LordBoredomin rakkaus- ja seksielämä

Olen pitänyt vähän taukoa palstailusta, enkä tiedä miten tämä Lordin romanssijuttu oikein kehittyi, joten jos joku viitsisi päivittää. Kaatuiko homma siihen Lordin "hienotunteisuuteen"? Kun nainen kirjoittaa toiselle julkisen rakkauskirjeen, niin AT-mies alkaa siinä miettimään jotain hienotunteisuuksia, ettei voi asiaan mitenkään isommin reagoida, koska on niin pirun hienotunteista. Joskus vituttaa näiden tyyppien kädettömyys.

Ja kyllä. Asia kuuluu minulle ja kaikille muillekin.
34196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Luulen kyllä, että tässä tapauksessa se tyttö vetäytyi. LB kyllä yritti laittaa yksityisviestiä, mutta tyttö veti profiilinsa pois sen kirjeen jälkeen. Jos siis puhutaan samasta asiasta. Minusta hän teki tässä tyhmästi, ei LB.

Äänestä

Ehkäpä hän näki laardi-lordin kuvan.

Äänestä
  • Minulla on sellainen mielikuva, että hän olisi nähnyt sen jo aiemmin. Toisaalta hän taisi olla kirjettä kirjottaessaan omien sanojensa mukaan pienessä humalassa, ja siinä tilassahan kaikki näyttää paremmilta kuin ovatkaan.

    Ei hän profiiliaan vetänyt pois, mutta siinä vaiheessa kun olin lähettämässä hänelle viestiä - viivyttelin sitä melko pitkään - ei hänelle voinut enää lähettää yksityisviestiä. En tiedä, pystyikö sitä ennenkään.

    Äänestä

  • UPDATE_10008136 kirjoitti:

    Minulla on sellainen mielikuva, että hän olisi nähnyt sen jo aiemmin. Toisaalta hän taisi olla kirjettä kirjottaessaan omien sanojensa mukaan pienessä humalassa, ja siinä tilassahan kaikki näyttää paremmilta kuin ovatkaan.

    Ei hän profiiliaan vetänyt pois, mutta siinä vaiheessa kun olin lähettämässä hänelle viestiä - viivyttelin sitä melko pitkään - ei hänelle voinut enää lähettää yksityisviestiä. En tiedä, pystyikö sitä ennenkään.

    Olen alkanut epäillä "ihanuuttasi". Oletko melkein passiivis-aggressiivinen loppujen lopuksi? Olet vain liian älykäs ollaksesi suoraan naisia kohtaan samanlainen, kuten nuo vihamielisimmät hörhöt tällä palstalla?

    "Ihana Lord Boredom" olisi todellakin vastannut kutsuun, koska hänestähän voi äkkiseltään saada kuvan, että hän haluaisi naisen elämäänsä. Mutta luulen, että "sen todellisen Lord Boredomin" taktiikaksi tuo viivyttely on hyvin kuvaavaa käyttäytymistä.

    Äänestä

  • cardsonthetablepls kirjoitti:

    En tiedä, miten puolustautua tuohon - en ole omastanikaan mielestä "ihana", mutta ei se kyllä tarkoita sitä että olisin samaa väkeä noiden eräiden kanssa huoritteluineen.

    Mitä sitten perusteluihin tulee, niin itsevarmat Einothan olisivat vastanneet suoraan kutsuun. Heillehän ei tuota vaikeuksia nähdä musta valkoisena, naisen ei kyllänä, haukkuminen ja avokämmenellä läpsiminen tanssiinkutsuksi. Minä en ole itsevarma. Haluan toki naisen elämääni, mutta olen myös aika kauan ollut yksin ja tottunut paitsi yksinoloon, myös siihen etteivät naiset ihan todella ole kiinnostuneita minusta, vaikka joskus joku sellaista väittääkin. Varjelen pettymyksiltä paitsi itseäni, myös näitä naisia jos joku nyt sattuu olemaan tosissaan.

