Haluaisin kertoa teille oman tarinani ja saada vertaistukea ja hyviä neuvoja tilanteeseeni.
Eli siis olemme olleet avomieheni kanssa yhdessä 3,5 vuotta. Suhde on ollut hyvällä pohjalla miltei aina mutta nyt pari kk sitten puheenaiheeksemme nousi lasten hankkiminen. Minä siis kerroin hänelle että haluaisin perheen hänen kanssaan ehkä n. parin vuoden kuluttua kun opiskeluni ovat ohi. Poikaystäväni kuitenkin vastasi tähän melko selvästi että hän ei pidä lapsista ja voi hyvinkin olla sellainen ihminen joka ei tule koskaan perhettä perustamaan. Hänellä ei ole minkäänlaisia halua tällaiseen ja ajatus suorastaan kuvottaa häntä, sitten hän sanoi että ehkä 10 vuoden kuluttua asia voi olla toinen tai sitten ei. No asia jäi päähäni pyörimään ja se ikäänkuin lakaistiin maton alle silloin kaksi kuukautta sitten kun se tuli puheeksi. Huomasin kuitenkin että asia vaivasi minua kokoajan ja mietin sitä itsekseni lähes päivittäin. Samalla huomasin että tahtomattani aloin olemaan hänellä jollakin tavalla ilkeä ikäänkuin purkaen hänelle pettymystäni siitä että hän ei halua välttämättä halua koskaan perhettä. Tiedän että se on ollut tyhmää koska minun on kunnioitettava hänen mielipidettään ja myös järjellä ajateltuna tiedän että en voi purkaa pettymistä häneen näin ja yrittää väkisellä muuttaa häntä. Silti alitajuisesti olen ollut hänellä ilkeä ja nalkuttanut yms ja jotenkin "viilentänyt" tunteitani häntä kohtaan.
No nyt eilen hän otti puheeksiaiheeksi suhteemme koska meillä on mennyt niin huonosti viimeiset pari kuukautta vain riitaa, nalkutusta yms. Juttelimme siitä miten epäsopuisaa meillä on viime aikoina ollut ja miten suhde ei ole enää toimiva. Myös seksi ja läheisyys on jäänyt vähemmälle. Poikaystäväni ehdotti pitäisikö meidän erota koska näyttää että siltä että riitelemme jatkuvasti ja että tulevaisuuden suunnitelmamme ovat täysin erilaiset. Hänen mielestään minun pitäisi luopua hänestä koska hänellä ei ole antaa minulle sitä perhettä jonka haluan. Silti hän käyttää aina välillä lasten hankkimisesta keskusteltaessa sanaa " ei voi koskaan tietää muuttuuko ajatukset" ja tämä saa minussa taas herämään edes sen pienen toivon kipinän.
Olen aivan rikki, kun voisi ajatella vain järjellä niin tietenkin eroaisimme ja etsisimme sitten ajallaan kumppanit jotka vastaavat tarpeitamme mutta ei kun on ne tunteet. Haluaisin niin jatkaa hänen kanssaan ja tyhmyyttäni toivon että hän muuttaisin mielensä perheen perustamisen suhteen ja haluaisi niitä lapsia sitten parin vuoden päästä mutta entä jos tilanne on silloin sama eikä hän edelleenkään halua ja voisinko nyt jatkaa hänen kanssaan kokoajan odottaen ja jännittäen että hetki lähenee. Olemme 25 ja 26 vuotiaita ja tiedän että hänen ikäisellään miehellä ei nyt välttämättä ole tuossa iässä sellaiset asiat mielessä mutta silti hänen mielipiteensä on todella jyrkkä asian suhteen ja pelkään että se ei tule muuttumaan. Jos hän olisi sanonut edes jotain että "katsotaan sitten parin vuoden päästä" mutta nyt hänen mielipiteensä on melko selvä. Itse en myöskään halua häntä painostaa/ pakottaa mihinkään tietenkään. Lisäksi sairastan itse sairautta jossa lapsien hankkimistä ei saisi mielellään jättää yli 30 vuotiaaksi siksi asia aiheuttaa minulla harmia jo nyt enkä voi olla sillä asenteella että odottaisin hänen muuttaman mielensä ehkä sitten 10 vuoden päästä niinkun hän itse sanoo.
Tiedän että tarinaani lukevat varmasti ajattelevat että minun olisi helpointa luovuttaa ja jatkaa omaa elämääni omien haaveideni kanssa mutta kun haluan vaan hänet, en ketään muuta. En voi kuvitella elämääni ilman häntä. OIen aivan palasina, unelmani ovat haihtuneet..
Eli siis olemme olleet avomieheni kanssa yhdessä 3,5 vuotta. Suhde on ollut hyvällä pohjalla miltei aina mutta nyt pari kk sitten puheenaiheeksemme nousi lasten hankkiminen. Minä siis kerroin hänelle että haluaisin perheen hänen kanssaan ehkä n. parin vuoden kuluttua kun opiskeluni ovat ohi. Poikaystäväni kuitenkin vastasi tähän melko selvästi että hän ei pidä lapsista ja voi hyvinkin olla sellainen ihminen joka ei tule koskaan perhettä perustamaan. Hänellä ei ole minkäänlaisia halua tällaiseen ja ajatus suorastaan kuvottaa häntä, sitten hän sanoi että ehkä 10 vuoden kuluttua asia voi olla toinen tai sitten ei. No asia jäi päähäni pyörimään ja se ikäänkuin lakaistiin maton alle silloin kaksi kuukautta sitten kun se tuli puheeksi. Huomasin kuitenkin että asia vaivasi minua kokoajan ja mietin sitä itsekseni lähes päivittäin. Samalla huomasin että tahtomattani aloin olemaan hänellä jollakin tavalla ilkeä ikäänkuin purkaen hänelle pettymystäni siitä että hän ei halua välttämättä halua koskaan perhettä. Tiedän että se on ollut tyhmää koska minun on kunnioitettava hänen mielipidettään ja myös järjellä ajateltuna tiedän että en voi purkaa pettymistä häneen näin ja yrittää väkisellä muuttaa häntä. Silti alitajuisesti olen ollut hänellä ilkeä ja nalkuttanut yms ja jotenkin "viilentänyt" tunteitani häntä kohtaan.
No nyt eilen hän otti puheeksiaiheeksi suhteemme koska meillä on mennyt niin huonosti viimeiset pari kuukautta vain riitaa, nalkutusta yms. Juttelimme siitä miten epäsopuisaa meillä on viime aikoina ollut ja miten suhde ei ole enää toimiva. Myös seksi ja läheisyys on jäänyt vähemmälle. Poikaystäväni ehdotti pitäisikö meidän erota koska näyttää että siltä että riitelemme jatkuvasti ja että tulevaisuuden suunnitelmamme ovat täysin erilaiset. Hänen mielestään minun pitäisi luopua hänestä koska hänellä ei ole antaa minulle sitä perhettä jonka haluan. Silti hän käyttää aina välillä lasten hankkimisesta keskusteltaessa sanaa " ei voi koskaan tietää muuttuuko ajatukset" ja tämä saa minussa taas herämään edes sen pienen toivon kipinän.
Olen aivan rikki, kun voisi ajatella vain järjellä niin tietenkin eroaisimme ja etsisimme sitten ajallaan kumppanit jotka vastaavat tarpeitamme mutta ei kun on ne tunteet. Haluaisin niin jatkaa hänen kanssaan ja tyhmyyttäni toivon että hän muuttaisin mielensä perheen perustamisen suhteen ja haluaisi niitä lapsia sitten parin vuoden päästä mutta entä jos tilanne on silloin sama eikä hän edelleenkään halua ja voisinko nyt jatkaa hänen kanssaan kokoajan odottaen ja jännittäen että hetki lähenee. Olemme 25 ja 26 vuotiaita ja tiedän että hänen ikäisellään miehellä ei nyt välttämättä ole tuossa iässä sellaiset asiat mielessä mutta silti hänen mielipiteensä on todella jyrkkä asian suhteen ja pelkään että se ei tule muuttumaan. Jos hän olisi sanonut edes jotain että "katsotaan sitten parin vuoden päästä" mutta nyt hänen mielipiteensä on melko selvä. Itse en myöskään halua häntä painostaa/ pakottaa mihinkään tietenkään. Lisäksi sairastan itse sairautta jossa lapsien hankkimistä ei saisi mielellään jättää yli 30 vuotiaaksi siksi asia aiheuttaa minulla harmia jo nyt enkä voi olla sillä asenteella että odottaisin hänen muuttaman mielensä ehkä sitten 10 vuoden päästä niinkun hän itse sanoo.
Tiedän että tarinaani lukevat varmasti ajattelevat että minun olisi helpointa luovuttaa ja jatkaa omaa elämääni omien haaveideni kanssa mutta kun haluan vaan hänet, en ketään muuta. En voi kuvitella elämääni ilman häntä. OIen aivan palasina, unelmani ovat haihtuneet..
Vastaukset 28
Vanhimmat
neuvo 1 Käy lääkärissä ja selvitä, mikä on todellinen riski, jos siirrät ensiraskautta esim. 35-vuotiaaksi asti. Se on yksin oma etusi. Vaikka jättäisit tämän miehen, uuden isäehdokkaan etsiminen voi viedä vuosia.
Kuulostaa että siirtänyt vastuun sairaudestasi miehellesi, oletat että hänen pitäisi muuttaa sen vuoksi oma mielipiteensä. Ei mene näin, miehesi on syytön sairauteesi, ja hänellä on oikeus mielipiteeseensä omasta vanhemmuudestaan sairaudestasi riippumatta.
Miehesi ei halua lapsia nyt. Hänen mielipiteensä voi muuttua tulevaisuudessa mutta ei kuukaudessa, ei vuodessakaan, ehkä viiden vuoden päästä. Ihmiset muuttavat mieltään lapsien tekemisestä vanhempana, yli kolmekymppiset miehet ajattelevat toisin kuin nuorempana.
-> Jos mies ei halua lapsia, niitä ei tehdä. Lapsilla on oikeus syntyä liittoon, jossa molemmat vanhemmat haluavat lasta. Liitot, joissa on lapsia miehen vastustuksesta huolimatta, eivät toimi, katkeruus pakollisesta isyydestä on vuosia kestävä ongelma, ehkä jopa koko miehen elämäniän kestävä. -> avio-ongelmia, lasten kärsimystä, ero....
Ristiriita, jossa toinen haluaa lapsia, toinen ei, on oikeutetusti päätettävä ei-haluavan hyväksi. Jokaisella miehellä on oikeus päättää itse omasta vanhemmuudestaan, riippumatta kumppaninsa mielipiteestä.
Arvosta miestäsi. Hän on rehellinen, suora ja vahva. Monet miehet taipuvat naisen mielipiteeseen oman tahtonsa vastaisesti, ja taas ollaan tilanteessa jossa lapsilla on katkera isä tai vaimolla katkera puoliso.
Olet tilanteessa, jossa joudut päättämään, oletko valmis elää tämän miehen kanssa elämääsi ilman lapsia.
Jos kyllä, luovu haaveistasi ja tee miehelle selväksi että hyväksyt hänen mielipiteensä. Anna miehelle aidosti anteeksi ja rakenna teille hieno elämä kahdestaan. Mies voi sanoa, että ei halua lapsia koskaan, koska nyt aidosti niin luulee. Tee uusi tilannekataus about kun täytätte 30. Jos tilanne on silloin sama, joudut jättämään miehen, jos haluat itse lapsia.
Jos 100% haluat lapsia nyt, joudut ottamaan eron tästä miehestä.Ja alat etsiä kumppania, joka haluaa isäksi.
Tilanteet eivät ole näin yksinkertaisia, mutta ehkä tässä on suuntaa, miten edetä.
Kiitos sinulle hyvistä näkövinkkeleistä asiaan .
Haluan kuitenkin vielä korostaa että kun olemme keskustelleet lapsi asiasta emme ole missään vaiheessa vetäneet sairauttani tähän asiaan mukaan eli siis en edes tiedä tietääkö mieheni loppupeleissä miten tämä sairaus ja raskaus edes liittyvät toisiinsa vaan olen tuonut lapsien haluamiseni esille ihan yleiseen haluuni olla äiti ja saada perhe hänen kanssaan. Kertonut että olen aina haaveillut äitiydestä ja sen tuomista asioista. Nimenomaan en ole halunnut tuoda asiaa esille sairauteni näkökulmasta etten ahdistaisi häntä asialla liikaa.
Ehkä minun kannattaa tehdä itseni kanssa "hiljainen sopimus" jossa katson muuttuvatko hänen mielipiteensä asian suhteen tässä parin vuoden aikana. Vaikka hankalaa se varmasti tulee olemaan koska asia on takaraivossa kokoajan mutta pitäisi varmaan ajatella että en ole niitä lapsia itsekkään vielä nyt haluamassa vaan tosiaan silloin parin vuoden päästä. Ja en missään nimessä halua lasta sellaisen miehen kanssa joka taipuisi tahtooni ilman omaa haluaan hankkia lapsia koska kyseessä on niin iso asia että molempien on sitä haluttavat puhtaasti omasta sydämmestään. Ja sen tiedän varmaksi että mieluummin jätän hänet kuin elän hänen kanssaan lapsettomana koko ikääni sillä äitiys on minulle niin suuri haave.
Kyllä tuossa iässä on jo miehelläkin hyvä käsitys siitä, haluaako lapsia vai ei.
Jos sinä haluat lapsia ja miehesi ei, niin ei siinä ole kompromissia tehtävissä, miehesi on ihan oikeassa, teidän pitäisi erota.
Hei Katariina, arvostaisit tosiasiaa että mies on ollut rehellinen sinua kohtaan kertoessaan ettei koskaan halua lapsia.
Sinä haluat perheen miehen kanssa joka todella haluaa isäksi ja arvostaa rakentamaanne pientä yhteiskunnan solua yksikkonä.
Sinulla ei ole kovin mota vaihtoehtoa. Joko jatkaa nykyisen miehen kanssa, lapsettomana tai antaa miehen mennä ja etsiä toinen joka on valmis samoihin asioihin kuin sinä.
Tosiasia on että ihmiset jotka tahdostaan haluamatta hankkiutuvat isäksi/äidiksi, eivät aina ole parasta mahdollista vanhempi-materiaalia.
Sinun on aivan tarpeetonta muuttua ilkeäksi ja katkeraksi sisältäpäin. Tiedät nyt vaihtoehdot joten voit hyvin harkiten ja huolellisesti päättää mihin suuntaan kuljet tulevaisuudessa.
Sitähän tämä elämä on. Vaihtoehtojen punnintaa, valintojen tekemistä oikeilla ja parhailla tietämillään tuloksilla ja elämistä juuri omien valintojen kanssa!
Totta, elämä on päätöksien tekemistä kun vain osaisi tehdä oikean päätöksen katumatta sitä. Ja kun asian vakavuus tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta eteeni ja koko tilanne tuntuu vieläkin kahden itkuisen ja sumuisen päivän jälkeen aika epätodelliselta.
Osaan kyllä arvostaa mieheni rehellistä mielipidettä asian suhteen mutta en voi sille mitään että pettymys on niin kovin suuri koska minulla on tähän asti ollut niin suuret kuvitelmat ja tulevaisuuden näkymät meidän suhteen. Ennen tätä lapsi keskustelua en edes osannut kuvitella että tällaiset surun päivät olisi vielä edessä jossa mietimme eroamista. Kaikki on tuntunut niin hyvältä ja oikealta ennen tätä. Yritän olla katkeroitumatta sisältäpäin koska voin ajatella asiaa toisinpäin että minä pilaan mieheni haaveet lapsettomasta elämästä yhtä lailla kun hän minut haaveeni perheen perustamisesta.
Meillä on ollut vielä viime vuoden alusta lähtien selvää että muutamme toiselle paikkakunnalle hänen työnsä perässä ja olemme katselleet asuntoakin jo sieltä. Nyt kuitenkin olemme yhdessä miettineet että emme lähde yhdessä ennenkuin tiedämme miten suhteemme käy. Toisaalta olisi jo nyt helpompi päästää irti kuin lähteä hänen mukaansa ja tulla tyyliin vuoden päästä kimpsuineen tänne takaisin jos tilanne olisi mennyt tästäkin vielä mahdottomammaksi ja päättäisimme erota.
Mikähän tarkoitus tälläkin on kun vihdoin tuntuu löytyneen oikean kumppanin niin matto vetäistään jalkojen alta. Kai kaikella on tarkoituksensa kun vain tietäisi miksi miksi ja miksi :(
Kerro miehellesi heti avoimesti sairaudestasi ja siitä, miten se vaikuttaa lastensaantiinsi. On tärkeää, että hänkin on perillä sinun tilanteestasi.
Jos mies ei todellakaan halua lapsia, ei suhteeseen ehkä kannata jäädä. Sinä yksin tiedät, oletko valmis elämään miehesi kanssa lapsetonta elämää vai onko toiveesi lapsista kuitenkin suurempi.
Muista myös, että teille voi jossakin vaiheessa tulla ero ja silloin sinä et ehkä enää ehdi löytämään uutta kumppania ja perustamaan perhettä hänen kanssaan. Mies voi kuitenkin muuttaa mielensä vielä vuosikymmentenkin kuluttua.
Niimpä. Miehillä on helppoa kun niitä lapsia voi saada sitten vanhempanakin jos ei jostain terveydellisistä syistä ole sitten lapseton. Naisilla tilanne kuitenkin hieman eri, ikää tulee kokoajan lisää ja kello käy.
Siitä olen aivan varma että lapsi unelmastani en yhdenkään miehen takia luovu vaikka kuinka rakastaisi. Haave on kuitenkin niin suuri enkä voi kuvitella olevani koko elämääni lapseton. Kun vain osaisi päättää jäädäkö vielä hetken aikaa odottelemaan hänen mahdollista mielensä muuttumista vaiko uskoa sen olevan turhaa ja lähteä heti? Vaikka olen kyllä melkeinpä toivoni menettänyt hänen ajatustensa suhteen kerta hän on valmis eroamaan tämän tilanteen takia ja sanoo että odotan turhaan. Kuitenkin sitten ei voi varmaksi luvata mitään koska ei yksinkertaisesti itsekkään ole loppupeleissä kuitenkaan vielä varma.
Onko teillä kokemusta ovatko miehet muuttaneet mieltään kun ovat hieman vanhenneet vai onko jo 26-vuotias mies tarpeeksi vanha muuttamaan mieltään koska ei kuitenkaan enää mitään teinejä olla. No se varmasti on kovin yksilöllistä mutta onko teillä mitään kokemuksia?
Meillä meni niin, että mies (silloin n. 27v) sanoi, ettei luultavasti ikinä halua lapsia. Itse tiesin kuitenkin haluavani jossakin vaiheessa, ei kuitenkaan ihan heti, vaan muutaman vuoden kuluttua.
Kerroin rehellisesti toiveeni ja sanoin myös kunnioittavani hänen ratkaisuaan. Kerroin myös selvästi ja rauhallisesti, riitaa haastamatta, etten aio jäädä suhteeseen, jos tulevaisuuden toiveemme ovat niin erilaiset perheen suhteen.
Mieheni mietti asiaa pari päivää ja totesi, että lapsi on tervetullut, ei silloin heti, mutta tulevaisuudessa kyllä.Lapsi on nyt teini ja ihanaa on ollut.
Ole rehellinen, älä piilottele toiveitasi, älä pakota, kiristä ja kiukuttele toista taipumaan tahtoosi. Älä anna vain ajan kulua ja toivo, että kaikki järjestyy. Vaadi vastaus vaikka viikon kuluessa.
Jos ette halua samoja asioita, lähde, sillä olet vielä nuori eikä 3,5 vuotta kuitenkaan ole hirveän pitkä suhde. Onnea.
Voisin alkaa sinun uudeksi mieheksi ja antaa sinulle oman perheen lapsinemme. Ota yhteyttä tätä kautta.
Voi kun se olisikkin noin helppoa mutta kiitos vaan tarjouksesta. Valitettavasti joudun sen nyt kuitenkin hylkäämään.
Kirjoituksesi perusteella näyttää siltä, että poikaystäväsi on teistä se harkitsevampi yksilö. 25 tai 26 -v. on aika nuori isäksi, jos opinnot, ura ja asuntolaina-asiat ovat alkutekijöissään.
Toisen sanaan kannattaa uskoa. Jos hän sanoo, ettei ehkä koskaan halua lapsia - näin voi hyvin olla.
Tuntuu, että suhteenne on rasittunut muillakin asioilla tai nämä asiat ovat tuoneet siihen riitaa. Jos tilanne on tässä vaiheessa se, että ero tulee puheisiin - niin ajankohta ei ole missään nimessä otollinen lapsille, eikä ehkä ole sitä pitkään aikaan.
Sinulla on täysi oikeus lopettaa suhde, jos haluat eri asioita kuin poikaystäväsi. Jokaisella on oikeus onnen tavoitteluun.
kuuntele sydämesi ääntä,olen satavarma että löydät sellaisen miehen joka haluaa lapsia kanssasi ja on vähintään yhtä hyvä jos ei parempi mies sinulle.Kaloja riittää meressä.Itseltäni meni kymmenen vuotta elämästä hukkaan kun en kuunnellut omaa sydäntäni ja nyt kaduttaa niin vietävästi.
Nimim.Mieti mitä haluat: Miehelläni on jo ura ja vakityöpaikka ja niinkuin aiemmin mainitsin niin itsekkin haluaisin niitä lapsia vasta parin vuoden päästä kun omat opiskeluni ovat ohi. Ja oikeastaan meidän ei ole edes tarvinnut edetä tässä lapsi keskustelussa näihin taloudellisiin näkökulmiin koska hän on ilmaissut mielipiteensä lapsiin varsin selvästi ihan yleisellä tasolla.
Sepä tässä kamalinta onkin että suhteessa ei ole muuta ongelmaa vaan kaikki mikä nyt on pielessä johtuu nimenomaan tästä lapsi asiasta ja sen tuomista eri mielisyyksistä ja omasta pettymyksestäni asiaan joka tulee esille omassa käytöksessäni tahtomattani toista kohtaan. Jos tämä asia ei olisi tullut nyt esille kaikki olisi varsin hyvin ja eläisimme samalla tavalla kuin ennenkin.
Nimim. Sydämen asialla: Haluaisitko kertoa tarkemmin liittyykö tämä hukkaan mennyt aikasi jotenkin lasten hankintaan vai ylipäätään huonoon parisuhteeseen? Tätä itsekkin pelkään että en osaa päästää suhteesta irti ja vuodet vierii ja kohta on liian myöhäistä, tällaisen asian kanssa eläminen/miettiminen päivä kerrallaan on vaan aika hankalaa..
Heittäydy raskaaksi... Jos ero tulee, niin tulee. Jos lapsi ei hälle kelpaa, niin pärjäät kyllä yksinkin. Jotkut meistä eivät vain ole ns lapsirakkaita ennekuin oman saavat. Tai keskustele, miksi ajatus inhottaa. Jos hän on satavarma ettei lapsia ja sinä haluat, niin uuden miehen etsintään. Kerro eron syy hälle ennen kuin alat tehdä lähtöä
Älä kuuntele tuollaisen vastuuttoman ihmisen ehdotuksia. Heittaydy raskaaksi eli äpäriä tekemään, voi kauhia. Yhteiskunnan varoilla sitten loisimaan. Ei tuommoinen peli vetele. Itsekästä on hankkia lapsi(a)vain omasta mielihalusta. Siitähän on kysymys, jos pitää äpäriä syytää naailmaan. Sairaudesta:onko PERINNÖLLINEN? Ei lapsia, jos periytät jotain sairautta ja olet vielä TIETOINEN siitä. Et kait ole salannut sairauttasi miesystävältäsi? Sekin vielä, mitähän muuta vielä on mahdollisesti piilossa, jos näin on. Olisi syytä mennä vihille tai erota kokonaan. Parempi elellä yksin ellei avioliittoon halua.
Äpärä on todella loukkaava ilmaus jota ei ikinä pitäisi käyttää. Toiseksi avoliitossa ei ole mitään moitittavaa.
Siitä tosin olen samaa mieltä että jos sairautesi on perinnöllinen niin raskautta kannattaa miettiä. Olen itse saanut vanhemmiltani perinnöllisen sairauden, se ei tapa mutta kivut ovat olleet kiduttavia. Kivuissa elävälle on täysin turha puhua mitään elämän lahjasta. Biologisen äitiyden lisäksi on myös muita vaihtoehtoja.
Sairaus on kyllä miehen tiedossa ollut heti seurustelun alusta lähtien ja se ei ole perinnöllinen eli se ei ole este lapsen hankinnalle. Lapsen hankinnalle ei ole tällä hetkellä muuta tiedossa olevaa estettä kuin se että mies ei lasta halua.
Raskaaksi en missään nimessä hankittuisi "salaa", päätöksen on oltava meidän yhteinen ja sellainen että kumpikin sitä haluaa. Mitään epärehellistä en ala asian suhteen tekemään, mieluummin eroan.
Meillä oli aika sama juttu poikaystäväni kanssa. Paitsi etten minä halunnut lapsia ja hän halusi. Erosimme sitten äskettäin, koska alkoi tuntua todella pahalta, kun ei voinut enää suunitella yhtestä tulevaisuutta. Oltiin oltu neljä vuotta yhdessä ja opiskellut alkavat molemmilla olla loppusuoralla. Sitten huomasimme ettei yhteistä tulevaisuutta voinut enää suunnitella, kun toinen halusi lapsia ja toinen ei. Tuntui pahalta, kun lähipiirissä alkoivat ihmiset mennä naimisiin ja perustamaan perhettä ja kun oma suhde oli siinä tilassa että "vaan seurustellaan" eikä toisen kanssa voinut enää rakentaa yhteistä tulevaisuutta.Yhteisen tulevaisuuden puuttuminen alkoi pikku hiljaa tulemaan kaikessa meidän väliimme ja lopussa se pyöri vain jatkuvasti päässä.
Erottiin äskettäin ja tällä hetkellä ero tuntuu todella pahalta, mutta vielä pahemmalta minusta tuntuisi hankkia lapsia. En tiedä milloin olen pääsemässä yli tästä kaikesta, mutta kai aika parantaa haavat. Ehkä. Nyt jälkiviisaana ajattelen ettei olisi pitänyt ruveta seurustelemaan miehen kanssa jolla oli erillaiset suunnitelmat lasten teon suhteen, mutta suhteen alussa poikaystäväni ei ollut aivan varma haluaako hän lapsia vai ei. Minä olen ollut varma kannstani. En tietenkään tiedä jos mielipiteeni muuttuu kymmenen vuoden kuluttua, mutta emme jotenkin voineet jäädä odottelemaan sitä josko mielipiteeni sattuisi muuttumaan.
Jatkossa ajattelin tapailla vain miehiä jotka eivät halua lapsia, mutta vielä en pysty ajattelemaan muita kuin entistäni minulla on valtava ikävä häntä ja rakastan häntä vielä todella paljon.
"Tuntui pahalta, kun lähipiirissä alkoivat ihmiset mennä naimisiin ja perustamaan perhettä ja kun oma suhde oli siinä tilassa että "vaan seurustellaan" eikä toisen kanssa voinut enää rakentaa yhteistä tulevaisuutta.Yhteisen tulevaisuuden puuttuminen alkoi pikku hiljaa tulemaan kaikessa meidän väliimme ja lopussa se pyöri vain jatkuvasti päässä."
Kiitos kirjoituksestasi. Nämä kirjoittamasi lauseet ovat kuin suoraan oman pääni sisältä tällä hetkellä, en kerta kaikkiaan voi olla suhteessa enää samalla tavalla ja motivaatiolla kuin ennen tätä asiaa mutta suuresta rakkauden tunteesta kumppaniani kohtaan en ole tarpeeksi vahva lähtemään suhteesta vaikka kuinka sitä haluaisin ja koko pitkän syksyn miettinyt, tuntuu että edelleen elättelen kokoajan turhaa toivoa asian suhteen. Viimeksi tänään asia ollut puheena ja mies edelleen käyttää lausetta" en tiedä mikä tilanne on 10 vuoden päästä,haluanko vai en".
Itsekkään en osannut ottaa asiaa puheeksi heti suhteen alussa kun oma "biologinen kello" ei vielä siinä vaiheessa tikittänyt juuri ollenkaan ja asia ei muutenkaan ollut itselleni siinä vaiheessa haluamieni asioiden kärkipäässä (opiskelut alussa yms..)
Toivottavasti olisin jossakin vaiheessa yhtä vahva kuin sinä ja pystyisin ottamaan seuraavan askeleen eteenpäin vaikka se pahalta tuntuukin. Toivon sinulle pikaista toipumista erosta, toivottavasti löydät kumppanin joka haluaa samoja asioita kuin sinä. Itsekkin aion seuraavassa suhteessa tehdä lapsi asian selväksi heti.
Aika kuluu oikeasti nopeasti. Sen haluan sanoa.
Ihmettelen ehkä eniten sitä, miksi poikaystäväsi tuntuu olevan niin passiivinen tässä tilanteessa.
En toki tunne tilannetta enempää joten mahdotonta spekuloida sen enempää, mutta jotenkin minulle tuli sellainen fiilis että lopulta asia ratkeaa siihen että poikaystävä laittaa järkevänä ja ehkä järjellisesti enemmän ajattelevana suhteen poikki.
Ap, minulla on sellainen tunne että teillä ei ole tulevaisuutta. Ei ainoastaan lapsikysymyksen takia, vaan poikaystäväsi asenteen takia. Et varmaankaan pysty kunnioittamaan hänessä sitä, että hän karsastaa ajatusta lapsesta niin paljon että olisi valmis päästämään sinusta irti sen takia. Että hän ei halua toteuttaa sinun suurta haavettasi.
Minusta hänen pitäisi auttaa sinua ratkaisemaan asia, jos hän rakastaa sinua ja ajattelee sinulle parasta mahdollista tulevaisuutta. Hänen pitäisi lopettaa suhde sinun puolestasi. Hän ei kuulosta kovin sitoutuneelta muutenkaan.
Pystyykö hän oikeasti aidosti seurustelemaan täysillä kanssasi hyvällä omallatunnolla, kun tietää että sinä 100%:n varmasti haluat lapsia, ja suhteellisen pian? Hän ei voi nähdä tulevaisuuttanne yhdessä, enempää kuin sinäkään.
Tätä mietin... Ja olet itsekin tainnut jo päätyä eroon sydämessäsi.
Silloin kun tämä lapsi asia tuli puheeksi ja huononti parisuhteen tilannetta niin poikaystävä oli sillä kannalla että meidän täytyy erota koska haluamme niin eri asioita ja vielä viimeisimmässä keskustelussa hän kysyi minulta olenko koskaan miettynyt olevani väärän miehen kanssa eri tulevaisuuden suunnitelmiemme takia.
Mutta kun häneltä olen kysynyt että onko hän miettinyt olevansa sitten väärän naisen kanssa koska tulevaisuudensuunnitelmamme ovat niin erilaiset ja kysynyt miksi hän ei lähde tästä parisuhteesta pois niin vastaus on " siksi koska olen tyytyväinen tähän suhteeseen ja tämä mitä meillä on riittää varsin hyvin tällä hetkellä mutta tulevaisuudesta en kuitenkaan osaa millään sanoa muuttuuko mieli asian suhteen ja pelkää kuitenkin että ei pysty antamaan minulle haluamaani" eli en oikein lukuisista keskusteluista huolimatta pääse hänen ajatuksiinsa täysin.
Tilanne on siis se että hän on heittänyt minulle ns."pallon" päättää jatkanko hänen kanssaan yhteistä elämää ja odottelen mahdollista mielen muutosta vai lähdenkö pois..Melko varmasti siksi hän ei päätä suhdetta koska ei ole täysin varma muuttuuko hänen mielensä asioiden suhteen ajan kuluessa.Jos hän 100% varma olisi että ei, niin hänet tuntien suhde olisi hänen päätöksestään päättynyt asian tullessa väliimme.
