Tarinani tästä parisuhteesta on enemmän kuin surkea! Olen ollut todella typerästi tunteiden vietävänä kaikki nämä 3,5 vuotta. Tutustuttuamme asuin toisella paikkakunnalla vajaat kaksi vuotta, jonka jälkeen hakeuduin töihin miehen asuinpaikkakunnalle. Odotukset suhteen etenemiseen olivat todella korkeat, vähän liiankin korkeat. Kuten jo arvatakin saattaa, suhde ei ole edennyt yhtään. Asumme edelleen erillään, ja miehen lupaukset mahdollisesta yhteenmuutosta ja perheelleen esittelystä ovat olleet vain turhia lupauksia...
Mies on kahdenkesken huomaavainen ja muutenkin hyvin kiinnostunut tekemisistäni, hän kuitenkin muuttuu totaalisesti toisenlaiseksi jos ja kun törmäämme hänen ystäviinsä vahingossakin jossakin. Lapsia hän sanoi suhteen alussa haluavansa "ehkä", nyt tuo ehkä on muuttunut ehdottomaksi eiksi. Myös yhteenmuutosta oli alussa puhetta ja sanoi jatkuvasti, että "katsellaan"....olen niin rikki tästä suhteesta kuin vain olla ja voi..Mies pitää minua jatkuvasti narun päässä ja olen kuin joku lelu, jolla hän tarvittaessa leikkii. Tämän kesän aikana hän lupasi myös esitellä minut isälleen..no, nyt ollaan jo syksyssä ja kohta talvessa ja tämäkin on vain siirtynyt ja siirtynyt koska tämä on niin vaikea asia mukamas hänelle.
Ollaan puhuttu asiasta miljoona kertaa ja yhtä monta kertaa ollaan erottu ja riidelty. Vihaan tuota ihmistä tällä hetkellä enemmän kuin rakastan. Miten ihmeessä pääsen hänestä eroon? Tuntuu, että elämästä on kadonnut monta vuotta odottamiseen ja tähän surkeaan olotilaan. Välillä tuntuu siltä, että olen niin arvoton ettei millään ole mitään väliä. On käynyt mielessä tuhannesti lähteä pois tästä maailmasta, koska elämäni parhaat vuodet ovat mennyt ohi ja itsetuntoni on ihan riekaleina.
Tuskin saan 37 vuotiaana enää lapsia ja miten niitä lapsia saa jos ei ole edes miestä? Olen niin yksin tässä suhteessa eikä ulospääsyä näy.. Tiedän toki, että saan syyttää tästä vain itseäni kun olen jäänyt ns. roikkumaan olemattomaan naruun. Mutta minkäs teet kun tunteet ovat vahvemmat kuin järki konsanaan.
Mies on kahdenkesken huomaavainen ja muutenkin hyvin kiinnostunut tekemisistäni, hän kuitenkin muuttuu totaalisesti toisenlaiseksi jos ja kun törmäämme hänen ystäviinsä vahingossakin jossakin. Lapsia hän sanoi suhteen alussa haluavansa "ehkä", nyt tuo ehkä on muuttunut ehdottomaksi eiksi. Myös yhteenmuutosta oli alussa puhetta ja sanoi jatkuvasti, että "katsellaan"....olen niin rikki tästä suhteesta kuin vain olla ja voi..Mies pitää minua jatkuvasti narun päässä ja olen kuin joku lelu, jolla hän tarvittaessa leikkii. Tämän kesän aikana hän lupasi myös esitellä minut isälleen..no, nyt ollaan jo syksyssä ja kohta talvessa ja tämäkin on vain siirtynyt ja siirtynyt koska tämä on niin vaikea asia mukamas hänelle.
Ollaan puhuttu asiasta miljoona kertaa ja yhtä monta kertaa ollaan erottu ja riidelty. Vihaan tuota ihmistä tällä hetkellä enemmän kuin rakastan. Miten ihmeessä pääsen hänestä eroon? Tuntuu, että elämästä on kadonnut monta vuotta odottamiseen ja tähän surkeaan olotilaan. Välillä tuntuu siltä, että olen niin arvoton ettei millään ole mitään väliä. On käynyt mielessä tuhannesti lähteä pois tästä maailmasta, koska elämäni parhaat vuodet ovat mennyt ohi ja itsetuntoni on ihan riekaleina.
Tuskin saan 37 vuotiaana enää lapsia ja miten niitä lapsia saa jos ei ole edes miestä? Olen niin yksin tässä suhteessa eikä ulospääsyä näy.. Tiedän toki, että saan syyttää tästä vain itseäni kun olen jäänyt ns. roikkumaan olemattomaan naruun. Mutta minkäs teet kun tunteet ovat vahvemmat kuin järki konsanaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos tällä hetkellä vihaat häntä, niin olisiko mahdollista lähteä huonosta suhteesta? Ehkä olosi paranisi sitten?
Onhan se vähän kummallista jos et ole vielä tavannut hänen perhettään.
Jotkut kai saavat lapsia tuonkin ikäisenä, mutta en ole asiantuntija... Jos et näe teillä yhteistä tulevaisuutta, niin lasten saamisen takia ei varmaan kannata suhteeseen jäädä.
Ja ainahan voit löytää ihanan miehen jolla on jo valmiiksi lapsia, jos haluat olla äiti.
Kiitos kannustuksesta! Kunpa sitä osaisi olla vahva, mutta minkä teet tässä tunteiden vuoristoradassa...
Mies on tosiaan 40-vuotias ja eikä osaa pitää lupauksiaan, tai siirtää niitä koko ajan. Ehkäpä sitä pitää muuttaa muualle, että voi oikeasti aloittaa "uuden" elämän. Nyttenkin olen vuodattanut kyyneleitä tänään jo parin tunnin verran. Hyvin menee, mutta menköön..
Lopeta toi tuneilla valittelu. Jos olet onneton, lähde, nyt, TÄNÄÄN.
Älä siirtele, älä tee itsestäsi marttyyriä "emmä pysty rakakastan liikaa." Jos itsensä tahtoo tappaa toisen ihmisen takia, niin eiköhän se kerro jo tarpeeksi.
Eli lähdet tänään. Ole pari kuukautta ilman häntä. Katso sitten puhuuko järki enemmän
Miehenä ihmettelen, miksi meitä aina syytetään ja kuunnellaan vain toista osapuolta? Kuuluu kai meillekin oikeus kertoa oma näkemyksemme? Ai ei, no sitten. ...
Mies odottaa nuorempaa ja nätimpää pimppiä saapuvaksi. Semmosia me ollaan...
"Tuskin saan 37 vuotiaana enää lapsia" Mikä on esteenä,ei ikä ainakaan mutta jos ei siemennestettä saa ja käytää ehkäisyä niin ei sitten tietenkään.
Ei mies pidä sinua minkään narun päässä vaan sinä haluat roikkua narun päässä ja siirtää vastuun omasta surkeudestasi hänen syykseen. Jos päätät lakata roikkumasta niin hän ilmeisesti antaa sinun mennä. Ainakaan et ilmaise, että hän millään tapaa _pakottaisi_ sinua jatkamaan suhdetta.
Mutta et halua koska et uskalla ottaa vastuuta omasta elämästäsi. On niin paljon helpompaa heittäytyä marttyyriksi ja syyllistää häntä elämättömistä vuosistasi.
Sinulla on oma asunto, et voi vedota edes siihen, että et osaa/jaksa/tiedä miten muuttaa pois hänen luotaan. Riittää kun ilmoitat että suhteenne on loppu ja otat avaimesi häneltä pois.
Joo, olette enemmän kuin oikeassa. Yritän kyllä kaikkeni, tänään viimeksi sanoin että tämä oli nyt tässä..puoli tuntia sitten hän kysyi minulta puhelimitse että voiko tulla illaksi/ yöksi luokseni. Aika vaikeaa on erota kun toinen ilmoittaa koko ajan itsestään. Miksi hän niin tekee? Avainta hänellä ei enää ole, joten mistä tiedän kuka oven takana on kun ovikello soi...
Olen sanonut hänelle, että jos hän rakastaa minua edes vähän, niin päästäisi menemään eikä ottaisi millään tavoin enää yhteyttä. Kaksi päivää hän malttaa olla hiljaa ja sitten hän tulee oven taakse tms..
Niin tulee, kun kerran päästät. Kyllähän mies piparinhimossaan yrittää. Helpommin sulta saa kuin randomilta baarituttavuudelta tai netistä.
Itseäsi saat syyttää siitä, että päästät miehen sisälle ja pukille.
Oikeasti, olet antanut pompottaa itseäsi yli kolme vuotta! Mieti!
No lopeta vastaamasta viesteihin jos tunnet olosi että annat periksi jos hän yrittää tunkea takaisin.
Joo tiedetään, tiedetään..nyt en vastannut hänen tekstareihinsa. Laittakoon viestejä vaikka kuinka paljon:) tää mimmi aloittaa nyt uuden elämän.
Kiitokset kaikille kannustavista ja vähemmän kannustavista viesteistä. Toiset vastaa aina nätisti, mut ivalliset viestit satuttaa entistä enemmän. Jokainen, joka on elänyt samassa tilanteessa ymmärtää tilanteeni. Niinkauan kun on toivoa, on myös elämää. Mukavaa Joulun Odotusta kaikille:)
Olette kuin kuin Gary ja Dorothy huonosti käyttäytyvistä miehistä. Et osaa päättä ollakko vai ei huonosti kohtelevan miehen kanssa.