Neitsyys vaan jatkuu

Mies23

Olinpas nuorena kovin miettiväinen tän kokemattomuuteni suhteen. Pari kertaa yövyin naiskaverin luona mutta ei kiinnostanut yrittää mitään. Jos halaa toista mut ei tunne yhtään mitään yläpäässä eikä alapäässä, niin kyllä on musta turha yrittää mitään. Sitä halus mutta toisaalta ei kuitenkaan. Kun ei tuntunut oikealta se seksi vaan jonkun kanssa. Silloin se oli suuri ongelma, mutta onneksi se on pienentynyt, kun on tullut elämänsisältöä enemmän. Vieläkin tulee siihen omaan kokemattomuuteen suhtauduttua ristiriitaisesti. Muutaman kerran ok näköinen nainen on tyrkyttänyt itseään, mutta on tuntunut jotenkin luotaantyötävältä. En kai oo ihan sinut oman seksuaalisuuteni kanssa. Mä oon pitänyt sitä vaan omana filosofianani että kannattaa tehdä siten kun tuntuu oikealta. Toisaalta harmittaa oma kokemattomuus, toisaalta taas ei. Elämähän on niin monimutkaista. Aloitteita tulee tehtyä naisten kanssa tietenkin. Uskon että oon sellainen ihminen kun joku muukin, joka on enemmän tai vähemmän joutunut "odottamaan", että oon sitten onnellinen kun oon ekaa kertaa sen sopivan kanssa. En tietenkään vaadimahdottomia. Voihan olla että se sopivakin on vaan yhden illan juttu ja tiedän sen siinä paikassa kun aletaan peuhaamaan. Turha silti mielestäni tätä asiaa on liikaa spekuloida mun tai kenenkään muunkaan, kun ei oo yleipäteviä ohjeita. Voi olla että oon jotenkin liian kunnollinen, mut ihmiset on niin erilaisia. Jonkun kannattaa puoliväkisin hankkiutua neitsyydestään 15 vuotiaana neitsyydestään eroon ja jonkun odottaa enemmän. Rohkeutta kaikille jotka jaksavat odottaa...

2

679

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kata

      Eikö koskaan ole tullut vastaan naista, jota kohtaan olisit tuntenut suurta intohimoa? Siis et rakkautta vaan semmoista lihallista himoa, että haluaisit puhtaasti vain koskea toista?

      Mä pidättelin seksistä itse aika kauan. Olin kahdeksantoista, kun neitsyydestä oli päästävä eroon. Se tuntui jotenkin siltä, että jään jotain kokemusta paitsi ellei sitä seksiä harrasta. En tiennyt mistä muut puhuvat jne. Sen ikäisenä se oli tärkeää. Se ihminen, jolle neitsyyteni menetin ei merkitse mulle mitään. Eikä se kokemus ollut häävi. Tajusin silloin vasta, että mies ei tiedä mitä se naisen kanssa tekee. Pelkkää pökkimistähän se oli.

      Vasta ajan myötä ja kokemuksen myötä tajusin, että seksin harrastaminen on helpointa oman käden kautta, jos haluaa tyydytyksen. Jos taas haluaa tyydyttää himon, niin silloin tarvitaan joku muukin paikalle. Samoin jos rakastelusta on kyse. Himon vallitsemana ja rakastaman ihmisen kanssa seksi on kannattavaa. Ellei niitä tuntemuksia sulla ole ketään kohtaan, niin pitäydy neitsyenä kunnes se oikea tulee vastaan. Mä kannatan sun ratkaisua.

      • Mies23

        En tosiaankaan oo tuntenut intohimoa. Lähinnä alkaa muutenkin seisomaan omien ajatuksten takia, ei niinkään sen takia kenen naisen näkee. Oon aika herkkä mieheksi muutenkin ja välillä oon miettiny että se on vaikuttanu. Joskus oon itsekseni naureskellut että kukaan nainen ei osaa iskeä mua oikealla tavalla :) Ujostelemallakin kai ne himot voi pysyä piilossa. Vaikka oon aika avoin ihminen ja pyrin pitämään ihmisiin paljon yhteyttä niin omalla tavallani kai oon ujo. Ja sit kun nainen musta kiinnostuu saatan ensin olla etäinen, jos en itse oo vielä kiinnostunu ja sitten kun se toinen kyllästyy niin itse vasta alan miettimään että hetkinen :) Joskus oon kyllä miettiny että oon jotenkin viallinen, mut ei se asia taida olla niinkään. En oo toisaalta niin seksuaalinen ihminen tai miehinen mies. Oon sellainen ihminen että joskus tuntuu että naisten kanssa olis paljon enemmän puhuttavaa kuin miesten, mutta tuun molempien kanssa toimeen ihan suht hyvin...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe