Room. 10:17
Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
Nyt vasta vl:änä tajuan, että Raamatussa eli Jumalan sanassa on Pyhä Henki, siis myös kirjoitetussa muodossa, sillä tuossa jakeessahan sanotaan, että kuuleminen tulee Kristuksen sanasta ja se sana synnyttää Pyhän Hengen kautta kuulemisen ja kun kuuntelemme puhujaa niin se Kristuksen sana Pyhän Hengen kautta synnyttää meissä uskon. Siis alkulähde on Jumalan sana eli Raamattu. Ilmankos niin moni ihminen on tullut uskoon myös luetun Jumalan sanan kautta kuten esim. Erkki Antti.
Usko tulee Kristuksen sanasta.
229
591
Vastaukset
- näin Raamatussa
Olet oikeassa.
Siksi vl-oppi vauvojen "syntymäuskosta" on huuhaata.
Usko voi syntyä joko kuullun sanan tai kirjoitetun sanan kautta, mutta
ei syntymässä:
"Kuinka kukaan voi uskoa, ellei hänelle julisteta." Room 10:14- tere7
näin Raamatulle: Johannes kastoi ja kulki vain talja vaatteenaan. Ensin parannus sitten kaste, ok? Jeesus mursi lähes kaikki elämännormit. Yksin uskosta, yksin armosta. Uskosi on sinut pelastanut. Missä kaste? Jokainen lapsi, vastasyntyny on Jumalan oma, uskovainen.
tere7 kirjoitti:

Jumalan oma ei ole uskova, vaan vanhurksas, ( hurksas, lapsi viattomana, aikuinen valinnan kautta, Jeesuksen Herraksi suulla tunnustava Matt 10,Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa, Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa)
Raamatussa kaikki uskoon tulleet ovat valintoja, kuten opetuslapsetkin.
Kes.- rannalla pyhän maan
Vauvat eivät ole syntymäuskossa, vaan ovat kuten Seet isänsä kuvia. Aadamille syntyi Seet, jonka hän tunnusti olevan itsensä kuva. Lapsen saa kastaa vauvana ja hänelle pitää alusta alkaen opettaa Jumalan tunteminen.
Jumalan lupaus on, että kaikki, koko maailma saa tulla Jeesuksen opetuslapseksi kasteen kautta. He, joihin Sanan siemen juurtuu tulevat kerran päivään, jolloin Jumala kastaa heidät Itse Pyhällä Hengellä ja jopa tulella. Silloin toteutuu se Johannes Kastajan ilmoitus jäljessään tulevasta Suuresta Kastajasta, jonka kengänpaulaakaan Johannes Kastaja ei katsonut olevansa kelvollinen päästämään.
Silloin Sana on saanut puhdistettua ensimmäisen Aadamin kuvan ja viimeinen Aadam saattaa tulle puhdistettuun astiaan. Jumala ei tule saastaiseen astiaan asumaan ja senpä takia Pyhä Henki opettaa Sanaa ja kirkastaa sitä ulkopuolelta ihmisen, kunnes ihminen on puhdistettu Sanan voimasta ja " ME" tulee asumaan kuulaiseen, Sanan pitävään uskovaiseen. - rannalla pyhän maan
rannalla pyhän maan kirjoitti:
Vauvat eivät ole syntymäuskossa, vaan ovat kuten Seet isänsä kuvia. Aadamille syntyi Seet, jonka hän tunnusti olevan itsensä kuva. Lapsen saa kastaa vauvana ja hänelle pitää alusta alkaen opettaa Jumalan tunteminen.
Jumalan lupaus on, että kaikki, koko maailma saa tulla Jeesuksen opetuslapseksi kasteen kautta. He, joihin Sanan siemen juurtuu tulevat kerran päivään, jolloin Jumala kastaa heidät Itse Pyhällä Hengellä ja jopa tulella. Silloin toteutuu se Johannes Kastajan ilmoitus jäljessään tulevasta Suuresta Kastajasta, jonka kengänpaulaakaan Johannes Kastaja ei katsonut olevansa kelvollinen päästämään.
Silloin Sana on saanut puhdistettua ensimmäisen Aadamin kuvan ja viimeinen Aadam saattaa tulle puhdistettuun astiaan. Jumala ei tule saastaiseen astiaan asumaan ja senpä takia Pyhä Henki opettaa Sanaa ja kirkastaa sitä ulkopuolelta ihmisen, kunnes ihminen on puhdistettu Sanan voimasta ja " ME" tulee asumaan kuulaiseen, Sanan pitävään uskovaiseen.Jeesuksen opetus kyseessä olevasta asiasta on se, että Hänen Sanansa on pidettävä, jos aikoo saada Jumalan jäämään asumaan luokseen. Siis, ensin on tunnettava Herra. Tiedettävä kuka Hän on.
Jumala teki oman Sanansa meidän Herraksemme. Meidän on kuultava Hänestä, Häntä ja tehtävä mitä Hän neuvoo ja käskee tekemään. Ensin ihmisen lihallisuus laittaa vastaan ja parannuksen teko voi olla vaikeaa, mutta ihminen, joka jatkaa vastustavasta lihastaan huolimatta uskomista Jeesukseen ja Hänen neuvojensa mukaan tekemistä, saa nähdä miten Jumala antaa VOIMAN tulla Jumalan lapseksi.
Johannes 14
23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
24 Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.
25 Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne.
26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
27 Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö. - näin Raamatussa
rannalla pyhän maan kirjoitti:
Vauvat eivät ole syntymäuskossa, vaan ovat kuten Seet isänsä kuvia. Aadamille syntyi Seet, jonka hän tunnusti olevan itsensä kuva. Lapsen saa kastaa vauvana ja hänelle pitää alusta alkaen opettaa Jumalan tunteminen.
Jumalan lupaus on, että kaikki, koko maailma saa tulla Jeesuksen opetuslapseksi kasteen kautta. He, joihin Sanan siemen juurtuu tulevat kerran päivään, jolloin Jumala kastaa heidät Itse Pyhällä Hengellä ja jopa tulella. Silloin toteutuu se Johannes Kastajan ilmoitus jäljessään tulevasta Suuresta Kastajasta, jonka kengänpaulaakaan Johannes Kastaja ei katsonut olevansa kelvollinen päästämään.
Silloin Sana on saanut puhdistettua ensimmäisen Aadamin kuvan ja viimeinen Aadam saattaa tulle puhdistettuun astiaan. Jumala ei tule saastaiseen astiaan asumaan ja senpä takia Pyhä Henki opettaa Sanaa ja kirkastaa sitä ulkopuolelta ihmisen, kunnes ihminen on puhdistettu Sanan voimasta ja " ME" tulee asumaan kuulaiseen, Sanan pitävään uskovaiseen."rannalla pyhän maan" kirjoittaa:
". Lapsen saa kastaa vauvana ja hänelle pitää alusta alkaen opettaa Jumalan tunteminen.
Jumalan lupaus on, että kaikki, koko maailma saa tulla Jeesuksen opetuslapseksi kasteen kautta. "
Vastaus:
Tottakai vauvat voidaan kastaa, mutta Raamattu ei puhu siitä lainkaan,
vaan nykyinen pakollinen vauvakaste on katolisen kirkon keksintö. Tällä
se varmisti kirkon jäsenmäärän kasvun.
Opetuslapseksi EI TULLA KASTEEN KAUTTA, vaan uskomalla ja vastaan-
ottamalla evankeliumin!
"Joh.8.
30 Kun hän näin puhui, uskoivat monet häneen.
31 Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te PYSYTTE MINUN SANASSANI, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;"
Sen jä'lkeen nämä opetuslapset voiodaan kastaa:
Joh 4:1
"Kun fariseukset saivat kuulla, että JEESUS TEKI OPETUSLAPSEKSI JA
KASTOI useampia kuin Johannes Kastaja...."
Kastamalla tehdään ainoastaan nimikristittyjä, mutta opetuslapseksi
tullaan uudestisyntymisen kautta!
Jeesuskin kehoitti Nikodeemusta "syntymään uudesti ylhäältä", ei alhaalta
vedestä! - rannalla pyhän maan
näin Raamatussa kirjoitti:
"rannalla pyhän maan" kirjoittaa:

vedestä!Raamatussa kastettiin monta perhekuntaa, eikä vauvoja unohdettu. Kaste nyt kertakaikkiaan on täällä annettuna alkeisoppi ja eli opin alku ja jokaisen, joka antaa kastaa itsensä ja lapsensa saa kastaa.
Opettaminen kasteen jälkeen on ehdottoman tärkeää ja jo aivan pientä lasta saa alkaa opettamaan Jumalan tuntemiseen. Moni lähtee opetuksesta huolimatta hortoilemaan omille teilleen, mutta onneksi moni palaa takaisin tuhlaajapojan tavoin. Parempi lasten on kasvaa uskovaiseksi ja pysyä siinä, jos heitä opetetaan Jumalan Sanalla. Vaikeampi ja monimutkaisempi on sen valitun tie, joka joutuu yksinään alkamaan alusta tutustumaan Herraan, mutta sekin onnistuu valituille.
Jumalan antama kaste taivaasta onkin sitten kokonaan eri asia, mitä on tuo kaste, jonka pappi täällä suorittaa. Molemmat kasteet ovat kalliita, sillä ensimmäisen kasteen lupaus on, että Pyhä Henki tulee kirkastamaan Sanaa ja toinen kaste tulee taivaasta heille, jotka ovat uskoneet tuon kirkastetun Sanan. Tuo Jumalan antama kaste on uuden elämän alku. Ensimmäinen kaste on tavoittelua uuteen elämään.
Matteus 28
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." rannalla pyhän maan kirjoitti:
Raamatussa kastettiin monta perhekuntaa, eikä vauvoja unohdettu. Kaste nyt kertakaikkiaan on täällä annettuna alkeisoppi ja eli opin alku ja jokaisen, joka antaa kastaa itsensä ja lapsensa saa kastaa.
Opettaminen kasteen jälkeen on ehdottoman tärkeää ja jo aivan pientä lasta saa alkaa opettamaan Jumalan tuntemiseen. Moni lähtee opetuksesta huolimatta hortoilemaan omille teilleen, mutta onneksi moni palaa takaisin tuhlaajapojan tavoin. Parempi lasten on kasvaa uskovaiseksi ja pysyä siinä, jos heitä opetetaan Jumalan Sanalla. Vaikeampi ja monimutkaisempi on sen valitun tie, joka joutuu yksinään alkamaan alusta tutustumaan Herraan, mutta sekin onnistuu valituille.
Jumalan antama kaste taivaasta onkin sitten kokonaan eri asia, mitä on tuo kaste, jonka pappi täällä suorittaa. Molemmat kasteet ovat kalliita, sillä ensimmäisen kasteen lupaus on, että Pyhä Henki tulee kirkastamaan Sanaa ja toinen kaste tulee taivaasta heille, jotka ovat uskoneet tuon kirkastetun Sanan. Tuo Jumalan antama kaste on uuden elämän alku. Ensimmäinen kaste on tavoittelua uuteen elämään.
Matteus 28
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."Joo, tuota Raamatun todistusta käyttää evl-kirkko väärin ja kastaa vauvelit kirkon jäseneksi ja tuleviksi kirkollisveron maksajiksi. Sillä ei ole mitään tekemistä Jeesuksen tarkoituksen kanssa.
- näin Raamatussa
rannalla pyhän maan kirjoitti:
Raamatussa kastettiin monta perhekuntaa, eikä vauvoja unohdettu. Kaste nyt kertakaikkiaan on täällä annettuna alkeisoppi ja eli opin alku ja jokaisen, joka antaa kastaa itsensä ja lapsensa saa kastaa.
Opettaminen kasteen jälkeen on ehdottoman tärkeää ja jo aivan pientä lasta saa alkaa opettamaan Jumalan tuntemiseen. Moni lähtee opetuksesta huolimatta hortoilemaan omille teilleen, mutta onneksi moni palaa takaisin tuhlaajapojan tavoin. Parempi lasten on kasvaa uskovaiseksi ja pysyä siinä, jos heitä opetetaan Jumalan Sanalla. Vaikeampi ja monimutkaisempi on sen valitun tie, joka joutuu yksinään alkamaan alusta tutustumaan Herraan, mutta sekin onnistuu valituille.
Jumalan antama kaste taivaasta onkin sitten kokonaan eri asia, mitä on tuo kaste, jonka pappi täällä suorittaa. Molemmat kasteet ovat kalliita, sillä ensimmäisen kasteen lupaus on, että Pyhä Henki tulee kirkastamaan Sanaa ja toinen kaste tulee taivaasta heille, jotka ovat uskoneet tuon kirkastetun Sanan. Tuo Jumalan antama kaste on uuden elämän alku. Ensimmäinen kaste on tavoittelua uuteen elämään.
Matteus 28
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.""Rannalla pyhän maan" OLETTAA taas omiaan.
Raamatun aikana EI KASTETTU VAUVOJA. Ei edes perhekuntien kastamisen
yhteydessä, vaan ainoastaan ne kastettiin, jotka uskoivat ja ottivat
sanan vastaan:
Ap 18:8
"Mutta synagoogan esimies, Krispus ja koko hänen perhekuntansa USKOIVAT
Herraan ja myös monet korinttolaiset uskoivat ja heidät kastettiin."
Samoin Samariassakaan EI KASTETTU VAUVOJA:
Ap 8:12
"Ja kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan
valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin HE OTTIVAT KASTEEN, SEKÄ MIEHET ETTÄ NAISET."
Vauvoista ei ole m itään mainintaa eikä vauva "ota kastetta"! Hänethän
kastetaan väkisin!
Vauva on sellaisenaan otollinen Jumalalle eikä tarvitse kastetta.
Vauva ei voi uskoa, sillä "usko tulee kuulemisesta", eikä vauva tarvitse uskoa, sillä hän on jo Jumalan oma!!!!
Lähetyskäskyssäkin käsketään kastamaan VAIN USKOVIA ELI OPETUSLAPSIA:
"Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä (SIIS OPETUS-
LAPSIA) ja opettakaa heitä pitämään kaikki....." - rannalla pyhän maan
lappix kirjoitti:
Joo, tuota Raamatun todistusta käyttää evl-kirkko väärin ja kastaa vauvelit kirkon jäseneksi ja tuleviksi kirkollisveron maksajiksi. Sillä ei ole mitään tekemistä Jeesuksen tarkoituksen kanssa.
Pääasia, että lapset kastetaan Jeesuksen opetuslapsiksi. Jos kirkko kastaa vain oman seurakunnan jäseneksi, niin onpas omituista. Olen kuullut itse miten pappi kastaa lapsen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Jos siihen on jotakin oppimatonta, Raamattuun kuulumatonta lisätty, niin ei se ole Jumalaa häirinnyt, kun on aina antanut Pyhän Henkensä kirkastamaan Jumalan Sanaa meille vaivoina kastetuille.
- rannalla pyhän maan
näin Raamatussa kirjoitti:
"Rannalla pyhän maan" OLETTAA taas omiaan.
Raamatun aikana EI KASTETTU VAUVOJA. Ei edes perhekuntien kastamisen
yhteydessä, vaan ainoastaan ne kastettiin, jotka uskoivat ja ottivat
sanan vastaan:
Ap 18:8
"Mutta synagoogan esimies, Krispus ja koko hänen perhekuntansa USKOIVAT
Herraan ja myös monet korinttolaiset uskoivat ja heidät kastettiin."
Samoin Samariassakaan EI KASTETTU VAUVOJA:
Ap 8:12
"Ja kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan
valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin HE OTTIVAT KASTEEN, SEKÄ MIEHET ETTÄ NAISET."
Vauvoista ei ole m itään mainintaa eikä vauva "ota kastetta"! Hänethän
kastetaan väkisin!
Vauva on sellaisenaan otollinen Jumalalle eikä tarvitse kastetta.
Vauva ei voi uskoa, sillä "usko tulee kuulemisesta", eikä vauva tarvitse uskoa, sillä hän on jo Jumalan oma!!!!
Lähetyskäskyssäkin käsketään kastamaan VAIN USKOVIA ELI OPETUSLAPSIA:
"Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä (SIIS OPETUS-
LAPSIA) ja opettakaa heitä pitämään kaikki....."Vanhan ja uuden liiton rajalla vaadittiin erityisesti usko Jeesukseen, jotta kaste voitiin ottaa. Kun Sana, eli evankeliumi levisi alkoi kasteen tarpeellisuus tulla tutuksi. Jokainen, joka kuuli Jeesuksen uskon vaativan kasteen, oli valmis siihen. He, jotka eivät vielä olleet kuulleetkaan Jeesuksesta, tai eivät muuten uskoneet, eivät antaneet kastaa itseään, esim. lukemattomat juutalaiset.
Eihän kukaan vienyt perhettään kastettavaksi, jos ei kerran tiennyt, tai uskonut sen olevan tarpeellinen. Nythän me vanhemmat ja meidän vanhempamme.... olemme aivan oikeutetusti käyttäneet lapsemme kasteella, kun olemme tienneet sen tarpeellisuuden. Samoin alkuseurakunnassa sai kastaa heitä, jotka tunsivat uskon kautta kasteen tarpeellisuuden ja halusivat tulla Jeesuksen opetuslapsiksi perheineen.
Minut on kastettu vauvana Jeesuksen opetuslapseuteen ja nuorena aikuisena sain Jumalalta Pyhän Hengen ja tulen kasteen ja se kaste muutti kaiken ja se muutos on kestänyt. - näin Raamatussa
rannalla pyhän maan kirjoitti:
Pääasia, että lapset kastetaan Jeesuksen opetuslapsiksi. Jos kirkko kastaa vain oman seurakunnan jäseneksi, niin onpas omituista. Olen kuullut itse miten pappi kastaa lapsen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Jos siihen on jotakin oppimatonta, Raamattuun kuulumatonta lisätty, niin ei se ole Jumalaa häirinnyt, kun on aina antanut Pyhän Henkensä kirkastamaan Jumalan Sanaa meille vaivoina kastetuille.
Höpö, höpö!
Vauvakasteessa ei toimi Pyhä Henki, vaan se on kirkkoon liittämisen riitti,
jolla ei ole mitään tekemistä raamatulisen uskovien kasteen kanssa.
se on katolisen kirkon keksimä automaatti, jolla kirkkoon saadaan
uusia jäseniä!
Raamattu ei tunne tuollaista pakkojäsenyyttä.
Lapset ovat Jumalan omia ja Jumalan sylissä, eikä mikään vesiseremonia
tee heistä sen enempää opetuslapiksi!!!
Opetuslapseksi tullaan evankeliumia kuulemalla ja siihen uskomalla, eikä
veden avulla.
Paavalikin sanoi:
1. Kor 1:17
"Sillä Kristus EI LÄHETTÄNYT MINUA KASTAMAAN, VAAN EVANKELIUMIA
JULISTAM,AAN."
1. Piet 1:
"Te olette uudestisyntyneet Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta."
Ei siis kasteen kautta!!! - rannalla pyhän maan

Ei siis kasteen kautta!!!Opetuslapsiksi tullaa Sanan kuulemisen kautta kasteen LUPAUKSELLA. Kasteen lupaus on se, että Jumala lähettää Pyhän Hengen kirkastamaan Jumalan Sanan ja joka uskoo tuohon kirkastettuun Jumalan Sanaan, saa tulla Jumalan kastettavaksi. Esirippu aukeaa ylhäältä alas, joten täällä ei voi kastaa kukaan sellaisella kasteella, että se uudestisynnyttäisi. Täällä kastetaan Jeesuksen opetuslapseuteen ja sen kasteen saa antaa kaikille, jotka antavat kastaa itsensä ja vauvansa, siis kaikki saa kastaa Jeesuksen opetuslapsiksi. Sen jälkeen pitää opettaa tuntemaan Jumala, sillä silloin on Pyhä Henki paikalla kirkastamassa Sanaa. Jeesus käski kastaa kaikista kansoista heitä, jotka uskovat kasteen tarpeellisuuten. On ihme, jos vauvoja ei saa kastaa, kun kahdeksan päivän ikäiset poikalapsetkin piti ympärileikata, vaikka hekään eivät vielä uskoneet, mutta moni heistä uskoi OPETUKSEN saatuaan.
En ala väittelemään alkeisopeista, kasteista ja kätten päälle panemisista. Herra sinulle kirkastakoon LUPAUKSENSA. - näin Raamatussa
rannalla pyhän maan kirjoitti:
Vanhan ja uuden liiton rajalla vaadittiin erityisesti usko Jeesukseen, jotta kaste voitiin ottaa. Kun Sana, eli evankeliumi levisi alkoi kasteen tarpeellisuus tulla tutuksi. Jokainen, joka kuuli Jeesuksen uskon vaativan kasteen, oli valmis siihen. He, jotka eivät vielä olleet kuulleetkaan Jeesuksesta, tai eivät muuten uskoneet, eivät antaneet kastaa itseään, esim. lukemattomat juutalaiset.
Eihän kukaan vienyt perhettään kastettavaksi, jos ei kerran tiennyt, tai uskonut sen olevan tarpeellinen. Nythän me vanhemmat ja meidän vanhempamme.... olemme aivan oikeutetusti käyttäneet lapsemme kasteella, kun olemme tienneet sen tarpeellisuuden. Samoin alkuseurakunnassa sai kastaa heitä, jotka tunsivat uskon kautta kasteen tarpeellisuuden ja halusivat tulla Jeesuksen opetuslapsiksi perheineen.
Minut on kastettu vauvana Jeesuksen opetuslapseuteen ja nuorena aikuisena sain Jumalalta Pyhän Hengen ja tulen kasteen ja se kaste muutti kaiken ja se muutos on kestänyt.Miksi runoilet omiasi?
UT:ssä EI KASTETTU VAUVOJA edes perhekuntien yhteydessä. Kukin
kastettiin vain oman ratkaisunsa perusteella kun "HE OTTIVAT KASTEEN"!
"Anna kastaa ITSESI"
"Ottakoon kukin teistä kasteen."
Ei Pietari edes helluntaisaarnassaan kehoittanut vanhempia hakemaan kotoa vauvat kastettavaksi.
Tuo mainitsemasi periaate ei ole muuttunut vieläkään:
"Vanhan ja uuden liiton rajalla vaadittiin erityisesti usko Jeesukseen, jotta kaste voitiin ottaa."
Raamatun mukaan usko vaaditaan kastettavalta AINA ENNEN KASTETTA;
"Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu"!
Ei vanhempien mahdollinen usko muuta vauvan asemaa. Hän on autuas ilman kastettakin.
Kirjoitat sekavia:
" Nythän me vanhemmat ja meidän vanhempamme.... olemme aivan oikeutetusti käyttäneet lapsemme kasteella, kun olemme tienneet sen tarpeellisuuden"
Mihin vauva tarvitsee kastetta koska HÄN ON TUKEVASTI JUMALASN KÄDESSÄ.
Kirkko opillaan yrittää riistää vauvat Jumalan kädestä ja sitten koettaa
omalla teollaan, eli kasteella viedä heidät sinne takaisin.
Nurinkurista touhua! rannalla pyhän maan kirjoitti:
Pääasia, että lapset kastetaan Jeesuksen opetuslapsiksi. Jos kirkko kastaa vain oman seurakunnan jäseneksi, niin onpas omituista. Olen kuullut itse miten pappi kastaa lapsen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Jos siihen on jotakin oppimatonta, Raamattuun kuulumatonta lisätty, niin ei se ole Jumalaa häirinnyt, kun on aina antanut Pyhän Henkensä kirkastamaan Jumalan Sanaa meille vaivoina kastetuille.
"rannalla pyhän maan". Otappas nyt aivan ensiksi selvää mitä sanoo evl-kirkko kasteesta. Se selviää tästä linkistä.