    (Sitä paitsi olen jälleen kerran vähän samaa mieltä Mies32:n kanssa - vaikka se Kirje edelleen lämmittää vähän sydäntä, oli se myös luonteeltaan vähän sellainen, että kenen tahansa voisi olla vaikea vastata siihen, siis jos ei ihan tosissaan ole niin kyyninen, että käyttäisi sellaiset herkätkin tilaisuudet hyväkseen saadakseen pelkkää seksiä. Sivustahuutelijoiden on ehkä helppo kritisoida, kun parisuhteet ja seksi ovat itsestäänselviä asioita, joita saa kun käy joko baareissa kännäämässä tai joku pidempiaikainen tuttavuus etenee oikeaksi suhteeksi - eli ei olla tilanteessa, jossa toinen tuntuu tietävän enemmän toisesta kuin toinen. Onhan Harmaa lumi tänne kirjoitellutkin, mutta loppujen lopuksi ei kovin paljoa, tai ainakaan niin että minä olisin nähnyt).

    Miksi sulla on noin heikko itsetunto? Oliko vaikea lapsuus? Huomaatko muuten, että sinun maailmankuva on yhtä mustavalkoinen kuin näiden älyn haamujen ja muidenkin. Kehittelet noita kauhukuvia joistain einoista. Tulee vähän DarkFearin jutut mieleen.

    Äänestä

  • ywyyy kirjoitti:

    Ovatko muut huomanneet palstan toiminnassa jotain outoa? Kirjoitin tuohon ywyyy:n viestiin vastauksen alle 10 minuuttia sitten, mutta se ei ole ilmestynyt. Töppäsinkö jotain, vai jumiiko palsta?

    Ehkä paljastit jotain liikaa itsestäsi ja alitajuisesti painoit peruuta etkä lähetä.

    Äänestä

  • ywyyy kirjoitti:

    Miksi sulla on noin heikko itsetunto? Oliko vaikea lapsuus? Huomaatko muuten, että sinun maailmankuva on yhtä mustavalkoinen kuin näiden älyn haamujen ja muidenkin. Kehittelet noita kauhukuvia joistain einoista. Tulee vähän DarkFearin jutut mieleen.

    Äh, kai se on todettava että aiempi viestini hävisi taivaan tuuliin. Samalla häviää vastauksen spontaanius. Toivottavasti alkuperäinen viesti ei yhtäkkiä ilmesty nolosti.

    Voisitko valottaa, millä tavalla olen mustavalkoinen? En kai kuitenkaan sanonut, että miehiä on tasan kahta lajia - kyyniset einot, jotka käyttävät joka ainon mahdollisuuden omaksi hyväkseen, ja sitten ne pelokkaat, jotka epäröivät vastata naisen kutsuun silloinkin, kun tähdet taivaalla muodostavat viestin: "Tule luokseni kun kaipaan sinua niin". Puheet einoista ei myöskään ole kauhukuva, vaan sellaisia tyyppejä on olemassa. En muuten myöskään sanonut, että Eino se on sen Harmaan Lumenkin vienyt.

    Lapsuuteni ei ollut vaikeaa, kiitos vaan kysymästä! Olinhan pitkälle lukioikäiseksi, jopa ylioppilaaksi asti varma, että kyllä se tyttöystäväkin löytyy viimeistään kun lähden opiskelemaan. Palaute on ollut kylmää, tai sitä ei ole saatu.

    (Hitto, olen ihan varma että kirjoitin jotain muutakin alkuperäiseen vastaukseeni, mutta en minä nyt enää muista, mitä).

    Äänestä

Minua kiinnostaisi mitä mieltä hahmotelma on lordboredomin rakkauselämästä.

Äänestä
  • hmmm voisin pyytää hahmotelmaa tulemaan tänne ja kertomaan kaikille palstalaisille mielipiteensä. mutta ensin haluaisin tietää kiinostaako LB:tä hahmotelman mielipide omasta seksielämästään.

    Äänestä

  • Minua kiinnostais tietää, miksi sinua kiinnostaa tietää mitä mieltä Hahmotelma on Lordin rakkauselämästä?

    Äänestä

  • ,...., kirjoitti:

    Minua kiinnostais tietää, miksi sinua kiinnostaa tietää mitä mieltä Hahmotelma on Lordin rakkauselämästä?

    Niin minuakin. Muutenkin - en kovin hyvin Hahmotelmaa tunne, mutta ihmettelisin kovasti, jos häntä kiinnostaisi minun rakkauselämäni pätkän vertaa.

    Äänestä

  • ,...., kirjoitti:

    Minua kiinnostais tietää, miksi sinua kiinnostaa tietää mitä mieltä Hahmotelma on Lordin rakkauselämästä?

    on nähty Alastomassa Suomessa. Vertailun vuoksi olisi mukva nähdä myös LB:n penis

    Äänestä

  • Hahmotelman penis kirjoitti:

    on nähty Alastomassa Suomessa. Vertailun vuoksi olisi mukva nähdä myös LB:n penis

    Sekä Hämärän rajoilta PENIS.

    Äänestä

  • Musical Penis kirjoitti:

    Sekä Hämärän rajoilta PENIS.

    sekin ole ollut näytillä AS:ssä.

    Äänestä

  • Eikös kirjoitti:

    sekin ole ollut näytillä AS:ssä.

    olla enää

    Äänestä

Minua kiinnostaisi tietää voisiko AT-pojat sopia keskenään pukeutuvansa vuoron perään anime-tytöiksi ja antavansa pyllyvakoon hyvään tarkoitukseen toisen toverin käyttöön vuorotellen.

Äänestä

Minua kiinnostaa tietää mitä seksuaalisia fetissejä tai fantasioita LordBoredomilla on.

Äänestä
  • kiinnostaa tietää, miksi Loordi viivytteli vastatessaan julkiseen rakkauskirjeeseen. Jos kerran neidolla on sen verran rohkeutta, että ulostulee tunnetulla rekatulla nikillä kaikkien nähden, niin miksi pitää jahkailla? Hieman epäkohteliasta mielestäni tuollainen käyttäytyminen Loordilta.

    Äänestä

  • Minua taas kirjoitti:

    kiinnostaa tietää, miksi Loordi viivytteli vastatessaan julkiseen rakkauskirjeeseen. Jos kerran neidolla on sen verran rohkeutta, että ulostulee tunnetulla rekatulla nikillä kaikkien nähden, niin miksi pitää jahkailla? Hieman epäkohteliasta mielestäni tuollainen käyttäytyminen Loordilta.

    Hän muotoili kirjeen ikään kuin ei olisi välttämättä halunnut minun vastaavan, vaan ainoastaan halusi tunnustaa. Tai en minä tiedä, silloin ei vain tuntunut yksiselitteisen hyvältä idealta vastata, ja loppujen lopuksi en tiedä, olisiko hänen profiilinsa asetukset olleet jo silloin sellaiset, ettei siihen voi lähettää yksityisviestejä.

    Äänestä

  • Voin tunnustaa muutaman lukuisista sairaista taipumuksistani: en vaadi partneriltani neitsyyttä tai alaikäisyyttä. Ainakin palstan miesten mukaan kaikki miehet vaativat näitä kahta, ja jos kelpuuttaa täysi-ikäisen tai immenkalvottoman naisen, on vain epätoivoinen atm-aisuri eikä mies ollenkaan.

    Äänestä

  • UPDATE_10008136 kirjoitti:

    Voin tunnustaa muutaman lukuisista sairaista taipumuksistani: en vaadi partneriltani neitsyyttä tai alaikäisyyttä. Ainakin palstan miesten mukaan kaikki miehet vaativat näitä kahta, ja jos kelpuuttaa täysi-ikäisen tai immenkalvottoman naisen, on vain epätoivoinen atm-aisuri eikä mies ollenkaan.

    Kyllä sulla jotain nahkahuppujuttuja ja ruoskimisfantasioita on myönnä pois.

    Äänestä

  • UPDATE_10008136 kirjoitti:

    Hän muotoili kirjeen ikään kuin ei olisi välttämättä halunnut minun vastaavan, vaan ainoastaan halusi tunnustaa. Tai en minä tiedä, silloin ei vain tuntunut yksiselitteisen hyvältä idealta vastata, ja loppujen lopuksi en tiedä, olisiko hänen profiilinsa asetukset olleet jo silloin sellaiset, ettei siihen voi lähettää yksityisviestejä.

    Hei vittu nyt. Tuo on just tuota AT-hönön selittelyä ja jahkailua. Luuletko että YKSIKÄÄN NAINEN MAAILMASSA koskaan lähestyy ketään yksiselitteisesti? Ei todellakaan. Tuo kirje oli ALOITE, oli vaikka kuinka kännissä kirjoitettu, niin silti juuri sellainen. Jos hän vetäytyi pois ja poisti profiilinsa, niin se johtui todennäköisesti vain tämän koko jutun julkisuudesta. Herää pahvi, nyt on tosi kyseessä.

    Äänestä

  • t-. kirjoitti:

    Vaikka se olisi ollut kuinka aloite, niin silti. Turha tätä on muutenkaan vatvoa, vaikka olisin samantien alkanut kesken palstamiitin rustaamaan hänelle vastausta, niin hänen profiilinsa olisi silti voinut olla blokattu ja minun mahdotonta vastata hänelle yhtään mitään.

    Älä nyt ole noin epäromantikko. Etkö oo hänyt yhtään Meg Ryanin leffaa, hä? Kyllä sä siihen yhteyden saat. True love throught the ages, ja sillee.

    Äänestä

  • Neurootikon rakkaus kirjoitti:

    Älä nyt ole noin epäromantikko. Etkö oo hänyt yhtään Meg Ryanin leffaa, hä? Kyllä sä siihen yhteyden saat. True love throught the ages, ja sillee.

    loordi ja Harmaa lumi tulevat vielä kohtaamaan toisensa. Se tulee tapahtumaan Pariisissa vuonna 1995 kesken reilausreissun. Heillä on aikaa vain aamuun, jolloin he ovat lähtemässä eri suuntiin. Pariisissa he viettävät romanttisen yön ja laittavat pienet lumilordit aluille.

    Näin tämän näyn katsoessani elokuvaa http://www.imdb.com/title/tt0112471/

    Äänestä

  • romantikko ennustaja kirjoitti:

    Tuosta on muuten kolmas ja viimeinen osa tulossa ihan kohtisillään. Kyl Loordi nää jutut handlaa, usko vaan!

    Äänestä

Oli siltä aloitteen tehneeltä neidolta vähän liiankin rohkea avaus. Tuollainen asettaa mahdolliselle ensitapaamiselle älyttömät paineet, ikään kuin ensitreffeille lähtiessä olisi jo alttarille matkalla. Eikähän etenkään Tylsimys voinut tietää siinä vaiheessa juuri mitään mahdollisesta kiinnostumisestaan tuosta naisesta. Kai ätmikin kuitenkin saa edellyttää edes jonkun asteista ihastumista naiseen ennenkuin sitoutuu lopuksi ikäänsä?

Eli jos tuollaisia rakkauskirjeitä joku muu haaveilee rustaavansa, niin ehkä sellainen kevyt "olisi kiva nähdä"- tyylinen kuitenkin toimisi paremmin, eikä aiheuttaisi pakokauhua.

Äänestä
  • No onhan tuo totta, mutta toisaalta voi ainakin yrittää pistää juuri sen humalan piikkiin koko tuon kirjeen ja lähteä tapaamiseen vähän rennommin. Toisaalta taas jos tilanne olisi päinvastainen että mies tekisi rakkaudentunnustuksen puolituntemattomalle naiselle, niin lopputulos olisi yleensä aika selkeä ja vahva torjunta ja ehkä joku "ollaan vain kavereita" heitto siihen perään.

    Äänestä

  • ätminkäinen kirjoitti:

    No onhan tuo totta, mutta toisaalta voi ainakin yrittää pistää juuri sen humalan piikkiin koko tuon kirjeen ja lähteä tapaamiseen vähän rennommin. Toisaalta taas jos tilanne olisi päinvastainen että mies tekisi rakkaudentunnustuksen puolituntemattomalle naiselle, niin lopputulos olisi yleensä aika selkeä ja vahva torjunta ja ehkä joku "ollaan vain kavereita" heitto siihen perään.

    http://www.youtube.com/watch?v=-H57zcozi7k

    Äänestä

päiväkodin setä ja penis esittely netissä

Äänestä
  • puhut? Hahmotelmasta?

    Äänestä

  • Kenestä oikein kirjoitti:

    puhut? Hahmotelmasta?

    muitakin itsensä paljastelijoita?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Utelias ... kirjoitti:

Olen pitänyt vähän taukoa palstailusta, enkä tiedä miten tämä Lordin romanssijuttu oikein kehittyi, joten jos joku viitsisi päivittää. Kaatuiko homma siihen Lordin "hienotunteisuuteen"? Kun nainen kirjoittaa toiselle julkisen rakkauskirjeen, niin AT-mies alkaa siinä miettimään jotain hienotunteisuuksia, ettei voi asiaan mitenkään isommin reagoida, koska on niin pirun hienotunteista. Joskus vituttaa näiden tyyppien kädettömyys.

Ja kyllä. Asia kuuluu minulle ja kaikille muillekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu