...kanssa olet harrastanut seksiä?
Mä 8:n kanssa. Mulla on kaikkiaan 93 kaveria, joista 29 vastakkaisen sukupuolen edustajaa, joihin ne 8 siis lukeutuvat.
Tää on varmaan ihan typerä kysymys, mutta tällaista aloin omalla kohdallani pohtia ja järkytyin asian laidasta.
Kuinka monen fb-kaverisi...
47
311
Vastaukset
- fbfbfbfbfb
0 fb kaverini kanssa, mutta jos tuosta nappaisin ne joiden kanssa voisin (varattuja tietenkin, osa sinkkuja) niin joku 12 kertyisi listaani.
Jätin kaikki liian kaukana asuvat pois laskuistani, jotta realiteetti säilyisi edes hitusen =) - fb-fuckbuddies
3 fb-naista olen käyttänyt.
- mies32
Eli aloittajalle kelpaa enemmän kuin 1/4 seksiin. Ja jos oletetaan, että lopuistakin valtaosa kelpaisi, mutta eivät ole kiinnostuneita aloittajasta tai ovat varattuja ja uskollisia, niin aloittajaa voi sanoa kaikkiruokaiseksi.
- Aloittaja vastaa
Kannattaa muistaa, että fb-kavereiksi ei valikoidu kuka tahansa. Tai ei ainakaan mulla. Eli jos mulle on kelvannut 1/4 vastakkaista sukupuolta olevista fb-kavereistani seksiin, se ei tarkoita, että mulle kelpaisi seksiin 1/4 kaikista vastakkaista sukupuolta olevista. Ja kukaan niistä kahdeksasta ei ole ollut mikään yhden yön juttu, vaan aikoinaan tärkeä ihminen mun elämässä. Mutta kyllä se 8 silti tuntui isolta luvulta näin yhtäkkiä ajatellen.
- Aloittaja taas
Aloittaja vastaa kirjoitti:

Niin ja suurimmalle osalle mua mun elämäni aikana seksuaalisessa mielessä lähestyneille olen antanut pakit, eli en mitenkään kaikkiruokainen koe olevani.
- Ja vielä...
Aloittaja taas kirjoitti:
Niin ja suurimmalle osalle mua mun elämäni aikana seksuaalisessa mielessä lähestyneille olen antanut pakit, eli en mitenkään kaikkiruokainen koe olevani.
Ja paljon suuremmalle osalle kuin 3/4.
- mies32
Aloittaja vastaa kirjoitti:
Kannattaa muistaa, että fb-kavereiksi ei valikoidu kuka tahansa. Tai ei ainakaan mulla. Eli jos mulle on kelvannut 1/4 vastakkaista sukupuolta olevista fb-kavereistani seksiin, se ei tarkoita, että mulle kelpaisi seksiin 1/4 kaikista vastakkaista sukupuolta olevista. Ja kukaan niistä kahdeksasta ei ole ollut mikään yhden yön juttu, vaan aikoinaan tärkeä ihminen mun elämässä. Mutta kyllä se 8 silti tuntui isolta luvulta näin yhtäkkiä ajatellen.
Kannattaa myös muistaa, että FB-kamuissa on yleensä mukana siskoja, serkkuja, vanhempia, tätejä, lapsia, kavereiden muijia yms. sellaisia, joita yleensä ei nussita. Eli vapaasti saatavilla olevista FB-kamuistasi olet pannut jokaista joka sinua sietää. Ehkä paria serkkuakin siinä sivussa.
Vielä erikoisempaa on, että olet seurustellut vakavissaan melkein kaikkien saatavilla olevien kanssa. Pikakiksautukset olisivat olleet ymmärrettävämpiä.
Vaihda siskot veljiksi jne. jos oletkin nainen. - mies32
Ja vielä... kirjoitti:
Ja paljon suuremmalle osalle kuin 3/4.
Kuinka moni heistä oli samaa perhettä kanssasi?
- Aloittaja vastailee
mies32 kirjoitti:
Kannattaa myös muistaa, että FB-kamuissa on yleensä mukana siskoja, serkkuja, vanhempia, tätejä, lapsia, kavereiden muijia yms. sellaisia, joita yleensä ei nussita. Eli vapaasti saatavilla olevista FB-kamuistasi olet pannut jokaista joka sinua sietää. Ehkä paria serkkuakin siinä sivussa.
Vielä erikoisempaa on, että olet seurustellut vakavissaan melkein kaikkien saatavilla olevien kanssa. Pikakiksautukset olisivat olleet ymmärrettävämpiä.
Vaihda siskot veljiksi jne. jos oletkin nainen.Eli oletat, että olen valinnut jo olemassa olevista fb-kavereistani ne keiden kanssa olen harrastanut seksiä? No se ei nyt kuitenkaan mennyt niin päin. Ensin muodostui suhde tuolta jostain ihmisten ilmoilta, sitten heistä tuli fb-kavereita. Kaikki fb-kaverini ovat jollakin tavalla osa elämääni. Jotkut sukulaisia, jotkut läheisiä ystäviä, jotkut työkavereita, ja jotkut sitten näitä entisiä seurustelukumppaneita, nykyisiä ystäviä/kavereita. Ja mikä ihmeen tarve sinulla on kuvitella, että vain ne 8 fb-kavereihini kuuluvaa entistä seurustelukumppania olisivat olleet ainoat saatavilla olevat?
- mies32
Aloittaja vastailee kirjoitti:
Eli oletat, että olen valinnut jo olemassa olevista fb-kavereistani ne keiden kanssa olen harrastanut seksiä? No se ei nyt kuitenkaan mennyt niin päin. Ensin muodostui suhde tuolta jostain ihmisten ilmoilta, sitten heistä tuli fb-kavereita. Kaikki fb-kaverini ovat jollakin tavalla osa elämääni. Jotkut sukulaisia, jotkut läheisiä ystäviä, jotkut työkavereita, ja jotkut sitten näitä entisiä seurustelukumppaneita, nykyisiä ystäviä/kavereita. Ja mikä ihmeen tarve sinulla on kuvitella, että vain ne 8 fb-kavereihini kuuluvaa entistä seurustelukumppania olisivat olleet ainoat saatavilla olevat?
Eli jos ihmisten ilmoilta useampi kuin 8 olisi kelpuuttanut sinut sänkyynsä, sinun FB-kavereistasi vielä suurempi osa voisi olla ex-hoitojasi. Mentäisiinkö silloin jo yli 100%?
Laskennallisesti päättelin, että niitä ei-saatavillaolevia yleensä on suurin osa FB-kavereista, joten tuo vajaa 1/3 tai yli 1/4 on jo niin paljon, että todennäköisesti siihenkin mahtuu serkkuja ja kavereiden kumppaneita. - Jatkan taas...
Aloittaja vastailee kirjoitti:
Eli oletat, että olen valinnut jo olemassa olevista fb-kavereistani ne keiden kanssa olen harrastanut seksiä? No se ei nyt kuitenkaan mennyt niin päin. Ensin muodostui suhde tuolta jostain ihmisten ilmoilta, sitten heistä tuli fb-kavereita. Kaikki fb-kaverini ovat jollakin tavalla osa elämääni. Jotkut sukulaisia, jotkut läheisiä ystäviä, jotkut työkavereita, ja jotkut sitten näitä entisiä seurustelukumppaneita, nykyisiä ystäviä/kavereita. Ja mikä ihmeen tarve sinulla on kuvitella, että vain ne 8 fb-kavereihini kuuluvaa entistä seurustelukumppania olisivat olleet ainoat saatavilla olevat?
Niin ja niihin kahdeksaan mahtuu myös tapauksia, joiden kanssa ollaan tapailtu ehkä pari kuukautta, jona aikana on harrastettu seksiä, mutta suhteesta ei ole lopulta tullut sen vakavampaa, vaan ollaan päädytty kaveritasolle. Yksi yhden illan juttukin muuten siellä roikkuu mukana, joka nyt ei niin tärkeä osa elämääni ole ollut, vaikka joskus ajatuksia ollaankin vaihdettu. Ja yksi sellainenkin vanha seurustelukumppani roikkuu kaverina edelleen, jonka kanssa ei olla oltu enää missään tekemisissä, mutta eipä ole tullut pudotettua kavereista pois, vaikka toisaalta aivan hyvin voisi tehdä niin.
