Ei ihme, että suomessa on pilvin pimein sinkkutalouksia ja trendi on kasvamaan päin, kukaan ei kelpuuta ketään vaan ennemmin haaveksivat yksinään!
esim.Miehet ennemmin haaveksivat puolta nuoremmista naisista kuin perustaisivat onnellisia ja toimivia parisuhteita ikäistensä kanssa.
Turha valittaa yksinäisyyttään ja puutetta jos kurkottaa liian korkealle.
esim.Miehet ennemmin haaveksivat puolta nuoremmista naisista kuin perustaisivat onnellisia ja toimivia parisuhteita ikäistensä kanssa.
Turha valittaa yksinäisyyttään ja puutetta jos kurkottaa liian korkealle.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tuli tästä mieleeni kurssikaverini vuosien takaa. Mies oli melkein 50 ja elellyt yksin lähes koko elämänsä, mies sanoi että on ollut naisia, mutta vaikea oli sitä uskoa, sen verran pöhköjä hemmon jutut ja habitus oli. Tämä sitten ihan pokalla sanoi että haluaa about kolmikybäsen naisen ja että 18-vuotiaskin kelpaisi. Vonkasi kolmekybäsiä kurssikamunaisia ihan hävettävyyteen asti, eikä ymmärtänyt ein päälle. Oli siinä tupakkapaikalla muilla naurussa pitelemistä. Muilla kurssin miehillä oli suunnilleen omanikäiset naiset. Viiskybäinen vonkamies elelee kuulemma edelleen yksin.
Vaikea sanoa yksittäistapauksesta kun ei tiedä miten se on mennyt. Onhan ainakin se sopimatonta jos tunkee sellaisten naisten tai ylipäätänsäkin ihmisten seuraan jotka eivät ole alkuunkaan kiinnostuneita.
Mutta noin yleensä 5-kymppinen sinkkumies alkaa pakostakin olla sellaisessa elämänvaiheessa, että hänelle sopivaa naisseuraa(eikä siksikään oikeastaan juuri mitään muunkaanlaista seuraa, josta esimerkkinä käy tuon kertomasikin tilanne) ei kertakaikkiaan ole enää juuri missään. Siis ei sovi juuri minkäänlaisten tai ikäisten naisten seuraan, ei vaikka nämä naiset noin päällisin puolin miehen ihan mielnkiintoiseksikin ja kenties vielä hyvän näköiseksikin noteeraisivat. Se on tällaisella vanhemmalla sinkkumiehellä se elämänkokemus mitä takana on pakostakin niin erilainen varsinkin koskien näitä p/s- ja perheasioita. 5-kymppisenä saman ikäisillä naisilla alkaa olla jo lastenlapsiakin, ja nämä naiset ovat jo kiikkustuolirooliin näiden lastenlastensa kanssa kallistumassa, tai ainakin heillä on tämä asia aina päällimmäisenä silloin kun heilä on tällaisia lastenlapsia. Eihän ikisinkkumiehellä voi olla juurikaan paljon yhteistä tälalistenkaan naisten kanssa.
En nyt jaksa pakertaa siitä miten erilainen on tällaisen 5-kymppisen ikisinkkumiehen tilanne kuin mitä vaikkapa jonkun samassa iässä vielä uusperhettä ja nuorempaan naiseen vaihtamista hamuavan miehen tilanne mikä lie sitä perinteistäkin n.s. 5-kympin villitystä, mutta siis kovin erilainen se pakostakin on. Tällaisella ikisinkkumiehellä tässä vaiheessaan on pelissä niin paljon enemmänkin kuin mitä vain pelkät p/s-asiat, jotka lähinnä näissä asioissa n.s. taviksille mieleen tulee.
50 vuotias mies ja 30 vuotias nainen ovat samalla tasolla jos nainen on hyvin säilynyt.
:D
En haaveile puolta nuoremmasta vaan sielukkaasta naisesta, eikä mistään kaverien johdattelemasta laumasielusta, jolla pitää olla kaikki sama kuin kaverillakin.
Ongelma on, että 95% ihmisistä on sieluttomia eläimiä, eivätkä lainkaan omilla aivoillaan ajattelevia yksilöitä. Fiksutkin tytöt sairastuvat teini-iässä narsismiin, kun sadat halukkaat miehet piirittävät heitä ja siinä menossa heidän orastava sielunsa vain kuihtuu pois.
