Olen elämäni aikana "seurustellut" muutaman miehen kanssa, mutta suhteet eivät ole olleet kovin vakaalla pohjalla, yleensä vaiukeuksien tullen olen heidät jättänyt, he ovat pettäneet tai minä olen pettänyt kun suhde on jo ollut melkein ohi.
Tapasin netissä miehen jonka kanssa juttelimme ensin vähän aikaa, mutta minua ei kumminkaan kiinnostanut, vuoden verran aina välillä tämä mies jaksoi yrittää kirjotella minulle ja ehdotti tapaamisia, mutta minua ei kiinnostanut.
Kerran minulle tuli ajatus jos kävisin häntä tapaamassa ja sanoin hänelle että tulen parin viikon päästä siellä käymään niin nähdäänkö silloin. Ja hän tietysti oli ihmmoissaan, juttelimme puhelimessa päivittäin siihen asti ja silti minusta tuntui ettei voisi vähempää kiinnostaa, mutta ajattelin etten siinä mitään menetä vaikka hänet tapaankin.
No tapasimme ja ihastuin, tapailimme 4 kuukautta ja rakastuin, muutimme yhteen. En ollut kenenkään kanssa tuntenut niin voimakkaita tunteita kuin hänen kanssaan. Noh jossain vaihetta suhdetta hän sanoi, ettei tule koskaan menemään naimisiin eikä halua lapsia, jatkoimme kumminkin suhdetta vielä kun hän antoi pienen toivon kipinän, että ehkä joskus, meillä oli ihana suhde mutta samalla huono, riitelimme aika paljon turhista asioista, minun ei tehnyt mieli seksiä hänen kanssaan( halusin vain halailla ja pussailla ja olla hänen sylissään), mutta silti en olisi ikinä pystynyt pettämään. vuoden yhdessäolomme jälkeen hän töksäytti minulle päin naamaa kiukkuisesti, ettei koskaan tule hankkimaan lapsia minun kanssa eikä mene naimisiin.
Tämä otti aika koville, ja rupesin miettimään, että ehkä on parempi ettemme ole enää yhdessä, puhuin hänen kanssaan ja päätimme erota.
En ole ikinä tuntenut niin kauheita tuskia kun erotessani hänestä, ensimmäisen kuukauden vaan itkin koko ajan, välillä en saanut henkeä kunnolla, ja tuntui kuin sydän oltaisiin revitty ulos rinnasta!
Tuntui niin pahalta, mutta pahimman tuskan mennessä pois rupesin ajattelemaan, että nyt on pakko löytää uus että pääsee ajatukset pois vanhasta ja niin rupesin tapailemaan oikeen urakalla miehiä, mutta se ei tuntunut oikealta ja se loppui kuin seinään, muutamalle miehelle sanoin etten voi nyt olla heidän kanssaan, että en vain jaksa.
Minua ei kiinnostanut enää tapailla ketään ja päätin että olen sinkku nyt vähän aikaa. Noh tapasin nykyisen mieheni, 4 kuukautta eron jälkeen ja ihastuin heti, hän on aivan ihana ja tulevaisuudessa haluaa naimisiin ja lapsia ja kaikkea mitä voi toivoa, mutta minä vertaan häntä exääni ja nään melkein päivittäin unta exästäni ja puhun kavereilleni että kun me exän kanssa tehtiin näin ja näin ja nykynen ei tee niin ja niin. Ja tuntuu että petän exää kun sanon nykyiselle että rakastan sinua.
En tiedä meninkö liia nopeasti uuteen suhteeseen vai onko aina normaalia tuntea näitä tunteita seuraavan kanssa. ensirakkauden jälkeen.
onko muilla vastaavia kokemuksia?
Tapasin netissä miehen jonka kanssa juttelimme ensin vähän aikaa, mutta minua ei kumminkaan kiinnostanut, vuoden verran aina välillä tämä mies jaksoi yrittää kirjotella minulle ja ehdotti tapaamisia, mutta minua ei kiinnostanut.
Kerran minulle tuli ajatus jos kävisin häntä tapaamassa ja sanoin hänelle että tulen parin viikon päästä siellä käymään niin nähdäänkö silloin. Ja hän tietysti oli ihmmoissaan, juttelimme puhelimessa päivittäin siihen asti ja silti minusta tuntui ettei voisi vähempää kiinnostaa, mutta ajattelin etten siinä mitään menetä vaikka hänet tapaankin.
No tapasimme ja ihastuin, tapailimme 4 kuukautta ja rakastuin, muutimme yhteen. En ollut kenenkään kanssa tuntenut niin voimakkaita tunteita kuin hänen kanssaan. Noh jossain vaihetta suhdetta hän sanoi, ettei tule koskaan menemään naimisiin eikä halua lapsia, jatkoimme kumminkin suhdetta vielä kun hän antoi pienen toivon kipinän, että ehkä joskus, meillä oli ihana suhde mutta samalla huono, riitelimme aika paljon turhista asioista, minun ei tehnyt mieli seksiä hänen kanssaan( halusin vain halailla ja pussailla ja olla hänen sylissään), mutta silti en olisi ikinä pystynyt pettämään. vuoden yhdessäolomme jälkeen hän töksäytti minulle päin naamaa kiukkuisesti, ettei koskaan tule hankkimaan lapsia minun kanssa eikä mene naimisiin.
Tämä otti aika koville, ja rupesin miettimään, että ehkä on parempi ettemme ole enää yhdessä, puhuin hänen kanssaan ja päätimme erota.
En ole ikinä tuntenut niin kauheita tuskia kun erotessani hänestä, ensimmäisen kuukauden vaan itkin koko ajan, välillä en saanut henkeä kunnolla, ja tuntui kuin sydän oltaisiin revitty ulos rinnasta!
Tuntui niin pahalta, mutta pahimman tuskan mennessä pois rupesin ajattelemaan, että nyt on pakko löytää uus että pääsee ajatukset pois vanhasta ja niin rupesin tapailemaan oikeen urakalla miehiä, mutta se ei tuntunut oikealta ja se loppui kuin seinään, muutamalle miehelle sanoin etten voi nyt olla heidän kanssaan, että en vain jaksa.
Minua ei kiinnostanut enää tapailla ketään ja päätin että olen sinkku nyt vähän aikaa. Noh tapasin nykyisen mieheni, 4 kuukautta eron jälkeen ja ihastuin heti, hän on aivan ihana ja tulevaisuudessa haluaa naimisiin ja lapsia ja kaikkea mitä voi toivoa, mutta minä vertaan häntä exääni ja nään melkein päivittäin unta exästäni ja puhun kavereilleni että kun me exän kanssa tehtiin näin ja näin ja nykynen ei tee niin ja niin. Ja tuntuu että petän exää kun sanon nykyiselle että rakastan sinua.
En tiedä meninkö liia nopeasti uuteen suhteeseen vai onko aina normaalia tuntea näitä tunteita seuraavan kanssa. ensirakkauden jälkeen.
onko muilla vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 1
Vanhimmat
kyllä vain hyppäsit liian nopeasti uuteen koska se helpottaa oloa ja saa osin ajatukset pois exästä eli laastarisuhde missä käy juuri noin kunn nyt sinulla.. ei siihen auta kuin aika vuodesta vuosiinkin riippuen miten kovaa paloi kiinni mutta ennen ei kannata aloittaa uutta ennen kun exän olet saanut haihdutettua jotenkin mielestäsi (tai) löydät jonkun joka on samanlainen kuin exäsi tai parempi.. jos otat huonomman niin vertaat aina puutteita exääsi.