Kel onni on..

Voi kauhistuksen muumihäkki :-)

Onko ystäväsi sinkkuja, ovatko he kenties kateellisia? Onko ehkä oma suhtautumisesi muuttunut heitä kohtaan suhteesi alkuaikoina kun mielessä on vain omahani eikä kukaan muu? Jos mikään ei ole pahemmin muuttunut ja "ystäväsi" sinua noin kohtelevat, että kelpaat heille vain sinkkuna, on ehkä syytä miettiä että ovatko se loppupeleissä Oikeita Ystäviä...Eikö tosiystävyyden saloihin kuulu myös vilpittömyyden alkeet :-)

Aurinkoisia päiviä sinulle Satu ja paljon rakkautta elämääsi, minä uskon suhteeseenne :-)

ystäväsi kyllästyneet onnenhöpötykseesi, koska tuntevat sinut paremmin kuin sinä itse? Viestistäsi on aistittavissa selvä närkästys siitä, ettet saa kehuskella heille onnellasi...

Itsellä sama juttu. Kun aloin seurustella nykyisen kihlattuni kanssa, monet ystävät katosivat. Sinällään aika ironista, sillä yleensähän sanotaan, että seurustelevat ihmiset itse alkavat onnenhuumassaan jättää ystäviään taustalle, mutta kun tässä ei tosiaankaan tapahtunut niin. Olisin kovasti halunnut viettää aikaa sekä mieheni, että ystävieni kanssa. Että olisivat tutustuneet toisiinsa. Enkä tosiaankaan ole tyyppiä, joka ystävien läsnäollessa keskittyy vain miehensä nuoleskelemiseen. Olisin vaan tahtonut viettää aikaa, kuten ystävät yleensä. Mutta kun ei niin ei. Kenties tämä johtuu siitä, että ystäväni olivat tottuneet siihen epätoivoiseen tyttöseen, joka tuntui kohtaavan aina niitä vääriä miehiä, ja loppujenlopuksi jäi aina vellomaan yksinäisyydessä. Mutta sitten kun löytyikin joku, joka, järkyttävää sinällään, rakastaakin minua ihan oikeasti, se on jotain liian kamalaa käsitettäväksi. Ensimmäisen seurusteluviikkoni jälkeen meni välit poikki yhden ystävän kanssa, kun hän alkoi levitellä tuttavapiiriimme todella törkeitä huhuja suhteestamme (uskottomuudesta, hyväksikäytöstä, minun "mielenterveysongelmistani", jne, jne, jne). Ja muutamat ystävät ovat sitten hiljalleen poistuneet takavasemmalle, lakanneet pitämästä yhteyttä. Juhannuksena lähettelin ystävilleni "hyvää juhannusta"-tyylisiä viestejä, ja erääseenkin tuli vastaukseksi "siis kuka sä oot, mä oon poistanu turhia numeroita viime aikoina, enkä muista kuka oot?" Että näin. Ja kaikkein surullisinta varmaankin on se, että entinen paras ystäväni on seurusteluni alkamisen jälkeen alkanut halveksia minua, ja koko seurusteluamme. Siis en nyt puhu mistään jatkuvasta kerskailusta, mutta parhaalle ystävälle pitäisi minusta pystyä joskus puhumaan, jos on todella onnellinen. Mutta tällaisten tilanteiden tullen ystäväni vaan pyörittelee silmiään, kuin puhuisi pikkulapsen kanssa, joka on juuri kertonut menevänsä naimisiin hiekkalaatikolla tapaamansa naapurinpojan kanssa. Ja kun olemme kaikki kuitenkin aikuisia ihmisiä, se on hyvin rasittavaa. En kyllä koskaan olisi voinut kuvitella tällaista ystävistäni, mutta näin se kai vaan menee...Että sitä ei kelpaa muuten kuin epätoivoisena sinkkuna, onnellisuus ehdottomasti kielletty. Mutta näin se kai vaan elämä menee, en ainakaan tässä enää keksi mitään uusia keinoja asioiden parantamiseksi, kaikkea on jo kokeiltu. Onneksi vielä joitain ihania ystäviä on jäljellä, ja pari uuttakin saatu. Mutta toki noita vanhojakin on usein ikävä...

No, mutta eipä ollut tarkoitus masentaa sinua, se vaan ikävä kyllä joskus menee noin joillain meistä, et ole ainoa. :( Tsemppiä!