Jätin varatun miehen.
Rakkaudesta.
Miehen mukaan liitto on jo tullut tiensä päähän, viimeinenkin lapsi on lähtemässä pesästä, kotona odottaa arki naisen kanssa jota kohtaan ei enää ole tunteita.
Meillä oli upea, lämmin, rakkauden täyttämä suhde. Olosuhteet mahdollistivat arjen elämisen, joten sekin tuli kokeiltua ja todettua toimivaksi. Yhteiselomme oli todella hienoa.
Suhdetta varjosti kuitenkin tuo "ensimmäinen elämä". En jaksanut enää olla kakkonen, en jaksanut enää viikonloppuja erossa, en sitä epätietoisuutta; "miten meidän lopulta käy". En halunnut painostaa miestä tekemään ratkaisua, mielestäni se ei olisi ollut oikein. Näin miten häneen sattui salailu, kaksoiselämä, epätietoisuus "oikeasta valinnasta". Joten päätin itse väistyä, antaa hänelle tilaa ja aikaa.
Oma ikäväni kalvaa minua ja epätietoisuus siitä: "teinkö kuitenkin virheen". Rakkauteni on suuri, niin suuri että elän mielummin itse tyhjyydessä kuin annan hänen kärsiä.
Rakkaudesta.
Miehen mukaan liitto on jo tullut tiensä päähän, viimeinenkin lapsi on lähtemässä pesästä, kotona odottaa arki naisen kanssa jota kohtaan ei enää ole tunteita.
Meillä oli upea, lämmin, rakkauden täyttämä suhde. Olosuhteet mahdollistivat arjen elämisen, joten sekin tuli kokeiltua ja todettua toimivaksi. Yhteiselomme oli todella hienoa.
Suhdetta varjosti kuitenkin tuo "ensimmäinen elämä". En jaksanut enää olla kakkonen, en jaksanut enää viikonloppuja erossa, en sitä epätietoisuutta; "miten meidän lopulta käy". En halunnut painostaa miestä tekemään ratkaisua, mielestäni se ei olisi ollut oikein. Näin miten häneen sattui salailu, kaksoiselämä, epätietoisuus "oikeasta valinnasta". Joten päätin itse väistyä, antaa hänelle tilaa ja aikaa.
Oma ikäväni kalvaa minua ja epätietoisuus siitä: "teinkö kuitenkin virheen". Rakkauteni on suuri, niin suuri että elän mielummin itse tyhjyydessä kuin annan hänen kärsiä.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Sikäli kun mies on ollut sinulle täysin rehellinen elämästään, niin hän palaa luoksesi ratkaisunsa tehneenä. Otatko hänet?
Minulla myös sama ongelma. Tosin tiedän, että mies tulee satuttamaan itsensä pahasti vaimonsa kanssa. Kuulin vaimon tuttavalta, että tämä pettää miestään.
Niin hölmöltä kuin se kuulostaakin niin jos hän palaa, otan hänet takaisin.
Meillä oli jotain liian arvokasta pois heitettäväksi. En tietenkään aio nyhjätä neljän seinän sisällä loppuelämääni ja odottaa hänen paluutaan, mutta odotan jonkin aikaa, koska uskon kuitenkin rakkauden voimaan, uskon että me molemmat tiedämme että meillä oli jotakin suurta ja upeaa.
Tiedän että moni ajattelee että kerran pettänyt, pettää toistekin. Niin voi käydä, en kiellä sitä, mutta niin voi käydä kenelle tahansa. Kysymys on jostain suuremmasta.
Ja nyt hän tekee päätöksensä itse, katselee ja miettii, hänellä on tiedossa vaihtoehto, valinta on hänen ja siihen valintaan minäkin sitten tyydyn.
Varmasti rakastat tuota miestä. Entä rakastaako tuo mies sinua? Välittääkö hän, mitä sinulle tapahtuu? Jos hän on yhtään älykäs ja empaattinen, hän näkee, että sinä olet onneton. Mitä hän tekee sille asialle? Tekeekö yhtään mitään?
Jos tuo mies oikeasti rakastaisi sinua, hän ei antaisi sinun kärsiä. Jos hän olisi vastuuntuntoinen mies, hän ei ensinkään olisi aloittanut suhdetta kanssasi.