Opiskele ensin ja käy muutama vuosi töissä,matkustelkaa, harrastakaa, hanki lapsi vasta kymmenen vuoden kuluttua. Silloin on varmaan kaverillesikin tullut vauvakuume.
Tyttäreni rakastui kolmikymppisenä itseään viisi vuotta vanhempaan mieheen ja olisi halunnut lapsia heti. Mies ei halunnut, koska oli sitä mieltä että oli jo liian vanha isäksi ja he elivät monta vuotta on-off suhdetta. Mutta he eivät voineet elää erossa toisistaan ja lopulta mies suostui alkamaan isäksi.
Isä jopa jäi vanhempainvapaalle puoleksi vuodeksi kun tyttäreni meni takaisin töihin eikä mies voi ymmärtää itseään kuinka hän on kiintynyt nyt parivuotiseen naperoonsa.Joskus heitä molempia huolettaa tulevaisuus ja murehtivat etukäteen aikaa jollain lapsi on murrosiässä ja he itse silloin yli viisikymppisiä.
"Opiskele ensin ja käy muutama vuosi töissä,matkustelkaa, harrastakaa, hanki lapsi vasta kymmenen vuoden kuluttua. Silloin on varmaan kaverillesikin tullut vauvakuume."
Ja mitä jos mies ei silloinkaan halua lapsia?
Ei hyvänen aika tuollaisia asioita voi lykätä 10 vuodella. Helppohan se on sanoa, että odota 10 vuotta ja toivo että asia muuttuu, kun siinä ei ole omat lapset tulilinjalla.
Kannattaa lisäksi muistaa, että lapsia ei noin vain tehdä, niitä saadaan. Kaikki ei saa vaikka haluaisi. Ihan senkään takia lapsenteon yrittämistä ei kannata lykätä lähelle "parasta ennen" päiväystä jos itsellä vauvakuume jo on. Lapsettomuushoidoissa saattaa vierähtää vuosi jos toinenkin jos niin huonosti käy ettei tärppää naturel.
Jos nykyinen mies ei halua lapsia ja noin jyrkästi sen sanoo, ei se mieli siitä muutu, älä sen varaan laske. Elämä on päätöksiä. Mieti ja ole itsekäs, muuten vain katkeroidut jos roikut suhteessa miehen kanssa eikä hän sitten kuitenkaan ikinä lasta haluakaan, tai mikä pahinta, sitten kun olet jo lähes liian vanha, et tulekaan raskaaksi normaalisti.
Toivottavasti saat omat ajatuksesi selkeiksi.
Olen sen tämän lapsi asian esiin tullessa jo heti päättänyt että en aio odottaa 10 vuotta vaikka se varmasti miehelle hyvin passaisi että lapset vasta sillon EHKÄ hankittaisi, en aio odottaa edes paria vuotta hänen päätöstään asian suhteen. Yksi syy tähän on juurikin se että lapsia todella saadaan eikä tehdä. En aio ottaa sitä riskiä että odotan liian vanhaksi ja mies ei ehkä edelleenkään lapsia halua..
lähde ihmeessä löydät vielä miehen jolla on samanlaiset haaveet elä ajattele että miehesi oli väärä "valinta" hän oli juuri se oikea sillähetkellä elämää :) elä jää odotteleen se alkaa oleen se kolmekymmentä melko rajapyykki kuitenki varsinki jos toiveena on useampikin lapsi etkä varmaan ihan vuoden välein tahdo olla raskaana ehdit vielä hyvin löytää miehen joka tahtoo samaa
Nykyään kaikki järkevät hankkii ne lapset yli 30v! Mies jättää sut kuitenkin,jos pakotat hänet vastoin tahtoaan isäksi.Nähty lähipiirissä.KYLLÄ MOLEMPIEN PITÄÄ HALUTA LAPSIA.EI VAIN NAISEN.
Haloo.. Naisten hedelmällisyys laskee, kun ikää on yli30.. Eikä niitä lapsis voi tilata.. Ei niitä välttämättä tule, vaikka haluaisikin. Sano ap miehellesi, että jätät hänet, ellei lapsi mahdu suhteeseenne. Jos sulle kelpaa pelkkä mies, niin ok, mutta mies saatta , anteeksi vain, jättää sut sitten 10v kuluttua, kun haluaakin lapsia jonkun toisen naisen kanssa, joka jstkin syystä kohtasi ja sitten sinä olet jo 40 v...alahhan siinä sitten etsiä miestä, joka haluaa lapsiai.. Sulle menee aikaa ennenkuin hyvän miehen löydät, ja oletkin 45v etkä enää raskaaksi tule... MIETI ennenkuin jatkat miehes kanssa, jos itse haluat lapsia. Miehen kyllä uudenkin löydät, joka haluaa juuri kanssasi perheen perustaa.. Uskon niin