Oletko kokenut hetken, jolloin olet tajunnut heittäneesinuorempana hukkaan hyviä suhteita ja hyviä miesmahdollisuuksia vain koska olet pitänyt itseäsi liian korkeassa arvossa?
Kysymys kolmi-neli-viiskymppisille naisille
miehen kysymys
19200
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
En.
Kyllä, mutta kaikki ovat ottaneet minut takaisin uuden suhteen kuivuttua, vaikka olisinkin jättänyt heidät aiemmin toisen miehen vuoksi. Onko arvoni siis liian korkea vai matala, kun pelimiehet jättävät mutta kiltit miehet ottavat aina vain takaisin.
Harmittanut vain ne jotka on saaneet mahdollisuuden, mutta osoittautuneet virheeksi. Niille jotka on aikoinaan torjuttu en uhraa koskaan ajatustakaan.
Voi kuule, monet ovat nuorena vielä niin lapsellisia että saattavat sanoa jotain typerää. Varsinkin jos lähestytty vielä aivan yllättäen ns.puskista eikä ole varautunut tai sitten muuten vaan ehtinyt edes ihastumaan. Ei silloin kannata mieltänsä pahoittaa jos tilanne ollut sellainen.
Mieluummin harmittaa se, etten ole osannut pitää itseäni arvossa nuorempana ja siksi "ajautunut" suhteisiin/"tyytynyt" miehiin, joihin en tällä elämänkokemuksellani edes tuhlaisi nanosekuntin mittaista ajatusta.
En oikein usko, että (suomalaisilla) naisilla olisi liian korkea käsitys itsestä - päinvastoin. Moni nainen (esim omassa lähipiirissäni) sietää ihan käsittämättömän huonoa kohtelua mieheltään ja tyytyy parisuhteeseen, joka oikeasti on irvikuva parisuhteesta (joissa mies on kuin yksi naisen lapsista epäkypsine käyttäytymisineen ja omiin tarpeisiin keskittymisineen).
Naiset vaativat miehiltä koko ajan kaikkea mutta eivät huomaa ollenkaan itse sitä.
esim?
Kumpaa tässä pitäisi syyttää: taitavaa ja haluttua miestä, joka saa naiset pysymään kanssaan paskassakin suhteessa, vai naista joka sietää tätä paskaa.
Varas on aina varas riippumatta siitä, mitä varastaa....paitsi jos varastaa naisen luottamuksen, silloin sitä onkin yllättäin miesten silmissä sankari.
Ennemminkin mua vituttaa, että olen tyytynyt joskus huonompiinkin ja tuhlannut aikaa turhaan niissä.
Olen vieläkin sen verran kovassa kurssissa, ettei ole huolta kelpaamisesta. Nyt on yksi aika potentiaalinen menossa. :)
En oikeastaan. Erotessa olen surrut suruni, mutta aina on eroille ollut pätevä syy olemassa. Mä olen ajatellut asian niin, että kaksi toisilleen vain huonoa oloa tuovaa voivat tehdä toisilleen palveluksen ja päästää toisensa vapaiksi.
Molemmat on silloin korkeassa arvossa, kun ei jäädä toista kiduttamaan.
En ole kokenut. Mutta sen olen kokenut jolloin tajusin ettei tätäkään olisi pitänyt suhteeseen huolia.
Näitä vastauksia lukiessa naurattaa se kuinka naiset nykyään haukkuvat kaikkia exiään narsisteiksi. Sehän on hyvä tapa vierittää kaikki suhteen ongelmat miehen syyksi ja kuvitella, ettei itsessä ollut mitään vikaa.
Kummathan niitä narsisteja oikeasti ovatkaan? Täälläkin on vain lauma neiti täydellisyyksiä, jotka ovat kelpuuttaneet niiiiiin paljon itseään huonompia miehiä :)
Missä näissä vastauksissa narsisteista puhutaan? Taitaa olla itsellesi arka aihe, kun pitää tulla tänne avautumaan.
Juuh, mene toki vaikkapa lähimmän sairaalan ensiapuun kertomaan lähisuhdeväkivallan uhreille, jotka useimmiten naisia ja joilla tilastollisesti vasta 10. eroyritys väkivaltaisesta kumppanista onnistuu että:" kyllä te ootte itsekkäitä, kun kuvittelette olevanne niin täydellisiä ja ansaitsevanne parempaa."
Itsensä arvostus ei ole narsismia. Narsistisia piirteitä on ihan jokaisessa ihmisessä - toisilla ne on korostuneet ja hyvin pienellä osalla korostuneet sairaalloisuuteen asti. Itseään arvostava ihminen antaa arvon myös muille vaikka sitten sitä kautta, ettei lähde suhteeseen, jonka tajuaa olevan vahinkoa tuova tai vaan yksinkertaisesti turha.
Kiitos,kun jaioit tuon pienen tiedon itsestäsi kuinka sinua on pidetty narsistisena eksiesi taholta. Oletko katsonut peiliin?
Siksihän se nyt koittaa kääntää asiaa päinvastaiseksi, että on itsekin tunnistanut itsensä narsistiksi ja kolaus on ollut kova. Tyypillinen narsistin reaktio, ehdoton kielto omasta sairaudesta ja sitten projisoidaan omat viat ja ongelmat muka muiden vioiksi. Narsisti, kun ei siedä nähdä itsessään heikkouksia, paitsi silloin, jos se heikkouden tunnustaminen nostaa hänet jotenkin jalommaksi ja myöntäminen ajaa jotenkin hänen etuaan. Mutta hyvä, että on tunnistanut itsensä narsistiksi, vaikka ei muille sitä ole valmis myöntämäänkään.
Joskus harmittaa, että nuorempana oli niin lapsellinen, että lopetti suhteen vaikkapa pienen välimatkan takia. Mutta pääosin taaksejääneet suhteet ovat loppuneet ihan syystä. Minäkään en nuorempana pitänyt itseäni oikeastaan minkään arvoisena ja kestin aika paljon kaltoinkohtelua.
Oli alkoonmenvää miestä ja patologista pettäjää sekä henkisesti alistavia kumppaneita.
Nyt 37-vuotiaana harmittaa lähinnä se, että vietin liian kauan todella kuristavissa suhteissa, joista jäi henkisiä arpia- on vaikeaa luottaa miehiin tai olla normaali-itsetuntoinen, kun on lytätty ovimatoksi aikoinaan.
Olen aika lailla samaa mieltä kuin muutkin naiset tässä viestiketjussa. Harmittaa, että olen tuhlannut aikaani miehiin ja antanut uusia tilaisuuksia, vaikka olisi pitänyt jo paljon aiemmin pistää peli poikki. Kun on epätyydyttävässä suhteessa, niin enimmäkseen suhteessa on huono olla. Senkin ajan olisi voinut käyttää järkevämmin sinkkuna paremman miehen etsimiseen.
Samoin kuten edellä, harmittaa vaan se että on tullut tuhlattua aikaansa mahdottomiin suhteisiin ja miehiin, olisi pitänyt puhaltaa peli aikasemmin poikki muutaman kerran. Ystävät on opastanut hyvin mutta kun heitä ei kuuntele ja haluaa antaa mahdollisuuden itselleen ja toiselle vaikka tajuaa ettei tästä mitään tule.
Itse en ole todellakaan täydellinen nainen mutta kyllä harvassa on miehet jotka kantaa vastuuta, laittaa parisuhteen edes kakkossijalle ja ovat rehellisiä ja energisiä. Minä, minä, minä asenne alkaa jo riittää kun lähestyy 40 v...
Onneksi lapset tehtynä niin eipä tuo haittaa vaikka miestä ei olisikaan :)