Näin keski-ikäisenä miehenä kyselen, mitä voi tehdä siinä tilanteessa, kun naispuolisen asuinkumppanin kanssa ei ole yrityksistäni huolimatta enää moneen vuoteen ole ollut oikein minkäänlaista keskustelu yhteyttä. Olemme nukkunnetkin jo monta vuotta eri kerroksissa.
Yleensä keskustelua on oikeastaan turha aloittaa, koska kumppanin mielestä se tarkoittaa lähes samaa, kuin riidan aloittaminen.
Mistään asiasta ei oikein kannata kysyä, kun kunnolista vastausta ei saa.
Minkäälaista apua, edes oven avaamista, on turha pyytää, koska hän omastaan mielestä ei tarvitse minua auttaa.
Aikoinaan kun muutettiin yhteen, alkoi ensimmäisestä päivästä lukien minun panettelu, jota oli välillä enemmän ja välillä vähemmän. Myöhemmin, muutetuamme isompaan taloon, pienen paikkakunnan rauhalliselle kylälle, muuttui käyttäyminen välillä lyömiseksi ja potkimeksi. Myöhemmin väkivaltainen käyttäytyminen loppui ja tilanne muuttui tälläiseksi puhumattomuuden tilaksi.
Koska meillä on yksi yhteinen lapsi, en ole asiaa ole sen pidemmälle vienyt, mutta nyt alkaa tälläinen käyttäytyminen jo olla liikaa, ja haluan saada asiat kuntoon.
Hänen mielestään kun kaikki vika on minussa, niin hänen ei tarvitse tästä puhumattomuudestaan käydä kenenkään ulkopuolisen kanssa keskustelua.
Koska talo on minun omistuksessa, olen pyytänyt, että kumppani muuttaisi, pois, mutta mitään muutto haluja hänellä ei ole.
Pienellä paikkakunalla näyttäisi olevan niin, että miehen on turha pyytää ulkopuolista apua, kaikki yhteiskunnan tukiverkot on viritetty naisia varten.
Siis mitä tälläisessä tilanteessa voisi tehdä?
Yleensä keskustelua on oikeastaan turha aloittaa, koska kumppanin mielestä se tarkoittaa lähes samaa, kuin riidan aloittaminen.
Mistään asiasta ei oikein kannata kysyä, kun kunnolista vastausta ei saa.
Minkäälaista apua, edes oven avaamista, on turha pyytää, koska hän omastaan mielestä ei tarvitse minua auttaa.
Aikoinaan kun muutettiin yhteen, alkoi ensimmäisestä päivästä lukien minun panettelu, jota oli välillä enemmän ja välillä vähemmän. Myöhemmin, muutetuamme isompaan taloon, pienen paikkakunnan rauhalliselle kylälle, muuttui käyttäyminen välillä lyömiseksi ja potkimeksi. Myöhemmin väkivaltainen käyttäytyminen loppui ja tilanne muuttui tälläiseksi puhumattomuuden tilaksi.
Koska meillä on yksi yhteinen lapsi, en ole asiaa ole sen pidemmälle vienyt, mutta nyt alkaa tälläinen käyttäytyminen jo olla liikaa, ja haluan saada asiat kuntoon.
Hänen mielestään kun kaikki vika on minussa, niin hänen ei tarvitse tästä puhumattomuudestaan käydä kenenkään ulkopuolisen kanssa keskustelua.
Koska talo on minun omistuksessa, olen pyytänyt, että kumppani muuttaisi, pois, mutta mitään muutto haluja hänellä ei ole.
Pienellä paikkakunalla näyttäisi olevan niin, että miehen on turha pyytää ulkopuolista apua, kaikki yhteiskunnan tukiverkot on viritetty naisia varten.
Siis mitä tälläisessä tilanteessa voisi tehdä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mikähän teillä on saantu aikaan tuommoisen käytöksen?
Mieleen tulee, että onko naisystäväsi katkera jostain? Kerran huomasin itsessäni näitä samoja piirteitä kuin puolisosi ja tajusin sen johtuvan katkeruudesta. Mieheni oli luvannut jotain suurta mutta ei koskaan toteuttanut lupaustaan (ei vielä tänäkääm päivänä). Odotin ja odotin ja annoin aikaa mutta hiljalleen muutuin katkeraksi kun mitään ei tapahtunut. Odotan vieläkin, mutta en anna sen odotuksen pilata kenenkään elämää. Onneksi tajusin asian ja osasin muuttaa käyttäytymistäni sekä pyytää anteeksi. Keskustelin asiasta myös avomieheni kanssa. Vain minä olen vastuussa omasta onnellisuudestani.
Samoin kuin sinun puolisosi on vastuussa omasta onnellisuudestaan, niin olet sinäkin omastasi. Jos olet kaiken voitavan jo tehnyt ja jos keskustelu ei auta, ehkä teidän pitäisi kokeilla miltä tuntuu asua eri osoitteissa? Sen ei tarvitse tarkoittaa lopullista eroa vaikka yleensä kyllä johtaa siihen. Yhteinen lapsi tietenkin tulee ottaa huomioon.
Puhut hänestä asuinkumppaninasi... Oletko aina ajtellut niin? Tuo nainen, joka asuu luonani...
Luultavasti hänen käytöksen yksi syy on hänen edesmenneen ankaran isän käytös.
Tästä traumasta hän sitten kärsii lopun ikäänsä ja tiedostamattaan levittää sitä läheistensä iloksi.
Eroaminenkin on aika vaikeaa, koska asumme minun omistamassani talossa, eikä hän suostu muuttamaan siitä pois. Ulkopuolisenkin avun saanti on erittäin hankalaa, ja lopuntonta taistelua en halua aloittaa, koska sellaisessa tapauksessa ei ole voittaajia, vaan pelkkiä häviäjiä.
Elämän kumppani muuttui asuin kumppaniksi sen jälkeen, kun hän käyttäytyi välistä väkivaltaisesti, eikä ole pyytänyt sitä sen jälkeen anteeksi.
Tälläiseen tilanteeseen en haluaisi enää jäädä pitkäksi aikaa, vaan tähän tilanteeseen pitäisi keksiä joku ratkaisu.
"Koska talo on minun omistuksessa, olen pyytänyt, että kumppani muuttaisi, pois, mutta mitään muutto haluja hänellä ei ole."
-Jos talo on sinun omistuksessa ja kumppanillasi ei ole mitään laillista oikeutta tai osuutta siihen, ni ei sun tarvitse "pyytää" häntä lähtemään. Senkun heität kylmästi pihalle ja jos ei lähde hyvällä, ni pyydä virkavalta apuun poistamaan turha loinen asunnostasi.
Kyllä minä olisin eronnut jo aikaa sitten ja jatkanut omaa elämääni. Jos kumppani ei puhue ikä halua puhua niin turha sitä silloin on seurustella. Onneks omalle kohdalle ei tollasta naista ole tullut. Kommunikointi on parisuhteen perus edellytys ja jos ei puhu niin ei suhde toimi, eikä mikään muukaan.
Oletteko naimisissa? Silloin avioero kayntiin.
Ellette, niin naisen hääto pois talostasi. Ensin käsky muuttaa pois, ellei se tuota toivottua tulosta, niin tavaransa pakettiin ja oven ulkopuolelle ja lukot vaihtoon. Todennäkoisesti tarvitset lakiapua saadaksesi pitää lapsesi kotonasi.
Kolmas vaihtoehto on myydä talosi ja muuttaa muualle. Yksin tai lapsesi kanssa.