En halua muuttaa miehen sukutilalle

No jos lääniä on niin rakentakaa tai rakennuttakaa vaikka toinen talo jossa ei kukaan ramppaa. Joku Kastelli Economy tms. avaimet räpylään periaattellakaan ei kauheita kustanna. Tai sitten jätä sen ukkos jos ei oo kersoja.

Hei

Olen itse ns maatalon poika, ja tiedä tarkalleen tilanteenne. Minulta odotettiin myös kotitilan jatkamista ja tietenkin asettumista sinne, 17 km päähän lähimmästä kaupasta. Asuttiin 7 vuotta tilan yhteydessä isovanpempieni talossa ja valmistauduttiin tilan jatkamiseen, vaimoni kanssa kumpikin tilan ulkopuolella työskennellen. Omaa rauhaa ei pahemmin ollut, huonekalut olivat vanhoja ja "arvokkaita". Omat aiemmin hankitut olisi pitänyt hävittää.
Päivääkään en tuntenut oloani kotoisaksi. Kaipasin takaisin keskustan tuntumaan, omaan rauhaan. Kerran lenkillä ollessani tajusin, että minun ei ole siellä mikään pakko asua. Myös meillä on lupa rakentaa oma elämä sinne, minne haluamme. Kai nyt meidän tyytyväisyytemme on tärkeämpää kuin jonkun pellon viljely.
Nyt olemme asuneet pian 4 vuotta uudessa talossamme pienen kaupungin keskustassa. Veljeni viljelee sukutilaamme sivutoimisesti asuen myös muualla. En ikinä enää vaihtaisi elämää siihen, mitä se on sukutilalla, toisten rakentamana.

Ehdotus: Tehkää sopimus, menet koeajaksi sinne asumaan, ja jos ei tunnui onnistuvan sinulla on vapaus muuttaa pois. Tai vaihtoehtoisesti rakennatte oman uuden talon. Onko miehesi vanhemmat siis jäämässä taloon myös? Jos ovat niin riitoja todellakin tulee. Ja sisarukset ym. sukulaiset eivät saa noin vain kuljeskella talossa jos sinne uudet omistajat tulevat. Vaadi siis selkeät ehdot jos sinne asetut ja pidät kiinni oikeuksistasi. Älä myöskään luovu omasta työpaikastasi ja pankkitilistäsi.

Aika primitiivistä touhua, eli tunnet asuvasi kuin kestikievarissa. Mun silmät on avautunut, kun vaimo on niitä avannut pikkuhiljaa eritavoin. Ei se ollut mitenkään helppoa, mun vanhempien käsittää näitä asioita, kun edellisenkin sukupolvenvaihdoksen aikanakin oli ollut niin. Kuvittelivat aivan samoin jatkuvan nytkin. Mutta älä luovu tai alistu samaan menoon, mitä miehesi tilalla on menossa. Tee tosiaan se, että menet koeajaksi sinne ja jos ei homma ns."mallaa", niin vaadit omaa taloa itsellesi/miehellesi. Ja laitat miehesi asiasta seinää vasten.

Voi minä taas en muuta haluiskaan kun että voisin olla maatilan Emäntänä näin monia näkökulmia:)

Elä hyvä ihminen pilaa omaa elämää toisen mielistelyn takia, jos suuttuu mielipiteellesi, niin anna suuttua.

Mitäs sinä valitat.

Eroa! Ja saman tien.

älä täälä ruikuta, jos kaikki on noin suolesta niin muuta pois.

Uutta rakennusta vaan pystyy sopivan matkan päähän omaan rauhaan siten että se on selvästi rajattu ihan kodiksi. Vanha voi sitten jäädä maatilan toimistoksi ja ruokalaksi. Uuden kodin pihapiiriin voi rakennella mieluisensa puutarhankin alusta lähtien.

Voi voi ja lämmin leipä.

Toisille ei kelpaa mikään ja aina valitetaan. Etsi itsellesi parempi "elämä" ja elä sitä jos noin kovin asia stressaa. Mainitsemasi mies vaikuttaa olevan hyvin perhesidonnainen ihminen, joka antaa sisarten ja muiden sukulaisten vaikuttaa elämäänsä paljon. Jos haluat itsenäisyyttä, unohda turha sosiaalisuus ja rakasta itseäsi riittävän paljon. Toisten mielestä se on koppavaa jne....mutta itsetunnoltaan heikot valittaa kun eivät muuta voi. "Murskaa tai tule murskatuksi", noin henkisenä sitaatttina.

Toivottavasti teillä on avioehto ja sinulla vakituinen työpaikka. Niiden turvin molemmat selviävät tahoillaan.

Vanhat maanvieljelijät ovat myös sellaisia että eivät osaa luopua työstään. Vaikka siellä kuinka tapahtuisi sukupolven vaihdos ja vanha isäntä ja emäntä muuttaisi osakkeeseen kirkonkylälle, niin voit olla varma että lähes joka päivä ellei ihan joka ikinen päivä ne on siellä vanhassa kodissaan "auttamassa" kuin omassaan.

Maanviljely on kokonaisvailtainen elämäntapa. Jos siinä joku tökkii, niin parasta karistaa taakka niskastaan. Jos mies ei tajua tätä, niin hän vaan ei sitten tajua.

Ei ne maanviljelijät ihan sattumalta kärvistele emäntien puutteessa. Harva nainen haluaa enää tuollaista elämää, kun ei ole pakko, kuten joskus ennenmuinoin.

Jeskamandeera! Miksen tota hoksannut aikoinaan: koeaika-avioliitto! Jess, jess ja jess!

Naurattaa toisaalta, millainen tila se oikein on, jossa viljellään, ruokitaan ja kuljetaan kuin hollituvassa ja ihako oikeasti se on tuottava tila? Jos, niin kellä siellä on aikaa hoidattaa kersojaan? Ja kellä siellä on aikaa niitä hoitaa?
Toki tajuan, että moni ostaa sian säkissä, se säkki saa olla nurkassa kunnes kuolo korjaa edellisen sukupolven ja päästään perimään niitä muka-vanhoja-tarpeettomia kaluja ja mantuja. Jo on kama taas rakasta että.
Kun et asu tilalla, tiedät silti sen rytmin, miksi ihmeessä otit miehesi?! Jos rakastat, nyt olisi velvollisuutesi tsekata arvojärjestys ja laatia sopimus ja tehdä kompromissit.

Missä se on kirjoitettu, ettei saa kotia näyttämään asujiltaan? Jopa teiltä?

Älä hyvän tähden muuta miehesi kanssa likempään suhteeseen, ellet pidä hänen vanhemistaan tai elantotyylistä siinä suvussa.
Elosi käy raskaaksi tuulissa, joihin astut, koska se on raskasta jo etänäkin!

Haussi, jossa kaksi tai useampi sukupolvi majaansa pitää, kysyy laaja-alaista tilann tajua ja hiljaisen tiedon hallintaa. Usko tai älä, neuvottelutaito ei tarvitse kummoinen olla, kun päästään yksimielisyyteen asioissa, Niitä asioita tulee koko matkalla, kunnes olette kahden...ja eroatte tai katkeroidutte muuten vain.

Jos päädyt huuhaahaaveisiisi tilalle,
pysy töissäsi kodin ulkopuolella
palkatkaa sinun tilallesi lisätyövoimaa
huutokaupatkaa tai jakakaa sisarille mahd. ylijäämäkamat,
vahuksille joko tilan ulkopuolinen asumus tai muu oma kopperomahis syytingillä tai ilman
lapsia älkää väkertäkö missään nimessä riitaa lisäämään ja välikappaleiksi
puutarha:)) just joo, tuo kuule ihan omat puskasi

Ja : aina, vaikka asuisitte sitä tilaa kaksistaan, tulee perikunta, se poismaksettu, katsomaan, onko kotia ENÄÄ koti, naljailevat ja ihmettelevät, tarviiko täällä enää noita pensaita:) Vierailut ei lopu, ota se huomioon. Olet paska-akka jos alat rähjätä:)

Satua ei oikeasti ole, satu asuu meissä sisällä. Astuako siihen maailmaan on toinen juttu.

Et siis toisinsanoen uskaltaisi sisustaa tilaa uudestaan ja et uskaltaisi kertoa miehesi sisaruksille että voisivatko he soittaa ovikelloa. Näissä tilanteissa mielestäni sinä mielestäni kärsit omasta tyhmyydestäsi. Tilahan tulisi teidän nimiinne, joten se olisi teidän.

