Naiset haluavat olla vain kavereita.

Olen tapaillut useampiakin naisia niin nettitreffien kuin muitakin kautta.

Mielestäni minussa on jokin vika. Ekojen treffien jälkeen melkein kaikki naiset haluaisivat olla kavereita kanssani, mutta kukaan ei haluaisi ryhtyä mihinkään tapailuun parisuhdemielessä tms. Heidän mielestään olen luotettava yms. mutta mitään kemiaa ei tunnu löytyvän kenenkään kanssa. Minulla on diagnosoitu useita vuosia sitten sosiaalisten tilanteiden pelko, joten ehkä tämä on syynä ja vaikuttaa itsevarmuuteen ja hieman hitaaseen käyttäytymiseen tms.? Olen varma, jämäkkä ja päättäväinen asioissani, mutta se selviää vain tekojeni kautta, ei käyttäytymiseni kautta.
191044
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Itsellä on aika lailla sama ongelma ja lähestulkoon samat ominaisuudetkin luonteessa. Sosiaalisten tilanteiden pelkoa ei niinkään, mutta jonkin asteista jännitystä on. Mielestäni käyttäydyn huomaavaisesti, fiksusti ja saan ihan hyvin deittikumppanin nauramaankin treffien aikana. Komeaksikin on kuultu monesti sanottavan. Silti tuntuu, että ei monikaan etene pidemmälle, en tiedä missä se vika on. Nice guys finish last? Itsekin olen hitaasti lämpeävää sorttia, joten ei todellakaan saa sitä todellista kuvaa irti yhdellä-kahdella tapaamisella vielä. Sehän se on kummalisinta, kun itse tosiaan luulee, että kaikki meni loistavasti treffeillä, vaan ei sitten ilmeisesti mennytkään. Kaiit se pitää treffikumppaneilta jonkinlaista galluppia kohta alkaa kyseleen, että mikä meni vikaan, missä on parannettavaa :D Tsemppiä!

Äänestä
  • En usko, että kyse on liiasta kiltteydestä. Jotkut ihmiset vain ovat sellaisia, että odottavat heti tuntevansa jotain suurempaa. Itse taas olen vähän hitaammin lämpeävä nainen enkä pystyisi yksien treffien perusteella vielä sanomaan tuleeko mistään mitään.

    Äänestä

Oletko huomannut sitä mahdollisuutta, että meitä naisiakin voi jännittää uudessa sosiaalisessa tilanteessa? Vaikka tapaisin hyvinkin mielenkiintoisen tapauksen, itse todennäköisesti haluaisin ensin tutustua "kaveritasolla" ennen mitään vakavaa. Ja tällaiselta pohjalta ne kestävimmät suhteet kai usein alkavatkin :)

Äänestä
  • kaveritasoiset hommat nyt vain yleensä jäävät kaveritasoisiksi hommiksi.

    eikä sitä pysty edes kaveri toiselle olemaan jos toinen tuntee enemmän kuin toinen

    Äänestä

No pääset sentään kaveriksi. Itse en pääse edes sinne asti, vaikka olen kaikkea tuota.

Äänestä

Piiritin monia kuukausia yhtä naista ja aina se sanoi haluavansa olla vaan kaveri. No sitten kun aloin tapailemaan yhtä toista naista joka on tosi kivannäköinen ja mukava. No sit tää yks nainen alkoikin heti ehdottelee kaikkee tapailuu ja alkoi tosi mustasukkaiseksi. Baarissakin ehdotteli kaikkee ja tuli koko ajan iholle. et onse kumma kun ensin ei kiinnosta ja sit kiinnostaa kun oonkin varattu. Mikä teitä vaivaa?

Äänestä
  • "siinä on oltava jotain jos tuo muillekkin kelpaa"

    Äänestä

  • Tuo on hyvinkin tuttua juttua. Nainen ei osaa päättää ja ajattelee että löytää varmaan vielä "paremman". Leikkii sitä emmätiiä leikkiä, mutta samalla saa huomiota osakseen.

    Sitten kun mies tapaakin naisen joka on myötämielisempi, se ensimmäinen emmätiiä-nainen jääkin ilman huomiota. Tulee paniikki. Enkö olekaan niin ihana, että mies ei voi löytää yhtä hyvää naista ja odottaa minua ikuisesti? Miksi se ei enää piiritä? Olihan se sittenkin aika ihana mies ja kelpaa muillekin...

    Silti yaroituksen sana: Tuollaisen nainen käytös muuttuu hyvin nopeasti takaisin, jos hän saa sinut taas piirittämään itseään ja hylkäämään sen uuden naisen. Sitten nainen lyö taas jarrut päälle ja palataan emmäoikeintiedä-leikkiin. En suosittele.

    Äänestä

  • Hyvinkin tuttua kirjoitti:

    Tuo on hyvinkin tuttua juttua. Nainen ei osaa päättää ja ajattelee että löytää varmaan vielä "paremman". Leikkii sitä emmätiiä leikkiä, mutta samalla saa huomiota osakseen.

    Sitten kun mies tapaakin naisen joka on myötämielisempi, se ensimmäinen emmätiiä-nainen jääkin ilman huomiota. Tulee paniikki. Enkö olekaan niin ihana, että mies ei voi löytää yhtä hyvää naista ja odottaa minua ikuisesti? Miksi se ei enää piiritä? Olihan se sittenkin aika ihana mies ja kelpaa muillekin...

    Silti yaroituksen sana: Tuollaisen nainen käytös muuttuu hyvin nopeasti takaisin, jos hän saa sinut taas piirittämään itseään ja hylkäämään sen uuden naisen. Sitten nainen lyö taas jarrut päälle ja palataan emmäoikeintiedä-leikkiin. En suosittele.

    Tuo täälläkin tuttua useammankin kerran. Niihin en ole jäänyt roikkumaan vaan lähtenyt etteenpäin.

    Äänestä

Mulla naisena toisenlaisia kokemuksia. Olin vuosikausia, siis todellakin 10-12 vuotta kaveri miehen kanssa, tai luulin olevani. Tuohon aikaan mahtuu vaikka minkälaisia suruja ja iloja, jaettuja asioita, yhdessä nukuttuja öitä, yhdessä valvottuja öitä, pelkoja ja salaisuuksia...
Kun muutama vuosi sitten erosin, tää mies kännissä avautui mulle, että on aina rakastanut mua ja kärsinyt, kun ei voi mun kanssa olla oikeasti...

Se oli kauheaa! Se otti kovemmalle ku avioero. Menetin ystävän, johon olin luottanu...

Eli, voiko mies ja nainen sitten kuitenkaan olla pelkkiä kavereita, vai onko toinen aina jotain muuta...? Kuulin että näitä tarinoita on paaaaljon....

Äänestä
  • harvemmin. riippuu tietysti missä tilanteissa ihmiset tapaavat. on mullekkin jäänyt yksi erittäin hyvä naispuolinen kaveri niiltä ajoilta kuin ensimmäisestä tyttöystävästä erosin, eikä tällöin kiinnostanut naiset mitenkään seksuaalisesti. silloin tuollaisissa tilanteissa on helppo ystävystyä, kun ei ole paukkuja mihinkään muuhunkaan!

    Äänestä

No, olin treffeillä ja huomasin että kaveri oli ihan paniikissa ja vaikutti olevan ihastunut minuun. Totesin heti että ei saatana. Mutta naiset ovat kilttejä ja sanovat että kavereita voidaan olla jatkossa, niin minäkin sanoin. Itse ajattelisin että tällainen tyyppi voisi hieman laskea tasoa eli ei ehkä kannata niitä kaikkein upeimpia tavoitella, kirjoittelee niille tavallisen näköisille naisille niin sieltä saattaa löytyä se "elämänkumppani". Jos mattinykänen tavoittelee satutuomistoa niin eipä siitä kaveruutta enempää synny. Ja päinvastoin.

Äänestä

Ilmeisesti et ole tarpeeksi retku, paha poika, niin ei naisia kiinnosta.

Äänestä

Miehenä minulla on ollut taktiikkana tutustua puolin ja toisin paremmin nettitreffailussa eli enemmän kaveri/ystävä pohjalta ensin. Hyvin moni nainen on minuun tuntenut ihastusta enemmän/vähemmän. Seksiäkin on ollut. Silti sitten jotain nimenomaan naisen puolelta on mennyt vikaan ja halutaan vain olla kavereita. Sitten kun sanoo että ok, päätetään ettei meistä mitään tule, mutta voi vaikka kysyä joskus kahville tai jotakin muuta pientä menoa. Myöhemmin kuitenkin koko yhteydenpito loppuu naisen puolelta vaikka pitkiä puheluita ollaan saatettu puhua vielä aiemmin.

Väitän että monet naiset eivät vain tyydy kaveruuteen aidosti että siis oikeasti pidetään yhteyttä. Tuntemattomat miehet ovat lähinnä vain "jos tästä tulisi jotain suurempaa" varten, mutta kun se kortti on käännetty eikä se miellytä, niin niistä tulee vain "ihan kiva" riesoja...

Äänestä

Kaverinaiset ei ole kiinnostuneita, eikä välttämättä johdu sun pelkotiloista ja käytöksestä. Oikeanlainen nainen ymmärtäisi ja näkisi ongelmienkin taakse. Eli seuraavaa vaan etsimään, ei ole sosiaalisillakaan helppoa löytää paria!

