Työpaikkani kehittämispäällikkö vihjaisi, että minua on kaavailtu eräänlaiseen b to b -markkinointiin. Kyseessä kuitenkin kuntasektori. Esimieheni on kyllä puhunut saman suuntaisia suunnitelmia ja ilmeisesti tehtävää on laajemminkin suunniteltu minulle. Olen vastustanut ideaa, koska en ole luonteeltani lainkaan markkinointihenkinen ja erittäin huono verkostoituja.
Eilisessä muuhun asiaan liittyvässä keskustelussamme kehittämipäällikkömme otti taas esille tuon markkinoin kehittämistehtävän. Hän kuvaili tehtävän "toimenkuvaa" ja mainitsi, että "sitten, kun istut asiakkaan kanssa iltaa olutlasillisen ääressä, voit keskustella näistä ja näistä".
Nyt minua on alkanut ahdistaa. Olen siis koko ajan ollut moista b to b -markkinointi ja kehittämistehtävää vastaan ja nyt vihjaillaan, että tehtävään kuuluu kaikenlaiset illanistujaiset. Voinko kieltäytyä tehtävästä, kun sitä viralliselta taholta esitetään? Meidän organisaatiossamme on usein tietynlainen sanelupolitiikka, eli kun muutama ideanikkari saa idean, siitä kiertää ensin huhu ja sen jälkeen asia yhtäkkiä muuttuukin todeksi ja tehtäväjaot sanellaan.
Markkinointi ja verkostoituminen ei siis ole vahvinta alaani, mutta voin virallisissa työ- ja organisaatiokuvioissa asiakeskeiset asiat hoitaa. Mutta illanistujaisiin en tule menemään. En yksinkertaisesti jaksa jaaritella turhanpäiväisyyksiä jossain epävirallisessa ympäristössä. Niitä kun kukaan ei muista enää jatkossa ja tietyllä tavalla kyseinen "markkinointiaika" menee aivan hukkaan. Otan siiderin kerran vuodessa juhannuksena, joten tulisin aina istumaan vesilasillinen edessäni ja olisin aina liikkeellä autolla. Minkäänlaista smalltalkia en oluista ja viineistä enkä urheilusta hallitse, koska ne eivät kiinnosta. En jaksa valvoa myöhään, joten kotiintuloaikani on max klo 21.
Mielummin viettäisin virka-ajan ulkopuoliset ajat perheeni parissa. Asialliset asiat työajalla ja virallisen organisaation puitteissa hoidan erinomaisesti. Sen takia ilmeisesti minut haluttaisiin em. haastavahkoon tehtävään. Voiko työnantaja ylipäätään edellyttään työntekijältä tuollaisia iltaan ajoittuvia viihteellisiä asiakastapaamisia? Kyseessä koulutusala, ei varsinainen myynti- markkinointi- tai hotelli/ravintola-alan työ.
asiakastapaamisia baarissa
tiukkapipo
1
178
Vastaukset
- en edes yritä
kyllä ne ohrapirtelöistuskelut tiedetään, vouhotetaan ja ollaan keksivinään jotain viisasta ja yritetään saada aikaan mutta siihen se jää. muisto vain
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3073015Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612343Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3492033- 1191806
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1261729Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121385- 661359
- 661337
- 681263
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781233