Olen 25-vuotias nainen, olen ollut sinkkuna lähes koko ikäni. Nuorempana kaipasin jännitystä ja hakeuduin jännittävien miesten kanssa lyhyisiin suhteisiin, olen kokenut ainoastaan yhden yhtään vakavamman suhteen. Nyt alkaisin olla valmis oikeaan parisuhteeseen, olen myös huomannut kiinnostuvani nykyisin yhä useammin miehistä, jotka myös hakevat vakavaa suhdetta. Mutta kerta toisensa jälkeen kuitenkin huomaan kertovani että haluan pitää suhteeni pinnallisina ja ilman suuria tunteita. Tosiasiassa haluamme samaa, pitkää parisuhdetta, mutta en uskalla antautua parisuhteeseen.
Taustalla pelottelee se, että minulla on taipumusta masennukseen. Kyse ei ole pelkästä alakulosta, vaan henkisesti ja fyysisesti lamaannuttavasta masennuksesta. Masennusjaksoja on harvoin ja pääasiassa elämäni on kunnossa ja minulla menee hyvin, mutta en tahdo ketään jakamaan elämääni, silloin kun kompuroin sen kanssa itsekin. En halua, että mies, joka ihastuu iloiseen ja hymyilevään minuun, joutuu pettymään siitä, että samassa paketissa tulee myös toisinaan täysin välinpitämätön tyttö. Pelkään myös rakastua ja sitten jäädä yksin masennukseni takia, mikä vain pahentaisi tilaani. Haluan uskaltaa rakastua, ja ”normaalille” minulle näyttäisi olevan myös kysyntää, mutta miten saan sanottua että muuten ihan ok:ssa paketissa tulee mukana myös sellainen kammottava hirviö kuin masennus?
Millaisia kokemuksia teillä muilla on suhteesta masennuksesta ja mielialahäiriöistö kärsivän henkilön kanssa? Tai parisuhteesta mieleltään ailahtelevana osapuolena?
Ja anteeksi kun postasin tämän jo kerran tuonne Sinkkuihin :)
Taustalla pelottelee se, että minulla on taipumusta masennukseen. Kyse ei ole pelkästä alakulosta, vaan henkisesti ja fyysisesti lamaannuttavasta masennuksesta. Masennusjaksoja on harvoin ja pääasiassa elämäni on kunnossa ja minulla menee hyvin, mutta en tahdo ketään jakamaan elämääni, silloin kun kompuroin sen kanssa itsekin. En halua, että mies, joka ihastuu iloiseen ja hymyilevään minuun, joutuu pettymään siitä, että samassa paketissa tulee myös toisinaan täysin välinpitämätön tyttö. Pelkään myös rakastua ja sitten jäädä yksin masennukseni takia, mikä vain pahentaisi tilaani. Haluan uskaltaa rakastua, ja ”normaalille” minulle näyttäisi olevan myös kysyntää, mutta miten saan sanottua että muuten ihan ok:ssa paketissa tulee mukana myös sellainen kammottava hirviö kuin masennus?
Millaisia kokemuksia teillä muilla on suhteesta masennuksesta ja mielialahäiriöistö kärsivän henkilön kanssa? Tai parisuhteesta mieleltään ailahtelevana osapuolena?
Ja anteeksi kun postasin tämän jo kerran tuonne Sinkkuihin :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minusta sinä olet viisas ja huomaavainen, kun et itsekkäästi vedä miehiä -- ja lapsia! --- samaan suohon kanssasi.
voi olle , ett nuo masiksen oireet sulla aiheutuu noista epävarmoista tunteistasi miehiä kohtaan ja siksi ne suhteet jää helposti hyvin lyhyiksi aina. Itselläni, vaikka olenkin jo ollut pitkissäkin suhteissa ja perhe lapsiakin on, mut 2 eroa, viim. 3v sitten, aiheutti masennuspiikkejä ja nytkin olisin uuteen suhteeseen valmis koska tahansa...laastaria en etsi...mutta uusi nainen on epäröinyt jo monta kk. ja valittaa et hän on omasta mielestään niin hankala luonteinen....jota en usko alkuunkaan... et mä en häntä huolisi jos tietäisin, hänen luonteensa, eikä kukaan.... mukamas häntä huolisikaan tästä syystä. Tämä on minulle kovapaikka , koska rakastan häntä ihan mielettömästi, enkä haluais päästää irti, ei sitten millään, enkä voisi muita edes ajatellakaan, kyllä pitääkin mennä vaikeaksi, ja nytkin masentaa hemmetisti kun en ole viikkon voinut tavata häntä, ja tää viikko taas on ihan auki siten, että ei varmaan nähdä, ties koska.
Hän kyllä on kertonut kuinka hyvä hänen on olla kanssani silloin kun tapaamme jossain, mutta ajoittain tämä huono itsetunto masentaa hänetkin, ja se jos mikä vai tekee suhteen aloittamisen vielä vaikemmaksi.
Yksi ed. suhteista kaatui siihen , et naisellani laukesi paniikkioireet ja siihen joutuu loppuikänsä käyttämään mielialalääkkeitä, ne teki hänestä 15 vuodessa ihan bimbon, ja lopulta hänen tunteensa minua kohtaan hiipui täysin nollille, joten ei helppoa elämää ole hänellekään luvassa.
Kyllä nää asiat valvottaa monesti ketä tahansa, ja dressiä pukkaa koko ajan, kun tunteet heittelee laidasta laitaan, päivittäin.
Täällä on paljonkin kokemusta masennuksesta ja etenkin mielialan voimakkaista vaihteluista. Jälkimmmäisen kanssa olen elänyt koko elämäni ja ensimmäistä olen lääkinnyt pahimmillaan kuukausia pillerikuurilla. Silti tässä ollaan onnellisesti parisuhteessa. Vaimon ymmärrystä on toki tarvittu.
Kirjoituksessa kiinnitin kuitenkin huomiotasi etenkin sitoutumispelkoosi. Oletko varma, että pelko pitkän parisuhteen onnistumisesta johtuu mielialan vaihteluista? Voisiko sitoutumispelon taustalla olla jokin lapsuuden ikävä tapahtuma? Ovatko esimerkiksi vanhempasi eronneet sinun ollessasi pieni? Tai onko sinulla lapsuudessa mahdollisesti muita hylätyksi tulemisen kokemuksia?
Voimakkaista mielialan vaihteluista kannattaa keskustella mieskandidaattien kanssa etukäteen. Heille kannattaa painottaa, että pidemmällä tähtäimellä haluat sitoutua ja työskennnellä parisuhteen eteen, mutta joskus vaikutat välinpitämättömältä. Kerro myös mikä on ajoittaisen välinpitämättömyyden taustalla.
Mikäli muuten masennustilat pahentuvat ja kattoon tuijottamiset venyvät päivistä viikoiksi, kannattaa hakeutua lääkärin pakeille ajoissa. Nykyään moneen ongelmaan on tehokkaat rohdot.