Toinen työelämässä,toinen eläkkeellä - miten suhde toimii?

Mitä välii sanos teini. Meinaat että eläkeläisellä on enemmän energiaa ja aikaa - sehän on hienoa, melkein joka päivä voit pyytää häneltä jotakin pikku hemmottelua ja palvelusta.
Voisitte hankkia koiran, jonka hoidosta eläkeläinen kantaa päävastuun. Ja kokkaa, siivoaa, kerää marjat ja sienet, metsästää netistä edullisia tarjouksia.
Nyt tarkoitan siis ihan positiivista puolta asiaan, en tarkoittanut puolison painostamista orjatyöhön.

Vaan kun emme asu saman katon alla, vaan aivan eri puolilla kaupunkia. Puolisoiden kesken tällainen tilanne ei välttämättä niin haittaisikaan, ainakin mitä olen ystäviltäni kuullut.
Eihän tämä tietysti mikään iso ongelma ole, olisin vaan kiinnostunut kuulemaan, mitä toiset vastaavassa tilanteessa olevat miettivät asiasta.

Nyt meni hieman yli hilseen. Siis miksi se asia on ongelma juuri siksi, että ette asu yhdessä? missä mielessä siinä ei sitten olisi enää ongelmaa, jos asuisitte? itsestäni se kyllä tuntuisi juuri toistepäin, ärsyttäisi asua toisen kanssa ja joutua itse raatamaan, samalla kun toinen vaan oleilisi leppoisasti ilman stressiä.

No onhan se aina enemmän aikaa ja energiaa vievää järjestää tapaamisia ym kun ei asu yhdessä. Ei siinä mistään ärsyttävyydestä ole kysymys.

Aviossa toinen tilanne? Vai onko?

Tuttavapariskunnallemme se tuntui sopivan mainiosti.
Rva oli eläkkeellä ja hra teki töissä pitkää päivää ja oli illoin väsynyt ja viikonloppuisin muutenvetämättömissä.

Meillä eritahtisuus olisi ollut sietämätöntä.
Olimme jo vuosia aikaisemmin sopineet aikaistetusta palkkatyöstä vetäytymisestä.
Ajatuskin ajankäytön erilaisesta rytmityksestä oli kammottava.

Alussa oli muutaman kuukauden vaihesiirto, vaimo osa-aikatyössä, minä täysvapaana työttömänä.
Nuo kuukaudet vahvistivat ennakkokäsityksemme tilanteen sietämättömyydestä.

Mutta nämä ovat pitkän avioliiton muovaamia näkemyksiä.
En tiedä tilannetta seurusteluvaiheessa.
Ehkä siinä on hiukan samoja aineksia?

Onkos teillä paljonkin ikäeroa? Meillä on 11 vuotta, mutta suhde toimii mainiosti. Molemmilla omat harrastuksensa ja sitten on yhteiset menot. Onko suhteessanne kysymys jostain muusta kuin ajankäytöstä?

Olen kohta 47-v. mies ja vaimoni kolme vuotta nuorempi, hänellä ollut jo vuosia vakituinen työ kaupungin keittiöissä, vaikkakin vain 6tuntinen. Itse olen ollut aina vähän sairaalloinen ja tehnyt vain pätkätöitä, nyt ollut jo neljättä vuotta työttömänä ja sairaspäivärahalla, kohtapuolin kai kuntoutustuella. Toivoisin että löytyis vielä jotain tekemistä, mutta työelämä on kovaa terveellekkin. En aina jaksais kotihommiakaan, hyvä että on pari kertaa viikossa työterapia, että pääsee kodin ulkopuolelle, on ristiriitaista, että on kasvatettu siihen että mies tuo leivän pöytään, muttakun ei pysty siihen.

