Eksyinpä tälle palstalle ensimmäistä kertaa uteliaisuudesta, vaikka suhteessani ei uskottomuus-ongelmaa olekaan.
Otan nyt kumminkin kantaa tähän toinen nainen-probleemaan, kun aihe näyttää olevan varsin suosittu.
Keskustelu on mielestäni täällä hyvin erikoista: vaimot huutaa toisille naisille ja haukkuu huoriksi, toiset naiset haukkuu vaimoja pullamössön mässyttäjiksi... Mielestäni se ei ole aikuismaista keskustelua. Toivon että jos joku tähän viestiin kirjoittaa, vastaus ei ole mitään alatyylin tekstiä. Mielipiteensä voi ilmaista asiallisestikin, muutenkin kuin haukkumalla toisia! Huoraksi nimittely osoittaa vain nimittelijän omaa epäkypsyyttä.
Vaimot haukkuvat toisia naisia paitsi huoriksi, myös "pikkuprinsessoiksi, jotka ylpeilevät sillä että ovat toisia naisia". En usko että näin on. En usko, että kukaan voi ylpeillä olevansa toinen nainen. Tällaiseen tilanteeseen pikemminkin joudutaan kun tämä toinen nainen rakastuu varattuun mieheen.
Jotkut naiset rakastuvat miehiin "koska tykkäävät varatuista" ja se on mielestäni moraalisesti tuomittavaa.
Mutta on myös niitä jotka hakevat luonteeltaan ja ulkonäöltään tietyn tyyppistä miestä ja kun löytävät, se sattuukin olemaan varattu. Tällainen ihminen haluaisi mielummin sinkun, mutta joutuu tyytymään varattuun ja lupauksiin erosta jne. Rakkaus on sokea ja silloin on helppo olla hyväuskoinen, eikä hyväuskoisuudessa mielestäni ole mitään väärää. Pikemminkin se on sairasta jos jatkuvasti epäilee toista, eikä voi luottaa keneenkään. Se on ehkä järkevää olla epäluuloinen, mutta rasittavaa jos ei uskalla luottaa. Olen minäkin pettynyt monesti, mutta haluan silti luottaa ja olen oppinut vaistoamaan ihmisestä voiko häneen luottaa ja kuinka paljon. Tämän tyypin sinkkunainen on äidillinen, haluaa uskoa toista ja pelastaa "pahalta vaimolta". Hänen moraalinsa on mielestäni kunnossa, hän on ihastunut, kokee saavansa vastarakkautta ja uskoo voivansa antaa miehelle paremman elämän luotaan. Hän ei tahdo pahaa kenellekään. Hänelle on syötetty valheita vaimosta ja hän ei pidä tästä tyrannivaimosta jota ehkä ei ole olemassakaan muualla kuin miehen mielikuvituksessa, mutta sitähän sinkkunainen ei voi tietää. Hän on pelastava enkeli ja hyväntahtoisuutensa vuoksi moraaliltaan puhdas pulmunen.
Eikä ihastumiselle voi mitään, pitäisikö tunteensa muka tukahduttaa ja pettää itseään? Elämä on lyhyt. Se on sitten tämän varatun miehen päätettävissä miten käy eli saako sinkku nainen varatulta mieheltä vastarakkautta vai "ei kiitoksen". Jos saa vastarakkautta pitäisi miehen jättää vaimonsa, ja tämä on miehen vastuulla. Jos mies valehtelee toiselle naiselle olevansa eroamassa, ei ole toisen naisen velvollisuus ottaa selvää suhteen todellisesta tilanteesta. On tietenkin suotavampaa ja tälle toiselle naisellekin järkevämpää jos hän odottaa että ero on tullut ja mies on saanut erosta suruaikaa. Mutta kaikki eivät sitä tiedä, että erosta tarvitaan suruaika.
Tietenkin on niitä miehiä jotka naivat hyväuskoisia toisia naisia ilman rakkautta (käyttävät hyväkseen sitä että nainen on ihastunut) vain tyhjentääkseen pussinsa, mutta haluatko olla sellaisen miehen vaimo joka kykenee johonkin tuollaiseen? Itse en haluaisi. Jättäisin sellaisen miehen ja toivoisin että mies tajuaisi pysyä sinkkuna, eikä enää särkisi sydämiä. Sellaisen miehen moraali on alhaalla ja hän kärsii narsismista tai on seksiaddikti. Hän ei ehkä itse tiedä sitä, mutta onnellisempi hän olisi sinkkuna kun saisi vapaasti hypätä kukasta kukkaan.
Ei kukaan nainen voi houkutella varattua miestä suhteeseen, jos mies itse ei sitä halua. Vapaaehtoisesti se mies lähtee jos lähtee. Syynä on joko se että mies on kylmä ja tunteeton (eli pystyy harrastamaan seksiä ilman tunteita) tai se että mies todella on kiinnostunut tästä toisesta naisesta (ei välttämättä niin paljon kuin vaimostaan, ehkä kiinnostus on laadultaankin erilaista, seksuaalisempaa). Oli syy mikä hyvänsä, syypää on mies, mikäli ei ensin jätä vaimoaan. Vaimo ja usein myös toinen nainen ovat miehen uhreja molemmat.
Miksei mies aina lähde toisen naisen mukaan? Miksi mies ei jätä vaimoaan? Miksi vaimo ei jätä petturimiestään? Syitähän on monia. Mies voi jäädä vaimon luokse esim. lasten, yhteisen omaisuuden, ehkä jopa rakkauden takia. Tosin laitan rakkaus sanan perään varovaisen kysymysmerkin, koska en itse tunne sellaista rakkautta jossa himoitaan muita, mutta toisaalta ymmärrän että rakkautta on monenlaista eikä kaikkien käsitys rakkaudesta ole sama kuin minulla tai miehelläni. Eikä pidäkään olla, mielestäni jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiin, enkä ole ahdasmielinen. Toinen nainenkin voi saada tarpeeksi rakkautta vaikka mies ei hänen takia vaimoaan jättäisikään. Toisille riittää ihana hetki silloin tällöin. He eivät välttämättä edes halua "perustaa perhettä" jne. Ja minusta heillä on täysi oikeus pysytellä sinkkuna. Olisi tietenkin suotavampaa jos nämä ihanat hetket silloin tällöin koettaisiin toisten sinkkujen kanssa, mutta aina se ei onnistu. Monet sinkkumiehet haluavat kunnon suhteen ja ehkä ovat liian paljon näiden naisten luona. Nämä naiset eivät taas kestä niin paljon läheisyyttä. He eivät ole kypsiä vakavaan ihmissuhteeseen.
Toisekseen kukapa edes haluaisi ottaa pettäjän puolisokseen? Tuskin mies on uskollinen sille ex "toiselle naisellekaan", kun ei aikaisemmin ollut vaimollekaan. Kyllähän se moraali ja uskollisuus on luonneominaisuuksia vaikka muuta väittäisitte. Toisilla niitä on, toisilla hieman vähemmän, toisilla tuskin ollenkaan, ja toisilla ei yhtään. Mutta kyllähän sellaisen kanssa voi hauskaa pitää, jos ei ole kypsyyttä siihen vakavampaan ihmissuhteeseen.
Usein käy niin että varattu mies ihastuu sinkkunaiseen. Miksi varattu mies edes lähestyy toisia naisia? Eikö se silloin ole miehen vika?
Sitten on myös "toisia naisia" jotka eivät tiedä miehen olevan varattu, kun mies jostain syystä "unohtaa" kertoa. Mielestäni ei ole sinkkunaisen vastuulla ottaa selvää miehen siviilisäädystä.
Mielestäni kukaan ei hyödy siitä että toisia naisia haukutaan ja moralisoidaan. Myöskään vaimon haukkumisesta ei ole hyötyä. Miehet nauravat teille kun katsovat kissatappeluanne.
Olen näihin omiin mielipiteisiini yhdistänyt joitakin teidän ajatkuksia, jotka mielestäni ovat järkeviä, mutta en itse olisi osannut ilmaista asiaa niin hienosti kuin te joita olen tekstissäni "lainaillut". Toivottavasti ette pahastu?
Tiivistettynä mielipiteeni: varattu mies on aina syyllinen. Toinen nainen on yleensä uhri, mutta joskus myös syyllinen. Toinen nainen on syyllinen silloin kun hän on kiinnostunut nimenomaan varatuista miehistä, niin että miehen kädessä oleva sormus on hänen ihannemiehensä tuntomerkki. Tällöinkin toisen naisen lisäksi myös varattu mies on syyllinen. Vaimoa en alkaisi koskaan syyttelemään, eihän hän ole tehnyt muuta väärää kuin väärän miesvalinnan ja se taas ei ole vaimon vika jos on erehtynyt lankeamaan petturiin.
Minua on aikaisemmissa suhteissa petetty. Koskaan en toista naista ole syyttänyt vaan omaa miestä. Jättänyt olen koska mielestäni sellaisissa miehissä ei ollut mitään menetettävää. Sittemmin löysin sen oikean rakkauden,ihanan kokemattoman miehen, joka ei heti sänkyyn ollut pyrkimässä "päästäkseen poikuudestaan" vaan halusi odottaa noin vuoden. Välillä me riidellään, ja on vaikeaa, mutta yhdessä niistä vaikeuksista aina selvitään, kun miehelläkin on pukekyky ja moraalia ja muita hyviä ominaisuuksia. En nosta itseäni millekään jalustalle tyyliin ottakaa mallia meistä koska tämä on vain meidän tapa elää. Ja harva nainen edes haluaa kokematonta miestä joka on odottanut sitä oikeeaa. Useimmat haluavat kokeneen joka osaa hommat jne. Meillä minä olen "joutunut" opettamaan, mutta se on ollut minusta mukavaa. Vieraissa ei ole käyty ja kaikesta voidaan puhua. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa, nykyisen mieheni kanssa vasta olen oppinut mitä rakkaus minulle henk.koht. merkitsee. Tärkein asia meidän mielestä on uskollisuus. Näin meillä :).
Asiallista keskustelua aiheesta kiitos. Olit sitten kumpaa mieltä hyvänsä.
Otan nyt kumminkin kantaa tähän toinen nainen-probleemaan, kun aihe näyttää olevan varsin suosittu.
Keskustelu on mielestäni täällä hyvin erikoista: vaimot huutaa toisille naisille ja haukkuu huoriksi, toiset naiset haukkuu vaimoja pullamössön mässyttäjiksi... Mielestäni se ei ole aikuismaista keskustelua. Toivon että jos joku tähän viestiin kirjoittaa, vastaus ei ole mitään alatyylin tekstiä. Mielipiteensä voi ilmaista asiallisestikin, muutenkin kuin haukkumalla toisia! Huoraksi nimittely osoittaa vain nimittelijän omaa epäkypsyyttä.
Vaimot haukkuvat toisia naisia paitsi huoriksi, myös "pikkuprinsessoiksi, jotka ylpeilevät sillä että ovat toisia naisia". En usko että näin on. En usko, että kukaan voi ylpeillä olevansa toinen nainen. Tällaiseen tilanteeseen pikemminkin joudutaan kun tämä toinen nainen rakastuu varattuun mieheen.
Jotkut naiset rakastuvat miehiin "koska tykkäävät varatuista" ja se on mielestäni moraalisesti tuomittavaa.
Mutta on myös niitä jotka hakevat luonteeltaan ja ulkonäöltään tietyn tyyppistä miestä ja kun löytävät, se sattuukin olemaan varattu. Tällainen ihminen haluaisi mielummin sinkun, mutta joutuu tyytymään varattuun ja lupauksiin erosta jne. Rakkaus on sokea ja silloin on helppo olla hyväuskoinen, eikä hyväuskoisuudessa mielestäni ole mitään väärää. Pikemminkin se on sairasta jos jatkuvasti epäilee toista, eikä voi luottaa keneenkään. Se on ehkä järkevää olla epäluuloinen, mutta rasittavaa jos ei uskalla luottaa. Olen minäkin pettynyt monesti, mutta haluan silti luottaa ja olen oppinut vaistoamaan ihmisestä voiko häneen luottaa ja kuinka paljon. Tämän tyypin sinkkunainen on äidillinen, haluaa uskoa toista ja pelastaa "pahalta vaimolta". Hänen moraalinsa on mielestäni kunnossa, hän on ihastunut, kokee saavansa vastarakkautta ja uskoo voivansa antaa miehelle paremman elämän luotaan. Hän ei tahdo pahaa kenellekään. Hänelle on syötetty valheita vaimosta ja hän ei pidä tästä tyrannivaimosta jota ehkä ei ole olemassakaan muualla kuin miehen mielikuvituksessa, mutta sitähän sinkkunainen ei voi tietää. Hän on pelastava enkeli ja hyväntahtoisuutensa vuoksi moraaliltaan puhdas pulmunen.
Eikä ihastumiselle voi mitään, pitäisikö tunteensa muka tukahduttaa ja pettää itseään? Elämä on lyhyt. Se on sitten tämän varatun miehen päätettävissä miten käy eli saako sinkku nainen varatulta mieheltä vastarakkautta vai "ei kiitoksen". Jos saa vastarakkautta pitäisi miehen jättää vaimonsa, ja tämä on miehen vastuulla. Jos mies valehtelee toiselle naiselle olevansa eroamassa, ei ole toisen naisen velvollisuus ottaa selvää suhteen todellisesta tilanteesta. On tietenkin suotavampaa ja tälle toiselle naisellekin järkevämpää jos hän odottaa että ero on tullut ja mies on saanut erosta suruaikaa. Mutta kaikki eivät sitä tiedä, että erosta tarvitaan suruaika.
Tietenkin on niitä miehiä jotka naivat hyväuskoisia toisia naisia ilman rakkautta (käyttävät hyväkseen sitä että nainen on ihastunut) vain tyhjentääkseen pussinsa, mutta haluatko olla sellaisen miehen vaimo joka kykenee johonkin tuollaiseen? Itse en haluaisi. Jättäisin sellaisen miehen ja toivoisin että mies tajuaisi pysyä sinkkuna, eikä enää särkisi sydämiä. Sellaisen miehen moraali on alhaalla ja hän kärsii narsismista tai on seksiaddikti. Hän ei ehkä itse tiedä sitä, mutta onnellisempi hän olisi sinkkuna kun saisi vapaasti hypätä kukasta kukkaan.
Ei kukaan nainen voi houkutella varattua miestä suhteeseen, jos mies itse ei sitä halua. Vapaaehtoisesti se mies lähtee jos lähtee. Syynä on joko se että mies on kylmä ja tunteeton (eli pystyy harrastamaan seksiä ilman tunteita) tai se että mies todella on kiinnostunut tästä toisesta naisesta (ei välttämättä niin paljon kuin vaimostaan, ehkä kiinnostus on laadultaankin erilaista, seksuaalisempaa). Oli syy mikä hyvänsä, syypää on mies, mikäli ei ensin jätä vaimoaan. Vaimo ja usein myös toinen nainen ovat miehen uhreja molemmat.
Miksei mies aina lähde toisen naisen mukaan? Miksi mies ei jätä vaimoaan? Miksi vaimo ei jätä petturimiestään? Syitähän on monia. Mies voi jäädä vaimon luokse esim. lasten, yhteisen omaisuuden, ehkä jopa rakkauden takia. Tosin laitan rakkaus sanan perään varovaisen kysymysmerkin, koska en itse tunne sellaista rakkautta jossa himoitaan muita, mutta toisaalta ymmärrän että rakkautta on monenlaista eikä kaikkien käsitys rakkaudesta ole sama kuin minulla tai miehelläni. Eikä pidäkään olla, mielestäni jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiin, enkä ole ahdasmielinen. Toinen nainenkin voi saada tarpeeksi rakkautta vaikka mies ei hänen takia vaimoaan jättäisikään. Toisille riittää ihana hetki silloin tällöin. He eivät välttämättä edes halua "perustaa perhettä" jne. Ja minusta heillä on täysi oikeus pysytellä sinkkuna. Olisi tietenkin suotavampaa jos nämä ihanat hetket silloin tällöin koettaisiin toisten sinkkujen kanssa, mutta aina se ei onnistu. Monet sinkkumiehet haluavat kunnon suhteen ja ehkä ovat liian paljon näiden naisten luona. Nämä naiset eivät taas kestä niin paljon läheisyyttä. He eivät ole kypsiä vakavaan ihmissuhteeseen.