- Ei ymmärrä ei
mies32 kirjoitti:
Eli jos ihmisten ilmoilta useampi kuin 8 olisi kelpuuttanut sinut sänkyynsä, sinun FB-kavereistasi vielä suurempi osa voisi olla ex-hoitojasi. Mentäisiinkö silloin jo yli 100%?
Laskennallisesti päättelin, että niitä ei-saatavillaolevia yleensä on suurin osa FB-kavereista, joten tuo vajaa 1/3 tai yli 1/4 on jo niin paljon, että todennäköisesti siihenkin mahtuu serkkuja ja kavereiden kumppaneita.En nyt ihan ymmärrä tuota logiikkaasi. Osa kavereistani tosiaan on serkkuja ja kavereiden kumppaneita, mutta eihän ne ole millään tavalla olleet potentiaalisia panokavereita. Ne 8, joiden kanssa on ollut seksiä, sattuvat nyt vaan olemaan päätyneet fb-kavereikseni muiden fb-kavereideni joukkoon, koska ovat omilla tavoillaan olleet osa elämääni päätyäkseen fb-kavereikseni kuten ne serkut ja kavereiden kumppanit ja muut. En oikein ymmärrä, miten siitä nyt voi vetää mitään sen tarkempia laskennallisia johtopäätöksiä, kun fb-kavereissani eivät luonnollisestikaan ole ne, jotka olisivat olleet kaikista ihmisistä potentiaalisia seksi- tai seurustelukumppaneita tai jotka ovat sellaisia ehdotelleet, mutta jotka eivät ole sellaisiksi päätyneet.
- mies32
Ei ymmärrä ei kirjoitti:
En nyt ihan ymmärrä tuota logiikkaasi. Osa kavereistani tosiaan on serkkuja ja kavereiden kumppaneita, mutta eihän ne ole millään tavalla olleet potentiaalisia panokavereita. Ne 8, joiden kanssa on ollut seksiä, sattuvat nyt vaan olemaan päätyneet fb-kavereikseni muiden fb-kavereideni joukkoon, koska ovat omilla tavoillaan olleet osa elämääni päätyäkseen fb-kavereikseni kuten ne serkut ja kavereiden kumppanit ja muut. En oikein ymmärrä, miten siitä nyt voi vetää mitään sen tarkempia laskennallisia johtopäätöksiä, kun fb-kavereissani eivät luonnollisestikaan ole ne, jotka olisivat olleet kaikista ihmisistä potentiaalisia seksi- tai seurustelukumppaneita tai jotka ovat sellaisia ehdotelleet, mutta jotka eivät ole sellaisiksi päätyneet.
Kun sinulla on 29 miestä FB-kavereinasi, niin ajatteles jos olisit eläissäsi kelvannut 30:lle miehelle. Silloin yli 100% FB-kaverimiehistäsi olisi ex-hoitojasi.
- mies32
Jatkan taas... kirjoitti:
Niin ja niihin kahdeksaan mahtuu myös tapauksia, joiden kanssa ollaan tapailtu ehkä pari kuukautta, jona aikana on harrastettu seksiä, mutta suhteesta ei ole lopulta tullut sen vakavampaa, vaan ollaan päädytty kaveritasolle. Yksi yhden illan juttukin muuten siellä roikkuu mukana, joka nyt ei niin tärkeä osa elämääni ole ollut, vaikka joskus ajatuksia ollaankin vaihdettu. Ja yksi sellainenkin vanha seurustelukumppani roikkuu kaverina edelleen, jonka kanssa ei olla oltu enää missään tekemisissä, mutta eipä ole tullut pudotettua kavereista pois, vaikka toisaalta aivan hyvin voisi tehdä niin.
Miten muuten näet FB-panokokoelmasi vaikuttavan tulevien seurustelukumppanien tai panojen saamiseen? Toimivatko hyvinä referensseinä?
- Aloittaja taas
mies32 kirjoitti:
Kun sinulla on 29 miestä FB-kavereinasi, niin ajatteles jos olisit eläissäsi kelvannut 30:lle miehelle. Silloin yli 100% FB-kaverimiehistäsi olisi ex-hoitojasi.
Tässä aloituksessa pointti ei ollut se, kuinka monelle olen kelvannut, olisin kelvannut tai tulen kelpaamaan, tai kuinka monta seksikumppania minulla on kaikkiaan ollut. Voit vetää niistä ihan mitkä johtopäätökset ikinä haluat. Mutta oli minulla fb-kavereinani kuinka monta ex-hoitoa tahansa, niin siellä säilyvät edelleen kavereina ne serkut, kavereiden kumppanit ym. joiden kanssa minulla ei ole ollut eikä tule koskaan olemaankaan seksiä, joten missään vaiheessa ex-hoitoni eivät saavuttaisi 100 %:a vastakkaista sukupuolta olevista fb-kavereistani. Eli logiikkasi ei edelleenkään vastaa todellisuutta.
- Aloittaja...
mies32 kirjoitti:
Miten muuten näet FB-panokokoelmasi vaikuttavan tulevien seurustelukumppanien tai panojen saamiseen? Toimivatko hyvinä referensseinä?
No eipä olla kenenkään seurustelukumppanini kanssa ruodittu tuollaisia asioita, että keiden fb-kavereiden kanssa ollaan harrastettu seksiä, niin eipä ole vaikuttanut mitenkään.
- Korjaus
Aloittaja vastaa kirjoitti:
Kannattaa muistaa, että fb-kavereiksi ei valikoidu kuka tahansa. Tai ei ainakaan mulla. Eli jos mulle on kelvannut 1/4 vastakkaista sukupuolta olevista fb-kavereistani seksiin, se ei tarkoita, että mulle kelpaisi seksiin 1/4 kaikista vastakkaista sukupuolta olevista. Ja kukaan niistä kahdeksasta ei ole ollut mikään yhden yön juttu, vaan aikoinaan tärkeä ihminen mun elämässä. Mutta kyllä se 8 silti tuntui isolta luvulta näin yhtäkkiä ajatellen.
Ei kun olikin siis yksi yhden yön juttu, jonka kanssa ei olla tavattu sen yhden yön jälkeen, mutta vaihdettu ajatuksia fb:ssä kyllä silloin tällöin.
- mies32
Aloittaja taas kirjoitti:
Tässä aloituksessa pointti ei ollut se, kuinka monelle olen kelvannut, olisin kelvannut tai tulen kelpaamaan, tai kuinka monta seksikumppania minulla on kaikkiaan ollut. Voit vetää niistä ihan mitkä johtopäätökset ikinä haluat. Mutta oli minulla fb-kavereinani kuinka monta ex-hoitoa tahansa, niin siellä säilyvät edelleen kavereina ne serkut, kavereiden kumppanit ym. joiden kanssa minulla ei ole ollut eikä tule koskaan olemaankaan seksiä, joten missään vaiheessa ex-hoitoni eivät saavuttaisi 100 %:a vastakkaista sukupuolta olevista fb-kavereistani. Eli logiikkasi ei edelleenkään vastaa todellisuutta.
On tilastollisesti yli 1/4 todennäköisyys, että tulet panemaan FB:ssä olevien serkkujesi kanssa. Kannattaisi alkaakarsimaan FB:täsi, ettei tule sukurutsaisia lapsia.
Jos sinua vielä nussii 25 ja lisäät kaikki FB:hen, jossa sinulla on vain 29 vastakkaisen sukupuolen edustajaa, niin silloinhan yli 100% FB-kamuistasi on pannut sinua. Mukana siis serkut ja veljet yms. Ällöä. Lopeta ajoissa. - mies32
Aloittaja... kirjoitti:
No eipä olla kenenkään seurustelukumppanini kanssa ruodittu tuollaisia asioita, että keiden fb-kavereiden kanssa ollaan harrastettu seksiä, niin eipä ole vaikuttanut mitenkään.
He ovat siis ruotineet sitä omin päin. Pohtineet, että kuka noista ex-hoidoistasi on ollut heitä itseään parempi. Ja että miksi vielä ikävöit heitä.
- Heh...
mies32 kirjoitti:
On tilastollisesti yli 1/4 todennäköisyys, että tulet panemaan FB:ssä olevien serkkujesi kanssa. Kannattaisi alkaakarsimaan FB:täsi, ettei tule sukurutsaisia lapsia.
