No niin jatkuu....Noh, olen tässä miettiny että tuleeko koko jutusta mitään ja että jaksanko ylipäätään nähdä häntä tai mitään suhdetta hänen kanssaan ja kerran yritin selittää hänelle, kun soitin hänelle, niin hän sanoi, että niin, niin, sinä aina sanot noin ja kun minä pyydän sinua tulemaan minun luo, niin sinä sanot, että et tule, sinä olet vaikea ja kuulin, ku hänen joku työkaverinsa nauro siinä puhelimen äärellä....Eli sano jotakin tollasta ja oli just sillon töissä. Noh, tästä tulee sitten mieleen, että mahtaakohan hän ymmärtää minua kunnolla, kun on vielä erilainen kulttuuri ja taustat ku minulla ja mitähän siitä mahdollisesta suhteesta tulee, jos hän ei ymmärrä minua....Noh, viimeksi, kun oltiin yhteyksissä, sanoin hänelle suoraan, että en halua tavata häntä enää, kun olen miettinyt sitä, että jaksanko juuri nyt tapailla häntä tässä tilanteessa, joten siihenpä loppuu meidän välinen juttu, vaikka se ei vielä mikään suhde ollukkaan.
Nyt tuntuu siltä, että voisin nähdä häntä, mutta mietityttää tuo typerä koiraongelma mahdollisen suhteen kannalta ja mietin, että kertoisinko sen hänelle, jos satun vaikka törmäämään häneen tai soitanko hänelle.
Noh, se soittaminen tuntuu sellaselta teolta, että sitä ei halua tehdä ihan minä päivänä tahansa, joten se tuntuu jotenki vaikealta ja vaativalta, joten vielä en ole hänelle soittanut, koska en halua tehdä ihmissuhteiden suhteen mitään sellaista, mikä tuntuu vaikealta eikä tietenkään pidäkkään.
Miksi pakottaa itsensä tekemään jotakin sellasta, mitä ei halua, esim. näkemään jotakuta ihmistä, vaikka ei halua?
Tietenkin ihmissuhteiden suhteen joutuu joskus tekemään ratkaisuja, joista ei pidä, mutta jotka on kuitenkin järkeviä.
Noh, mietin sitten, että miten hän suhtautuu siihen, jos nyt soitan hänelle ja kohta on kuukausi melkein siitä, kun olen sanonu hänelle, että en halua nähdä häntä enää. Entä, jos hän ei haluakkaan minun soittavan tai ottavan enää yhteyttä?
Kun sanoin sille, että en halua tapailla/tavata häntä enää, ni hän sanoi vähän jotenkin pettyneen oloisena, että okei, moikka....
Tiedän kyllä, että jos minusta siltä tuntuu, että voisin ottaa häneen yhteyttä, ni sitten mun varmaan pitää tehdä niin ja jos hän ei halua, että otan enää yhteyttä, niin sitten tietysti mun pitää jättää hänet rauhaan.
Ja jos se soittaminen tuntuu niin isolta ja vaikealta tehtävältä, ni sitten mun pitää olla soittamatta, koska miksi pakottaa itteään tekemään jotakin sellasta, mikä tuntuu hirveän vaikeelta ja vastenmieliseltä, mitä suotta?
Tietenkin nyt olen huomannut jopa, että kerkesinpähän jo vähän ihastumaan häneen, koska hän osaa olla ihana ja suloinen, selitti kömpelöllä suomenkielellä, että haluaa tavata minua, koska tykkää minusta ja olen kuulemma kaunis....%)
Ja eihän asiaa ollenkaan pahenna, että hänkin on komea, joten nyt tuntuu, että toisaalta voisinkin nähdä häntä....Voi hyvänen aika minunki kanssa....
Näin lopuksi: tiedän kyllä, että mun pitää tehhä niinkuin ite haluan, ei pakottaa itteäni tekemään hänen suhteensa mitään sellasta, mikä tuntuu vastenmieliseltä, koska mitäpä hyvää siinäkään olisi?
Joten olen päättäny, että teen hännen suhteensa niinkuin itestäni tuntuu.
Ja tein tän avauksen tänne siksi, että kaipaan vähän muiden mielipiteitä ja neuvoja tän asian suhteen, koska minulle uusi asia on tuo kurdikulttuuri ja mulla ei ole kokemusta muista kurdeista....Ymmärrän, että kaikkia ei varmaan kiinnosta minun mieskuvioni eikä ollutkaan tarkoitus tulla niistä varta vasten tänne romaania tekemään, vaikka pitkän avauksen teinkin, sori siitä, mutta tein sen sen takia, että kaipaisin mielipiteitä tästä tilanteesta ja vinkkejä vähän teiltä kokeneemmilta, jotka olette jo kurdin kanssa pitempään seurustellu.
Pakko niitä ei ole antaa, mutta kiitollinen olen kaikista vastauksista, jopa niistä vähemmän ystävällisistäkin, koska en ole tullut tänne riitelemään kenenkään kanssa, ei ole energiaa semmoseen....;)
Nyt tuntuu siltä, että voisin nähdä häntä, mutta mietityttää tuo typerä koiraongelma mahdollisen suhteen kannalta ja mietin, että kertoisinko sen hänelle, jos satun vaikka törmäämään häneen tai soitanko hänelle.
Noh, se soittaminen tuntuu sellaselta teolta, että sitä ei halua tehdä ihan minä päivänä tahansa, joten se tuntuu jotenki vaikealta ja vaativalta, joten vielä en ole hänelle soittanut, koska en halua tehdä ihmissuhteiden suhteen mitään sellaista, mikä tuntuu vaikealta eikä tietenkään pidäkkään.
Miksi pakottaa itsensä tekemään jotakin sellasta, mitä ei halua, esim. näkemään jotakuta ihmistä, vaikka ei halua?
Tietenkin ihmissuhteiden suhteen joutuu joskus tekemään ratkaisuja, joista ei pidä, mutta jotka on kuitenkin järkeviä.
Noh, mietin sitten, että miten hän suhtautuu siihen, jos nyt soitan hänelle ja kohta on kuukausi melkein siitä, kun olen sanonu hänelle, että en halua nähdä häntä enää. Entä, jos hän ei haluakkaan minun soittavan tai ottavan enää yhteyttä?
Kun sanoin sille, että en halua tapailla/tavata häntä enää, ni hän sanoi vähän jotenkin pettyneen oloisena, että okei, moikka....
Tiedän kyllä, että jos minusta siltä tuntuu, että voisin ottaa häneen yhteyttä, ni sitten mun varmaan pitää tehdä niin ja jos hän ei halua, että otan enää yhteyttä, niin sitten tietysti mun pitää jättää hänet rauhaan.
Ja jos se soittaminen tuntuu niin isolta ja vaikealta tehtävältä, ni sitten mun pitää olla soittamatta, koska miksi pakottaa itteään tekemään jotakin sellasta, mikä tuntuu hirveän vaikeelta ja vastenmieliseltä, mitä suotta?
Tietenkin nyt olen huomannut jopa, että kerkesinpähän jo vähän ihastumaan häneen, koska hän osaa olla ihana ja suloinen, selitti kömpelöllä suomenkielellä, että haluaa tavata minua, koska tykkää minusta ja olen kuulemma kaunis....%)
Ja eihän asiaa ollenkaan pahenna, että hänkin on komea, joten nyt tuntuu, että toisaalta voisinkin nähdä häntä....Voi hyvänen aika minunki kanssa....
Näin lopuksi: tiedän kyllä, että mun pitää tehhä niinkuin ite haluan, ei pakottaa itteäni tekemään hänen suhteensa mitään sellasta, mikä tuntuu vastenmieliseltä, koska mitäpä hyvää siinäkään olisi?
Joten olen päättäny, että teen hännen suhteensa niinkuin itestäni tuntuu.
Ja tein tän avauksen tänne siksi, että kaipaan vähän muiden mielipiteitä ja neuvoja tän asian suhteen, koska minulle uusi asia on tuo kurdikulttuuri ja mulla ei ole kokemusta muista kurdeista....Ymmärrän, että kaikkia ei varmaan kiinnosta minun mieskuvioni eikä ollutkaan tarkoitus tulla niistä varta vasten tänne romaania tekemään, vaikka pitkän avauksen teinkin, sori siitä, mutta tein sen sen takia, että kaipaisin mielipiteitä tästä tilanteesta ja vinkkejä vähän teiltä kokeneemmilta, jotka olette jo kurdin kanssa pitempään seurustellu.
Pakko niitä ei ole antaa, mutta kiitollinen olen kaikista vastauksista, jopa niistä vähemmän ystävällisistäkin, koska en ole tullut tänne riitelemään kenenkään kanssa, ei ole energiaa semmoseen....;)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hellitä, lopeta jatkuva asian ajatteleminen. HIljenny, rentoudu, pysähdy, kuuntele rauhoittavaa musiikkia.. Sydämen ääni nousee pintaan ja kertoo sinulle, mitä sinun pitää tehdä. Seuraa sitä ääntä, ja kaikki tapahtuu itsestään ja parhain päin.
"Kun sanoin sille, että en halua tapailla/tavata häntä enää, ni hän sanoi vähän jotenkin pettyneen oloisena, että okei, moikka...."
Oi miten romanttista ja välittävää toimintaa! Moikka vaan sulleki ja eikun ukolle uus kiertoon! Tosimies ei jätä jäähyväisiä eikä ainakaan noin, jos et olisi trolli voisin jopa sääliä tarinaasi vaikka aika moni kohta pitääkin eräissä kurdi-suomi suhteissa paikkansa.. Ja jos mies on tosissaan ja rakastaa niin mies kyllä soittaa silloin kun on aikaa eikä vain kerran kuukaudessa/kerran vuodessa kun on jotain vailla.
Niin, terve vaan....Kumpaa oikein tarkotit, häntä vai minua? Mikäli minua, niin tuota, jos musta kerran on tuntunut, etten halua tavata häntä enää, niin eikö se ole ollut parempi sanoa hänelle suoraan? Pitäisikö minun sitten tavata häntä, vaikka en haluaisi? Mikä tuossa on ollut niin väärää? En ole missään tekstiviestissä tuota hänelle sanonut ja kun meillä ei edes ole ollut vielä mitään varsinaista suhdetta, ollaan vain tapailtu....Kyse ei ole siitä, ettenkö välittäisi tuosta henkilöstä rahtuakaan, vaan siitä, että elämässäni on tällä hetkellä tilanne, jonka takia mietin, jaksanko suhdetta tai edes nähdä ketään ja hänen kohdallaan se, että tuleeko suhteesta hänen kanssaan mitään enkä halua suhteeseen vielä, kun en tunne häntä kovin hyvin enkä tiedä, minkälainen ihminen hän on. Vielä enemmän auttaa nuo jutut siitä, minkälaisia kurdimiehet voivat pahimmillaan olla, vaikka eihän tietenkään kaikki kurdimiehet ole samanlaisia ja pahoja ihmisiä, vaikka heillä se oma kulttuurinsa ja uskontonsa onkin.
Mutta se, kun en vielä ole kerennyt tutustumaan häneen kunnolla, niin mietityttää, minkälainen hän mahtaa olla oikeasti.
Ja minä en ole mikään trolli, avauduin tänne siksi, että halusin kuulla muiden kantoja ja mielipiteitä tähän tilanteeseen, en provosoidakseni täällä ihmisiä, se on, mitä trollit tekevät....Ja mikäli nyt kritisoit ja syytit minun toimintaani, niin ihmettelen kovasti, että millä perusteella.
Jos minusta tuntuu, etten halua nähdä häntä enää, niin eikö minun silloin kannata sanoa se hänelle, kertoa, miltä tuntuu?
Jos olen hänelle niin sanonut ja syytät minua siitä, niin huhhuh, sanon minä.
Sehän on mun päätökseni, mitä teen eikä pitäisi sinun napaasi kaivaa.
Odotitko siis todella, että tapailen häntä, vaikka en halua ja menen vielä naimisiin hänen kanssaan, vaikka en halua?
Unohda se mies. Tutustu muihin, suomalaisiin, kurdeihin, venälaïsiin, kiinalaisiin, ruotsalaisiin, hottentotteihin... Ei kaikkia miehiä voi kammata samalla kammalla, joka kansallisuudessa, rodussa, värisiä ja taviksia.
Nii-in. Kuuntele ns. sydämesi ääntä, kuuntele mitä se sanoo, puolueettomasti ja rehellisesti. Jos epäröit, olet melko varmasti oikeassa.
Ja elämä sen ulkomaalaisen kanssa ei ole sen auvoisempaa kuin tavallisen suomalaisen heinähatunkaan kanssa. Ei sen huonompaakaan kun löydät "sen oikean", yhdessä tahdotte rakentaa elämän toistenne kanssa, niin ylä- kuin alamäissä.
Unohda koko juttu!
Jos haluat ulkomaalaisen miehen, niin pysy Euroopassa.