Nyt se on taas kerran tullut todistettua, että lapsettoman miehen on mahdotonta olla suhteessa lapsellisen naisen kanssa. Niin monta esimerkkitapausta on käyty läpi ja aina sama kuvio toistuu. Suhteesta vain ei tule mitään. Yksinhuoltajaäiti ei luota uuteen mieheensä, tapaamisia on jopa vähemmän kuin exän kanssa. Lapsia ei esitellä ja kaikki ajankäyttö ja suunnitelmat ja tapaamiset ovat vain lasten ehdoilla. Yhteisten lasten hankinnasta ei edes keskustella. Seksiseuraksi tuntuu kelpaavan lapsetonkin, mutta perheyhteisöön ja arkeen ei oteta mukaan. Ei uskalleta edes puhua puhelimessa, jos lapsi on läsnä. Uusperheitä Suomessa on kuitenkin pilvin pimein, mutta täytyy olla niin että ne syntyvät jo ennestään lapsellisten kesken. Lapsettoman miehen kannattaa tosiaan keskittyä pelkästään lapsettomiin naisiin, niin mahdottomalta suhteen kehittyminen lapsellisten kanssa tuntuu olevan.
Lapsettoman mahdoton suhde yksinhuoltajan kanssa
Päähän potkittu
273585
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
No enpä minä noin sanoisi. Ei lapsia nyt heti ekan tapaamisen jälkeen esiteltäisikään, mutta kyllä sen luotamuksen saisi, ainakin minä luotan ihmisiin niin pitkään kun he jotain muuta osoittaa :)
Mikä estää puhelimeen puhumasta? Miksi tapaamisia muka olisi enemmän exän kanssa kuin mahdollisen tulevan kumppanin?
Voisiko kuitenkin olla että kohtaamasi nainen, ei välttämättä ole vain päässyt vielä yli edellisestä suhteestaan, siltä ainakin näin minun korvaan kuulostaisi.. Yleistämään en siltikään lähtisi.
Tietenkin jokainen ihminen suhtautuu asioihin yksilönä omien kokemuksiensa pohjalta ja kantaa mukanaan omaa suhdehistoriaansa. Mutta olen elämässäni treffailllut useampaa yksinhuoltajaa ja samat teemat vaan tuntuu toistuvan. Lapsettoman miehen kanssa ei uskalleta heittäytyä normaaliin perhe-elämään ja normaaliin parisuhteeseen. Ei luoteta, että lapseton mies osaisi olla lapsen kanssa tai pelätään, että lapset ehtivät kiintyä liikaa jos suhde pian päättyykin. Tai ollaan yksinkertaisesti epävarmoja itsestä. Sitoutuminen sekä lapsen kasvatukseen että parisuhteeseen tuntuu olevan yksinhuoltajaäideille vaikeaa. Oikea esimerkki on tuo eräs, joka halusi salata miessuhteensa lapsiltaan niin ettei edes puhelimessa uskaltanut puhua lasten kuullen. Haluaisin omankin perheen ja jossain vaiheessa annoin mahdollisuuden lapsellisille kumppaniehdokkaille, mutta näiden kokemusten jälkeen olen tullut toisiin aatoksiin. Se taitaa olla niin, että se ensimmäinen lapsi pitää olla ns. yhteinen ensimmäinen, jotta molemmat voivat kasvaa yhdessä siihen vanhemmuuteen. Kun vain toisella on lapsia ennestään, niin ei olla samalla viivalla, ainakaan naisten mielestä.
Tietenkin lapset ovat prioriteeteissä ensimmäisellä sijalla! Ajatteletko tosiaan, että kumppani on ns. samalla viivalla lasten kanssa! Vaikka olisi yhteiset lapset, niin aina lasten tarpeet tulevat ennen aikuisia! Aikuiset pystyvät pitämään huolta itsestään, lapset tarvitsevat aikuisia pysyäkseen hengissä. Luonnon laki ohjaa vanhempia.
Yh:t ovat varmasti vaistonneet mustasukkaisuutesi ja halunneet pitää sinut kauempana itsestään ja etenkin lapsistaan.
Outo päätelmä, että olisin jotenkin mustasukkainen lapsista. Minun toiveenanihan on tavallinen perhe-elämä yhdessä lapsien kanssa, mutta tähän ei tapaamillani naisilla ole ollut halua lapsettoman miehen kanssa. Samalla viivalla olemisella tarkoitin vanhempien olemista samalla viivalla isinä ja äiteinä.
Tottakai lapsista pitää huolehtia, mutta mun mielestä tasavertaisessa parisuhteessa lapset ja puoliso on samalla viivalla. Yhtä tärkeitä ja arvoikkaita kaikki. En usko, että ap on lapsista mustasukkainen. Monella naisella vaan tuppaa olemaan ne lapset etusijalla, aina ja kaikessa. Todella väärin miestä kohtaan. Tarvitseehan hänkin samalla lailla huomiota ja hellyyttä kuin lapsetkin.
Sama juttu. ärsyttää kun soitetaan että NYT olis lapsivapaailta ja kipinkapin tänne! Yksinhuoltajat olettaa, että lapseton mies on aina valmiudessa oottamassa kun NIILLÄ on lapsivapaa.
Olen tapaillut miehiä, joilla on ollut monta iltaa viikossa ja kokonaiset viikonloputkin täynnä harrasteita, töitä, kaveritapaamisia ja muita menoja, eikä heille luonnollisestikaan ole nämä illat sopineet olla minun kanssani. Minulla olisi ollut siis yh:na enemmän vapaata tapaamisiin kuin herroilla.
Miehillä on omat esteensä ja naisilla omansa (=lapset) yhteisille tapaamisille. Naisia ei selvästikään ärsytä miesten esteet, mutta miehiä ärsyttävät naisten esteet ehkä lapsia kohtaan tuntemasta mustasukkaisuudesta johtuen.
En todellakaan odota kumppaniltani mitään "valmiuksia" minun vapaailtanani. Jos toiselle sopii ja kiinnostaa, niin tervetuloa vaan, ja jos ei niin so what..
Ikävä kuulla, että olet kohdannut noin kiireisiä miehiä. Tokihan niitä omia harrastuksia ja muuta toimintaa arkeen on järkevää järjestää, jos ei ole perhettä jonka kanssa aikaa voi viettää. Minun harmitukseni aihe on siis se, että yksinhuoltajanaiset eivät anna mahdollisuutta parisuhteeseen lapsettoman miehen kanssa. Se tietysti myös kaventaa mahdollisuutta löytää parisuhde, koska pitäisi löytää lapseton kumppaniehdokas.
Lapsettomilla kumppaniehdokkaillakin voi olla kiireinen ja monilla asioilla täytetty elämä.
Voisiko oma käytöksesi olla jotenkin liian tungettelevaa? Lapsillahan on jo isä, joten uusi kumppani on lapsille kaveri eikä toinen isä, eikä edes kasvatuksesta vastaava henkilö.
Riippuu paljon lapsen iästä, koetusta elämästä ja herkkyydestä, miten nopeasti voi uuden kumppanitarjokkaan ottaa arkeen mukaan.
Jos sinulla on aitoa rakkautta naista kohtaan, maltat varmaan edetä vähän hitaammin ja kunnioittaa hänen perheensä tarpeita. Kärsivällisyys palkitaan..
Hyvä kysymys, olenko liian tungetteleva ja malttamaton? Voihan se olla, että joidenkin mielestä olen. Vaikka olenkin aina pyrkinyt etenemään rauhassa ja kiiruhtamatta sekä antamaan tilaa. Mitä yksinhuoltajanaiset ajattelevat, ovatko he valmiita päästämään uuden miehen elämäänsä ja miten nopeasti? Kokemusteni perusteella joillakin on jo etukäteen määriteltynä tarkkojakin aikarajoja. Ja sitten toiset heittelevät epämääräisiä lauseita tyyliin, "annetaan asioiden edetä omalla painollaan". Minusta tuntuu, että lapsellisen miehen kanssa voidaan edetä nopeammin kuin lapsettoman.
Sinä "no broblem" kirjoitat, että uusi kumppani ei ole yksinhuoltajan lapsille isä vaan kaveri. Mutta niin usein kahden lapsellisen kesken kuitenkin perustetaan uusioperhe alta aikayksikön. Siellä varmasti sovitaan vanhempien kesken kasvatusvastuut ja kaveruussuhteet. Mutta lapsettoman miehen kanssa tämä ei tunnu olevan mahdollista. Lapsettomalle miehelle sanotaan juuri noin, että sinä olet lapsille vain kaveri ja sinä et saa edes tavata lasta, koska se ei ole sinun ja sillä on jo isä. Lapsettomasta miehestä ei siis yksinhuoltajanaisten mielestä voi tulla isää eikä kasvattajavanhempaa ilman, että hänellä olisi oma biologinen lapsi.
Jaa, pakko vielä esittää jatkokysymys "no problemin" sinällään ihan asialliseen ja kannustavaan heittoon, että mistä ja miten se "aito rakkaus" syntyy, jos yksinhuoltajaa saa tavata ainoastaan kahden viikon välein yhtenä lapsivapaailtana? Siksipä esitinkin väitteen, että lapsettomien on mahdotonta löytää parisuhde ja rakkautta lapsellisista, koska yksinhuoltajanaiset eivät kertakaikkiaan tunnu antavan aidon rakkauden syntymiselle aikaa ja mahdollisuutta.
Seurustelin yli puoli vuotta lapsellisen isän kanssa. Mitään uusioperhettä ei todellakaan muodostettu, eikä kumpikaan kasvattanut toistensa lapsia, vaan kavereita oltiin toistemme lapsille. Jotkut lapselliset isät ovat itse olleet niin kiireisiä lapsiensa kanssa ettei olla voitu edetä suhteessa alkupäiviä pidemmälle.
Olen seurustellut useammankin lapsettoman miehen kanssa, ja oikeastaan meille on jäänyt enemmän aikaa olla yhdessä, koska lapsellisilla miehillä on paljon omia menoja omien lapsiensa kanssa tapaamisten esteenä.
Tällä hetkellä seurustelen lapsettoman miehen kanssa ja molemmat olemme tyytyväisiä tilanteeseen. Rakkaus syttyi ensisilmäyksellä, ja sitä tunnetta olemme saaneet ylläpidettyä ja syvennettyä pikaisilla tapaamisilla, tekstareilla, puhelimitse ja viikottaisina vähän pidempinäkin tapaamisina. Lapsi on kerran tavannut hänet kaverina, muuten ollaan seukattu aikuisten kesken. Ja hyvin sujuu!
Aidon rakkauden syttymiseen menee alta sekunti, kun se oikea osuu kohdalle. Ja rakastuneethan järkkäävät väkisinkin aikaa toisilleen..
Niinpä, aina ei kahden lapsellisen aikuisen suhde onnistu vaikka haluaisikin. Itse erosin miehestä, jolla ei yksinkertaisesti tuntunut aika riittävän muuhun kuin melkein aikuisten lastensa (16v ja 18v) hoitamiseen.
Ehdimme seurustella muutaman vuoden ja ajattelin, että hänen lapsensa ovat jo niin isoja, että pärjäävät hetken omillaan. Oma lapseni on ulospäinsuuntautunut, kodin ja minun lisäkseni viettää aikaansa isänsä ja kavereidensa kanssa, jne. Mutta ei, hänen piti jatkuvasti olla kuskaamassa lapsiaan joka paikkaan, hoitaa heidän asioitaan (lapsilla ei mitään oma-aloitteisuutta) ja, jos olimme jossakin kahdestaan, alkoi puhelin soimaan taukoamatta: "missä olet, milloin tulet kotiin, jne"
Ei tällaista jaksa. Nyt olen tavannut lapsettoman miehen ja toivon, että tästä kehkeytyisi parempi suhde. Mutta siihen taas vaikuttaa moni muukin asia kuin lapset:)
Yritin lukea tekstisisi (ap:n siis) alusta loppuun, toivottavasti en sortunut lukemaan rivien välistä. Miten mulle jäi päällimmäisenä mieleen se, että sä nimenomaan haet parisuhdetta niistä lapsellisista naisista? Kerroit vielä, että olet tapaillut/seurustellut useammankin yksinhuoltajan kanssa. Miksi ihmeessä? Jos sinulla on jo valmiiksi huonoja kokemuksia ja yleistät, että kaikki yh-äidit ovat tuollaisia niin miksi et hae niitä lapsettomia?
Mitä tulee lapsen tapaamiseen niin en minäkään saman tien ottaisi uutta kumppania lapseni/lasteni lähelle, jos lapsellinen siis olisin. Sekin on jo merkki hyvästä vanhemmasta ettei saman tien ja kaikkia kumppaniehdokkaita tuo näytille. Lapselle se on suuri asia, nähdä oma äiti jonkun vieraan miehen seurassa.
Itse olen antanut mahdollisuuden 3 lapsettomalle miehelle tulla mun ja lasten elämääni kaikissa tapauksissa sama juttu, lapsettomalla on niin paljon menoja että mulla yh-äitinä on ollu aina enemmän aikaa suhteelle kuin lapsettomalla miehellä.
Yhden kanssa olin jopa kihloissa ja siis ihan vakavissaan mutta silti sitä menoa vaan riitti niin että mä hoidin koko ajan kaiken ja lopetin suhteen koska olin edelleen yh-äiti, tuntui typerältä pitää sormusta sormessa kun suhde tuntui lähinnä tapailulta.
Joten minä olen ainakin antanut aikaa, mahdollisuuksi vaikka kuinka mutta minkäs teet jos toisella ei aikaa eikä halua ottaa vastuuta vaikka itse olisin antanut mielelläni olla lasteni kanssa joskus vaikka palloa potkimassa.
Joten minä tämän oman otannan perusteella kierrän kaukaa tästä lähtien lapsettomat miehet, ja tällä hetkellä ylipäänsä miehet, keskityn lapsiini ja heidän kasvattamiseensa, rakkauselämää ehtii sitten joskus elää kun lapset isoja. Onhan tässä menty jo vuosia yh-äitinä muutenkin.
Asuin yhdessä miehen kanss,a jolla oli yhteishuoltajuus kahteen lapseen. Minulla ei ollut kasvatusvastuuta eikä auktoriteettia lapsiin. Minulla ei ollut oikeuksia eikä päätäntävaltaa ajankäytön suhteen. Hyväksyin kaiken tämän, elin muiden (lasten äidin uuden perheen ja avomieheni) asettamien aikataulujen puitteissa. Kuskasin lapsia harrastuksiin, tein heille ruokaa, pyykkäsin, tein tavallisia kotihommia.
Minulla oli kerran viikossa 1 h harrastus, vain itselleni.
Sain kuulla olevani itsekäs, sinkkuelämää haikaileva heitukka. Jep. Kertaakaan en baarissa käynyt saati muuten itsekästä elämää viettänyt. Olisi pitänyt.
Joskus lapseton - lapsellinen -parisuhde tuntuu olevan epätasapainossa siksi, että lapsellinen on ylimielinen lapsetonta kohtaan.
Kahden kaupasta voi kumpi tahansa tehdä mahdottoman, eivätkä toisen lapset sitä yhtälöä muuta mihinkään suuntaan. Vähemmän miellyttävistä kokemuksista voi sanoa, että lapsia voi myös käyttää syynä kaikenlaiseen ja toimia hyvin itsekkäästi, mikä on siis täysin eri asia kuin lasten hyvinvoinnin laittaminen etusijalle. Luonnollisesti lapsettomastakin voi tuntua erittäin pahalta mikäli tuntee olleensa vain hetken huvia ja joskus suoranaisesti hyväksikäytetty. Silti nämä ovat aina yksilön omia valintoja, eikä mistään yksinhuoltajuudesta tai lapsettomuudesta johtuvaa.
enpä minä lähtisi edes treffeille yyhoon kanssa kun tämän tiedän jo etukäteen, etten moista halua
Aina ei ole kyse, lähtisitkö sinä? Kaksi siihen tarvitaan vaikka yh olisikin ;)
sama mielipide on aika useallakin sinkku miehellä ;)
ja sinkkunaisella :)
Itsellä nuorempi mies, minulla kolme lasta ja mies ollut nyt viikon osa meidän perheen arkea :) Eli niinkin voi käydä! Älä menetä toivoa!
Kokemuksen syvä rintaääni...
Kaikkee hyvää tulevillekin viikoille.
Itse olen lapseton sinkkumies. Voisin seurustella myös yksinhuoltajan kanssa, mutta ensin tekisin yksinkertaisen testin hänelle.
Kysymys:
1. Onko puoliso aina tärkeämpi kuin lapset parisuhteessa? Jos nimittäin puolisot eivät tule keskenään toimeen, ei lapsillakaan ole hyvä olla perheessä. Vastaus: kyllä/ei?
2. Miten käytännössä hoidetaan raha-asiat, jos liikumme yhdessä lapsien kanssa? Oletus, että molemmat hoitaa omat kustannuksensa ja yksinhuoltaja kustantaa lapsistaan aihetuvat kustannukset täysimääräisesti. Vastaus: mies kustantantaa omansa/osallistuu jotenkin yhteisiin kuluihin?
3. Onko uudella kumppanilla joitakin velvollisuuksia lapsien hoitoon tai kasvatukseen? Käytetäänkö miestä siis lasten hoitajana missään tilanteessa? Vastaus: kyllä/ei?
Noista jo saadaan kokonaiskuva, mitä kumppanilta odotetaan. Johtopäätökset voi kukin tehdä omien tavoitteidensa mukaan.
Tässä tiivistyy suurimmat ongelmat uusperheissä. Miksi miinukset???
1. Metsään mennään, jos lapset -menevät kaaaaaiken edelle-. Vanhempien ts perheen aikuisten hyvä suhde on koko perheen perusta ja sitä pitää vaalia.
2. Miksi isä- tai äitipuolen odotetaan maksavan muitten mukuloitten kuluja?
3. Kiittämättömyys on puolivanhemman palkka. Pyykkäät, kuskaat, hoidat ja luet iltasatuja, mistään et saa kuitenkaan sanaakaan sanoa, että kasvatuksessa mentäisiin metsään, koska heti leimataan itsekkääksi ja mustasukkaiseksi ja ylipäätään kamalaksi ihmiseksi, joka haluaa vain kiusata lapsia. Jos ei ole oikeuksia on turha tyrkyttää velvollisuuksiakaan. Näin sen pitäisi mennä.
Kotitaloudenhoitajaksi en ryhdy enää kenellekään. Siksi etsin epätoivoisesti miestä, jolla ei vielä olisi lapsia. Harvassa alkavat olla.
Ilmeisesti miinuksia ovat käyneet laittamassa yksinhuoltajavanhemmat. Mutta miksi, jää epäselväksi. Esitin vain kysymyksiä ja niiden avullahan keskustelu avataan. Parisuhteessa (myös sinkun ja yh välillä) keskusteleminen asioista on kaiken a ja o.
Voisin hyvinkin joustaa omalta puoleltani em. asioissa. Tämän ehdoton edellytys on kuitenkin, että asioista puhutaan etukäteen ja sovitaan pelisäännöt. Olen jutellut yksinhuoltajienkin kanssa aihepiiristä, kun mielelläni avoimesti keskustelen eri asioista. Jonkinlaisia ennakkoehtoja vaikuttaisi monella yksinhuoltajalla olevan näihin asioihin. Eli asiat hoidetaan heidän perheessä "tällä tavalla" ja asian kyseenalaistaminen herättää jo aggressiota.
Tulee itselle mieleen, että eipä ihme, kun ovat eronneet. Perusasioista puhuminen ja sopiminen on tärkeätä myös lapsettomien parien kesken ja jos kuvioon kuuluu lapsia, keskusteleminen on vielä tärkeämpää.
Jos ajattelet, ettei kaikesta voi sopia, voisit todella yllättyä, kun huomaisit, kuinka hienosti asiat voivatkaan sujua sovittujen askelmerkkien mukaan.
^ Kannattaa varmaan unohtaa parisuhteet jos siitä tekee noin vaikeaa jo tutustumisvaiheessa.
.