Jos sinua vielä nussii 25 ja lisäät kaikki FB:hen, jossa sinulla on vain 29 vastakkaisen sukupuolen edustajaa, niin silloinhan yli 100% FB-kamuistasi on pannut sinua. Mukana siis serkut ja veljet yms. Ällöä. Lopeta ajoissa.Eli kun poistan serkut ja veljet fb:stä, niin vältyn sukurutsalta. Miehen logiikkaa parhaimmillaan. Kiitos päivän nauruista... :D
- Heh taas
mies32 kirjoitti:
He ovat siis ruotineet sitä omin päin. Pohtineet, että kuka noista ex-hoidoistasi on ollut heitä itseään parempi. Ja että miksi vielä ikävöit heitä.
Ainoa joka tässä ruotii ex-hoitojani ja luulee minun ikävöivän heitä olet sinä. Hauskaa, että jollekin random keskustelupalstan tyypille minun ex-hoitoni herättävät enemmän tunteita ja pohdintaa kuin kellekään seurustelukumppanilleni koskaan.
- mies32
Heh taas kirjoitti:
Ainoa joka tässä ruotii ex-hoitojani ja luulee minun ikävöivän heitä olet sinä. Hauskaa, että jollekin random keskustelupalstan tyypille minun ex-hoitoni herättävät enemmän tunteita ja pohdintaa kuin kellekään seurustelukumppanilleni koskaan.
Mistä tiedät jos ex-seurustelukumppanisi ovat tässä samassa vaiheessa ajatelleet ihan samoin, mutta eivät vaan ole sanoneet sitä ääneen?
Sinä kyllä aloitit hoitojesi ruotimisen itse.. - Juu...
mies32 kirjoitti:
Mistä tiedät jos ex-seurustelukumppanisi ovat tässä samassa vaiheessa ajatelleet ihan samoin, mutta eivät vaan ole sanoneet sitä ääneen?
Sinä kyllä aloitit hoitojesi ruotimisen itse..Aloitin keskustelun, mutta en tarkoituksenani ruotia ex-hoitojani sen tarkemmin. Sinä takerruit niihin, etkä itse edes vastannut siihen, mitä aloituksessani kysyin.
Ja en tietenkään voi tietää, mitä seurustelukumppanini ovat mielessään ajatelleet, mutta toisaalta et tiedä sinäkään. Vaikka eipä ole tainnut kukaan mun kumppaneista, ainakaan viimeisimmistä, koskaan edes tietää mun tarkkaa aiempien seksikumppaneiden määrää. Eikä varsinkaan sitä keiden fb-kavereiden kanssa olen pannut. Mä en ainakaan ole tavannut miestä, joka olis ollut kiinnostunut tenttaamaan tuollaisia tarkemmin. Toki tutustuessa on ne merkittävimmät aiemmat suhteet tullut jollakin tasolla käsiteltyä, mutta harvemmin tulee puheeksi joku parin kuukauden kesäromanssi vuodelta yks ja kaks. Joka ei muuten ole fb-kaverinakaan.
Niin että vaikka tän palstan perusteella vois toisenlaisen käsityksen saadakin, niin normi-ihmisten elämään todellisuudessa ei kuulu aiempien suhteiden ja seksikumppaneiden lukumäärän vatvominen. Varmaan joidenkin sairaalloisesti mustasukkaisten kyllä, mutta mä en ole enneksi koskaan kehenkään sellaiseen törmännyt. - mies32
Juu... kirjoitti:
Aloitin keskustelun, mutta en tarkoituksenani ruotia ex-hoitojani sen tarkemmin. Sinä takerruit niihin, etkä itse edes vastannut siihen, mitä aloituksessani kysyin.
Ja en tietenkään voi tietää, mitä seurustelukumppanini ovat mielessään ajatelleet, mutta toisaalta et tiedä sinäkään. Vaikka eipä ole tainnut kukaan mun kumppaneista, ainakaan viimeisimmistä, koskaan edes tietää mun tarkkaa aiempien seksikumppaneiden määrää. Eikä varsinkaan sitä keiden fb-kavereiden kanssa olen pannut. Mä en ainakaan ole tavannut miestä, joka olis ollut kiinnostunut tenttaamaan tuollaisia tarkemmin. Toki tutustuessa on ne merkittävimmät aiemmat suhteet tullut jollakin tasolla käsiteltyä, mutta harvemmin tulee puheeksi joku parin kuukauden kesäromanssi vuodelta yks ja kaks. Joka ei muuten ole fb-kaverinakaan.
