Sosiaalinen elämä

Vissiin keskiverto. Nuorempana oli oikeinkin vilkas, mutta kun lähes kaikilla kavereilla on tällä hetkellä pieniä lapsia, niin kaikki pysyttelevät enimmäkseen kotinurkissaan.

Eikä netissä mitään sosiaalisia suhteita ole.

Jos perhettä tai sukua ei lasketa, niin niukka. Muutun koko ajan erakommaksi, muttei se erityisesti mua huoleta.

Määrällisesti enemmän nettiin. Tosin ei siihenkään mitenkään kauheasti. Irl näen kavereita muutaman kerran vuodessa. Puhelimessa vähän enemmän. Teen paljon etätöitä ja vaikka näen työn merkeissä ihmisiä, en voi laskea niitä sosiaalisiksi suhteiksi.

Miks pitäis olla vilkas sosiaalinen elämä?

Hyvinkin vilkas periaatteessa, mutta käytännössä on omia työ,- lapsi ja -muita rajoitteita ettei monesti pääse toteutumaan. Monensorttisia verkostoja onneksi on eikä juuri tule tilanteita ettei olis jotain tarjolla jos haluaa jotain puuhata.

keskiverto/niukka

siinä mielessä perustuu enempi nettiin, et fb on vaan niin pirun helppo keino pitää yhteyttä kaukana asuviin vanhempiin sisaruksiin ja kavereihin,

mur

Sanoisin niukka.

Sosialisoin töissä, kun käyn kaupassa, kotona perheen kanssa ja satunnaisten koiratuttujen ja kavereiden kanssa harvakseltaan.

Kotona haluan olla rauhassa enkä oikeastaan edes tykkää vastata puhelimeen/soitella. Mutta aina jos ihmisten ilmoilla, juttelen mielelläni monien kanssa ja olen avoin. Monesti tullaan kysymään neuvoa/höpöttämään omia juttuja, kun olen jossain.

Nykyään suhteet perustuu enemmän ihan irl.

Tässä kysymyksessä on kulttuuriantropologinen ote sen lisäksi, että se vastaa kysymykseensä.

Mä olen vuosi vuodelta vetäytynyt yhä kauemmas sosiaalisesta kontekstista. Mitä enemmän mä tunnen ihmisiä ja heitä itseään, niin sitä vähemmän mä haluan heitä kohdata. Tässä on se ristiriita, että mulla on yhä suhteellisen suuri ja siten häiritsevä lähipiiri.

Miten tämän nyt asettaisi sanoiksi, jotta siitä tulisi lyhyt ja avaava sen ammottavaan tyhjyyteen, joka on tulitikkurasian kokoinen?

Ehkä olisi tultava vastaukseen sen knoppina siitä itsestään. Knoppitietous on yksityiskohtien muitamista. Mä muistan yksityiskohtia, mutta en kokonaisuutta. Mitä enemmän kokonaisuus menettää merkitystään niin sitä enemmän yksityiskohdat nousevat esille ilman minkäänlaista sidettä ympäristöönsä.

Mä olin tossa Hartmanin labrassa hetki sitten kyselemässä tietä lobotomiani icr:ään. Mä niin kuin olin odotussalissa näpläämässä fonea, mutta oikeastaan mä imin itseeni yksityiskohtia ilman kokonaisuutta. Mitä vittua mä siinä salissa näin?


(salillinen naurua)

Liiankin vilkasta--osa syynä netin mahdollisuudet työnä nessu kaikkeen outoon.
Tänä vuonna kaksi murhayritystä--elokuussa riisuin huumehörön kouluampujan
pistoolin pois --vanha hepo ja pirinarkkari ala-asteen lapsien ampumisaikeista
10 patruunaa lippaassa ja yksi jo piipussa------penskat eviä tajunneet suojauta edes,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

Kerroimhan jo-kun yx kapiane kysyi. että ku kissalla on9 henkeä ja minulla näköjäänsä enemmän---että paljonko niitä henkiä vielä on jäljellä ;)

Nyt kun sain eläkkeen ammattini vuoksi nuorempana ja seikkailuhenki seestyy
haluan elelä talvet Thaimaassa ja kesät Suomessa
Yllättävän moni thaikutar haluaa Suomen kansalaiseksi,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
MIX HEMMETISSÄ United States of Europa? Kun eräät heistä on jo käynyt Suomessa??

Joskus tuntuu liianki sosiaaliselt.
Viikol jutskaan 20 - 50 henkilön kaa per päivä, viikonloppusin 10 - 20 henkilön. Jos meen puolison duunipaikkaan, voi sananvaihto mennä sadan paremmalle puolelle. Osan kaa naamatuste, osan kaa netis/skypes.

Minkälainen sosiaalinen elämä sinulla on?

Jos vaimoa, lapsia ja muuta lähisukua ei lasketa niin se on tällä hetkellä lähes olematon. Ei kerta kaikkiaan jaksa.

Sosiaalinen elämäni on nolon huonoa :)

Vain mesessä ;P

Niukkaa on kaikin puolin.

Olematon.

Kuukauteen en lie puhunut kenenkään kanssa, paitsi kaupan kassan ja kurssin vuoksi.

Niukka. Syystä, että kaverit asuu kaukana ja ovat siis etäisyyksien päässä, työelämän ja perheen parissa aktiivisia. Jolloin semmoisen yhteisen ajan löytäminen tuntuu olevan kortilla. Joten sitten matkan varrella ollaan vetäydytty kauemmas jotenkin ikään kuin automaattisesti, aina vaan vähemmän edes etsimättä sitä yhteistä aikaa.

Puhelin on oiva väline yhteydenpidossa. Mutta ei se tietenkään korvaa sitä näkemistä. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin mä en oikeastaan kovin usein edes kaipaa mitään sosiaalista härdelliä ympärilleni. Mä olen aina ollut enemmän itekseni, kun porukoissa viihtyvä ihmistyyppi. Voi olla, että tavallaan oon joutunut kasvamaan olemaan yksikseni ja lopulta se on alkanut tuntumaan mulle itselleni ja tullut osaksi minua?

Semmonen normaali olotila.

Töissä ollessa oli ihan mukavaa olla ihmisten parissa, mutta joskus siihinkin sosiaaliseen kanssakäymiseen väsyi todella kunnolla. Pääsi kotiin töistä, niin ei halunnut enää nähdä yhtään perheen ulkopuolista ihmistä eikä ottaa mitään kontaktia. Tavallaan se työssä tuleva liiankin aktiivinen 8h putkeen kanssakäyminen kävi tosiaan henkisesti joskus työstä suoraan sanottuna. Useinpina päivinä se riitti täyttämään mun sosiaalisuuden nälkäni vallan mainiosti. Silloin kun se ei uuuttanut mua.

Mulle perhe riittää oikeastaan vallan mainiosti. Vaikka mielelläni kuulen ja vaihdan kuulumisia tuttavieni kanssa, mutta silleen ettei joku pommita joka päivä jollain asialla. Se sopii mulle. Ja netti sopii tämmöseen turinaan, kun tekee mieli turista ihmisien kanssa. Ei tarvi raahautua kaupalle jorisemaan niitä näitä ihmisien kanssa.

Ja sit kun haluaa enemmän kasvotusten kontakteja voi mennä kylään ihan omatoimisesti. :)

Erakko elämää vai ei, ihan sama kunhan se tuntuu itestä luontevalle. Ja omat voimat siihin sosiaaliseen olotilaansa riittää.