Vesipelkoinen hyppää veteen

Hengityksen pidättäminen on vaistomainen refleksi. Hätätilanteessa (olympiauimari tipahtaa vahingossa veteen) ihminen toimii todennäköisesti vaiston varassa, ellei kyseistä tilannetta ole nimenomaan harjoiteltu. Tapahtuu suurin piirtein samoin, kuin liukastuessa:
- pää pyritään kääntämään vaakatasoon (horisontti näkyville - tosin jos tasapainoaisti ei toimi, tästä voi olla haittaakin)
- selkä kaarelle
- kädet ja jalat haralleen ja painamista siihen suuntaan, jonka tippunut olettaa olevan "alas"

Tuntoaistin kertoessa, että kasvojen edessä ei ole ilmaa, veden vetäminen keuhkoihin ei ole ongelma ainakaan veden alla. Sen sijaan mahdollisesti pinnalle päästessä näin voi tapahtua, eli paniikissa yritetään ensimmäisellä mahdollisella hetkellä hengittää sisään, mutta kohdalle sattuukin aalto.

Suurin ongelma korkealta pudottaessa lienee kuitenkin, että vesi on ihan julmetun kovaa ja vedenpintaan osuttaessa voipi mennä luita poikki, varsinkin jos putoamisasento on huono (esim. tippuva katso veteen eikä horisonttiin - vartalo kääntyy vaaka-asentoon ja tulee mahalätsi). Pelastusliivit ovat erittäin tarpeelliset pinnalla pysymisen kannalta, mutta pelastusliivien kanssa ei myöskään saisi hypätä, koska jo muutamasta metristä hypättäessä liivit voivat veteen osuessaan repiä vartaloa kipeästi tai löysemmin päällä ollessa iskeä melkoisella voimalla leukaan/päähän.

Lopuksi jos mietitään laivaonnettomuuksia, niin käytänössähän kai merellä onnettomuuden sattuessa ensimmäisenä keräännytään kokoontumispisteisiin. Katastrofaalinen onnettomuus, jossa laiva menee alta hetkessä on kuitenkin oikein käsitellyillä aluksilla äärimmäisen harvinainen (yleensä tälläisissä tapauksissa on ollut ylikuormaa ja reippaasti eli alusta ei ole lastattu oikein). Mikäli mikään muu ei auta, niin sitten kokoontumispaikoista siirrytään pelastusveneisiin, jotka matkustaja-aluksissa useimmiten lasketaan vinssillä veteen. (Joissakin aluksissa on jonkinmoinen pelastautumiskapseli, joka tiputtautuu veteen.) Mikäli turvallisuusmääräyksiä on laiminlyöty (t.s. miehistö ei ole harjoitellut pelastautumista) tai viestinnässä on ongelmia tuossa on tietysti jonkinmoinen hässäkkä mahdollinen. Veteen hyppääminen omin nokkineen on sitten se viimeinen mahdollisuus, jos mikään muu ei auta.

Costa Concordian onnettomuudessa kuoli tai katosi 32 henkeä, joista 27 matkustajia ja viisi miehistön jäsentä. Kyydissä oli (Wikipedian mukaan) yhteensä 4252 henkeä, joista 3206 matkustajaa ja 1023 miehistön jäsentä. (Kuten huomata saattaa, mukana oli myös 23, joita ei ole merkitty kirjoihin?) Nopeasti laskien matkustajien keskimääräinen todennäköisyys kuolla oli noin kahdeksan promillea ja miehistön hieman yli kaksi prosenttia. Rantaan uineiden määrästä ei liene tilastoja, mutta on oletettavaa, että uimaan lähteneiden todennäköisyys kuolla onnettomuudessa oli huomattavan paljon suurempi kuin muiden siitä huolimatta, että alus oli vain 150 metrin päässä rannasta. Lähes kaikki muut henkensä menettäneet olivat jääneet kannen alle jumiin, eli kokoontumispaikkoihin menneet ja siellä evakuointiin saakka pysyneet matkustajat poikkeuksetta selvisivät onnettomuudesta.

Jotta luita menee poikki niin saa hypätä tosi, tosi korkealta. Itse vanhana hyppääjänä olen todistanut mm. Keuhkon repeämän, munuaisen vajaatoiminnan (väliaikainen) sekä verenpurkaumia mutta luunmurtumia en.