Niin että vaikka tän palstan perusteella vois toisenlaisen käsityksen saadakin, niin normi-ihmisten elämään todellisuudessa ei kuulu aiempien suhteiden ja seksikumppaneiden lukumäärän vatvominen. Varmaan joidenkin sairaalloisesti mustasukkaisten kyllä, mutta mä en ole enneksi koskaan kehenkään sellaiseen törmännyt.Itselläni ei ole Facebookissa yhtään entistä hoitoa, seurustelukumppania, panoa, vaimoa tms. yms. sotkua.
Tiedänpäs, koska olen nyt samassa tilanteessa.
Kyllä sen näkee jo FB-käytöksestä kenen kanssa on pannut.
Jos kesäromanssi ei ole FB.ssä, niin a) miksi ei? ja b) miksi puhut hänestä? - Joo...
mies32 kirjoitti:
Itselläni ei ole Facebookissa yhtään entistä hoitoa, seurustelukumppania, panoa, vaimoa tms. yms. sotkua.
Tiedänpäs, koska olen nyt samassa tilanteessa.
Kyllä sen näkee jo FB-käytöksestä kenen kanssa on pannut.
Jos kesäromanssi ei ole FB.ssä, niin a) miksi ei? ja b) miksi puhut hänestä?Koska se oli aikana ennen fb:tä, eikä kuulu elämääni nykyään millään tavalla päätyäkseen fb-kaverikseni. Ja se miksi sen mainitsin, ilmenee kyllä siitä lauseesta, jossa sen heitin.
Ja missähän tilanteessa?
Minkähänlaisesta fb-käytöksestä näkee kenen kanssa on pannut? - mies32
Joo... kirjoitti:
Koska se oli aikana ennen fb:tä, eikä kuulu elämääni nykyään millään tavalla päätyäkseen fb-kaverikseni. Ja se miksi sen mainitsin, ilmenee kyllä siitä lauseesta, jossa sen heitin.
Ja missähän tilanteessa?
Minkähänlaisesta fb-käytöksestä näkee kenen kanssa on pannut?On epistä yhtä panoa kohtaan olla päästämättä muiden mukaan fb:n panogalleriaasi. Kutsu hänet kaveriksesi.
Siinä tilanteessa, jossa mietitään panojasi.
FB - eleistä, äänenpainoista, hymiöistä, punasteluista, kuvista jne. näkee. - Juup
mies32 kirjoitti:
On epistä yhtä panoa kohtaan olla päästämättä muiden mukaan fb:n panogalleriaasi. Kutsu hänet kaveriksesi.
Siinä tilanteessa, jossa mietitään panojasi.
FB - eleistä, äänenpainoista, hymiöistä, punasteluista, kuvista jne. näkee.Toki pyydän, kun kerran käsket.
Jotkut jostain syystä vaivaa päätään toisten panoilla, jotkut ei.
Mun fb-käytöksestä näitä kohtaan, joiden kanssa olen pannut, ei voi mitään päätellä, koska emme juuri kommunikoi, vaan ne ovat passiivisia kaveruuksia, kuten suuri osa muistakin fb-kaveruuksistani. Tällä hetkellä sillä ei olisi edes merkitystä, kun en seurustele, enkä edes juuri nyt pyri seurustelemaan.
Yksi vastakkaista sukupuolta oleva fb-kaverini kyllä joskus kommentoi juttujani vihjailevasti ja flirttailevasti, mistä sinun laillasi ajatteleva varmaan suoraan tekisi johtopäätöksen panosuhteesta, mutta hän ei kuulu entisiin panoihini, eikä myöskään tuleviin. Eikä ole sukulainen. Mutta jos joku haluaa nähdä asiat tietyllä, itselleen sopivalla tavalla, niihin saa kaivettua perusteet vaikka tyhjästä. Niinhän ne sairaalloisen mustasukkaisetkin taitaa tehdä. Ja eikös skitsofreniaa sairastavatkin näe ja kuule asioita mitä ei ole jne. - mies32
Juup kirjoitti:
Toki pyydän, kun kerran käsket.
Jotkut jostain syystä vaivaa päätään toisten panoilla, jotkut ei.
Mun fb-käytöksestä näitä kohtaan, joiden kanssa olen pannut, ei voi mitään päätellä, koska emme juuri kommunikoi, vaan ne ovat passiivisia kaveruuksia, kuten suuri osa muistakin fb-kaveruuksistani. Tällä hetkellä sillä ei olisi edes merkitystä, kun en seurustele, enkä edes juuri nyt pyri seurustelemaan.
Yksi vastakkaista sukupuolta oleva fb-kaverini kyllä joskus kommentoi juttujani vihjailevasti ja flirttailevasti, mistä sinun laillasi ajatteleva varmaan suoraan tekisi johtopäätöksen panosuhteesta, mutta hän ei kuulu entisiin panoihini, eikä myöskään tuleviin. Eikä ole sukulainen. Mutta jos joku haluaa nähdä asiat tietyllä, itselleen sopivalla tavalla, niihin saa kaivettua perusteet vaikka tyhjästä. Niinhän ne sairaalloisen mustasukkaisetkin taitaa tehdä. Ja eikös skitsofreniaa sairastavatkin näe ja kuule asioita mitä ei ole jne.Siitä sen juuri huomaa, kun ex-panokumppanusten välillä vallitsee vaivaannuttava hiljaisuus.
Uskoisin tuon kertomasi flirttailijan kuuluvan tuleviin panoihisi. Ajan myötä se on oikeastaan varmaa.
- tunnustat kai
Eli tunnustat siis harrastavasi/harrastaneesi kovasti yhden illan juttuja, kun sulla on noita yhden yön suhteiden tyyppejä facebook-kavereiden joukossa?
- Aloittaja vastaa
Minulla on yksi yhden yön suhde fb-kaverina. Eli kovasti on juu.
- pöööööööö.
taas näitä (perä)suoli24.fi provoja. Tää on P.A.S.K.A saitti!
- Kahden ja
toivottavasti kohta kolmen
- kauheaa......
Ainakin 7. Kauheaa ajatella, mutta olen tosi huonosti pysynyt laskuissa :(.
- oot naurettava ämmä.
V*ittu sulla ei ole yhtään kaveria.............Hölöpölö, täälähä sä tekstaat 24/vrk kaikille eri palstoille ittes kans.
Onhan noita muutamia, joiden kanssa ystävyys kestää myös seksin. Aika harva keverisuhde lopulta kestää sen. Tavallisempi tarina on se, että seksiparneri lopettaa kaveruuden, kun seksi lopuu. Eli silloin odotukset suhteen laadusta ei ole menneet yksiin. Pitäs vaan puhua enemmän, ennen sänkyyn menoa, mutta kun tilanteet ovat yleensä spontaaneja-
En jaksanut jokaista vastausta lukea, mutta välttämättä kaikki panot ei edes päädy fb-kavereiksi. Ihan näin mies32:n kommentteihin viitaten, eipä toi kerro mitään suuntaan eikä toiseen, montako panoa/pantua löytyy fb-kavereista.
Ja ihan silleen, who cares? Mitä se kellekään kuuluu ketä panee. Jos täytyy ihmetellä sitä ketä on pannut, niin sitten on kyllä ittensä kanssa tekemistä.- YT-YTN
Kaikkien
- Oikea kunnon mies
198 kaveria fb:ssä, 0 kaveria listoilla joiden kanssa harrastanut jotain lähempää tekemistä.
- Ohan noita
207 kaveria joista 36 kanssa seksiä,
seurustellut niistä 8 kanssa.
Joista 5 kanssa joko vain ottanut tai antanut suuseksiä.
Joist julkisella paikalla 4. Mautonta ja tyylitöntä pitää jotain random hoitoja fb:ssä...ja jotenkin vähän säälittävääkin.
- Hormooni possu
Käys ottaan ilta hormoonit,niin ei sit hitota niin paljoo =D
- single malt
Noin viisi entistä (ei hoitoja niinkuin TheOne väittää) naispuolista ystävää löytyy kavereista, sellaisia kenen kanssa olen ollut sängyssä. Korostaisin että kaikkien kanssa on ollut muutakin kuin seksiä, ja sitä seksiäkin enemmän kuin yhden kerran.
Ex-naisystävä oli hyvin mustis näistä vanhoista jutuista, kyseli mistä tunnen tuon ja tuon.. oli ahdistavaa vastailla joten sovittiin että ei kysellä jatkossa syytä vaan poistetaan kavereita toisen pyynnöstä. Siinä lähti 5-10 nimeä enkä ole kaivannut. Myönnän että minäkin poistatin pari wannabetä siinä rytäkässä häneltä =)Kyllä mä ainakin lasken sen vielä random hoidoksi jos olen naisen kanssa harrastanut, vaikkapa 10 kertaa seksiä ja ehkä tapaillut satunnaisesti. Ei se vielä tee siitä parisuhdetta tms...
Enkä kyllä pidä fb:ssä edes eksiä (siis sellaisia joiden kanssa on ollut "oikea" ja jopa monivuotinen suhde) kavereina. En näe siinä mitään pointtia. En halua heidän utelevan minun elämääni ja vastaavasti itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa, että mitä he puuhaavat...
" sovittiin että ei kysellä jatkossa syytä vaan poistetaan kavereita toisen pyynnöstä. Siinä lähti 5-10 nimeä enkä ole kaivannut. "
-Juuri näin. =)- single malt
TheOne kirjoitti:
Kyllä mä ainakin lasken sen vielä random hoidoksi jos olen naisen kanssa harrastanut, vaikkapa 10 kertaa seksiä ja ehkä tapaillut satunnaisesti. Ei se vielä tee siitä parisuhdetta tms...
Enkä kyllä pidä fb:ssä edes eksiä (siis sellaisia joiden kanssa on ollut "oikea" ja jopa monivuotinen suhde) kavereina. En näe siinä mitään pointtia. En halua heidän utelevan minun elämääni ja vastaavasti itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa, että mitä he puuhaavat...
" sovittiin että ei kysellä jatkossa syytä vaan poistetaan kavereita toisen pyynnöstä. Siinä lähti 5-10 nimeä enkä ole kaivannut. "
-Juuri näin. =)Se hyvä puoli mielipiteissä on että jokainen saa olla mistä tahansa mitä tahansa mieltä, eikö vaan? =)
Tuo että haluaako entisten kanssa olla tekemissä vai ei, on tietenkin jokaisen oma valinta. Minä olen yrittänyt elää niin että ei jää p.askan maku kenenkään suuhun, ei minulle eikä entisille eron yhteydessä, oli suhde lyhyt tai pitkä. Tästä syystä useimpien kanssa voi vaihtaa kuulumiset edelleenkin jos siltä tuntuu (toki joku on vetänyt välit poikki), mutta entisten kanssa vehtaaminen onkin jo ihan toinen juttu.
- mies..
Yhden naisen kanssa, mutta hän hyppäsi junan alle. Luku nykyisin 0.
- Reipas Mies
Ap:llä 8/29 vaikuttaa jo siltä että jäsenyys panoringissä pitää paikkanssa.
Eihän random-seksipartnerinarvontamesta seksikumppanien kanssa mitään media-yhteyttä pidetä vaan homma jää aamuun tuntemattomaan.
Aika huomiohuoraamista jäljittää panojaan fasebookkiin kun omaperäinen kokemukseni on että nämä sinkku-treffinaiset poistavat kamumiehen pois facesta samantien listaltaan kun "se parempi mies" löytyy jottei passiivisia merkkejä jää näkyviin. Muutenkin hyvin kyseenalaista aikajana facen aikaan kovin hektisiä viestityksiä julkisesti heitellä.
Ja just moderneille "en nyt halua seurustella" sinkku naisille sopii että "saa panna kun siltä tuntuu" ja mies lukumäärä "ei haittaa" mutta se kulttuuri ei kaikille miehille tarkoita hyvää ja luotettavaa naista.
Heitän itseäni peliin, en ole koskaan pannut yhdenkään baari-naisen kanssa. Vain harhainen Laasasen oppipoika voi ajatella että se tekee miehestä suositumman naisten (yleisesti) keskuudessa. Minä taas elämänkokemuksellani tiedän että siihen vaikuttaa täysin muut asiat miehessä. En yhdenkään. Luovuin koko facebookista muutenkin, tuntuu niin turhalta nettipäiväkirjalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936617Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652049- 1801790
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531037Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972