Äänestä

Hei, meissä kaikissa on joku valuvika. Se ei vain näy päälle päin. Kukaan ei ole täydellinen.

Jos hoet itsellesi, että sinussa on vikaa, niin treffit tulevat olemaan aina samanlaisia. Ja unohda diagnoosit, kuka niistä on kiinnostunut? Haasta itsesi epämukavuusalueelle (sosiaalisiin tilanteisiin), ja heitä diagnoosisi roskakoppaan. Sehän toimii kuin negatiivinen mantra, ja jopa antaa sinulle oikeuden jännittää sosiaalisissa tilanteissa. Etkä pääse eteenpäin.

Sille ei voi mitään, että ihmisten kemiat ei aina kohtaa, mutta pitää vain jaksaa uudelleen. Maailmassa on niin paljon ihmisiä, että loppujen lopuksi yksinäisyys voi olla myös oma valinta.

Käytä saamiasi treffejä kokemuksena, että tulet sinuiksi jännityksesi kanssa. Se on sinun luonteenpiirteesi, ja sen kanssa oppii tulemaan toimeen. Kaikessa rutinoituu, kun jaksaa toistaa.

Ja treffeillä kannattaa keskittyä siihen vastapuoleen. Jos vain kohdistaa ajatuksensa omaan kömpelyyteensä, niin tarjoat sitä ominaisuuttasi tarjottimella treffikumppanillesi. Ajatukset siis pois omista vioista, ja avointa kommunikointia toisen ihmisen kanssa.

Äänestä

"Mutta naiset ovat kilttejä ja sanovat että kavereita voidaan olla jatkossa, niin minäkin sanoin. Itse ajattelisin että tällainen tyyppi voisi hieman laskea tasoa eli ei ehkä kannata niitä kaikkein upeimpia tavoitella, kirjoittelee niille tavallisen näköisille naisille niin sieltä saattaa löytyä se "elämänkumppani". Jos mattinykänen tavoittelee satutuomistoa niin eipä siitä kaveruutta enempää synny. Ja päinvastoin."

Tuolla ulkonäkökeskeisellä kumppaneiden hakemisajattelulla pääset varmasti ihmissuhteissa hyvin syviin ja merkityksellisiin asioihin, jotka tuntuvat tärkeiltä myös pinnan alla. Saatat myös kokea elämän merkityksellisyyden laajalla spektrumilla. Tai sitten et. Voi myös olla, että rakastut lihaksiin ja söpöön pörröiseen tukkaan, lopulta eksyen vain mitäänsanomattomaan ja tyhjään suhteeseen, joka pilvilinnojen hajottua saa kummankin osapuolen joko.

A) ahdistumaan
b) masentumaan
tai c) ahdistumaan ja masentumaan, sekä eroamaan lasten kasvettua isoksi.

Äänestä
  • Näin on, sillä ajattelulla saa sosiaalisen jännittäjän tyytymään huonompaan kuin mitä ansaitsisi, jos niin saa sanoa. Tarkoitan sillä esimerkiksi, että älykäs ihminen päätyy suhteeseen, jossa ei voi kumppanin kanssa keskustella itselle tärkeistä aiheista, tai lapsia haluava päätyy parisuhteeseen, jossa toinen osapuoli ei halua perustaa perhettä. On aika myöhäistä huomata se sitten, kun talo on ostettu.

    Ei pidä koskaan vain "laskea rimaa". On aina kaksi osapuolta, kaksi mielipidettä siitä riman korkeudesta.

    Äänestä

Yksinkertaset ihmiset katsoo kumppanin ulkonäköä.
Siinä saatetaan menettää monta oikeanlaista ihmistä ihan typeristä syistä.

Ja tähän on turha heittää sitä "olet varmaan itse sitä ja sitä".... noup.... kaiken näköisten naisten kanssa seurustelut ja millään tavalla ei ole tehnyt suhteesta parempaa / minusta onnellisempaa, miltä toinen on näyttänyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ojofrsa kirjoitti:

Olen tapaillut useampiakin naisia niin nettitreffien kuin muitakin kautta.

Mielestäni minussa on jokin vika. Ekojen treffien jälkeen melkein kaikki naiset haluaisivat olla kavereita kanssani, mutta kukaan ei haluaisi ryhtyä mihinkään tapailuun parisuhdemielessä tms. Heidän mielestään olen luotettava yms. mutta mitään kemiaa ei tunnu löytyvän kenenkään kanssa. Minulla on diagnosoitu useita vuosia sitten sosiaalisten tilanteiden pelko, joten ehkä tämä on syynä ja vaikuttaa itsevarmuuteen ja hieman hitaaseen käyttäytymiseen tms.? Olen varma, jämäkkä ja päättäväinen asioissani, mutta se selviää vain tekojeni kautta, ei käyttäytymiseni kautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu