Itsellä on nyt eropaperit jo yhdessä laitettu oikeuteen ja asuntoasiatkin alkaa lutviutumaan. Itse en olisi halunnut erota vaikka minä sitä ehdotinkin, mutta vaimo ei sitä olisi koskaan tehnyt vaan hän olisi jatkanut samalla linjalla minua kohtaan eli tyyliin "onhan tuo tuossa, mutta emmä sitä rakasta enää". Näinhän ei sitä itse sanonut, mutta huomaahan sen, jos intohimo on kadonnut kokonaan.
No asian tynkään. Yksi ystäväni sanoi aikoinaan, että mikä on rakkauden vastakohta? No tähän tietysti vastasin, että viha. Eipäs olekaan vaan valinpitämättömyys. Tuo on niin totta. Vielä vähän aikaan sitten itkeskelin itsekseni ja maalailin pilvilinnoja, josko mentäisiin vielä joskus yhteen.
Nyt ihan muutamassa kuukaudessa tuli muutos. Ei ole vihaa, kaipuuta tai muutakaan vaan ainoastaan sellainen "ihan sama"-fiilis. Nyt on tosi hyvä olla ja homma etenee eteenpäin. Saa oman omakotitalon ja puuhailla mitä huvitta välittämättä muista. Aivan loistava asia.
Ainoa mikä ongelma asiassa on tää ärsyttävän ja välillä piinaavan viriili seksuaalivietti. Seksiä pitäisi saada useammin kuin saa ja joka päivä ei pitäisi baarissakaan juosta sitä hakemassa. Tuohon kun saisi ratkaisun, niin elämä olisi hienoa. Voishan sitä vakio deittikumppanin hankkia varmaan, mutta kun ei vielä ole omassa kämpässä on hiukan hankalaa...
Mutta kyllä se tästä vähitellen ja joulua odotellessa.
No asian tynkään. Yksi ystäväni sanoi aikoinaan, että mikä on rakkauden vastakohta? No tähän tietysti vastasin, että viha. Eipäs olekaan vaan valinpitämättömyys. Tuo on niin totta. Vielä vähän aikaan sitten itkeskelin itsekseni ja maalailin pilvilinnoja, josko mentäisiin vielä joskus yhteen.
Nyt ihan muutamassa kuukaudessa tuli muutos. Ei ole vihaa, kaipuuta tai muutakaan vaan ainoastaan sellainen "ihan sama"-fiilis. Nyt on tosi hyvä olla ja homma etenee eteenpäin. Saa oman omakotitalon ja puuhailla mitä huvitta välittämättä muista. Aivan loistava asia.
Ainoa mikä ongelma asiassa on tää ärsyttävän ja välillä piinaavan viriili seksuaalivietti. Seksiä pitäisi saada useammin kuin saa ja joka päivä ei pitäisi baarissakaan juosta sitä hakemassa. Tuohon kun saisi ratkaisun, niin elämä olisi hienoa. Voishan sitä vakio deittikumppanin hankkia varmaan, mutta kun ei vielä ole omassa kämpässä on hiukan hankalaa...
Mutta kyllä se tästä vähitellen ja joulua odotellessa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Aivan loistava asia. Et sitten itsekään osannut rakastaa. Se kun on vähän laajempi kokonaisuus kuin pelkkä seksuaalivietin tyydytys. "Ihan sama fiilis", ja hyvä olo kertoo pinnallisuudesta, ei syvistä tunteista.
Jos vaimolla (ex) pyyhkii yhtä hyvin, niin molemmilla teillä "hieno elämä."
Rakastamasta ihmisestä luopuminen on tuskainen taival, mutta onneksi teillä ei ollut siitä kyse.
Aloittajahan kuvaileekin tunnelmiaan nyt, kun ero on melkein selvä. On hienoa, että eron jälkeen tulee ihan levollinen olo, se on eteenpäin menoa. Kun rakkaus on mennyt, se on mennyt.
Se, että osaa myöntää tosiasiat eikä jää roikkumaan epätoivoisesti "rakkauteen" ei ole merkki siitä, etteikö rakkautta olisi ollut - vaan siitä, että terve järki voittaa.
Minä en henk koht ymmärrä ihmisiä, jotka roikkuvat "rakkaudessa" kiinni, koska eivät suostu näkemään metsää puilta. Kyllähän se sattuu ja hitosti sattuukin, kun joutuu sen tosiasian eteen, etteivät hyvät aikomukset ja lupaukset riitä yhteiselämän jatkamiseen. Joskus tiet tulee vain päähänsä ilman, että siihen on mitään ns järjellistä selitystä. Rakkautta ei voi pakottaa - ja onko järkeä esittää rakastavaa, vaikka tunteet ovat pikkuhiljaa kuolleet? Se, jos mikä, on kumppanin aliarvioimista ja pettämistä!
Olen samaa mieltä kanssasi. Vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys. Ja sama ongelma - seksiä kaipaan.
-ex rva
Aivan täysin samat kokemukset kuin ap:llä, mutta naispuolinen. Eli näin se ero etenee..ja elämä jatkuu..kun on pakko. Naiselle vain omakotitalo luo omat haasteensa..hommaa kun riittää, vaikka tiedän, että on muitakin selviytyjä naisia. Ja samassa tilanteessa olevia tälläkin hetkellä.
Sama täällä: seksiriippuvaisuudesta lopulta kärähtänyt ex jäi jo muuan vuosi sitten omakotitaloomme pyörittämään rituaalejaan ja minä lähdin paremman elämän metsästykseen. Löytyihän se ja ero todella kannatti. Upea uusi mieheni on parasta mitä minulle on tapahtunut: kiitos siitä kuuluu inhottavasti käyttäytyneelle exälleni. Kyllä aina kannattaa ottaa siis riski ja mennä parisuhteeseen.