Olen miettinyt asiaa jo pidemmän aikaa, mutta edes asian sanominen itselleni on ollut kuvottavaa ja kaukaista. Ymmärrän että alan pian olla lähempänä kuin arvaankaan. Enkä halua. Kaksi vuotta sitten olin ollut aina tyytyväinen itseeni,päästä varpaisiin.Löytyi rinnat,oli peppua ja kasvot loistivat.Aina olin saanut kuulla olevani kaunis ja miehiäkin löytyi.Puolitoista vuotta sitten päätin ihan uudenvuodenlupauksen merkeissä alkaa elämään terveellisemmin,katsomaan siis mitä syön ja urheilemaan.Laihduin paljon,ja nautin siitä että muut ihmiset huomioivat sen.Sain salilla käymisestä aivan uudenlaista potkua elämään ja nautin siitä että joka kerta syödessäni annokset olivat pienempiä.Ystävät alkoivat puolenvuoden laihduttamisen jälkeen olemaan huolissaan ja vahtivat syömistäni.He sanovat edelleen että se hehku kasvoiltani on kadonnut,se mikä sai ihmiset kääntymään minuun astuessani huoneeseen.En ole sairaalloisen laiha.Mutta ajatukseni ovat sairaita.Vihaan vartaloani.Heitän ruokia pois,jotta kokisin onnistuvani hillitsemään himojani.Mietin jokaista,siis aivan jokaista ruuan palaa tai mehulasia jonka juon.Haluaisin oksentaa aina syötyäni,voin aina hyvin pahoin.Tunnen pahaamieltä jokaisesta suupalasta.Tiedän että kaikkien pitäisi kiinnittää huomiota terveellisiin elämäntapoihin, mutta entä kun mieli ei enää voi hyvin?Jokainen päivä pyörii syömisen ja kulutuksen ympärillä. Tulen hulluksi. Uskokaa pois, vaikka kukaan ei tähän kirjoitukseen kommentoisi, jo tämän asian sanominen näin pudotti kilon harteilta.
Pelkään että sairastun syömishäiriöön
enjoy--85
2116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Et ole yksin. Itselläni tilanne oli suurin piirtein sama vuosi sitten, nyt tähän päivään mennessä tilanne on hieman parantunut, eli painoa on tullut lisää vaikka hoikka olen edelleen... Minun kohdallani auttoi puhuminen ammattilaisen kanssa, ja ehkäpä omiin oloihin vetäytyminen kesäksi auttoi sekin osaltaan, kun sai rauhassa pähkäillä omia elämäntapojaan... Suosittelisin siis omien positiivisten kokemusten pohjalta tuota ammattiauttajaa. En sano, että muutos tapahtuisi hetkessä; itselläkin on vielä paljon matkaa täysin "normaaliin" suhtautumiseen liikuntaan ja ruokaan, mutten enää raavi/hakkaa/ puristele itseäni tai yritä oksentaa, vaikka mieli tekisi. Toivon että saat ja HAET apua tilanteeseesi, yksin se on niin helvetin vaikea kantaa...
kiitos tuida, helpottaa jo kuulla ettei ole yksin. Kadehdin ihmisiä jotka voivat keskittyä elämään, syövät mitä tykkäävät ja jumppaavat kun mieli tekee. Joskus sitä kokee olevansa niin ankara itselleen, ei anna lupaa sellaisiin asioihin joista tulisi hyvä olo. Kun voisinkin olla vain päivän miettimässä, katsomatta peiliin ja olla toteamatta että kyllä tässä vielä työtä riittää. Onko tällainen käyttäytymminen jo sairasta ? Onko tämä syömishäiriö ?