Koti voi olla myös työpaikka josta varmaan saa hyvin rahaa. Kuullostaa ihan hyvälle työpaikalle. Alueita voi myös vaikka rajata aidalla ja laittaa lagattomat summerit joita selkein kyltein joita asiakas sitten painaa. Toki jos tavaraa myydään suoraan tilan jostain huoneestä, niin senkin voi organisoida niin että heidän ei tarvi kulkea sinne vaikka keittiönne läpi :) Muut ovet lukkoo ja sitten voit hillua yöpaita päällä niin paljon kuin lystäät.

Jos kysymyksessä on maatila, niin millä ihmeellä yksi mänty pihapiirissä voi olla ongelma ja estää istutuksen. Kai sieltä nyt istutustilaa löytyy ympäri pihapiiriä ja kyllä yhden ison männynkin siihen saisi helposti integroitua.

Jos raha ei ole ongelma, niin sitten ette muuta tilalle. Ostatte omakotitalon alle kymmenen kilometrin päästä vaikka, niin työmatkatkin jäävät lyhyeksi miehellesi. Jos taas raha on ongelma, niin eikö olisi komeampaa asua tilalla kuin ottaa hirveä velkataakka omakotitaloon tai olla vuokralla jossain.

Kuullostaa että ongelmasi ovat lähinnä korviesi välissä ja et osaa selkeästi kommunikoida edes oman miehesi kanssa. Niin ja jos tila siirtyisi teidän nimiinni, niin tottakai sisarukset saisivat jotain tontteja/rahaa saman verran. Tai sitten maksaisitte rahalla heille niin että tila olisi teidän. Voi sitä tietenkin asua kommuunissakin ja tilan asumisoikeus silti säilyisi hänen vanhemmillaan ja käyttöoikeus myös sisarilla.

Sukutila tai ei, niin kukaan ei ramppaa siellä ellette heitä kutsu tai ole etukäteen kehottaneet käymään.

Sukupolvenvaihdoksessa te maksatte miehesi vanhemmat ja miehesi sisarukset ulos ja tila on yksin teidän ellette jotain muuta sopimusta, esim. syytinkiä ole tehneet.

Vaihdoksen tapahduttua tai mieluummin sitä ennen kaikille tiedoksi, että kestikievarin pito loppuu ja vierailut sovitaan erikseen.

Joko osa talosta yhteiseksi tilaksi työntekijöille ja toimistoksi asiakkaille taikka sitten rakentaa jonkun kömmänän niitä varten. Helpoimmin tehty parilla työmaakopilla.

Kaikki eivät halua elää kommuunityyppisessä asunnossa eikä se väkisin onnistu vaikka kuinka yrittäisi. Moni varmasti kadehtii asemaasi mutta yhtä moni ymmärtää vaikeuden. Oma tupa ja oma yksityisyys on syytä säilyttää jos niitä arvostaa.

Eikö joku toinen sisaruksista haluasi alkaa jatkamaan tilanpitoa? Toisaalta jos tämä on miehellesi eräänlainen kutsumus ja toiveammatti, mitä en yhtään ihmettelisi, niin hän joka tapauksessa siirtyy tilalle ja siinä kohtaa joudut pohtimaan omaa elämääsi.

Minusta olisi reilua kertoa miehelle suoraan ja varsin vakuuttavasti, että sinä et aio jatkaa miehesi kanssa kyseisissä olosuhteissa ja niin, että hän myös uskoo sinua. Turha sinun on lähteä siihen kärvistelemään jos jo ajatus siitä kuvottaa, epäonnistuu se kuitenkin.

Toivon molemmille teille sopivaa ratkaisua, mieluummin yhdessä eläen mutta myös vaihtoehtoisesti erillään/etänä.

Mielestäni tässä ei ole mitään dilemmaa. Dilemma tulee siitä, että olet suostumassa johonkin, joka ei sinulle sovi. Älä mieti, mikä on oikein jollekin toiselle vaan mieti, mikä on oikein sinulle. Heidän elämäänsä et koskaan tule elämään, jos tulet, niin kovin onnetonta se on. Elät vain omaa elämääsi ja omia tunteitasi. Mutta myöskään kukaan ei voi elää sinun elämääsi ja tunteitasi.

Ehdotus, joka mainittiinkin aiemmin, tuli myös itseni mieleen. Että jos rakentaisi "emäntätalon". Pihanlaitosta en osaa sanoa oikeen mitään. Tuntuisi ehkä tyhmältä varata sinulle oma alue sieltä, mutta toisaalta, jos se sen vaatisi, niin en näkisi siinä ongelmaa. Jos mies sinua rakastaa, hän haluaa sinut onnellisena nähdä, oli millanen suku tai tila tahansa.

Koet olosi varmaankin ulkopuoliseksi ja et ole tottunut "maalaismeininkiin". Haluaisit olla omassa rauhassasi ja sinusta on tungettelevaa, että siellä lampsii muita tuntemattomia ihmisiä. Heihin kyllä tutustuu varmasti eivätkä enää olisi tuntemattomia, mutta ymmärrän tämän tilanteen. Sun lähinnä pitäisi päättää, tuletko onnelliseksi sellaisessa ympäristössä, koska se ei tule siitä muuttumaan. Riittääkö sinulle se emäntätalo.. Saatko täytettyä sillä yksinolon tarpeesi? Jos et, niin suosittelen lähtemään.

Onnelliseksihan ei koskaan tee toinen ihminen, paikka tai muukaan vastaava. Onni tulee omien tarpeidensa huomioimisesta. Ei oo oikotietä onneen ;)

Pitää joko rakentta asuintalo tai erillinen asiakastila maatilan yhteyteen ja sarjoitettava tilan talon lukot uudestaan ja kerrottava miehn siaruksille että tämä on nyt meidän koti ja tänne ei tulla miten sattuu ja jos tullaan niin pitää soittaa ensin että sopiiko niin hyvä tulee. Monelle on tullut ero kun sukutilan isäntä ei pysty tai halua sanoa sisaruksilleen että nyt loppuu ramppaaminen ja tämä on nyt minun koti eikä mikään majatalo. Muista myös käydä tilan ulkopuolella töissä koska maatalon emännällä on aika huono eläkekertymä ja varsinkin jos ero tulee ja mies haluaa avioehdon ettei tila mene myyntiin mahdollisen eron tuleessa. Monet eivät tajua että siellä kotona pitää olla sitä yksityisyyttä jota jokainen kaipaa.

Tyypillinen suomalainen nainen joka luulee että saa määrätä tilanulkopuolelta tulleena kaiken jopa työsososiaaliset asiat oikea orjuuttaja tuntuu olevan. Tilalla työskentelevät on ihmisiä eikä mitään orjia jotka myös tarvitsee syödä välillä. Sulla teillä on mahdollisuus rakentaa tai hommata sosiaaliset tilat sinne pihaan. Luulempa kumminkin että nainen yrittää vaan päästä sukupolvenvaihdos rahoihin käsiksi ja sitten jätttää ukkonsa.

koska asenteesi on tässä vaiheessa jo tuo, en suosittelisi astumaan taloon emännäksi. Oman kodin rakentaminen lähikulmille olisi ajatukseni asiaan. Mutta jollei maatilan ylläpito sinua kiinnosta lainkaan, olisiko elämäntilanteeseen tehtävä muullainen päätös. Onko miehesi ainut vaihtoehto maatilan isännän työ? Kuinka sinä haluat osallistua emäntänä oloon?
Tosiasia varmasti on se, että molemmat joutuvat maatilalla jollain tavoin olemaan osallisina tilan pyörityksessä. Jollei muuta niin ruuanlaittoa mm. talkootyöläisille ja sesonkiaikoina miehellä ei varmaankaan aikoja kotona oloon ole. Kaupunkilaisena tässä seuraillut viljatilojen ylläpitoa sivusta ja kyllävain "emännätkin"traktorin pukeille ovat hypänneet (omasta halusta toki). Ehkä juuri siksi, että isännälle jäisi sitä kotiaikaa paremmin. Roolijaot vaan parinkymmenenkin vuoden aikana muuttuneet niin radikaalisti, että mieheltä odotetaan perhesidonnaisuutta lujemmin.
Onnea sulle valintoihisi!!

Olet kantasi ilmoittanut ihan selvästi. Ei kaikki halua "valmista" elämää, johon kuuluu koko suku jne. En minäkään. Yksityisyys pitää olla. Tuo on aika pattitilanne, ja vaihtoehtoja on tasan kaksi. Joko miehesi rakentaa teille oman talon lähistölle (oletan että rahassakin löytyy) tai sitten ero, vaikka olisi lapsiakin. Et ole tyytyväinen nyt, mitä olet parin vuoden päästä, kun mitta on totaalisesti täynnä. Ota asia kertaalleen miehesi kanssa puheeksi, ei hänkään tule olemaan onnellinen jos on tyytymätön muija pirtissä -siitä kärsii kyllä kaikki.

hei, jätä mies, itke itkus ja mene sen jälkeen onnellisena Stockkalle kahville =)
Näin ite teksin, MIKÄÄN eikä KUKAAN saisi minua maalle, hyi olkoon

Asuminen on yksi niitä asioita, missä ei voi jyrätä toisen mielipiteen yli. Jos ette pääse molempia osapuolia hyvin tyydyttävään ratkaisuus, erotkaa. Mä erosin vastaavanlaisessa tilanteessa ja alkushokin jälkeen ei kaduta, päinvastoin.

ota ero. et voi vaatia miestäsi luopumaan kaikesta itsesi tähden. Vai mahtaako olla niiin, ettet ole vielä naimisiin päässyt ja joutuisit luopumaan kaikesta ylellisyydestä.

ei sulla ole juurikaan vaihtoehtoja.

Etkö muka tuota asiaa tiennyt jo miehesi tavatessa? Tuskin tämä ihan uutena uutisena tuli. Et kas... jatkaapa mies sukutilaa.

Olisit silloin jo kaasuttanut toiseen suuntaan. Turha nyt enää on kitistä kun homma menee näin.

Piruakos kitiset, ota ero jos ei miellytä!

En kyllä kyselisi neuvoja ventovierailta ihmisiltä,jotka eivät varmasti kaikkia yksityiskohtia tiedä.Jos sitten vielä satut uskomaan jälkikäteen vääriksi sattuviin vihjeisiin,ketäs Sinä silloin syytät. Parhaan vastauksen saat vain itseltäsi-ajan myötä.Tarkoitan,että opettelet tekemään kysyksen ja saamaan vastauken,mikä ei välttämättä tule siinä samassa. Jos olisin Sinä,tekisin niitä kysymyksiä myös miehellesi,ts, kun kerran olette pari,olisiko suotavaa,että keskenänne vain sinnikkäästi lähestytte kaikkia esiin tulevia solmukohtia-ei kerralla koko asiaa.Nöyrälle etsijälle voi avautua ihan uusia näkökulmia,olkoot ne sitten ihan minkälaisia tahansa. Ongelmasi ei varmasti ole pieni,mutta silloin se on ratkaistu,kun se ei enää vaivaa.

Ei sinun tarvitse elää sukulaistesi ehdoilla. Jos miehesi ei sitä ymmärrä niin jätä äijä-

Yksi ratkaisu olisi, että ostaisitte talon/asunnon suhteellisen läheltä tilaa ja mies pääsisi siellä sitten käymään töissä, niinkuin millä tahansa työpaikalla. Miehen eläkkeelle jäävät vanhemmat saisivat asua edelleen talossaan, niinkuin ovat ennenkin eläneet. Mies ja halutessasi myös sinä, voisitte sitten käydä töissä tilalla, mahdollisesti myös auttaa vanhempia kodinhoidossa, jos tarpeen, mutta tällöin teillä olisi kuitenkin "oma koti", jonne palata ja jossa viettää "omaa" aikaanne "omien" mieltymysten mukaan.

Ymmärrän tilanteesi täysin... Olen henkeen ja vereen koti-ihminen. Tykkään laittaa kotia, sisustaa ja pitää paikat siistinä. Hermo lepää puutarhassa touhutessa.
Kodin täytyy olla paikka missä voi levätä ja rauhoittua. Koti on se minne on kiva tulla, missä saa olla oma itsensä.
Tuo missä hullun myllyssä pitäisi asua, ei kuulostaa lainkaan kodilta, vain työpaikalta.
Kerro ihmeessä se miehellesi, vielä uudestaan. Uskoisin, että aikuinen ihminen osaa ottaa huomioon myös toisen tarpeet ja toiveet. Ymmärtää, että mikä on sopinut joskus, ei sovi enää, ajat muuttuu. Mielestäni miehesi on itsekäs, et sinä, jos hän ei kykene lainkaan asettumaan sinun asemaasi, ja ottamaan huomioon sinun toiveitasi. Hänhän toteuttaa vain vanhempiensa ja omia toiveitaan.
Minusta tuo, mitä on jo aiemmin ehdotettu, että rakentakaa oma koti johonkin mahdollisesti samaan pihapiiriin tai vähän syrjemmäs on varmasti paras vaihtoehto.
Silloin saa laittaa kotinsa kuinka haluaa ja määrätä ketä kotiinsa kutsuu. Muut kulkekoon siellä työpaikalla ja mummon ja papan luona kuinka haluaa.
Toivon, että miehesi kuuntelee myös sinua, ei vain vanhempiaan. Jos hän ei suostu ottamaan sinun mielipiteitä huomioon, hänellä on vielä napanuora katkaisematta, ja hän kulkee vanhempiensa talutusnuorassa.

Itse olen aikoinani asunut paikassa jossa oli paljon isäni sukulaisia naapureina ja samassa talossa. Osa rannoista ym oli yhteisiä. Mikään ei toiminut, oli yhtä helvettiä. Joku määräsi kaikesta ja yksi sekoitti asiat kulkien talosta toiseen. Miniät oli ihan peestä, isän siskojen mielestä. Oli juuri sellaista että ei voi pihalla tehdä sitä eikä tätä, kun siinä oli yhden siskon kukkamaa. Jos me lapset jonkun kaverin toimme kylään, niin oli seitsemän asteen kuulustelu, kuka on ja mistä ja mitä. Ei voinut ketään viedä. Oli kateutta ja ivaa ja pilkkaamista, kiusantekoa ym. Ikuiset traumat itse sain. Vaikka siinä jotain hyvääkin oli niin suurin osa kamalaa. Mitään rauhaa ei ollut ja jos jostain äitini yritti sanoa mielipiteensä niin kyllä takkiin tuli ja lujaa. Sanomisia vääristeltiin ja toisia suosittiin.
Tietysti jotkut voi toimeen tulla, mutta en kyllä suosittele. Kirjoitustasi lukiessani tuli tuttu tunne. Tee selvät sopimukset jos suostut, omat tilat ja pihat ja jakakaa kaikki roinat heti kättelyssä ja MITÄÄN YHTEISTÄ EI. Meillä oli siten että kaikki mikä piti olla yhteistä oli isän yhden sukulaisen ja kaikki mikä oli meidän oli yhteistä, isä oli liian kiltti ja toiset taas ihan päinvastaisia. Mahdoton yhtälö toimiakseen. Omaa tahtoa pitää olla että toimii, mutta riitaa varmaan siitä tulee.

*Tuttu tilanne. Ensinnäkin todennäköisestä "taka-ajatuksesta" eli kupataan talo tyhjäksi ja otetaan suuret rahat avioliitosta? Paljon käytössä oleva keinottelu. No sitten toinen muutamanvuoden jälkeen alkaatämä "oman elämän ja minä itse" tutneiden käsitelyttäminen elinekinharjoitustilalla. Eli itsekkyyden perusfokus alkaa etsimään parempaa tunnekumpania ym ym. Eli toden-näköisimmin teet kuin moni muukin eli alat edelleen vainoamaan mistä ja sukua ym ja pyrkimään oman edun tavoitteluun. Mikäli et niin lähdet ja tyydyt kohtuuteen sekä tuet itseäsi ja muita jatkaaan omaa elämää sekä toisia omaansa .Mikäli lapsia niin silloin itsekyys pitää laittaa lietelantakaivoon.

Kun se kerran on muidenkin työpaikka, niin miksei myös teidänkin? Asutte kotona kuten ennenkin, ja mies menee aamulla työpaikalleen. Siitä mukava työpaikka, että voi kiireisimpänä aikana jäädä sinne vaikka kokoo viikoksi, mutta ei kukaan muukaan muuta asumaan työmaalle.
Kaikilla on sinne avain, olkoon siis sinullakin.

Oletko sinä siellä työssä vai onko sinulla oma toimi muualla.
Joka tapauksessa katso, että olet aikanasi sitten tämän työpaikan palveluksessa, sillä eihän se kenenkään omakoti ole, jos siellä ramppaa parikymmentä ihmistä omilla avaimillaan jatkuvasti ja on talon ruuissa.
Tee työsopimus ja sovi palkka, jos sinne menet töihin.
Pidä oma kotisi ja oma elämäsi. Ne jatkuvasti asioivat sisarukset ovat ihan yhtä sopivia jatkamaan tilan töissä kuin sinä. Ei sinulla ole senkään vertaa tunnesiteitä tilaan kuin siellä syntyneillä ja kasvaneilla.

