Mietin usein että mikä hemmetti mua vaivaa, kun en pysty eroamaan miehestäni vaikka tiedän että pitäisi.
Emme ole oikeat toisillemme, vaan ehkä enemmän "vähiten väärät". Mies on asiasta periaatteessa samaa mieltä, vaikka pitääkin yllä toivoa että opimme elämään yhdessä, sillä välitämme toisistamme ja tunnemme olomme turvalliseksi toistemme kanssa.
Itse tiedän että tämä ei ole ihan sitä mitä haluan. Olen yli vuoden tuskaillut asiaa, joten tuskinpa se siitä muuttuu? Usein päätän päivän aikana, että tämän täytyy loppua tänään, mutta kun mies tulee töistä kotiin ja rutistaa tiukkaan halaukseen, niin asia siirtyykin taas seuraavalle päivälle. Pohdintani jatkuu iltaisin hänen nukahdettuaan, itse en tämän takia saa kovin hyvin unta. Olen vatvoja-tyyppinen.
Seurailen jatkuvasti kaupungin vuokra-asuntotarjontaa. Olen surullinen miettiessäni itseäni yksin uudessa asunnossa, mutta toisaalta innostunut mahdollisuudesta löytää joku joka on enemmän minun kaltaiseni. Minä ja mieheni vain olemme liian erilaisia.
Miksi, miksi en pysty lopettamaan tätä vaikka yritän? Mikä minua vaivaa :(
Emme ole oikeat toisillemme, vaan ehkä enemmän "vähiten väärät". Mies on asiasta periaatteessa samaa mieltä, vaikka pitääkin yllä toivoa että opimme elämään yhdessä, sillä välitämme toisistamme ja tunnemme olomme turvalliseksi toistemme kanssa.
Itse tiedän että tämä ei ole ihan sitä mitä haluan. Olen yli vuoden tuskaillut asiaa, joten tuskinpa se siitä muuttuu? Usein päätän päivän aikana, että tämän täytyy loppua tänään, mutta kun mies tulee töistä kotiin ja rutistaa tiukkaan halaukseen, niin asia siirtyykin taas seuraavalle päivälle. Pohdintani jatkuu iltaisin hänen nukahdettuaan, itse en tämän takia saa kovin hyvin unta. Olen vatvoja-tyyppinen.
Seurailen jatkuvasti kaupungin vuokra-asuntotarjontaa. Olen surullinen miettiessäni itseäni yksin uudessa asunnossa, mutta toisaalta innostunut mahdollisuudesta löytää joku joka on enemmän minun kaltaiseni. Minä ja mieheni vain olemme liian erilaisia.
Miksi, miksi en pysty lopettamaan tätä vaikka yritän? Mikä minua vaivaa :(
Vastaukset 15
Vanhimmat
Vanhasta irti päästäminen on hankalaa. Mukana kulkevat yhteiset muistot, niin ihanat kuin huonotkin sellaiset. Ja askel uutta kohti aina pelottaa hieman. Tulee mieleen ajatuksia, että saanko koskaan edes tämänkaltaista parisuhdetta vai meneekö elämä vain huonommaksi. Ja parisuhdehan ei ole se elämän tärkein asia, onnellinen voi olla ilmankin parisuhdetta ;)
Mutta sanoisin, että jo pelkästään se, että tiedät miehesi olevan onnellisempi jonkun toisen kanssa, etkä päästä silti hänestä irti, osoittaa, että et todella aidosti rakasta häntä. Toki parisuhteen voi perustaa turvallisuuteen ja edellä mainitsemiisi asioihin, mutta sinä ilmeisesti kaipaat jotain muuta, vaikka et sitä ole valmis itsellesi aivan vielä myöntämään.
Ehkäpä sinun pitäisi hankkia se vuokra-asunto ja katsella maailmaa eri näkökulmasta ja rohkaista miestä tekemään samoin. Jos sitten lopulta teidän erilaisuus ei tunnukaan niin kamalalta, niin mikä teitä estäisi yrittämästä uudelleen?
Oho, vahingossa sua miinustin kun piti plussata :D
Kannattaa ainakin muistaa, että läheskään kaikki miehet eivät rutista tiukkaan halaukseen töistä tullessaan.
Tuohan se juuri on ongelma, että suhteeni ei ole järkyttävän huono, vaan siinä on paljon hyvää. Kuitenkin koen että tietyllä tavalla joudun koko ajan pettymään, koska mies ei ole sellainen kuin haluaisin. Eihän se ole reilua miehelle, eikä mullekaan.
Kuulostaa tutulta tilanteesi. Olin samoissa tunnelmissa muutama vuosi sitten. Katselin asuntoja ja valvoin. Mies tuli töistä ja kaikki tuntui niin turvalliselta, tuntui vaikealta ajatella eroa. Meillä ei kuitenkaan ollut juuri mitään yhteistä puhuttavaa, ei tekemistä. Kumpikin tykkäsi tehdä omia juttujaan, maailmankuvat olivat hyvin erilaiset. Ihmettelin usein miksi alunperin aloimme olla yhdessä. Multa meni 2 vuotta eron tekemiseen. Viimein kun sain päätöksen tehdyksi ja kerroin sen miehelleni, tunsin suurta helpotusta. Mies oli itsekkin miettinyt samaa, muttei jaksanut liikkua omalta mukavuusalueeltaan. Yritin aiemminkin puhua asiasta, mutta exäni osasi aina jotenkin väistää ne tilanteet, halaili tai sanoi kuinka paljon välittää tai sitten oli vain hiljaa. Kannattaa miettiä ja katsoa, mutta ei tuhlata elämäänsä sen vähiten väärän kanssa. Onko teillä esim. yhteisiä tulevaisuudentavoitteita, harrastatteko tai teettekö mitään yhdessä, puhutteko asioista. onko vain jommankumman tehtävä jatkuvasti kompromisseja jne.
Kertomuksesi kuulostaa ihan identtiseltä oman tarinani kanssa... Minäkin ihmettelen nykyään mikä meidät veti yhteen ja mikä meidät on pitänyt yhdessä. Kai se aluksi oli rakkaus, ja sittemmin kiintymys, mutta vapaailtamme (jotka ovat muutenkin harvassa) kuluvat tv:n ääressä tai niin, että molemmat istuvat omilla tietokoneillaan eri huoneissa. Ja munkin mies väistää kaikki hankalat keskustelut, inttää vaan että on tyytyväinen... vaikka riitatilanteissa saattaa sanoa että ei tästä mitään tule :(
Mitähän ihmiset haluaa ja haikailee? Tuntuu naurettavalta että aina ollaan tyytymättömiä.
Ymmärrän, jos suhde on huono. Jos mies ei ole avoin, seksi on huonoa tai on jatkuvia rahaongelmia, puhumattakaan luottamuksen puutteesta. Mutta jos suhde on hyvä, niin miksi erota? Kaikissa suhteissa iskee tasaantuminen.
Minä olisin onnellinen jos olis yks ja sama mies, johon voi LUOTTAA ja jonka kainaloon käpertyä, vaikka "suuri jännitys" olis ohi.
On hyvä, jos molemmilla on harrastuksia. Välillä kaipaa itsekseen oloa ja pientä etäisyyttä toisesta. Sen jälkeen on taas mukavaa nähdä toinen. On myös hyvä, jos on yksi yhteinen harrastus tai mielenkiinnon kohde. Se yhdistää.
Telkkari ja netti ylipäätään on tylsiä ja tekee aivoista ja kunnosta mössöä. Kannattaa ottaa vaikka tyyli, että illalla sulkee tiettyyn aikaan toosat ja lähtee yhdessä happihyppelylle jne. Toki pienetkin elämäntapamuutokset vaatii ensin totuttelua.
Kiitos viestistäsi, ajattelet viisaita. Olen itsekin sitä mieltä että nykyään ihmiset eroavat aivan liian helpolla. Monet tutuistani hylkäävät hyviä miehiä esimerkiksi "vääränlaisen" koulutuksen tai ulkonäön vuoksi. Se on naurettavaa!
Itse en todellakaan tuollaisista asioista välitä, mutta jokin tuntuu olevan "syvemmältä" pielessä omassa suhteessani. Huomaan, että olen jopa yrittänyt väkisin muuttaa miestäni siihen suuntaan kuin haluaisin. Se on todella väärin, ja seurauksena luulen että mieheni kokee nyt huonouden tunnetta. Se ei ole hyväksi hänelle, ja kertoo kai jotain sekin että olen huomaamattani pyrkinyt häntä muuttamaan. Omat arvoni ovat täysin sellaista käytöstä vastaan, mutta kai se sitten osoittaa että en vain ole tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen.
Nostit ylös juurikin niitä tärkeitä asioita yhteiselossa, LUOTTAMUS ensimmäisten tärkeiden joukossa. Ihanaa olisi ihan tavallinen arkielämä sen "suuren jännityksen" jälkeen, välillä yhdessä ja erikseen tehden asioita. Seksin sujuminen on tärkeää, muttei tärkein asia (paitsi jos surkeaa).
