta ja syöksyy suoraan entisestä suhteesta uuteen. Hyvä on olla eron jälkeen itsekseen. Opetella nauttimaan elämästä yksin, oppimaan olemaan onnellinen ja rakastamaan itseään. Mun mielestä vasta sitten voi uusi liitto onnistua.
Samaan kiinnitin huomiota. Omista virheistä on sen miehenkin niin helppo syyttää toista. Liitostaan puuttuu jotain jota todella kaipaa ja tarvitsee, mutta ei usko sitä löytävänsä. Mitä mies on itse yrittänyt omassa liitossaan tehdä asian eteen? Vai onko vain kävellyt ulos ovesta etsimään jotakin ja ruoho näyttää nyt vihreämmältä aidan toisella puolen? Kun ihmiset ymmärtäisivät, että ei se vaihtamalla parane, vaikka alkuhuumassa siltä tuntuukin. Ihmisen sisäänrakennetut toimintamallit tulevat sieltä esiin uudessakin suhteessa, jos ei osaa puhua ja käsitellä ongelmiaan. Sitä kuljettaa vaan ongelmataakkaansa mukanaan ja tietyssä vaiheessa se vaan pääsee ilmoille. Miksi tuottaa jatkuvasti pahaa oloa ympäristöönsä, kun voisi käsitellä ongelmansa puhumalla esim. vaitiolovelvollisen ammattiauttajan kanssa?
Uskon miestä, ettei ole ollut muita. Tiedän heidän myös yrittäneen korjata liittoaan mm. pariterapiassa ja yhdessä ovat keskustelleet asiasta. Kyse ei ole siitä, että mies yhtäkkiä olisi kolmenkymmenen vuoden jälkeen "kyllästynyt" ja lähtenyt etsimään sitä vihreämpää ruohoa vaan ennemmin kasvanut erilleen puolisostaan; huomattu, ettei olla kiinnostuneita enää samoista asioista ja kun lapset alkavat muuttaa omilleen, ei enää riitä, että arki toimii vaan haluaa elää puolison kanssa, joka rakastaa ja hyväksyy sellaisena kuin on.
Näin käy aika usein, että ensimmäinen puoliso on se lapsia varten ja toinen sitten itseä varten.
Minusta pitäisi pystyä ajattelemaan boxin ulkopuolelle sen verran, ettei ihmisiä voi kategorisoida tietyn kaavan mukaan. On totta, että jotkut pettävät heti kun on tylsää ja jos ei analysoi omia valintojaan, yritä ymmärtää, mistä ne johtuivat, on riski kantaa omat ongelmat uuteenkin suhteeseen. Mutta toisinaan on myös niin, että suurimmat ongelmat ovat juuri siinä parisuhteessa; puolisoiden välisessä vuorovaikutuksessa, heidän erilaisissa kiinnostuksen kohteissaan tms. On voitu mennä yhteen todella nuorina ja sitten siihen on kasvettu kiinni. Vasta lasten muuttaminen kotoa tai toisen (itselleen siihen elämänvaiheeseen paremmin sopivan) ihmisen tapaaminen saa tajuamaan, että onkin oman puolisonsa kannssa ollut vuosia yhdessä vain tavasta tai jopa velvollisuudentunnosta. Toki kiintymystä on ja historia pitää kiinni, mutta parisuhteessa tarvitaan muutakin.
Onko noihin ongelmiin vain vieraissa käyminen se ainoa oikea ratkaisu? Mies ei ilmeisesti edes osaa erota ilman toisen naisen olemassa oloa. Vienet miehen puolesta avioeropaperitkin maistraattiin?
Sä et millään selityksillä saa mustaa valkoiseksi, et edes harmaaksi. Mies tuo mukanaan omat vikansa teidän liittoonne ja mitenkäs suu pannaan, kun korjaakin niitä samalla tavalla?
Hyvin tunnut luulevan tietäväsi mikä toisten avioliitossa on vialla. Tietosi ovat varmaan pettäjä-miehen kertomia. Haloo, et todellakaan voi olla varma, että tajuat kahden pitkäaikaisen kumppanin liiton tilan. Juttelu vaimon kanssa voisi avata silmäsi. Nyt mielipiteesi perustuu vain ukon kertomaan, ja nehän osaa valehdella ja selittää hyvin, että kakkoset uskoo avioliiton olevan loppumassa. Mutta, sepä ei lopu.
