Hei kaikille! Oon lukenu täältä keskusteluja joissa naiset kertovat potevansa vauvakuumetta mutta mies ei lämpene asialle. Meillä taas asia toisinpäin. Miehellä haaveissa lapsi, mulla ei, ehkä koskaan.
Jo seurustelun alussa kerroin etten luultavasti halua lapsia, mutta mies näyttää pistävänsä toivon siihen että "kyllä mieli vielä muuttuu". Tiedän sen että mieli voi muuttua, olen kuitenkin vasta 24-vuotias, mutta olen yrittänyt selittää että en voi luvata mitään, tällä hetkellä ja koko aikaisemman elämäni olen ollut sitä mieltä että lapsia en hanki. Ärsyttää lähinnä se oletus että kaikki naiset haluvat lapsia, niin ei ole. En ole itse ikinä potenut minkään asteista vauvakuumetta...
Nyt mies ehdotti yks päivä että jos jättäis ehkäisyn pois, kun siihenhän saattaa mennä kauan aikaa että pillereiden lopettamisen jälkeen tulee raskaaksi, että jos nyt varmuuden vuoksi...ja jos pamahtais paksuksi niin se olis sit siinä. Yritin selittää että minä en halua lapsia, AINAKAAN VIELÄ, jos koskaan. Taas sama; "Kyllä sun mieli vielä muuttuu." Miksei hän usko että mun mieli ei pakosta muutu?
Onko teillä tällaisia kokemuksia? Miten tässä tilanteessa pitäis toimia?
En oikein tiedä mille palstalle tää olis sopiva, kirjoitin tän jo tonne vauvakuume-palstalle...
Jo seurustelun alussa kerroin etten luultavasti halua lapsia, mutta mies näyttää pistävänsä toivon siihen että "kyllä mieli vielä muuttuu". Tiedän sen että mieli voi muuttua, olen kuitenkin vasta 24-vuotias, mutta olen yrittänyt selittää että en voi luvata mitään, tällä hetkellä ja koko aikaisemman elämäni olen ollut sitä mieltä että lapsia en hanki. Ärsyttää lähinnä se oletus että kaikki naiset haluvat lapsia, niin ei ole. En ole itse ikinä potenut minkään asteista vauvakuumetta...
Nyt mies ehdotti yks päivä että jos jättäis ehkäisyn pois, kun siihenhän saattaa mennä kauan aikaa että pillereiden lopettamisen jälkeen tulee raskaaksi, että jos nyt varmuuden vuoksi...ja jos pamahtais paksuksi niin se olis sit siinä. Yritin selittää että minä en halua lapsia, AINAKAAN VIELÄ, jos koskaan. Taas sama; "Kyllä sun mieli vielä muuttuu." Miksei hän usko että mun mieli ei pakosta muutu?
Onko teillä tällaisia kokemuksia? Miten tässä tilanteessa pitäis toimia?
En oikein tiedä mille palstalle tää olis sopiva, kirjoitin tän jo tonne vauvakuume-palstalle...
Vastaukset 32
Vanhimmat
Toi alku että "Oon lukenut täältä keskusteluja joissa naiset kertovat potevansa vauvakuumetta" oli tarkotettu just tonne vauvakuume-palstalle.
Vielä jatkoa...mitä tässä tilanteessa voi tehdä, onko ero ainoa ratkaisu? En halua riistää mieheltäni unelmaa isyydestä...
Ja vaikka sanon "mieheni", emme siis ole naimisissa. Ja mies 35-v, minä 24.
Näkisin että kyllä noin merkittävässä asiassa ajatusten pitäis kohdata ja olla samat tulevaisuuden toiveet. Lapsia haluava joutuis luopuun liian paljosta ja lapsia haluamaton kenties uhrautuun liikaa.
Myös ikäero voi vaikuttaa siihen että ollaan eri elämänvaiheissa ja mies lähestyy jo 40v, eli on ymmärrettävää että hän olisi hyvinkin valmis ja halukas isäksi.
Ehdotan että annat miehen mennä ja löytää sopivampi kumppani joka tosissaan myös haluaa lapsia. Älä tuhlaa enempää teidän molempien aikaa ja elämää. Tuosta ei ikävä kyllä tule pidemmän päälle mitään, vaikka suhde ois muuten kuinka hyvä ja toimiva.
Ottakaa koira.
Jos sinä et ongelmaa ratkaise niin miehes ratkasee...
Olet jo 24 vuotias..Kyllä ne kaikki haluaa,mutta tajuat
sen vasta kun olet 50
vuotias. Oikeesti,se sun miehes löytää sellaisen joka haluaa ja sit
seuraav palsta minne synnytät on sinkut. Kelaappa sitä..
Sinulla ei ole oikeutta ryhtyä lapsentekoon, ellet ole valmis uhraamaan elämääsi. Olet alusta asti tehnyt halusi selväksi, miehen on siihen tyytyminen.
Suosittelen teille eroa. Lapsi on varmaan isoin asia elämässä. Jos siitä ei ole yksimielisyyttä, on muodostettava uudet suhteet.
Sanoisin, että heitä mies sikseen.
Minä olen ollut niin typerä, että olen järjellä ajattelusta huolimatta jatkanut seurustelua miesten kanssa, jotka ovat halunneet lapsia. Ei olisi kannattanut. Jossain vaiheessa asia tulee viemään suhteen eroon.
Neuvoni - näin jo liki nelikymppisenä - on, että keskity sen lapsettomuuden hyväksyvän miehen hankintaan jo NYT. Älä aloita seurustelua miehen kanssa, joka lapsia haluaa. Ne suhteet eivät tule kestämään. Muutoin hukkaat elämäsi ja tilaisuutesi löytää se sinulle sopiva lapseton mies.
Varaudu pettymyksiin. Suurin osa miehistä haluaa lapsia ja tulet torjutuksi asian takia. Yritä kuitenkin selvitä pettymyksistä ja jatkaa leuka pystyssä eteenpäin. Äläkä menetä toivoasi.
Tsemppiä.
Tämä on yksi niistä asioista, joissa on mahdotonta tehdä kompromissia. Mielestäni mieheltäsi on erittäin epäkunnioittavaa mitätöidä sinun tahtosi tässä asiassa. Kenellä tahansa ihmisellä on tietysti mahdollista muuttua mieli toiseen suuntaan missä tahansa asiassa, mutta tuollaisia elämänvalintoja on todella typerää lähteä tekemään oletuksella, että kyllä se mieli vielä muuttuu aivan satavarmasti.
Monet eivät koskaan oikeastaan mieti lapsenhankintaratkaisua kovinkaan syvällisesti. Ajatellaan, että niitä lapsia nyt vaan on hankittava, niinhän kaikki yleensä tekee. Lapsia haluamattomille aina hoetaan mielen varmasti muuttuvan, mutta voi se mieli muuttua toiseenkin suuntaan. Tiedän ihmisiä, jotka aiemmin pitivät lasten hankintaa itsestäänselvyytenä, mutta alettuaan kysellä itseltään mitä he oikeasti ITSE haluavat, ovatkin tajunneet, ettei lasten hankinta ja kasvatus olekaan heidän juttunsa. Mieli voi siis muuttua kenellä tahansa, mutta yhtä lailla voi olla muuttumattakin. Mieheltäsi on siis käsittämättömän röyhkeää kuvitella, että jonain päivänä sinäkin näet valon ja tajuat haluta samaa kuin hän.
Voisit keskustelemalla yrittää selvittää, onko lasten hankinta miehellesi sellainen automaattinen itsestäänselvyys, mitä hän ei ole koskaan edes kyseenalaistanut, vai haluaako hän ihan oikeasti syvällä sisimmässään hankkia ja kasvattaa lapsia. Ymmärtääkö hän millaista on lapsiperheen todellisuus? Usein varsinkin miehet suhtautuvat tähän asiaan kovin keyesti, koska he olettavat naisen hoitavan lapset suurimmaksi osaksi. Tajuaako hän miten suuri hänen vastuunsa isänä olisi, eihän hän voi vain sysätä lapsen hoitovastuuta sinulle.
Jos alkaa näyttää siltä, että mies ihan aidosti - ei siis vain tavan vuoksi - haluaa lapsia, ei teillä mielestäni ole tulevaisuutta. Jos taas luulet, että hän haluaa lapsia ihan vaan siksi kun niitä nyt vaan kuuluu hankkia, niin voisit yrittää herätellä häntä ajattelemaan asiaa hieman syvällisemmin.
Kyllä vanhaksi piiaksi ryhtymistä,se taitaa olla lapsia haluamattoman kohtalo.
Kai se nyt luulee että haluat vielä lapsia kun sanot, että ei vielä.
Jos oikeasti olet sitä mieltä ettet lapsia halua, niin eroat. Sinulla ei ole oikeutta ottaa mieheltä lapsihaavetta pois, eikä miehen myöskään pakottaa sinua tekemään lapsia.
Itse olen 26, mutta minä tiedän, etten halua lapsia. Siksi on helpompi kertoa saman tien etten todellakaan halua lapsia, sen sijaan kun annetaan kaltaisesi epävarma vastaus.
On kuitenkin totta, että todella monet miehet kuvittelee että kyllä se mieli vielä muuttuu. Se on muuten todella rasittavaa, kun naisista on annettu sellainen kuva että kaikki naiset tahtoo lapsia.
Entäs äitisi,haluatko että hän hankkii lapsia.
Oon kyllä kertonut selvin sanoin että en halua lapsia heti suhteen alussa...luin uudestaan kirjotukseni ja ehkä siitä saa sen kuvan että "siirrän" asiaa myöhemmäksi, ei siis niin. Olen tehnyt selväksi että tällä hetkellä olen sitä mieltä etten lapsia ikinä halua, että en voi luvata perhe-elämää hänelle. Mutta kun mies vaan näyttää yksinkertaisesti ajattelevan että kyl mieli vielä muuttuu, ja siitä olen sanonut että PERIAATTEESSA näin voi käydä mutta ÄLÄ PISTÄ TOIVOASI SIIHEN.
Sulle .....M....., kiitos oli hyvä pointti. Miehellä tosiaan tuntuu olevan vähä sellainen tuntuma että lapsia on "pakko" hankkia, siitä hän on puhunut paljon että kun melkein kaikilla alkaa jo olemaan. Tuntuu ettei ole tainnut ajatella ihan niin pitkälle kuin sinä olet. Silti uskon hänen haluavan vielä perheen muistakin syistä kuin "pakosta"...
Ajattelin että tänään illalla teen jotain hyvää sapuskaa ja otan tämän asian puheeksi niin sais mieltä pois vaivaamasta...ihan totta se on ettei tässä tulevaisuutta ole jos näin isosta asiasta ollaan eri mieltä. Ei tällases asias voi mitään kompromisseja tehdä.
Kiitos kaikille neuvoista ja hyvät jatkot!
En tajunnut kysymystä?
Jos äitini ei olisi halunnut hankkia yhtään lasta niin ei se olisi minun mielestä ollut ongelma. Totta en olisi tässä maailmassa, mutta mitäpä sitten?
"Oon kyllä kertonut selvin sanoin että en halua lapsia heti suhteen alussa."
no mutta juurihan sinä jälleen puhut siihen sävyyn että "ei vielä, mutta joskus kyllä"
Et sinä voi olettaa että kumppani menee sinun päätösten mukaan, että tehdään se lapsi jos sinä haluat ja ei jos sinä et halua.
Ehkä sinun itsesi kannattaisi miettiä nyt sitä, haluatko lasta vai et ennenkuin puhut asiasta miehesi kanssa? koska selvästi miehesi tietää mitä hän haluaa, mutta sinä et taida itse tietää mitä haluat.
Tajuat 10-15 vuoden päästä.
No siinäkin on fiksuja vastauksia, kun ei voida edes selittää kysymyksen ideaa.
Vai onkohan tämä tas näitä "no kyllä sä kun vanhemmaks tuut, haluut lapsia."
Nyt taisit ymmärtää väärin...olen kertonut etten halua lapsia, ja tämän asia olen kertonut jo suhteen alussa. Tuo lause ei siis tarkoita että en halua lapsia suhteen alussa.
Olipa idioottimainen vastaus: minä en ole velkaa omasta syntymästäni. Minulle on sinänsä aivan sama haluaako äitini menneisyydessä lapsia, oletpas tyhmä ihminen. Minä en ole valinut haluta minua enkä elämääni, se on ollut silloin muiden ihmisten valinta, minä olen vain seurausta siitä. Ei typerämpää perustelua varmaan voisi olla, kun että minun on tehtävä lapsia ja haluttava lapsia, koska äitinikin halusi...
Tai "kuuluu" tai koska "muutkin haluaa" ihan samaa sarjaa. Ja jos tuo toinen kirjoittaja tajuaa asian 15 vuoden päästä, minä en anna sinulle enkä sinunkaltaisillesi niin hyvää ennustetta. Varmaan ette tule tajuamaan ikinä.
Minä en siis kiitä äitiäni siitä että hän on omasta halustaan ja omien toiveidensa takia tehnyt tänne lapsen. Minä en ole hänen ratkaisuistaan vastuussa, ne eivät ole minun ja jos minä en olisi syntynyt, tuskin sitä surisin. Koska eihän minua edes olisi. Pässi.
Tietysti kyyniseen näkemykseeni liittyy myös se, että tiedän liiankin raa'asti miten itsekeskeinen toive se on. Vanhemmat eivät tee lapsia siksi, että he haluaisivat lastensa kokevan elämän ihmeet, kokisivat että heillä on paljon annettavaa ja että elämä olisi 100 vuoden arvoinen. He tekevät niitä samasta syystä kuin simpanssit: nussivat ja lisääntyvät. Paitsi ettei simpanssit tiedosta samalla tavalla, joten annan simpansseille helpommin anteeksi.
Ihmisten pitäisi pystyää johonkin parempaan. Mutta. He tekevät niitä koska ovat itsekeskeisiä, haluavat syyn olemassaololleen, jatkaa geenejään, haluavat kokea vanhemmuuden onnen= etsivät omaa onneaan. Turha selittää mitään tuollaista siis, äitini? Niin. Hän halusi lapset omiksi jatkeikseen.
Minä olen kuulemma hankala, vaikea, väärä, perinyt vain huonoja ominaisuuksia ja tullut kalliiksi.
Haluanko elää? En. En halua kuollakaan, mutta jos sinulla on joku typerä ja lapsellinen käsitys siitä, että tästä kaikesta paskasta pitäisi olla kiitollinen, sanon että olet niin helpolla päässyt. Mitä annettavaa sinullakaan kenellekään on? Ei mitään. Lapsesi voi syntyä 100 vuodeksi kärsimään. Otatko syyn siitä niskoillesi ja kannatko vastuun silloin kun kerran kiitollisuuttakin kerjäät?
Niin, kiitokset taitaa kelvata, vastuu ei.
Lyö itseäsi, olet sen ansainnut.
Kaikkien ei todellakaan tarvitse haluta lapsia eikä tosiaankaan kukaan ole mitään velkaa vanhemmilleen. Tuo on se sama syy, miksi kehitysmaissa vanhemmat saattaa myydä omat lapsensa huoriksi, koska lapset on jatkeita, omaisuutta ja ne on siis kiitollisuuden velassa vanhemmilleen. Ja sillä se sitten maksetaan. Vapaakasvatus on laiskuutta = itsekkyyttä. Liika kurittaminen laiskuutta = itsekkyyttä. Se ettei vanhemmat pohdi, kehity, mieti, mieti kuinka lapsi saa OMAT eväät OMAAN aikuisuuteensa, on sitä samaa = itsekkyyttä. Se että vaan tehdään lapsia miettimättä = itsekkyyttä. Se että haluamalla halutaan ja annetaan vauvakuumeen eli hormonien voittaa katsomatta onko mitään (etenkin henkistä) annettavaakaan = itsekkyyttä. Se, ettei uskalleta valita lapsettomuutta = itsekkyyttä. Se että tehtäisiin lapsia koska kuuluu (pelosta) koska ollaan äitille velkaa (lapsellisuutta) tms = itsekkyyttä. Iän takia = itsekkyyttä. Vahinko on huolimattomuutta = itsekkyyttä.
Oikeastaan kaikkein vastuullisinta olisi tehdä lapset vasta 40-vuotiaana, kun olisi edes keskinkertaista kypsyyttä hommaan ja yrittää kehittää itseään siihen saakka mahdollisimman hyväksi ihmiseksi, kasvattajaksi jne. sekä hankkia oikeat taloudelliset puitteet. Tietenkään liian vanhakaan ei ainakaan toinen saisi olla, nimittäin riski vanhemman puuttumiseen on liian suuri... No joo.
Miksi lasten pitäisi pohtia omien vanhempiensa itsekkyyttä? Se on mitä se on.
Tee lapsia kun sinulla on syytä olla kiitollinen heille, ja kun tajuat mitä kasvatat: tulevia aikuisia, jotka ovat lapsuuden ajan sinulla lainassa.
Älä tee lapsia niin kauan kun luulet että heidän pitää olla kiitollisia sinulle ja kun luulet kasvattavasi omia lapsiasi.
Harvinaisen hyvä summaus. Plussaa.
"Oon kyllä kertonut selvin sanoin että en halua lapsia heti suhteen alussa." = en halua lapsia suhteen alkuvaiheessa, mutta myöhemmin kyllä
"Oon kyllä kertonut selvin sanoin että en halua lapsia, heti suhteen alussa." = en halua ollenkaan lapsia.
Tässä syy väärinkäsitykseen.
Teillä on liikaa ikäeroa, lähes yksi sukupolvi, joka on laskennallisesti 15.vuotta. Siksi miehelläsi on jo vauvakuume..hän kun on siinä iässä, että kello tikittää, mutta sinä et. Hanki nuorempi miesystävä, tai sitten vanhempi joka ei lapsia enää kaipaa..
Itse olen ollut samassa tilanteessa kuin sinäkin ja helppoahan se ei ole... Tosin minulla ja miehelläni ei ole ihan noin suurta ikäeroa.
Seurustelun aloitimme, kun olin vielä teini. Itse uskon, ettei ihminen silloin vielä kykene ajattelemaan asioita niin monelta kantilta, että osaisi satavarmasti sanoa, haluaako lapsia vai ei. Kun asiasta tuli miehen kanssa puhetta, sanoin, että haluan ehkä yhden lapsen, ehkä, en tiedä..... Vastaus oli siis hyvin epämääräinen. Jatkoimme seurustelua, muutimme yhteen jne... Asia tuli uudelleen esille muutaman vuoden päästä ennen kihlautumista, jolloin asia alkoi minulle valkenemaan ja kävi selväksi, etten halua lapsia koskaan. Juttelimme mieheni kanssa uudestaan asiasta ja kerroin tilanteen. Mies oli tietysti alussa vähän ihmeissään, koska kuvitteli minun haluavan sen yhden lapsen, mutta ymmärsi kyllä kun selitin, ettei sen ikäisenä vielä voi asiaa satavarmasti tietää. Annoin miehelleni luvan lähteä suhteestamme, koska en voisi hänelle tarjota biologisia lapsia, enkä halua viedä häneltä isyyden iloa, jos hän sitä elämältään haluaa. Nyt 8 v. myöhemmin olemme edelleen yhdessä ja asia on loppuun käsitelty. Lapsia ei tule, eikä niitä kumpikaan haluakaan, nyt kun mieheni on miettinyt asiaa ihan kunnolla. Sinunkin täytyy vain ottaa asia puheeksi ja tehdä kantasi selväksi. Selitä, ettet halua lapsia ja jos miehellesi isäksi tuleminen on elämän tärkein asia, täytyy teidän erota.
Kiva kuulla että joillakin asia on mennyt näin =)
Kyllä me jotain keskustelua saatiin aikaiseksi...nyt mies miettii mitä haluaa elämältään. Katotaan nyt miten käy...
Ja vielä kerran; Kiitos kaikille vastauksista, asiallisille ja teille asiattomille myös. Kai musta sitten tulee vanha piika enkä ole koskaan kokenut rakkautta elämässä kun en muksuja tahdo.
Yksi missikisoihin osallistunut tiesi vuorenvarmasti ettei koskaan tule hankkimaan lasta,mutta niin vain rakkaus muutti hänenkin elämänsä ja nyt on onnellinen äiti.
Väittäisin näin että jos ei ole kokenut rakkautta ei myöskään halua lasta.
en ymmärrä mitä tekemistä rakkaudella ja lapsella on.
Oikeasti noin tyhmiä vai onko tämä provo?
En tiedä sinusta, mutta olen minä ainakin rakastavassa parisuhteessa ja en siltikään halua lapsia.
Siksi kysynkin että mitä tekemistä rakastamisella ja lapsella on.
Tottakai mies haluaa, eihän sen tartte kantaa sitä sisällään ja hoitoon osallistuu vasta ku kersa osaa suurinpiirtein kävellä ja puhua, sitten kun kyllästytään kotileikkiin niin voidaan ettiä uus nainen.. Joo mulla on pieniä ennakkoluuloja, olen yh-äidin kasvattama lapsi.
Minunkin mies haluaisi joskus lapsen, itse ehkä tai sitten en. En nimittäin halua jäädä yh:ksi, en pärjäisi ikinä ja minulla on ennakkoluuloja tuosta että olisi olemassa miehiä, jotka ei lähde suhteesta lasten tultua tai eivät pettäisi. Toisinsanoen minun pitää miettiä mitä haluan ja uskallanko ottaa riskin. Haluatko sinä evätä mieheltäs isyyden "ilot" ja minusta sinun ei tarvitse lasta hankkia jos et halua. Jos kuitenki käy niin et mies kyllästyy niin sullehan se lapsi jää.
Oma isä aikoinaan petti, monen kanssa mutta kertoi itse äidille ja isä sai lähtöpassit. Pelkään kokevani saman jos lapsia siunaantuu.
Täysin samaa mieltä, mutta silti kommenttina...
Eihän sitä penskaa ole pakko itselleen ottaa. Jos mies sen alunperin halusikin, pitäköön siitä sitten huolenkin.
Kysyin yhdeltä eksältä - kun hän kinusi lapsia - että sopiiko sitten, että jos ero tulee, hän ottaa lapset. Minähän en yyhooksi ala. Hölmistynyt ilme ja perään "miten sä voit sanoa noin?". No mitenkähän? Niinhän suurin osa miehistäkin tekee: jättää lapset äidilleen. Minä vain jättäisin isälleen.
Totta puhuen en niitä lapsia olisi suostunut tekemään joka tapauksessa. Parempi lapsettomana kuin niiden kanssa.
Lastentekoon ei pidä ryhtyä, elleivät molemmat vanhemmat sitoudu jättämään oman onnen sivuun pariksi vuosikymmeneksi. Kumpikaan ei saa luistaa vastuustaan vaikka homma ei mitenkään kiinnostaisi.
...ja silti suurin osa luistaa. Pääosin miehet.
Olen vastaavassa tilanteessa naisena joka ei halua ja mies haluaa. Mies on jotenkin elänyt luulossa, että mieleni muuttuisi. Useimmat ovat sitä mieltä, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ero. Olemme kuitenkin olleet pitkään yhdessä ja rakastamme toisiamme, asiasta on keskusteltu ja tuntuu tuskalliselta huomata olevansa umpikujassa..
Ero ei ole mielestäni mitenkään "paras" vaihtoehto, sillä en edes halua ajatella uutta suhdetta. Monet eroa suosittelevat luulevat että asia on muka niin yksinkertaista. Ehkä sellaisilla joiden suhde on kestänyt vain max joitain vuosia.
- Olipa mahdollinen "uusi mies" nuorempi tai vanhempi, hän ei saata kokea asiaa ajankohtaiseksi suhteen alussa, mutta halu isyyteen voi herätä myöhemmin.
Sonyan tapauksessa kävi aika yllättävästi. Voimia muille saman ongelman parissa kamppaileville
Minulla on jo lapsia enemmän kuin keskivertoperheellä, puolisolla ei omia. Olen päättänyt jo vuosia sitten että ei enempää. Minä ja hän molemmat alle 40. Annan miehen mieluummin mennä, ajattelen, että se on rakkautta. Olen jo melko vanha, viimeisestä synnytyksestä on 15-vuotta.
"tällä hetkellä ja koko aikaisemman elämäni olen ollut sitä mieltä että lapsia en hanki."
Seuraavat sanat antavat toisen kuvan:
"luultavasti", "en ole varma", "AINAKAAN VIELLÄ".
Kannattaa pyrki ilmaisemaan asiat varmemmin, ja jos oikeasti olet epävarma, niin ainakin sopimaan milloin asiaa seuraavaksi tarkastellaan.