Olen ihan ihmeissäni omian ajatusteni kanssa. Viime viikonloppuna jätin poikaystäväni, sillä sain selville hänen petäneen minua. Emme kerenneet kovinkaan kauaa seurustella (4 kk), mutta olin jo rakastumassa kyseiseen mieheen. Mutta nyt kun kaikki on ohi, en tunne minkäänlaista kaipuuta, ikävää, en edes surua. Ainoastaan se v*****aa, että annoin taas kerran jonkun leikkiä tunteillani, mutta tunteita tätä miestä kohtaan ei enää ole. En edes ajttele enää häntä vaikka suhde loppui pari päivää sitten. Oliko se sittenkään rakkautta tai edes ihastusta?!Vai onko minusta tullut tunnevammainen kaikkien näiden paskajuttujen jälkeen? Onko kukaan muu kokenut samanlaisia fiilareita?!
tunnevammainen(ko)!?
4
794
Vastaukset
- kokenut
Uskon kyllä, että kiintymyksesi on ollut ihan aitoa, sillä jos olisit tunnevammainen, ei pettäminen olisi edes sattunut.
Ja voi olla, että tapahtuneesta on niin vähän aikaa, että lähinnä hoet mielessäsi "ei voi olla totta!". Ja jos ei ollut sinulla ensimmäinen kerta, niin pettymyksen tunne varmaan päälimmäisenä ja muut siellä alla.
Mutta kyllä sinä tunnet ihan normaalisti.
Pärjäile =)- mimmi
sepä siinä just onkin, että kun en edes hoe itselleni mitään...siis tyyliin, "ei voi olla totta" niin kun sanoit. No otappa noista tunteista selvää, jos niitä on kohtaan enää ollenkaan. Mut omasta mielestäni on hienoa, että pääsin yli kusipää äijästä näinkin helposti. Ei viitti kyyneleitä tuhlata tämän sortin miesten miehiin=)
- mitä
Olitte seurustellut 4 kuukautta.
Mitä ihmeen tunteita lyhyen seurustelun loppuminen pitäisi herättää?
Näitähän on jokaisella yli 20 vuotiaalla "miljoonia" takanaan. Jos niistä kaikissa nousisi jotain ihme tunteita loppuessaan niin johan olisi päät sekaisin kaikilla.
Ei muuta kuin seuraavaa koittamaan.- mimmi
Vihdoinki joku sanoo jotain järkevää! Oikeesti ajattelin tuossa vähän samoja juttuja mutta en osannu päättää että onko se "normaalia" vai ei. Nyt pitää kyllä ottaa itteesä niskasta kiinni ja lopetta tämmönen sinisilmäisyys. Tykkään itsestäni vaikka en narsisti olekaan, enkä halua pistää näin upeeta pakkausta=) pilalle tommosilla turhilla miehillä ja ajatuksilla. Joo, vähän saa tsempata itteesä(vähän kehuakin), että elämä maittas vaan paremmalle.
Soromnoo!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283