Olen naispuolinen kulttuurialan työläinen.
Vuodesta vuoteen olen tehnyt töitä yksin.
Oma ihanuutensa, mutta kun aina on yksin. Järjestelen joskus kulttuurikursseja ym, silloin on tietysti väkeä kurssitettavana.
Onko täällä joku vastaavanlaisessa tilanteessa? Olisi kiva kuulla, miten muilla menee.
Ei ole helppoa enää mennä 8-17 työhön ja enkä enää saisikaan enkä olisi kiinnostunutkaan, eli on vain jatkettava. Eli ei toinna kehottaa vaihtamaan työtä, ikäkin alkaa painaa.
Kannustusta ei pahemmin saa mistään.
Vuodesta vuoteen olen tehnyt töitä yksin.
Oma ihanuutensa, mutta kun aina on yksin. Järjestelen joskus kulttuurikursseja ym, silloin on tietysti väkeä kurssitettavana.
Onko täällä joku vastaavanlaisessa tilanteessa? Olisi kiva kuulla, miten muilla menee.
Ei ole helppoa enää mennä 8-17 työhön ja enkä enää saisikaan enkä olisi kiinnostunutkaan, eli on vain jatkettava. Eli ei toinna kehottaa vaihtamaan työtä, ikäkin alkaa painaa.
Kannustusta ei pahemmin saa mistään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vähän pelkään että minulle on tulossa "loppuunpalaminen", liikaa vastuuta, liian velvollisuudentuntoinen, liian kiltti ja myöntyväinen, pitänee ruveta ottamaan rennommin.
Olen menestyvä, mutta se on stressaavaa, kun pitää aina olla niin "täydellinen" ja ei saa tehdä väärin milloinkaan. Ihmiset luulee, että olen vahva. Tosiasiassa olen yliherkkä, mutta mitä en näytä kenellekään.
Pitänee hakeutua psykologin puheille ajoissa.
Kunnioitan kauheasti, että jaksat puurtaa yksin työssäsi vuosi vuodelta!
Yksintöitätekeminen on maratonilaji, siihen eivät pysty tytöt/pojat puoletkaan!
Helppoa on kun on työkavereita, - mutta että yksin jaksaa viedä kulttuuria eteenpäin on tosi-ihailtavaa!