Uusi yritys, jos vaikka tärppäisi...
Olen tällainen aika tavallinen 40-vuotias äijänköriläs jolla on enemmän intoa kuin älyä (ainakin laulamisesta puheenollen). Aikoinani hoilottelin mieskuorossakin vajaat kymmenen vuotta, mutta se homma jäi kun muutin tänne pääkaupunkiseudulle.
Kuitenkin laulaminen kiinnostaisi edelleenkin kovasti, ja unelmana on jo kauan ollut pienessä porukassa laulaminen, niinpä sinkoan ilmoille idun:
6 - 10 laulajan (miehen?) porukka, jolla ei tarvitse välttämättä olla kauhean korkeita taiteellisia tavoitteita, kuitenkin niin, että peruskuulija saa siitä mielummin nautinnon kuin inhon väristyksiä. Enemmän helpohkoa ja yksinkertaista 1-4 äänistä laulua, kenties pienellä visuaalisella esittämisellä maustettuna. Tärkeintä olisi laulamisen ja esiintymisen hauskuus. Musiikkityyli vaikkapa serenadeista rock/pop-balladeihin.
Kuvittelen mielessäni miten hauskaa olisi lähteä esim. Taiteiden yöhön esiintymään spontaanisti kadulle, tai tutuille illanvietoissa tai juhlatilaisuuksissa...
Jos tällainen kolahtaa, niin postita minulle, katsotaan löytyykö riittävästi taito ja tahtoa!
ak63@suomi24.fi
Kuoroilua tai sen tapaista
Ana
2
215
Vastaukset
- Idea
Kuulostipa hauskalta -hyvä, lisää tällaista!
Harmi vaan, olen itse nainen, enkä pääkaupunkiseudulta :(
Voisit tarjota ideaasi myös jonkun "valmiin" kuoron pariin -sieltä saattaisi hyvinkin löytyä muutama, joka harrastaisi mielellään myös lauluryhmässä koilottamista.
Onnea, ja odotan innolla kuulevani vielä tätä ryhmää!- Silmä
Raportoipa, saitko vastauksia.
Minäkin olen naisihminen keski-suomesta, ei auta. Mutta idea on tosi hyvä. Kerro, millaisia vastauksia sait (jos vaikka itsekin innostuisin laittamaan viestiä) ja saitko lauluseuraa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389