Lainaus Työ- ja elinkeinotoimiston www-sivulta koskien työnantajalle suunnattuja palveluita:
"Mikäli sopivaa työntekijää ei löydy Suomesta, työnantaja voi etsiä työvoimaa ulkomailta. Myös suurissa rekrytoinneissa työnantaja voi hyödyntää Suomea laajempaa työmarkkina-aluetta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ulkomaisen työntekijän palkkaaminen saattaa vaatia luvan."
Ei onnistunut Opteam saamaan ensimmäisellä hakukierroksella Hr-assistenttia Kevitsan kaivokselle: Olisi pitänyt olla kokemusta globaalista yrityksestä sekä mielellään oleskelu- ja työlupien hakemisesta. Uskokaa pois, että tällä menolla sellaista karttuu tässä kylässä vain työvoimaneuvojille, kunhan aikanne odottelette.
Mielestäni tämän kaltaiset rekrytointi-ilmoitukset osoittavat erittäin huonoa yhteiskunnallista lukutaitoa tällä paikkakunnalla. Meille paikallisille on tavallaan luvattu työllistymismahdollisuuksia kaivostöihin. Oletteko Opteamissa kuulleet, että on olemassa headhuntereita, jotka tekisivät hienotunteisemmin nämä työnhakijoiden ja työvoimaviranomaisten kannalta kyseenalaiset - ja nyt siis myös työnantajan kannalta likaiset hommat?
Omakohtaiseen tietoon ja kokemukseen perustuvana mielipiteenäni esitän lisäksi, että osaavista tekijöistä ei ainakaan kaikissa tapauksissa olisi ollut puutetta niissä kaivostöissä, joihin on jouduttu hakemaan tekijöitä uudemman kerran. Ilmoitukset ovat yksinkertaisesti olleet huonoja ja luotaantyöntäviä.
PS Minulle on turha selittää, että haettaisiin työ- ja oleskelulupia oman firman jo olemassa olevalle väelle. Kaivosfirmahan on jo globaali ja varmasti sieltä löytyy / on löytynyt entuudestaan asiantuntemusta näiltä osin.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Nykyään maan tapa on sellainen, että vaatimukset laitetaan sellaisiksi, että käytännössä juuri kukaan ei pysty täyttämään niitä. Kun vaatimukset ovat riittävän korkeat, niin voidaan valita sopiva, eli jokin tuttu, sukulainen, yms.
Voisitko laittaa tuon saman englanniksi ja yrittää saada viestisi läpi suoraan kaivosyhtiön johtoon. Kun perehdyttäminen maan tapaan on tehty, luulisi globaalin yrityksen kaipaavan jotain omaperäisempää.
Itse en lähtisi Opteamin lipun alla kilpailemaan oman työpaikkani jatkuvuuden puolesta edes jo olemassa olevien suomalaisten vastaavien ostopalveluiden tarjoajien kanssa. Tässä yksi esimerkki:
"Missionamme on auttaa asiakkaitamme onnistumaan erinomaisen työntekijäkokemuksen synnyttämisessä ja houkuttelevan työnantajamaineen kehittämisessä. Intohimonamme on laittaa asiakkaamme yrityskulttuurimankelin läpi, auttaa heitä viestimään houkuttelevasti työnantajalupauksestaan sekä mahdollistaa mitä parhain match & meet -tulos rekrytointitilanteissa."
Teijä missionne on täyttä sontaa,teatterii. Tutustukaa anal lube voiteeseen,jos ette jo sitä käytäkkin.
Millainen on avohoidon tila, kun härikkö on edelleen vapaalla häiriköimässä, vaan onko potilailla omat koneet?
Turha olla huolestunut rakkaan kanssa ihmisen tilasta. Hänelle on jo varmasti annettu toimivasta terveydenhuollostamme lääkkeet ja jos näin ei ole käynyt niin hän ei aivan selvästikään ole edesvastuussa tekemisistään sairaudesta johtuen.
Ja suomessa on sanan vapaus. Onneksi ja valitettavasti.
Näin vaalien alla sananvapautta pitäisi kyllä voida rajoittaa.
Tässä lisää materiaalia maan tavoille perehdyttämiseksi. Suomalaiset uroot valmistautuvat vastaanottamaan kaamokseen tottumattoman kenties päiväntasaajan korkeudelta saapuvan orpopirun työtoverinsa ja hänen perheensä.
Haluan omalta osaltani paikata Suomi-kuvaa ja osoittaa, että jotain on tehty:
http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/4182271e-8d3e-48f4-abd2-6a72927aeadd
Tervemenoa sulle vaan MUUROLAAN! Näytät olevan sitä kaliiperia!!!!
Hyvin sanottu siellä perällä. Mutta aloittajan viestiin sen verran, ettei se ole Opteamin vika, jos ei löydy työntekijää, joka täyttäisi vaaditut kriteerit. Käsittääkseni Opteam karsii hakijoiden joukosta ne "parhaat" ja kaivoksen sisällä tehdään päätökset niin haastateltavista, kuin valituiksi tulevistakin.
Eikä se taida olla ilmoitusten vika, jos ei saa paikkaa, vaikka koulutusta, kokemusta ja pätevyyttä olisikin. Sattumoisin ne päättävät tahot ovat ihmisiä, siinä missä me muutkin ja tuntuvat tekevän päätöksiä hyvin pitkälle musta tuntuu-pohjalta.
Ikävintä vain on, että kylässä on paljon potentiaalisia työntekijöitä, joille ei tunnu löytyvän työtä noinkin suuresta paikasta. Joten jälleen kerran palaamme siihen, että jos et ole tuttu, sukulainen yms. turha toivoakaan, että pääsisit kaivoksen iloiseen joukkoon.
Näin on! Suhteilla sitä tässä kylässä pelataan että työllistetäänpä ensin kaikki kummin kaimat ja sitte loputkin "loat" jos nyt jotain hanttihommia sattuu löytymään. Tämä toiminta on niin nähty.
Eihän sitä kaivokselle oteta töihin, joson liian hyvät paperit, koulutusta tai kokemusta. Johan son nähty, että rannalle jää ruikuttaan kaikki joilla ois potentiaalia hommiin. Mutta jos oot peruskoulupohjalta kumminkaimanserkunkoira, niin avot jo löytyyki hommia kasakaupalla.
Tiiä sitten, mitä ne siellä pelekää ja kuka siellä pelekää. Ehkä net pelekää oman paikkansa puolesta tai sitten ovat muuten vain muka olevinhan. Sisäpiiri pyörii, niin se vain on.