Ongelmansa kullakin. Minusta olet tilanteen tiennyt kun olet miehesi mukaan lähtenyt, aika itsekästä alkaa vaatia sukutilan perinteiden täydellistä muuttamista. Yhden vastaavan tapauksen olen nähnyt, minijä tuli taloon jossa eli vanhemmat, aikuinen poika jatkamassa tilaa sekä nuoremmat, alaikäiset lapset siinä vielä kasvamassa. Minijä ajoi pikkuhiljaa kaikki "ulkopuoliset" eli, vanhemmat ja nuoremmat lapset tilalta pois, jatkuvalla henkisellä väkivallalla ja päsmäröinnillä. Kyläänkään ei omaan kotiin saanut mennä ilman naisen lupaa. Lopulta, kun minijä sai vuosien aikana elää kuin isevaltias, haavoitti pahoin henkisesti koko perhettä ja sai tahtonsa läpi, ei elämä tilalla enää maistunutkaan,vaan jätti lapsensa mihelleen ja muutti toisen mihen perässä pois.

Eroa ihmeessä ja anna tilaa paremmalle vaimoehdokkaalle, tuskin kukaan jää perääsi kaipaamaan asenteesi takia.

On ratkaisu aloittajan ongelmaan. Aloittajan kirjoituksesta aistii selvästi kyllästymisen nykyiseen parisuhteeseen ja maatilalle muuttaminen on vain tekosyy.

No sit sä et muuta, jos asia noin paljon korpeaa. Täytyy miettiä jokin muu ratkaisu asiaan.

Et sää sitä vastausta omaan asumis- ja parisuhdeasiaan netistä löydä kummiskaan. Hyviä ja "hyviä" neuvoja vain.

Minulla on 30 vuoden kokemus samaisesta asiasta.Olen tehnyt tyhmyyttäni kaikki ne virheet ,joista tässä varoitetaan.Lähdin vastoin omaa tahtoani maatilan emännäksi.Lapset olivat silloin ihan pieniä ja olin silloin kotiäitinä. Olin taloudellisesti riippuvainen miehestä.Olin nuori ja en uskaltanut jäädä yksin kahden pienen lapsen kanssa.70-luvulla sosiaaliturva oli toista luokkaa,kuin tänään,eli sitä ei ollu ehkä vielä keksittykkään.Ei olisi ollut helppo siitä lähteä lätkimään,vaikka usein sitä harkitsinkin.Silloin oli vielä yleinen käsitys,että mies on herra talossa ja päättää asiat.Isältä pojalle nämä jutut kulkee.Ehkä tänä päivänä maalaismiehet ovat muuttuneet tältä osin .Kannattaa harkita huolella emännäksi ryhtymistä,ellei ole ihan varma.Moni haaveilee emännän ammatista ja pettyy katkerasti,kun arki alkaa.

Sukupolvenvaihdossa otatte suuret velat niskoillenne.Te molemmat vaikka niinsanottuja verohelpotuksiakin kaupassa on.Sitten ne muut lapset appivanhemmillasi tulevat koko elämänne ajan sanomaan että saivat vähemmän vaikka olisivat kuinka kotoa koulutetumpia kun miehesi.
Ei maatalon pito ole tänä päivänä herkkua.EU kanssa joka tekemisistäsi teet tiliä.Karjaa saat pitää vain sen määrän kun ne vaatii.
Lomia saat vain jos itse maksat lomittajan.Lehmäkarjalaiset vähän enemmän kuin esim.lammastila.
Älkää ottako vastaan tilaa.Pääsette elämässänne helpommalla .Se isännyys ja emännyys velvoittaa liian paljon tänä päivänä.Pitää tehdä miljoonien robottinavetat ja olla ikuisessa velassa.Jos et tee työtäsi niin että siitä tykkäät niin siitä puuttuu teho.ja appivanhempasi on sinua arvostelemassa koko ajan.Aina kuulet että he antoivat tilan ja nyt siitä ei tule mitään .Vaikka todellisuudessa te sen velallanne päivitätte.Laittakaa sama raha jonnekin muualle ja pysykää pois tästä kaupasta ja sukupolvenvaihdosta.Tämä yritys on vakava taloudellinen yritys siinä häviää tosi paljon ja ennenkaikkea oman elämänsä tuhoaa..Koko ajan maatiloja menee konkurssiin ja lopetetaan kannattamattomana.Puhu miehesi kanssa ettei ota vastaan tilaa ollenkaan.Älkää antako appivanhempien määrätä asiassa josta vastuu siirtyy teille.Oman yrityksen myimme itse ennenkuin jäimme eläkkeelle.Ei olisi tullut kuuloonkaan että olisimme jättäneet sen lapsillemme rasitteeksi.Kaikki olemme nyt tyytyväisiä että työnperästä pääsimme eroon lapsien perheet ja me.Lahjoitimme rahat tasan lastenkanssa myynnistä jo perintönä etukäteen laillisesti .ja sopukin on mitä parhain näin sukupolvien välillä.

en määäkä

Miksi olet koskaan tähän mennyt? Mietipä sitä. Ja lähde muualle elämään omaa elämääsi. Toivotan sinulle onnea!

jos eio avioehtoa ja iso tila niin anna ajan kulua ja lyö rahoiks saat vapaasti myllätä sitten.

Miksei miehesi sisar ala niihin "emännän" töihin, hänhän on myös osalline maatilassa ja sukupolvenvaihdoksessa? Tai miksei työhön palkata emäntäkoulun käynyttä ammattilaista? Eihän maatalon emäntäkään enää ole ammatti, johon kenen tahansa pitäisi ryhtyä ihan kylmiltään. Maatila on yritys siinä missä muutkin yritykset. Kysymys voisi olla helpompi, jos sattuisit itse pyörittämään omaa yritystäsi. Miehesi ei varmaankaan olettaisi ryhtyvänsä avustamaan sinua siinä? Etkä sinä olettaisi.

Ennen miehet kuvittelivat lähes aina ja jotkut vielä nykyäänkin, että mies on perheen pää ja vaimo ja lapset hänen jatkeitaan, jotka seuraavat häntä vaikka maailman ääriin.

Älä anna sille ukolle pillua.

Jos mielipiteet ja tilanne eivät kohdallanne muutu sinun on asuttava muualla.

Älä lähde ollenkaan tohon kelkkaan mukaan, itellä aika lailla samanlaiset lähtökohdat ja tällä hetkellä avioero vireillä, kun ei enää kestä. Mielenterveys menny totaalisesti ja kaikki muukin elämä vessanreiästä alas. Ajattelin aikojen alussa voivani muuttaa asioita paremmiksi ja ns. itselle sopiviksi, mutta näin jälkikäteen katsottuna mikään ei ole muuttunut. Elämä pyöri työn ympärillä, en tuntenut koskaan olevani kotona kun taloa eikä pihaa saanut laittaa ja ukko oli sitä mieltä että perhe tarkoittaa aikuisia ja lapsia, eli kaksi ihmistä ei hänen mielestään ole perhe. Miehen vanhemmat asuu tilalla, sisaret ramppaa siellä jatkuvasti jne... En voi suositella kenellekkään.

Oletko keskustellut asiallisesti miehesi kanssa asiasta ja yrittänyt rakastamasi miehen sinua ymmärtävän ja tekevän asialle jotain. Jos olette asiasta rauhallisesti keskustelleet ja, jos olette täysin eri mieltä asiasta, niin olisiko parempi ottaa ero tai asua miehesi kanssa kahdessa eri paikassa.
Tiedän pari sellaista ratkaisua, jotka ovat onnistuneet.
Eihän me ihmiset olla ikuisia ja apet ja anopitkin ovat kuolevaisia ja/tai oppivat ajattelemaan uudella tavalla, myös sukupolvenvaihdon yhteydessä, kunhan heille antaa uudet jatukset pienissä erissä.
Me nykyihmiset vaan olemme niin kärsimättömiä ja luulemme, että meidän omat ajatuksemme ovat aina ne oikeat.
Mekin voisimme miettiä itseämme ja elämäämme uudelta kantilta, se avartaa ja rikastaa omaakin elämäämme.
Olen itsekkin joskus hieman nuorempana lyönyt päätäni seinään, mutta kun sitä siihen tarpeeksi hakkaa, alkaa tulla suvaitsevammaksi, ettei sitten tarvitse katua elämätöntä elämää sitten, kun itse vanhana kiikkustuolissa keinuu.
Toivotan, että saatte elämänne järjestykseen, oli se sitten mikä tahansa.

Olen ollut 35vuotta maatilan emäntä. Päivät ovat työntäyteisiä, työntekijät ovat osa perhettä. Muille on heti alkuun tehtävä selväksi, tämä on meidä koti. Käytte samoin kun muutkin vieraat tai olette käymättä. Sinä teet kodistasi oman näköisesi, vanhaa kun nioitaen. Otat ohjat käsiisi sanel suunrtaa miehesikanssa yhdessä. Lopputulos on hyvä,elämä on elämisen arvoista ja antoisaa

Tässä tapauksessa olet ollut tietoinen sukutilan jatkajasta, mutta et ole halukas itse kehittää sitä perinnettä. Olisi hyvä jättää tuleva isäntä ja jatkaa elämää siellä kaupungissa.

Tuleva isäntä saisi mahdollisuuden perustaa perheen ,saman henkisen kanssa.

jk. ei se elämä ole yhtään sen helpompaa kaupungissa , päinvastoin. Työpaikka menee, 500 pv ansioturvan jälkeen olet köyhä ja pennin venyttäjä.

jk. Oma talo rakentamaan ja lapsia tekemään ,,,,,,,,,,,, sehän on elämän tarkoitus ei perintöjen odottaminen ja rahojen tuhlaaminen. Mehän eletään vain lapsia varten.

Mikäs tilakyseessä.

Et todellakaan ole ainoa.Vielä näitä maatiloja/-jusseja on, jotka ovat täysin suvun hallinnassa.On äitee, siskot, enot, tädit jotka tulee tekemään "lauantaisiivoukset, leipomiset,/haravoinnit.Eihän me kuin auttaaksemme kyllähän sinäkin nämä osaat mutta me VAAN autetaan.
Keittiössä puuhaavat kuin omassaan, uudella emännällä ei ole muuta virkaa kun katella, ja olla kun oikeesti ei osais mitään. Pihatöihin lähetään "yhdessä" ) He, ei, annetaan niiden kukkapenkkien olla niin, ne in ollu samalla tavalla 50 v. ELI ei saa laittaa mitään UUTTA, jotain mitä haluais tuoda "entiseltä" pihalta t. ystävältä.Jotain ruusupensasta t. puuta ei voi just siihen laittaa... Laittaan se tuonne metsän reunaan odottamaan kunnes löytyy paikka.... Tuntuuko tutulta.Voit tietysti yrittää "jutella" miehen kanssa.MUTTA onko hänestä sanomaan suvulle ym. että tämä on nyt teidän, myös Sinun koti. Haluaisitte vähän yksityisyyttä.Käydä täällä saa mutta ei asua.Voi olla vaikeeta saada porukat ymmärtämään. Tapaus lähipiirissä, Eronnut maajussi löysi emännän, heti tulivat suvun naiset pitämään jöötä. Ei sitä kestäny edellinen "vaimo" ja uusikin lähti 10 kk jälkeen. NEUVONA! ÄLÄ ainakaan sano itseäs irti työpaikasta, ota ensin vuorottelu/ palkatonta vapaata 1-2 v. sitten harkitset uudestaan.Niin et jää tyhjänpäälle jos ja kun tunnet olosi liian tukalaksi. Tää mies voi oottaa just sitä että sanoudut irti kaikesta vanhasta, sillon olet riippuvainen hänestä ja on vaikeampi lähteä pois. Työpaikat on tiukassa.terv. Sivusta seurannut.

Tämmöisiä ne nykyajan naiset ovat. Mikään ei kelpaa ja mitään eivät jaksa tehdä.

vai iiin

näköjään maajussille täytys saada uusi morsian...

Päläpäläpälä. Pahansisuisen vaimon on saanut.

Ei tuossa mistään itsekkyydestä ole kyse. Ei kenenkään tarvitse noin totaalisesti uhrautua.
Vaihtoehtoja on oikeastaan kaksi: joko miehesi suostuu siihen, että rakennatte teille oman talon omine pihoineen ja vanha tila on jatkossa vain työpaikka. Tai sitten eroatte.

Minä asun mieheni ja kasteni kanssa meidän sukutilalla. Vanhemmat asuvat lähellä. Jo miestä "valitessa" pidin miehen tärkeänä ominaisuutena sitä, että hän pitäisi maalla tehtävistä töistä jne. Vaikka silloin luulinkin että toinen sisarus alkaisi pitää tätä taloa, jossa nyt asumme. Me kuitenkin päädyimme asumaan tähän. Talo on sukulaisten vanha talo, mutta vaikka se näyttää vanhan tyyliseltä, kaikki tapetit, pinnat jne. on uusittu oman maun mukaiseksi. huonekalut ovat jotkut talon vanhoja, mutta enimmäkseen ostettuja antiikkiliikkeistä jälleen oman maun mukaan, siis myös miehen maun ;)

Meillä on lisäksi mökki lähellä kaupunkia. Sinne pääsemme "pakoon" lähellä asuvia sukulaisia ja siellä olemmekin melkein joka viikonloppu. Minä pidän kotona ovea lukossa, jos olen yksin kotona, ettei kukaan noin vaan ampaise meille, ei edes vanhemmat. Äidilläni on kokemusta myös lähellä isovanhempiani asumista ja kotona työskentelystä. Hänkin oppi pitämään ovea lukossa, koska kesken dead linen lähestymistä naapurin vanha emäntä tai oma vanhempi saattoi poiketa kahveelle juttelemaan niitä näitä, eikä yhtään ymmärtänyt, että hän poikkesi äitini toimistoon, jossa hän oli töissä eikä kyläilemään.

Sinä määräät omasta kodistasi. Miehelle kerrot, että haluat pitää ovea lukossa kodissasi. Sinulla on oma alue, jossa voit olla rauhassa ja jossa ei ole työntekijöiden "vastaanottoa". Tyontekijöille voi järkätä oman sisäänkäynnin, yhteiset tilat ja aukioloajat, milloin voi poiketa. Täällä on ketjussa ehdotettu omaa taloa, ja jos se onnistuu, olisi tietysti paras ratkaisu. Se sukutalo, jossa työntekijät, sukulaiset ym. käyvät voisi olla yhteistä tilaa, johon sinä sitten voi mennä avaamaan oven, kun olet valmis siihen. Ja sinun aikatauluihisi sopii. Piha-alueella luulisi että voisit saada oman alueen, joka on täysin sinun?

Mietin vain, ettetkö aijemmin tiennyt mihin olet ryhtymässä?
Ainakin jos tämä miehesi on jo aviomiehesi. Harvempi kai niin päätä pahkaa avioon ryntää, ettei ehdi ympärilleen nähdä. Sinun on siis pitänyt tietää mihin olet suostumassa.
Sukupolven vaihdoskaan harvemmin yllätyksenä tulee!

Joopa joo...
Semmosta se on elämä maalaistaloissa. Vaatii ihan helvetisti sivistystä, näkemystä ja tahtoa kaikilta osapuolilta, että homma onnistuu.

joko sun paikkaa on kovasti kyselty, taitaa tulla pian vapaaksi...

tuttu tunne melkein kaikki .minä mukaan lukien haluu et koti on koti eikä mikään majatalo jossa kuka tahansa olkoon vaikka joulupukki tulee miten huvittaa ja koska tahansa käymään,ei sillä että en toivo joulupukin kyläilyä.mutta haluan tietää kuka käy aina kodissäni kun en ole itse siellä.mihin on kadonnut ne hyvät tavat et ilmoitetaan etukäteen et voivaanko tulla kylään tai käymään.tai vaikka soitetaan et sopiiko illan istujaiset.korttipeli ilta/päivä,ois niin paljon tosta noita asioita.kirjoittelen myöhemmin lisää.t.yks vain

Laitatko miehesi puhelinnumeron minulle. Kelpaisi hyvin tuollainen työpaikka, vaikka mänty onkin väärässä paikassa.

No mut eihän tohon oile kun yksi vaihtoehto...Lähdet kävelemään jos elämä ei maalla maistu,saattaa olla kyllä tulija sinun jälkeesi sinne sinun paikalle...
Jotenkii vaan niin jonninjoutavaa valitusta.

Thaimaasta löytyy varmasti paljon nätimpiä, mukavampia ja ahkerampia vaimoehdoikkaita, joten suosittelen lämpimästi! Suomalaiset naiset ovat suurimmaksi osaksi liian vaativia ja laiskoja mutta vaihtamalla paranee! Elämä on aivan liian lyhyt ja sitä on turha uhrata minni hiiren kitinöiden kuuntelemiseen.

Noilla ehdoilla, ÄLÄ MUUTA ! Miksi vain miehen ja suvun tahdolla olisi merkitystä ?Oletko jotenkin vähäarvoisempi? Täällä sinua arvostelevat eivät kestäisi päivääkään siinä maanpäällisessä helvetissä. Moni maalaispoika on vuosia niin aivopesty,ettei sitä helposti taida murtaa rakkauskaan.Pidä pääsi ja jollet saa arvostusta lähde ajoissa jatkamaan elämääsi.Puhun kahdenkymmenen vuoden kokemuksella samanlaisessa tilanteessa, jossa itse kärsin ja nielin kaiken odottaen aikaa parempaa, jota ei koskaan tullut. Älä tee samaa virhettä.

Et muuta sinne tietenkään edes myöhemmin, aivan selvä juttu. Teidän pitäisi saada oma talo tai asunto muualta. Maatilarakennus tai vanha talo ei käy asunnoksi. Hänelle pitää sanoa suoraan ettet kykene muuttamaan sellaiseen rakennukseen ja sinulla on hyvät perustelut. Se on hänen ongelmansa jos ei ymmärrä hyviä perusteluja, loukkaantukoon sitten jos ei muuhun pysty. Jokaisen oikeus on asua mieleisesti ja laittaa asuntoa.
Miehen pitäisi pystyä katsomaan yhdessä jo nyt teille muualta omaa asuntoa. Riippuen tietysti kauanko suhde on kestänyt ja missä tilassa se on. Jos ei pysty, kauanko voi odotella? Vai onko hyvä jos asuu vain erikseen. Ei nykyään ole pakko asua samassa. Mutta miten muuten suhde toimii.

Niinpä! Minä näin viljelijänä näkisin, että sinulla on "tuhannen taalan paikka" pistää vähän tuulemaan siellä tilalla. Vaikka maatila on aina asunto ja työpaikka samalla, mutta tuuletusta tuo farmi nyt kyllä kaipaa ja rajusti.

Ensinnäkin jos farmi tulee teille, niin mitä siellä miehesi sisarukset sitten enään luuhaa?? Lukot vaihtoon ja sisaruksille selvitys asiallisesti, miten tilanne on. Appivanhemmille oma talo läheltä, joko rakentaen taikka ostaen joku pikkutila lisämaiksi tilaan ja siitä päärekennus vanhuksille, siellä voi sitten miehen sisarukset rampata sydämensä kyllyydestä.

Sitten vain taloa omaan malliin ja työntekijöille omaa tilaa ruokailla jne.Asiakastilat erikseen jne. Jos homma on suurellaan, niin homma on kivaakin, puuhaa riittää! Puutarhaa omaan malliin vanhaa kunnioittaen.

Jos appivanhemmat haluavat asua vanhaa päärakennusta sinnikkäästi, niin sitten itselle uutta pytinkiä ja eriytettynä kokonaan omaksi yksiköksi, josta kuljetaan tilalla töissä.

Omalla tilallani (tila on minun ja vaimoni omistaa muuta) teimme ratkaisun, että vanhalle isäntäväelle rakennettiin sopivan matkan päähän uusi 200 neliöinen eläkemökki. Tilamme päärakennus koki aluksi päivityksen uuden emännän malliin, samoin puutarha. Vanhaan navettaan rakennettiin työntekijöitä varten sosiaalisia tiloja ym. heihin liittyvää. Vaimoni ei osallistu tilan töihin muuten kuin satunnaisesti, hän tekee etätyötä tilalla taikka käy työssä tilan ulkopuolella. Hänellä ei ole mitään taloudellista vastuuta tilasta, eikä edes tiedä tilamme pinta-alaa taikka missä tilamme maat tarkalleen sijaitsee. Tila on minun työpaikkani ja hänellä on oma työ. Ammatti tunnkee sen verran kotiimme, että minulla on oma työtila ja vaimollani oma työtila, erihuoneissa kummallakin.

Huonoa tässä on, että vaimoni on täysin kuutamolla tilan asioista ja viime keväänä sairastuin pahasti ja jouduin sairaalaan useammaksi viikoksi. Käytännön asioiden järjestänminen oli hieman haasteellista.

Oletko niitä tyyppejä, jotka lähtivät ensimmäisen pölyimurikauppiaan matkaan? Et ehkä vain osannut arvostaa asioita tai et vain ymmärtänyt koko juttua? Minkälaista luulit elämän olevan maalaisjussin kanssa? Haloo!

Sukupuolenvaihdos maatilalle,susta tulee lepakko ja et tykkää.

Koska et voi nähdä mitään arvoja kyseisessä paikassa, sinun on ilman muuta paras erota ja lähteä omille teillesi. Siinä paikassa on ilman muuta paljon arvoja, joita et oikeasti voi saavuttaa todennäköisesti missään muualla, mutta jos olet vielä täysin juureton, niin ehkä se sopii sinulle, mutta ei ole mitään järkeä tehdä taistelutannerta toisen juurille rakentuvasta elämänpiiristä. Jos sinne muutat, tulet aina olemaan huonolla tuulella ja tavallaan vihaamaan elinympäristöäsi ja lopulta se kuitenkin johtaa eroon, luultavasti käy niin, että puolisosi antaaa sinulle lähtöpassit aikansa katseltuaan tyytymättömyyttäsi.

Kuitenkin vaikuttaa siltä, että ajatusmaailmasi on niin narsistinen, ettet löydä tyytyväisyyttä muusta kuin omasta vallankokemuksestasi, ymmärtämättä, että onnellisuus on matka ja se matka sisältää paljon uusia kokemuksia, elämyksiä, onnistumisia ja epäonnistumisia.

Kiitos teille, jotka jaksoitte vastata fiksusti. Olen tiennyt alusta saakka, että mieheni tulee jatkamaan tilaa. Emme ole naimisissa enkä todellakaan rahan perässä. Jos maallisen mammonan perässä olisin, niin enköhän olisi jo keplotellut itseni naimisiin ja katsomassa kun rahaa virtaa ikkunoista ja ovista, eikä tarvitsisi kulkea kauempana töissä. Siitä rahasta kun ei miehellä ole pula. Sen sijaan elelen pienellä palkalla vuokraluukussa. Monet varmasti tässä vaiheessa ajattelee, että mikä typerys. Kaikki olisi pedattu valmiiksi, ei tarvitsisi kuin pakata laukku ja mennä. Mutta jos tilalle menisin, en olisi rehellinen. Nyt sitä vastoin olen. Toimin reiluuden mielessä, en lähde elämään vastoin omaa tahtoa, mutta en myöskään pakota miestä luopumaan omastaan.

Tiedän talon tavat, koska lomillani vietän aikani siellä. Viihdyn tilalla ja mielelläni lomapäivinä osallistun kaikkeen mm. hoidan talon ruokailut. Viihdyn mieheni sukulaisten kanssa, ongelma ei ole siinä ettemme tulisi keskenään toimeen vaan ongelmaksi muodostuu se mitä koti-ihminen kaipaa, oma aika ja rauha.
Minä vain- nimimerkki ymmärsi pointin. Juuri noin! Olen henkeen ja vereen myös koti-ihminen. Rakastan sisustamista, puutarhan laittoa ja tykkään pitää kotini kauniina ja puhtaana.
Tilalla ei ole mitenkään mahdollista noihin edellämainittuihin. Ajatuskin ahdistaa etten pysty OMASSA KODISSANI toteuttaa itseäni ja elää kuten tahdon.

Mieheni on kuitenkin ymmärtänyt asian, en siitä hiillosta, koska en halua ahdistaa häntä enempää. Eiköhän stressiä ole jo muutenkin ilman kiukuttelevaa akkaa. Hän on myös itse sanonut joskus ollessani pidemmän aikaa luonani, että mukavaa hengähtää jossain jossa tarvitse ajatella töitä koko ajan. Hän on vain ikävässä välikädessä ja parempi, että saa miettiä asioita rauhassa. Hän on "oppinut" elämään ns. voimakastahtoisen äidin vallassa. Ei siis ole koskaan vahvemmin vastustanut vanhempiaan missään ja vanhemmilla on oletus, että poika toimii kuten he haluavat. Nyt siis miestä revitään kahdesta suunnasta täysin eri suuntiin.
En muuta tilalle vastoin omaa tahtoani, enkä myöskään pakota miestäni ratkaisuihin joita hän ei halua. Ero ei tule kysymykseen, koska rakastamme toisiamme.

Yksi vaihtoehto on rakentaa talo lähelle, mutta poden tästä vaihtoehdosta huonoa omatuntoa. Koska tila kelpaa miehelläni, mutta ei minulle niin koen, että vain minun omasta halustani talo rakennettaisiin.

Jos ei kiinnosta, älä muuta.

Jos muutat, voit samalla kertoa tilanneesi kannon jyrsinnän ja että muutkin asiat tulee muuttumaan.

Toivottavasti ukkosi ymmärtää näytää sinulle kenkää.Aviehto myös toivottavasti löytyy,ettet vaan rahastamaan pysty pelkästään.

Avaimet pois ulkopuolisilta! Tarkoittaa siis kaikkia sukulaisiakin ja talossa ennen asuneita. Syksyllä ei sitten tulla keräämään marjoja pensaista ja perunoita pellosta.

Asiakkaitten vastaanottamista varten rakennatte ulkoeteisestä sisään kuljettavan konttorin/kamarin.
Asiakkaitten ei tarvitse kuluttaa kotisi kynnystä.

Tuosta syystä en itse alkaisi kattelemaan "maajussia" tai ees sitä ohjelmaa, etten vahingossakaan laske rimaa vaikka mukavia heppuja muuten ovatkin (kaverina ok). Olen itse kasvanut ja asunut kaupungin alueella, joten kun asuisin perinteisellä maatilalla joissa pitkät etäisyydet joka paikkaan, kadottaisin itseni.

Sinun tapauksessa kompromissiin hän ei varmaankaan suostu, joten maatilalla asuminen vaatii ehdottomasti avoimia keskusteluja jos sinne päätät muuttaa. Käytäntö muuttuu silloin myös muillakin, jotka ovat tottuneet toimimaan tietyllä tavalla. Ei sinun tarvitsekaan toisten ehdolla mennä, eikä kannata muuttaa jos et saa vaikuttaa sisustamiseen tai elää omalla tavallasi. Kunhan sovitte yhdessä pelisäännöt, joustatte ja annatte toisillenne tilaa, niin homma toimii. Nykymaailmassa hyvän ja kunnollisen miehen löytäminen on suorastaan ihme, ja vielä jos kemiat passaa yhteen, jos hän on sellainen niin hyvä niin.

Onneksi asun emäntänä talossa isännän kanssa aivan kahdestaa,osti tilan 2006 ulkopuolisilta (tutuilta) ei jäänyt kotitilalleen 14km päähän :)) Ollaan oltu rauhassa,mitä nyt anoppi käynyt siskonsa kanssa täällä sitten apuna navetalla. Mieheni tekee tialla tässä töitä ja itse lomitan ulkopuolisille....hyvin ollaan pärjätty,en kestäisi asua tuolla tavalla mitenkä tämä viestiketjun aloittaja selitti. Selvät säännöt,muu suku HUS!! ei tule mittään jos muu suku pörrää jaloissa,tuloo vuan ahasta ja ahistusta! En ymmärrä todellakaan tätä maatilan tytärtä...eikö hän voi antaa tätä kuuluisaa omaa rauhaa tälle veljelleen ja hänen emännälleen?? Ostakoon oman tiluksen jostain muualta... :D

Onhan se maaseudulla vähän eri meininki ku kaupungissa. Molemmissa omat hyvät ja huonot puolet. On vaan tehtävä yhteiset omat ratkaisut, mitkä ne nyt sitten ovatkaan. Maaseudulla ehkä selkeämmin näkyy äiti- lapsi /mies sidos. Äidin voimakas vaikutus mieheen. Kaupungissa ei niinkään selvästi kun asiat eivät kulminoidu niin helposti kun etäänpänä toisistaan asutaan ja tavataan harvemmin. Jos yhdessä tarkoitus olla, pitää tietää mitkä asiat ovat itsekullekkin tärkeitä. ja miettiä, onko niihin tyydyttävää / hyvää ratkaisua. Hyvä mies (sekä kaupungissa että maalla) on se, joka seisoo tarvittaessa vaimonsa/ naisensa rinnalla. Eikä taiteile puolivälissä. Ei se tarkoita, että kohtelisi äitiään huonosti. Mutta joskus äiti ei osaa hellittää otettaan pojastaan. Joskus napanuora on katkaistava. Aina se ei ole kivutonta.

Myös koti-ihmisen voimavarat voi sitten myönteisesti ottaa käyttöön siellä maalla. Kyllä se heijastuu myös sitten muihinkin hyvällä tavalla.

Maaseudulla on vielä mukava tapa piipahtaminen vieraisille säilynyt. En pidä sitä pahana. kunhan ei aivan myötäänsä ole siellä. Kohtuus kaikessa ja hienotunteisuutta nuorenparin elämälle.

Voihan sitä johonkin tilan päärakennuksen ullakkotilaan rakentaa oman huoneiston, jossa voi hillua omalla tavallaan. On oma rauha ja oma koti.

Älä ihmeessä muuta jos miehen vanhemmat asuu pihapiirissä tai kilometriä lähempänä. Vaikutat sen verran itsekkäältä, että hirveet riidat on miehen vanhempien kanssa tiedossa. Menetät hermosi alle vuodessa. Vanhat ihmiset kun vastustaa kaikkea muutosta. Heillä (maalaisilla)on aivan erilainen maailmankuva. He elävät 40 vuotta nykyajasta jäljessä. Eli joutuisit elämään kuten elettiin 1970 luvulla. Tiedän monta tapausta kun nuori emäntä on menettänyt hermonsa miehen vanhempien takia. Monet vanhemmat on niin jääräpäitä, etteivät ymmärrä muuttaa pois, vaan hääräävät vielä 90 vuotiaanakin rollaattorin kanssa navetassa. Kauheeta ja sairasta meininkiä!!!!

Kirjoituksestasi näkyy, että kyseiset odotukset sinulla on aivan eri kuin miehelläsi.

Et ole kirjoituksessa kertonut mitä työtä aiot tehdä. Aiotko kenties heittäytyä vapaa rouvaksi. Tällöin maatila ei ole oikea paikka.

Sinulle tuskin tarjotaan mitään hopeatarjottimella.

Jos kaipaat vain kivaa elämää kannattaa muuttaa kaupunkiin, vaikkapa postimerkin kokoiselle tontille taloineen.

Maatilan emännältä vaaditaan todella asennetta, mukautumiskykyä ja ahkeruutta.

Näitä ominaisuuksia en ole monessakaan nyky naisessa nähnyt.

Onko sinulla ollut jotain epäselvää asioiden suhteen kun tämän maamies ukkosi kera kimppaan aloit?Ei ole sattunut olemaan puhetta näistä asioista aikaisemmin?Nyt ei ummarra...olikos tämä nyt sitten joku yllätys sinulle?Ehkä jatkat vaan valintatalon kassana,ei taida olla nuo miehesi kaavailemat jutut sinun juttuja.

Jos ei osaa arvostaa vanhaa, vaan haluaa kaataa hienon vanhan männyn jotta saisi jotain typerää pintamuotista lautaterassia ja bonsaipuita sen sijaan, niin on parempi pysyä kaupungissa!

Ainut millä homma pysyisi jotenkin kasassa, on jos rakentaisitte hyvän matkan päähän oman erillisen "omannäköisenne " talon, eli todennäköisesti jonkun typerännäköisen, maisemaan ja perinnerakennuksen naapuruuteen täysin sopimattoman valmistalohökötyksen.

Ja sitten voitte pystyttää korkean aidan pitämään miehen sukulaiset loitolla!

P.S: Jos sinusta on tarkoitus tulla tilalle yrittäjä, joka myy noille inhoamillesi ramppaaville asiakkaille jotain (porkkanoita, maatilapalveluja, siemenviljaa???), niin ennustan huonoa menestystä yritykselle!

Mies tekisi viisaammin jos jättäisi sinut ja etsisi jonkun avoimen, iloisen, sydämellisen naisen, joka rakastaisi maaseutua ja perinteitä.

Me asuttiin 5v ajan n. vajaan km päässä tilalta, jossa avopuolisoni isä ja äiti asui. Sitten kuoli anoppi, ja isä sai jäädä tilalle, vaikka puolisoni teki sukupolvenvaihdoksen. Appi jäi ns. syytingille. Aloimme tekemään remontti suunnitelmaa, appi osti oman kaksion muutaman km päästä taajamasta.
Hänelle kaikki sopi, mutta puolisoni sisaruksia ahdisti. He saivat ihan ok hinnat tilakaupoista, ja onneksi heistä neljästä kolme asui kauempana.
Hankalin tilanne oli nuoremman veljen kanssa, joka sai ihmeellisiä kohtauksia.

Hoidin heidän isän terveyteen liittyviä asioita ja käytin lääkärissä, jaoin dosetit jne. Kun heidän isänsä vointi perussairauden vuoksi nopeasti heikkeni, syy olikin minun, kun en osannut "hoitaa" kyllin hyvin. Siis miehen sisarusten mielestä! Appiukko oli aina hyvää pataa kanssani.
Vähän ennen appiukon muuttoa palvelukotiin, pyysimme puolisoni kanssa sisaruksia sopimaan mitä tavaroita he kukin saavat isältään. Ei kiinnostanut oikeastaan mikään --silloin. Appi jätti isoimman osan siis puolisolleni. Osa heitettiin pois, osan pakkasin varastoon kun ajattelin, että jos sisaret myöhemmin haluaisivat jotain. Muutama huonekalu jätettiin, entisöitiin meille.

Sitten kuoli appiukko, ja vuoden sisällä kuoli avopuolisoni - tapaturmaisesti työkoneen alle.. kului 2 kk... olin ihan shokissa ja puolisoni sisarukset jo puhuivat etten kuulu tilalle !!! Että se on heidän ja suvun... etten saa muuttaa mitään..jne. Ja me olimme tehneet kaiken, että olisimme saaneet elämän oman näköiseksi ja luoneet omat työpaikkamme, kodin kolmelle pienelle lapselle jne.

Siihen loppui suvun käynnit meillä. He eivät ole tervetulleita enää, jasiihen on syynä vain heidän oma käytöksensä. Kaikki tavarat on lähetetty heidän isänsä osoitteeseen, ja yhä he kyselevät joidenkin lusikoiden perään!
Käytös on ollut aivan sairasta.... Eikä heistä kukaan aikoinaan halunnut ostaa tilaa.. Lapsemme ovat pian täysi-ikäisiä ja ovat lähdössä opiskelemaan. Olemme puhuneet kuolinpesän tilanteesta, ja siitä mitä lapset haöuavat tulevaisuudeltaan. Suvun käytös johti siihen, etteivät halua jäädä asumaan tälle paikkakunnalle, ja heille on ihan sama jos tila myydään. Näin kai sitten teenkin. Tiedän ettei sukulaiset ole tosissaan jos tulevat silloin tilaa katsomaan - uteliaita vain ovat. Jos keksisi jotain selän takan puhuttavaa vielä...
Minua kiinnostaa vain se, mitä puolisoni kanssa aikoinaan sovittiin ja suunniteltiin. Hänen sisaruksensa eivät veljensä muistoa ole kunnioittaneet, eivätkä ole halunneet pitää mitään yhteyttä veljensä lapsiin - vain maallinen omaisuus on merkinnyt heille.

Sopikaa asiat ja tehkää sopimukset kirjallisina! Testamentin teko on hieno idea jos ette heti mene naimisiin.... ei tule muilla sanomista...
Aina sisaruksista jonkun mielestä juuri hän sai vähemmän... Tiedän tiloja, joissa sisarukset ovat hakeneet 5v päästä tilakaupoista seiniltä tauluja, kaapeista lusikoita jne... Vaikka kaikki piti olla selvää!
Työntekijöille omat sos.tilat, ja oviin lukot johon vain sulla ja miehelläsi on avain!
Ja puhukaa miehesi kanssa avoimesti KAIKESTA!

Vaikeelta tuntuu. Suosittelen, että otat eron koko miehestä hyvän sään aikana. Et kuitenkaan pääse koskaan eroon miehen suvusta, sillä sehän on osa miehesi historiaa, nykyisyyttä ja tulevaa. Pitkässä juoksussa veri on vettä sakeampaa.

Miehelläsi ei ole oikeutta muuttaa/ yrittää vaikuttaa sinun päättöksiisi, mutta sama koskee sinuun. Kummankin täytyy löytää, rakentaa sellainen elämä joka on elämisen arvoinen. Meillän on vain yksi elämä!

Mieti syvällisesti mitä sanon, ettet kadu, ettet elättele turhia toiveita yms. Elämä menee niin nopeasti ohi. Liian nopeasti.

Eihän tämän kirjoittaja ole mammonan perään.

Paljon on neuvoja virrannut.

Jos olette jo aviossa, kannattaa avioehto yms sopimukset tehdä jo ensin.
Jos menet sinne, etkä ole omistajana, et myöskään lainan ottajana.

Sinun ei ole pakko olla talon työtä tekevä emäntä. Oman työsi pidät, vaikka ottaen palkatonta vapaata yms.
Tilalla lienee tekijät ja voihan lisää palkata esimerkiksi tekemään ruoat ja hoitamaan päätilan asiat, tai sitten vanha pari jää siihen.
Teidän talo voi olla lähellä tai hieman kauempana, niin että isäntä voi siellä piipahtaa maasturillaan helposti. Ei näissä jättisikaloissa yms enää tilallinen asu paikalla, palkatut tekijät tekee hommat.

Vaikeuksia on odotettavissa myös sisaren suhteen, jos tila ja talo tulee omistukseenne. Sen ymmärtäminen voi olla vaikeaa, että jatkossa tullaan kuin kyläpaikkaan, kysyen ja luvan kanssa. Lukot varmaan vaihtoon.

Itse jos olisin jo aviossa näin ja jos lapsiakin olisi voisin ajatella muuttoa, mutta
omaan erilliseen taloon, oma piha ympärillä, omassa hoidossa.
Töissä voisi käydä talon ulkopuolella.
Tai sitten jos löytyy kiinnostus-harrastuneisuus yms jotain sopivaa yritystä, jota voisi pyörittää siinä ohessa, kun kerran asiakkaitakin käy.

Moni neuvonut rakentamaan joko oman tai appivanhemmille tuvan vähän kauemmaksi päärakennuksesta... JOS rakennatte, varatkaa se tontin paikka tarpeeksi kaukaa päärakennuksista, ja kyllin läheltä esim. tilan rajaa - JOS joskus tarvitsee lohkoa tontti erilleen, esim. ulkopuoliselle myyntiä varten tms. niin nämäkin asiat on helpompi suorittaa!

Eikä kukaan ulkopuolinen nykyisin halua ostaa taloa, joka on rakennettu navetan taakse, kaurapellon reunaan..vaikka se nyt niin kaunis paikkana olisikin.

Usein muualla asuvat sisarukset käyvät tätä kasvukipuaan läpi jonkun aikaa, ja osalle irtautuminen on helpompaa, toisilla se ei onnistu oikein koskaan..
Silloin tilanjatkajien tulee vetää yhtäköyttä ja tehdä selväksi, koska heillä voi käydä ja uskaltaa olla sanojensa takana.

Me ei jaksettu järkätä "sukujoulua" ekana jouluna rempan jälkeen, vaan halusimme olla vain oman perheen kesken. Se oli kamalan iso ihmetyksen aihe sisaruksille! Minne he sitten menevät ? -kyselivät... Enkä potenut syyllisyyttä tippaakaan ja oli pitkästä aikaa ihana ja oikeasti rauhallinen joulu - ja viimeinen yhteinen rakkaan puolisoni kanssa.. hän kuoli seuraavana syksynä.

Eroa nyt alkuun miehestäsi, hänen suvustaan ja niistä loisivista sukulaisista. Et pääse heistä koskaan eroon, jos muutat sinne. Ja sitä paitsi palvelet kaikkia, keität kahvia koko ajan, pidät seuroja ja kylän ilkeät ämmät löytävät puutteita kaikesta, mihin tartut.

Minä en sinuna olisi edes valinnut tuollaista puoliskoa. Olisit ottanut teekkaripojan tai muun vähän fiksumman. Olisit päässyt Espooseen tai Helsinkiin tai Tampereelle. Ei olisi tarvinnut kärsiä, mitä nyt teet

VAATIMUkset vain kasvavat, kun muutat sinne maalle. Odotetaan poikaperijää, kahta mieluusti. Säälin valintojasi, joihin tosin olet itse syyllistynyt jo nyt. Pääset vielä karkuun, jos nopeasti lähdet ja unohdat koko sukutilajutut, jotka eivät ole sinulle yhtään sopivia.