Onko muilla vastaavaa, tuntuu että ystävät ovat muuttuneet sellaisiksi, että ottavat itse yhteyttä yleensä vain ja ainoastaan kun tarvitsevat jotain, ei ole muutakaan tekemistä, tai heillä on jossain muussa asiassa ns.oma lehmä ojassa? Tai jopa että ajan myötä eivät enää ota laisinkaan yhteyttä ellen minä ota, tai eivät enää vastaa yhteyden ottoihin jos mä teen aloitteen, jos apua pyydän, en saa. Tai jos jossain sattumalta törmätään, ei olla tuntevinaan! Ja kun ei tiedä syytä, niin tulee paha olo. Enkö mä ole enää yhtään mitään vain tyhjä nolla, mitä on tapahtunut, koska en ole heille mitään pahaa tehnyt, paremminkin aina yrittänyt auttaa! Jopa nuoruuden paras ystävä on muuttunut tälläiseksi! Ei sitä viitti kysellä miks näin, koska tulisi vieläkin alentuneempi olo. Onko "vika" heissä vai minussa?? Vai onko nykymaailma tosiaan yhtäkkiä muuttunut näin paljon ettei ystävyys ole samaa kuin ennen, heillä menny kus* päähän, tmv.
Hyljätty ystävyys
Mirella
101079
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kus päähän ja raha lompakkoon
jäljet johtavat sylttytehtaalle. Ja arvaan kyllä kuka siellä häärää.
eli eivät olleet oikeita ystäviä. Vai mitä
Eiköhän edes koskaan olleetkaan tosi ystäviä? Mitä se sit oli.. Yleensä he aina pyysivät mua ilmoittelemaan jos olen heidän suunnaallaan käymäs, mut itseppä ei juuri sit ilmoitelleet kun oli minun suunnalla käymäs, et oltas tavattu. Nyt en ole enää jaksanut yrittääkään pitää yhteyttä juuri kehenkään, kun en enää jaksa! Joten ne kuihtukoot sit pois, jos en oikeasti merkitse mitään? "Parempi yksin kuin huonossa ystävyys suhtees", vai mitä..
Kyllä he olivat tosi ystäviä.
Ystävyys, jossa oli niin hyvä levätä
ja vain olla, läsnä.
Ehkä se oli liian helppoa ja pettävää,
toisen kannalta.
Loppujen lopuksi ne omat hermot mene kuitenkin jos yrittää väkisin joustaa loputtomiin, näin se on.
Itse tiedän pari miestä jotka mielestäni ois tosi sopivia ystävikseni, ja se harmittaa kun niin ei vaan voi olla. Enkä tiedä miksi. Toisen kanssa olin kaveri kun se oli yksin ja tarvitsi kai seuraani, mut nykyään ei edes puhuta. Toinen taas ei oo koskaan pitänyt yhteyttä. Molemmat ois samanhenkisiä ihmisiä kuin mä, sen takia tällasia mietin. Kaipa monilla on oma lehma ojassa. Kuitenkin nykyisellä ystävälläni välit meni poikka jonkun vanhan ystävän kanssa ja sen takia ollaan tutustuttu, ainakin osittain. Mutta ei sen väliä...sellaistahan se on. Ja selväähän se on että jos löydän uuden hyvän kaverin niin ei tuu tähän nykyiseen ystävään niin paljon yhteyttä pidettyä. Itse en kyllä juuri unohda kavereitani tai ystäviäni, ellei se oo selvästi etujeni mukaista. Tällöin siis musta suntuu että joku on liian epärehellinen tai muuten hermoille käyvä ystäväkseni.
Monesti oon jonkun naisenkin kanssa halunnut olla vain ystävä tai kaveri, mut en tiedä miksi naiset aina ennen pitkää alkavat olemaan välinpitämättömiä, käyttäytyvät ristiriitaisesti, kettuilevat, eivät vastaa kännykkäviesteihin jne. Mitäpä muuta kuin voi kettuuntua naiselle joka ei kolemeen päivään vastaa tekstariin. Joskun tietenkin mietin että oon liian äkkipikainen, mut kun suutun niin sitten suutun...
omatuntoni kolkuttamaan..! Eipä ole tullut soiteltua vaikka usein on pitänyt! Toisaalta tuntuu jotenkin vaikealta alkaa yhtäkkiä kertoa kaikkea mitä on tapahtunut kun ei olla vähään aikaan nähty... Itse ainakin olen tolkuttoman ujo näin vielä aikuisenakin ja juttelun alkuun pääseminen on joskus vaikeaa :-))
Ystäviä on niin monenlaisia...
Mulla ei ole oikeastaa sellaista todellista ystävää, joka pitäis mua ystävänään.
Pienempänä oli pari, mutta muutettiin pois paikkakunnalta ja se jäikin sitten kirjekaveruuteen se.
Elämässäni on vieraillut monen moista kulkijaa. Olen sosiaalinen ja juttelen paljon, mutta olen niitä ihmisiä, joiden kanssa jutellaan ja sitten unohdetaan. En liene tarpeeksi kiehtova persoona?
Kaverit ovat olleet sitä laatua, että ovat ylintä ystävystä hetken ja sitten kun tarvitsisi apua tai oikeaa ystävää, niin tuleekin puukkoa selkään.
Oikeastaan olen ollut vain jonkinlainen kynnysmatto parillekkin henkilölle. sanouduin niistä ystävyyksistä irti, kun sanomisestani huolimatta ei ymmärretty kunnioittaa minua pätkääkään.
Nyt siis olen yksinäinen. Aviomies toki on ja hänen kanssaan synkkaa, mutta sellaista ystävää, jonka voisi kutsua kotiini ja tehdä jotain kivaa, minulla ei ole.
Joskus se surettaa minua, mutta toisinaa ei.
Kyllähän se olisi mukavaa, kun sellaisen saisin, vaan ennemmin olen yksin, kuin takana irvailevien kuvatusten kanssa.
Lähes sama keskustelu pari riviä alempana:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=2000000000000010&posting=22000000004077825
Että ite nykyään pitääs olla yhteydes ystävään jos on jotain asiaan,mut ei sit niin ne ystävät kuitenkaan ite ole missään yhteydessä tai soittele edes kysyäkseen kuulumisa=(
SE on tosi surullista että näin on asian laita että ne ystävät kuin katoo sun elämästä eikä pidä mitään yhteyttä josei itekkää pidä mitään yhteyttä=(
se on kyl tosi ihmeellistä kyllä että ei ystävistä kuulu mitään josei ite soita niille.