Toisekseen kukapa edes haluaisi ottaa pettäjän puolisokseen? Tuskin mies on uskollinen sille ex "toiselle naisellekaan", kun ei aikaisemmin ollut vaimollekaan. Kyllähän se moraali ja uskollisuus on luonneominaisuuksia vaikka muuta väittäisitte. Toisilla niitä on, toisilla hieman vähemmän, toisilla tuskin ollenkaan, ja toisilla ei yhtään. Mutta kyllähän sellaisen kanssa voi hauskaa pitää, jos ei ole kypsyyttä siihen vakavampaan ihmissuhteeseen.
Usein käy niin että varattu mies ihastuu sinkkunaiseen. Miksi varattu mies edes lähestyy toisia naisia? Eikö se silloin ole miehen vika?
Sitten on myös "toisia naisia" jotka eivät tiedä miehen olevan varattu, kun mies jostain syystä "unohtaa" kertoa. Mielestäni ei ole sinkkunaisen vastuulla ottaa selvää miehen siviilisäädystä.
Mielestäni kukaan ei hyödy siitä että toisia naisia haukutaan ja moralisoidaan. Myöskään vaimon haukkumisesta ei ole hyötyä. Miehet nauravat teille kun katsovat kissatappeluanne.
Olen näihin omiin mielipiteisiini yhdistänyt joitakin teidän ajatkuksia, jotka mielestäni ovat järkeviä, mutta en itse olisi osannut ilmaista asiaa niin hienosti kuin te joita olen tekstissäni "lainaillut". Toivottavasti ette pahastu?
Tiivistettynä mielipiteeni: varattu mies on aina syyllinen. Toinen nainen on yleensä uhri, mutta joskus myös syyllinen. Toinen nainen on syyllinen silloin kun hän on kiinnostunut nimenomaan varatuista miehistä, niin että miehen kädessä oleva sormus on hänen ihannemiehensä tuntomerkki. Tällöinkin toisen naisen lisäksi myös varattu mies on syyllinen. Vaimoa en alkaisi koskaan syyttelemään, eihän hän ole tehnyt muuta väärää kuin väärän miesvalinnan ja se taas ei ole vaimon vika jos on erehtynyt lankeamaan petturiin.
Minua on aikaisemmissa suhteissa petetty. Koskaan en toista naista ole syyttänyt vaan omaa miestä. Jättänyt olen koska mielestäni sellaisissa miehissä ei ollut mitään menetettävää. Sittemmin löysin sen oikean rakkauden,ihanan kokemattoman miehen, joka ei heti sänkyyn ollut pyrkimässä "päästäkseen poikuudestaan" vaan halusi odottaa noin vuoden. Välillä me riidellään, ja on vaikeaa, mutta yhdessä niistä vaikeuksista aina selvitään, kun miehelläkin on pukekyky ja moraalia ja muita hyviä ominaisuuksia. En nosta itseäni millekään jalustalle tyyliin ottakaa mallia meistä koska tämä on vain meidän tapa elää. Ja harva nainen edes haluaa kokematonta miestä joka on odottanut sitä oikeeaa. Useimmat haluavat kokeneen joka osaa hommat jne. Meillä minä olen "joutunut" opettamaan, mutta se on ollut minusta mukavaa. Vieraissa ei ole käyty ja kaikesta voidaan puhua. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa, nykyisen mieheni kanssa vasta olen oppinut mitä rakkaus minulle henk.koht. merkitsee. Tärkein asia meidän mielestä on uskollisuus. Näin meillä :).
Asiallista keskustelua aiheesta kiitos. Olit sitten kumpaa mieltä hyvänsä.
Vastaukset 48
Vanhimmat
ei jaksa lukea noin pitkää avausta. En minä ainakaan.
Kirjoitus oli mukamas monipuolinen ajatellen kirjoitettu tutkielma. Meni kyllä "sillisalaatiksi", josta katosi mikä oli kirjoituksen "punainenlanka"
Juttu on niin, että se joka tekee aviorikoksen on miehen puolelta huoripukki ja naisen puolelta huora. Ja se on aikuismaisesti sanottu ilman mitään keskustelun kypsymättömyyttä. Mielestäsi rikollista ei sanoa rikolliseksi, koska se osoittaa mielen epäkypsyyttä. Voihan veljet!
Asioista on puhuttava niiden omilla sanoilla eikä kääriä pumpuliin haudottavaksi.
Lue kirjoitukseni uudelleen, ehkä se "punainen lanka" löytyy sieltä jos tarkasti lukee ja keskittyy. Tällä asialla on niin monta puolta ettei sitä voi mitenkään typistää haukkumalla huoraksi ja huoripukiksi ja mitä hyödyttää haukkua? Tuollaiset haukut menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ei ne anna aihetta ajattelemiseen. Haukkuminen on epäkypsää, sivistyneet aikuiset osaa keskustella muutenkin. Toiseksi naiseksi joutumiseen on sitä paitsi monia syitä eivätkä kaikki edes tiedä olevansa varatun kanssa.
Tunnistin itseni tuosta kuvauksestasi hyväuskoisesta toisesta naisesta. Luulin, että miehen kihlattu oli jokin paha tapaus, joka teki miehen onnettomaksi. Yritin auttaa ensin kuuntelemalla, tukemalla ja antamalla vinkkejä heidän suhteensa parantamiseksi. Mutta niinhän siinä kävi, että retkahdin hänen sanoihinsa ja tekoihinsa..
En vaatinut mitään, mutta heidän suhteensa päättyi (muihin syihin) ja melkeinpä samalla se, mitä syliä ja ystävää minusta oli kaivattu. Eli ilmeisesti jännitystä ja huumaa siitä, että joku välitti kuten minä välitin. Olin todella sinisilmäinen ja koen siitä valtavaa häpeää. Nyt tajuan miehen kohdelleen meitä molempia naisia törkeästi omissa peleissään, silloin halusin uskoa toisin.
Varmasti on niitä naisia, jotka haluavat kostaakseen tai purkaakseen pahaa oloaan tai mistä syistä tahansa nimenomaan varatun miehen. Mutta suurin osa luultavasti on miehen höpinöiden takia sekaisin menneitä ja ehkäpä mieskään ei tiedä muuta keinoa paeta omia ongelmiaan.
Toivoisin, että kenenkään ei tarvitsisi pettää tai tulla petetyksi tai olla toisena naisena. Siitä ei ole kenellekään osapuolelle iloa pitkällä aikavälillä. Jos kuitenkin näin on käynnyt, niin yritetään antaa anteeksi itsellemme ja toisillemme ja jatketaan elämää virheistä oppineina, muuttuneina. Älkää hyvät vaimot suostuko kaltoinkohdelluiksi!
avauksesi oli kyllä monelta kantilta ajateltu, ja sen vika oli juuri siinä. Paketti oli liian tiivis, eikä jättänyt juuri tilaa ajatuksenvaihdolle.
Parilla rivillä olisi voinut sanoa olennaisen, tosin samat asiat on täällä sanottu jo moneen kertaan. Siltä ei voi välttyä, kun aihepiiri on tämä!
osannut tiivistää kun aihe on hyvin laaja, eikä referaatti ole koskaan ollut vahvimpia puoliani. Ehkä olennaisinta on että toinen nainen on joko osasyyllinen tai täysin viaton, mutta pääsyyllinen on aina varattu aviomies. Voittehan te vaikka kommentoida minun mielipiteitä ja esittää vastaväitteitä?
"Ehkä olennaisinta on että toinen nainen on joko osasyyllinen tai täysin viaton"
asenteellista.
Oletko itse ns. toinen nainen?
toinen nainen, vaan ihan se ensimmäinen ja ainoa.
Minulla meni huonosti miehen kanssa taannoin, oli paljon riitaa ja muuta ikävää. No tällainen toinen nainen, hänkin varattu kahden lapsen äiti, päätti iskeä miehen. Mies oli tyhmä, että lähti peliin mukaan. kaikki alkoi siitä, että mies kertoi omia murheitaan meidän suhteestamme naiselle ja nainen kertoi omia murheitaan miehelle. Samalla erittäin lipevästi vakuutteli miehelle tämän olevan todella ihana mies, aivan toista kuin omansa. Muisti arvostella minua siinä sivussa, vaikka ei edes tuntenut minua. Olen nähnyt jokaisen tekstiviestin, minkä hän oli lähettänyt. Jo ensimmäisissä viesteissä tuli ilmi, että nainen tiesi miehen olevan varattu, mutta myönsi että halusi lirkutella tätä. Sänkyynsä sai ja ero tuli meille. Siinä vaiheessa en enää välittänyt jäädä katselemaan moista paskaa.(anteeksi suorasanaisuuteni)
Hän oli siis kikkaillut miehen hyppysiinsä ihanuudellaan ja kokemuksellaan. Minä nuorempi nainen, jolla ei ole lapsia, jäin toiseksi. Toisaalta tämä toinen nainen sai miehestä voimaa jättää oman miehensä ja oli tietty heti ottamassa tätä miestä itselleen. Siinä hän ei onnistunut ja välit katkesi.
menin itseeni eromme aikana ja mietin, mitä virheitä olin tehnyt. Voin myöntää olleeni todella inhottava tälle miehelle, hänen oli siis helppo ihastua toiseen. Tälle toiselle naiselle hän oli sopiva "uhri".
Olemme palanneet sittemmin yhteen ja parisuhde on puhjennut kukkaan, kaikesta on jo vuosi aikaa, mutta kaikki ne ongelmat mitä meillä joskus oli ovat ohi. Siksi voisin olla kiitollinen siitä, että tämä nainen tuli erottamaan meidät hetkeksi.Miten lie oli hänen lopullinen kohtalonsa, onko hän nyt onnellinen kenties yksin.En tiedä...
Mutta on niitäkin naisia, jotka ovat niin älykkäitä, että valitsevat oikeat sanat ja teot saadakseen toisen itselleen. Minusta hän ei osoittanut todellista ihastumista ja rakkautta miestä kohtaan nälvimällä minua ja vakuuttamalla miehelle kuinka epäkypsä ja typerä nainen minä olin. (Samalla muistuttamalla miten ihana ja täydellinen itse oli).koskaan en ole häntä langennut haukkumaan tähänkään päivään mennessä. Säälin ihmisiä, joiden pitää käyttää kieroja keinoja saadakseen jotain himoitsemaansa. Jos nainen olisi lopulta ollut miehelle se oikea ihanuus, mikä kuvitteli olevansa, olisi mies sille tielleen jäänyt eikä olisi tullut takaisin.
Uskon, että hänkin on oppinut paljon tuosta kaikesta, olemme menneet läpi paljon tuskaa, mutta edelleen jaksan uskoa, että kun hän sanoo:"ei koskaan enää mitään sellaista, se oli lopulta kamalaa ja omaa tyhmyyttä, ei saanut siitä mitä luuli saavansa ja oli vähällä menettää jotakin kaikkein rakkainta hänelle...minut"
Jaksan uskoa, että hän on ymmärtänyt, missä on nainen, joka rakastaa häntä enemmän kuin kukaan osaisi rakastaa.
En, en ole katkera, mutta toinen nainen voi olla se kettu!Mies taas tyhmä ja hetkessä mukana, jatkossa ei...
Sinä olet fiksu ja hyvä, esimerkillinen vaimo kun et lähtenyt haukkumiseen mukaan. Parempihan se on antaa miehen itse huomata millaisen ihmisen kanssa oikein on, ei kukaan tykkää haukkujista. Ihmettelenpä miten miehesi edes ihastui sinun haukkujaasi. Mutta onneksi miehesi lopulta tajusi kuka oikeesti rakastaa, onnea ja kaikkea hyvää teille :).
Ihailen sinua. Itsekin pystyisin kyllä antamaan anteeksi, mutta en enää pystyisi elämään yhdessä sellaisen miehen kanssa joka lähtisi toisen naisen matkaan, koska luottamus olisi mennyt. En kyllä usko että mieheni lähtisikään toisten naisten mukaan :). En pidä toisia naisia uhkana itselle, luotan mieheni moraaliin, rakkauteen ja uskollisuuteen.
Itse koen tehneeni oikeat ratkaisut loppupeleissä, samoin mies.
Haluan vain oikaista, että emme ole naimisissa, olimme silloin seurusteluasteella, nykyään asumme yhdessä ja kihloja ollaan mietitty enemmän kuin vakavasti.
Ehkä sen oli hyvä tapahtua silloin, ei nyt kun ollaan vakavammalla pohjalla.Molemmat saivat mahdollisuuden kasvaa ihmisinä kipeintä reittiä, mutta se oli sen arvoista.
Itse olen rehellinen ja uskollinen nainen, enkä toista erehdystä enää antaisi anteeksi.
Näissä pettäjätarinoissa on kuitenkin aina se toinen puoli, tässä tapauksessa minä. Oli paljon väärää mitä aikoinaan tein ja se kostautui sillä, että mies löysi toisen ainakin hetkellisesti.
Molemmat olemme oppineet ettei toista pidä ottaa itsestäänselvyytenä ikinä!
Kyllä luottamus oli kiven takana pitkään, mutta mies oli kärsivällinen ja odottaa, että opin taas luottamaan.Hän on valmis kestämään huonotkin hetket, koska tietää itse kaiken aiheuttaneensa.
Kuten hän itse kommentoi, näin jälkeenpäin ajatellen se kaikki oli todella typerää. Ihminen ei ymmärrä mitä on jo olemassa ennenkuin sen menettää.Siksi meistä on tullutkin enemmän ja yhtä.
Mutta silti tuo toinen nainen ei tarjonnut rehellisesti tunteitaan, hän oli kilpailija. Ei vaan tarpeeksi ihastunut viedäkseen asiaa loppuun asti. Toisaalta mies varmasti huomasi naisen kierouden ja ei halunnut enää olla tämän kanssa tekemisissä.
Mutta eikös se niin mene, että hyvä yleensä voittaa pahan tavalla tai toisella.
Toivon sydämeni pohjasta, että tuo toinen nainen parantaa tapansa, että hänkin oppi jotakin siitä kaikesta. Lisäksi toivon, että hänkin voisi löytää elämäänsä jotakin mitä hän kaipaa. Mieluiten jonkun, joka ei ole toisen "omaa".
Olihan siinä paljon asiaa, mutta mielestäni sinä
keskityit aivan liikaa siihen, kuka on syyllinen ja kuka ei. Jotenkin minusta sillä ei paljoa voiteta, loppujen lopuksi emme tiedä parisuhteitten asioita kovinkaan hyvin, kummankin subjektiivisen näkymyksen vain. Voi olla, että paljon pidetään salassa, voi olla, että ns petturillakin on syynsä, oikeutetutkin. Tosin itsekin perään kyllä rehellisyyttä. Tosiasia on minusta se, että jos toinen lähtee, hän on vastuussa teostaan, mutta ongelma on silti yhteinen; liitto ei toimi, puolisoiden tarpeet ja odotukset eivät kohtaa. Siinä voidaan vain neuvotella ja yrittää tai panna kantapäät vastakkain. Ja se siitä syyllisestä sitten. On myös tervettä tajuta se, että elämää ei voi toisen kautta elää, on pidettävä huoli itsestään.
Minä en tarkoita puolustella pettäjiä, yritän vain olla realisti. Jos puolison valinta on mennyt pieleen, jos ihminen ei vastaa odotuksia tai jos yhteinen sävel puuttuu, syyttely on kai ihan turhaa loppujen lopuksi.
Tytti kirjoitti: "Jos puolison valinta on mennyt pieleen, jos ihminen ei vastaa odotuksia tai jos yhteinen sävel puuttuu, syyttely on kai ihan turhaa loppujen lopuksi. "
Olen kanssasi eri mieltä. Mainitsemissasi tapauksissa esim. jos puoliso ei vastaa odotuksia, olisi parempi jättää se puoliso, eikä pettää. Jättäminen on kypsempi tapa toimia ja niin inhimillinen ihminen tekee. Hän ei halua loukata toisen ihmisen tunteita.
"Älä tee toiselle sitä mitä et haluaisi itsellekään tehtävän". En halua, että minua petetään, en siis itsekään petä. Jos toinen pettää, ompahan ainakin oma omatunto puhdas.
Olen samaa mieltä, että olisi parempi jättää puoliso jne... Mutta me ihmiset emme toimi toistemme odotusten mukaisesti. Jos minun mieheni pettää minua, tottakai loukkaannun ja katkeroidun, mutta mitä merkitystä sillä loputtomalla syyttelyllä oikeastaan on. Minähän katkeroitan vain itseni. Siinä tilanteessa on vain mielestäni yksi tie. Erota ja yrittää unohtaa, mutta omaa elämäänsä ei kannata katkeroittaa sen vuoksi, että puoliso ei ole toiminut jostain syystä odotusteni mukaisesti.
Aikansa kutakin. Voihan siitä jotain saada, jos saa vihata toista, mutta asialle, jolle ei voi mitään, tuskin kannattaa loputtomasti voimia uhrata. Tottakai jokainen siinä tilanteessa syyttää toista, mutta terveen itsetunnon omaava ihminen käsittää sen, että ei ole enää paluuta ja
jos sellainen mahdollisuus löytyy, se onkin sitten ihan eri juttu.
Luulen, että puhumme aikatavalla samoista asioista, mutta minä olen realisti ja minusta tuntuu, että minun onneni ei voi olla loppujen lopuksi toisen töppäilyistä kiinni. Minun on tehtävä sellaisessa tilanteessa johtopäätökseni ja jatkettava elämääni. Luulen, että se on itsetunto-kysymys
Katkeroitua ei kannata. En minäkään ole katkera ex-miehilleni jotka pettivät minua. Jätin ja unohdin, löysin sen oikean rakkauden ja häntä en olisi löytänyt jos olisin jäänyt roikkumaan huonoon suhteeseen. :) "Toisille naisille" olen kiitollinen koska he paljastivat exieni todellisen luonteen :) ja heidän ansiostaan löysin Sen Oikean. Joka asialla on positiivisetkin puolet vaikka toki tuntuu aina aluksi pahalta jos toinen pettää.
rasittaa näissä jutuissa eniten se, pettäjistä puhutaan yhtenä klönttinä ja otetaan huomioon tämä uskollisuus asia kovin suppeasti ja subjektiivisesti. Asiat suostutaan näkemään vain omasta näkökulmasta eikä ajatella sitäkään, että moni ei edes nimitä kumppaniaan "pettäjäksi" vaikka tällä olisi rinnakkaissuhde tai useitakin seksisuhteita.
Toiseksi ottaa pannuun, että yleensä väitetään parisuhteessa olevan vikaa jos toinen hamuilee muita. Ei se läheskään aina niin ole. "Rehellisyydestäkin" voi olla kahta mieltä. Ei ole mielekästä kertoa kumppanilleen asioista, joita hän ei voi muuttaa miksikään. Mielestäni kertomattajättäminen on joskus juuri sitä vastuunkantamista teoistaan.
Pohdipas vielä kuka on se joka tekee väärin jos varattu nainen pettää. Entä kun kummatkin ovat varattuja?
se mene ihan samalla tavalla silloin. Eli jos varattu nainen pettää niin hän on moraalisesti syyllinen. Jos molemmat on varattuja niin molemmat ovat moraalisesti syyllisiä pettäjiä.
Totta on että naiset pettää ihan siinä missä miehetkin. Mutta oletin että tämä on ihan itsestään selvyys joten en maininnut asiasta... Aika pitkähän tuo minun juttu oli muutenkin, vai mitä? :)
Sen vuoksi käsittelin nimenomaan toisen naisen, vaimon ja aviomiehen problematiikkaa koska siitä on täällä käyty kovaa kissatappelua ja arvelin että keskustelua syntyisi aiheesta vieläkin.
yleensä niin, että jos parisuhteessa toinen pettää, niin pettäjä ei koe parisuhdettaan enää täysin toimivaksi. Toiset pettävät vain paljon pienemmän toimivuuden puutteen takia, kuin joku toinen, joka ei petä vaikka suhde on täysin kuralla. Syyllistämällä tilanne ei kuitenkaan parane, joten siitä ei ole mitään hyötyä.
Aika usein myös petetyllä on suuri osuus miksi tulee petetyksi.
Vaikka sympatiani ovatkin tietysti petetyn puolella, niin pettäjän tai ns. toisen naisen tai toisen miehen syyttäminen ei tilannetta korjaa. Se on vain elämän tilanteita jota ei soisi kenelekkään sattuvan, mutta näitä sattuu kuitenkin ja ne kuuluu valitettavasti elämään ja ne on vain kestettävä tai pysyttävä erossa parisuhteista.
Jos parisuhde ei toimi, niin eikö kannattaisi jättää? Miksi pitäisi pettää? Minua on petetty aikaisemmissa suhteissa, en kostanut pettämällä, vaan jätin reilusti. Nykyisen kanssa ei ole uskottomuus-ongelmaa mutta ainahan sitä on erimielisyyksiä ja niistä selviää puhumalla. Pahempia ongelmia ei ole toistaiseksi ollut, koska tunnutaan juuri sopivilta toisillemme, jos ei oltas tyytyväisiä suhteeseen erottas, ei petettäs.
Mielestäni petettyä ei voi syyttää, koska hän ei tee mitään moraalisesti väärin ellei sitten pakota toista olemaan kanssaan niin ettei uskoton osapuoli voi erota vaikka haluaisikin...
siinä suhteessa, että pitäisi erota eikä pettää ja se onkin silloin helpompaa kun ei ole lapsia.
Lasten takia sitä nielee isojakin puutteita parisuhteen toimivuudessa.
Lapsethan jäävät käytännössä aina lapsen äidille, joten varsinkin miehet, jotka haluaa pysyä lapsen elämässä kiinteästi mukana, kestävät paljon enemmän puutteita parisuhteessa, ennen kuin eroavat. Osa heistä turvautuvat uskottomuuteen osa ei.
Naisten eroamiskynnys, silloin kun on lapsia, onkin varmaankin em. syystä huomattavasti alhaisempi kuin miehillä. Lapsettomilla kynnykset lienevät lähempänä toisiaan.
Pettämisessä on hyvin erilaisia tapahtuma- ja syy-yhteysketjuja, joten minusta ainoastaan pettäjän tuomitseminen tai syyllistäminen aina ja pelkästään on turhan sinisilmäistä.
Kuten jo aiemmin sanoin toivottavaa se ei tietenkään ole.
keskustelu kumppanin kanssa ongelmista?
Jos ongelmat ovat niin pahoja ettei niistä keskustelemalla pääse, niin edelleen eron kannalla olen. Lapsetkin kärsii ja aistivat kyllä herkästi jos parisuhteessa on pahoja ongelmia. Et ehkä usko mutta asiantuntevat psykologit ovat sitä mieltä että lapset oikeesti huomaavat tämmöiset jutut ja se saattaa johtaa lapsilla myöhemmin ongelmiin tunne-elämässä. Oikeesti. Ei kai isät sitä tahdo? Ymmärrän, että isien kynnys erota on korkea koska haluavat olla lasten kanssa, mutta onko pakko olla itsekäs? Vois ajatella sen vaimonkin parasta, onhan sitä vaimoa joskus kumminkin rakastanut kun on lapsetkin tullut tehtyä. Pettäminen loukkaa sitä vaimoa todella paljon jos kiinni jää ja yleensä ennen pitkää jää kiinni... Jos arvelet lasten varsinkin poikien tarvitsevan miesmallia, niin pettäjä on aika huono miesmalli, vai mitä? Ja jos vaimo on kovin herkkä ja saadessaan tietää miehen petoksesta katkeroituu, saattaa vaimo kääntää lapsetkin ilkeyksillään miestä vastaan, ja lapset tosiaan vihaavat sen jälkeen isäänsä. Tietenkään vaimon ei saisi lapsille purkaa suuttumustaan (lapsethan siitä kärsii), mutta näin voi käydä ja monille on niin käynyt. Valitettavasti.
mitenkään puolustella pettäjiä, vaikka joskus toki hyvin harvoin tunnen hieman sympatiaa myös pettäjää kohtaan, siitäkin huolimatta vaikka itse en ole koskaan pettänyt, ongelmista huolimatta.
Kuten sanoin tilanteita on niin monenlaisia, ettei aina kannata yleistää, edes tässäkään asiassa.
On myös hyvin vaikeaa sanoa missä vaiheessa lapset kärsivät enemmän suhteen jatkamisesta kuin erosta. Tässäkin asiassa tilanteet vaihtelevat paljon kuten pettämisessäkin, eikö niin?
Mielestäni lapsi ansaitsee 2 rakastavaa vanhempaa. Jos oma isä ei voi olla se, ehkä se voisi olla joku toinen johon äiti rakastuu kun isukki ei enää tykkää äitistä. Yksinhuoltaja äitienkään lapsien psyykkeessä ei ole todettu häiriöitä normaalia enempää. Sen sijaan jos vanhemmat eivät rakasta toisiaan, lapsi huomaa sen ja hänen tunne-elämä häiriintyy yleensä.
erimieltä, sillä minusta lapsi häiriintyy enemmän siitä mikäli kokee etteivät molemmat vanhemmat rakasta häntä. Eli erotessa lapsi kokee, kyllä useimmin ettei isä rakastä häntä, koska muuttaa pois kotonta.
Sinun viimeisestä viestistäsi paistaa juuri se yleistys, että lapset jäävät aina äidille.
Lisäksi myös pidät sitä itsestään selvyytenä, että jos nainen lakkaa rakastamasta miestään, hän etsii uuden rakkauden kohteen, jonka pitäisi myös korvata lasten "oikea isä" mikäli nainen vain rakastaa uutta miestä.
Valitettavasti se ei ole lasten kannalta näin iksioikoista.
Voinen erittäin suurella todennäköisyydellä sanoa, että isät rakastavat lapsiaan yhtäpaljon kuin äiditkin, siitäkin huolimatta vaikka heidän parisuhteensa kariutuisikin.
Väittäisin jopa miesten hakevan eroa huomattavasti nykyistä useammin mikäli lapset jäisivät hänelle erotessa.
Vaikka tämä ei enää suoraan toisen naisen kuvioon kuulukkaan, selittää se kuitenkin miksi suhtaudun joskus suopeammin pettämiseen ja toisen naisen olemassa oloon.
näitä tarinoitahan palstalla esiintyy tämän tästä.
Voit olla oikeassa siinä että lapsi saattaa tuntea ettei isi rakasta kun lähtee pois. Siksi onkin tärkeää tietää, miten asia on hyvä kertoa lapselle. Psykologeilta saa neuvoja siihen miten erosta kerrotaan lapsen iän mukaisen kehitystason mukaisesti!
Yleensä lapset jäävät äidille. Harvemmin ne isälle jäävät. Mutta oikeassa olet, joskus niinkin käy.
Enhän pidä itsestäänselvyytenä että nainen hankkii uutta miestä. Muistaakseni kerroin myös yh-äideistä! Enkä myöskään sanonut "uuden isän" korvaavan oikeaa isää vaan ainoastaan olevan miehen mallina pojalle.
enenevässä määrin luiskahtaneen enemmin eron seurauksiin kuin pettämiseen yleensä.
Ilmeisesti koska emme keskustele jostain tietystä tilanteesta tai samasta tapauksesta niin molemmat voivat olla oikeassa, vaikka näkisimme asiat hieman erilailla.
Alkuperäinen pitkä viestisihän keskittyi lähinnä ns. toisen naisen puolustamiseen ja miehen syyllistämiseen pelkästään.
Sitä minä pidin turhan yksioikoisena mielipiteenä.
Pitäisi ensin selvittää tarkemmin toisen naisen käsitettä vähän tarkemmin, jolloin keskustelu pysyisi paremmin asiassa eikä sen vieressä.
Pettämistähän ei ole, mikäli harrastaa seksiä parisuhteen ulkopuolella, jos osapuolet sen hyväksyvät.
Tällöin toinen nainen voi olla olemassa, mutta pettämisestä ei ole kysymys.
Silloin kun seksiä harrastetaan vain yhden ja aina saman parisuhteen ulkopuolisen henkiön kanssa, voidaan mielestäni puhua toisesta naisesta.
Tällöinkin joskus pitäisi puhua kahdesta naisesta, jos he merkitsevät yhtäpaljon miehelle.
Mielestäni pelkästään vietetty aika naisen luona ei kerro kumpi naisista on ensimminen ja kumpi toinen.
Mikäli kumppaneita on useamia tai peräti joka kerta eri nainen, tilanne on taas aivan toinen.
Kumpi on huonompi vaihtoehto, sitä en lähde nyt pohdiskelemaan.
Miksi yleensä mennään, tai joskun myöskin joudutaan pettämisen tielle, siihenkin on hyvinkin erilaisia syitä, vaikka kaikki kuitenkin liittyy jotenkin lähes pelkästään seksuaalisten tarpeiden tyydyttämiseen, joista myöskään ei kannattasi vetää vain yhtä selitystä, siis miehessä vika.
Tietysti on muitakin tarpeita sanottakoon niitä vaikka henkisiksi tarpeiksi, jolloin kaipaa keskustelua vastakkaisen sukupuolen kanssa, oman kummanin kanssa kun keskustelut alkavat olla siinä pisteessä, että tietää toisen mietteet jo etukäteen, sehän ei suinkaan tarkoita sitä, että parisuhteessa olisi ongelmia pikemminkin päin vastoin.
Käymämme keskustelu on ainakin minulle ollut mukavaa piristystä, joku voisi jopa sanoa, että harrastan henkistä pettämistä, vaikka se johtaisi käytännössä siihen, ettei saisi keskustella kuin vain miesten ja lasten kanssa vaimon lisäksi, siis näin miehenä.
No tämäkin poikkesi taas jo aiheesta.
Elämä menee niin kuin menee. Viimekädessä ei ole syyllisiä, eikä syyttömiä, ei edes uhreja. Meistä kaikista löytyy viisautta, vastuuntuntoa, sitoutumista, tunteita, takertumista, vastuun pakoilua, jne. vuoronperään, eri aikoina ja eri tilanteissa. Vastakaikua, vuorovaikutusta ja ymmärrystä kai täällä kaikki toisistamme etsitään. Ties mitä läksyjä opetellaan ja särmiä hiotaan..
Vieno puhuu viisaita ;)
Noin pitkää paskaa ei kukaan
viitsi lukea. Voi kun olet tollo tollo tollo...
fiksusta mielipiteestäsi. :)
jep jep ei ole asiallista porukkaa täällä...
Kuka on syyllinen? Mitä ihmeen väliä sillä on?
Joku on voinut jos kysyäkin samaa mutten jaksanut lukea kun aloitus oli niin pitkä.
Mutta tosiaan; mitä ihmeen väliä sillä on kuka on syyllinen ja miten sen osoittelu auttaa petettyä tai pettäjää tahi peräti "sitä syytöntä" eli toista naista?
ei olekaan se kuka on syyllinen, vaan se ettei syytettäs syytöntä eli ei tehtäisi katkeruuden vallassa sen toisen naisen elämää helvetiksi, eikä haukuttaisi vaimoa myöskään. Ei ole kiva jos on sinkku ja etsii itelle miestä ja mies valehtelee olevansa sinkku ja vaikka puolen vuoden päästä nainen huomaa että mies onkin varattu kun vaimo käy raivoamassa ja haukkuu huoraksi. Minulle ei ole näin käynyt, mutta vähän tämän tapaista olen tältä palstalta lukenut. Voisivat vaimot jättää toiset naiset rauhaan ja toiset naiset lakata haukkumasta vaimoa. Niin. Oikean syyllisen pitää saada joku rangaistus, eikä väärien.
Kai tämä syyllisyys -kysymys kiertyy sen uskomuksen ympärille, että sanomalla papin edessä "tahdon" saa toisen ihmisen yksityiskäyttöönsä koko elämän ajaksi, vieläpä täysin riippumatta, miten itse käyttäytyy tai mitä mullistavaa sattuu ja tapahtuu. Yksi elämän surkuhupaisuuksista on (siis ainakin mun mielestä), että juuri tämä oppi omistusoikeudesta näivettää monet parisuhteet pelkiksi hyväksikäyttöjärjestelmiksi. Toisesta tulee kaiken sietävä itsestäänselvyys, anteeksi antava automaatti, jolta voi edellyttää mitä vain - palveluksia, seksiä, omaisuutta, tukea, ymmärrystä,.. unohtaen vastavuoroisuuden sekä kiitollisuuden ja arvostuksen.
olen samaa mieltä !
...
perustuu aina vuorovaikutukseen. Toinen ei saa toiselta kaikkea jääden itse ilman mitään. Kukaan ei ole sellaisessa suhteessa kauaa. Ulkopuolisten on mahdotonta tietää niitä motiiveja mitkä saa sellaisenkin vaimon/miehen pysymään suhteessaan, joka tuntuu toisten silmissä "mahdottomalta". Mielestäni siihen riittää ajatus, että HÄNELLÄ on kuitenkin parempi olla suhteessa kuin yksin.
Monet tuntemani päällisin puolin idylliset pariskunnat elävät niin kieroutuneessa liitossa, että on ihan sama käyvätkö vieraissa vai eivät! Jos näennäiselämää viettävä ihminen sattuu tapaamaan, jonkun joka saa hänessä hetkeksi heräämään jotain syvällisempää, niin hieno homma! Ja mikäli kyse on pelkästä seksistä, niin hyvä sekin. En soimaa ketään sellaista, joka tuo ehkä viimeisen elämän tuulahduksen jonkun pökkelöityneeseen olemassaoloon. Taisin tuossa alussa jo syyllistää nämä kuolioituneissiin liittoihinsa kiinni homehtuneet... tuomittavaahan se on juuttua materiaan ja lakata elämästä.
eroamasta jos liitto ei kertakaikkiaan toimi eikä puhuminenkaan auta ja kaikkea on jo liiton pelastamiseksi kokeiltu? siis apuahan saa terapeuteiltakin ainakin joihinkin ongelmiin. eikö siitä tule vain paha olo pettäjälle itsellekin, jos pettämisen tielle lähtee? näin ainakin jos pettäjällä on jonkinlaista tunne-elämän tapaista aivokopassaan. itse en ainakaan hakisi pettämisellä piristystä elämään.
Hirvittävän monessa tapauksessa ero olisi ainoa järkevä ja hyvä ratkaisu, mutta kaiketi tottumus orjuuttaa ihmisen kovin helposti. On ihan hassua, miten aina kauhistellaan erojen määrää, mutta kukaan ei tiedä paljonko tässä maassa on kuihtuneita tai suorastaan helvetillisiä avioliittoja, jotka ovat virallisesti kestävät kuolemaan saakka!
itseään jos kituu huonossa avioliitossa eikä osaa erota! Kyllä ne omantunnon tuskat sitten pettäjiä rankaisee, ne kun seuraa mukana koko eliniän. Edellyttäen että omatuntoa vielä on jäljellä, jos ei ole niin aijai huonompi juttu.
on niin helppo pistää asiat mustavalkoisiksi ja sanoa että ennemmin eroaa kuin päätyy pettämään. Kyllä, teoriassa se kuulostaa hyvältä, täydelliseltä. Mutta sitten ihmetellään että miksi niin moni pettää, miksi niin moni löytää itsensä siitä tilanteesta että on tullut petetyksi ja miksi ylipäätänsä pettäminen on niin yleistä. Siksi, koska asiat eivät ole niin yksioikoisia ja jokainen pitkässä parisuhteessa elänyt sen tietää.
Ja niin sinä sanot nyt että TE ette ikinä toisiannen pettäisi. Kuulostaa hyvältä ja toivon että näin tulee aina olemaankin, mutta parisuhteessa on aina kaksi ihmistä ja kaksi omaa vapaata tahtoa. Sitä on vaikea selittää ihmiselle, joka ei ole elänyt pitkässä parisuhteessa ja jolla ei ole lapsia. Tottakai minäkin lähdin suhteeseeni nuorena naisena sillä asenteella että en ikinä ja petä ja kaikki perustuu luottamukselle jne. Mutta ihmiset muuttuvat vuosien varrella ja asiat muuttuvat. Kauan sitten aloitettu suhde alkaakin tuntua liian nuorena aloiteutulta, ei ehkä niin loppuunasti ajatellulta (kyllä, puhun vain omasta näkökulmastani tässä kohtaa, mutta tarkoitan että niin monta on tilannetta kuin on suhdettakin). Sitten on jo yhteisiä lapsia ja suhdetta koitettu parantaa puhumalla, selvittämällä, mutta mikään ei tunnu muuttuvan, paluu arkeen, rutiinoihin, joihin on niin pettynyt ja tuntee ettei saa sitä kaikkea mitä parisuhteelta odottaa.
Silti toisesta välittää ja rakastaa tavalla, jota vain lyhyitä parisuhteita kokenut ihminen ei voi ymmärtää.
Mutta onko parisuhde täydellinen koskaan ja kuka laskee minkäkin pettämiseksi, itse olen syyllistynyt suuteluun ja tunnen siitä mieletöntä syyllisyyttä. Entä kun suhde on muuten hyvä, siinä on hyvä olla ja toiseen on kasvanut kiinni. Ja monen monta muuta pointtia minkä takia siinä pitäisi pysyä, mm. lapsia, koska kaikki kotona mukavasti, ei mitään virallista syytä erota, joku vain puuttuu. Mutta eihän mikään ole täydellistä joka tapauksessa.
Vai onko se kuitenkin se pitkän suhteen koetinkivi, kenestä on siihen ja kenestä ei nykypäivänä.
Sinun kirjoituksesi on hyvä, monelta kannalta mietitty ja muutenkin kaikenkattava, muttei elämänkokemuksella kirjoitettu. Fiksua tekstiä kaiken kaikkiaan ja kumpa asiat menisivätkin niin. Ja mikä ettei menisikin, jos se olisi niin helppoa ja yksinkertaista ja jos kaikki tekisivätkin niin kuin on "oikein".
Ihminen on monimutkainen, tunteva ja järkeilevä otus ja siksi teoriat saavat joutaa kankkulan kaivoon. Kaikkihan varmasti tietävät (ei toki saa yleistää, mutta fiksut ihmiset ainakin) mikä olisi oikein ja mikä väärin. Ei petetä, ei rakastuta toisiin, ei tehdä mitään väärin.
Hyvä periaate.
Ja mitä tulee syyttämisiin, totta, pettäjä on pettämiseensä syyllinen ja toinen nainen/mies syyllinen, syytön, osasyyllinen, what ever. Joskus syytä on kummassakin, joskus vain toisessa, liian monimutkainen asia lähteä tässä setvimään, kaikki tapauskohtaisia juttuja. Väärinhän se on, eikä niin saa tehdä luottavaiselle toiselle, joka luottaa sinuun niinkuin kiveen, mutta ennen kaikkea asiat ei vain ole niin yksinkertaisia, niinkuin ei moni muukaan asia ole loppukättelyssä. Tottakai asiat voi tehdä niin kuin pitää ja on oikein, mutta minusta vain tuntuu että elämä pistää meistä jokaisen tilanteeseen (ei kyse välttämättä pettämisestä), jossa joutuu kelaamaan uudestaan omia oikeita ja vääriä periaatteitaan ja huomaamaan, että "älä koskaan sano ei koskaan" on parhain viisaus, joka varmasti astuu elämääsi, halusit tai et.
Mikä sitten panee pettämään toisen luottamuksen kun on elänyt pitkään yhdessä ja rakastaa toista kuin itseään? En voisi kuvitellakaan tekeväni niin, onhan oma mies juuri sitä millaisesta olen ikäni haaveillut, ei ole ollut muiden kanssa jne. Kun ikää tulee minullekin lisää niin mahtaa olla jo melko mahdoton tehtävä löytää hieman vanhempaa miestä joka ei ole ollut muiden naisten kanssa koskaan!! Tämä on minulle kaikkein tärkein asia miehessä! Lisäksi miesihanteelleni on niin monia luonne- ja ulkonäkövaatimuksia, että yksinkertaisesti en usko että kukaan toinen niitä voisi täyttää kuin oma mies! Esim. pitää olla tosi pitkä, savuton, absolutisti, korkeasti koulutettu (äly), tunteikas, luotettava jne. Mistään näistä en yksinkertaisesti voisi tinkiä.... Myös miehelläni on sen verran suppea naisihanne, ettei siihen varmaan kovin moni muu minun lisäkseni mahdu... =)
että en usko ihmisten suunnittelevan pettämistä, siihen ikäänkuin ajaudutaan (tietysti on poikkeustapauksia, mutta luulen että näin käy suurimmalle osalle, jotka siihen jamaan joutuvat). Mun tapauksessa oma mies on aivan ihana ja tullut kovinkin rakkaaksi vuosien myötä, mutta omaksi harmiksenikin rakastuin toiseen.
Minä olin se joka huuteli kovaan mielipiteitä pettäjistä, enkä hyväksynyt sitä alkuunkaan, enkä voinut ikimaailmassa kuvitella joskus tekeväni niin. Ja edelleen tunnen suunnatonta syyllisyyttä suutelemisesta, mutta niin vain kävi. Se kuulostaa sinusta varmasti typerältä ja aika huonoltakin selitykseltä, mutta niinkuin sanottu, taustalta löytyy niin paljon muuta, ettei niitä parilla rivillä selitetä. Sellaista elämä vaan on, ei sitä paperille kirjoiteta ja jos sen koittaisi kirjoittaa, saisit siitä kuitenkin vain omalaisesi mielikuvan, vaikka kysymys on tässä kohtaa minun elämästäni, minun ainutlaatuisesta näkökulmastani tässä maailmassa.
Väärinhän se on, eikä mikään sitä oikeuta. Ja minun mieheni on myös aivan mahtava ja hyvännäköinen ihminen, niin että enpä minäkään luullut kaipaavani jotain muuta. Sen voin sanoa, että suuteleminen on kuitenkin tapahtunut alkoholin vaikutuksen alaisena, mikä ei tietenkään ole mikään syy, koska en ollut sitä ennen koskaan pettänyt edes humalassa. Kynnys vain madaltuu humalassa, eikä enää välitä mitä tekee samalla tavalla kuin selvänä. Varsinkaan kun on toiseen korviaan myöten rakastunut.
Jos kysymykseesi olisi ylipäätään yksi ja selkeä vastaus, uskon ettei pettämistä tapahtuisi läheskään niin paljon.
ehkäiseekö se pettämistä, että minä ja mieheni ei käytetä lainkaan alkoholia? En ole koskaan maistellutkaan alkoholia, joten en tiedä miten se minuun vaikuttas. Myöskään mieheni ei ole koskaan ottanut alkoholia. Meinaan, vaan kun kerroit että itse petit alkoholin vaikutuksen alaisena.
Jos ottaa alkoholia niin voiko pettää vaikka ei ole kiinnostusta muihin kuin omaan kultaan? Sorry, tyhmä kysymys, mutta kun en tosiaan tiedä miltä tuntuu olla alkoholin vaikutuksen alainen...
Miten sitä niin kuin kiinnostuu jostain toisesta? Miksi sinä innostuit suutelemaan toista? Miltä sun sisällä tuntu ennen sitä? Miehen ja naisen välistä rakkautta, ei kai sitä voi tuntea yhtä aikaa kahta ihmistä kohtaan? Ja miksi suutelis jotain jota ei edes rakasta? Miksi harrastas seksiä jonkun sellaisen kanssa jonka kanssa ei ole edes kihloissa? En tajuu...
Olipa harvinaisen kypsää tekstiä tällä palstalla mutta onpa aihekin mieliä kuohuttava.
Olen sen sortin sinkku, että minua kiinostaa tietyn tyyliset miehet. Olen aina ensimmäiseksi tarkistanut sormuksen olemattomuuden ja sen jälkeen on voinut jatkaa tutustelua/jutustelua enemmän.
Vaan tällä miehellä ei ollut sormusta kun ei ole naimisiin asti ehtinyt, pitkä suhde ja lapsi.
Olimme treffanneet useamman kerran, kunnes aloin epäillä jotain olevan... No hän ei kerro vielä, koska sen jälkeen minä en antaisi hänelle mahdollisuutta. Ajan kanssa asiat muotoutuivat uomiinsa ja näkivät päivänvalon.
Suhdetta lopetettiin useita kertoja molempien taholta. Vaan polkumme aina yhtyivät kerta toisensa jälkeen. Emme edes järjestäneet tilanteita niin että tapaisimme, me kuvainnollisesti törmäsimme aina uudelleen.
Olen se äidillinen ja hyväntahtoinen hölmö. En kuitenkaan usko häntä pelastavani, siihen hän ei minua tarvitse. Kaikenkukkuraksi poden todella huonoa omaatuntoa jatkuvasti.
Ottajia minulla kyllä riittäisi niissä vapaissakin. Ne vaan eivät saa minua nauramaan ja nauttimaan elämästä niinkuin hän.
Olen miettinyt kuinka tälläisen alun jälkeen voi mitään tulevaisuutta rakentaa. Kunka voi luottaa jos mahdollisuus tulisi. Miestä en huolisi suoraan luokseni asumaan, sillä uskon itse myös siihen suru-aikaan. Pakottaisin hänet käymään sen läpi, vaikka vaarana olis menettäminen. Voisihan niistäkin kahdesta eri ositteesta treffata ja edellistä paremmin.
Kiitos Katri, annoit monille ajattelemisen aihetta!
No jo oli taas niin kypsän ihmisen puhetta.Kyllä siinä kaunokielisyys ja korulauseet häviää kun tulee petetyksi.Ja älä ole niin varma etteikö sinunkin suhteessa ole petetty,ne asiat kun pystytään salaamaan aika hyvin.Niin minäkin luulin ettei meidän suhteessa petetä,mutta toisn kävi.Ei aina kannata ottaa kantaa asiaan josta ei ole kokemusta tai tietoa,sillä sitten kun olet kokenut petetyksi tulemisen voi sinun suustakin lähteä melkoisia sammakoita.
Kyllä ex-mieheni pettivät minua eli kokemusta on kyllä petetyksi tulemisesta. En silti koe mitään vihaa tai katkeruutta, että alkas sammakoita loikkia suusta. Miksi tuntisin? Näiden "toisten naisten" ansiosta sain tietää exien todellisen luonnon ja löysin nykyisen mieheni joka on ensimmäinen johon olen rakastunut ja jolle menetin neitsyytenikin. Eli tosiaan on onni, että exien luonne paljastu ennen kuin rakastuin ja olisin mennyt sänkyyn.
Eikä mieheni osaa valehdella =). En osaa muuten minäkään valehdella ja katsoa samalla silmiin :). Kyllähän sitä nyt normaalilla tunne-elämällä varustetulla ihmisellä alkaa omatunto kolkuttamaan pettämisen jälkeen, eikä siitä voi olla kertomatta. Tunnevammaiset on sitten asia erikseen. Nykymaailmassa valtaosa taitaa olla niitä tunnevammaisia pettäjiä? Ainoastaan tunnevammainen pystyy katsomaan silmiin ja sanomaan viattoman vakuuttavasti ettei ole pettänyt eikä koskaan petä. Ei onnistuis minulta, eikä ukkokullaltani.