Minulla oli vuosia sitten suhde varatun miehen kanssa. Asuimme eri paikkakunnilla ja tutustuimme miehen käydessä työmatkoilla minun kotikaupungissani. Suhteemme kesti noin puolitoista vuotta. Välillämme oli oikeasti sitä jotain, uskomatonta vetovoimaa, mutta myös hyvä keskusteluyhteys. Uskoin, että juuri tämä mies olisi elämäni rakkaus. Mies päätti hakea avioeroa, ja noin puolen vuoden ajan olimme "oikeasti" yhdessä, tosin vain etäsuhteessa. Tai ainakin luulin tuolloin miehen olevan tosissaan - avioeron harkinta-ajan jälkeen hän kuitenkin päättikin palata yhteen vaimonsa kanssa. Itse lopetin yhteydenpidon täysin siihen, ja niin vaikeaa kuin se olikin, jatkoin elämääni. Tästä on nyt kuutisen vuotta.
Noin vuosi sitten huomasin miehen liittyneen Facebookiin ja otin häneen yhteyttä. Minulla ei ollut mitään taka-ajatuksia, lähinnä minusta tuntui hassulta, että minulla ei ollut mitään yhteyttä ihmiseen, joka joskus oli minulle tärkeä. Ei vain rakastettuna, vaan myös ystävänä. Olin itse tuolloin ja olen edelleen parisuhteessa, joten sikälikin ajattelin yhteydenoton olevan turvallista. Myös mies oli edelleen yhdessä vaimonsa kanssa ja kertoi kaiken olevan hyvin heidän suhteessaan. Alkuun kaikki olikin viatonta. Puolisen vuotta sitten mies kuitenkin sattui(?) käymään kotikaupungissani. Tapasimme, puhuimme, ja kaikki kipinä välillämme oli edelleen olemassa. Päädyimme sänkyyn. Jälkeenpäin mies sanoi, ettei edelleenkään voi luvata minulle mitään - kuten en minäkään hänelle tämänhetkisessä elämäntilanteessani. Toisaalta mies kuitenkin totesi, että jos olisi toiminut sydämensä mukaan, hän olisi nyt minun kanssani. Varmasti hänellä oli ja on tunteita myös vaimoaan kohtaan, mutta ilmeisesti myös yhteinen talo, kesämökki ja kaiken kaikkiaan selkeät kuviot olivat isoja tekijöitä. Ja ihmisten puheet pikkukaupungissa. Tuttu on turvallista, ja elämä minun kanssani olisi ollut hyppy tuntemattomaan. Toisaalta tuntui hyvältä kuulla nämä asiat ja olla miehen lähellä - muistaa hänestä hyvät asiat vaikean eron sijaan. Päätin kuitenkin vakaasti, etten jää haikailemaan miehen perään, ja oman suhteeni vuoksi kaduin yhteistä yötämme. En halua pettää omaa miestäni.
Viimeisen puolen aikana yhteydenpitomme on kuitenkin karannut käsistä. Omassa parisuhteessani on omat ongelmansa, kelläpä ei olisi, mutta luulen, että olisin mieheni kanssa onnellinen - tai ainakin tyytyväinen - ellei vanha suola janottaisi. En tiedä, kaipaanko vain jännitystä perusarkeeni vai onko tuo entinen rakkaus sittenkin se suuri intohimoni. Tavanneet emme tämän entisen kanssa ole, mutta mies ehdottelee nyt sitäkin. En tiedä, mitä tehdä. Haluaisin sitä ihan liikaa, mutta en usko, että siitä tälläkään kertaa syntyisi mitään todellista, tuskin hän nytkään vaimoaan jättäisi. Tiedän, että olisi sekä järkevää että oikein lopettaa yhteydenpito kokonaan eikä ainakaan suostua tapaamiseen, mutta en voi olla ajattelematta miestä ja sitä, että ehkä hän onkin se, jonka kanssa minun kuuluisi olla? Miksi me muuten edelleen vetäisimme toisiamme puoleemme kaikkien näiden vuosien jälkeen?
Noin vuosi sitten huomasin miehen liittyneen Facebookiin ja otin häneen yhteyttä. Minulla ei ollut mitään taka-ajatuksia, lähinnä minusta tuntui hassulta, että minulla ei ollut mitään yhteyttä ihmiseen, joka joskus oli minulle tärkeä. Ei vain rakastettuna, vaan myös ystävänä. Olin itse tuolloin ja olen edelleen parisuhteessa, joten sikälikin ajattelin yhteydenoton olevan turvallista. Myös mies oli edelleen yhdessä vaimonsa kanssa ja kertoi kaiken olevan hyvin heidän suhteessaan. Alkuun kaikki olikin viatonta. Puolisen vuotta sitten mies kuitenkin sattui(?) käymään kotikaupungissani. Tapasimme, puhuimme, ja kaikki kipinä välillämme oli edelleen olemassa. Päädyimme sänkyyn. Jälkeenpäin mies sanoi, ettei edelleenkään voi luvata minulle mitään - kuten en minäkään hänelle tämänhetkisessä elämäntilanteessani. Toisaalta mies kuitenkin totesi, että jos olisi toiminut sydämensä mukaan, hän olisi nyt minun kanssani. Varmasti hänellä oli ja on tunteita myös vaimoaan kohtaan, mutta ilmeisesti myös yhteinen talo, kesämökki ja kaiken kaikkiaan selkeät kuviot olivat isoja tekijöitä. Ja ihmisten puheet pikkukaupungissa. Tuttu on turvallista, ja elämä minun kanssani olisi ollut hyppy tuntemattomaan. Toisaalta tuntui hyvältä kuulla nämä asiat ja olla miehen lähellä - muistaa hänestä hyvät asiat vaikean eron sijaan. Päätin kuitenkin vakaasti, etten jää haikailemaan miehen perään, ja oman suhteeni vuoksi kaduin yhteistä yötämme. En halua pettää omaa miestäni.
Viimeisen puolen aikana yhteydenpitomme on kuitenkin karannut käsistä. Omassa parisuhteessani on omat ongelmansa, kelläpä ei olisi, mutta luulen, että olisin mieheni kanssa onnellinen - tai ainakin tyytyväinen - ellei vanha suola janottaisi. En tiedä, kaipaanko vain jännitystä perusarkeeni vai onko tuo entinen rakkaus sittenkin se suuri intohimoni. Tavanneet emme tämän entisen kanssa ole, mutta mies ehdottelee nyt sitäkin. En tiedä, mitä tehdä. Haluaisin sitä ihan liikaa, mutta en usko, että siitä tälläkään kertaa syntyisi mitään todellista, tuskin hän nytkään vaimoaan jättäisi. Tiedän, että olisi sekä järkevää että oikein lopettaa yhteydenpito kokonaan eikä ainakaan suostua tapaamiseen, mutta en voi olla ajattelematta miestä ja sitä, että ehkä hän onkin se, jonka kanssa minun kuuluisi olla? Miksi me muuten edelleen vetäisimme toisiamme puoleemme kaikkien näiden vuosien jälkeen?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Joopa. Päähäsi ei juuri muuta mahdu kuin: "Minä, minä ja minä" Oletkohan oikeasti kertaakaan miettinyt miten loukkaat toisia ihmisiä? Miehen vaimoa ja nykyistä omaa kumppaniasi? Hän heittäisi pois elämästään varmaan tuollaisen itsekkään horon jos vain tietäisi totuuden. "En halua pettää omaa mietäni" Sinähän PETIT JO! Etkö sen vertaa tajua?? No, eipä ihme ettei mies ole kuitenkaan valinnut sinua...Et ainoastaan ole tunnevammainen, olet sen lisäksi toivottoman tyhmä! Eipä silti, täysi sika on mieskin....vaimo on jo kerran antanut anteeksi ja yhteiselo on jatkunut ja mies töppää taas... Heidän keskinäiset asiat ei tosin tule tässä selville...miten elävät sitten ja sopivat asiansa.
Komppaan edellistä. Aika harvoin saa luettavakseen mitään näin itsekästä ja typerää ('hups mulle sattu vain en mitään tarkottanu') kuin tämä aloitus.
sanot itse, että et kuitenkaan saisi ex-rakastajaasi "oikeaan" suhteeseen ja että ei se vaimoaan jätä. mitä sä siis haikailet? onko pelkät salapanot, tai siis sori "intohimo" tosiaan sen arvoista että petät oman miehesi luottamuksen? ja jos on, niin pitäis olla selkärankaa jättää se nykynen mies. jos et kerran usko että hän on sulle se oikea.
Mä ehkä tavallaan ymmärrän ap:tä, kun olen ite vähän samanlaisessa tilanteessa. Mun oma mies petti mua vuosi sitten, ja sen jälkeen tapasin sattumalta duunikuviossa exääni. Exä on varattu ja oli myös sillon kun meillä oli suhde. Ite olin sillon sinkku. No vanha suola janotti sitten täälläkin. Luulen että en olis alkanut exän kanssa mihinkään jos ei oma suhde olis ollut niin ongelmissa sillä hetkellä. Halusin ehkä kostaa miehelleni. Me ei nähty monta kertaa ja lopetettiin kun päätettiin mieheni kanssa tosissaan jatkaa meidän liittoa. Uskon että oli ihan hyvä, että mullakin oli ollut oma seikkailu ja kostoni. ja olen edelleen yhteyksissä exääni. Ei ole mitään seksisuhdetta, mutta meilataan ja tekstaillaan ja on ihanaa flirttiä ja hyviä keskusteluja. Tietty tämä on vähä tulella leikkimistä, mut uskon että molemmat pitää avioliittonsa ykkösinä ja tää on meille vain tällanen "henkireikä". Mua ainakin auttaa jaksaman tässä avioliiton arjessa, etenkin kun vieläki käsitellään mieheni kanssa noita vuoden takaisia tapahtumia. Riittäskö sullekin ap jännitykseks se, että pidätte yhteyttä ilman tapaamisia? Jotku täälä varmaan paheksuu sitäkin. Toisaalta en ymmärrä, miks sun pitää tehdä mitään, jos kaikki suhteessa miehes kanssa on ok. Mä en usko, että oisin pettäny jos mua ei olis petetty.
"Riittäskö sullekin ap jännitykseks se, että pidätte yhteyttä ilman tapaamisia?"
Minä olen juuri se paheksuja. Exien, joiden kanssa tunnesuhde ei ole varmasti loppu, roikottaminen puolison selän takana salaa tai avoimesti, oman puolison vastustuksesta huolimatta mukana elämässä, on luihua ja itsekästä. Jokainen täysijärkinen ymmärtää, mikä on todellinen syy/toive/tavoite talläisessa kaveeramisessa. Tällainen kaveeraaminen loukkaa omaa puolisoa, ihan aiheesta.
No mun mielestä pitkissä suhteissa on kaikenlaisia vaiheita ja myös ihastumisia toisiin. kai se on kuitenki parempi että viestittelen exän kanssa kuitenkin aika viattomasti kuin että olisin tuolla baareissa etsimässä seksiseuraa mieheni selän takana? Niin mieheni mulle teki. En ehkä pystyisi antamaan miehelle anteeksi, jos mulla ei itselläni olisi jotain omaa salaisuutta, syyttelisin vaan häntä joka päivä edelleen.
miksiköhän sinäkin olet miehesi kanssa? Ei tuolla tavalla ainakaan luottamusta palauteta...
No tottakai, siinä tapauksessa jos puoliso pettää, silloin voi itse toimia samoin, ja ihan sama onko oma salarakas ex vai kuka vaan. Flirttailu viettomasti, rajat tuntien, on ihan ok varatullakin. Mutta flirttailu exän kanssa uskollisen puolison selän takana on väärin.
En haluaisi joutua täällä itseäni puolustelemaan, enkä taida siihen pystyäkään. Haluan kuitenkin sanoa sen, että olen todellakin ajatellut muitakin kuin itseäni. Etenkin omaa miestäni, jota myös rakastan. Jos en olisi ajatellut, olisin varmasti jo tavannut tuota toista miestä monen monta kertaa, enkä pohdiskelisi täällä tai muutenkaan, mitä tehdä. Miehen vaimoa en sen sijaan omalletunnolleni suostu ottamaan. Jos mies pettää häntä, se on hänen tekonsa, ei minun. Minä en ole häntä mihinkään pakottanut tai edes houkutellut, missään vaiheessa. Oikeastaan olen tosiaan sitä mieltä, että hupsista, näin vain kävi. Vetovoima ja tunteet vain ovat niin vahvoja, ovat aina olleet. Enkä intohimolla tarkoita vain seksiä, vaan en vain ole kokenut tällaista rakkautta kenenkään kanssa. Oman mieheni kanssa kaikki on suht hyvin, ja tosiaan rakastan häntä, mutta tuollaista intohimoa meillä ei koskaan ole ollut. Tiedän, että hänet ja tämä kumppanuus minun pitäisi kuitenkin valita, kun tuosta toisesta suhteesta en kaikesta huolimatta usko mitään salasuhdetta suurempaa syntyvän. En vain tiedä, miten voin ikinä unohtaa miehen, joka saa minut tuntemaan todella eläväni.
Mielestäni sinun pitäisi vain päättää, mitä haluat. Haluatko olla nykyisen miehesi kanssa vai haluatko ottaa riskin tuon entisen rakastajasi kanssa? Omasta kokemuksesta tiedän, että kahtakin ihmistä voi rakastaa samanaikaisesti - kummankin kanssa et kuitenkaan voi olla suhteessa. Tuntuu, että olet itsekin hyvin selvillä siitä, että intohimostanne huolimatta rakastajasi ei tulisi jättämään vaimoaan etkä sinä saisi hänen kanssaan onnellista loppuasi. Suosittelisin, että niin vaikeaa kuin se onkin, lopetat yhteydenpidon hänen kanssaan ja keskityt omaan mieheesi. Olet kertomasi mukaan pystynyt siihen aiemminkin, mikset nyt pystyisi? Ja ellet pysty, suosittelen että lähdet nykyisestä parisuhteestasi. Miehesi, jota sanot rakastavasi, ansaitsee parempaa. Kaikkea ei todellakaan voi saada, ja teet vain omasta elämästäsi vaikeampaa haluamalla kaiken itsellesi.