Lintukirpukkuja? Helppiä kaipaisin!

Heippa! Mulla on ollut kesän puolivälistä asti punaisia kutiavia näppyjä ympäri kroppaa.. Kutiavat niin pirusti. Aluksi oli vain reisissä ja pohkeissa, mutta syksymmällä alkoi ilmestymään myös kaulaan, käsivarsiin, niskaan, alaleukaan ja joskus myös rintakehälle ja olkapäille. Ja nyt kaikkien näiden paikkojen lisäksi yksi päivä ihan yks kaks huomasin että kutittaapa ihan sairaasti alaselkään ja jenkkiksien kohalta, ja kuinka ollakkaan, näppyjä näppyjä. Tällä hetkellä näppyjä on eniten kaulan toisella sivulla ja alaselässä ja muutamia muualla. Olen lukenut lintukirpuista, joten päätin odottaa että ilmat kylmenee, kun kuulin että syksyyn mennessä niillä on tapana kadota, mutta ei! Lääkäriin olen varannut ajan, mutta kun ei tahtois satasta pistää yksityiseen niin tammikuuhun saan odottaa että pääsen yksityiselle... Olisko jollakin tietoa että mistä voisi olla kyse?
356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin ja siis näpyt ovat joskus aika isojakin ja hieman koholla. Joskus reisiin saattaa tulla joku yksittäinen todella kipeä, iso paukama. Luin lintukirpuista ja kuulostaa niin samalta, mutta olisivat varmaan jo kadonneet kun lokakuun loppua eletään..? Ps, sain kissan hieman ennen kesää, voiko allergia oireilla tämmösin näppylöin, ei mitään hengenahdistusta tms.. Anteeksi pitkät selitykset. :)

Äänestä

auttaako kutinaan hydrokortisoni voide mitä apteekista saa?
jos auttaa on hyvä siis, mutta jos ei niin sitten reippaasti lääkäriin soitat uudestaan ja sanot että on outoa ihottumaa. Vaikea sanoa kun en sitä nyt näe mutta järki sanoisi että jotenkin liittyy kissaan itse saan kutiavia patteja jos kissa esin raapaisee tai sen hilsettä pääsee rikkinäiselle iholle mutta ne lähtevät pian poiskin (kymmenessä minuutissa), mutta lintukirput voi saada aikaan kai kovinkin kutiavaa jälkeä, mene apteekkiin ja näytä ihottumaa kysy mitä suositteleee jos he kauhistuvat:D voit sanoa sen kun varaan aikaa uudestaan terveyskeskukseen että apteekissakin ihmettelivät:D

Äänestä

joo, me saatiin vanha pehmuste kaverilta, oli kuulemma pessyt sen.
muutaman kk päästä alko kutiamaan ja näppyjä tuli.käytiin lääkärissä, epäili lintukirppuja yms... eri vastausta .punanen näppy missä oli keskellä pistojälki.eli saamassamme pehmusteessa oli lutikoita!levisivät ja jouduttiin heittään kaikki pois ja myrkyttämään asunto.leviävät aika nopeesti.tykkäävät sängyistä ..tarkistappa ettei ole niitä.varsinkin sängynpohjsta jos on runkosänky ...
imevät verta ihmisestä nämä lutikat.kantsii selvittää pian .kutina on järkky!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jebajeejee kirjoitti:

Heippa! Mulla on ollut kesän puolivälistä asti punaisia kutiavia näppyjä ympäri kroppaa.. Kutiavat niin pirusti. Aluksi oli vain reisissä ja pohkeissa, mutta syksymmällä alkoi ilmestymään myös kaulaan, käsivarsiin, niskaan, alaleukaan ja joskus myös rintakehälle ja olkapäille. Ja nyt kaikkien näiden paikkojen lisäksi yksi päivä ihan yks kaks huomasin että kutittaapa ihan sairaasti alaselkään ja jenkkiksien kohalta, ja kuinka ollakkaan, näppyjä näppyjä. Tällä hetkellä näppyjä on eniten kaulan toisella sivulla ja alaselässä ja muutamia muualla. Olen lukenut lintukirpuista, joten päätin odottaa että ilmat kylmenee, kun kuulin että syksyyn mennessä niillä on tapana kadota, mutta ei! Lääkäriin olen varannut ajan, mutta kun ei tahtois satasta pistää yksityiseen niin tammikuuhun saan odottaa että pääsen yksityiselle... Olisko jollakin tietoa että mistä voisi olla kyse?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu