Rupula

Kohta selviää ketkä valitaan Suomen rupuisimman kunnan johtoon?
Ei oikein käy meriitistä CV:ssä!
Totuus on taruakin ihmeellisempää.
Ei taida löytyä niin kovaa käsikirjoittajaa jonka juonenkäänteet ja tapahtumat panisi paremmaksi rupulan tapahtumat Arktosin ym. sekoiluineen ja sutkailuineen
12377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Rupuinen kunta tarvitsee kaltaisensa johdon ettei vaan vahingossakaan mentäisi kohti parempaa ja yhteistyökykyisempää tulevaisuutta. Ei CV:tä ole Kemijärvellä ennenkään tarvittu eikä tulla tarvitsemaankaan. Riittää että on valmis jäämään loppuelämäksi suvun maille harjoittamaan keskustalaista sisäsiitto- ja selkäänpuukotus -politiikkaa.

Äänestä

Ei kai se Arkitosi ole siellä mitään sutkaillu.

Äänestä

Kylläpä neidillä nyt vituttaa, kun arktosin heput veivät sinunkin rahoja. Oma vika miksi annoit etkä pannut yhtään hanttiin. Turha enää täällä piipittää rahojen perään.

Äänestä

Miten arktos liittyy rupukunnan johtamiseen enää mitenkään?

Äänestä
  • Liittyyhän ne hyvinkin yhteen: molempien suhteen on suuret odotukset mutta todellisuus onkin vain huijausta ja alamäkeä.

    Äänestä

Joko suomen rupuisimman kunnan johto on valittu?
Ken onnellinen luotsaa rupuisistakin rupuisimman valtuuston ruoria?
Joko kunta on muuttanut kunnan nimen rupujärveksi?
Kuvataanko siellä vielä rupulantulia?

Äänestä
  • taivaantulet on nyt rupulan tulet. kyllä niitä on kuvattu viimeksi silloin ,kun saimme tälle kunnalle arvoisensa nimen.

    Äänestä

  • ruputi kirjoitti:

    taivaantulet on nyt rupulan tulet. kyllä niitä on kuvattu viimeksi silloin ,kun saimme tälle kunnalle arvoisensa nimen.

    Rupula on saanut arvoisensa edustajat valtuustoon.
    On vain yksi suunta, alaspäin lopullisesti!

    Äänestä

  • katoaa kartalta kirjoitti:

    Rupula on saanut arvoisensa edustajat valtuustoon.
    On vain yksi suunta, alaspäin lopullisesti!

    Ei muutako sitten alhaalta ylös. On se mahdollista kun vaan niin päätetään. Suomihan on kansanvalta, 'younou'.

    Äänestä

KEMPPA KUNTOON !!!!
Meidän pitää nyt lopettaa tämä tyhjänpäiväinen riitely ja alkaa kunnolla töihin Kempan ja koko Itä-Lapin hyväksi. Nyt täytyy kyllä unohtaa kokolailla matkailubisnes ja kioskitouhu ja meidän on alettava puuhastelemaan kunnolla kaivosbisneksessä ja tietysti Vuotoksen allas ja voimalaitos on pistettävä pystyyn!
"Vänän " taivaantulet alkaa olla menneentalven lumia ja tarvitsemme oikeaa työtä!!

Äänestä
  • Rupulassa on viimeisen vuoden ollutt toimimaton kaupungin johto ja nyt rupuoppositio vänkää sinne vaalientulosvastaisesti pikkupuolueen pikkurupua jotta alamäki rupulassa jatkuisi.

    Äänestä

  • Manninen pelasta??? kirjoitti:

    Rupulassa on viimeisen vuoden ollutt toimimaton kaupungin johto ja nyt rupuoppositio vänkää sinne vaalientulosvastaisesti pikkupuolueen pikkurupua jotta alamäki rupulassa jatkuisi.

    Mikä oppositio? Niillähän on jo valtuutettujen enemmistö takana. Alamäki jatkuu jos 8 vuotta tehtävää hoitanu henkilö valitaan. Riitelyn pitää loppua!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rupulan kingi kirjoitti:

Kohta selviää ketkä valitaan Suomen rupuisimman kunnan johtoon?
Ei oikein käy meriitistä CV:ssä!
Totuus on taruakin ihmeellisempää.
Ei taida löytyä niin kovaa käsikirjoittajaa jonka juonenkäänteet ja tapahtumat panisi paremmaksi rupulan tapahtumat Arktosin ym. sekoiluineen ja sutkailuineen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu