Akateemisena duunarihommia

Kaikkein vaikeinta tuossa on vakuuttaa työnantaja siitä, että haluat duunarihommiin.
En ole itse DI, mutta työkokemusta ja vastuullisia tehtäviä paljon. Haastatteluissa minulta joka kerran kysytään, miksi haen "vähempi arvoisiin" tehtäviin, kun näillä taidoilla pääsis suoraan johtoon. Siksi olenkin taas luovuttanut ja hakeutumassa vielä ylemmäs.

Ymmärrän tuskasi. Tässä yhteiskunnassa ei saa tehdä uraa ns. ei-etenemällä, vaan aina kaikkien pitäisi kohota arvoasteikolla. Vain todellinen elämänmuutos hyväksytään ts. sinun pitää suunnillee myydä omaisuutesi ja alkaa mehtäläiseksi, jotta uramuutos olisi hyväksytty ikäänkuin profiiliin.

Onko urakka- tai vuorotyössa ihanuus?
Ehkä sun kannattaa ottaa rennompi ote työntekoon, ettei se ole koko elämä.
Ei uralla ole pakko edetä johtajaksi, vaan voihan itseään kehittää asiantuntijana.
Ei esimieheksi ole pakko hankkiutua, vähempi stressiä jne.

Kouluja olen itsekin käynyt ja nyt 10v jälkeen työelämässä alan olemaan aivan täynnä tätä jatkuvaa tressiä. Jatkuvasti pitäisi sopeutua uusiin muutoksiin ja olla niistä vielä innostunut, kaiken takana on vain yhä kasvava halu tehdä lisää rahaa ja mielelään tyhjästä. Niin turhaa ja merkityksetöntä.

Itsekkin haluaisin tehdä suunnanmuutoksen työelämässä ja suuntautua oikeisiin töihin. Mutta mistä löytää työnantaja, joka ottaisi riskin paperinpyörittäjän kanssa? Paperinpyörittelijöitä ei välttämättä pidetä kovin kätevinä arkielämässä. Onko lopulta ainut vaihtoehtoa ruveta itse pienyrittäjäksi?

Toki sitä voi elää elämäänsä muiden tahdon mukaisesti, pysyä yhteisön silmissä arvostetussa työpaikassa, tietenkin asema pitää näkyä myös auto ja asuntovalinnoissa. Et ainakaan ole yhteisön silmissä luuseri, olet vain oman elämäsi suuri luuseri ;)

Itse valmistuin DI:ksi viime kesänä ja työstä ei ole tietoakaan, joten älkää valittako vaan olkaa oikeasti onnellisia että teillä vielä toistaiseksi on työpaikka....

Kyllä niissä tavallisissa duunarihommissakin on stressiä, voi olla, että vielä enemmän kuin dippi-inssin töissä ja kaupan päälle sitten saat vielä äärettömän huonoa palkkaa koulutukseen nähden. Ainakin itselläni kaikista stressaavimmat työt ovat olleet tosiaan niitä duunarihommia ja kaikista eniten niissä yritetään kusettaa työntekijää ja kaikista eniten työpaikoissa on jotakin aina pielessä ja kaikista huonoin suoja työntekijällä.. Plus se huono palkka, eli neuvon, ei kannata. Tämän lisäksi käyt turhaan työhaastatteluissa ja kukaan ei halua palkata sinua kun olet liian hyvä niihin duunarihommiin ja työnantajat katsovat, että lähdet kuitenkin heti johonkin koulutusta vastaavaan kunhan saat mahdollisuuden. Kukaan ei halua myöskään palkata itseään etevämpää etkä myöskään sovellu työyhteisöön, koska olet koulutetumpi kuin muut.

Itse lähdin duunaritason hommiin, koska AMK-koulutuksellani (viestintä) ei tehnyt työmarkkinoilla mitään. Minulla ei ollut suhteita eikä kunnollista työkokemusta, joten eikun siivoamaan.

Palkka on tietysti huono mutta stressiä ei ole ollenkaan. Joskus huomaan että minua "ylemmät" työntekijät katsovat kieroon esim. sitä, että en ilmiselvästi ole mikään tumpelo apukoulusta valmistunut tollukka, jollaisia näissä hommissa paljon näkee. Luultavasti olen viettänyt opintojen parissa puolet enemmän aikaa kuin moni muu.

Henkisesti minun on ollut vaikea sopeutua työryhmään. Teen kuitenkin arvokasta työtä hoitoalalla, ja se on minulle erityisen tärkeä asia. Olen kouluttautunut myös kaupalliselle alalle, ja siinä taas nyppi se, etten halua ajatella kaupallisesti ja avittaa ihmisiä ostamaan täysin turhia tavaroita.

Tämä työ on muuttanut minua ihmisenä parempaan suuntaan. Olisin varmaan aika erilainen, jos olisin saanut kaiken tarjottimella.

ne dipat on täälläpäin lattiatason linjahommissa siinä kuin muutkin, joskin huonommalla palkalla.-