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/884A722A85BFF899C2256FEA003B7DE8?OpenDocument&lang=FI
Lue etenkin vihreällä tekstillä kirjoitettu otsikko, josta ilmenee mitä vauvakasteessa tapahtuu.
Sitten voitkin jo vastata, kehoittiko Jeesus liittämään vauvoja evl-kirkon jäseneksi?- korjataan!
lappix kirjoitti:
"rannalla pyhän maan". Otappas nyt aivan ensiksi selvää mitä sanoo evl-kirkko kasteesta. Se selviää tästä linkistä.
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/884A722A85BFF899C2256FEA003B7DE8?OpenDocument&lang=FI
Lue etenkin vihreällä tekstillä kirjoitettu otsikko, josta ilmenee mitä vauvakasteessa tapahtuu.
Sitten voitkin jo vastata, kehoittiko Jeesus liittämään vauvoja evl-kirkon jäseneksi?"rannalla pyhän maan" on keksinyt uuden termin "kasteen lupaus"
"Kasteen lupaus on se, että Jumala lähettää Pyhän Hengen kirkastamaan Jumalan Sanan ja joka uskoo tuohon kirkastettuun Jumalan Sanaan, saa tulla Jumalan kastettavaksi. "
Uskooko vauva tuohon lupaukseen ja tulee kastettavaksi?
Konttaamallako?
Minun Raamatussani ei puhuta mitään "kasteen lupauksesta". Epäjumalan-
palvojat uskovat, että materia voi luvata jotain!
Raamattu puhuu lupausesta saada Pyhä Henki, joka on eri asia kuin kaste:
Ap 1
"4. Ja kun hän oli yhdessä heidän kanssansa, käski hän heitä ja
sanoi: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen
LUPAUKSEN täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet.
5. Sillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä
Hengellä, ei kauan näitten päivien jälkeen."
Tuo lupaus ei ollut kaste!!! - nollakasteet
rannalla pyhän maan kirjoitti:
Vanhan ja uuden liiton rajalla vaadittiin erityisesti usko Jeesukseen, jotta kaste voitiin ottaa. Kun Sana, eli evankeliumi levisi alkoi kasteen tarpeellisuus tulla tutuksi. Jokainen, joka kuuli Jeesuksen uskon vaativan kasteen, oli valmis siihen. He, jotka eivät vielä olleet kuulleetkaan Jeesuksesta, tai eivät muuten uskoneet, eivät antaneet kastaa itseään, esim. lukemattomat juutalaiset.
Eihän kukaan vienyt perhettään kastettavaksi, jos ei kerran tiennyt, tai uskonut sen olevan tarpeellinen. Nythän me vanhemmat ja meidän vanhempamme.... olemme aivan oikeutetusti käyttäneet lapsemme kasteella, kun olemme tienneet sen tarpeellisuuden. Samoin alkuseurakunnassa sai kastaa heitä, jotka tunsivat uskon kautta kasteen tarpeellisuuden ja halusivat tulla Jeesuksen opetuslapsiksi perheineen.
Minut on kastettu vauvana Jeesuksen opetuslapseuteen ja nuorena aikuisena sain Jumalalta Pyhän Hengen ja tulen kasteen ja se kaste muutti kaiken ja se muutos on kestänyt.höpöhöpö lapsen kastamiset ovat rituaaleja ei mitään muuta. plusmiinus nolla.
- day day
Kesitas kirjoitti:
Jumalan oma ei ole uskova, vaan vanhurksas, ( hurksas, lapsi viattomana, aikuinen valinnan kautta, Jeesuksen Herraksi suulla tunnustava Matt 10,Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa, Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa)
Raamatussa kaikki uskoon tulleet ovat valintoja, kuten opetuslapsetkin.
Kes.A.haa. No on kyllä aika outo peustelu.
Vaikutat vähemmän kirjanoppineelta, siis nykyajan älymystöltä, tuomarit yms. mutta enemmän fariseukselta, eli papistolta.
Etsi elävä usko, kuolleena olet fariseus. - .mr.
day day kirjoitti:
A.haa. No on kyllä aika outo peustelu.
Vaikutat vähemmän kirjanoppineelta, siis nykyajan älymystöltä, tuomarit yms. mutta enemmän fariseukselta, eli papistolta.
Etsi elävä usko, kuolleena olet fariseus.Joopa Joo ja heh tee.
- puup<ppi
day day kirjoitti:
A.haa. No on kyllä aika outo peustelu.
Vaikutat vähemmän kirjanoppineelta, siis nykyajan älymystöltä, tuomarit yms. mutta enemmän fariseukselta, eli papistolta.
Etsi elävä usko, kuolleena olet fariseus.Rakkaus murtaa esteet vai saako Hän tehdä sen?
http://www.onlyoneway.net/sarjakuva.htm
http://www.youtube.com/watch?v=IMrKIAfJ1zw
http://www.saarnatuoli.net/?page_id=35
http://www.netmission.fi/fi/kristillinen_elama/?id=28
- armost ei ansiost
"Hänen Sanansa on pidettävä, jos aikoo saada Jumalan jäämään asumaan luokseen. Siis, ensin on tunnettava Herra. Tiedettävä kuka Hän on."
PÄINVASTOIN.
Kaikki on valmiiksi valmistettu, tarvitaan vain usko jolla valmis pelastus otetaan vastaan. Kaikki pelastukseen tarvittava tulee JUMALASTA IHMISEEN päin, eikä ihmisestä Jumalaan päin.
Omavoimaisuus meinaa kuin väkisin nostaa vaan päätään.
Ihmisparoille ei kelpaa Jumalan lahjat ARMOSTA, vaan niitä yritetään itse ansaita, - milloin milläkin tavalla.- rannalla pyhän maan
Aromst, ei ansiost, kuulutko heihin, jotka saavat synnit anteeksi tekivät mitä tahansa? Se ei ole Raamatun Jumalan opettamaa. Raamatun Jumala käskee uskoa Herraan, joka on Jumalan Sana. Joka uskoo Herraan ja tekee Hänen käskemällään tavalla, pelastuu. Jeesus antaa selkeät ohjeet ihmiselle, miten hän pääsee yhteyteen Jumalan kanssa.
Nyt on käynyt jopa niin, että ihmiset, jotka eivät mitenkään voi tuntea Herraa, väittävät Jeesuksen olevan heidän pelastuksensa. Nuo ihmiset kyllä kuuntelevat lahkosaarnoja, mutta eivät lue, eivätkä kuuntele puhtaasti evankeliumeita, joissa meille kerrotaan TIE JUMALAN LUOKSE. - armost, ei ansiost
rannalla pyhän maan kirjoitti:
Aromst, ei ansiost, kuulutko heihin, jotka saavat synnit anteeksi tekivät mitä tahansa? Se ei ole Raamatun Jumalan opettamaa. Raamatun Jumala käskee uskoa Herraan, joka on Jumalan Sana. Joka uskoo Herraan ja tekee Hänen käskemällään tavalla, pelastuu. Jeesus antaa selkeät ohjeet ihmiselle, miten hän pääsee yhteyteen Jumalan kanssa.
Nyt on käynyt jopa niin, että ihmiset, jotka eivät mitenkään voi tuntea Herraa, väittävät Jeesuksen olevan heidän pelastuksensa. Nuo ihmiset kyllä kuuntelevat lahkosaarnoja, mutta eivät lue, eivätkä kuuntele puhtaasti evankeliumeita, joissa meille kerrotaan TIE JUMALAN LUOKSE.Olen Jeesuksen opetulapsi, pyhä puhdas ja vanhurskas. En itsessäni vaan Herrassani Jeesuksessa Kristuksessa. Hallelujaa kiitos Jeesus!
Puheet lain täyttämisestä ovat hengellisesti sokeiden itsepetosta.
Joka on Jeesuksen opetuslapsi uskoo opettajaansa, ja Hän sanoi:
Joh.8.
30 Kun hän näin puhui, uskoivat monet häneen.
31 Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te PYSYTTE MINUN SANASSANI, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja TOTUUS on tekevä TEIDÄT VAPAIKSI".
Siis tavattoman helppo asia. Etsikää totuutta, joka Jeesus ja Hänen sanansa. Joka uskoo Häneen ja Hänen opetukseen, on opetuslapsi. Mikäli hylkää opettajansa opetukset, sellainen ihminen on hylännyt totuuden.
Itse en ole yhdenkään uskonnon enkä kirkon jäsen. Teen kuten Jeesus opetti, ja olen vapaa kaikista ihmisten säännöistä ja opeista.Naurattaa tuo YHDEN JAKEEN USKO, oli jae mitä hyvänsä.
Lukista edes luvun, tai vaikka puoli lukua.
Jos aloitetaan puolesta luvusta.
5 Siitä vanhurskaudesta, joka perustuu lain noudattamiseen, Mooses kirjoittaa: "Joka tekee, mitä laki vaatii, saa siitä elämän."
(3. Moos. 18:5) Pitäkää minun lakini ja käskyni. Jokaiselle, joka niitä noudattaa, ne antavat elämän. Minä olen Herra
Siis ilman mitään puheen kuulemista pelastuu TÄYTTÄMÄLLÄ LAIN.
Mutta mitä sanoo Paavali lisää.
6 Mutta uskon vanhurskaus puhuu näin: "Älä kysy sydämessäsi: Kuka voi nousta taivaaseen?" -- nimittäin tuomaan Kristusta maan päälle – (5. Moos. 30:4) Se on aivan teidän lähellänne, teidän suussanne ja sydämessänne, valmiina noudatettavaksi.
Eli ei siinä mitään, pelastuihan Abrahamin ja Elia lakia noudattamalla sekä Jeesus.
Näin on siis mahdollista, Raamatun mukaan, mutta silloin ei ole kristitty.
Paavali sanoo pelastumisesta lisää, SAMASSA LUVUSSA
7 "tai: Kuka voi laskeutua syvyyksiin?" -- nimittäin noutamaan Kristusta ylös kuolleista.
8 Mitä siis on sanottu? -- SANA ON SINUA lähellä sinua, SINUN SUUSSASI ja SINUN SYDÄMESSÄSI, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme.
Joten hieman eri asia., mitä Sinä ykien sanot, yhdestä jakeesta ja sen perusteella. Kristus JO ASUU KRISTITYSSÄ.
9 Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva.
10 Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.
11 Kirjoituksissa sanotaan: "Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään."
12 JUUTALAISTEN JA KREIKKALEISTEN ( eikä lestadiolaisten välillä) OLE EROA. Kaikilla on sama Herra, ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huutavat häntä avukseen.
13 Onhan kirjoitettu: "JOKAINEN JOKA HUUTAA AVUKSI HERRAN NIMEÄ PELASTUU.
Vaikka ei olisi kuullut HÄNENSTÄ KOSKAAN.
14 MUTTA KUINKA HE VOIVAT HUUTAA AVUKSEEN HÄNTÄ, VAIKKA EIVÄT USKO? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? KUINKA HE VOIVAT KUULLA, JOLLEI JOKU JULSITA.
Etkö ihmettele, miksi VL;t eivät tee lähetystyötä, ei YHTÄÄN PALKATTUA LÄHETYSTYMÖNTEKIJÄÄ?
15 Kuinka kukaan voi julistaa, ellei HÄNTÄ OLE LÄHETETTY? Onhan kirjoitettu: "Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askelet!"
16 Mutta kaikki eivät ole olleet evankeliumille kuuliaisia. Jesaja sanookin: "Herra, kuka on uskonut meidän sanomamme?"
17 Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.
18 Nyt kysyn: eivätkö he ehkä ole kuulleetkaan sitä? Varmasti ovat: -- Heidän äänensä on kaikunut kaikkialle, heidän sanansa maan ääriin asti.
Eli KAIKKI TÄHTÄÄ LÄHETYSTYÖHÖN, - Nyt kysyn: eivätkö he ehkä ole kuulleetkaan sitä.
Tämän kysymyksen esittää Herra SRK;lle viimeisellä tuomiolla.
Kes.- Herra kutsuu
Kesitakselle:
Jumala esittää vl:llille paljon muitakin kysymyksiä ja pahin on tuo
toisia tuomitseva "vain me olemme oikeassa" oppi.
Jeesuksen opetushan oli:
"Siitä teidät tunnetaan minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen
rakkaus."
Eiköhän se ole suuri siunaus, että vl:llät pysyvät täällä Pohjolassa eivätkä
mene sotkemaan pakanoiden ajatusmaailmaa omalla "ehkäisyopillaan"!
Antaa heidän tehdä lähetystyötä, jotka Jumala siihen kutsuu. Herra kutsuu kirjoitti:
Kesitakselle:
Jumala esittää vl:llille paljon muitakin kysymyksiä ja pahin on tuo
toisia tuomitseva "vain me olemme oikeassa" oppi.
Jeesuksen opetushan oli:
"Siitä teidät tunnetaan minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen
rakkaus."
Eiköhän se ole suuri siunaus, että vl:llät pysyvät täällä Pohjolassa eivätkä
mene sotkemaan pakanoiden ajatusmaailmaa omalla "ehkäisyopillaan"!
Antaa heidän tehdä lähetystyötä, jotka Jumala siihen kutsuu.En tunnista SRK;ssa keskinäistä rakkautta, Ainoistaan yhteenkuuluvaisuutta.
Kuri on myös osatekijä yhteydessä.
Mainitsetko 3 seikka, missä se esiintyy. En usko sen olevan vaikea, sillä siitä puhutte päivästä päivään.
Jos et pysty mainitsemaan niitä, jotka olisivat todella enemmän, kun kristityille, ette tunne silloin tuota Jeesuksen sanaa, mistä mainitsit.
>>Eiköhän se ole suuri siunaus, että vl:llät pysyvät täällä Pohjolassa eivätkä
mene sotkemaan pakanoiden ajatusmaailmaa omalla "ehkäisyopillaan"!** Hui sentään. Tämä jo osittaa, ettette tunne Jeesuksen opastusta, HÄN VIIMEISENÄ ASIANA SANOI, M E N KÄ Ä.
Te ette mene ja toisaalta, TE OLETTE PAKANOITA, ette juutalaisia.
>>Antaa heidän tehdä lähetystyötä, jotka Jumala siihen kutsuu. ** Milloin Jumala on kutsunut lähetystyöhön?
Ei koskaan ja teillä se toimii.
Mutta kun ette tunne Jeesusta, HÄN KUTSUU KYLLÄ.
Kes.
- En ymmärrä......
Miten se Pyhä Henki voi muuttaa mieltään ja olla toista mieltä nyt kuin 40 vuotta sitten?
- 5-2
Eihän Pyhä Henki ole muuttanut mieltään, vaan ihmiset pyrkivät tulkitsemaan Pyhän Hengen työn eri tavalla! Pyhä Henki tekee työtään aina kohteenaan kirkastaa Kristusta, mutta ihmiset ja seurakunta taas haluaisivat Pyhän Hengen kirkastavan heidän osuuttaan, mutta tähän Pyhä Henki ei lähde mukaan. Se on lahkohenkeä!
oikeessa olet!!!
- miettikää!
Mitä usko on?
Hebr 11:1
"Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan; ojentautumista sen mukaan mikä ei näy."
Nyt herää kysymys:
Voiko vauva ojentautua uskonsa mukaan tai toivoa uskonsa mukaan?
Tuskin tuossa tarkoitetaan lapsen vanhempien toivomista?- Jumalan lapset
Nimimerkki miettikää, sinulta on vielä järjen niskat taittamatta.
Uskosi ei perustu Jumalan sanaan, vaan rationalismiin.
Kysymys 1. Voiko neitsyt olla äiti?
kysymys 2. Voiko ihminen nuosta kuolleista.
kysymys 3. Voiko pieni vauva ottaa vastaan Jeesuksen Kristuksen Pyhässä Kasteessa, kun tämä tarjoaa lupauksena mukaisesti vanhurskautensa lapselle?
Järjelle nämä ovat mahdottomia, Jumalalle ei koska ne perustuvat hänen sanaansa.
Järkeisuskolta pitää taittaa niskat, muutoin ei pelastus ole mahdollinen. Rationalismilla ei ole vastauksia iankaikkisuutta koskeviin kysymyksiin ollenkaan.
Jeesus ei ole asettanut ihmiselle kun YHDEN pelastustien, USKO JA KASTE. Tie on sama kaikille ihmisille ja kaikille kansoille, - kuten Jeesus itse todistaa. - Lasten Jumala
Jumalan lapset kirjoitti:
Nimimerkki miettikää, sinulta on vielä järjen niskat taittamatta.
Uskosi ei perustu Jumalan sanaan, vaan rationalismiin.
Kysymys 1. Voiko neitsyt olla äiti?
kysymys 2. Voiko ihminen nuosta kuolleista.
kysymys 3. Voiko pieni vauva ottaa vastaan Jeesuksen Kristuksen Pyhässä Kasteessa, kun tämä tarjoaa lupauksena mukaisesti vanhurskautensa lapselle?
Järjelle nämä ovat mahdottomia, Jumalalle ei koska ne perustuvat hänen sanaansa.
Järkeisuskolta pitää taittaa niskat, muutoin ei pelastus ole mahdollinen. Rationalismilla ei ole vastauksia iankaikkisuutta koskeviin kysymyksiin ollenkaan.
Jeesus ei ole asettanut ihmiselle kun YHDEN pelastustien, USKO JA KASTE. Tie on sama kaikille ihmisille ja kaikille kansoille, - kuten Jeesus itse todistaa.Tarkoitatko, että ristin ryövä'rikään ei pelastunut, kun häntä ei kastettu?
Eikö kaikkivaltias Jumala kykenekkään pelastamaan pientä vauvaa ilman vanhempien apua eli Jumalalle ei sinun mukaasi kaikki olekkaan mahdollista.
Sinulta taitaa omahyväisyyden pää olla pystyssä! Lasten Jumala kirjoitti:
Tarkoitatko, että ristin ryövä'rikään ei pelastunut, kun häntä ei kastettu?
Eikö kaikkivaltias Jumala kykenekkään pelastamaan pientä vauvaa ilman vanhempien apua eli Jumalalle ei sinun mukaasi kaikki olekkaan mahdollista.
Sinulta taitaa omahyväisyyden pää olla pystyssä!Aina vaan täällä jauhetaan samaa pelastuksen ja kasteen asiaa- Olette melkein kaikki ihan ulkona järkeislaki, eli omalla ratkaisuuskollanne uskollanne, Siis aivan pihalla.
Ette voi selvienkään Raamatun kohtien mukaan uskoa, että kastetta ja uskoa, molempia tarvitaan pelastukseen. Kaste on Jumalan tekemä ja antama lahja ihmiselle, jossa ihminen on saavana ja Jumala antavana osapuolena. Kaiken tämän te kummat hengeelisyydet kiellätte. Näin selvästi puhuu Jeesus kasteesta:
Joh.3:5. Jesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla.
6. Mitä lihasta syntynyt on, se on liha, ja mitä Hengestä syntynyt on se on henki.
7. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän pitää uudesta syntymän.
Kyllä minä varsin hyvin tiedän, että vertauskuvallistatte tämänkin kasteesta puhuvan kohdan, järkeisuskollanne, josta Jumalan armo on näelliseti vaarallisen lähellä, mutta kaukana on armo silti.
Näin opettaa siis itse Jeesus, Raamattu ja kirkon tunnustuskirjat, sekä perimätieto kohtaa kasteen vetenä: "Ainoastaan kasteessa synnytään vedestä ja Hengesta".
Tätä kohtaa todistaa moni muukin kohta selkeästi, Jeesuksen tarjottuna työnä, jossa kasteen vesi on Jeesuksen verellä punattu:
Room.6:3. "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?"
Älkää siis henget väittäkö sanaa vastaan, vaan voimme yhdessä tunnustaa apostolista uskoa näin:
Uskomme yhden apostolisen kirkon...uskomme yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi-
Ja tämäkin tunnustus on apostolinen:
Apt.22: 16. Ja mitäs nyt viivyttelet? Nouse ja anna sinus kastettaa ja pestä pois sinun syntis, ja huuda avuksi Herran nimeä.weha kirjoitti:
Aina vaan täällä jauhetaan samaa pelastuksen ja kasteen asiaa- Olette melkein kaikki ihan ulkona järkeislaki, eli omalla ratkaisuuskollanne uskollanne, Siis aivan pihalla.
Ette voi selvienkään Raamatun kohtien mukaan uskoa, että kastetta ja uskoa, molempia tarvitaan pelastukseen. Kaste on Jumalan tekemä ja antama lahja ihmiselle, jossa ihminen on saavana ja Jumala antavana osapuolena. Kaiken tämän te kummat hengeelisyydet kiellätte. Näin selvästi puhuu Jeesus kasteesta:
Joh.3:5. Jesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla.
6. Mitä lihasta syntynyt on, se on liha, ja mitä Hengestä syntynyt on se on henki.
7. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän pitää uudesta syntymän.
Kyllä minä varsin hyvin tiedän, että vertauskuvallistatte tämänkin kasteesta puhuvan kohdan, järkeisuskollanne, josta Jumalan armo on näelliseti vaarallisen lähellä, mutta kaukana on armo silti.
Näin opettaa siis itse Jeesus, Raamattu ja kirkon tunnustuskirjat, sekä perimätieto kohtaa kasteen vetenä: "Ainoastaan kasteessa synnytään vedestä ja Hengesta".
Tätä kohtaa todistaa moni muukin kohta selkeästi, Jeesuksen tarjottuna työnä, jossa kasteen vesi on Jeesuksen verellä punattu:
Room.6:3. "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?"
Älkää siis henget väittäkö sanaa vastaan, vaan voimme yhdessä tunnustaa apostolista uskoa näin:
Uskomme yhden apostolisen kirkon...uskomme yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi-
Ja tämäkin tunnustus on apostolinen:
Apt.22: 16. Ja mitäs nyt viivyttelet? Nouse ja anna sinus kastettaa ja pestä pois sinun syntis, ja huuda avuksi Herran nimeä.Jeesuksen aikan, eikä myöskään silloin kun ryöväri oli ristillä, ei ollut kristillistä uudenliiton kastetta, Kaikille kansoille olemassakaan. Vasta ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus sääti uudenliiton kasteen kaikille kansoille- Jeesus ei ollut tehnyt perustusta kasteelle sitä ennen (Room.6:3).
- taika-uskoa!
weha kirjoitti:
Jeesuksen aikan, eikä myöskään silloin kun ryöväri oli ristillä, ei ollut kristillistä uudenliiton kastetta, Kaikille kansoille olemassakaan. Vasta ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus sääti uudenliiton kasteen kaikille kansoille- Jeesus ei ollut tehnyt perustusta kasteelle sitä ennen (Room.6:3).
Sielunvihollinen pani taas oman harhauttajansa tänne sotkemaan keskustelua.
Koskahan Wehakin oppii tuntemaan Jumalan sanaa ja lopettaa tuon
vesimagia-oppinsa?
Weha on EPÄJUMALANPALVOJA,. kiun hän tekee vedestä jumalan!
Jeesus ei säätänyt mitään kastetta, vaan kehoitti Lä'hetyskäskyssään
saarnaamaan evankeliumia kaikille kansoille:
"Tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikille kansoille. Sitten tulee loppu."
Weha taitaa kulkea vesikipon kanssa tekemässä opetuslapsia vastoin Jumalan sanaa. weha kirjoitti:
Jeesuksen aikan, eikä myöskään silloin kun ryöväri oli ristillä, ei ollut kristillistä uudenliiton kastetta, Kaikille kansoille olemassakaan. Vasta ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus sääti uudenliiton kasteen kaikille kansoille- Jeesus ei ollut tehnyt perustusta kasteelle sitä ennen (Room.6:3).
Miksi Weha Jeesus kastettiin Jordanissa? Ja miksi Jeesuksen eläessä kastettiin uskoon tulleita? Mikä kaste se oli?
lappix kirjoitti:
Miksi Weha Jeesus kastettiin Jordanissa? Ja miksi Jeesuksen eläessä kastettiin uskoon tulleita? Mikä kaste se oli?
Lappix hyvä, kaste on pikemmin uskoontulevien kaste, kuin uskovien kaste. juuri Esim:
apt.2:38. Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
39. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
kol.2:12. ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.- Kristuksen ruumis
weha kirjoitti:
Lappix hyvä, kaste on pikemmin uskoontulevien kaste, kuin uskovien kaste. juuri Esim:
apt.2:38. Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
39. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
kol.2:12. ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.lappix (jehovantodistaja) ei tiedä mitään kristinuskosta, hän on itseensä rakastunut, narsistinen individualisti.
Tuollaiset tyypit elävät missa nahoissaan mielikuvituksensa johtaminen, luullen olevansa pelastavassa uskossa.
Kristus kokoaa omansa seurakuntaan, jossa Jeesuksen lampaita ruokitaan Kristuksen sanalla ja pyhillä Sakramenteilla. weha kirjoitti:
Lappix hyvä, kaste on pikemmin uskoontulevien kaste, kuin uskovien kaste. juuri Esim:
apt.2:38. Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
39. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
kol.2:12. ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.weha. Eli jos joku todennäköisesti tulee uskoon kahdenkymmenen vuoden kuluttua, hänet kastetaan nyt. Tätäkö tarkoitit uskoontulevien kasteella?
Kristuksen ruumis kirjoitti:
lappix (jehovantodistaja) ei tiedä mitään kristinuskosta, hän on itseensä rakastunut, narsistinen individualisti.
Tuollaiset tyypit elävät missa nahoissaan mielikuvituksensa johtaminen, luullen olevansa pelastavassa uskossa.
Kristus kokoaa omansa seurakuntaan, jossa Jeesuksen lampaita ruokitaan Kristuksen sanalla ja pyhillä Sakramenteilla."Kristuksen ruumis". Ei minun tarvitsekaan tietää sellaista uskonnollisesta mössöstä kuin "kristinuskosta mitään. Se pitää sisällään yli 10 000 erilaista uskontoa, joilla kaikilla on erilainen oppi.
Minä uskon Jeesukseen. Kiitos vaan.lappix kirjoitti:
weha. Eli jos joku todennäköisesti tulee uskoon kahdenkymmenen vuoden kuluttua, hänet kastetaan nyt. Tätäkö tarkoitit uskoontulevien kasteella?
Jos on luopunut oikeasta uskosta, tarvitsee uudelleen uskomista, ei koskaan uudesti kastamista.
weha kirjoitti:
Jos on luopunut oikeasta uskosta, tarvitsee uudelleen uskomista, ei koskaan uudesti kastamista.
Weha. Minä tarkoitin, että jos joku ei ole koskaan ollut uskossa, mutta sinun tulee vaikkapa kahdenkymmenen vuoden kuluttua todennäköisesti uskoon, hänet voidaan kastaa nyt.
Sinähän puhui tuossa ylempänä "uskoontulevien" kasteesta, et siis jo uskovien kasteesta.- näin se on
lappix kirjoitti:
Weha. Minä tarkoitin, että jos joku ei ole koskaan ollut uskossa, mutta sinun tulee vaikkapa kahdenkymmenen vuoden kuluttua todennäköisesti uskoon, hänet voidaan kastaa nyt.
Sinähän puhui tuossa ylempänä "uskoontulevien" kasteesta, et siis jo uskovien kasteesta.Hauskoja nuo Wehan selitykset:
Toisinsanoen kannattaa vuokrata palo-auto ja kastaa kerralla koko maailman
väestö.
Hehän voivat tulla uskoon viidenkymmenenvuoden kuluttua!
Oliskohan parempi nimitys vauvakasteelle USKOON TULEMATTOMIEN KASTE!
- 80-2
Miksi weha et ole enään uskovainen ja kokoonnu siellä missä uskovaiset kokoontuu. Sanojesi mukaan uskovaiset eivät kokoonnu eri paikoissa.
Uskovainen haluaa kokoontua siellä, missä opetetaan niinkuin Raamattu opettaa ja myös hänen uskonsa mukaan.
Jeesus sai kasteen Johannekselta. Johanneksen kasteen tilalle tuli kristillinen uudenliiton kaste kaikille kansoille (apt.19:1-6).
Apt.2-luvussa edelleen ja myös kerrotaan kasteen merkityksestä ja kelle se myös kuuluu:
38. Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
39. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
Kaste lupasi siis ihmisille, jotka kääntyy, synnit anteeksi ja Pyhän Hengen
lahjan Ja lapsillekkin on luvattu aivan sama Jeesukseen kaste, ilman mitään ikärajoitusta. -näin vain lukee siis Raamatussa.weha kirjoitti:
Uskovainen haluaa kokoontua siellä, missä opetetaan niinkuin Raamattu opettaa ja myös hänen uskonsa mukaan.
Jeesus sai kasteen Johannekselta. Johanneksen kasteen tilalle tuli kristillinen uudenliiton kaste kaikille kansoille (apt.19:1-6).
Apt.2-luvussa edelleen ja myös kerrotaan kasteen merkityksestä ja kelle se myös kuuluu:
38. Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
39. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
Kaste lupasi siis ihmisille, jotka kääntyy, synnit anteeksi ja Pyhän Hengen
lahjan Ja lapsillekkin on luvattu aivan sama Jeesukseen kaste, ilman mitään ikärajoitusta. -näin vain lukee siis Raamatussa.Jeesus siis asetti kristillisen kasteen ylösnousemuksensa jälkeen kaikelle kansalle:
19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."- Aameen
weha kirjoitti:
Jeesus siis asetti kristillisen kasteen ylösnousemuksensa jälkeen kaikelle kansalle:
19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."weha kirjoittaa niinkuin Raamattu opettaa.
- Tee parannus
weha julistaa kirkasta Kristuksen oppia, päinvastoin kun sinä.
weha kirjoitti:
Jeesus siis asetti kristillisen kasteen ylösnousemuksensa jälkeen kaikelle kansalle:
19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."Käskikö Jeesus kastaa Luther säätiön kasteeseen? Ei käskenyt.
- Kahta odottava
weha kirjoitti:
Uskovainen haluaa kokoontua siellä, missä opetetaan niinkuin Raamattu opettaa ja myös hänen uskonsa mukaan.
Jeesus sai kasteen Johannekselta. Johanneksen kasteen tilalle tuli kristillinen uudenliiton kaste kaikille kansoille (apt.19:1-6).
Apt.2-luvussa edelleen ja myös kerrotaan kasteen merkityksestä ja kelle se myös kuuluu:
38. Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
39. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
Kaste lupasi siis ihmisille, jotka kääntyy, synnit anteeksi ja Pyhän Hengen
lahjan Ja lapsillekkin on luvattu aivan sama Jeesukseen kaste, ilman mitään ikärajoitusta. -näin vain lukee siis Raamatussa.Johan tuli aitoa Wehaa, kommentissa on yksi kolmesta perusteemasta: opetus.
Tuttu on edelleen opetus: Pelastusta ei saa aikaan vesi, vaan Jumalan sana, joka on vedessä ja veden kanssa.
Jumalan sana ei ole vedessä, vaan usko tulee kuulemisesta. Sinähän varsinainen veijari olet vääristelemään totuutta.
Room. 10:17
Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
Ei vedessä ole mitään Jumalan sanaa, se on vettä.
lappix, se on niin, että Kaste on Jumalan sana ja asetus. Se toimitetaan Isän. Pojan ja Pyhän hengen nimeen:
apt.2:19. "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" -
Jo Johannes julisti parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi:
Mark.1:. "niin Johannes Kastaja saarnasi erämaassa parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi."
Samoin toimivat myös apostolit: apt.2:38. Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.- Kansa Lainen
>apt.2:19. "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"
Kuinka vl-piireissä on tuo toteutettu käytännössä? Esimerkki vaikkapa ainu-kansan piiristä, kiitos. - harhoillehuutia
höpöhöpö.. sanokaa sille väisäselle, että polttaa ne kastekirjansa ja menee Jumalan eteen huutamaan armoa ja anteeksiantoa harhojensa peitoksi, ja lakkaamaan vesittämästä Elävää Sanaa.
Jeesus ei sanonut, että kastakaa evl-kirkon, Luther säätiön, jehovien, hellareitten, mormoonien tms kasteella.
Te teette ihmisitä oman uskontonne jäseniä rituaalissa, jota te kutsutte kasteeksi.Ainoastaan kasteessa synnytään vedestä ja Hengestä (Joh.3:5). Ainoastaan kasteessa puetaan Kristus päällemme ja ollaan Aabrahamin siementä:
Gal.3:27. "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
28. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
29. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan."
Kristus on pyhittanyt seurakunnan kasteessa, sanan kautta:
Ef.5:25. Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta
26. pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla
27. voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä.- näin se on
Kannattaako sinun, Weha, tulla tänne purkamaan ahdistustasi?
Ymmärrän kyllä, että sinun tilanteesi on vaikea, kun thai-vaimosi sai
pienokaisen ja valvottaa öisin.
Mitenkäs oli se Thaimaan reissun kanssa?
Jos uskot veden maagiseen taikavoimaan, niin pysyttele veden äärellä, mutta
älä sotke toisten asioita.
Raamattu sanoo selvästi:
USKO AINOASTAAN. Älä ole epäuskoinen, vaan uskovainen."
Ei Jeesus tarkoittanut tuossa, että usko veden taikavoimaan, vaan
"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut." näin se on kirjoitti:
Kannattaako sinun, Weha, tulla tänne purkamaan ahdistustasi?
Ymmärrän kyllä, että sinun tilanteesi on vaikea, kun thai-vaimosi sai
pienokaisen ja valvottaa öisin.
Mitenkäs oli se Thaimaan reissun kanssa?
Jos uskot veden maagiseen taikavoimaan, niin pysyttele veden äärellä, mutta
älä sotke toisten asioita.
Raamattu sanoo selvästi:
USKO AINOASTAAN. Älä ole epäuskoinen, vaan uskovainen."
Ei Jeesus tarkoittanut tuossa, että usko veden taikavoimaan, vaan
"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut."Pienokaisemme nukkuu oikein hyvin öisin, niinkuin vain 9 kuukautinen voi nukkua. On kasteessa myös otettu Jumalan lapseksi. Thaimaan puolitoistakuukautinen reissu meni oikein hyvin, että kiitos kysymästä.
Kun uskon Kristukseen, uskoon myös kasteessa olevaan sisältöön. eli olemme hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa kasteessa liitetty, kuten Raamattu todistaa:
Room.6:3. Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
4. Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
5. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,- siltä näyttää
weha kirjoitti:
Pienokaisemme nukkuu oikein hyvin öisin, niinkuin vain 9 kuukautinen voi nukkua. On kasteessa myös otettu Jumalan lapseksi. Thaimaan puolitoistakuukautinen reissu meni oikein hyvin, että kiitos kysymästä.
Kun uskon Kristukseen, uskoon myös kasteessa olevaan sisältöön. eli olemme hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa kasteessa liitetty, kuten Raamattu todistaa:
Room.6:3. Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
4. Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
5. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,Kuka sen teidän pienokainenn oli repinyt pois Jumalan sylistä, kun sitä piti kasteessa tuupata sinne takaisin?
Kävitkö Thaimaan reissullasi myös Intiassa.
Siellä on samanlaista oppia, että Ganges-virta pesee pois synnit?
Heillekin vesi on pyhää.
Taidatkin olla piilo-hindu!
- varokaa eksyttäjiä
wehalla on Kristus-usko kirkkaana sydämessään. Hallelujaa kiitos Jeesus.
Tällaisia veljiä ja sisaria me kaipaamme tänne todistamaan Jeesuksesta kristinuskon kadottaneille vanhoillislestadiolaisille.
On vakava harha tehdä yhteisöstä ja sen johtajista Jumala itselleen. Herra YKSIN on Jumala, vain Jeesus pelastaa. Vl:n kaltaiset pienet hengellisestä ylpeydestä paisuneet, muista kristityistä eristäytyneet uskonnolliset yhteisöt muodostuvat monllle todellisiksi vankiloiksi, ihmisoppeineen ja ihmiskäskyineen.
Mikäpä siinä jos ihminen tarvitsee tiukat rajat ja kokee olonsa niiden sisällä turvalliseksi, olkoon hän vanhoillislestadiolainen.
Tiukalla ohjelmalla sidottu sosiaalinen ryhmä täyttää parhaassa tapauksessa primitiivisia perustarpeita,
kuulua johonkin
kuulua jollekin
ja olla jollekin tärkeä.
Jeesus toimii kuitenkin aivan toisella tavalla, hän tahtoo että sanoma sovinnosta JUmalan kanssa kiirii kaikkeen maailmaan, jonkun tiukan ja korkea-aitaisen lammasläätin sijasta jota omanvanhurskauden perkele vartioi, helvetin tuli toisessa kourassa.- valitettavasti!
Oletko lukenut joskus, että Weha kirkastaa Kristusta???
Hän kirkastaa kastetta eli vettä. Ainoa kokemus, joka hänellä on uskonasiaoista, on se, kun hänet tiedottomuuden tilassa vauvana kastettiin.
Hänen uskonsa on luulouskoa.
Hän on EPÄJUMALANPALVOJA!!!! Materianpalvoja. valitettavasti! kirjoitti:
Oletko lukenut joskus, että Weha kirkastaa Kristusta???
Hän kirkastaa kastetta eli vettä. Ainoa kokemus, joka hänellä on uskonasiaoista, on se, kun hänet tiedottomuuden tilassa vauvana kastettiin.
Hänen uskonsa on luulouskoa.
Hän on EPÄJUMALANPALVOJA!!!! Materianpalvoja.Kasteen vesi on Jeesuksen verellä punattua vettä, nimittäin sanan kautta:
Room.6:3. Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?- H2O:ta
weha kirjoitti:
Kasteen vesi on Jeesuksen verellä punattua vettä, nimittäin sanan kautta:
Room.6:3. Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?Jopa sulla on kielikuvat? Itsekö keksit, vai kertoiko joku pöntöstä?
- julmaa oppia
weha kirjoitti:
Kasteen vesi on Jeesuksen verellä punattua vettä, nimittäin sanan kautta:
Room.6:3. Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?Totta siinä mielessä, että pakollisen vauvakasteen vesi on punattu niiden tuhansien ihmisten verellä, jotka menettivät päänsä, kun kieltäytyivät "kasteen armosta"!
Heille kastamattomuus aiheutti kuoleman.
Että sellaista armoa. - Tee parannus
valitettavasti! kirjoitti:
Oletko lukenut joskus, että Weha kirkastaa Kristusta???
Hän kirkastaa kastetta eli vettä. Ainoa kokemus, joka hänellä on uskonasiaoista, on se, kun hänet tiedottomuuden tilassa vauvana kastettiin.
Hänen uskonsa on luulouskoa.
Hän on EPÄJUMALANPALVOJA!!!! Materianpalvoja.Jokaisessa viestissään weha kirkastaa YKSIN Kristusta.
Sinun ongelmasi hyvä nimimerkki valitettavasti on siinä, että sinä ET toisteiseksi TUNNE Jeesusta. - pysy poissa
julmaa oppia kirjoitti:
Totta siinä mielessä, että pakollisen vauvakasteen vesi on punattu niiden tuhansien ihmisten verellä, jotka menettivät päänsä, kun kieltäytyivät "kasteen armosta"!
Heille kastamattomuus aiheutti kuoleman.
Että sellaista armoa.Olet todellakin harvinaisen törkeä Jumalan pilkkaaja.
Paitsi että pilkkaat Kasteen Herraa, kiellät lapsilta hänet.
Ellei parannusta tule "julmajuhalle" on edessäsi ikuinen kadotus!
Mitä sinä petetty anapabtisti täällä yleensä teet, lestadiolaisten palstalla? - julmaa oppia
pysy poissa kirjoitti:
Olet todellakin harvinaisen törkeä Jumalan pilkkaaja.
Paitsi että pilkkaat Kasteen Herraa, kiellät lapsilta hänet.
Ellei parannusta tule "julmajuhalle" on edessäsi ikuinen kadotus!
Mitä sinä petetty anapabtisti täällä yleensä teet, lestadiolaisten palstalla?Täh??
Wehahan se kieltää lapsilta Jeesuksen.
Ilman pakollista vauvakastetta he olisivat kadotettuja!!!
Tuollainen on todella törkeää Jeesuksen uhrikuoleman halveksimista.
Ikäänkuin Jumala tarvitsisi vanhempien ja papin apua vauvan pelastamiseksi! - näin se on
Tee parannus kirjoitti:
Jokaisessa viestissään weha kirkastaa YKSIN Kristusta.
Sinun ongelmasi hyvä nimimerkki valitettavasti on siinä, että sinä ET toisteiseksi TUNNE Jeesusta.En todellakaan tunne tuota "vesi-jeesusta", jota Weha opettaa.
Minun Vapahtajani on Herra Jeesus Kristus, eikä Hän tarvitse vettä toimiakseen.
Weha on epäjumalan palvoja, joka palvoo materiaa enemmän kuin Jumalaa! - oikei on weha uskonu
näin se on kirjoitti:
En todellakaan tunne tuota "vesi-jeesusta", jota Weha opettaa.
Minun Vapahtajani on Herra Jeesus Kristus, eikä Hän tarvitse vettä toimiakseen.
Weha on epäjumalan palvoja, joka palvoo materiaa enemmän kuin Jumalaa!Sinun Jeesuksesi on ainoastaan valheellinen mielikuvitus.
wehan Jeesus on tullut veden ja veren kautta, kuten Raamattu todistaa. wehan Jeesus elää, hallelujaa.
1. Joh. 5:5 Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?
1. Joh. 5:6 Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus,
- ei ainoastaan vedessä,
- vaan vedessä ja veressä;
- ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
1. Joh. 5:7 Sillä kolme on, jotka todistavat:
1. Joh. 5:8
Henki
ja vesi
ja veri,
ja ne kolme pitävät yhtä.
_________
1. Joh. 5:9 Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi.
Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa.
1. Joh. 5:10 Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa.
1. Joh. 5:11 Ja tämä on se todistus:
Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän,
***) ...ja tämä elämä on hänen Pojassansa. - anan harhat
oikei on weha uskonu kirjoitti:
Sinun Jeesuksesi on ainoastaan valheellinen mielikuvitus.
wehan Jeesus on tullut veden ja veren kautta, kuten Raamattu todistaa. wehan Jeesus elää, hallelujaa.
1. Joh. 5:5 Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?
1. Joh. 5:6 Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus,
- ei ainoastaan vedessä,
- vaan vedessä ja veressä;
- ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
1. Joh. 5:7 Sillä kolme on, jotka todistavat:
1. Joh. 5:8
Henki
ja vesi
ja veri,
ja ne kolme pitävät yhtä.
_________
1. Joh. 5:9 Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi.
Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa.
1. Joh. 5:10 Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa.
1. Joh. 5:11 Ja tämä on se todistus:
Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän,
***) ...ja tämä elämä on hänen Pojassansa.Jo anapabtitien kaste todistaa sen etteivät he tunne Kristusta.
Heidät kastetaan näet omaan olemattomaan kuuliaisuuteensa.
Kristityt kastetaan jo pieninä lapsina, Jeesukseen Kristukseen. - näin historiassa
anan harhat kirjoitti:
Jo anapabtitien kaste todistaa sen etteivät he tunne Kristusta.
Heidät kastetaan näet omaan olemattomaan kuuliaisuuteensa.
Kristityt kastetaan jo pieninä lapsina, Jeesukseen Kristukseen.Ja tuo suloinen Luther kehoitti surmaamaan nuo anabaptistit.
Ihmeellinen rakkauden ja armon lähetiläs!
Pakollisen vauvakasteen vesi on todella punattu kristittyjen verellä, jotka
saivat maksaa hengellään uskollisuutensa Jumalan sanalle.
Onneksi teikäläisillä ei enää ole oikeutta toteuttaa salaista haavettanne
uskovien surmaamiseksi! - Teetä parannus
Tee parannus kirjoitti:
Jokaisessa viestissään weha kirkastaa YKSIN Kristusta.
Sinun ongelmasi hyvä nimimerkki valitettavasti on siinä, että sinä ET toisteiseksi TUNNE Jeesusta.Weha on monessa asiassa yksin.
näin historiassa kirjoitti:
Ja tuo suloinen Luther kehoitti surmaamaan nuo anabaptistit.
Ihmeellinen rakkauden ja armon lähetiläs!
Pakollisen vauvakasteen vesi on todella punattu kristittyjen verellä, jotka
saivat maksaa hengellään uskollisuutensa Jumalan sanalle.
Onneksi teikäläisillä ei enää ole oikeutta toteuttaa salaista haavettanne
uskovien surmaamiseksi!Lutheri oli mielestäni paras opettaja apostolisen ajan jälkeen. Hänen opetuksensa ovat raittiita, toisin kuin uudestikastajilla. Ei hän kehoittanut tappamaan ketään uudestikastajia, vaan olen lukenut, että hän sanoi, että heille (uudestikastajille) on kyllin kärsimistä helvetissä, miksi heitä pitäisi tappaa maanpäällä?
- ihana Luther
weha kirjoitti:
Lutheri oli mielestäni paras opettaja apostolisen ajan jälkeen. Hänen opetuksensa ovat raittiita, toisin kuin uudestikastajilla. Ei hän kehoittanut tappamaan ketään uudestikastajia, vaan olen lukenut, että hän sanoi, että heille (uudestikastajille) on kyllin kärsimistä helvetissä, miksi heitä pitäisi tappaa maanpäällä?
Luther oli selvästi sairas mieleltään.
Ei kukaan todellinen kristitty kehoita surmaamaan toisinajattelevia eikä
opeta, että vauvoissa oli perkele. Puhumattakaan siitä, että juutalaiset pitäisi hävittää.
Weha-ressu on täysin sokea ja palvoo vanhaa juoppo-munkkia. Lutherillahan
oli tapana ottaa joka aamu oluttuopit ennen töiden elkua. Näin hänen
vaimonsa kirjoittaa muistelmissaan.
Ilmakos viinapiru vaivasi Lutheria.
Luther kirjoittaa Vähäkatekismuksen selityksissä:
"Vakain, varmoin sanoin se tunnustaa Jumalalle, että lapsi on joutunut Perkeleen valtaan, synnin ja vihan lapseksi, palavasti se rukoilee apua ja kasteen armoa, että hänestä tulisi Jumalan lapsi.
Niinpä sinun olisi syytä ottaa huomioon, ettei ole leikin asia käydä Perkeleen kimppuun. Kasteessa ei vain karkoteta Perkelettä lapsen luota, vaan toisaalta tuo mahtava vihollinen ärsytetään ahdistamaan kastettua koko elämän ajan. Sen vuoksi on todella tarpeen, että koko sydämestä ja lujassa uskossa autamme lapsiparkaa ja pyydämme niin hartaasti kuin osaamme, että Jumala ei vain rukouksemme sanojen mukaisesti vapauttaisi lasta Perkeleen vallasta, vaan että hän myös vahvistaisi lasta, niin että tämä jaksaisi ritarin tavoin taistella Perkelettä vastaan koko elämän ajan ja vielä kuoleman hetkellä."
Onko tuo terveen ihmisen tekstiä???
" ihana Luther kirjoitti:

"Luther siis kirjoitti epäuskoisille juutalaisille, heidän omaa Mooseksen lakiaan, siis kuinka se heidät tuomitsee. Kasteen merkitys on se, että siinä tarjotaan sanan kautta Kristuksen ansiota. Luther kirjoitti ja opetti siis oikein.
- herää kysymys
weha kirjoitti:
Luther siis kirjoitti epäuskoisille juutalaisille, heidän omaa Mooseksen lakiaan, siis kuinka se heidät tuomitsee. Kasteen merkitys on se, että siinä tarjotaan sanan kautta Kristuksen ansiota. Luther kirjoitti ja opetti siis oikein.
Vai puolustaa Weha Lutherin oppia siitä, että juutalaiset pitää hävittää tai
karkoittaa.
Teilläpä tuota lähimmäisenrakkautta tuntuu riittävän.
Hitlerhän toteutti Lutherin kehoitusta!
Onkohan Wehalla kaikki kohdallaan?
- Paljon epäselvää
Tuo uskon tuleminen on tuttua juttua. Mutta raamattu ei neuvo kuulemaan uskon säilymiseksi. Tulemispuoli on siis selvää, mutta mihin usko menee?
- pimeätä on
Ei mitään epäselvää, Jeesus on Herra, et sinä.
Kuhan ensin tunnustat kokosyntisi, otat vastaan Jeesuksen elämäsi Herraksi, niin ei tarvitse enää pohtia uskon menemistä vaan sen pysymista.
Matt. 10:22 Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
Anabaptismiaa julistavat väärät profeetat ovat saaneet monia eksymään pois Jeesusesta jo 1500 luvulta alkaen.
Matt. 24:11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
Matt. 24:12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
Matt. 24:13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
__________
Laton kristitty on sellainen jolla ei ole elävää synnintuntoa, eikä näin ollen tarvetta päivittäiseen parannukseenkaan.
He olla möllöttävät tekopyhinä, itseensä tyytyväisina ja pilkkaavat Jeesusta. Jeesuksen korvaajaksi on tulleet savukoneet, tanssi, korokkeilla heilyvat ja edestakaisin juksevat ziisustelijat.
Psykedeelinen rytmimusiikki ja tanssin rytke pauhaa kuin alkuasukaspakanoilla, joilla on epäimen luu sieraintensa välissä. Perk'eleellinen meno! - korjaus etellissee
pimeätä on kirjoitti:
Ei mitään epäselvää, Jeesus on Herra, et sinä.
Kuhan ensin tunnustat kokosyntisi, otat vastaan Jeesuksen elämäsi Herraksi, niin ei tarvitse enää pohtia uskon menemistä vaan sen pysymista.
Matt. 10:22 Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
Anabaptismiaa julistavat väärät profeetat ovat saaneet monia eksymään pois Jeesusesta jo 1500 luvulta alkaen.
Matt. 24:11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
Matt. 24:12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
Matt. 24:13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
__________
Laton kristitty on sellainen jolla ei ole elävää synnintuntoa, eikä näin ollen tarvetta päivittäiseen parannukseenkaan.
He olla möllöttävät tekopyhinä, itseensä tyytyväisina ja pilkkaavat Jeesusta. Jeesuksen korvaajaksi on tulleet savukoneet, tanssi, korokkeilla heilyvat ja edestakaisin juksevat ziisustelijat.
Psykedeelinen rytmimusiikki ja tanssin rytke pauhaa kuin alkuasukaspakanoilla, joilla on epäimen luu sieraintensa välissä. Perk'eleellinen meno!Laiton kristitty siis
pimeätä on kirjoitti:
Ei mitään epäselvää, Jeesus on Herra, et sinä.
Kuhan ensin tunnustat kokosyntisi, otat vastaan Jeesuksen elämäsi Herraksi, niin ei tarvitse enää pohtia uskon menemistä vaan sen pysymista.
Matt. 10:22 Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
Anabaptismiaa julistavat väärät profeetat ovat saaneet monia eksymään pois Jeesusesta jo 1500 luvulta alkaen.
Matt. 24:11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
Matt. 24:12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
Matt. 24:13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
__________
Laton kristitty on sellainen jolla ei ole elävää synnintuntoa, eikä näin ollen tarvetta päivittäiseen parannukseenkaan.
He olla möllöttävät tekopyhinä, itseensä tyytyväisina ja pilkkaavat Jeesusta. Jeesuksen korvaajaksi on tulleet savukoneet, tanssi, korokkeilla heilyvat ja edestakaisin juksevat ziisustelijat.
Psykedeelinen rytmimusiikki ja tanssin rytke pauhaa kuin alkuasukaspakanoilla, joilla on epäimen luu sieraintensa välissä. Perk'eleellinen meno!Pelkkä mielen ja tahdon uudistus, ei ole sama kuin kaste Kristukseen.
weha kirjoitti:
Pelkkä mielen ja tahdon uudistus, ei ole sama kuin kaste Kristukseen.
Ts, kaste on muutakin kuin mielen ja tahdon uudistus.
- ihmettelevä kalle
weha kirjoitti:
Ts, kaste on muutakin kuin mielen ja tahdon uudistus.
kuten mitä muuta?
- jännä oppi
weha kirjoitti:
Ts, kaste on muutakin kuin mielen ja tahdon uudistus.
Heh, heh, heh
Varmaan se vauveli uudistuu mieleltään ja tahdoltaan!!! - verokarhu!
weha kirjoitti:
Ts, kaste on muutakin kuin mielen ja tahdon uudistus.
Totta.
Vauvakasteessa lapsesta tehdään kirkollisverokelpoinen!
Verot peritään vaikka perintätoimiston kautta, ellei joku ymmärrä maksaa
vapaaehtoisesti hintaa kasteestaan. verokarhu! kirjoitti:
Totta.
Vauvakasteessa lapsesta tehdään kirkollisverokelpoinen!
Verot peritään vaikka perintätoimiston kautta, ellei joku ymmärrä maksaa
vapaaehtoisesti hintaa kasteestaan.No, kun ei tehdä kirkollisverokelvollista tms.. En ole liittynyt luopiokirkkoon, eikä myöskään vauva.
Myös mielen ja tahdon uudistus on yksin on yksin Pyhän Hengen teko: Kaste Kristukseen antaa vanhurskauden, uskon kautta.
Ainoastaan kasteessa synnytään vedestä ja Hengestä:
Joh.3:5. Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
Ainoastaan kasteessa puetaan Kristus päällemme ja ollaan Aabrahamin siementä:
Gal.3:27. "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
28. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
29. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan."
Kristus on pyhittanyt seurakunnan kasteessa, sanan kautta:
Ef.5:25. Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta
26. pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla
27. voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä.
"Tällaisessa arvossa meidän on pidettävä kastetta ja käytettävä sitä hyväksemme, jotta synnin ja huonon omantunnon painaessa saisimme kasteen voimaksemme ja lohduksemme. Sanomme silloin näin: "Olen kuitenkin kastettu, ja jos minut kerran on kastettu, minulle on myös luvattu, että minä pelastun, että sieluni ja ruumiini saavat iankaikkisen elämän." Juuri sen vuoksi kasteessa tehdään nämä kaksi: ruumis valellaan, koska se ei voi ottaa vastaan muuta kuin veden, ja samalla lausutaan sana, jotta myös sielu saisi, mihin tarttua. Mutta koska vesi ja sana yhdessä ovat yksi kaste, niin täytyy myös ruumiin ja sielun yhdessä pelastua ja elää iankaikkisesti. Sielu pelastuu sanan tähden, johon se uskoo, ruumis taas siksi, että se on yhdistynyt sieluun ja ottaa kasteen vastaan sillä tavoin kuin ruumille on mahdollista. Ruumiimme ja sielumme eivät sen vuoksi voi omistaa tätä suurempaa aarretta. Sen vaikutuksesta me näet tulemme kokonaan pyhiksi ja autuaiksi. Tällaista ei muutoin ikinä voitaisi saavuttaa, ei minkäänlaisella elämänvaelluksella eikä millään teoilla."- se siitä
weha kirjoitti:
No, kun ei tehdä kirkollisverokelvollista tms.. En ole liittynyt luopiokirkkoon, eikä myöskään vauva.
Myös mielen ja tahdon uudistus on yksin on yksin Pyhän Hengen teko: Kaste Kristukseen antaa vanhurskauden, uskon kautta.
Ainoastaan kasteessa synnytään vedestä ja Hengestä:
Joh.3:5. Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
Ainoastaan kasteessa puetaan Kristus päällemme ja ollaan Aabrahamin siementä:
Gal.3:27. "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
28. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
29. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan."
Kristus on pyhittanyt seurakunnan kasteessa, sanan kautta:
Ef.5:25. Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta
26. pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla
27. voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä.
"Tällaisessa arvossa meidän on pidettävä kastetta ja käytettävä sitä hyväksemme, jotta synnin ja huonon omantunnon painaessa saisimme kasteen voimaksemme ja lohduksemme. Sanomme silloin näin: "Olen kuitenkin kastettu, ja jos minut kerran on kastettu, minulle on myös luvattu, että minä pelastun, että sieluni ja ruumiini saavat iankaikkisen elämän." Juuri sen vuoksi kasteessa tehdään nämä kaksi: ruumis valellaan, koska se ei voi ottaa vastaan muuta kuin veden, ja samalla lausutaan sana, jotta myös sielu saisi, mihin tarttua. Mutta koska vesi ja sana yhdessä ovat yksi kaste, niin täytyy myös ruumiin ja sielun yhdessä pelastua ja elää iankaikkisesti. Sielu pelastuu sanan tähden, johon se uskoo, ruumis taas siksi, että se on yhdistynyt sieluun ja ottaa kasteen vastaan sillä tavoin kuin ruumille on mahdollista. Ruumiimme ja sielumme eivät sen vuoksi voi omistaa tätä suurempaa aarretta. Sen vaikutuksesta me näet tulemme kokonaan pyhiksi ja autuaiksi. Tällaista ei muutoin ikinä voitaisi saavuttaa, ei minkäänlaisella elämänvaelluksella eikä millään teoilla."Luuletko Weha todella, että joku täällä uskoisi sinun kopiontiasi?
Vuosi sitten vaahtosit vl-läisyyden puolesta. Ei ainakaan sinun kirjoituksistasi saa
sitä käsitystä, että olisit pyhä ja autuas.
Olet itsekeskeinen, paisunut ja kovapäinen.
Kopioit noita samoja juttuja, joka kyllä todistaa, että olet lihasta syntynyt.
Olet vain vaihtanut SRK:n kehumisen veden kehumiseen. se siitä kirjoitti:
Luuletko Weha todella, että joku täällä uskoisi sinun kopiontiasi?
Vuosi sitten vaahtosit vl-läisyyden puolesta. Ei ainakaan sinun kirjoituksistasi saa
sitä käsitystä, että olisit pyhä ja autuas.
Olet itsekeskeinen, paisunut ja kovapäinen.
Kopioit noita samoja juttuja, joka kyllä todistaa, että olet lihasta syntynyt.
Olet vain vaihtanut SRK:n kehumisen veden kehumiseen.On uskottava ja tarkattava Raamattua:
1.Piet.3:21. "Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus"
Kaste pelastaa. Tämä on Raamatun omaa sanaa!!! Kaste ei poista syntiä, mutta antaa anteeksi, niin ettei sitä enään lueta (apt.22:16). Se on liittona Jumalan puolelta aina voimassa. Kasteen perustuksena on Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus.- Jeesus on tie
se siitä kirjoitti:
Luuletko Weha todella, että joku täällä uskoisi sinun kopiontiasi?
Vuosi sitten vaahtosit vl-läisyyden puolesta. Ei ainakaan sinun kirjoituksistasi saa
sitä käsitystä, että olisit pyhä ja autuas.
Olet itsekeskeinen, paisunut ja kovapäinen.
Kopioit noita samoja juttuja, joka kyllä todistaa, että olet lihasta syntynyt.
Olet vain vaihtanut SRK:n kehumisen veden kehumiseen.weha kirjoittaa ihan oikein. Eihän Kastetta muut ymmärrä kun ne jotka ovat uudestisyntyneet vedestä ja Hengestä.
Nimimerkki "se siitä" on hereetikko. - esikuva!
weha kirjoitti:
On uskottava ja tarkattava Raamattua:
1.Piet.3:21. "Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus"
Kaste pelastaa. Tämä on Raamatun omaa sanaa!!! Kaste ei poista syntiä, mutta antaa anteeksi, niin ettei sitä enään lueta (apt.22:16). Se on liittona Jumalan puolelta aina voimassa. Kasteen perustuksena on Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus.Weha on oikeassa:
Tuon esikuvan mukaisesti pelastaa teidät nyt kaste...."
Tuossahan viitataan vedenpaisumukseen ja siihen, että vain kahdeksan
ihmisetä pelstuivat, koska HE USKOIVAT NOOAN JULISTUSTA ja menivät
itse arkkiin.
Vesi hukutti ne, jotka eivät uskoneet.
Samoin käy sellaiselle, joka luottaa vauvakasteeseen! Sen vesikään ei
pelasta ketään. On mentävä itse sisälle pelastuksen arkkiin:
"Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan
lapseksi; NIILLE, JOTKA USKOVAT HÄNEN NIMEENSÄ." Joh 1:12
Ei siis "niille, jotka viedään väkisin kastettavaksi"!!!!
Weha. Kyseessä kai on Luther säätiön kaste joka antaa synnitkin anteeksi. Minun Raamattuni mukaan Jumala on se, joka antaa synnit anteeksi, ei jonkun uskonnollisen liikkeen vedenliruttelu vauvan päähän.
Ei se ole mikään Luther säätiön kaste, vaan ihan Raamatun kaste, joka antaa synnit anteeksi esim. (apt.22:16; apt.2:38-39). Älä siis valehtele lappix.
Lisäksi. Jeesuksen työ ristiltä tulee meihin ihmisiin, vain sanan ja sakramenttien kautta. Mitään muuta tietä ei ole.
"Meidän täytyy siis pitää lujasti kiinni siitä, että Jumala ei tahdo olla tekemisissä ihmisten kanssa millään muulla tavalla kuin sanan ja sakramenttien välityksellä. Kaikki se, mitä ilman sanaa ja sakramentteja Henkenä ylistetään, on itse Perkeleestä." (Schmalkaldenin opin kohdat, Rippi. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/s/kolmas.html)weha kirjoitti:
Ei se ole mikään Luther säätiön kaste, vaan ihan Raamatun kaste, joka antaa synnit anteeksi esim. (apt.22:16; apt.2:38-39). Älä siis valehtele lappix.
Lisäksi. Jeesuksen työ ristiltä tulee meihin ihmisiin, vain sanan ja sakramenttien kautta. Mitään muuta tietä ei ole.
"Meidän täytyy siis pitää lujasti kiinni siitä, että Jumala ei tahdo olla tekemisissä ihmisten kanssa millään muulla tavalla kuin sanan ja sakramenttien välityksellä. Kaikki se, mitä ilman sanaa ja sakramentteja Henkenä ylistetään, on itse Perkeleestä." (Schmalkaldenin opin kohdat, Rippi. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/s/kolmas.html)"... joka hylkää kasteen, hylkää samalla Jumalan sanan ja uskon sekä Kristuksen, joka opastaa meidät sanaan ja sitoo meidät kasteeseen." (Iso Katekismus, osa 4, Kaste. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/4osa.html)
Luther ei siis väitä pelastumisen olevan mahdollista ilman kastetta, pelkän uskon ja mielenmuutoksen perusteella. Muut opinkohdat, missä hän tätä asiaa tarkastelee, puhuvat yksinomaan sen puolesta, että ilman kastetta ei kukaan voi pelastua ja olla kristitty, vaikka uskoisi kuinka paljon tahansa tai olisi kuinka paljon tahansa "uskossa" ennen kasteen saamista.
Lutherin mukaan sen, joka aikoo pelastua, täytyy uskoa lupaus "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu". [Mar 16:16.] Jos joku ei ole kastettu ja torjuu kasteen eli pitää halpana sakramentin, hylkää Jumalan sanan, uskon ja Kristuksen, niin hän ei voi pelastua. Jos joku väittää muuta, niin hän on kyseiseen kohtaan perustuvan opetuksen mukaan perkeleestä ...weha kirjoitti:
"... joka hylkää kasteen, hylkää samalla Jumalan sanan ja uskon sekä Kristuksen, joka opastaa meidät sanaan ja sitoo meidät kasteeseen." (Iso Katekismus, osa 4, Kaste. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/4osa.html)
Luther ei siis väitä pelastumisen olevan mahdollista ilman kastetta, pelkän uskon ja mielenmuutoksen perusteella. Muut opinkohdat, missä hän tätä asiaa tarkastelee, puhuvat yksinomaan sen puolesta, että ilman kastetta ei kukaan voi pelastua ja olla kristitty, vaikka uskoisi kuinka paljon tahansa tai olisi kuinka paljon tahansa "uskossa" ennen kasteen saamista.
Lutherin mukaan sen, joka aikoo pelastua, täytyy uskoa lupaus "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu". [Mar 16:16.] Jos joku ei ole kastettu ja torjuu kasteen eli pitää halpana sakramentin, hylkää Jumalan sanan, uskon ja Kristuksen, niin hän ei voi pelastua. Jos joku väittää muuta, niin hän on kyseiseen kohtaan perustuvan opetuksen mukaan perkeleestä ..."Lisäksi meille on annettu vakava ja ankara käsky suostua kastettaviksi, sillä muutoin emme voi pelastua." (Iso Katekismus, Neljäs osa, Kaste." http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/4osa.html)
"Kasteesta seurakuntamme opettavat, että se on välttämätön pelastukseen ja että Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä." (Augsburgin uskontunnustus, IX Kaste. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/augstunn.html)- lähdeppä nosteleen
Kaste on Jeesuksen asettama, ja siinä todellakin saa synnit anteeksi ja Pyhän Hengen lahjan, kuten Pietäri opettaa.
lappix ei tiedä kristinuskosta toistaiseksi yhtään mitään, pimeä ja musta on kun padan kylki. Etkö ymmärrä pysyä poissa täältä, tämä ei ole sinun paiukkasi ollenkaan jehovantodistaja. lähdeppä nosteleen kirjoitti:
Kaste on Jeesuksen asettama, ja siinä todellakin saa synnit anteeksi ja Pyhän Hengen lahjan, kuten Pietäri opettaa.
lappix ei tiedä kristinuskosta toistaiseksi yhtään mitään, pimeä ja musta on kun padan kylki. Etkö ymmärrä pysyä poissa täältä, tämä ei ole sinun paiukkasi ollenkaan jehovantodistaja.Enhän minä lähde mihinkään julkiselta ja kaupalliselta keskustelupalstalta. Voittehan te uskotella ihmisille mitä hyvänsä, mutta kaikki uskonnot ja lahkot ovat ihmisten alistajia ja lisäksi vielä suuria valehtelijoita, puhumattakaan siveettömyydestä.
- harmillista!
weha kirjoitti:
"... joka hylkää kasteen, hylkää samalla Jumalan sanan ja uskon sekä Kristuksen, joka opastaa meidät sanaan ja sitoo meidät kasteeseen." (Iso Katekismus, osa 4, Kaste. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/4osa.html)
Luther ei siis väitä pelastumisen olevan mahdollista ilman kastetta, pelkän uskon ja mielenmuutoksen perusteella. Muut opinkohdat, missä hän tätä asiaa tarkastelee, puhuvat yksinomaan sen puolesta, että ilman kastetta ei kukaan voi pelastua ja olla kristitty, vaikka uskoisi kuinka paljon tahansa tai olisi kuinka paljon tahansa "uskossa" ennen kasteen saamista.
Lutherin mukaan sen, joka aikoo pelastua, täytyy uskoa lupaus "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu". [Mar 16:16.] Jos joku ei ole kastettu ja torjuu kasteen eli pitää halpana sakramentin, hylkää Jumalan sanan, uskon ja Kristuksen, niin hän ei voi pelastua. Jos joku väittää muuta, niin hän on kyseiseen kohtaan perustuvan opetuksen mukaan perkeleestä ...Eli Lutherin mielestä ristin ryöväri meni kadotukseen!!!
Jeesus on siis Lutherin mielestä pwrkeleestä.
Voi ressua. - pakkokaste.
weha kirjoitti:
"Lisäksi meille on annettu vakava ja ankara käsky suostua kastettaviksi, sillä muutoin emme voi pelastua." (Iso Katekismus, Neljäs osa, Kaste." http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/4osa.html)
"Kasteesta seurakuntamme opettavat, että se on välttämätön pelastukseen ja että Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä." (Augsburgin uskontunnustus, IX Kaste. http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/augstunn.html)Mitenkä se vauva ilmaisee "suostumisensa"?
Riittääkö itku? pakkokaste. kirjoitti:
Mitenkä se vauva ilmaisee "suostumisensa"?
Riittääkö itku?He ottavat vastaan Jumalan valtakunnan, nyt kasteessa. Näinhän se Raamattu opettaa.
- Paasamista riitää
Suu vaahdossa vl maalaiskiertolaiset
saarnaa.
Mutta mitään sanomaa ei ole.
Usko Jeesukseen ja Jumalaan pelastaa.
Ei mitkää vl kolmaskookerholaiset......."15 Hän sanoi heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.
16 Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."
Mark. 15:15-16
Toi on Jeesuksen itsensä sanaa ja kertoo tosi hyvin siitä, että Luther oli oikeassa. Ihminen pelastuu uskomalla, ja silloin kun hän uskoo Jeesukseen hän haluaa myös totella Hänen sanaansa ja pitäytyä kasteen lahjaan.- menehän kottiisi jo
Ei Pyhää Kastetta julkisesti pilkkaava henkilö ole ikinä Jeesusta tuntenut eikä häneen uskonut.
- Hyvä Weha!
weha kirjoitti:
"15 Hän sanoi heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.
16 Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."
Mark. 15:15-16
Toi on Jeesuksen itsensä sanaa ja kertoo tosi hyvin siitä, että Luther oli oikeassa. Ihminen pelastuu uskomalla, ja silloin kun hän uskoo Jeesukseen hän haluaa myös totella Hänen sanaansa ja pitäytyä kasteen lahjaan.Täh???
Nythän Weha kumoaa omat opetuksensa.
Onko Wehasta tullut nyt helluntailainen, koska opettaa samoin:
"Ihminen pelastuu uskomalla, ja silloin kun hän uskoo Jeesukseen hän haluaa myös totella Hänen sanaansa ja pitäytyä kasteen lahjaan."
Uskopontullut haluaa todella TOTELLA Jumalan sanaa JA ANTAA KASTAA ITSENSÄ!!! - kotona ollaan
menehän kottiisi jo kirjoitti:
Ei Pyhää Kastetta julkisesti pilkkaava henkilö ole ikinä Jeesusta tuntenut eikä häneen uskonut.
Kukahan täällä pilkka kastetta?
Täällähän vai osoitetaan katolisen kirkon keksimä "liukuhihnakaste",
jota Weha ajaa kuin käärmettä pyssyyn, Jumalan
sanan vastaiseksi.
Raamatullinen kaste otetaan VAPAAEHTOISESTI!!!
"Ja he antoivat kastaa itsensä"!!! kotona ollaan kirjoitti:
Kukahan täällä pilkka kastetta?
Täällähän vai osoitetaan katolisen kirkon keksimä "liukuhihnakaste",
jota Weha ajaa kuin käärmettä pyssyyn, Jumalan
sanan vastaiseksi.
Raamatullinen kaste otetaan VAPAAEHTOISESTI!!!
"Ja he antoivat kastaa itsensä"!!!Tämä e ole Room.katollnen opetus (he eivät opeta näin), vaan ihan Raamatun oppi.
Luonnollinen hurmahenkinen ihminen ei ota vastaan mikä Jumalan Hengen on, vaan se on hänelle hullutusta...Se on näet Pyhän Hengen teko kun sydän synnistä hätääntyy ja etsii armoa.- hereetikot muualle
weha kirjoitti:
Tämä e ole Room.katollnen opetus (he eivät opeta näin), vaan ihan Raamatun oppi.
Luonnollinen hurmahenkinen ihminen ei ota vastaan mikä Jumalan Hengen on, vaan se on hänelle hullutusta...Se on näet Pyhän Hengen teko kun sydän synnistä hätääntyy ja etsii armoa.Mihin nämä Jeesuksen asettamaa Pyhää kastetta pilkkaavat hurmahenget pyrkivät täällä?
Tuosta Jeesuksen ja hänen omiensa pilkkaamisesta sen juuri näkee, mistä hengestä tämä 1500 luvulla alkanut anapabtimian harhaoppi on kotoisin.
- 5-2
""Mark. 16:16
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. ""
Siis se, joka uskoo, pelastuu, vaikka ei olisi kastettukaan. Ja se usko ei ole kasteeseen, vaan Jeesukseen Kristukseen. Samoin on laita, joka uskoo vain synninpäästön julistukseen, eikä Jeesukseen Kristukseen.- 5-2 on valehtelija
Sinulla ei ole edes päättelykykyä, nimimerkki 5-2!!
Ihminen joka halveksii Pyhää Kastetta jossa Kristuksen vanhurskaus puetaan syntisen ylle, ei ole pelastavassa uskossa ollenkaan, sillä hän halveksii Jeesuksen kastekäskyä.
Kokonaan eri asia on, jos ihminen kuolee jo äitinsä kohtuun kastamattomana, se on forse majore este. Silloin ei kasteen puuttuminen kadota tätä ihmistainta.
Sen sijaan kasteen halveksiminen ja pilkkaaminen on Jeesuksen halveksimista ja pilkkaamista ja on ehdottomasti kadottava synti, ellei katumusta ja parannusta tule tuosta synnistä. weha: 5-2. sinun päättelykykysi ja järkeisoppisi menee ristiin muun Raamatun kanssa, tuonkin kohdan mukaan. Toisaalla sanotaan esim näin kasteesta:
Joh.3:5. "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.
6. Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä."
weha: Vauvakin on ihminen, joka on lihasta syntynyt. Ainoastaan kasteessa synnytään vedestä ja Hengestä.
- savunouseeviitasta
voi mitä sokeita taikauskoisia pakanoita nuo lutterin viitankantajat !
myös mauri kunnaksen kirjoittama kirja joulutontuista on seuraamisen arvoinen ja ihan yhtä faktaa kuin raamattu!
- häpeä saastainen
Miss piru on Raamatusta mitään tietämätön tonttu.
Kannattaa olla silloin hiljaa, kun ei tiedä mitään aiheesta.
Raamattuun tutustumisessa menee yli 60 vuotta etevimmiltäkin ihmisiltä.
Ymmärtänet nyt mistä on kysymys sinun tapauksessasi, sinä ateistien aivopesemä kakara. häpeä saastainen kirjoitti:
Miss piru on Raamatusta mitään tietämätön tonttu.
Kannattaa olla silloin hiljaa, kun ei tiedä mitään aiheesta.
Raamattuun tutustumisessa menee yli 60 vuotta etevimmiltäkin ihmisiltä.
Ymmärtänet nyt mistä on kysymys sinun tapauksessasi, sinä ateistien aivopesemä kakara.itseasiassa tulen uskovaisesta perheestä. En vaan ole mennyt tuohon jeesus aivopesuun ja ihmisten pelotteluun mukaan. Olen ottanut asioista selvää ja akateeminen ihminen olen. Oletko koskaan kuullut tieteestä, sinä harhainen ihminen? Nykyään ne jotka näkevät henkiolentoja joutuvat mielisairaalaan.
- turha uikuttaa
mis.sy kirjoitti:
itseasiassa tulen uskovaisesta perheestä. En vaan ole mennyt tuohon jeesus aivopesuun ja ihmisten pelotteluun mukaan. Olen ottanut asioista selvää ja akateeminen ihminen olen. Oletko koskaan kuullut tieteestä, sinä harhainen ihminen? Nykyään ne jotka näkevät henkiolentoja joutuvat mielisairaalaan.
Siellähän tuo piru viihtyy uskovissa perheissä. Mis piru, sinä olet nyt matkalla helvettiin, käänny siis ja tee parannus.
turha uikuttaa kirjoitti:
Siellähän tuo piru viihtyy uskovissa perheissä. Mis piru, sinä olet nyt matkalla helvettiin, käänny siis ja tee parannus.
Voi kultapieni kun olet hoidon tarpeessa :) Soita lääkäriin että näet satuolentoja niin ihan varmasti avittavat sinua ja saat oikeanlaisen lääkityksen.
Onko sinulla jotain faktoja väitteesi todisteeksi? Minulla on omani.
- 5-2
Sinä kirjoitit:
""""Ihminen joka halveksii Pyhää Kastetta jossa Kristuksen vanhurskaus puetaan syntisen ylle, ei ole pelastavassa uskossa ollenkaan, sillä hän halveksii Jeesuksen kastekäskyä."""
En halveksi Pyhää Kastetta, enkä Jeesuksen kastekäskyä, vaan halusin tähdätä kaikkein tärkeimpään: uskoon Jeesukseen Kristukseen, joka yksin vanhurskauttaa ihmisen. Se on monessa Raamatunkohdassa sanottu: tässä yksi niistä:
Ap. t. 16:31
Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".- älä enää petä itseäs
Eikö mene perille? Jeesuksen asettaman Kasteen ja Kaste3en kautta pelastettujen pilkkaaminen, kertoo karun totuuden.
Henkilöllä ei ole lainkaan uskoa Kristukseen.
Uskosta ei kannata puhua silloin, kun julkinen suun tunnustus on Kristuksen ja apostolien opetuksen mukaisesti uskovien kristittyjen pilkkaamista.
- pois harhasta
"Kasteen lahja" on luterilaista, ihmisiä miellyttävää harhaoppia. Kauniissa paketissa tarjoiltu. Paetkaa sitä.
- voi pimeyttä
Kasteen lahja on Jeesus Kristus. Etkö sinä raukka ymmärrä ketä sinä pilkkaat ja halveksit.
voi pimeyttä kirjoitti:
Kasteen lahja on Jeesus Kristus. Etkö sinä raukka ymmärrä ketä sinä pilkkaat ja halveksit.
Kaste on lapsen alistamista väkisin uskontoon.
- häpeä saastainen
mis.sy kirjoitti:
Kaste on lapsen alistamista väkisin uskontoon.
Kaste on lapsen kantamista Jeesuksen syliin.
Uskonto on täysin eri asia. On aivan saatanallisia uskontoja kuten esimerkkinä tuo sinun edustamasi ateismi, jossa lapsi viedään suoraan saatanalle. häpeä saastainen kirjoitti:
Kaste on lapsen kantamista Jeesuksen syliin.
Uskonto on täysin eri asia. On aivan saatanallisia uskontoja kuten esimerkkinä tuo sinun edustamasi ateismi, jossa lapsi viedään suoraan saatanalle.Kun lapsi ei saa päättää uskostaan itse se on alistamista ja pakottamista.
Kaikki uskonnot ovat ihmisten perustamia. Islam, buddhalaisuus, VL-liike, Mormoonit, hellarit, adventistit, jehovat, Luther säätiö, ym ym.
Ja jokaisella on oma keksitty oppi ja kaste, jossa kastettava liitetään uskontoon.- 5-2
Nim. "älä petä enää itteäs" kirjoittaa:
"""Eikö mene perille? Jeesuksen asettaman Kasteen ja Kaste3en kautta pelastettujen pilkkaaminen, kertoo karun totuuden.
Henkilöllä ei ole lainkaan uskoa Kristukseen.
Uskosta ei kannata puhua silloin, kun julkinen suun tunnustus on Kristuksen ja apostolien opetuksen mukaisesti uskovien kristittyjen pilkkaamista.""""
Älä syytä minua siitä, mistä en ole kirjoittanut tai puhunut. Itse olen kastettu ja Evank. lut. kirkon jäsen, En pilkkaa uskovia ja itse olen uskoani Jeesukseen Kristukseen suullisesti toreilla ja aitovierillä tunnustava Jeesuksen oma. Halusin vain niinkuin edellä tptesin korostaa uskon Jeesukseen Kristukseen tärkeyttä, niinkuin Raamattukin todistaa:
Joh. 11:25
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
Joh. 11:26
Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"Usko syntyy armosta, jota Kristus kaste helluntain jälkeen on... tätä ei edes viidesläiset tahdo uskoa, usein helluntailaisuudesta omaksuvien opilla ja uskolla.
Jos on ihan sama mitä puhutaan ja opetetaan, ei ole Krstuksen lammas.
Matt.7:20. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'
- seppi tolonen
On toi weha vänkä tyyppi! Kun Raamatussa sanotaan, jos ei ole uskoa Jeesukseen Kristukseen, niin ei auta vaikka olisi kastettukin, niin weha kääntää tämän, että jos ei ole kastettu, niin ei auta uskokaan!
Aivan noin, molemmat tulee olla, että ihminen pelastuu. Ratkaisukristillisyys (paljolti viidesläisyys/kansanlähetys ja hurmahenkiset uudestikastajat) inhoaa Jumalan asettamaa pyhää kastetta. Koittavat vähätellä kasteen merkitystä ja väittävätpä, ettei pienokaiset osaa uskoa. Lain kautta tuleva hengellisyys on hyvin yleistä.
Joh.3:5. Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
Ef.5:26."Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,
26. että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta"- kyl se näin on
weha kirjoitti:
Aivan noin, molemmat tulee olla, että ihminen pelastuu. Ratkaisukristillisyys (paljolti viidesläisyys/kansanlähetys ja hurmahenkiset uudestikastajat) inhoaa Jumalan asettamaa pyhää kastetta. Koittavat vähätellä kasteen merkitystä ja väittävätpä, ettei pienokaiset osaa uskoa. Lain kautta tuleva hengellisyys on hyvin yleistä.
Joh.3:5. Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
Ef.5:26."Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,
26. että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta"Kansanlähetyksessä on tietääkseni oikea kasteoppi.
Uudestikastajilla on liikkeeseen liittymisen ehtona uudestikaste, joka on leimattu "uskovien kasteeksi", ilmaisulla halutaan halveksia ja pilkata lapsena Jeesuksen omiksi kastettuja ja sulkea lapset pois kokonaan Pyhän Kasteen lahjasta, verukkeella ettei lapsilla ole muka uskoa. Törkeyksiä Kasteen opissa tehdään Jumalan nimissä vaikka tekojänä on itse per'kele.
Ristin pahennus
Jumala armossaan estäköön ristin pahennuksen milIoinkaan lakkaamasta, mikä piankin tapahtuisi, jos saarnaisimme ainoastaan sellaista, mitä maailman ruhtinas ja hänen jäsenensä mielellään kuuntelevat, nimittäin, kuinka tekojen kautta tullaan autuaiksi ja vanhurskaiksi.
Silloin kyllä saisimme armollisen perkeleen, ystävällisen maailman, suosiolliset ruhtinaat ja armollisen paavin.
Mutta kun emme sitä tee, vaan saarnaamme ja ylistämme Kristuksen kunniaa ja hyviä töitä, he vainovat meitä ja tavoittelevat henkeämme ja tavaraamme. kyl se näin on kirjoitti:
Kansanlähetyksessä on tietääkseni oikea kasteoppi.
Uudestikastajilla on liikkeeseen liittymisen ehtona uudestikaste, joka on leimattu "uskovien kasteeksi", ilmaisulla halutaan halveksia ja pilkata lapsena Jeesuksen omiksi kastettuja ja sulkea lapset pois kokonaan Pyhän Kasteen lahjasta, verukkeella ettei lapsilla ole muka uskoa. Törkeyksiä Kasteen opissa tehdään Jumalan nimissä vaikka tekojänä on itse per'kele.
Ristin pahennus
Jumala armossaan estäköön ristin pahennuksen milIoinkaan lakkaamasta, mikä piankin tapahtuisi, jos saarnaisimme ainoastaan sellaista, mitä maailman ruhtinas ja hänen jäsenensä mielellään kuuntelevat, nimittäin, kuinka tekojen kautta tullaan autuaiksi ja vanhurskaiksi.
Silloin kyllä saisimme armollisen perkeleen, ystävällisen maailman, suosiolliset ruhtinaat ja armollisen paavin.
Mutta kun emme sitä tee, vaan saarnaamme ja ylistämme Kristuksen kunniaa ja hyviä töitä, he vainovat meitä ja tavoittelevat henkeämme ja tavaraamme.Kansanlähetyksessä on laajalti Muromalaista oppia ja lakiuskoa, jossa kielletään lapsikasteessa tapahtuva uudestisyntyminen ja myös sanotaan, että pieni lapsi ei osaa uskoa. He opettavat (Joh.3:5), että ensin synnytään vedestä kasteessa ja myöhemmin, kun on kehittynyt järki Hengestä.
On niin, että Joh.3:5, "ja" sana on yhdistävä: "vedestä ja Hengestä", eli molemmat tulee olla, kun ihminen täältä ajasta kuolee. Näin opettaa siis Raamattu ja lisäksi vanhan kirkon perimätieto.- Kyl se näin on
weha kirjoitti:
Kansanlähetyksessä on laajalti Muromalaista oppia ja lakiuskoa, jossa kielletään lapsikasteessa tapahtuva uudestisyntyminen ja myös sanotaan, että pieni lapsi ei osaa uskoa. He opettavat (Joh.3:5), että ensin synnytään vedestä kasteessa ja myöhemmin, kun on kehittynyt järki Hengestä.
On niin, että Joh.3:5, "ja" sana on yhdistävä: "vedestä ja Hengestä", eli molemmat tulee olla, kun ihminen täältä ajasta kuolee. Näin opettaa siis Raamattu ja lisäksi vanhan kirkon perimätieto.Uudestisyntyminen kasteessa kielletään lestadiolaisuudessakin ja melkeinpä kaikissa kristillisissä liikkeissä, virallisia luterilaisia tunnustuskirjoja lukuun ottamatta.
______
uroma tosiaan opetti kahta kastetta, vesikaste ja henkikaste. Mutta kyllä näissä tietääkseni lapset Kastetaan.
Jo Raattamaa aikanaan 1850 luvulla opetti kasteesta, ettei ihminen kasteessa kivulla uudestisynny.
Lestadiolaisuudessa on sellainen käsitys että Raamattu puhuisi muka syntyvän tuskasta, ja uskoon tulevien tuskaa kuvataan varsin usein ja monisanaisesti. Raamattu puhuu synnyttäjän eli Jeesuksen Kristuksen tuskasta.
Raamattua on mahdollista sotkea kuinka paljon vaan, kun annetaan Raamatun sanoille kullekin itse kesitty merkitys.
Kasteesta on väännetty niin paljon että se riittää. Kenelle kirkastuu sille kirkastuu. Kenelle Kaste ei kirkastu, niin ei se halollakaan perille mene!
- 5-2
""Aivan noin, molemmat tulee olla, että ihminen pelastuu.""
Näin on, että molemmat tulee olla! Mutta pelastuksen kannalta ratkaisevaa on niin kuin nim. seppi tolonen kirjoitti, että usko Jeesukseen Kristukseen pelastaa, vaikka ei olisi kastettukaan.Tuollainen usko, että "usko pelastaa ilman kastettakin", on tuota ratkaisukristillisyyden kieltä ts. lain ja evankeliumin sekoittamista. Oikeassa uskossa sanotaan, että molemmat tulee olla ja kumpaakaan ei saa hyljätä, eli käytetään tälläistä kieltä. Raamattu ei tunne uudessaliitossa kastamatonta kristittyä, eikä anna lupaa sellaisena olemiseen tai sellaisen kehittelemiseen järkeisuskollaan ja opillaan. Jumalan lapseksi tullaan näet kasteessa, uskon kautta:
Gal.3:26. Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
27. SILLÄ kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
28. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
29. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.
Matt.28:19. "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."weha kirjoitti:
Tuollainen usko, että "usko pelastaa ilman kastettakin", on tuota ratkaisukristillisyyden kieltä ts. lain ja evankeliumin sekoittamista. Oikeassa uskossa sanotaan, että molemmat tulee olla ja kumpaakaan ei saa hyljätä, eli käytetään tälläistä kieltä. Raamattu ei tunne uudessaliitossa kastamatonta kristittyä, eikä anna lupaa sellaisena olemiseen tai sellaisen kehittelemiseen järkeisuskollaan ja opillaan. Jumalan lapseksi tullaan näet kasteessa, uskon kautta:
Gal.3:26. Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
27. SILLÄ kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
28. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
29. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.
Matt.28:19. "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."On vielä mainittava tuollaisesta väärästä hengellisyydestä ja kevyestä omatekoisesta uskosta, ettei se ole minkään arvoista, pyhän Raamatun mukaan. Jos oikeassa Raamatullisessa uskossa ihminen kuolee ennen kastetta, hän kuolee kastetta haluavassa ja ikävöivässä uskossa, niin hän on oikeassa tilassa. Tuollaiset tilanteet lienevät miltein lottovoitoon verrattavia, ettei niitä juuri kuitenkaan ole.
weha kirjoitti:
On vielä mainittava tuollaisesta väärästä hengellisyydestä ja kevyestä omatekoisesta uskosta, ettei se ole minkään arvoista, pyhän Raamatun mukaan. Jos oikeassa Raamatullisessa uskossa ihminen kuolee ennen kastetta, hän kuolee kastetta haluavassa ja ikävöivässä uskossa, niin hän on oikeassa tilassa. Tuollaiset tilanteet lienevät miltein lottovoitoon verrattavia, ettei niitä juuri kuitenkaan ole.
uudestikastaja, nimim. "kesitas" mainitsee, että voi olla vanhurskas ja viaton, vaikka ei ole uskovainen. Tälläistä huuhaata se lakiusko järkeilee-
Raamattu tuntee vain yhden pelastuksen tien ja siinä vauvojen ja vaarien pelastustie on sama "uskon kautta". Kun on vanhurskas täytyy olla myös uskovainen. Uskonpuhdistuksen Vanhurskauttamisoppi ja sanoma on tarpeen tämän ajan helluntailaisille ja kasteentoistajille:
"Pelastus on yksin armosta, yksin uskosta, ilman mitään laintekoja".
Room.3:28. "Niin me siis sen siksi pidämme, että ihminen tulee vanhurskaaksi uskon kautta, ilman lain töitä."weha kirjoitti:
uudestikastaja, nimim. "kesitas" mainitsee, että voi olla vanhurskas ja viaton, vaikka ei ole uskovainen. Tälläistä huuhaata se lakiusko järkeilee-
Raamattu tuntee vain yhden pelastuksen tien ja siinä vauvojen ja vaarien pelastustie on sama "uskon kautta". Kun on vanhurskas täytyy olla myös uskovainen. Uskonpuhdistuksen Vanhurskauttamisoppi ja sanoma on tarpeen tämän ajan helluntailaisille ja kasteentoistajille:
"Pelastus on yksin armosta, yksin uskosta, ilman mitään laintekoja".
Room.3:28. "Niin me siis sen siksi pidämme, että ihminen tulee vanhurskaaksi uskon kautta, ilman lain töitä."Jaa veeti on tullut taas kuvioihin,,, korjailemaan kolmeen kertaan omia juttujaan, peräjälkeen.
Missä Sinä löydät lapsen uskon Raamatusta, mutta sieltä löytyy viaton, joka on vanhurskas, ja Hän on ihminen, Nasaretilainen Jeesus.
Häntä ei kuolema voittanut.
On hyvin naurettavaa sanoa, että lapsi uskoo. Hän ei ensimmäisiin viikkoihin tiedä mistään mitään, itkee kun on nälkä ja se korjaantuu käymällä tissillä.
Milloin Hän tunnustaa uskonsa? Vasta silloin, kun hakeutuu uskoon tulon mukaan kasteelle? Raamatun ja kristinuskon mukaan, myös Lutherin opin Isossa Katekismuksessa, jossa kaste tulee antaa VAIN UKOVILLE AIKUISILLE, 4 kohta.
Hyvin pannallisia sekä Raamatun alakulttuurin mukaisia kannanottoja.
Minä olen kastanut useita, mutta en uudelleen. Ripottelu ei ole kaste vaan Jumalan pilkkaa ja liitäminen veroluetteloon.
Kasteessa ihminen liitetään Kristukseen, Raamatun opin mukaan.
On se järkeistäkin, koska Jeesus on sen käskenyt.
Missä muuten veeti sanotaan, että PITÄÄ OLLA USKOVAINEN?
Siellä sanotaan, että pitää uskoa Jeesus Herraksi, Kristukseksi ja seurata Häntä.
Älä raiskaa Raamattua.
Minua ei helluntailaisuus kiinnosta, vaan saada VL;t pelastettua ja kastettua, kun löytävät Jeesuksen, ja uskaltavat sen tunnustaa.
Olet muuten hyvin jälki junassa. Lain teot ovat turhaa, kuten lestadioliset syntilsitat, mutta uskon teot ovat vaatimus.
Et todella tunne Raamatun sanomaa.
Jaak. 2:17
Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.
Kes.- kysyjä
weha kirjoitti:
Tuollainen usko, että "usko pelastaa ilman kastettakin", on tuota ratkaisukristillisyyden kieltä ts. lain ja evankeliumin sekoittamista. Oikeassa uskossa sanotaan, että molemmat tulee olla ja kumpaakaan ei saa hyljätä, eli käytetään tälläistä kieltä. Raamattu ei tunne uudessaliitossa kastamatonta kristittyä, eikä anna lupaa sellaisena olemiseen tai sellaisen kehittelemiseen järkeisuskollaan ja opillaan. Jumalan lapseksi tullaan näet kasteessa, uskon kautta:
Gal.3:26. Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
27. SILLÄ kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
28. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
29. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.
Matt.28:19. "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."Kuulepa weha, kastettiinko katunut ristin ryöväri? Hän joka tapauksessa kuoli kristittynä, vaikka sitä nimeä ei silloin käytetty. Uusi testamentti tuntee siis kastamattoman kristityn. Kasteen puute ei kadota mutta kasteen halveksiminen kadottaa kyllä.
Weha. Kun jatkuvasti paukutat täällä uudelleen kastamisesta, niin kerro jo mikä on se ENSIMMÄINEN kaste, jota ei tarvitse uusia? Mutta perustele se Raamatulla, äläkä eri uskontojen suorittamalla rituaalilla.
Nyt on aika selvittää tämä asia perusteellisesti.Se on tietysti Kristus kaste, joka on toimitettu kolmiyhteisen Jumalan nimeen, ei siis nimiin. Siitähän täällä on runsaasti puhuttu, että se on pikemminkin uskoontulevien kaste, kuin uskovien kaste. Se on määrältään yksi ja hengelliseen yhteyteen kuuluu vain yksi kaste. Kaste ei ole ihmisen suoritus, vaan Jumalan lahja. Se on Jumalan puolelta liittona aina voimassa, vaikka kaikki ihmiset olisivat valheellisia. Joitain Raamatun kohtia asiasta:
Matt.28:19. "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Apt.2:38. Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
39. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
Kol.2:12. "ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista."
On uskottava ja tarkattava Raamattua:
1.Piet.3:21. "Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus"
weha: Kaste pelastaa. Tämä on Raamatun omaa sanaa!!! Kaste ei poista syntiä, mutta antaa anteeksi, niin ettei sitä enään lueta (apt.22:16). Se on liittona Jumalan puolelta aina voimassa. Kasteen perustuksena on Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus. Tämän kaiken uudestikastajat kieltää!!!
Ef.4:3. Ahkeroitkaat myös pitämään hengen yhteyttä rauhan siteen kautta:
4. Yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin tekin olette teidän kutsumisessanne yhdenkaltaiseen toivoon kutsutut,
5. Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste,
Huomionarvoista, että tämän kaiken lakiusko kieltää, tekemällä uskosta ja sen vastaanottamisesta oman teon sanomalla: "Ei vauva osaa uskoa".
Me sanomme, usko on yksin Jumalan teko, joka sen armon kautta ja yksin armosta antaa:
Gal.3:27. "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet."- turha toistella
weha kirjoitti:
Se on tietysti Kristus kaste, joka on toimitettu kolmiyhteisen Jumalan nimeen, ei siis nimiin. Siitähän täällä on runsaasti puhuttu, että se on pikemminkin uskoontulevien kaste, kuin uskovien kaste. Se on määrältään yksi ja hengelliseen yhteyteen kuuluu vain yksi kaste. Kaste ei ole ihmisen suoritus, vaan Jumalan lahja. Se on Jumalan puolelta liittona aina voimassa, vaikka kaikki ihmiset olisivat valheellisia. Joitain Raamatun kohtia asiasta:

Gal.3:27. "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet."Olen samat paikat Raamatusta kopioinut vähintään 100 kertaa kymmenen vuoden aikana, yhtään sanaa ei ole mennyt perille. Kun Pyhä Henki ei avaa, se ei avaudu.
Ihmisillä on kyky muodostaa voimakkaita mielipiteitä, mutta ei kykyä lukea Raamattua avoimin silmin. He ovat selittelijöiden väärin tulkintojen armoilla ja ilmeisesti pysyvät elämänsä loippuun asti. Eivät he perehdy Raamattuun ollenkaan. weha kirjoitti:
Se on tietysti Kristus kaste, joka on toimitettu kolmiyhteisen Jumalan nimeen, ei siis nimiin. Siitähän täällä on runsaasti puhuttu, että se on pikemminkin uskoontulevien kaste, kuin uskovien kaste. Se on määrältään yksi ja hengelliseen yhteyteen kuuluu vain yksi kaste. Kaste ei ole ihmisen suoritus, vaan Jumalan lahja. Se on Jumalan puolelta liittona aina voimassa, vaikka kaikki ihmiset olisivat valheellisia. Joitain Raamatun kohtia asiasta:
Matt.28:19. "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Apt.2:38. Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
39. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
Kol.2:12. "ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista."
On uskottava ja tarkattava Raamattua:
1.Piet.3:21. "Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus"
weha: Kaste pelastaa. Tämä on Raamatun omaa sanaa!!! Kaste ei poista syntiä, mutta antaa anteeksi, niin ettei sitä enään lueta (apt.22:16). Se on liittona Jumalan puolelta aina voimassa. Kasteen perustuksena on Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus. Tämän kaiken uudestikastajat kieltää!!!
Ef.4:3. Ahkeroitkaat myös pitämään hengen yhteyttä rauhan siteen kautta:
4. Yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin tekin olette teidän kutsumisessanne yhdenkaltaiseen toivoon kutsutut,
5. Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste,
Huomionarvoista, että tämän kaiken lakiusko kieltää, tekemällä uskosta ja sen vastaanottamisesta oman teon sanomalla: "Ei vauva osaa uskoa".
Me sanomme, usko on yksin Jumalan teko, joka sen armon kautta ja yksin armosta antaa:
Gal.3:27. "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet."weha. Yksilöi minkä uskonnon kaste ei ole liittämistä kyseiseen kirkkoon tai uskontoon.
- tämä on totuus
lappix kirjoitti:
weha. Yksilöi minkä uskonnon kaste ei ole liittämistä kyseiseen kirkkoon tai uskontoon.
Kaste Jeesukseen Kristukseen, liittää ihmisen maailmankaikkeuden luojaan ja ylläpitäjään, kaikkivaltiaaseen Jumalaan Isään Poikaan ja Pyhään Henkeen.
Tällä ei ole uskonnon kanssa mitään tekemistä, uskonnot ovat syntyneet ihmisten päissä kristinusko on suora ilmoitus Jumalalta, profeettojen kautta ilmoitettu. - korjataan!
weha kirjoitti:
Se on tietysti Kristus kaste, joka on toimitettu kolmiyhteisen Jumalan nimeen, ei siis nimiin. Siitähän täällä on runsaasti puhuttu, että se on pikemminkin uskoontulevien kaste, kuin uskovien kaste. Se on määrältään yksi ja hengelliseen yhteyteen kuuluu vain yksi kaste. Kaste ei ole ihmisen suoritus, vaan Jumalan lahja. Se on Jumalan puolelta liittona aina voimassa, vaikka kaikki ihmiset olisivat valheellisia. Joitain Raamatun kohtia asiasta:
Matt.28:19. "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Apt.2:38. Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
39. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
Kol.2:12. "ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista."
On uskottava ja tarkattava Raamattua:
1.Piet.3:21. "Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus"
weha: Kaste pelastaa. Tämä on Raamatun omaa sanaa!!! Kaste ei poista syntiä, mutta antaa anteeksi, niin ettei sitä enään lueta (apt.22:16). Se on liittona Jumalan puolelta aina voimassa. Kasteen perustuksena on Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus. Tämän kaiken uudestikastajat kieltää!!!
Ef.4:3. Ahkeroitkaat myös pitämään hengen yhteyttä rauhan siteen kautta:
4. Yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin tekin olette teidän kutsumisessanne yhdenkaltaiseen toivoon kutsutut,
5. Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste,
Huomionarvoista, että tämän kaiken lakiusko kieltää, tekemällä uskosta ja sen vastaanottamisesta oman teon sanomalla: "Ei vauva osaa uskoa".
Me sanomme, usko on yksin Jumalan teko, joka sen armon kautta ja yksin armosta antaa:
Gal.3:27. "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet."Weha elää vieläkin omissa haavemaailmoissaan, kun kuvittelee, että vedessä on jokin taikavoima, joka uudestisynnyttää ihmisen:
Weha:
" että se on pikemminkin uskoontulevien kaste, kuin uskovien kaste. Se on.."
Weha kai tarkoitti sanoa: USKOON TULEMATTOMIEN KASTE"!!!! korjataan! kirjoitti:
Weha elää vieläkin omissa haavemaailmoissaan, kun kuvittelee, että vedessä on jokin taikavoima, joka uudestisynnyttää ihmisen:
Weha:
" että se on pikemminkin uskoontulevien kaste, kuin uskovien kaste. Se on.."
Weha kai tarkoitti sanoa: USKOON TULEMATTOMIEN KASTE"!!!!Kasteko papin teko?
Se mitä kaste tarjoaa, ei voi kukaan ihminen tehdä. Pastori voi Jumaaln käskystä ja asetuksesta toimittaa kasteen, mutta sen sisältö on kokonaan Jumalan teko, sana ja asetus. Sanoohaan Raamattu:
Room.6:3. "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?" Jeesusko ei ole siis kuollut pienokaisten puolesta? Siunaaminen ei ole mikään korvike, eikä sillä pääse taivaaseen. Näinhän tämä kasteen lupaus tuossa kertoo.
Vieläpä sanotaan:Gal.3: 27. "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet." Ratkaisukristityt voivat kyllä olla viemästä lapsia kasteessa Vapahtajan luo, mutta älkää estäkö meitä viemästä.
- Pinja Erkkilä
En usko, että Kesitas tai kukaan muukaan on uudestikastaja, koska eiväthän he kasta uudelleen. Ihminen kun tulee uskoon, niin hän menee kasteelle, koska Jeesus Kristus on näin määrännyt ja koska häntä ei ole vielä kastettu lapsena, vaan vain siunattu Jumalan lapseksi. Vanhemmat ovat ilmoittaneet minulle, että minut on lapsena siunattu ja otettu seurakunnan yhteyteen ja myöhemmin teini-iässä sain kohdata elävän Herran Jeesuksen ja halusin Häntä ja Hänen käskyjään lähteä seuraamaan myös tässä kasteasiassa.
Saanko sanoa yhden asian? Olen huomannut, että kun haluaa toteuttaa jotain Jeesuksen Kristuksen käskyä, niinkuin esim, rakasta lähimmäistäsi, niin se ei ole omavanhurskauden hakemista, mutta jos toteuttaa Jeesuksen Kristuksen kehoitusta mennä kasteelle, niin se on pahemmanlaatuista OMAVANHURSKAUTTA, siis olla kastettuna Jeesukseen Kristukseen? - 8-0
""Saanko sanoa yhden asian? Olen huomannut, että kun haluaa toteuttaa jotain Jeesuksen Kristuksen käskyä, niinkuin esim, rakasta lähimmäistäsi, niin se ei ole omavanhurskauden hakemista, mutta jos toteuttaa Jeesuksen Kristuksen kehoitusta mennä kasteelle, niin se on pahemmanlaatuista OMAVANHURSKAUTTA, siis olla kastettuna Jeesukseen Kristukseen? ""
Näinhän se on! Hyvin oivallettu!Siis synnintuntoiset ihmiset ottivat kasteen, apostoli saarnasi näille ihmisille: "ottakoon kukin kaste, jotta teidän syntinne annetaan anteeksi, niin saatte Pyhän Hengen". Tietysti tuli myös ottaa sanoma vastaan. Kyllä tämä on uskoontulevien kaste.
Siitähän kol.2:12, puhuu:
12. ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
weha: "Teille kaste on lakia ja alhaalta. Kun taas meille kaste on evankeliumia ja ylhäältä. Kohta puhuu siitä kuinka hengellisesti kuollut herää kasteessa
eloon ja JUmala antaa kasteessa myös uskon. Eli kaste on armonväline"
Pinja Erkkilä, kyllä ihmisen taskut on tyhjät, nimittäin ei meillä ole mitään annettavaa Jumalalle. Ihminen on myös kasteessa saavana osapuolena ja Jumala on antavan osapuolena. On surullista nähdä kuinka perisyntioppi on ns. pyhityskristillisyydessä hukassa. Helluntailainen antaa elämänsä Jeesukselle. Kansanlähetysläiset tekee uskon ratkaisun. Laki ja evankeliumi sekoitetaan kohtalokkaalla tavalla, kun ei ole Raamatusta ymmärretty, että ihminen on läpeensä kyyn myrkyttämä. Jeesus on tehnyt puolestani ratkaisun ristillä.
Olen usein ennenkin sanonut, en minäkään ole sitä omaa ratkaisua tehnyt, enkä tule sitä koskaan tekemäänkään, sillä ratkaisun teko on perkeleestä. Tämän voin hyvällä omallatunnolla Jumalan edessä tunnustaa. Kuinka hengellisesti kuollut ihminen, voisi tehdä hengellisen ratkaisun? Se on mahdollista vain omavanhurskaalle ratkaisukristitylle.
Room.3:10. niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
11. ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa"
"olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin" (Ef.2:3).
Job.14:4. "Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään."
Joh.3:6. "Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki."
2.Kor.3: 5. "ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta,
6. joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi."
- 8-0
Ilm.3:20
""Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani ""
Wehan mukaan tässä ei saa avata ovea kun kuulee kolkutuksen äänen, vaikka tuossa nimenomaan käsketään avaamaan ovi (Subj predik. objekti).Ilm.3:20
""Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani ""
weha: Ompas iljettävää oppia. Laki uskossa ei eroteta lakia ja evankeliumia. On syytä erottaa, laki ja evankeliumi kirkkaasti toisistaan, eikä markkinoida lakiuskoa. Sitä on helppo markkinoida, että myös omaksua...
Eikös sellainen, joka avaa oven, ole jo uskovainen? Kyllä tästäkin on ratkaisukristillisyys kaukana. Se on yksin Pyhän Hengen teko, kun sydän synnistä hätääntyy ja etsii armoa.
Gal.4:6. "Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"weha kirjoitti:
Ilm.3:20
""Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani ""
weha: Ompas iljettävää oppia. Laki uskossa ei eroteta lakia ja evankeliumia. On syytä erottaa, laki ja evankeliumi kirkkaasti toisistaan, eikä markkinoida lakiuskoa. Sitä on helppo markkinoida, että myös omaksua...
Eikös sellainen, joka avaa oven, ole jo uskovainen? Kyllä tästäkin on ratkaisukristillisyys kaukana. Se on yksin Pyhän Hengen teko, kun sydän synnistä hätääntyy ja etsii armoa.
Gal.4:6. "Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"Varmaankin aiheetta enempään sananvaihtoon. Päätä tämän keskustelun siihen, että koska kaste on evankeliumia ja ilmasta, niin se kuuluu pienille lapsillekkin. Teille se on pikemminkin vain lakia ja ihmisen oma suoristus, omaa kuuliaisuutta ja vanhurskautta. Näin olen ymmärtämässä?
- hyvä Weha
weha kirjoitti:
Varmaankin aiheetta enempään sananvaihtoon. Päätä tämän keskustelun siihen, että koska kaste on evankeliumia ja ilmasta, niin se kuuluu pienille lapsillekkin. Teille se on pikemminkin vain lakia ja ihmisen oma suoristus, omaa kuuliaisuutta ja vanhurskautta. Näin olen ymmärtämässä?
Weha on kerrankin oikeassa:
"Olen usein ennenkin sanonut, en minäkään ole sitä omaa ratkaisua tehnyt, enkä tule sitä koskaan tekemäänkään, sillä ratkaisun teko on perkeleestä"
Kun vanhemmat tekevät ratkaisun ja vievät vauvansa papin käsien alle kas-
tettavaksi, niin tuollainen ratkaisunteko on todella perkeleestä!
Sillähän halveksitaan Jeesuksen uhrikuolemaa maailman synnin
edestä.
Weha osui oikeaan.
Mutta siitä en ole varma, että kun vl-läinen tekee ratkaisun ja vilkuttaa seu-
roissa, niin olisiko se perkeleestä?
Jollain tavallahan ihmikisen on ilmaistava tahtonsa:
"Joka tahtoo, tulkoon ja juokoon elämän veden lähteestä." hyvä Weha kirjoitti:
Weha on kerrankin oikeassa:
"Olen usein ennenkin sanonut, en minäkään ole sitä omaa ratkaisua tehnyt, enkä tule sitä koskaan tekemäänkään, sillä ratkaisun teko on perkeleestä"
Kun vanhemmat tekevät ratkaisun ja vievät vauvansa papin käsien alle kas-
tettavaksi, niin tuollainen ratkaisunteko on todella perkeleestä!
Sillähän halveksitaan Jeesuksen uhrikuolemaa maailman synnin
edestä.
Weha osui oikeaan.
Mutta siitä en ole varma, että kun vl-läinen tekee ratkaisun ja vilkuttaa seu-
roissa, niin olisiko se perkeleestä?
Jollain tavallahan ihmikisen on ilmaistava tahtonsa:
"Joka tahtoo, tulkoon ja juokoon elämän veden lähteestä."Se on vain niin, että kaste on Jumalan sana ja asetus. Koska Jeesus ei enää elä maanpäällä, samoin kuin silloin, viemme lapsemme kasteessa Vapahtajan luokse. Siinä aivan samalla tavoin, kun eläessään lihassa maanpäällä, Jeesus ottaa pikkulapset syliinsä ja antaa heille taivaan valtakunnan. Tällä viemisellä vanhemmat ovat kuuliaisia ja se voi auttaa lasta. Tämä vieminen on hyvä hedelmä ja hyvä teko, kun sen vakaasti ja arvokkaasti tekee, se onkin Kristuksen aikaansaama teko so.Kristuksen teko.
Jeesus on kuollut myös pienten lasten puolesta ja vain yksi on synnitön Jeesus. Juri tästä syystä lapset tarvitsevat kasteen so. Kristuksen päällepukemisen.
Aivan samalla tavoin jos pytää synninpäästöä, ei siinä ole mitään ratkaisua VL-opissakaan. He eivät opeta synergismiä ts. (Ihmisen yhteistyötä pelastuksessa Jumalan kanssa), uudestikastajien tapaan.- sekavaa!!!
weha kirjoitti:
Se on vain niin, että kaste on Jumalan sana ja asetus. Koska Jeesus ei enää elä maanpäällä, samoin kuin silloin, viemme lapsemme kasteessa Vapahtajan luokse. Siinä aivan samalla tavoin, kun eläessään lihassa maanpäällä, Jeesus ottaa pikkulapset syliinsä ja antaa heille taivaan valtakunnan. Tällä viemisellä vanhemmat ovat kuuliaisia ja se voi auttaa lasta. Tämä vieminen on hyvä hedelmä ja hyvä teko, kun sen vakaasti ja arvokkaasti tekee, se onkin Kristuksen aikaansaama teko so.Kristuksen teko.
Jeesus on kuollut myös pienten lasten puolesta ja vain yksi on synnitön Jeesus. Juri tästä syystä lapset tarvitsevat kasteen so. Kristuksen päällepukemisen.
Aivan samalla tavoin jos pytää synninpäästöä, ei siinä ole mitään ratkaisua VL-opissakaan. He eivät opeta synergismiä ts. (Ihmisen yhteistyötä pelastuksessa Jumalan kanssa), uudestikastajien tapaan.Täh???
Mitä sinä sekoilet??
". Koska Jeesus ei enää elä maanpäällä, samoin kuin silloin, viemme lapsemme kasteessa Vapahtajan luokse."
Sinä siis teet oman ratkaisun ja viet lapsesi kasteessa Vapahtajan luokse".
Tuollainen ratkaisun tekohan on sinun oppisi mukaan perkeleestä!!!!
Kirjoitat:
" Tällä viemisellä vanhemmat ovat kuuliaisia ja se voi auttaa lasta."
Melkoista sotkua sinun oppisi. Kun uskoon tullut on "kuuliainen" Jumalan
sanalle ja antaa kastaa itsensä, niin se on sinun mukaasi omavanhurskautta,
mutta kun vanhemmat "ovat kuuliaisia" kirkon opille, niin se ei olekkaan
perkeleestä!!!
Mitähän sinä oikein yriti sanoa? - Lue uusiksi
sekavaa!!! kirjoitti:
Täh???

Mitähän sinä oikein yriti sanoa?Weha: "Koska Jeesus ei enää elä maanpäällä, samoin kuin silloin, viemme lapsemme kasteessa Vapahtajan luokse. Siinä aivan samalla tavoin, kun eläessään lihassa maanpäällä, Jeesus ottaa pikkulapset syliinsä ja antaa heille taivaan valtakunnan. Tällä viemisellä vanhemmat ovat kuuliaisia ja se voi auttaa lasta. Tämä vieminen on hyvä hedelmä ja hyvä teko, kun sen vakaasti ja arvokkaasti tekee, se onkin Kristuksen aikaansaama teko so.Kristuksen teko."
Ef.2:8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. - Tosi on:
sekavaa!!! kirjoitti:
Täh???
Mitä sinä sekoilet??
". Koska Jeesus ei enää elä maanpäällä, samoin kuin silloin, viemme lapsemme kasteessa Vapahtajan luokse."
Sinä siis teet oman ratkaisun ja viet lapsesi kasteessa Vapahtajan luokse".
Tuollainen ratkaisun tekohan on sinun oppisi mukaan perkeleestä!!!!
Kirjoitat:
" Tällä viemisellä vanhemmat ovat kuuliaisia ja se voi auttaa lasta."
Melkoista sotkua sinun oppisi. Kun uskoon tullut on "kuuliainen" Jumalan
sanalle ja antaa kastaa itsensä, niin se on sinun mukaasi omavanhurskautta,
mutta kun vanhemmat "ovat kuuliaisia" kirkon opille, niin se ei olekkaan
perkeleestä!!!
Mitähän sinä oikein yriti sanoa?Kun kieltää pienten lasten kasteen, sillä verukkella, että hän ei osaa uskoa, on jo omavanhurskas hurmahenki. Tuollaisia henkiä tulee karttaa, oli hän uudestikastaja tai Muromalainen.
- Näin on tosi
Tosi on: kirjoitti:
Kun kieltää pienten lasten kasteen, sillä verukkella, että hän ei osaa uskoa, on jo omavanhurskas hurmahenki. Tuollaisia henkiä tulee karttaa, oli hän uudestikastaja tai Muromalainen.
Taisi nimimerkistäsi pudota yksi sana pois. Se on "Tosi vale on"!
Pitääkö vauvan "osata" uskoa???
Missä hän oppii sen?
Raamatun mukaan uskomista ei opetella, vaan:
"Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristksen sanan kautta" Room 10
"Kuinka kukaan voi uskoa, ellei hänelle julisteta" Näin on tosi kirjoitti:
Taisi nimimerkistäsi pudota yksi sana pois. Se on "Tosi vale on"!
Pitääkö vauvan "osata" uskoa???
Missä hän oppii sen?
Raamatun mukaan uskomista ei opetella, vaan:
"Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristksen sanan kautta" Room 10
"Kuinka kukaan voi uskoa, ellei hänelle julisteta"Usko on yksin Jumalan teko, eikä se synny osaamalla tehdä jotakin. Se,että usko tulee kuulemisesta, sopii kastettuun pienokaiseen oikein hyvin, että usko voisi myös säilyä ja kasvaa äänellisesti tunnustavaksi. Usko ei siis tule synergismistä ts. hengellisesti kuolleen ihmisen osa uskoontulossa on pikemminkin vastustaa. Lapsikaste on varmin kaste, koska hän ei petä ja ole vilpillinen.
- kuis on?
weha kirjoitti:
Usko on yksin Jumalan teko, eikä se synny osaamalla tehdä jotakin. Se,että usko tulee kuulemisesta, sopii kastettuun pienokaiseen oikein hyvin, että usko voisi myös säilyä ja kasvaa äänellisesti tunnustavaksi. Usko ei siis tule synergismistä ts. hengellisesti kuolleen ihmisen osa uskoontulossa on pikemminkin vastustaa. Lapsikaste on varmin kaste, koska hän ei petä ja ole vilpillinen.
Onkohan Wehan järjenjuoksussa jotain vikaa?
"Kuinka kukaan voi uskoa, ellei hänelle julisteta"!!!! Room 10:14
Julistatteko te vauvoille synnytyslaitoksella? Missä vaiheessa se usko
tulee vauvaan? Hetikö, kun vesitippa koskettaa päälakea? - olet epäluotettava
weha kirjoitti:
Varmaankin aiheetta enempään sananvaihtoon. Päätä tämän keskustelun siihen, että koska kaste on evankeliumia ja ilmasta, niin se kuuluu pienille lapsillekkin. Teille se on pikemminkin vain lakia ja ihmisen oma suoristus, omaa kuuliaisuutta ja vanhurskautta. Näin olen ymmärtämässä?
Et vaan Weha malttanut päättää keskustelua siihen, kuten lupasit.
Voikohan sinun sanoihisi luottaa muissakaan asioissa?
Kyllä sinä weha olet varsinainen lahkolainen oppinesi. Kannattaisi ottaa mukaan jehovat ja mormoonit, niin nekin sopisivat sinun sekamelskaoppisi jatkoksi.
- Tosi on
wehan oppi on niin kirkas, kuin aurinko paistaa taivaalla: Yksin armosta,Yksin uskon kautta, Ilman mitään lain teko, yksin Kristuksen tähden"
- Sivusta lukija
Tosi on kirjoitti:
wehan oppi on niin kirkas, kuin aurinko paistaa taivaalla: Yksin armosta,Yksin uskon kautta, Ilman mitään lain teko, yksin Kristuksen tähden"
Luin wehan tekstit, ei voi kuin puistattaa, huh, huh...
- weha on oikeassa
Sivusta lukija kirjoitti:
Luin wehan tekstit, ei voi kuin puistattaa, huh, huh...
PIru on tosi vihainen ansaitsemattomasta armosta, samoin hänen orjansa, ja se on tietenkin siunattu asia.
Laita weha lisää totuutta tulemaan. - kuis on?
weha on oikeassa kirjoitti:
PIru on tosi vihainen ansaitsemattomasta armosta, samoin hänen orjansa, ja se on tietenkin siunattu asia.
Laita weha lisää totuutta tulemaan.Jännää tuo Wehan teologia.
Ensin hän tekee vauvoista perkeleen lapsia ja sitten suuressa armossaan
pelastaa heidät vanhempien ja kummien teoilla.
Heidän täytyy omalla teollaan ansaita vauvalle armo.
Mutta toisaalta näiden ratkaisuntekokin on perkeleestä, joten taitaa olla
perkeleestä koko Wehan epäraamatullinen ja julma oppi. kuis on? kirjoitti:
Jännää tuo Wehan teologia.
Ensin hän tekee vauvoista perkeleen lapsia ja sitten suuressa armossaan
pelastaa heidät vanhempien ja kummien teoilla.
Heidän täytyy omalla teollaan ansaita vauvalle armo.
Mutta toisaalta näiden ratkaisuntekokin on perkeleestä, joten taitaa olla
perkeleestä koko Wehan epäraamatullinen ja julma oppi.Teologia ei ole minun, vaan Raamatun oma opetus. Lue ylempää perisyntiä koskevia kohtia Raamatusta... On tosin totta, että maallisissa asioissa ihmisellä on vapaata tahtoa, mutta Raamatun mukaan ihminen on luonnollisessa tilassa hengellisesti kuollut, eikä ota vastaan sitä mikä Jumalan Hengen on. Uskoontulo on yksin Pyhän Hengen teko, alusta loppuun saakka,
Lasten vieminen kasteessa Vapahtajan luokse, on hyvä teko, ja uskovaiselle Hengen hedelmää. Esteliöille Jeesus sanoo: "Antakaa lasten tulla luokseni älkääkä estäkö heitä".
Luuk.18:15. Ja he toivat hänen tykönsä myös pieniä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta sen nähdessään opetuslapset nuhtelivat tuojia.
16. Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
17. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."
(Luukkaan käyttämä sana pienistä lapsista on mielenkiintoinen "Prefos" äskensyntynyt vauva). Lähde: Lapsikaste on Raamatullinen.- näin se on
weha kirjoitti:
Teologia ei ole minun, vaan Raamatun oma opetus. Lue ylempää perisyntiä koskevia kohtia Raamatusta... On tosin totta, että maallisissa asioissa ihmisellä on vapaata tahtoa, mutta Raamatun mukaan ihminen on luonnollisessa tilassa hengellisesti kuollut, eikä ota vastaan sitä mikä Jumalan Hengen on. Uskoontulo on yksin Pyhän Hengen teko, alusta loppuun saakka,
Lasten vieminen kasteessa Vapahtajan luokse, on hyvä teko, ja uskovaiselle Hengen hedelmää. Esteliöille Jeesus sanoo: "Antakaa lasten tulla luokseni älkääkä estäkö heitä".
Luuk.18:15. Ja he toivat hänen tykönsä myös pieniä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta sen nähdessään opetuslapset nuhtelivat tuojia.
16. Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
17. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."
(Luukkaan käyttämä sana pienistä lapsista on mielenkiintoinen "Prefos" äskensyntynyt vauva). Lähde: Lapsikaste on Raamatullinen.Wehan sanoihin ei voi koskaan luottaa. Tuolla edellä hän sanoo, että
lopettaa keskustelun tässä osiossa, mutta ilmeisesti hänellä on se kuuluisa "viimeisen sanan kompleksi". Aina pitää sanoa viimeinen sana, olipa se kuinka
tyhmä tahansa, kuten Wehan kirjoitukset ovat.
Miksi Weha estelee opillaan lapsia pääsemästä Jeesuksen luo?
Jeesuhan EI KASTANUT NOITA PIENIÄ. Heille riitti pelkkä siunaus, mutta
Wehalle ei riitä.
Vauvoja ei tarvitse viedä Jeesuksen luokse, KOSKA HE OVAT JO SIELLÄ,
vaikka Weha yrittää epätoivoisesti repiä heidät sieltä pois.
Vauvat eivät tarvitse ihmistekoja pelastuakseen!
On todella perkeleestä se, että Weha teki taas ratkaisun ja tuli palstalle.
- 50-22
""Uskoontulo on yksin Pyhän Hengen teko, alusta loppuun saakka,""
Haiskahtaa vahvasti predestinaatio-opilta! Onko oppimme muuttunut?- näin se on
Weha kai kuvittelee, että vanhemmat ovat yhtä kuin Pyhä Henki, koska
vauvojen pelastuminen riippuu vanhempien teoista!
Elleivät vanhemmat olisi aktiivisia, vauva menisi kadotukseen! - osaatko hävetä?
näin se on kirjoitti:
Weha kai kuvittelee, että vanhemmat ovat yhtä kuin Pyhä Henki, koska
vauvojen pelastuminen riippuu vanhempien teoista!
Elleivät vanhemmat olisi aktiivisia, vauva menisi kadotukseen!Päinvastoin nimimerkki "näin se on". Jos edes kerran avaisit Raamattusi, niin näkisit wehan ja meidän muiden Jeesukseen uskovien kanssa, ketkä lapsensa Jeesuksen syliin kantoivat.
Kukaan kristitty ei luota ihmisen tekoon pelastuksessaan.
- EI Itsensä eikä toisten tekoon,
- ei AIKUISENA; EIKÄ LAPSENA:
Pelastus on yksin Jumalan teko pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.
Te arvoisat pullistelevat anabaptistisammakot, ...
... rukoilkaa parannuksen armoa omalle kohdallenne, kyllä ne pullistelut siihen loppuvat, kun polvistuttee syntisinä Jeesuksen eteen ottamaan armon Jumalalta.
Mutta evankeliumi on peitetty sinulta, koska olet matkalla kadotukseen. Näin käy kaikille niille jotka eivät ota evankeliumia vastaan niin kuin lapsi. Kuten Jeesus sanoo!
- 50-22
Eihän lapsena tarvitse kastaa eikä kastatuttaa, koska Raamatun mukaan, kun tullaan uskoon, niin mennään kasteelle, koska niinkuin vl, joka saa parannuksen armon, äkkiä huomaa, mikä on se viiteryhmä, seurakunta, jossa haluaa olla, niin samoin uskoontullut ihminen haluaa olla Jeesuksessa Kristuksessa yhdessä kastettuna, niin hän haluaa mennä kasteelle.
- Hävetkää saastaiset
"... koska Raamatun mukaan, kun tullaan uskoon, niin mennään kasteelle, ..."
Miksi valehtelet? Raamatussa ei lue mitään tällaista!
Väärien raamatuntulkintojen mukaan on perustettu satoja Kristusta vastaan sotivia seurakuntia kristinuskon nimissä?
Raamattu sanoo niin, että joka uskoo ja kastetaan, pelastuu.
Jeesus puolestaan asettaa esimerkiksi uskosta pienen lapsen, (mikros).
Miksi anabaptistit kieltävät lapseltaan uskon ja Kasteen, ja saman tien iankaikkisen elämän?
Tämähän on ennen kuulumattoman saatanallinen teko!!- näin se on
Tuskin Weha osaa hävetä!
Hänhän on levittänyt tuota ihmistekoista harha-oppiaan täällä jo monta
vuotta. Välillä vl-lipun alla ja nyt Luther-säätiön lipun alla.
Vauvan pelastus riippuu vanhempien ja papin teoista!!! Ilman kastetta vauva
olisi kadotettu.
Todella julmaa oppia.
Eipä taida nimimerkki "hävetkää saas.." taida hänkään Raamattua, kun ei
pysytynyt laittamaan yhtään kohtaa väitteensä tueksi.
Raamatussa NIMENOMAA LUKEE, ETTÄ KUN TULLAAN USKOON, MENNÄÄN
KASTEELLE.!!!!
Ap 8:12
"Kun he nyt USKOIVAT Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan
valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset"!
Mutta ettehän te usko Jumalan sanaa! - häpeä saastainen

Mutta ettehän te usko Jumalan sanaa!weha opettaa Raamatun mukaisesti, hän ei ole saastanen.
Hän myös vie lapsensa kasteelle (jos sellaisia on).
Anabaptistit edustavat helvetin porttia kiltämällä Kristuksen sekä itseltään että lapsiltaan ja uskomalla Kristuksen sijasta omaan vanhurskauteensa. - näin se on
häpeä saastainen kirjoitti:
weha opettaa Raamatun mukaisesti, hän ei ole saastanen.
Hän myös vie lapsensa kasteelle (jos sellaisia on).
Anabaptistit edustavat helvetin porttia kiltämällä Kristuksen sekä itseltään että lapsiltaan ja uskomalla Kristuksen sijasta omaan vanhurskauteensa.Tarkoitako, että Wehan pitäisi hävetä?
Olen samaa mieltä kanssasi.
Mutta muuten tuntuu siltä, että Raamattu on sinullekin täysin vieras kirja.
Siellä ei nimittäin kukaan vienyt lapsiaan kasteelle, vaan "He antoivat kastaa ITSENSÄ"!!!!
ei vauvojaan!
- 50-22
"""... koska Raamatun mukaan, kun tullaan uskoon, niin mennään kasteelle, ..."
""Miksi valehtelet? Raamatussa ei lue mitään tällaista! ""
En valehtele! Tämä on Raamatusta:
Ap 8:12
"Kun he nyt USKOIVAT Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan
valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset"!
Joh. 3:23
Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä; ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä. - hävetkää saastaiset
Filippuksen kastamien henkilöiden vanhemmat eivät olleet kristinuskossa.
Kristityt vanhemmat vievät aina lepsensa Jeesuksen syliin Pyhän Kasteen kautta, kuten jo sanoin.
Johanneksen kasteella ja Jeesuksen asettamalla kasteella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.- näin se on
Olitkohan vähän "maistissa" kun kirjoitit noin sekavia?
Jos Filippus saarnasi KRISTUSTA, ja ihmiset uskoivat sen, niin missähän
uskossa he mahtoivat olla???
Luterilaisessako? näin se on kirjoitti:
Olitkohan vähän "maistissa" kun kirjoitit noin sekavia?
Jos Filippus saarnasi KRISTUSTA, ja ihmiset uskoivat sen, niin missähän
uskossa he mahtoivat olla???
Luterilaisessako?Jeesus oli opiltaan ihan luterilainen. Luterilainen vanhurskauttamisoppi oli myös apostoleilla. Totta ihmeessä aikuisen tulee ottaa sanoma vastaan ja hänet kastetaan sitten Kristukseen, Jumalan kansaan. Pienokaisella sensijaan ei ole pyhityselämää, vaikka hän kastettaankin Kristuksesta osalliseksi. Onhan se niin, että myös Kristuksen kuuliaisuus luetaan uskon kautta, meidän ihmisten, vaarien ja vauvojen hyväksi:
Room.5:19. "sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi."
Room.6:3. "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?"- ompa sekavaa
weha kirjoitti:
Jeesus oli opiltaan ihan luterilainen. Luterilainen vanhurskauttamisoppi oli myös apostoleilla. Totta ihmeessä aikuisen tulee ottaa sanoma vastaan ja hänet kastetaan sitten Kristukseen, Jumalan kansaan. Pienokaisella sensijaan ei ole pyhityselämää, vaikka hän kastettaankin Kristuksesta osalliseksi. Onhan se niin, että myös Kristuksen kuuliaisuus luetaan uskon kautta, meidän ihmisten, vaarien ja vauvojen hyväksi:
Room.5:19. "sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi."
Room.6:3. "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?"Oh hoh?
Onko Wehan oppi TAAS muuttunut?
" Totta ihmeessä aikuisen tulee ottaa sanoma vastaan ja hänet kastetaan sitten Kristukseen,"
Juuri hän kirjoitti, että tuollainen "vastaanottaminen" on ratkaisun tekoa ja
se on perkeleestä!!!!
Weha se keksii uusia oppeja:
" Onhan se niin, että myös Kristuksen kuuliaisuus luetaan uskon kautta, meidän ihmisten, vaarien ja vauvojen hyväksi:"
Siis voiko minun kuuliaisuuteni lukea vaikka jonkun afrikkalaisen hyväksi???
Mistähän Weha repi tuollaisen harha-opin?
Tai tarkoittiko Weha sitä, että Kristuksen kuuliaisuus luetaan vauvojenkin
hyväksi?
Aikaisemmin hän kirjoitti, että vauvat ovat matkalla kadotukseen ilman
vanhempien tekoja!
Ota noista nyt sitten selvää. - Olehan nyt tarkkana
weha kirjoitti:
Jeesus oli opiltaan ihan luterilainen. Luterilainen vanhurskauttamisoppi oli myös apostoleilla. Totta ihmeessä aikuisen tulee ottaa sanoma vastaan ja hänet kastetaan sitten Kristukseen, Jumalan kansaan. Pienokaisella sensijaan ei ole pyhityselämää, vaikka hän kastettaankin Kristuksesta osalliseksi. Onhan se niin, että myös Kristuksen kuuliaisuus luetaan uskon kautta, meidän ihmisten, vaarien ja vauvojen hyväksi:
Room.5:19. "sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi."
Room.6:3. "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?"Päinvastoin weha, ALKUPERÄINEN tunnustuskirjojen mukainen luterilainen oppi, on Kristuksen oppi.
Mitähän sellainen pyhityselämä on, jota ei lapsella olisi? Pyhitys tarkoittaa "erottaa Herralle"
weha: "Onhan se niin, että myös Kristuksen kuuliaisuus luetaan uskon kautta, meidän ihmisten, vaarien ja vauvojen hyväksi:"
Ei mitään "myös" hyvä weha, vaan Kristuksen vanhurskaus on AINOA vanhurskaus joka kelpaa Jumalalle. Tuo Kristuksen vanhurskaus PUETAAN ihmisen ylle PYHÄSSÄ KSTEESSA. Olehan nyt tarkkana kirjoitti:
Päinvastoin weha, ALKUPERÄINEN tunnustuskirjojen mukainen luterilainen oppi, on Kristuksen oppi.
Mitähän sellainen pyhityselämä on, jota ei lapsella olisi? Pyhitys tarkoittaa "erottaa Herralle"
weha: "Onhan se niin, että myös Kristuksen kuuliaisuus luetaan uskon kautta, meidän ihmisten, vaarien ja vauvojen hyväksi:"
Ei mitään "myös" hyvä weha, vaan Kristuksen vanhurskaus on AINOA vanhurskaus joka kelpaa Jumalalle. Tuo Kristuksen vanhurskaus PUETAAN ihmisen ylle PYHÄSSÄ KSTEESSA.Luterilaisen opin mukaan, ja etenkin Raamatun mukaan myös Kristuksen kuuliaisuus luetaan Jumalan lapselle. Selvä Raamattu sanoo näin :
Room.5:19. "sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi."- omituista!
weha kirjoitti:
Luterilaisen opin mukaan, ja etenkin Raamatun mukaan myös Kristuksen kuuliaisuus luetaan Jumalan lapselle. Selvä Raamattu sanoo näin :
Room.5:19. "sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi."Miksihän Weha ei usko omaa tekstiään?
"Room.5:19. "sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi."
Hänhän vaahtoaa täällä, että vauvat ovat syntisä! omituista! kirjoitti:
Miksihän Weha ei usko omaa tekstiään?
"Room.5:19. "sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi."
Hänhän vaahtoaa täällä, että vauvat ovat syntisä!"Room.5:19. "sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi."
weha: "Eihän kukaan pelastu Jeesuksen yleisen vanhurskauttamisen johdosta, vaan tarvitaan usko ja yhteys Jeesukseen:
Room.6:3. "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?"weha kirjoitti:
Jeesus oli opiltaan ihan luterilainen. Luterilainen vanhurskauttamisoppi oli myös apostoleilla. Totta ihmeessä aikuisen tulee ottaa sanoma vastaan ja hänet kastetaan sitten Kristukseen, Jumalan kansaan. Pienokaisella sensijaan ei ole pyhityselämää, vaikka hän kastettaankin Kristuksesta osalliseksi. Onhan se niin, että myös Kristuksen kuuliaisuus luetaan uskon kautta, meidän ihmisten, vaarien ja vauvojen hyväksi:
Room.5:19. "sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi."
Room.6:3. "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?"weha. Sinä levitätä perättömiä valheita. Jeesuksella ei ollut mitään tekemistä luterilaisuuden kanssa. Olet todella pimeydessä.
- outo juttu
weha kirjoitti:
"Room.5:19. "sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi."
weha: "Eihän kukaan pelastu Jeesuksen yleisen vanhurskauttamisen johdosta, vaan tarvitaan usko ja yhteys Jeesukseen:
Room.6:3. "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?"Weha yrittää mitöidä Jesuksen uhrikuolemaa MAAILMAN SYNNIN EDESTÄ!
Sellainen lähentelee jo Pyhän Hengen pilkkaa.
Vauva syntyy SOVITETTUUN IHMISKUNTAAN. Siksi tuollaiset pakolliset
seremoniat, kuin vauvakaste, on jumalan pilkkaa!
Jeesukselle riitti vauvojen siunaaminen, Wehalle ei.
Mutta on Weha sen verran kehittynyt, että hän ei kopioi enää pitkiä
siteerauksia siltä saksalaiselta juoppomunkilta.
Tai sitten kopiokone on rikki?
- 5-2
Jotta tulisi selväksi, että Suomen Luther-Säätiön uskonopin mukaan ihmisen pelastaa vain yksin usko Jeesukseen Kristukseen, niin laitan tähän kohdan heidän omalta kotisivultaan:
""Jokainen ihminen saa vapaasti omistaa Jumalan Pojan, Jeesukseen Kristuksen ristinuhrin lahjan omien syntiensä anteeksiantamukseksi. Tähän Jeesus-nimeen uskossa turvautumalla ihminen saa elämänsä tarkoituksen täyttymyksen: ikuisen osan Luojan, Lunastajansa ja Pyhittäjänsä luona taivaassa."".
Näin pitäisi myös vanhoillislestadiolaisten uskoa, kun he julistavat samaa: ""Vain yksin usko Kristukseen vanhurskauttaa ihmisen.""- ompa sekavaa
Miksihän vauvalle ei anneta tätä mahdollisuutta valita vapaaehtoisesti haluaako
hän ottaa pelastuksen vastaan vai ei?
Ja missä vaiheessa hänet on revitty pois Jumalan kädestä jos hänet pitää
kasteessa viedä sinne takaisin väkisin? - Jeesuksen haltuun
ompa sekavaa kirjoitti:
Miksihän vauvalle ei anneta tätä mahdollisuutta valita vapaaehtoisesti haluaako
hän ottaa pelastuksen vastaan vai ei?
Ja missä vaiheessa hänet on revitty pois Jumalan kädestä jos hänet pitää
kasteessa viedä sinne takaisin väkisin?Ei ole sekavaa, sinä ateisti olet sekaisin oppeinesi!!
Uskova vanhin ei jätä lastaan saatanan haltuun, kuten ateistit tekevät, vaan kastaa hänet Jeesuksen haltuun. - ompa julmaa
Jeesuksen haltuun kirjoitti:
Ei ole sekavaa, sinä ateisti olet sekaisin oppeinesi!!
Uskova vanhin ei jätä lastaan saatanan haltuun, kuten ateistit tekevät, vaan kastaa hänet Jeesuksen haltuun.Tarkoitatko, että vauva on saatanan hallussa ennen kastettaan?
Ompa julma oppi!
Mistä te revitte noita kauheita opinkappaleitanne? - ihmeuskovia
ompa julmaa kirjoitti:
Tarkoitatko, että vauva on saatanan hallussa ennen kastettaan?
Ompa julma oppi!
Mistä te revitte noita kauheita opinkappaleitanne?Aikuinen joka jättää lapsensa kastamatta, on saatanan hallussa. Opettele lukemaan!
Sellaista ei kukaan kristitty vanhin tee! Se on Pyhän Kasteen halveksimista ja Jeesuksen pilkkaamista. - outo oppi
ihmeuskovia kirjoitti:
Aikuinen joka jättää lapsensa kastamatta, on saatanan hallussa. Opettele lukemaan!
Sellaista ei kukaan kristitty vanhin tee! Se on Pyhän Kasteen halveksimista ja Jeesuksen pilkkaamista.Tarkoitatko, että Jeesus oli saatanan hallussa, kun ei kastanut noita lapsia?
Tuo sanoisin jumalanpilkaksi! outo oppi kirjoitti:
Tarkoitatko, että Jeesus oli saatanan hallussa, kun ei kastanut noita lapsia?
Tuo sanoisin jumalanpilkaksi!Jeesus ei kastanut ketään, eikä edes kristillistä uudenliiton kastetta kaikille kansoille tuolloin ollut olemassakaan.
Oli vain kaste juutalaisille (apt.13:24)
Joh.4:1.Jeesus teki opetuslapsiksi ja kastoi useampia kuin Johannes
2. - vaikka Jeesus ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa -ompa sekavaa kirjoitti:
Miksihän vauvalle ei anneta tätä mahdollisuutta valita vapaaehtoisesti haluaako
hän ottaa pelastuksen vastaan vai ei?
Ja missä vaiheessa hänet on revitty pois Jumalan kädestä jos hänet pitää
kasteessa viedä sinne takaisin väkisin?Sinulla ja kaikilla uudestikastaja muromalaisilla on iljettävää (synergismiä) so. ratlkaisukristillistä hurmahenkeä opissa. Raamatun ja uskonpuhdistuksen mukaan uskoontuleminen on kokonaan ja yksin Pyhän Hengen teko. Hengellisesti kuollut ihminen, ei näet voi ikipäivänä Raamatun mukaan tehdä hengellistä ratkaisua.
Room.3:28. "Niin me siis sen siksi pidämme, että ihminen tulee vanhurskaaksi uskon kautta, ilman lain töitä."- sekavaa!
weha kirjoitti:
Jeesus ei kastanut ketään, eikä edes kristillistä uudenliiton kastetta kaikille kansoille tuolloin ollut olemassakaan.
Oli vain kaste juutalaisille (apt.13:24)
Joh.4:1.Jeesus teki opetuslapsiksi ja kastoi useampia kuin Johannes
2. - vaikka Jeesus ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa -Weha paljastaa taas tyhmyytensä ja siteeraa VÄÄRÄÄ Raamatun kohtaa:
Joh 3:22
"Sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen Juudean maaseudulle, ja oleskeli
siellä heidän kanssaan JA KASTOI."
Jeesus kastoi aluksi itse ja sen jälkeen tehtävä annettiin opetuslapsille.
Weha on taas keksinyt uuden opin, että kaste olisi vain juutalaisille!
Miksihän sadanpäämies antoi kastaa ITSENSÄ, vaikka ei ollut juutalainen?
Harvinaisen päksupäinen kaveri tuo Weha, niin tai tyhmä. - näin se on
weha kirjoitti:
Sinulla ja kaikilla uudestikastaja muromalaisilla on iljettävää (synergismiä) so. ratlkaisukristillistä hurmahenkeä opissa. Raamatun ja uskonpuhdistuksen mukaan uskoontuleminen on kokonaan ja yksin Pyhän Hengen teko. Hengellisesti kuollut ihminen, ei näet voi ikipäivänä Raamatun mukaan tehdä hengellistä ratkaisua.
Room.3:28. "Niin me siis sen siksi pidämme, että ihminen tulee vanhurskaaksi uskon kautta, ilman lain töitä."Weha opin mukaan hänen kirjoituksensa on perkeleestä'
Hänhän itse teki ratkaisun ja otti tietoneen esille!
Ja sen kyllä huomaa.
Weha mitätöi taas oman oppinsa:
"Room.3:28. "Niin me siis sen siksi pidämme, että ihminen tulee vanhurskaaksi uskon kautta, ilman lain töitä."
EI SIIS KASTEEN KAUTTA!!!!
Tuo lain tekoihin perustuva vauvakaste on juuri niitä ihmistekoja. näin se on kirjoitti:
Weha opin mukaan hänen kirjoituksensa on perkeleestä'
Hänhän itse teki ratkaisun ja otti tietoneen esille!
Ja sen kyllä huomaa.
Weha mitätöi taas oman oppinsa:
"Room.3:28. "Niin me siis sen siksi pidämme, että ihminen tulee vanhurskaaksi uskon kautta, ilman lain töitä."
EI SIIS KASTEEN KAUTTA!!!!
Tuo lain tekoihin perustuva vauvakaste on juuri niitä ihmistekoja.Eiköhän se tietokoneen esille ottaminen ole vapaantahdon asia. Sensijaan Hengellinen uskon ratkaisu on aina Jumalan teko. Samoin kastekin on Jumalan teko. Jumala on sen säätänyt ja asettanut kysymättä meiltä ihmisiltä yhtään mitään.
- sekavaa!
weha kirjoitti:
Eiköhän se tietokoneen esille ottaminen ole vapaantahdon asia. Sensijaan Hengellinen uskon ratkaisu on aina Jumalan teko. Samoin kastekin on Jumalan teko. Jumala on sen säätänyt ja asettanut kysymättä meiltä ihmisiltä yhtään mitään.
Onko hätäkastekin Jumalan teko?
Tuoko Jumala kummit paikalle?
Miksi Jumala ei paranna sitä sairasta vauvaa, vaan kastaa hänet ja
antaa sitten kuolla?
Liian monimutkaista.
Missähän kohtaa Jumala on säätänyt pakollisen vauvakasteen, kun Raamattu
ei puhu siitä mitään?
- 1+1
Jos weha on Luther Säätiön opissa, niin hänen täytyy myöntää myös itse oikeaksi sen oppi vanhurskautumisesta:
""Jokainen ihminen saa vapaasti omistaa Jumalan Pojan, Jeesukseen Kristuksen ristinuhrin lahjan omien syntiensä anteeksiantamukseksi. Tähän Jeesus-nimeen uskossa turvautumalla ihminen saa elämänsä tarkoituksen täyttymyksen: ikuisen osan Luojan, Lunastajansa ja Pyhittäjänsä luona taivaassa."".Tottakai myönnän Luther säätiön opin, että yksin uskon kautta pelastuu. Tämä pelastus tarjotaan meille ihmisille, vain sanan ja sakramenttien kautta.
- Jos ei taho?
weha kirjoitti:
Tottakai myönnän Luther säätiön opin, että yksin uskon kautta pelastuu. Tämä pelastus tarjotaan meille ihmisille, vain sanan ja sakramenttien kautta.
Onko vauvan pakko ottaa vastaan tuo pakko-armo?
weha kirjoitti:
Tottakai myönnän Luther säätiön opin, että yksin uskon kautta pelastuu. Tämä pelastus tarjotaan meille ihmisille, vain sanan ja sakramenttien kautta.
weha. Puhuiko Jeesus sakramenteista? Jollei, niin kuka sen keksi?
lappix kirjoitti:
weha. Puhuiko Jeesus sakramenteista? Jollei, niin kuka sen keksi?
Raamatussa on paljon asioita, joista käytetään selvennyksen vuoksi, selventämään asioita, vaikka itse sanaa ei esiintyisi sielä. Sellaisia asioita on esim. kolmiyhteinen Jumala (Matt.28:19), eli käytetään sanaa "kolminaisuus" .
Sitten on esim. sana perisynti, joka myös löytyy Raamatusta asiana (Room.5:12)
Vissisti löytyy asiana Raamatusta myös kasteen armo (Room.6:3).
Tiit:3:4: Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin,
5. hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät.
Näin Raamatusta löytyy myös asiana sakramentti, Jumalan sana ja asetus. Kun sana yhtyy aineeseen, syntyy sakramentti (Ef.5:25:26). Tämänhän Jeesus itse asetti:
Matt.28:19. "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" .- outo juttu
weha kirjoitti:
Raamatussa on paljon asioita, joista käytetään selvennyksen vuoksi, selventämään asioita, vaikka itse sanaa ei esiintyisi sielä. Sellaisia asioita on esim. kolmiyhteinen Jumala (Matt.28:19), eli käytetään sanaa "kolminaisuus" .
Sitten on esim. sana perisynti, joka myös löytyy Raamatusta asiana (Room.5:12)
Vissisti löytyy asiana Raamatusta myös kasteen armo (Room.6:3).
Tiit:3:4: Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin,
5. hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät.
Näin Raamatusta löytyy myös asiana sakramentti, Jumalan sana ja asetus. Kun sana yhtyy aineeseen, syntyy sakramentti (Ef.5:25:26). Tämänhän Jeesus itse asetti:
Matt.28:19. "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" .Mutta miksihän Raamatussa ei ole yhtään kohtaa joka puhuisi pakollisesta vauvakasteesta??
Sen sijaan on lukuisia kohtia, joissa uskoontulleet kastattivat ITSENSÄ.
Esim Ap 8:12
"Kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, he ottivat kasteen, SEKÄ MIEHET ETTÄ naiset"!
Wehan mielestä heidän kasteensa on perkeleestä.
Toinen perhekuntakasteesta puhuva kohta:
Ap:18:8
"Mutta synagoogan esimies, Krispus JA KOKO HÄNEN PERHEKUNTANSA
USKOIVAT ja heidät kastettiin; samoin monet korinttolaiset uskoivat,ja
heidät kastettiin."
Taaskin kastettiin vain ne, jotka olivat tulleet uskoon!
Vaikka Weha käyttää mielikuvistustaan ja oletuksiaan, ei hän ole kyennyt
esittämään yhtään vauvakastetapausta Raamatusta.
Ei se ilmesty sinne noilla Wehan selityksillä!
Miksihän vauvoista ei ole mitään mainintaa vaikka tuossakin kastettiin kokonaisia perheitä??? outo juttu kirjoitti:
Mutta miksihän Raamatussa ei ole yhtään kohtaa joka puhuisi pakollisesta vauvakasteesta??
Sen sijaan on lukuisia kohtia, joissa uskoontulleet kastattivat ITSENSÄ.
Esim Ap 8:12
"Kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, he ottivat kasteen, SEKÄ MIEHET ETTÄ naiset"!
Wehan mielestä heidän kasteensa on perkeleestä.
Toinen perhekuntakasteesta puhuva kohta:
Ap:18:8
"Mutta synagoogan esimies, Krispus JA KOKO HÄNEN PERHEKUNTANSA
USKOIVAT ja heidät kastettiin; samoin monet korinttolaiset uskoivat,ja
heidät kastettiin."
Taaskin kastettiin vain ne, jotka olivat tulleet uskoon!
Vaikka Weha käyttää mielikuvistustaan ja oletuksiaan, ei hän ole kyennyt
esittämään yhtään vauvakastetapausta Raamatusta.
Ei se ilmesty sinne noilla Wehan selityksillä!
Miksihän vauvoista ei ole mitään mainintaa vaikka tuossakin kastettiin kokonaisia perheitä???nim. "Outo juttu", Ratkaisukristitty, sekoitat lain ja evankeliumin, hyvin kohtalokkaasti ja lisäksi selität Raamattua ristiin itsensä kanssa.
Joh.6:29. Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt."
Fil.2:13. "sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi."
2.Kor.3:5. "ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta". Jne. jne.
Sana koko tai kaikki omaiset perhekuntien yhteydessä, osoittaa, että myös pienet vauvat kastettiin:
Apt.16:15. Ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä." Ja hän vaati meitä." Hebreankielinen käännös puhuu, että Lyydia imeväisineen kastettiin.
Kasteen merkitys ei sulje vauvoja siitä pois, vaan kutsuu siihen.
Kasteen lupaus Pyhästä Hengestä ja syntien anteeksisaamisesta kuuluu lapsillekkin, ilman ikärajoitusta:
Apt.2:38. Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."- Outo juttu
weha kirjoitti:
nim. "Outo juttu", Ratkaisukristitty, sekoitat lain ja evankeliumin, hyvin kohtalokkaasti ja lisäksi selität Raamattua ristiin itsensä kanssa.
Joh.6:29. Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt."
Fil.2:13. "sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi."
2.Kor.3:5. "ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta". Jne. jne.
Sana koko tai kaikki omaiset perhekuntien yhteydessä, osoittaa, että myös pienet vauvat kastettiin:
Apt.16:15. Ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä." Ja hän vaati meitä." Hebreankielinen käännös puhuu, että Lyydia imeväisineen kastettiin.
Kasteen merkitys ei sulje vauvoja siitä pois, vaan kutsuu siihen.
Kasteen lupaus Pyhästä Hengestä ja syntien anteeksisaamisesta kuuluu lapsillekkin, ilman ikärajoitusta:
Apt.2:38. Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."Jännää tuo Wehan ajatuksenjuoksu. Vaikka hän siteeraa Raamatun tekstejä, hän ei tajua, mitä niissä sanotaan. Aivopesu on ollut sen verran tehokasta.
Esim:
Joh.6:29. : "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt"
Tuossahan sanotaan selvästi, ETTÄ USKO ON JUMALAN TEKO, vaikka Weha
väittää, että kaste on Jumalan teko.
Ja Raamattu jatkaa: "Usko tulee kuulemisesta" EIKÄ KASTEESTA, kuten Weha
väittää.
"Kuinka kukaan voi uskoa, ellei hänelle julisteta" Room 10:14
Weha varmaan julistaa synnytyslaitoksella.
Sitkeästi Weha valehtelee, että Raamatussa olisi maininta vauvakasteesta.
Ei sitteen ensimmäistäkään. Wehan oppi perustuu toive-ajatteluun ja oletta-
miseen!!!
Tuo Wehan siteeraama viimeinenkin kohta kumoaa vauvakasteen:
"Apt.2:38. Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
OTTAKOON KUKIN TEISTÄ KASTEEN!!!
Pietari EI kehoittanut tuomaan vauvoja kasteelle.
Jos Weha malttaisi lukea ajatuksen kanssa tuon jatkon, niin tuo "lupaushan"
tarkoittaa lupausta Pyhästä Hengestä, ja vain niille, jotka Jumala kutsuu.
Weha määrää, että Jumalan on kutsuttava kaikki vauvat, jotka tuodaan
väkisin kastettavaksi. Ennen otettiin miekat avuksi.
Pitää erottaa kirkon ja sen vanaveteen perustettujen uskontojen opit ja Jeesus.
Weha on erinomainen esimerkki, eletään ihmisopeissa, käsityksissä ja säännöissä.Uskomme tänäänkin yhden pyhän apostolisen kirkon ja yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi:
apt.22:16. "Ja mitäs nyt viivyttelet? Nouse ja anna sinus kastettaa ja pestä pois sinun syntis, ja huuda avuksi Herran nimeä".- Outo juttu
weha kirjoitti:
Uskomme tänäänkin yhden pyhän apostolisen kirkon ja yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi:
apt.22:16. "Ja mitäs nyt viivyttelet? Nouse ja anna sinus kastettaa ja pestä pois sinun syntis, ja huuda avuksi Herran nimeä".Mitenhän ne vauvat nousevat ja antavat kastaa ITSENSÄ???
Pittäkö niiden vielä huutaa avukseen Herran nimeä? Omituista. Outo juttu kirjoitti:
Mitenhän ne vauvat nousevat ja antavat kastaa ITSENSÄ???
Pittäkö niiden vielä huutaa avukseen Herran nimeä? Omituista.outo juttu, sinulla menee laki ja evankeliumi pahemman kerran sekaisin. Ei sinulla mitään armonevankeliumia ole, vaan silkkaa laki uskoa, teolla pelastumista.
Ensinnäkin kaste tuossa lupaa synnit anteeksi. Tottakai aikuisia tulee kehoittaa parannukseen, mutta oikean Raamatun vanhurskauttamisopin mukaan, se on Jeesuksen huuto meissä:
Gal.4:6. "Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"
Vauvan ei tarvitse olla kovin iso kun se nousee pyydettäessä ylös:) Kun evankeliumin ja lakia sekoittava uskosi sitä vaatii.- outo juttu
weha kirjoitti:
outo juttu, sinulla menee laki ja evankeliumi pahemman kerran sekaisin. Ei sinulla mitään armonevankeliumia ole, vaan silkkaa laki uskoa, teolla pelastumista.
Ensinnäkin kaste tuossa lupaa synnit anteeksi. Tottakai aikuisia tulee kehoittaa parannukseen, mutta oikean Raamatun vanhurskauttamisopin mukaan, se on Jeesuksen huuto meissä:
Gal.4:6. "Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"
Vauvan ei tarvitse olla kovin iso kun se nousee pyydettäessä ylös:) Kun evankeliumin ja lakia sekoittava uskosi sitä vaatii.Weha, sinlla menee sekaisin koko Raamatun ilmoitus.
Ajat kuin käärmettä pyssyn vauvojen pelastamista kasteen avulla, vaikka
he ovat Jeesuksen sanojen mukaan taivaskelpoisia SELLAISENAAN!!!
SE ON SITÄ ANSAITSEMATONTA ARMOA, jota sinäkään et voi riistää
vauvoilta pois, vaikka kovasti sitä yritätkin.
Julmaa tuollainen oppi, että vauvojen pelastus riippuu vanhempien teoista.
Miksi et usko Jeesuksen sanoja?
Weha murjaisi taas päivän parhaan vitsin:
"Vauvan ei tarvitse olla kovin iso kun se nousee pyydettäessä ylös:)"
Nouseeko vauva ylös kastehetkellä, kun hänet kannetaan väkisin kasteelle???
En minä ole ainakaan koskaan sitä' nähnyt tapahtuvan.
Missä siinä on evankeliumi?
Tuohan on väkivaltaa!
Muuten tuo Gal 4:6 puhuu uskovista galatalaisista, EIKÄ PELASTUSTA ETSIVISTÄ!!
Etkö tajua edes noin selovää asiaa?
- 1+1
Weha kirjoittaa:
"""Uskomme tänäänkin yhden pyhän apostolisen kirkon ja yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi:"""
Uskomme tänäänkin yhden pyhän apostolisen kirkon...? Uskommeko johonkin kirkkoon? Tarkoitat varmaankin sen oppiin, sillä jos olemme aidossa apostolisessa uskossa, niin uskomme kohde on vain Jeesus Kristus ja Hän on ainoa kerskauksemme, mitä tulee vanhurskauteemme Jumalan edessä.Uskomme edelleen yhden pyhän apostolisen kirkon, niinkuin Raamattu opettaa. Niin myös yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi.
apt.22:16. "Ja mitäs nyt viivyttelet? Nouse ja anna sinus kastettaa ja pestä pois sinun syntis, ja huuda avuksi Herran nimeä".
Ef.2:19. Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,
20. apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,- outo juttu
weha kirjoitti:
Uskomme edelleen yhden pyhän apostolisen kirkon, niinkuin Raamattu opettaa. Niin myös yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi.
apt.22:16. "Ja mitäs nyt viivyttelet? Nouse ja anna sinus kastettaa ja pestä pois sinun syntis, ja huuda avuksi Herran nimeä".
Ef.2:19. Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,
20. apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,Etkös sinä Weha eronnut kirkosta???
Mihin kirkkoon sinä uskot?
Eihän teitä Luther-säätiöläisä ole kuin muutama sata täällä Suomessa, mutta
pelastettuja on kaikista kansanheimoista ja kielistä niin paljon, että sitä ei
kukaan voi lukea!
Joten taidatte olla niitä, jotka jäävät pelastuksen ulkopuolelle julmine
oppeinenne. outo juttu kirjoitti:
Etkös sinä Weha eronnut kirkosta???
Mihin kirkkoon sinä uskot?
Eihän teitä Luther-säätiöläisä ole kuin muutama sata täällä Suomessa, mutta
pelastettuja on kaikista kansanheimoista ja kielistä niin paljon, että sitä ei
kukaan voi lukea!
Joten taidatte olla niitä, jotka jäävät pelastuksen ulkopuolelle julmine
oppeinenne.Luther säätiön toimintaan osallistuu niin kansan/luopiokirkossa olevia, kuin siitä eronneita. Sisarkirkkoja maailmassa on myös.Eiköhän aikojen eri saatoissa ole ollut Jumalanpalvelusyhteisöjä, eri kansoista.
- näin on!
weha kirjoitti:
Luther säätiön toimintaan osallistuu niin kansan/luopiokirkossa olevia, kuin siitä eronneita. Sisarkirkkoja maailmassa on myös.Eiköhän aikojen eri saatoissa ole ollut Jumalanpalvelusyhteisöjä, eri kansoista.
Tuo on totta:
"Eiköhän aikojen eri saatoissa ole ollut Jumalanpalvelusyhteisöjä, eri kansoista."
Keskiajalla mm anabaptistit toimivat Raamatun ilmoituksen pohjalta, mutta
kirkkolaitos Lutherin johdolla kehoitti surmaamaan heitä. Osa pakeni Ameriikkaan,
osa surmattiin.
Onneksi Luterilainen maailmanliitto on pyytänyt heiltä anteeksi Lutherin
julmuutta. näin on! kirjoitti:

julmuutta.anabaptistit eivät toimi Raamatun opin kaisesti edes tänäänkään. Nimiluterilainen maailmanliitto voi pyytää mitä itse haluaa, mutta se on pelkkää potaskaa.
Keksi lisää, mutta muista, että jokaisesta turhasta sanasta tullaan tuomitsemaan.- surkimus!!
weha kirjoitti:
anabaptistit eivät toimi Raamatun opin kaisesti edes tänäänkään. Nimiluterilainen maailmanliitto voi pyytää mitä itse haluaa, mutta se on pelkkää potaskaa.
Keksi lisää, mutta muista, että jokaisesta turhasta sanasta tullaan tuomitsemaan.Luuletkohan sinä olevasi joku yleisnero, joka tuosta vaan kumoaa Luterilaisen
maailmanliiton kannanoton?
Olet naurettava pelle!
Vähän samanlainen kuin tuo julma oppi-isäsi, juoppo munkki!
Tykkäätkö sinäkin juoda aamuisin kaljaa? - 5-2
outo juttu kirjoitti:
Etkös sinä Weha eronnut kirkosta???
Mihin kirkkoon sinä uskot?
Eihän teitä Luther-säätiöläisä ole kuin muutama sata täällä Suomessa, mutta
pelastettuja on kaikista kansanheimoista ja kielistä niin paljon, että sitä ei
kukaan voi lukea!
Joten taidatte olla niitä, jotka jäävät pelastuksen ulkopuolelle julmine
oppeinenne.Weha antaa monin paikoin väärää kuvaa Luther-Säätiöstä! Ikävä sanoa näin!
- outo tyyppi
5-2 kirjoitti:
Weha antaa monin paikoin väärää kuvaa Luther-Säätiöstä! Ikävä sanoa näin!
Varmaan Weha lempataan pois Luther-säätiön toiminnasta, kuten kävi hänen
vl-yritykselleenkin.
Ei kukaan jaksa kauaa tuollaisen fariseuksen kanssa.
Luther säätiö on turha lahko kuten kaikki muutkin. Se että sen jäsenet luulevat olevansa jotakin erityisen pyhää on heidän pelkkä luulo.
- Peili:
niin myös sinä lappix, olet turha kerettiläinen tms.
Peili: kirjoitti:
niin myös sinä lappix, olet turha kerettiläinen tms.
Luther säätiö on järjestöllinen uskonnollinen riitaisa lahko, jonka päämäärä lienee sotkea entisestään pakanallisen kirkon toimintaa
Lainaus:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luther-säätiö
"" Pappien erottaminen määräajaksi
31. toukokuuta 2005 päätti Oulun hiippakunnan tuomiokapituli äänin 5–2, että Luther-säätiön dekaani, pastori Juhana Pohjola, erotetaan kolmeksi kuukaudeksi pappisvirastaan. 1. kesäkuuta 2005 päätti Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli yksimielisesti, että Luther-säätiön Sakari Korpinen erotetaan pappisvirasta kahdeksi kuukaudeksi, koska tämä oli toiminut pappisvirkansa velvollisuuksien ja kirkkojärjestyksen säännösten vastaisesti. Sen lisäksi että Korpinen oli esittänyt piispa Huoviselle toivomuksen olla tulematta ehtoolliselle oli Korpinen jättänyt ehtoollisen jakamatta Rengon seurakunnan kirkkoherra Soili Juntumaalle marraskuussa 2003.[47]
Pastori Juhana Pohjola valitti Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksestä Oulun hallinto-oikeuteen. Hän sai hallinto-oikeudelta kielteisen päätöksen. Kurinpitorangaistus pidettiin voimassa.[48] """
Että sellainen tapaus tämä "kristillinen" Luther säätiö.lappix kirjoitti:

Että sellainen tapaus tämä "kristillinen" Luther säätiö.Kun on niin, että kansankirkko on luopunut aikapäivää Raamatullisesta, luterilaisesta tunnustuksesta ja tunnustuskirjojen opista . Sensijaan luthersäätiö on pysynyt Raamatun ja sitä oikein opettavien luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen opissa.
Hyvin selkeä ja yksinkertainen asia luterilaiselle, mutta ei ulkopuolisille.- hyvä, hyvä
weha kirjoitti:
Kun on niin, että kansankirkko on luopunut aikapäivää Raamatullisesta, luterilaisesta tunnustuksesta ja tunnustuskirjojen opista . Sensijaan luthersäätiö on pysynyt Raamatun ja sitä oikein opettavien luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen opissa.
Hyvin selkeä ja yksinkertainen asia luterilaiselle, mutta ei ulkopuolisille.Hienoa, että Luther-säätiö on palannut raamatulliseen käytäntöön kaste-asiassa:
"Kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset"!
Vauvoistahan tuossa ei puhuta mitään.! - Fakta:
hyvä, hyvä kirjoitti:
Hienoa, että Luther-säätiö on palannut raamatulliseen käytäntöön kaste-asiassa:
"Kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset"!
Vauvoistahan tuossa ei puhuta mitään.!Pätevät todistukset vauvakasteesta on toisaalla Raamatussa, mutta jo kasteen merkitys todistaa, että kaste kuuluu vauvoillekkin.
Fakta: kirjoitti:
Pätevät todistukset vauvakasteesta on toisaalla Raamatussa, mutta jo kasteen merkitys todistaa, että kaste kuuluu vauvoillekkin.
Sanottakoon vielä, että ihan sama mitä luopuneen kirkon kirkolliskokoukset sanovat, vaan luterilaisen kirkon tunnustuskirjat ratkaisee...
weha kirjoitti:
Kun on niin, että kansankirkko on luopunut aikapäivää Raamatullisesta, luterilaisesta tunnustuksesta ja tunnustuskirjojen opista . Sensijaan luthersäätiö on pysynyt Raamatun ja sitä oikein opettavien luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen opissa.
Hyvin selkeä ja yksinkertainen asia luterilaiselle, mutta ei ulkopuolisille.weha, teidän jumalanne onkin Martti Luther, ulospotkittu juoppo toisinajattelija.
- näin se on
weha kirjoitti:
Sanottakoon vielä, että ihan sama mitä luopuneen kirkon kirkolliskokoukset sanovat, vaan luterilaisen kirkon tunnustuskirjat ratkaisee...
Weha on oikeassa!
Ei siinä Raamatuita tarvita! - Tietäjä:
näin se on kirjoitti:
Weha on oikeassa!
Ei siinä Raamatuita tarvita!luopiokirkko ei Raamatusta välitä.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60814
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111783- 46660
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla216614- 42553
- 52536
- 76523
- 22516
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k82483Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai37480