Mielestäni tuo mies on selkärangaton. Hän kärsii rakkaudettomassa liitossaan. Hän hankkii itselleen rakkautta muualta lievittääkseen pahaa oloaan. Hänelle hänen oma maailmansa on se tärkein. Ei hän varmaan edes tajua, mitä rakkaus oikeasti on. Jos hän tajuaisi, hän ei syöksisi sinua kärsimään siksi, että sinä rakastat häntä.
Tuollaisia miehiä on enemmänkin. Sellaiseen minäkin törmäsin ja rakastuin. Mutta rakkaus onneksi myös kuolee. Silmäni avautuivat näkemään, että olin kiinnittänyt sydämeni häikäilemättömään hyväksikäyttäjään. Hänkin oli onneton avioliitossaan, hänkin ehkä halusi erota. Hänellekin vain hänen hyvä olonsa oli tärkeää.
Rakkaus on lasiseinäinen ansa, ihana tai kavala. Sen voimaa ei tajua vasta kuin sitten kun on jo myöhäistä.
Kaikessa kauneudessaan ja raastavuudessaan, myös hirvittävän epäreilua. Minäkin rakastan ukkomiestä, joka kärsii onnettomana rakkaudettomassa liitossaan. Olen sanonut hänelle monesti, että minäkö olen se, joka saa liittonne pysymään koossa? Kun hän saa rakkautta minulta ja rakastaa minua, hän jaksaa pitää liittonsa koossa, jotta saa pitää lapset elämässään 24/7. Onko se näin? Vaikka hän rakastaa minua?? Miksi?
Tuo on kuin minun tarinani, näitä riittää. Minäkin uskon että rakastat miestä, aivan kuten minäkin. Olen rakastanut häntä jo lähes kolme vuotta. Minunkaan varattu ihana mieheni ei halua kuitenkaan erota vaikka varsinkin alkuun lupaili minulle yhteistä tulevaisuutta jollain aikavälillä. Hän vetoaa lapsiin ja perheyhteisöön. Vaimoon suhde on enemmän toverillinen, arjen pyöritystä. Mies teki ratkaisun hakea ulkopuolisen hellyyssuhteen. Sitä hän ei saa ainakaan tarpeeksi kotona.
Tämä varattu mies on kuitenkin melko rehellinen, ainakin minua kohtaan. Hän sanoo että on varmasti myös itsekäs kun toimii näin ja että hänellä on niin paha olla kun näkee etten ole onnellinen. Olemme molemmat yrittäneet lopettaa, mutta huonolla menestyksellä, ikävä toisen syliin on valtava.
Olen odottanut että minä vahvistun ja pystyn irrottautumaan, vielä en siihen ole pystynyt enkä tiedä mistä löydän ne voimat. Olenkin ajatellut, että minäkin voin olla ehkä itsekäs ja yrittää ratkaista pattitilanne kertomalla vaimolle. Uskon että silloin tulee varmasti jokin ratkaisu. Joku sanoo että se on kostoa, sitäkin ehkä. Ei ole myöskään rakentava tapa, eikö? Aviopuolisokin joutuu vihdoin kohtamaan todellisuuden ja tekemään ratkaisuja.
Uskon, että varattu mieheni rakastaa myös minua, mutta on eksyksissä eikä tiedä enää miten selvittää koko vyyhti, hänhän ei halua loukata ketään.
Kyllä se ainakin osittain on noin minunkin kokemukseni mukaan. Niin kauan kuin hänellä on sinut, hän ehkä jaksaa. Parasta olisikin ehkä irrottautua, silloin näet minkä ratkaisun hän tekee.
Siis mahtavan osuva kuvaus!
>Rakkaus on lasiseinäinen ansa, ihana tai kavala. Sen voimaa ei tajua vasta >kuin sitten kun on jo myöhäistä.
ja tämä
>Mutta rakkaus onneksi myös kuolee.
Kun rakkaus kuolee ja oma voimistuminen on tapahtunut, huomaa miten paljon energiaa vapautuu käyttöön. Rakastaminen on aika rasittavaa loppujen lopuksi.
Rakkaus ei onneksi muutu rumaksi, vaan se on joukko lämpimiä muistoja. (En siis puhu puolisoista, joista eron jälkeen jää vain ikäviä muistoja). Sen lisäksi sitä tuntee itseensä ja elämäänsä tyytyväiseksi, ettei tullut mentyä yhteen niin katalan ja vaikean ihmisen kanssa.
Miten selitit hänelle ratkaisusi? Miten hän reagoi siihen? Oletteko olleet yhteydessä sen jälkeen? Mitä sovitte jatkosta vai sovitteko mitään?
Itse mietin päivittäin ottavani askeleet takavasemmalle, koska en jaksaisi olla erossa miehestä, viikonloppuja, iltoja, lomia... Enkä myöskään haluaisi nähdä miehen kärsivän, kun ei saa ratkaisuaan tehtyä. Mutta en vain löydä voimia, en löydä oikeaa tapaa - ehkä osin itsekkäästi pdän myös kiinni siitä kaikesta hyvästä, mitä meillä on. Hänen kanssaan on hyvä, mutta tässä raastavassa suhteessa todella paha olla.
Suhteet, jotka saavat alkunsa tousen ollessa vielä varattu, epäonnistuvat aina.
Näin se vaan on
,
Ei ole totta! Suuri osa suhteista alkaa toisen ollessa vielä varattu. Tiedän monia onnellisia pareja, joilla tilanne on ollut tämä ja ovat olleet vuosia/vuosikymmeniä jo yhdessä.
No eipä todellakaan noin "tositotta". Hyvin monet suhteet kestävät kymmeniä vuosia, vaikka ovat alkaneet toisen (tai molempien) ollessa varattu.
Sanoin että tämä on minulle liian raskasta, etten jaksa enää tätä, hajottavaa suhdetta. Sanoin myös että tiedän että tämä elämä ei ole hänellekään helppoa ja etten halua hänen joutuvan kärsimään minun vuokseni. Sanoin myös että jos hän tarvitsee naisen joka tyytyy toisen naisen asemaan, hänen pitää etsiä sellainen, minä se en ole.
Yhteydessä emme ole olleet, toivotin tervetulleeksi jos jonakin päivänä on ratkaisunsa tehnyt ja minulla on paikka hänen elämässään, sinä ainoana ja oikeana.
Joskus on vaan valittava kahdesta kivusta, oltava rohkea ja otettava riskejä.
Sydämeni särkyi ja olen vereslihalla, mutta tiedän että aika korjaa, aika voi myös lopulta antaa uuden mahdollisuuden.
Ihailen rohkeuttasi, kunpa pystyisin samaan. Olen niin hajalla joka tapauksessa, etten ymmärrä miksen saa repäistyä itseäni irti. Minäkin kai olen sitten itsekäs, haluan edes sen mitä häneltä saan, kun se tuntuu niin hyvältä, se hetki. Kun olen yksin, tuntuu taas pahalta. Viikonloput, illat, loma-ajat, ne ovat raastavia, vain saman kokenut voi ymmärtää. Rakkaus on voimakas tunne, en tiedä uskallanko koskaan enää rakastua jos nyt rakkauden menetän.
Tiedän niin, mistä puhut. Niin monena iltana sitä käy samaa keskustelua itsensä kanssa, että ei enää näin, etten jaksa enkä halua näitä yksinäisiä iltoja, ja sitten aamulla haluaa taas antaa vielä vähän aikaa, koska kuitenkin rakastaa ja on hyvä olla yhdessä. Viikonloput ovat tosi kurjia, vaikka tiedän, ettei miehenkään hyvä ja helppo ole olla siellä missä hän on. Ja sitten ne lomat - en viitsi edes ajatella...
Toisinaan itken miehelle todella ahdistuneena tästä ja hänkin itkee; sekä omaa pahaa oloaan, että sitä kun mun on paha olla. Kaipaavat viestit lentelevät tiheään puolin ja toisin. Ja kun ollaan yhdessä, tuntuu, että elämällä on oikeasti tarkoitus.
Mies puhuu paljon peloistaan, niistäjotka pitävät kiinni liitossa, tai tekevät vaikeaksi päästää irti. Eivät ne syyt liity parisuhteeseen ja vaimoon vaan moniin muihin asioihin. Suurin on tietenkin halua olla lasten kanssa 24/7, ja ymmärrän häntä oikein hyvin. Tosin, eroni myötä en minäkään enää ole omien lasteni kanssa 24/7, eikä siihen kuole.
Mutta koska rakastan, haluan katsoa tämän kortin loppuun. Mikä se loppu sitten on, jää nähtäväksi.
Ihan tosiaankin, kauhea ikävä oli alkuun. Luulin etten tokenisi siitä ikinä, mutta nyt huomaan että pohja on saavutettu ja matka ylös on alkanut. Ikävä on tietenkin edelleen kova, mutta enää se ei ahdista. Huomaan myös etten enää odota kokoajan puheliimen soivan, en enää vahdi sähköpostiani viestin toivossa. Puhelin soi jos soi ja viestiä tulee jos tulee, nyt hänellä ainakin on aikaa ja mahdollisuus miettiä omaa elämäänsä.
En kai minä sille mitään voi jos aikuinen mies valitseekin rakkaudettoman ja toimimattoman parisuhteen, ehkä hänellä on varaa valita niin, minulla ei olisi, mutta tämä valinta ei olekaan minun. Ehkä jonakin päivänä tulee tuo soitto, tai viesti, silloin voi olla myöhäistä. Toivon viestiä vielä, mutta tulee sekin päivä jolloin tuokin toive muuttuu kauniiksi haaleaksi muistoksi.
Itae tein saman päätöksen pari päivää sitten. Sydän kyllä karrella mutta olo on vapautunut. No soittoa odotan, mutta en enää vastaa siihen: hassua, Nuo soitot ovat meinaan laittaneet kaikki taas uudelleen pyörimään ja nyt on minua pyöritelty ihan tarpeeksi. Vuosi siinä meni ja en olisi jaksanut enää yhtään kauempaa. Mies sanoi älä hätäile, koita kestää. Hän ei ollut edes avoliitossakaan. OLikohan se niin että vain minä rakastin mutta hän ei, Vai miksi se oli niin vaikeaa? Hän kyllä minulle sanoi että ei ole koskaan tuntenut näin vahvasti.
Odotan ja toivon että hän tulee vielä joskus vapaana miehenä luokseni. Toisaalta haluaisin jo luovuttaa. Jospa senkin aika tulee kun tunteet haalenee ja aika vierii eteenpäin. Tilanne on vielä niiin akuutti etten oikein tätä kaikkea ymmärrä. MIten voi lakata toivomasta ja odottamasta jos toista rakastaa? Kumpa ihan oikeasti unohtaisin pian,
Ette muuten arvaa kuka ilmantui pihalleni päivällä kun lehtiä haravoin?, Ei hänellä mitään asiaa ollut; ainakaan sitä oikeaa kunhan keksi tulla. Minun päättämästäni aikarajasta siis kolme päivää. Ei varmaan usko että olen tosissani. Nyt en lankea enää....
Ai taivas!!!
Kyllä sä sitten olet jalo ihminen!!!
Haist nyt jo!!!
Saathan sinä selitellä itelles mitä lystäät, mutta totuus on se että se velliperse ei siltikkään jättänyt sitä akkaansa, vaikka saumaa kyllä olisi.
Ja sinä olet se joka et kestä sitä ajatusta että EHKÄ voi olla niin että sinä olet se joka et koskaan tule todeksi otetuksi!
Jos toista rakastaa niin paljon kun haluat antaa ymmärtää, ja tietää että saumaa olis, niin kyllä sää siitä rääpäleestä olisit tapellut!
eli seli seli!
Hoh hoh, koko tämä uskottomuuspalsta on täynnä kaksinaamaisia ja tekopyhiä vellihousuja, jotka heiluvat kuin tuuliviirit tai sitten piiloutuvat "yleisten mielipiteiden" taakse.
Ensin ollaan sitä mieltä, että "jos kakkosella on vähänkään älyä ja empatiakykyä ja kunnioitusta itseään ja muita kohtaan, hän antaa ukkomiehen miettiä ratkaisuaan rauhassa. Että kyllä se ukkomies sieltä sitten luoksesi palaa, jos sinua oikeasti rakastaa.". Eli juuri niin kuin tämän ketjun aloittaja on tehnyt.
Mutta ei, sitten kun joku kertoo täällä toimineensa niin kuin "tuomitsijat" täällä peräänkuuluttavat, niin hänet lynkataan ja käännetäänkin levy niin päin, että "jos teidän rakkautenne olisi aitoa, olisit jäänyt taistelemaan miehestä!".
On niin helppo arvostella sivusta, kun ei tiedä ja tunne toisen elämää yhtään.
Minä kanssa eroamassa yli vuoden kestäneestä salasuhteesta!
Vaikeaa on, ja ikävä on kova, en enään halua sellaista elämää haluan enemmän, ihanan parisuhteen johon kuuluu luottamus turvallisuus yhdessä tekeminen yhteiset lomat ja ystävät..
ja paljon rakkautta hellyyttä ja huomioimista..SITÄ MINÄ HALUAN..tajusin sen eräänä aamuna ja niin alkoi minun surutyöni tuosta luuseri miehestä jaka vain itseään ajattelee ja pahaa oloa tuottaa monelle :)))
Onnea valitsemallesi tielle, joka toivottavasti sitä sinulle vielä tuo roppakaupalla.
Minä sen sijaan "taistelen edelleen siitä rääpäleestä", kuten joku katsoi asiakseen tuolla ylempänä asian ilmaista.
Kiitos sitä minä odotan onnea roppakaupalla!
Ainakin olen vapaa nainen kaikseta siitä odottamisesta!
Mietin usein kyllä meillä rakkautta oli ja on vieläkin, voiko vaan toiselle sanoa rakastavansa ja ei sillä mitään tarkoita sanoa se sen takia kun minä sen halusin kuulla..tiedä tuota..ihana mies oli en halua jakaa miestä kenenkään kanssa tajusin sen,,jos rakkautta on tarpeeksi mies kyllä palaa luokseni vapaana miehenä..ja aika parantaa haavat ja ihanaa kun ei tarvitse enään niitä pettymyksiä niellä saa ihan oikeesti olla yksin eikä tarvitse odottaa viestejä eikä soittoja..
Sinulle yksin rakkaudesta, teit ihan oikein, kuuntelit sydäntäsi. Melkein noin tein minäkin, mies oli seinää vasten, exvaiimo ahdisteli ja yritti maanitella takaisin. Mies ei enää tiennyt mitä tekisi, yritti vielä pitkittää tilannetta. Sanoin, nyt loppu ja tule sitten takaisin kun olet varma tunteistasi, katsotaan sitten miten minun tunteet ovat muuttuneet. Meni muutama kuukausi mies tuli käymään mutta minä en ollut valmis. Mies lähti ja meni kaksi vuotta kunnes tuli taas luokseni ja silloin olin sitten valmis yrittämään uudelleen. Rakkaus ei katoa sieltä missä sen paras koti on.
Olipa kaunis ilmaisu tuo, että rakkaus ei katoa sieltä missä sen paras koti on.
Katsotaan sitten, onko sen paras koti siellä vielä muutaman vuoden kuluttua... Vai missä se rakkaus sitten asuu?
Ollaanpa sitä kyynisiä!
Ihanasti sanottu tuo rakkaus ei katoa sieltä missä sen paras koti on! Niin totta!
Olet rohkea nainen. Kyllä se rakkaus sinun luoksesi vielä tulee, jos niin on tarkoitettu. Jos ei, niin se ei ollut arvoisesi!
niin, sellainen romanttinen rakkaus muuttaa paikkaa, eikä tee koskaan pesää.
Aivan.
Kaksi vuotta ja leviää käsiin.
Hupsut hölmöt kuvittelevat olevansa maailmanpelastajia :D
Niinkö sinun liitossasi kävi :D Kummallista että salasuhteet kestävät kauemmin kuin tuon 2 vuotta, mutta niissä monissa onkin oikeaa rakkautta takana ;)
Niin,
aikaa on kulunut ja asioihin on tullut etäisyyttä. Mies ei ole ollut yhteydessä minuun, enkä minä häneen, olen ehkä vähän pettynyt, koska kuvittelin hänen ottavan minuun yhteyttä, laittavan edes pienen viestin, jotain, mutta ei mitään.
Mutta toisaalta etäisyyden saavuttaminen on selkeyttäänyt omia ajatuksiani, tunteita on edelleen rutkasti, mutta olen alkanut ajatella asioita vähän eri näkökulmasta. Aiemmin en esim. pitänyt mahdollisena sitä että hän "vain käyttäisi minua", nyt sekin vaihtoehto on konkretisoitunut mielessäni... ehkä niin oli sittenkin?
Mietin myös sitä ettei hän koskaan oikeastaan "luvannut minulle mitään", antoi ehkä ymmärtää, syötti asioita, sai minut sanomaan ne ääneen ja luulemaan asioita hänen ajatuksikseen, ei korjannut kun "luin hänen ajatuksiaan". Ehkä minua todellakin kusetettiin ihan urakalla?
Mutta se ei poista sitä tosiasiaa että meillä oli upea, lämmin suhde, hänen kanssaan minun oli hyvä olla... ja uskon että hänelläkin oli hyvä minun kanssani.
Toivottavasti molemmat löydämme elämässämme sen onnellisen polun vielä, sen me olemme molemmat ansainneet... Minä sekä Hän.