Näky Gabrielista, ylöstempauksesta ja sodista.

2.10.2012

Valmistautukaa veljet ja siskot Kristuksessa. Olemme kotiin lähdön kohdalla!

Minä näin enkeli Gabrielin laskeutuvan tuolini vasemmalle puolelle. Hän sanoi: "Tule mukaani; haluan näyttää sinulle jotakin." Ja niin minua vietiin kädestä pitäen ja me menimme ylös puoli väliin maata ja avaruutta. Gabriel vei minut enkelien keskelle, joita oli minun vasemalla ja oikealla puolella. Gabriel sanoi, että täällä me (enkelit) olemme valmiina puhaltamaan pasunaan (1. Tess. 4:16). Minä kysyin missä Jeesus on ja siellä hän oli kävelemässä kohti minua. Hänellä oli valkoinen kaapu ja kultainen kruunu päässä. Hän hymyili. Hän kertoi, että ihmiset jotka näin enkelien takana olivat vanhoja pyhiä (Matt. 27:52) ja ihmisiä, jotka olivat kuolleet ennen minua ja he olivat valmistautumassa vastaanottamaan uudet ruuminsa (1. Kor. 15:53) ja että tapaisin kohta heidät ilmassa.

Hän sanoi että tulen näkemään todisteita tapahtumien kulku nopeutuu ilman pysähtymisen merkkejä. Huhut sodista (Luuk. 21:9) loppuvat nyt. Amerikka kaatuu ensin. Muistan, että hän sanoi että Amerikan kaatumisen jälkeen tulee Israelin sota, kuin domino. Hän ei antanut mitään Raamatun kohtaa, mutta tiesin että hän puhui Psalmi 83, Jesaja 17 ja Hesekiel 38 tapahtumat toinen toisensa jälkeen. Hän sanoi muös, että ne jotka piiloutuvat kivien alle (Ilm. 6:15) - joilla uskoakseni Hän tarkoitti bunkkereita - niin ne kaatuvat heidän päällensä ja noilla joilla ei ole tulevaisuuden profetioissa merkitystä, joilla on johtajan rooli kansojensa kaatumisessa, tulevat kaatumaan. Minä näin nopean tuhon tapahtuvan Amerikassa (Ilm. 18:10). Minä kerron mitä näin ja se oli Washington DC räjähtäminen ja maanjäristys, joka vaikutti joka puolella Amerikkaa.

Sitten Isä tuli alas yläpuolellemme kaikessa kunniassan. Se oli kuin hehkuva tulipallo. Näin kaikkien enkelien ja ihmisten kumartavan Häntä kohti ja minäkin kumarrin Häntä. Minä kuulin hänen sanovan: Rakas tyttäreni, tule luokseni. Hän näytti kasvonsa minulle ja Hän hymyili. Hän sanoi, että mitä näen on totta ja Hänen sanansa jotka Hän on puhunut minulle, tulevat käymään toteen ja huhut (sanomat) sodista tulevat muuttumaan todeksi. Sitten minut vietiin takaisin ja heräsin kyynelet silmissä ja ne olivat tietenkin ilon kyyneleitä.

http://www.youtube.com/watch?v=VZ7A6Ri5FVA
49708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Minun kolmevuotias poikani sanoi pari - kolme viikkoa sitten yhtäkkiä kesken ruokailun "Kato äiti" ja osoitti ikkunasta taivaalle. Kysyin, mitä hän näkee ja vastaus oli "Jeesus tulee! Se laittaa ensin luuan ja sitten se tulee tänne".

Toivottavasti tuleekin ja hyvin pian! :)

Äänestä

kiitos käännöksestä Ingenjör_81

Äänestä

Aivan varmasti Herra ilmoittaa tulostaan myös lapsille. Usein uskovia vanhempia syytetään lasten pelottelusta, mutta meidän lapset ainakin odottavat innolla taivaan kotiin pääsyä ilman minkäänlaista pelkoa.

Äänestä
  • Amen. Meillä tytär odottaa niin ikään innolla Jeesuksen tulemista. Eihän Jeesuksen seuraajien tarvitse pelätä lopunaikoja, sillä ne on kohdistettu jumalattomille viimeiseksi elonkorjuuksi. Ensin kerätä irto omenat ja vasta sitten ravistellaan puuta.

    Äänestä

  • Ingenjör_81 kirjoitti:

    Amen. Meillä tytär odottaa niin ikään innolla Jeesuksen tulemista. Eihän Jeesuksen seuraajien tarvitse pelätä lopunaikoja, sillä ne on kohdistettu jumalattomille viimeiseksi elonkorjuuksi. Ensin kerätä irto omenat ja vasta sitten ravistellaan puuta.

    "Eihän Jeesuksen seuraajien tarvitse pelätä lopunaikoja, sillä ne on kohdistettu jumalattomille viimeiseksi elonkorjuuksi."

    Älä jaksa. ilm. sanoo selvästi että tässä(lopun ajoissa) kysytään pyhiltä kestävyyttä ja uskoa. Äläpä siis turhaan valheellisesti tyynnyttele sieluasi tuolla valheella, vaan valmistaudu siihen aikaan, joka kohta tulee

    Äänestä

  • Tuo videolla kerrottu näky on kyllä erittäin uskottava ja varsinkin kun siinä kerrotaan myös se ylöstempausta seuraava "väkevä eksytys" (2. Tess. 2:11), joka on selitys ihmisten katoamiselle, jota saatana on ollut aikaa suunnitella.

    Äkkiä voisi kuvitella, että kun näitä näkyjä taivaasta ja ylöstempauksesta katsoo enemmän, niin tulisi sekava kuva, mutta todellisuus on päinvastoin. Jokainen näky sisältää aina uusia paloja isompaan palapeliin ja nyt ku on näitä katsonut jo useita, alkaa olla kuva melko selkeä mitä, miten ja miksi tapahtuu. Sama on kun tutkii enemmän lopunajan profetioita Raamatusta ja näyistä, kuva selkeää.

    Äänestä

  • Ingenjör_81 kirjoitti:

    Tuo videolla kerrottu näky on kyllä erittäin uskottava ja varsinkin kun siinä kerrotaan myös se ylöstempausta seuraava "väkevä eksytys" (2. Tess. 2:11), joka on selitys ihmisten katoamiselle, jota saatana on ollut aikaa suunnitella.

    Pastori Oden Hetrick on päässyt vierailemaan hengessä useita kertoja taivaaseen. Jeesus on halunnut kertoa nyt, miten upea paikka taivas on. Tämä todistus kannattaa katsoa:

    http://www.tv7.fi/vod/player/?program=4524

    Äänestä

  • Ingenjör_81 kirjoitti:

    Tuo videolla kerrottu näky on kyllä erittäin uskottava ja varsinkin kun siinä kerrotaan myös se ylöstempausta seuraava "väkevä eksytys" (2. Tess. 2:11), joka on selitys ihmisten katoamiselle, jota saatana on ollut aikaa suunnitella.

    Äkkiä voisi kuvitella, että kun näitä näkyjä taivaasta ja ylöstempauksesta katsoo enemmän, niin tulisi sekava kuva, mutta todellisuus on päinvastoin. Jokainen näky sisältää aina uusia paloja isompaan palapeliin ja nyt ku on näitä katsonut jo useita, alkaa olla kuva melko selkeä mitä, miten ja miksi tapahtuu. Sama on kun tutkii enemmän lopunajan profetioita Raamatusta ja näyistä, kuva selkeää.

    Olit kiinnostunut niistä paholaisen enkeleistä eli ufoista.

    Voisit lueskella näitä Jumalan antamia viestejä ja tässä on yksi kirje, joka käsittelee näitä humanoideja paholaisen enkeleinä:

    http://www.yhwh-glory-end-time-ministry.com/index.php?p=2_163

    Äänestä

  • profetiaproffa kirjoitti:

    Ei ole todisteita siitä, että nuo ufo-olennot olisivat "paholaisen enkelitä", jos ovat oikeasti tulleet muualta avaruudesta, ja itse asiassa nykyinen kosmologinen kuva on TÄYSIN VARMA siitä, että ne muut 200 miljardia aurinkoa, omaavat planeetttoja, joilla yhdellä jos toisellakin on kaltaistamme elämää! Ei ne ole sen pahempia kuin mekään, todennäköisesti osa niistä hyvempiäkin kuin me.....

    Äänestä

  • Kukaan ei kyseenalaista esim tämän henkilön saamaa näkyä. Kyse on vain hänen omasta tulkinnastaan tuosta unesta, ja profetointi on vajavaista.

    Ei minulla ole mitään YT:tä vastaan, mutta koska Raamatussa ei sellaisesta puhuta, vaikka siellä kuvataan lopun aikojen aika ja tapahtumat paikoin hyvinkin tarkasti, en näe mitään syytä olettaa sellaista tapahtuvaksi.

    Toisekseen, yksilötempauksia on tapahtunut aina ja tulee tapahtumaan jatkossakin. Vanhan testamentin puolella mainitaan Elia ja Heenok. Ilmestyskirjassa taas mainitaan ne kaksi lampunjalkaa.

    Äänestä

  • Ingenjör_81 kirjoitti:

    Tuo videolla kerrottu näky on kyllä erittäin uskottava ja varsinkin kun siinä kerrotaan myös se ylöstempausta seuraava "väkevä eksytys" (2. Tess. 2:11), joka on selitys ihmisten katoamiselle, jota saatana on ollut aikaa suunnitella.

    Äkkiä voisi kuvitella, että kun näitä näkyjä taivaasta ja ylöstempauksesta katsoo enemmän, niin tulisi sekava kuva, mutta todellisuus on päinvastoin. Jokainen näky sisältää aina uusia paloja isompaan palapeliin ja nyt ku on näitä katsonut jo useita, alkaa olla kuva melko selkeä mitä, miten ja miksi tapahtuu. Sama on kun tutkii enemmän lopunajan profetioita Raamatusta ja näyistä, kuva selkeää.

    Ingenjör_81. . .Väkevä eksytys on ennen ylöstempausta. Jeesuksen toinen tuleminen ja siihen liittyvä ylöstempaus. Tämän tempauksen jälkeen ei ole enää väkeviä eksytyksiä, sillä nämä väkevät eksyttäjät saavat surmansa Hänen ilmestyksestään.

    Äänestä

  • Aukino kirjoitti:

    Olit kiinnostunut niistä paholaisen enkeleistä eli ufoista.

    Voisit lueskella näitä Jumalan antamia viestejä ja tässä on yksi kirje, joka käsittelee näitä humanoideja paholaisen enkeleinä:

    Ei ole todisteita siitä, että nuo ufo-olennot olisivat "paholaisen enkelitä", jos ovat oikeasti tulleet muualta avaruudesta, ja itse asiassa nykyinen kosmologinen kuva on TÄYSIN VARMA siitä, että ne muut 200 miljardia aurinkoa, omaavat planeetttoja, joilla yhdellä jos toisellakin on kaltaistamme elämää! Ei ne ole sen pahempia kuin mekään, todennäköisesti osa niistä hyvempiäkin kuin me.....

    "Ei ne ole sen pahempia kuin mekään, todennäköisesti osa niistä hyvempiäkin kuin me..... "

    Siis oikeasti, olet aivan mahtava esimerkki tästä, kiitoksia! Juuri tämä on se Antikristuksen ilmestymisen jälkeen tapahtuva väkevä eksytys ja juuri noin kuin kuvailit se tulee tapahtumaan. Tämä oikeastaan on se evoluutioteorian loppuhuipentuma ja saatanan suunnitelman kulminoituminen.

    "Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen." - 2. Tess. 2:11-12

    "Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita (kr. 'kosmokrator ' = 'kosmoksen hallitsijoita) vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa." - Ef. 6:12

    Ja mitä tulee siihen, ovatko he enkeleitä, niin voit lukea tästä linkistä kuinka monet kaapatut ovat kokeneet pahan läsnäolon ja kokemus on aina ollut negatiivinen.
    http://israelupdate.achlak.net/?page_id=3251

    Tai voit lukea tästä Nephilim paluusta tästä kirjasesta: http://www.scribd.com/doc/103579628/Tulevaisuuden-Nakyja

    Äänestä

  • Totuus on totta kirjoitti:

    Kukaan ei kyseenalaista esim tämän henkilön saamaa näkyä. Kyse on vain hänen omasta tulkinnastaan tuosta unesta, ja profetointi on vajavaista.

    Ei minulla ole mitään YT:tä vastaan, mutta koska Raamatussa ei sellaisesta puhuta, vaikka siellä kuvataan lopun aikojen aika ja tapahtumat paikoin hyvinkin tarkasti, en näe mitään syytä olettaa sellaista tapahtuvaksi.

    Toisekseen, yksilötempauksia on tapahtunut aina ja tulee tapahtumaan jatkossakin. Vanhan testamentin puolella mainitaan Elia ja Heenok. Ilmestyskirjassa taas mainitaan ne kaksi lampunjalkaa.

    Ylöstempaus on Raamatussa oikeinkin selkeästi, jos varsinkin tutkii alkutekstiä. Jo alkukirkon aikana odottiin Jeesuksen tulemista takaisin joka aamu, eikä antikristusta.

    Ylöstempauksesta lisää: http://keskustelu.suomi24.fi/node/10897051

    Äänestä

  • Hyvin kuuluu noista ulkolaisista videoista ääni mutta ikävä kun en ole opiskellut kieliä niin en ymmärrä. Suomalaisissa videoissa ääni heikkoa, ei saa selvää mitään.

    Äänestä

ingenjör kirjoitti:" Muistan, että hän sanoi että Amerikan kaatumisen jälkeen tulee Israelin sota, kuin domino. Hän ei antanut mitään Raamatun kohtaa, mutta tiesin että hän puhui Psalmi 83, Jesaja 17 ja Hesekiel 38 tapahtumat toinen toisensa jälkeen"------juuri näin on David Wilkersonkin ennustanut.Hänen ennustuksessaan Venäjä hyökkää Pyhään Maahan,kun amerikan kotka ei ole enää Israelia puolustamassa,ja jatkaa että se taistelu ei ole pelkästään Israelin,vaan Herran.Eli amerikka on tuhoutunut ennen Israelin sotaa joka siis on Harmageddonin taistelu.

Äänestä
  • En ymmärrä miksi jotkut näkevät Usan tuhoutuvan, ennenminkin kuin oman valtionsa? Taitaa olla vain kateellisten höpinää....

    Äänestä

Puhut lööperiä. Viestisi oli sun henkilökohtaisen egosi joka pelkää. Jumalalla ei ole paikkaa eikä aikaa ei rakkautta eikä vihaa. Ne ovat maanpäällä ihmisten polariteetissä. Eikä enkeleillä ole käsiä eikä siipiä. Enkelit sekä Jeesus ym. ovat henkimaailmaa eikä kaksinaisuuden polariteettiä. Unesi ei koskaan toteudu. Olet Jumala ja Jumala on täydellinen.

Äänestä
  • Helvetti, missä demonit kiusaavat EI ole OIKEA HELVETTI. OIKEASSA HELVETISSÄ PAHAT DEMONIT OVAT YHTÄLAILLA TUOMIOISSA KUIN jumalattomat. ÄLKÄÄ EKSYKÖ! HARHAA HARHAA täälläkin syötetään, tutkikaa Raamattua ja VAIN Raamattua, KOETELKAA henkiä, mistä ovat kotoisin. Henki joka tunnistaa Jee-
    suksen LIHAAN TULLEEKSI ja MESSIAAKSI on Jumalasta.

    Äänestä

  • takkuinen lammas kirjoitti:

    Helvetti, missä demonit kiusaavat EI ole OIKEA HELVETTI. OIKEASSA HELVETISSÄ PAHAT DEMONIT OVAT YHTÄLAILLA TUOMIOISSA KUIN jumalattomat. ÄLKÄÄ EKSYKÖ! HARHAA HARHAA täälläkin syötetään, tutkikaa Raamattua ja VAIN Raamattua, KOETELKAA henkiä, mistä ovat kotoisin. Henki joka tunnistaa Jee-
    suksen LIHAAN TULLEEKSI ja MESSIAAKSI on Jumalasta.

    Lisäys: ennen viimeistä tuomiota pelastuneet ovat PARATIISISSA ja tuomitut ovat TUONELASSA. Viimeisessä tuomiossa tuomitaan pahikset kera langenneitten enkelien kanssa HELVETTIIN ja Kristuksen omat pääsevät TAIVAASEEN.

    Äänestä

  • takkuinen lammas kirjoitti:

    Lisäys: ennen viimeistä tuomiota pelastuneet ovat PARATIISISSA ja tuomitut ovat TUONELASSA. Viimeisessä tuomiossa tuomitaan pahikset kera langenneitten enkelien kanssa HELVETTIIN ja Kristuksen omat pääsevät TAIVAASEEN.

    Kaikki ihmiset ovat eläneet harhassa. Usko raamattuun tahi Jeesuksen asettaminen kunikaaksi ei poista harhaa. Harhaa on se kun kuvittelemme olevamme erillisä Jumalasta. Emme ole edes erillisä Maapallosta tahi lopusta Universumia. On vain Yksi Mikä vain on. Ja olemme Tämän Valon kipinöitä jokainen me., muttemme erillisiä. Olemme yhtä.

    Äänestä

  • Arvah kirjoitti:

    Nyt olet totuuden lähteillä... Jumalan nimi Jahve tai Jehova tarkoitti: MINÄ OLEN, ja Mooses sanoi, että ainoastaan se on "Jumala", että "MINÄ OLEN HERRA SINUN JUMALASI, älä pidä muita Jumalia..." Ei kukaan voi luottaa SINUUN missään asiassa, loppuun asti, koska jokainen - lähes jokainen - pettää lähimmäisensä silloin, kun oma henkikulta eläisi edes hiukan kauemmin, pettämällä toinen ihminen... Se on siis tietysti petosta, koska ei ole hyötyä onnelle edes 50-lisäelämävuodesta, jos sen eläisi, tietäen pettäneensä ystävänsä kuolemaan, oman itsensä halvan pelastelun vuoksi....
    Ja juuri YKSEYS.... ON YKSI IHMINEN, josta tuli YKSI MIES JA YKSI NAINEN, elämiemme rinnakkaisuus on vain harhaa, kaikki olemme yksi ihminen, josta on tullut massallinen ja kuvallinen illuusio, nähdä samanaikaisia elämiä samaan aikaan elossa.... Minä olen sinä, en olisi tehnyt yhtään päätöstäsi eri tavalla kuin sinä, koska olin silloin sinä, kun teit mitä teit, vaikkapa joku muu luulee voivansa tehdä eri päätöksiä kuin sinä jos olisi ollut sinä.... Pidä itsesi SUURENA, älä antaudu, pienenä olemisen angstin valtaan, eli jos vertailemalla kilpailussa tai muussa "tentissä" näet olevasi suurempi kuin joku muu, niin älä silti ylpisty, on varmasti sinua suurempiakin ihmisiä, muista enkeleistä ja jumalista puhumattakaan.... Ja viime tilassa, nuo vertailemalla tulleet "suuruudet", menevät kilpailunsa ja "kokeensa" järjestäjien ja arvostelijoiden "suuruuden" piikkin, ei siksi kannata perustaa elämäänsä toisten ihmisten vertailuihin ja mielipiteisiin, koska jäät itseäsi korottaneille ihmisille kiitoillsuudenvelkaan, jota ET PYSTY maksamaan vältttämättä koskaan takaisin....

    Äänestä

  • Puhut lööperiä. Viestisi oli sun henkilökohtaisen egosi joka pelkää. Jumalalla ei ole paikkaa eikä aikaa ei rakkautta eikä vihaa. Ne ovat maanpäällä ihmisten polariteetissä. Eikä enkeleillä ole käsiä eikä siipiä. Enkelit sekä Jeesus ym. ovat henkimaailmaa eikä kaksinaisuuden polariteettiä. Unesi ei koskaan toteudu. Olet Jumala ja Jumala on täydellinen.

    Olet väärässä, Jumala on jotakin, ja Uudessa Testamentissa Jumala toi ilmi rakkauttaan, vanhemmassa enemmän vihaansa, lainrikkojia kohtaan....
    Edelleenkin voimme valita, joko vihan tai rakkauden.... Jos noudatamme sanaansa, saamme rakkauden osaksemme Jumalalta, jos emme, vain vihaa....
    Kaksi asiaa on aina olemassa, ei ja kyllä... Se ei koskaan muutu, luvuistakin kaikki ovat joko parillisia tai perittomia, mutta jos muita kantalukuja käyttää, voi tosin viisastua, mutta elämä menee kimurantiksi.....

    Äänestä

  • Aukino kirjoitti:

    Kaikki ihmiset ovat eläneet harhassa. Usko raamattuun tahi Jeesuksen asettaminen kunikaaksi ei poista harhaa. Harhaa on se kun kuvittelemme olevamme erillisä Jumalasta. Emme ole edes erillisä Maapallosta tahi lopusta Universumia. On vain Yksi Mikä vain on. Ja olemme Tämän Valon kipinöitä jokainen me., muttemme erillisiä. Olemme yhtä.

    Nyt olet totuuden lähteillä... Jumalan nimi Jahve tai Jehova tarkoitti: MINÄ OLEN, ja Mooses sanoi, että ainoastaan se on "Jumala", että "MINÄ OLEN HERRA SINUN JUMALASI, älä pidä muita Jumalia..." Ei kukaan voi luottaa SINUUN missään asiassa, loppuun asti, koska jokainen - lähes jokainen - pettää lähimmäisensä silloin, kun oma henkikulta eläisi edes hiukan kauemmin, pettämällä toinen ihminen... Se on siis tietysti petosta, koska ei ole hyötyä onnelle edes 50-lisäelämävuodesta, jos sen eläisi, tietäen pettäneensä ystävänsä kuolemaan, oman itsensä halvan pelastelun vuoksi....
    Ja juuri YKSEYS.... ON YKSI IHMINEN, josta tuli YKSI MIES JA YKSI NAINEN, elämiemme rinnakkaisuus on vain harhaa, kaikki olemme yksi ihminen, josta on tullut massallinen ja kuvallinen illuusio, nähdä samanaikaisia elämiä samaan aikaan elossa.... Minä olen sinä, en olisi tehnyt yhtään päätöstäsi eri tavalla kuin sinä, koska olin silloin sinä, kun teit mitä teit, vaikkapa joku muu luulee voivansa tehdä eri päätöksiä kuin sinä jos olisi ollut sinä.... Pidä itsesi SUURENA, älä antaudu, pienenä olemisen angstin valtaan, eli jos vertailemalla kilpailussa tai muussa "tentissä" näet olevasi suurempi kuin joku muu, niin älä silti ylpisty, on varmasti sinua suurempiakin ihmisiä, muista enkeleistä ja jumalista puhumattakaan.... Ja viime tilassa, nuo vertailemalla tulleet "suuruudet", menevät kilpailunsa ja "kokeensa" järjestäjien ja arvostelijoiden "suuruuden" piikkin, ei siksi kannata perustaa elämäänsä toisten ihmisten vertailuihin ja mielipiteisiin, koska jäät itseäsi korottaneille ihmisille kiitoillsuudenvelkaan, jota ET PYSTY maksamaan vältttämättä koskaan takaisin....

    epäjärjestelmällistyttämättömyydellänsäkään...

    Äänestä

  • Pakstori kirjoitti:

    Puhut lööperiä. Viestisi oli sun henkilökohtaisen egosi joka pelkää. Jumalalla ei ole paikkaa eikä aikaa ei rakkautta eikä vihaa. Ne ovat maanpäällä ihmisten polariteetissä. Eikä enkeleillä ole käsiä eikä siipiä. Enkelit sekä Jeesus ym. ovat henkimaailmaa eikä kaksinaisuuden polariteettiä. Unesi ei koskaan toteudu. Olet Jumala ja Jumala on täydellinen.

    Olet väärässä, Jumala on jotakin, ja Uudessa Testamentissa Jumala toi ilmi rakkauttaan, vanhemmassa enemmän vihaansa, lainrikkojia kohtaan....
    Edelleenkin voimme valita, joko vihan tai rakkauden.... Jos noudatamme sanaansa, saamme rakkauden osaksemme Jumalalta, jos emme, vain vihaa....
    Kaksi asiaa on aina olemassa, ei ja kyllä... Se ei koskaan muutu, luvuistakin kaikki ovat joko parillisia tai perittomia, mutta jos muita kantalukuja käyttää, voi tosin viisastua, mutta elämä menee kimurantiksi.....

    Otatko kyllä ja ei sanat mukaan kun kuolet?
    Olivatko ne sulla jo ennen syntymääsi?
    Kun imit tissiä, niin tiedostitko mitä kyllä ja ei tarkoittavat, vai opettiko äitisi ne sulle?
    Eli ei ne ole aina, vaan vain nanosekunnin kokonaisuudesta.

    Äänestä

Jos Usa, kaatuu, eli ei kadu syntejään ja rikkomuksiaan sun muuta pahaa, on Usan kaatuminen tosiasia, mutta ei Suomi ole ollut kauhean erilainen, monessakaan maailmanpolittikan suunnan vedossa, vaikka olemme yhteensä paljon pienempi, kuin Usan 52 meidän kokoista osavaltiota keskimäärin. Suomessa on paljon, pelkän mammaonan palvelmista, ilman Jumalaa, ja se mammonapalvelus on juuri Usassa saavuttanut huippunsa, mutta Jumalattomuuteensa se kaatuu. Teidänkin on silti muistettava, että kaikki tämä teknologia, tietokoneisiin, tulee Usasta. Jos Usa jotenkin kaatuu, niin koko tietokonemaailmakin "kaatuu".
Usan elokuvateollisuus on ollut todella paha, ei ole yhtään "hyvästä" asiasta kertovaa filmiä tullut pitkään aikaan, ainoastaan pelkkää murhaleffaa, ja jos minkälaista fyysistä taistelua, jossa pahikset ottavat toisistaan mittaa....

Äänestä
  • USA: elokuvateollisuus on tosin paha, mutta Uskostaan Jeesukseen todistava joukko on todella suuri, verrattuna Suomen vastaavaan. Lähetystyöhön USAsta tulee mittavin rahoitus. En oikein usko USAn olevan sen huonommassa asemassa, tuomioiden jaossa.

    Äänestä

  • Westsider kirjoitti:

    USA: elokuvateollisuus on tosin paha, mutta Uskostaan Jeesukseen todistava joukko on todella suuri, verrattuna Suomen vastaavaan. Lähetystyöhön USAsta tulee mittavin rahoitus. En oikein usko USAn olevan sen huonommassa asemassa, tuomioiden jaossa.

    Jos USAn asenteet Israelia kohtaan huononee Israelin vastaiseksi. Se voi kaataa koko USAn.

    Äänestä

  • KK kirjoitti:

    Jos USAn asenteet Israelia kohtaan huononee Israelin vastaiseksi. Se voi kaataa koko USAn.

    Amen. Näin tulee käymään, koska USA huutaa poissa olollaan Raamatussa, toisin kuin muut suurvallat Kiina, Intia ja Venäjä.

    Äänestä

Kun tämäkin profetia jonkin ajan kuluttua jää toteutumattomana unhon yöhön,niin nyt
on jännä odotella sitä,että minkälainen profetia tulee tilalle.

Ja edelleen siihen parhaaseen Hollywood-tyyliin.

Äänestä

Puhutaan AMERIKAN kaatunisesta. Amerikkaa ovat USA,Kanada,Meksiko(P-Amerikka) kuten ksikki Väli-Amerikan ja E-Amerikan valtiot. Nämäkö kaikki kaatuvat? Ei varmaankaan, kysymyksessä lienee USA. Käytetään oikeita nimityksiä.

Äänestä

Te ja teidän enkelinne ja tempauksessa ja kaikenmaailman profetoimisenne.

Äänestä

Ainoat mitä näissä suhteissa taas kerran kaatuvat,ovat profetiat.

Äänestä
  • Ei profetiat kaadu siltä osin, miten huonoa tulevaa ovat ennustaneet. Täällä palstallakin jo 5 vuotta näitä seuranneena ajattelen, että ainoastaan tulkinnat ovat mitä ovat.

    Vuoden 2012 Suomen presidentinvaaleissa sai 40% maan äänistä pariskunta, jossa tuleva maan äiti olisi ollut tämä ulkomaalainen "nuori nainen".

    Kun tiedämme, mikä tyrmistys tuli koko maailmalta pelkästään julki ehdokkuudestaan saati prosenttimäärästä, niin voi kysyä tulkittiinko tuohon mennessä suurista ihmeistä kertovat profetiat oikein? Suomessa tapahtuu jatkuvasti nykyään mammuttiluokassa sellaista, mikä erikoisilla tavoilla tulee esille. Raamatun vastaisesti. Kyllä nämä profetioissakin näkyy.

    Äänestä

  • Tulkinnat epäselviä kirjoitti:

    Ei profetiat kaadu siltä osin, miten huonoa tulevaa ovat ennustaneet. Täällä palstallakin jo 5 vuotta näitä seuranneena ajattelen, että ainoastaan tulkinnat ovat mitä ovat.

    Vuoden 2012 Suomen presidentinvaaleissa sai 40% maan äänistä pariskunta, jossa tuleva maan äiti olisi ollut tämä ulkomaalainen "nuori nainen".

    Kun tiedämme, mikä tyrmistys tuli koko maailmalta pelkästään julki ehdokkuudestaan saati prosenttimäärästä, niin voi kysyä tulkittiinko tuohon mennessä suurista ihmeistä kertovat profetiat oikein? Suomessa tapahtuu jatkuvasti nykyään mammuttiluokassa sellaista, mikä erikoisilla tavoilla tulee esille. Raamatun vastaisesti. Kyllä nämä profetioissakin näkyy.

    Ei tyrmistystä tullut muusta kuin siitä, että teijän lössi alkoi vikisemään moisen pikkuseikan vuoksi.

    Muualla maailmassa nää jutut on jo peruskauraa.

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Ei tyrmistystä tullut muusta kuin siitä, että teijän lössi alkoi vikisemään moisen pikkuseikan vuoksi.

    Muualla maailmassa nää jutut on jo peruskauraa.

    Jännä tapa näillä eräillä yrittää lokeroida ihmisiä, aivan kuten yrittäisivät tehdä jotenkin vaarattomammaksi. Ilmeisesti kyseessä on jonkin asteinen pistos sisällä.

    Sitä en kuitenkin lopu ihmettelemästä, että mikä on se voima joka vetää räkyttämään ja kirjoittelemaan absurdeja kommentteja päivästä toiseen, joilla he eivät nolaa kuin itsensä ja paljastavat tietämättömyytensä. Olisko Ef. 2:2?

    Äänestä

Se,mitä Suomessa näissä suhteissa tapahtuu,on vähän samaa kuin hiiren vihellys tai
hyttysen jaskat Itämeressä!

Äänestä

Olisi syytä olla varuillaan näitä "visioita"kohtaan. Ei vaikuta ok:lta. Kukaan ihminen EI voi nähdä JHWA:aa kasvoista kasvoihin. Hänen KIRKKAUTTAAN ei kukaan voi katsoa, ainoastaan Jeesus. Isä Jumala on henki, hänellä ei ole ihmisen muotoa. Jeesus on lihaan tullut Jumalan poika Messias, jolla on ihmisen muoto.

Äänestä
  • Huomasin tuon epäkohdan itsekin, mutta tässähän on kyse näystä, ei fyysisestä katsomisesta, jolloin on kyse hiukan eri asiasta. Laitoin nuo Raamatun kohdat tuohon sekaan, koska minusta tämä näky kuitenkin oli erittäin raamatullinen ja puhuja vaikutti rehellisestä.

    Äänestä

Jeesus tulee

Äänestä
  • ... kohta.

    Äänestä

....

Äänestä

Joko Jeeveli on tullut?

Äänestä
  • Siinä on ristiriitaisuuksia Raamatun kanssa mm. helvetistä, jossa EIVÄT demonit todellakaan kiusaa sieluja, koska ovat ITSE rangaistustaan kärsimässä tulijärvessä p......n, väärän profeetan, antikristuksen ja jumalattomien(Jeesuksen tarjoaman pelastuksen hyljänneet) kanssa).
    Helvetti on alunperin tehty p...e ja sen enkeleille.Viimeisen tuomion jälkeen Helvettiin menee porukkaa.
    Mitä sanoo Raamattu taivasnäkyjen kertomisesta(2.Kor.12:1-4).
    Tässä vain pari esimerkkiä. Kannattaa suhtautua varauksella kaikkiin kirjoihin, jos ovat ristiriidassa Sanan kanssa. Pyhä Henki ei erehdy eikä anna näkyjä, jotka olisivat tavuakaan ristiriidassa Sanaan nähden.

    Äänestä

Ei kiinnosta pätkän vertaa!

Äänestä

Uppista, kun on noita ketjuja kerran alettu nosteleen niin nostellaan.

Äänestä

Jumalan KASVOJA EI KUKAAN IHMINEN VOI katsoa, koska hänen KIRKKAUTENSA on niin ääretön, että ihminen KUOLEE(2.Moos.33:20). EI Mooseskaan voinut katsoa Jumalan kasvoja vaan hän sai nähdä selkäpuolelta (2.Moos.33:21-23). Ainoastaan Jeesus on nähnyt Isän.

Äänestä
  • Enpäs huomannutkaan nimimerkin hmm kirjoitusta. Anteeksi toistoni.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ingenjör_81 kirjoitti:

2.10.2012

Valmistautukaa veljet ja siskot Kristuksessa. Olemme kotiin lähdön kohdalla!

Minä näin enkeli Gabrielin laskeutuvan tuolini vasemmalle puolelle. Hän sanoi: "Tule mukaani; haluan näyttää sinulle jotakin." Ja niin minua vietiin kädestä pitäen ja me menimme ylös puoli väliin maata ja avaruutta. Gabriel vei minut enkelien keskelle, joita oli minun vasemalla ja oikealla puolella. Gabriel sanoi, että täällä me (enkelit) olemme valmiina puhaltamaan pasunaan (1. Tess. 4:16). Minä kysyin missä Jeesus on ja siellä hän oli kävelemässä kohti minua. Hänellä oli valkoinen kaapu ja kultainen kruunu päässä. Hän hymyili. Hän kertoi, että ihmiset jotka näin enkelien takana olivat vanhoja pyhiä (Matt. 27:52) ja ihmisiä, jotka olivat kuolleet ennen minua ja he olivat valmistautumassa vastaanottamaan uudet ruuminsa (1. Kor. 15:53) ja että tapaisin kohta heidät ilmassa.

Hän sanoi että tulen näkemään todisteita tapahtumien kulku nopeutuu ilman pysähtymisen merkkejä. Huhut sodista (Luuk. 21:9) loppuvat nyt. Amerikka kaatuu ensin. Muistan, että hän sanoi että Amerikan kaatumisen jälkeen tulee Israelin sota, kuin domino. Hän ei antanut mitään Raamatun kohtaa, mutta tiesin että hän puhui Psalmi 83, Jesaja 17 ja Hesekiel 38 tapahtumat toinen toisensa jälkeen. Hän sanoi muös, että ne jotka piiloutuvat kivien alle (Ilm. 6:15) - joilla uskoakseni Hän tarkoitti bunkkereita - niin ne kaatuvat heidän päällensä ja noilla joilla ei ole tulevaisuuden profetioissa merkitystä, joilla on johtajan rooli kansojensa kaatumisessa, tulevat kaatumaan. Minä näin nopean tuhon tapahtuvan Amerikassa (Ilm. 18:10). Minä kerron mitä näin ja se oli Washington DC räjähtäminen ja maanjäristys, joka vaikutti joka puolella Amerikkaa.

Sitten Isä tuli alas yläpuolellemme kaikessa kunniassan. Se oli kuin hehkuva tulipallo. Näin kaikkien enkelien ja ihmisten kumartavan Häntä kohti ja minäkin kumarrin Häntä. Minä kuulin hänen sanovan: Rakas tyttäreni, tule luokseni. Hän näytti kasvonsa minulle ja Hän hymyili. Hän sanoi, että mitä näen on totta ja Hänen sanansa jotka Hän on puhunut minulle, tulevat käymään toteen ja huhut (sanomat) sodista tulevat muuttumaan todeksi. Sitten minut vietiin takaisin ja heräsin kyynelet silmissä ja ne olivat tietenkin ilon kyyneleitä.

http://www.youtube.com/watch?v=VZ7A6Ri5FVA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu