Kaverini aloitti muutama vuosi sitten kuntoilu- ja painonpudotuskampanjan. No, kampanja oli ilmeisen menestynyt. Kiloja tippui jo entuudestaan solakasta kropasta noin 20 kg. Maratooninkin juossut nyt pari kertaa.
Tällä hetkellä minusta vaan tuntuu että kaverilla homma menny pikkusen yli kun lenkillekin pitää sännätä VÄHINTÄÄN kolme kertaa päivässä. Nukkuu n. 5 tuntia vuorokaudessa. Eka lenkki aamulla klo 4-5. Seuraavat kaksi lenkkiä työvuoroista riippuen välillä 11-24.00. Ei toistaiseksi rasitusvammoja mutta kaveri näyttää-anteeksi vaan ontuva vertaus-keskitysleiriltä karanneelta tummine silmänalusineen ja reilusti alipainoisena. Kyseessä 40 v. mies.
Tällä hetkellä minusta vaan tuntuu että kaverilla homma menny pikkusen yli kun lenkillekin pitää sännätä VÄHINTÄÄN kolme kertaa päivässä. Nukkuu n. 5 tuntia vuorokaudessa. Eka lenkki aamulla klo 4-5. Seuraavat kaksi lenkkiä työvuoroista riippuen välillä 11-24.00. Ei toistaiseksi rasitusvammoja mutta kaveri näyttää-anteeksi vaan ontuva vertaus-keskitysleiriltä karanneelta tummine silmänalusineen ja reilusti alipainoisena. Kyseessä 40 v. mies.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pahalta kuulostaa! Ilmeisesti pakkomielle liittyy johonkin tuloksen parantamiseen. Kyllä hyvän olon ja kunnon kohotusta saa vähemmälläkin; kuusi sopivan erilaista lenkkiä viikossa ja välttämätön lepopäivä (tai vaikka kaksi lepopäivää viikossa) riittävät kohottamaan juoksukuntoa monipuolisesti. Jotkut vain epärealistisesti pyrkivät huipputasolle, vaikka ikä ei enää anna myöten. Tietysti taustalla voi olla muuta ahdistusta, johon juokseminen tuo helpotuksen ja paon. Surullista. Kyllä juoksijallakin saisi edes vähän olla lihaksia, vaikka rasvaprosentti olisikin alhainen.
Njuu. Kyllähän tuo kuulostaa jo pakkomielteeltä, eikä ollenkaan terveelliseltä. Tuollaiset treenimäärät eivät ole enää kehittymismielessä järkeviä ja huonot yöunet huonontavat tuloksia ja palautumista entisestään.
Ei tuo miltään normaalilta juoksuharjoittelulta enää kuulosta. Jotenkin kuulostaa saman tyyppiseltä touhulta kuin silloin kun sairastin itse anoreksiaa. Silloin syömiset olivat minimissä ja treenasin järjettömiä määriä. Veikkaisin että tuolla kaverillasikin on lipsahtanut se painon pudottaminen syömishäiriön puolelle.
Olen pahoillani. On meinaan h*lvetillinen vaiva. Eikä siis ole pelkästään naisten vaiva, olen itsekin mies.
Jotenkin minullekki tuli anoreksia mieleen. Viitisentoista vuotta sitten meille tuli töihin intohimoinen juoksia nainen. Hän oli kaikilla mahdollisilla mittareilla liiankin solakka jo tuossa vaiheessa. Liekkö sitten niin, että muutto toiselle paikkakunnalle ja sosiaalisen verkoston puuttuminen sai hänet treenaamaan ilmeisesti juuri aloittajan mainitsemalla ahkeruudella. Tässä tapauksessa harrastus (ja sairaus) alkoi alle vuodessa häiritsemään työntekoa senverran radikaalisti, että hän joutui työnjohdon kehoituksesta lääkärille joka määräsi hänet sairauslomalle. Valitettavasti hän ei palautunut siten että olisi enään meille tullut töihin. Toivottavasti on kuitenkin kuntoutunut ja saanut elämänsä järjestykseen.