Onnekkaat panopetrit ja petrat toki löytävät toisensa, mutta niitä halutuimpia panopetrejä ei vain riitä kaikille naisille. Kaikki naiset kyllä antavat panopetreille sielunsa ja kauneutensa, mutta kun he ovat tulleet tyhjiksi rakkaudesta, sitten pitäisi kelvata vielä reilun kilteille miehillekin. Mutta ei kelpaa enää, koska rakkaus ja perhe vaatii aivan erilaista kiintymystä kuin mitä sielun tuhonneet nussijaverkostot ovat naiselle opettaneet.
Kyllä se on parempi, että ryhdytte vain rehellisesti jalkavaimoiksi, jos ette tahdo olla yksin. Vihreäthän ajavat aktiivisesti moniavioisuutta Suomeen, jolloin yhdellä ukkomiehellä voisi täysin virallisesti olla neljäkin naista panoringissään. Ainakin naisten sinkkuus katoaisi Suomesta lopullisesti. Kukapa nainen ei olisi edes joskus ollut ukkomiehen rakastajatar. Yksinäisten miesten ongelmaa se ei kuitenkaan ratkaise, mutta vihreät muutenkin vihaavat miehiä. Ehkä yksinäisyys siten on hinta, joka ihmisen täytyy maksaa sielustaan.
95% ihmisistä kuvittelee olevansa "omilla aivoillaan ajattelevia oman tiensä kulkijoita" ja että 95% muista ihmisistä ei tällaisia ole.
^just mitä ajattelin.
juuri massathan ne kuvittelee miten muut on muka massaa ja he itse ovat jotenkin näiden massojen yläpuolella.
95% ihmisistä luulee, ettei se voi pitää paikkaansa, kun joku sanoo, että 95% ihmisistä ei ole omilla aivoillaan ajattelevia yksilöitä, koska 95% ihmisistä luulee olevansa omilla aivoillaan ajattelevia yksilöitä ja että se, joka sanoo olevansa omilla aivoillaan ajatteleva yksilö ja että 95% ihmisistä ei tällaisia ole, vain luulee niin, vaikka hän tietää asian olevan niin, jos on yksi niistä 5% ihmisiä, jotka ovat omilla aivoillaan ajattelevia yksilöitä, koska tietää, mikä ero on sillä, että luulee olevansa omilla aivoilla ajatteleva yksilö ja että on tällainen.
vesihiisi sihisi hississä
Vastustan kaikkia miehityksiä, koska jokaisella sydämellä on oikeus itsenäisyyteen. Näin sanoo Yhdistyneiden sydämien (YS) julistus.
voit pyyhkiä perseesi kirjoituksellasi.
Kurpat kuvittelee, että heidän paskansa ei haise, vaikka se haisee paskalle.
Ei sellast kuin kurppa olekkaan, se on vaan jonkun henkisesti keskenkasvuisen kyynikon omassa mielikuvituksessa.
Samana vuonna ja samana päivänä syntyneet ovat siis perfect match, heh heh.
Mutta vakavasti puhuen, eivät ne samanikäisten liitot taida olla yhtään sen onnellisempia kuin muutkaan. Kyllä se onni tulee ihan muista asioista.
Monet ATM-miehet nostavat naiset jollekin jalustalle, tekevät naisista jotain myyttisiä olentoja. Noiden miesten elämässä usein ainoa nainen jonka he ovat koskaan kuulleet pieraisevan tai käyvän kakalla on ollut heidän oma äitinsä ja nuorille miehille oma äiti ei ole mikään nainen.
Siis kun naisia lakataan pitämästä jonain taivaallisina enkeleinä niin se itsevarmuuskin paranee.
Eivät naisia, vaan vain ne tietyt kauniit ja puhtoiset teinitytöt ja muut naiset on sitten jotain niin ilkeää ja pahaa. Ihan tyypillistä huora-madonna -jaottelua siis. (Tällä palstalla sanoina kurppa ja teininainen.)
Paineet tulevat aikapaljon myös ulkopuolelta. Itselläkin on ollut pari ehdokasta mieleessä, mutta kaverit on torpannut tai sitten jotenkin on hävettänyt...
Vaimoni on nussinut tummien miesten kanssa.
Tyttäreni on nussinut tummien miesten kanssa.
Minä en ole nussinut tummien naisten kanssa.
Pienimunainen poikani ei ole nussinut tummien naisten kanssa.
Omana ongelmanani on monikulttuurisen seksin jakautuminen perheessäni.