Siis jos sitä joutuu vain tyytymään johonkin mieheen tai naiseen, jota ei edes oikeasti halua, niin mitä järkeä koko touhussa edes on ?
En minä ainakaan olisi mitenkään onnellinen sellaisen miehen kanssa, joka on tyytynyt minuun, kun ei parempaakaan saanut. (Ja siitä saisi takuuvarmasti kuulla loppuelämänsä, tai ainakin sen parisuhteen keston ajan, kuinka miehen mielestä minussa on kaikki mahdolliset viat, ja kuinka kaikki muut naiset ovat kaikin tavoin parempia ja kuinka mies mielestään olisi ansainnut sellaisen ja tällaisen naisen).
Koska olen varsin varma siitä, että "tyytymisellä johonkin" ei onnistunutta parisuhdetta voi saada aikaiseksi, kun ainakin toinen, tai usein jopa molemmat osapuolet katsovat ansaitsevansa jotain parempaa ja pilaavat itsensä ja toistensa elämän katkeroitumisellaan ja pettymyksellään.
En minä ainakaan olisi mitenkään onnellinen sellaisen miehen kanssa, joka on tyytynyt minuun, kun ei parempaakaan saanut. (Ja siitä saisi takuuvarmasti kuulla loppuelämänsä, tai ainakin sen parisuhteen keston ajan, kuinka miehen mielestä minussa on kaikki mahdolliset viat, ja kuinka kaikki muut naiset ovat kaikin tavoin parempia ja kuinka mies mielestään olisi ansainnut sellaisen ja tällaisen naisen).
Koska olen varsin varma siitä, että "tyytymisellä johonkin" ei onnistunutta parisuhdetta voi saada aikaiseksi, kun ainakin toinen, tai usein jopa molemmat osapuolet katsovat ansaitsevansa jotain parempaa ja pilaavat itsensä ja toistensa elämän katkeroitumisellaan ja pettymyksellään.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Kyllä se parisuhde on aina pettymys.
Se mikä sopii joillekin ei sovi kaikille.
Juuri näinhän se onkin.
Juuri näinhän se on. Miehet kertovat naisilleen päivittäin, että ovat vain tyytyneet heihin paremman puutteessa. Toisaalta olisiko sitten kivempi, ettei kukaan olisi edes tyytyväinen sinuun?
no, tässä nyt ei enää tiedä mitä uskoa.
Vaikka tiedän, että tälläkin palstalla (nyt esimerkkinä) on omat trollaajansa, niin kyllä se jotenkin pistää miettimään, että mitä miehet oikeasti asioista ajattelevat.
Että onko ne rakastavat ja parisuhteisiinsa tyytyväiset miehet oikeasti pelkkää teatteria ja miehet sisimmissään halveksivat ja inhoavat kaikkia muita paitsi aivan täydellisiä naisia.
Täällä kun on helppo nimettömyyden suojissa kertoa mitä ajattelee, kun ei tarvitse pelätä seurauksia, ja jotenkin tuntuu aika toivottomalta vaihtoehdolta, jos suurin osa miehistä oikeasti sisimmissään inhoaa suurinta osaa naisista ja muuta sellaista.
Niin, juuri näinhän se on.
Kyllä se tosissaankin pistää miettimään mitä miehet ajattelevat...
Kai sinä olet yksi niistä trollaajista? Ei kai kukaan voi olla noin pihalla ja tämän palstan juttujen varassa?
Eiköhän suurin osa miehistä ole kovasti pitänyt, välittänyt, kiintynyt ja rakastanut vaimojaan ainakin avioliittojensa aluksi. Totta kai ajan myötä arki astuu kuvioihin, mutta suuri osa rakastaa kuitenkin elämänsä loppuun asti. Aika harvassa ne ovat, jotka ihan oikeasti vaimojaan vihaavat ja halveksuvat. Vaikka totta kai viimeistään siinä neljänkympin jälkeen lähes kaikki tajuavat, ettei se oma nainen ulkoisesti ole se kaikkein hotein mahdollinen. Mutta suurin osa ei enää siinä iässä sellaista kaipaakaan, jos on kaivannut nuorempanakaan.
Älä usko mies32:sta. On myös meitä kunnon miehiäkin miehiä jotka olemme tyytyväisiä parisuhteisiimme, emmekä tyydy vain johonkin.
Terveisin. Tosimies joka vaihtaa tasaisin väliajoin nuorempaan
syy mies32 ja tää "tosi"mies hengaavat sinkut palstalla tulikin tuossa selville.
Suurimmalla osalla miehistä on ihan oikeasti syviä tunteita ja rakkautta samaan naiseen läpi elämän, tämän ulkoisesta rapistumisesta huolimatta. Nämä miehet eivät hengaa sinkut palstalla päivästä toiseen, vuodesta toiseen, he hengaavat päivä päivältä vanhenevan kumppaninsa kanssa ;)
Aika tympeää luettavaa olivat jossakin ketjussa olleet erään dippainssin ajatukset omasta puolisostaan. Hän kirjoitti, että hänen naisensa ei ole kovinkaan fiksu, mutta kuitenkin seksi pelittää ja koti hoituu. Älyllisen seuran ko. mies kertomansa mukaan joutui kuitenkin etsimään jostakin muualta. Missä onni asuu, täytyy kysyä. Voi vain arvailla, miksi tämäkin pari oli yhdessä, siis se todellinen syy. Toisaalta mikä lie oikesti totuus tuonkin parin vuorovaikutuksesta.
Juuri noin se on, ja osa heistä vaihtaa välilä nuorempaan
Eihän todellisuus ole noin polarisoitunut kuin aloittaja yrittää uskotella.
Kenelläkään ei ole täydellistä puolisoa vaan kaikki ovat joutuneet tinkimään jostain edes hiukan. Jotkut enemmän ja jotkut vähemmän. Joka muuta väittää, huijaa vain itseään. Ihastkusen alkuhuumassa se toinen voi toki vaikuttaa täydelliseltä.
Se ei tee suhteesta yhtään sen onnettomampaa.
Ja jokainen seurustelusuhteessa oleva on joskus uskaltanut ottaa riskin nolatuksi joutumisesta kysymällä että haluatko minut. Sitä riskiä eivät ikisinkut näemmä uskalla ottaa.
Olen ollut siinä uskossa, että jokaisessa parisuhteessa mies muistuttaa aina silloin tällöin vaimoaan tämän vaatimattomasta ulkonäöstä ja läskeistä.
sinä teet miehellä joka tekee sinut onnettomaksi ja surulliseksi? Potkase pois elämästäsi!!! Elä itsellesi!!!!
No joku tuntee tyytyvänsä, joku toinen ei. Minä luulen, että tyytyjille kumppania tärkeämpää on joku muu asia, minkä saamiseksi "joku vaan" kelpaa. Onpa syy sitten seksi, lapset, taloudellinen turva tai mikä ikinä.
Parisuhteet nyt ovat täysin ylimainostettuja. Jos on varaa valita älä nyt hyvä ihminen itseäsi sellaiseen itseäsi aja. Maailmassa on paljon merkityksellisempiäkin asioita kuin parisuhde. Elämäkin tuppaa olemaan sen verran lyhyt, että toiselle ihmiselle eläminen ei kannata.
Nykymaailmassa terve, töissäkäyvä aikuinen ei tarvitse puolisoa yhtään mihinkään. Ei kannata alistua sosiaalisen paineen, mediahömpän ja Walt Disneyn luomien läheisyysmielikuvien vietäväksi. Elä.
Ei parisuhteen tarvitse rajoittaa ja olla toiselle elämistä, ellei niin halua. Parisuhteesta voi saada resursseja siihen muuhun elämään: voimavaroja, tukea, apua, neuvoja, lihasta, rahaa.. esimerkiksi jos intohimosi on matkailu, pariskuntana siihen jää enemmän rahaa, koska yhdessä asuminen säästää. Ja matkalla säästyy lisää hotelleissa, autonvuokrissa jne. Voi myös mennä halvempaan hotelliin, kun on lämmittäjä vieressä kylmiksi öiksi.
Sitäpaitsi harva meistä on luotu yksinäisyyteen. Sen sijaan meihin on miljoonien vuosien aikana koodattu lisääntyminen eniten nautintoa tuottavaksi toiminnoksemme. Yksinäisyyteen pyrkivä onkin siis luonnonoikku. Voisi puhua syntymävammasta tai sairaudesta.
Käytännössä se parisuhde kuitenkin aina rajoittaa elämää varsin paljon. Voimavaroja, tukea, apua, neuvoja ja lihasta voidaan ammentaa ystävistä. Parisuhteen perustaminen rahalle on tietysti vaihtoehto, mutta sitä voi pohtia haluaako tämän hinnan maksaa vapaudestaan. Suomessa huonoimmissakin duuneissa on on riittävä palkka elämiseen ja olemiseen. Hiukankaan valkokauluksisempaa työtä kun on niin rahan takia ei kannata parisuhdeloukkuun itseään ajaa.
Yksin oleminen ja yksinäisyys ovat kaksi eri asiaa. Henkilökohtaisesti lisääntyminen ei mahdu elämäni top 50 nautintoihin, mutta jollekinhan se saattaa sisältöä elämään luoda. Tämäkään ei kuitenkaan vaadi parisuhdetta.
Älkää nyt hyvät ihmiset vetäkö tätä parisuhde-Kool-Aidia henkeen. Siitä voi olla vaikeaa vierottaa itseään. "Slave in love with his chains is a lost cause"
Ei ystävistä ikinä ole samaan kuin puolisosta. Ja voi olla, että ystävistä ei tuossa neljänkympin jälkeen ole enää kuin muistot.
Ei ne parisuhteetkaan nykyään montaa vuotta kestä. Sekin on työn ja tuskan takana. Sitten ollaankin taas ap:n esittämän ongelman äärellä, että mistäs se puoliso löytyisi. 40v on jo niin vanha, että siellä ei terveissä, fiksuissa ja siedettävän näkösissä ihmisissä enää kauheesti valinnanvaraa olekaan. Jos omaishoitosuhteen haluaa niin se on toki eri asia.
Hyvät ystävät pysyvät koko elämän.
Sinulla ei ole kokemusta koko elämästä, eikä näin ollen myöskään välttämättä hyvistä ystävistä.
Mutta avioliitot kestävät suurimmaksi osaksi vuosikausia, noin puolet hautaan saakka.
Ei omaishoitosuhdekaan pahalta kuulosta verrattuna yksinäisyyteen.
Tuohan on hieman ristiriitaista. Jos parisuhteet eivät oikeasti kestäisi muutamaa vuotta pidempää, niin sittenhän kaikissa ikäluokissa olisi paljon vapaita ihmisiä, myös niitä tosi terveitä ja muutenkin ok-ihmisiä, koska ihmiset ovat nykyään terveempiä pidempään kuin ennen. Ja eiköhän tosielämässä asia niin olekin, että kaikissa ikäluokissa on paljon vapaita ihmisiä. Siis jos todella kaipaa kumppania, se löytyy kyllä joka iässä.
Muilla kuin kuolleilla ei ole kokemusta koko elämästä. Seuraavan lauseen kausaliteettia en rajoittuneella elämänkokemuksellani pysty löytämään, vaikka kuinka yrittäisin.
En tiedä missä tynnyrissä olet kasvanut, mutta avioliitot ovat jyrkässä kasvussa eikä loppua näy. Toki tyyliin vuonna -55 solmitut liitot kestävät. Silloin arvomaailma oli hieman erilainen. BB-sukupolvi ei kykene sitoutumaan määräajaksi edes sähköyhtiöön, saati toiseen henkilöön. Tämä on tietysti pohjimmiltaan hyvä asia - motiivit vain ovat vääriä.
Yksinäisyys ja parisuhteen puuttuminen ovat muuten kaksi eri asiaa.
Miten voit samalla sokeasti uskoa parhaiden ystävien pysymiseen, mutta parisuhteita pidät tuhoon tuomittuina?
Olen pahoillani, ettet näe kausaliteettia.
Ystävyydessä on enempi tilaa hengittää. Ei tarvitse viettää aikaa yhdessä. Voi mennä vuosikin välissä ettei tarvitse nähdä. Parisuhteeseen taas yksilö on kovin orjallisesti sidottu.
Mutta yksinäistä elämä ei ole vaikka menisi vuosia hengittelyaikaa välissä.
Adelaide Anne Procter ymmärsi jo 1800-luvulla, että rakkaus vain jumalaa kohtaan on ikuista. Muu muuttaa muotoaan ja katoaa. Ei muuten koskaan menny naimisiin. Eli onnellisena ja kuoli 38 -vuotiaana. Hieno nainen.
Parisuhteen hyviä puolia on se että siinä voi löytää ihan uusia, sinkkuna käyttämättöminä olleita henkisiä voimavaroja itsestään. Seurustelusuhteen aloittaminen on parhaimmillaan kuin aloittaisi uuden elämän.
Seurustelusuhteessa joutuu olemaan jatkuvasti hyvin lähellä toista ihmistä niin henkisesti kuin fyysisestikin ja se kehittää ihmistä sellaisella tavalla jota sinkkuna ei voi kokea. Pitkäkestoinen sinkkuna olo näivettää ihmistä jonkin verran vääjäämättä.
Voi luoja mitä pandaa.
Sehän riippuu ihan omista odotuksista pettyykö parisuhteeseensa. Vois kärjistää, että mitä enemmän on omia odotuksia millainen toisen tulee olla, sitä hankalemmaksi se voi käydä. Jos taas kykenee välittämään toisesta ja ottamaan toisen ihmisenä vastaan sellaisena kun hän on, saattaa löytää jopa enemmän tykättävää. Toki jokaisella jotain odotuksia aina on. Sellaisiakin jotka eivät toteudu, mutta olis hyvä aina miettiä omien odotustensa raameja.
Miksi mä tämmöstä toisesta odotan ja haluan, onko se maailman loppu jos hän ei ole mittatilaustyönä mulle tehty, muttei myöskään poikkeamalla raameistani ole vastenmielinen, vaan rakastettava anyway.
Pariuhteessa joutuu aina pettymään. Itse en heittäytynyt viimeisimpään parisuhteeseen samalla luotamuksella kuin ex-kumppanini, mutta aikaa myötä hellitin otettani ja lähdin hänen mukaansa ns. rakkauden tielle. Olin aikaisempiin suhteisiini pettynyt useasti, joten siitä syystä en uskaltanut luottaa siihen onnellisuuteen, jota hän tarjosi.
Kun olin heittäytynyt ja käynyt luottamaan suhteeseen ja rakentamaan yhteistä elämää, kumppanini muuttui radikaalisti. Hänestä tuli passiivinen ja tuntui, ettei hän halua minua. Vaikka hän useasti kertoi minulle rakkauttaan minuun, jouduin lopulta pettymään. Erosimme pari päivää sitten, ja tunnen itseni petetyksi ja luottamusta ihmisiin tuskin enää löydän.
Se mikä tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, myös usein on liian hyvää ollakseen totta.