No kun siinäpä se juuri onkin, kun käsitykseni ei perustu vain miehen kertomaan vaan olen tavannut vaimon ja jutellut hänenkin kanssaan. Toki heillä n eriäviä näkemyksiä liittonsa tilasta ja ongelmista ja toki luonnollisesti vaimon mielestä minä olen syyy heidän ongelmiinsa vaikka näin ei ole. Mutta juuri tästä syystä mies ei ole enää onnellinen liitossaan, koska yhteistä ei tunnu olevan parisuhdetasolla.
Kun olen häntä tässä opetellut tuuntemaan, ymmärrän, miten pysäyttävää on tajuta kaikkien vuosien jälkeen, ettei tunne toista kohtaan enää juuri mitään ja tajuta, että on suhteessa pitkälti siksi, että on tullut mentyä siihen ja arki on toiminut. Mutta kun lapset muuttavat omilleen, tajuaa, ettei halua elää puolisonsa kanssa enää.
En väitä tietäväni heidän avioliitostaan tai parisuhteestaan kovinkaan paljoa, mutta ymmärrän, että ongelmat ja puutteet ovat niin suuria, että liitto on tullut tiensä päähän. Asiat nyt eivät vaan ole mustavalkoisia ja kun mukana on lapsia ja kaikki muut tekijät elämässä, liitosta ei noin vain lähdetä, etenkään jos kyseessä on vähänkin vastuuntuntoinen ihminen.
Mielenkiintoista - ukkomies, jonka kanssa olen seurustellut nyt reilun vuoden, sanoi minulle ihan hetki sitten, että hän on laittanut itselleen aikarajan, että tämän syksyn aikana hän laittaa eron vireille ja ensi joulun vietämme yhdessä. Ovatko nämä joulu ja kesäloma jonkinlaiset selkeät rajat, joihin on hyvä itse tukeutua?
Kai ymmärrät, että miehen puheet itselleen asettamasta takarajasta ovat vain sinun rauhoittamiseksi. Joulun jälkeen tulee seuraava takaraja.
Jos miehellä on myös lapsia, niin on varsin pirullista vetää raja juuri marraskuun loppupuolelle...
Voi olla, mutta kun juuri nuo joulut ja juhannukset (=kesälomat) tuntuvat olevan niitä virstanpylväitä, joihin eniten vedotaan, että kun ollaan liian lähellä niitä, niin ei voi tehdä nyt mitään, ettei mene joulu tai kesäloma piloille. Nyt on kesälomat vietetty ja jouluun vielä aikaa. Olen sanonut, että yhtään joulua en aio enää näin viettää, johon mies totesi, että hän on suunnitellutkin viettävänsä joulun minun ja lasteni kanssa.
Missäs miehen omat lapset joulunsa viettää? Eikö mies aio tavata lapsiaan jouluna?
Totta kai aikovat. Ollaan suunniteltu niin, että aatonaatto ja joulupäivä vietetään minun lasteni kanssa, jolloin miehen lapset olisivat äitinsä kanssa (ovat jo melkein aikuisia), ja sitten kun minun lapseni menevät isälleen (joulupäivä ja tapaninpäivä), mies on lastensa kanssa.
Usko on uskoa, mutta tieto on tietoa. Kun rakastaa, haluaa tietenkin uskoa. Mutta kannattaa puntaroida, onko se ihminen johon uskoo, edes kykenevä valehtelemaan.
Moraalitajuiset, rehelliset ihmiset ottavat ensin eron ja vasta sitten lähtevät etsimään uusia suhteita. Rehelliset ihmiset elävät niin, että eivät valehtele kenellekään.
Sellaisella joka aloittaa rinnakkaissuhteen, on aina moraalissaan petrattavaa, ehkä heikko ego, ehkä saamaton. Ja AINA, tuo ihminen osaa valehdella, se on varma asia.
Elämänsä voi käyttää analyyttisesti rationaisoimalla kaiken. Ei siinä mitään, jos niin haluaa elää. Toisaalta, jos ihmiselle on suotu herkkyyttä ja sosiaalisia taitoja asettua toisen asemaan ja erottaa olennainen epäolennaisesta syvemmällä kuin järjen tasolla, on rohkeaa luottaa siihen puoleen.
En hyväksy pettämistä, en todellakaan, ja aivan todella syvälle olen vienyt tämän asian pohtimisen, että miten se istuu minun arvomaailmaani yms. Mutta toisaalta, ihminen on ihminen ja elämä tuo eteen ylätyksiä. Kukaan meistä ei ole täydellinen, mutta virheistään pitäisi voida oppia.Itselleen sopivan ihmisen kanssa sekä elämä että henkilökohtainen kasvu onnistuvat kuitenkin paremmin kuin sopimattomamman ihmisen kanssa.
Ihmettelen suuresti tuota kakkoseksi alkamista, sitten alkaa painostus toista eroamaan.
Kyllä on naisten moraali huonolla tolall, kun pitää kaksoseksi alkaa ja riippua siinä köytenä ja rikkoa perhe, viedä lapsilta isä. Sitten kun se uusioperhe on muodostettu ja lasten pitisi olla isänsä luona, täällä nämä kakkoset sitten kiukuttelvat lapsien kuluista ja ajasta, joka usein on vain viikonloppu 2 kertaa kuussa, jonka ovat siiinä isänsä luona.
Kakkosen ollessa ei ollut lapsia riesana. Mutta kun tuohon miehen perheeseen kuuluvat lapset ja lasten pitäisi olla aina ennen sinua miehen mielessä ennen uusiopuolisoa. Järkyttävää on näiden salarakkaiden kakkosten toiminta.
Mihin sinä oikein ppohjaat tuon mielipiteesi? Onko sinulla oikeasti kokemusta, useista tällaisista, vai tartutko vain "yleiseen mielipiteeseen", jonka taakse on helppo mennä huutelemaan?!
Nyt kyllä joku laukoo taas mielipiteitään sen pohjalta, mitkä ovat petettyjen vaimojen kauhukuvat ja mitä viljellään ympäriinsä. Että kakkoset ovat manipuloivia hirviöitä, jotka tahallaan, jopa piruuttaan, iskevät varatun miehen ja sitten haluavat päästä eroon hänen lapsistaan ja ex-vaimonkin karistaa elämästä pois!
Voi hyvä isä sentään, mistä teitä riittää??! Kertomus tosielämästä:
Kun itse tapasin mieheni, olin naimisissa tahollani, hän tahollaan. Emme me mitään hakeneet, mutta löysimme toisistamme "jotain", mitä halusimme syventää. Minä erosin, mies jonkin ajan päästä. Me ei koskaan nautittu siitä salailusta, eikä hirveästi viitsitty salaillakaan vaan ihan julkisesti tapailtiin jo ennen miehen eroa.
Mä halusin tietenkin tutustua miehen lapsiin ja hän tutustui mun lapsiini. Mutta kyllä se vaan valitettavasti menee niin päin, että usein se petetty vaimo tekee kakkosesta pahiksen ja käännyttää lapset isäänsä ja tätä isän uutta puolisoa vastaan. Hän teki kaikkensa, etteivät lapset olisi voineet tavata minua ja tutustua minuun. Hän teki todella vaikeaksi lapsille muodostaa omaa mielipidettä minusta. Kun lapset olivat isällään, vietimme paljon aikaa siellä, siis minä ja lapseni. Toki siihen meni aikaa, johtuen ex-vaimon toiminnasta.
Hyvin usein se ei todellakaan ole niin, että kakkonen ei haluaisi vaan siitä tehdään hänelle mahdottoman vaikeaa. Kun toista rakastaa, haluaa hänet kokonaisuutena. Kun miehellä on lapsia, ymmärtää, että ne "kuuluvat pakettiin" ja haluaa olla osa sitä. Joten ennen kuin vastaisuudessa lähdet laukomaan "totuuksia", mieti hiukan ensin.
No miten itse suhtautuisit siihen vaimona, että liittoosi tunkeutuisi kolmas osapuoli, sinua petettäisiin ja sinulle valehdeltaisiin ja loppujen lopuksi sinun perheesi hajoaisi, koti menisi ehkä myyntiin ja omaisuus jaettaisiin. Enpä usko, että kovin hyvillä mielin suhtautuisit tuohon kolmanteen osapuoleen.
Myös lapset ovat varmasti järkyttyneitä siitä, että heidän perheensä ja kotinsa on hajonnut. Ei välttämättä ole lapsille parhaaksi, että heidät yhtäkkiä tutustutetaan isän uuteen kumppaniin. Varsinkin isommat lapset jo tajuavat miksi perhe hajosi ja että isä on äitiä pettänyt ja itseasissa valehdellut koko perheelleen. Kai lapsillekin voisi suoda aikaa sopeutua tilanteeseen eikä heti tutustuttaa isän uuteen. Suhde isäänkin voi olla vaikea, jos lapset ymmärtävät mitä on tapahtunut. Se minkä sinä näet kiusantekona, on ehkä lasten äiti yrittänyt suojella lapsia liian monilta muutoksilta. Ja jos lapset ovat tarpeeksi vanhoja, he varmaan osaavat tehdä johtopäätöksensä ihan itse ja muodostaa asiasta oman mielipiteensä.
En lähde kiistelemään kanssasi tusta, koska olet hyvin pitkälti oikeassa. Näinhän se on. Halusin ennemminkin sanoa, että oikeasti hyvin usein kakkonen, josta tulee miehen uusi puoliso, todella haluaisi tutustua mieheen ja hänen lapsiinsa ja sukuunsa iihan kokonaisuudessaan, eikä ottaa vain miestä.
Lasten kannalta vanhempien eron vaikutukset ovat samat, riippumatta siitä onko jompikumpi vanhemmista pettänyt. Useinhan siinä käy niin, ettei kumpikaan viitsi erota kuin vasta sitten, kun jommallakummalla on toinen. Eikä aina silloinkaan. Kun liittoa on jatkettu vuosia jostain muusta syystä kuin rakkaudesta, niin jatketaan myös sen jälkeen, kun toisella on uusi suhde.
Lapset ja nuoret eivät välttämättä ole samanlaisia tuomareita kuin aikuiset. He ymmärtävät ihmisiä. Itse olen tavannut paljon nuoria, jotka eivät kovin arvosta vanhempiensa liittoa, koska äidillä, isällä tai molemmilla on toinen. Näin on ollut yhdessäkin perheessä jo vuosia. Silti vanhemmat vain pysyvät yhdessä, vaikka isä on nukkunut sohvalla jo viisi vuotta. Lapset hyvin usein odottavat ja kaipaavat muutosta. He näkevät vanhempiensa ongelmat ja pahanolon jopa paremmin kuin vanhemmat itse.
Meillä oli eräänlaisia episodeja toisten naisten suhteen kunnes mies kyllästyi ja vuodatti kaiken ihan omasta tahdostaan ulos.
Oli lupausta toiselle naiselle avioerosta ja yhteisestä tulevaisuudesta kunnes omien sanojensa mukaan tajusi mihin on ryhtymässä.
Nyt on niin rehellinen kaikissa asioissa että henk.kohtaisesti hirvittää, eikö voisi edes yhden valkoisen valheen päästää eikä kertoisi kaikkea niin yksityiskohtaisesti ihmisille, sanoisi vaikka että oli rakastunut tähän toiseen.
Mutta ei, sanoo vain että siinä elämäntilanteessa se sattui koukuttamaan ja luulo ei ollut tiedon väärti että elämä olisi tuon toisen kanssa parempaa, vaikkei seksikään ollut sitä.
Nyt on menty 5v tässä ja ollaan hänen mielestään onnellisimpia kuin koskaan, ei tarvitse valehdella, kuikuilla puhelinta ja se mikä on hänen mielestään parasta; "minä rakastan sinua" voi sanoa ihan rehellisesti!
Luen täältä näitä kommentteja satunnaisesti kun olin täällä kirjoittelemassa 5v sitten ahkeraankin.
Niin kauan kun itse uskot rakkauteenne, niin kauan kun uskot miehen vilpittömyyteen ja siihen, että hän oikeasti on eroamassa, niin kauan kannattaa katsoa, mihin se polku vie. Harva jää kuitenkaan rinnakkaissuhteeseen tai "kakkoseksi", jos todellisia, syviä tunteita ei ole mukana, ja aito halu ja aikomus tehdä siitä se varsinainen suhde.
On eri asia päättää aloittaa suhde ukkomieheen, kun lähteä siltä pohjalta, ettei todellakaan ole hakemassa mitään suhdetta. Sitä voi alkaa tutustumaan ukkomieheen, ihan vaan siksi, että tämän kanssa on hyvä ja helppo jutella; on yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja on helppo olla yhdessä. Kun oppii tuntemaan toista paremmin, alkaa ehkä huomata, että toinen vastaa joihinkin sellaisiin asioihin, joita omassa suhteessa ei ole, joita ei pitkässä suhteessa ole edes tajunnut aktiivisesti kaivata. On ehkä ollut ihan tyytyväinen, mutta sellainen ohut tunne, että kaikekseen ei ole kuitenkaan onnellinen.
Sitten olet siinä tilanteessa, että sinun on tehtävä päätös; jatkaako tutustumista tähän mieheen vai ei? Mitä tehdä omalla suhteella? Itse erosin miehestäni. Tajusin, että suhteestamme puuttui jotain tärkeää. En myöskään olisi koskaan voinut rakastua toiseen, jos olisin ollut omassa liitossani onnellinen. Tämä ukkomies puhui samansuuntaisesti, mutta ei yhtä konkreettisesti. Se on hänen tyylinsä. Sanoin hänelle, etten halua suhdetta vaan parisuhteen. Hänkin sanoi haluavansa tästä sen virallisen suhteen. Asioiden eteneminen on vaan hänen kohdallaan ollut huomattavasti hitaampaa kuin minun toimintani.
Tällä yritin sanoa vaan sitä, että ihan oikeasti se ei ole niin mustavalkoista, että aloittaa suhteen tai päättää ettei aloita. Joskus sitä ei oikeasti todellakaan hae tai aloita suhdetta vaan ystävyys kehittyy sellaiseksi.
"On eri asia päättää aloittaa suhde ukkomieheen, kun lähteä siltä pohjalta, ettei todellakaan ole hakemassa mitään suhdetta"
Kakkosen itsepetosta. Eivät ole eri asioita vaan samasta on kyse.
Aito ystävyys on avointa ja se tapahtuu vaimon tieten. Jos toisen puolison selän takana "kaveerataan" niin ystävyyden tavoite on kyllä läpinäkyvän selvä ulkopuolisille.
Sanoo hän, jolla ei ole kokemusta asiasta!
On täysin mahdollista alkaa juttelemaan jonkun kanssa ja haluta tutustua paremmin, mutta olla silti sitä mieltä, ettei todellakaan halua mitään suhdetta. Sen jälkeen, kun yhdessä löydetään jotain enemmän, tehdään tietoinen päätös joko jatkaa tai lopettaa. Mutta jos päätetään jatkaa ja suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta, sekin on eri asia kuin suunnitella suhdetta ja sanoa toiselle, ettei koskaan ole aikomuskaan erota omasta puolisosta.
Otaksut väärin - on kokemusta. Kokemuksen äänellä kirjoitin: kaveeraaminen puolison selän takana, hänelle asiasta mitään kertomatta, on tietoinen valinta, jo alkuperäinen tavoite on (sala)suhde. Sitä vain ei haluta tunnustaa.
Jos mies olisi ollut rehti, olisi kertonut vaimolleen saaneensa uuden ystävän, joka on naispuolinen. Ja jossain vaiheessa mies olisi esitellyt ystävänsä vaimolle. Kuten toimitaan mieskavereiden kohdalla.
Sinulla on oikeus mielipiteeseesi, samoin kuin minulla, ja molemmat ovat yhtä oikeita. Tässä on kyse henkilökohtaisesta kokemuksesta, ei yleisestä totuudesta. Se, miten kukin kokee asiat, ovat kaikki hänelle itselleen totta.
Ok. Kerroin vain kuinka ulkopuoliset ajattelevat. En sinuna puhuisi avoimesti ihmisille, miten tapasitte. Monet voivat ajatella kuten minä, ja pitävät tekoasi vääränä.
Jokaisella on tosiaan oma kokemus ja sen mukainen oma totuus. Yleistä totuutta ei ole olemassakaan - tai se on vain otanta eri yksilöiden erilaista totuuksista, joissa tietty voi olla samantyyppisiä piirteitä ja ominaisuuksia. Mielestäni yleinen totuus kuuluu samaan sarjaan kuin murrosikäisten hyvin usein esittämä perustelu "siksi kun kaikki muutkin". Ei ole olemassa kaikkia muita.
"En sinuna puhuisi avoimesti ihmisille, miten tapasitte. Monet voivat ajatella kuten minä, ja pitävät tekoasi vääränä."
Monet voivat myöskin nostaa pipoa, että joku uskaltaa avoimesti kertoa miten on tavannut. Siitä huolimatta, että tapaaminen saattaisikin kuullostaa jonkun mielestä hämärältä ja väärältä.
Minusta elämän rikkaus on juuri se, että tietää paljon hyvin erilaisista ihmisistä, erilaisista suhteista, niiden alusta, kestosta, ongelmista, ristiriidoista, vastoinkäymisistä, valinnoista, eroista ym ym ym ihan kaikesta mitä elämä eteen tuo.
"Jokaisella on oma totuus, yleistä ei ole olemassakaan"
Ehkä kannattaisi etsiä "Mitä filosofia on" kirja ja lukea sieltä edes alkeet.
Siellä määritellään mm. totuus.