Tapauskohtaista on . Oma kokemus, ei hyvä. Itse kävin työssä, jossa oli joutui henkisesti koville.
Mies ei oikein osannut alkaa elää tuota vapaampaa elämää, vaan tyhjäkäynti otto koville, kun oli tottunut kovaan työntekoon , asiaa häiritse jonkin verran lähellä eläkeikää tulleen työpaikan menetys. Tosin kun firma myydään, tulee samalla saneeraus työväessäkin, vaikka siirtyivätkin vanhoina uuteen. Pian kuitenkin kaikki siirtyneet saatiin, kun uusi firma lopetti osan toimintaa, jonka oli ostanut. Tarvitsi väin toisen osan , valtakunnallinen ja suuri firma.

No siinä jäi katkeruutta, kun ei saanut sitä pientä pätkää tehdä, sillä jopa keskeneräinen työ lopetettiin ja työntekijät ulos. Se johti siihen miehen kohdalla, että koki tulleensa hylätyksi ja joutui vielä pieneksi ajaksi kortistoon. Mies joka oli aina tehnyt työtä, nolattiin ja tuhottiin. Hän ei enää halunnut olla yhteydessä oikein keneenkään ja minun työssäkäyntini häiritsi häntä. Joten kotona ei tehnyt yhtään mitään, kaikki siivoukset ruuan teot, ym. piti tehdä vielä työpäivän jälkeen, oli minulle todella rankkaa aikaa ja siinä meni näin muutama vuosi, joten vaati ainakin minulta ihan hirveästi ja lisäksi piti varoa sanomasta mitään.

Tuollaiset työttömyydet, irtisanomiset ja kuten tässäkin suuren firman peli on hirvittävää, jossa pomot nostaa vain palkkojaan ja pieni työntekijä on helposti heitettävissä ulos, ihmiset rikotaan ja samalla heidän kotielämänsä myös.

Tämä(kin) riippuu niin paljon ihmisistä vain.

Olin reippaasti yli 20 v naimisissa. Miehellä oli aina vain vähemmän aikaa; sekä minulle että lapsille. Erosin. Toki eroon vaikutti moni tekijä - mutta niistä yhteenvetona oli miehen viljelemät sanonnat "minulla ei ole aikaa" "joo, sitten joskus, ei nyt, kun minulla ei ole aikaa".

Eron jälkeen mietin, että seuraavalla miehellä täytyy olla aikaa. Eihän suhde muuten onnistu millään. Koska itse olen työelämässä, rankemmassa (henkisesti) mitä ikinä, harrastuksia löytyy, ystäviä myös - en halunnut miesystävää, jolla ei ole omaa elämää, ei osaa viihdyttää itseään. Onnekseni eteen tupsahtikin mies, joka oli ollut selästään sairaseläkkeellä pari vuotta (alle 50-vuotiaana). Hän tekee koulutukseensa sopivaa vapaaehtoistyötä. Viikonloput vietämme yhdessä.

"työntekijä on helposti heitettävissä ulos, ihmiset rikotaan ja samalla heidän kotielämänsä myös. "

Tuosta voisi päätellä, ettei pienellä ihmisellä ole koskaan mitään muuta kuin työ. Ihmisen elämä muka olisi työnantajan käsissä. Tiedät itsekin, ettei näin ole. Jokainen vastaa itsestään ja tekemisistään, oli sitten työelämässä, työttömänä, eläkkeellä, jne mitä tahansa. Itse olen ollut muutaman viikon työttömänä pariin otteeseen. Tekemistä on aina löytynyt. Samoin reippaasti minua nuorempi, 35-vuotias ystäväni on ollut lähes koko elämänsä opiskelija, työtön tai työllisyystuella töissä. Mutta enimmäkseen työttömänä. Kummallista sinänsä, lapsen saadessaan hänen kysyntä työelämään otti tulta alleen. Yleensä se menee toisinpäin. Mutta työttömyys ei hänellekään ole ollut ongelma. Aina voi opiskella itsekseen, tehdä vapaaehtoistyötä, harrastaa. Vain mielikuvitus on rajana. Jos ihminen jää työttömänä kotiin marisemaan, niin kyse on ehkä enemmänkin masennuksesta tai jostain mielialahäiriöstä (tai suuremmastakin).