Anna itsellesi aikaa miettiä. Eroaminen ei ole helppoa ja vaikka päätöksen saisi aikaiseksi ja muuttaisi erilleen, niin vielä menee aikaa, jotta pääsee ns. eron yli. Mutta kuten sanottu, yhdessä ei kannata olla "tavan vuoksi". Yksi asia joka myös kertoo suhteen tilasta on seksi. Silloin kun se loppuu tai muuttuu täydelliseksi pakkopullaksi eikä tilanne siitä muutu, niin suhde on huonoissa kantimissa. Ei se ole se tärkein asia, mutta vertautuu hyvin suhteen yleiseen tilaan.
Olin itse samanlaisessa tilanteessa muutama vko sitten, olimme eron partaalla monta kertaa mutta mies sai aina käännettyä mun pään. Kunnes sitten tuli yksi päivä kun mun sisältä vaan voimakas tunne että tämän on lopettava, jouduin asian ikävä kyllä sanomaan vihankin voimalla mutta muuten en olisi saanut eroa ikinä aikaiseksi, mies olisi taas saanut käännettyä pääni, silloin olin niin tyly että tiesin ettei paluuta enää ole.
Se helpostus mikä valtasi päivän päästä oli mahtavaa ja tunne on jatkunut jo lähes kuukauden, yhden kerran olen itkenut mutta muuten olo ollut helpottunut ja ahdistunut tunne katosi.
Olen onnellinen vaikka ulkona pimeää ja käperryn yksin peiton alle, en ikävöi tai kaipaa joten päätös oli oikea.
En tarvitse nyt miestä, teen muita asioita ja saan hyvää mieltä monista pienistä asioista, olen tasapainossa nyt.
Tuntuu että ap tunnet aika samalla tavalla ja toivon että löydät rohkeutta tehdä päätöksen, sen jälkeen asiat on helpompia. Koska jos nyt jos tunnet noin, ei se tosta paremmaksi yleensä muutu, ikävä kyllä..
Voimia!
Lisää yksi syy miksi ei kannata etsiä naista parisuhteeseen. Tuntuu, että niin monelle naiselle arki pitäisi olla täydellisen elämän vastine. Mutta kukin tekee kuin parhaaksi näkee. On paljon yksinkertaisempaa käydä töissä ja viihdyttää itseään harrastusten parissa kuin tehdä epätäydellisestä maailmasta täydellistä.
Etsikääpä naiset itsellenne mieleiset roomeot. :)
Aika moni nainen tosiaan nykyisin tuntuu kuvittelevan, että parisuhde tarkottaa ettei voida tehdä mitään erikseen kotona... mistä lie johtuu. Kyllähän peiton alle voi ilman ikävää käpertyä, vaikka toinen toisessa huoneessa koneellaan onkin, voi jopa sanoa etten halua seuraa just nyt...
Avoimuus on kadonnu parisuhteissa. Kuvitellaan ja oletetaan ja miellytetään. Seurauksena paha olo itselle.
monilla on se tilanne, että toinen jää koneelle katsomaan pornoa, chattaamaan vieraille tai muuta roskaa. Kuka sellaista idioottia enää viereensä tahtookaan? Minä en ainakaan.
Ihmisiä jäytää luottamuksen pula, eikä ihme. Oikeastaan netti on paljastanut, miten häijyjä ja epäluotettavia suurin osa ihmisistä on, jos vaan voi olla. Suurin osa on täysin epäkelpoja.
Miten ihmeessä voi olla niin vaikeeta löytää sielun sivistynyt ihminen????? Luulis ihmisten olevan luonnostaan järkeviä mutta kun ei niin ei. Ihan kuin olis eri lajit kyseessä toisinaan.
Itse ainakin voin pahoin suhteessani ja riideltiin paljon, eikö silloin ole parempi erota? (Olen tuo joka kirjoitti nikillä dksjvglrsgörsgmö )
Ei asuttu saman katon alla, joten kyllä olin välillä pari vkoakin ihan yksin käpertyneenä peiton alle jo suhteen aikana...
Mielestäni aika moni nainen taas voi pahoin suhteissaan ja antaa periksi ja joustaa ja joustaa loputtomiin ja antaa miehelle tuhansia mahdollisuuksia, ainakin mitä olen kuunnellut työpaikallani ja tuttava-ystäväpiirissäni ja puolituttujen naisten tarinoita plus nettikeskustelut...
Kukaan ei voi sanoa kenellekään milloin on oikea hetki erota, sen tietää vain ne kaksi ihmistä siinä suhteessa.
Jokainen elää tyylillään :)