Ovatko kauniit tyhmiä, lihaksikkaat steroidin käyttäjiä, rikkailla onneton elämä, sinkut yksinäisiä, rumat sisäisesti kauniita ja lihavat lepposia? Voi vittu, apinatkin ajattelevat että banaanit ovat vain heitä varten, eli pidän ihmisiä jotka ajattelevat noin, apinoina. Ihmisten, siis korjaan, heikkojen ihmisten peruskateus näkyy kilsan päähän. Jos olet menestyvä artisti, niin pohjamudissa olevat artistit itkevät, että helppoahan ton on ku tekee kaupallista paskaa. Jos olet kunnossa, niin olet 100% varmasti käyttänyt hormoneita, vai oisko niin että kunnossa oleva kaveri treenaa paljon ja kovaa, syö hyvin ja on tarkka tavoistaan. Mutta hei, minulla on ratkaisu! Rumastakin saa kauniin, vinkuheinästä lihaksikkaan, köyhästä rikkaan tekemällä kovasti töitä sen eteen ja jos vielä opettelet kaukonäköiseksi, niin avot! Kaikki sinkut eivät halua parisuhdetta eikä lihavat laihtua, mutta turha tulla itkemään kuinka paikat hajoaa ja pakko syödä masennukseen
Kateelliset valittajat vituttaa
yrittäjäsinkku
15207
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Oon läski, mut tietääkseni en sairasta masennusta eikä paikat ole hajonneet vielä tähän päivään mennessä. Lihaskuntoakin löytyy, kiitos ruumiillisen työn :D Jos on lihava niin tarkoittaako se automaattisesti, että on jotenkin masentunut ja sairas? Itse kuitenkin sairastan kerran vuodessa kahden päivän flunssan niin en koe olevani kauhean huonoilla kannattimilla :D Tottahan se on, että oma ulkonäkö lähtee omista elämänvalinnoista, mut ei se kai muiden elämään paljoa hetkauta?! :D
Vaikka tekisi kuinka paljon töitä sen eteen että kelpaisi, mustamaalaajat tekee myös töitä sen eteen että jotain ei vain hyväksytä.
Tuntuu varmasti hyvältä tulla tänne palstalle todistamaan paremmuuttaan.
Hyvä se on teille ätmeille kertoa, että voitte muuttua paremmiksi ja jättää tämän itsesäälissään piehtaroivan lauman taaksenne.
"Jos olet menestyvä artisti, niin pohjamudissa olevat artistit itkevät, että helppoahan ton on ku tekee kaupallista ******."
Tässä kritiikissä on toki perääkin, mutta siinä on myös eräs aika keskeinen ongelma. Nalle Wahlroos - rikkaana ja siksi kaikkien alojen oikeutettuna auktoriteettina - totesi tässä taannoin, että taide-elämän tulisi määräytyä puhtaasti markkinaperustaisesti ilman tuki- ym. järjestelmiä. Ilmeisesti sekä aloittajan että Nallen mielestä Robin on parasta ja tasokkainta musiikkia ja taidetta, mitä tässä maassa on kuunaan tehty.
"Rumastakin saa kauniin, vinkuheinästä lihaksikkaan, köyhästä rikkaan tekemällä kovasti töitä sen eteen ja jos vielä opettelet kaukonäköiseksi, niin avot!"
Olen käyttänyt likinäköisyyden takia silmälaseja jostakin 10-vuotiaasta asti. Kertoisitko minulle, miten opetellaan kaukonäköisyyttä? Epäilemättä tuon oppii ihan yhtä helposti kuin nuo muutkin "kovalla työllä" saatavat hyveet - mutta vain jos on lahjakas. Kuten ketjun aloittaja, hatunnosto hänelle!
kirjoitus heijastelee hienosti kokoomuslaista maailmankuvaa.
Ihan sama mikä on tasokkainta musiikkia mitä tässä maassa on tehty, mutta jos minä en siitä jostain sinun ja viiden kaverisi suosimasta taidepläjäyksestä välitä, niin olisiko ihan mahdotonta ajatella, että minä en siitä myöskään maksaisi?
Näinhän se on. Kokoomuslaisuuteen tuntuu vahvasti yhdistyvän usko itseen ja omiin mahdollisuuksiin, usko parempaan tulevaisuuteen kovalla työllä.
Vasemmistolaisuuteen taas usko siihen, että rikas kokoomuslainen tehtyään kovan työn, jakaa rahansa vasurille. Ja tämä jako toteutetaan syyttelemällä työllään rikastunutta kokoomuslaista riistäjäporvariksi. Tämä riistäjäporvari on myös täysin estänyt vasurin omat mahdollisuudet menestyä, siksi on turha itse yrittääkään.
Kärjistys, mutta erinomainen sellainen. Vaikken usko pystyväni vastaamaan tähän tavalla, joka olisi sekä lyhyt, systemaattinen että kattava, yritän kuitenkin.
Yksi vaihtoehto on ajatella uusliberalistiseen tapaan, että lakkautetaan verot ja pistetään ihan kaikki asiat markkinavoimien määritettäväksi, jolloin jokainen saa maksaa siitä, mitä tarvitsee ja olla maksamatta siitä, mitä ei tarvitse. Yleensä en vaivaudu jatkamaan tuhoon tuomittua keskustelua näin ajattelevien kanssa; oletetaan siis, että puhun tervejärkisen ihmisen kanssa, ts. sellaisen, jonka mielestä on joitakin yhteiskunnan osa-alueita, joiden toteuttaminen on sekä rationaalisinta että inhimillisintä nykyisen käytännön mukaisesti.
Nyt pitäisi enää pystyä vakuuttamaan, että "korkea taide" - (myös) sellainen, joka ei kerää valtavia lippu- ja myyntituloja - on eräs yleisesti arvokkaaksi koettu asia, jonka julkiseen tukemiseen verovaroin on perusteet.
Vielä sata vuotta sitten taiteen markkinoille alistaminen olisi ollut paljon pienempi ongelma kuin nyt, tai itse asiassa taide OLI silloin melkoisen alistettua markkinoille (julkinen tuki oli minimaalista). Homma kuitenkin toimi, sillä kulttuurinen ja taloudellinen pääoma oli yhteiskunnassa keskittynyt enemmän samoille henkilöille kuin nyt, ja rikkaat mesenaatit saattoivat tukea suosimiaan taiteilijoita riippumatta siitä, mitä enemmistö kansasta taiteesta tuumasi. (Usein jopa tarkoituksellisesti kansan mausta erottuen; jos tavallinen kansa omaksui jonkin tyylin itselleen, täytyi eliitin siirtyä uuteen osoittaakseen intellektuaalisen etumatkansa.) Viimeistään juppikulttuurin esiinmarssin jälkeen tämä ihanne on voitu hylätä; vauraus ei enää vuosikymmeniin ole ollut tae sivistyksestä ja taiteen etujoukon ymmärtämisestä. (Saati sivistys vauraudesta, mutta se nyt ei koskaan ole ollutkaan niin päin.)
Demokratia ja tasa-arvo ovat hyviä juttuja, sitä en kiellä edellä. Mutta niin ovat myös uudet taiteen - ja sitä kautta ajattelun ja kokemisen - suuntaukset. Jos emme voi luottaa vaikutusvaltaisten, vauraiden, liberaalien ja avarakatseisten yksityishenkilöiden edesauttavan taiteen muutoksia vapailla markkinoilla, kenen sitten? Mikäli taide jätetään enemmistön ostopäätösten varaan, muutosta ei synny helposti. Ihmiset jatkavat sen ostamista, mitä ovat ennenkin ostaneet; kuvataide taantuu toritaiteeksi, musiikki popiksi ja viihteeksi, kirjallisuus kaavamaiseksi genrehyllymetritavaraksi. Kulutustavaraksi muuttunut taide tarjoaa vain pinnallisen esteettisen kokemuksen ja tuskin lainkaan ajattelemisen aihetta.
Vastaväitteenä voidaan kysyä, mihin niitä syviä esteettisiä elämyksiä ja ajatuksia sitten tarvitaan. "Ikinä en oo näyttelyssä käyny enkä käy! (Ja sen kyllä huomaa) mutta hyvin menee silti..." Toisin kuin ilman ruokaa ja asuntoa, hyvin moni ihminen tulee toimeen ilman taidetta. Ehkä taidetta on viisainta verrata kieleen. Kuten kielen omaksuminen myös taide vaatii opettelua ja oppimista, enkä tarkoita ainoastaan historian, tyylisuuntien ym. kontekstualisoivan tiedon hankkimista vaan - tärkeämpänä - aistiensa virittämistä vastaanottamaan uusia kokemuksia ja ajatuksia. Tuolloin voi törmätä taiteeseen, josta ei pidä, mutta oikopäätä hylkäämisen ja takaisin "Juoppohullun päiväkirjan" pariin palaamisen sijaan voi pysähtyä miettimään esimerkiksi, mitä teos yritti ilmaista, onnistuiko se siinä ja miksen siitä pitänyt. Se on jo hyvä alku, ensimmäinen askel uuteen kieleen.
Kenties kielimetaforaa täytyy vähän spesifioida - verratkaamme taidetta lukutaitoon. Palataan taas sadan vuoden taakse: tavallinen kansa tuli ihan hyvin toimeen ilman lukutaitoa, vaikka se rajoittikin heidän elämis- ja kokemismaailmaansa varsin paljon (mutta mistä he sitä itse tiesivät). Minulle elämä nykymaailmassa ilman esteettisiä elämyksiä tai ajatuksia herättäviä hämmentävyyksiä näyttäytyy eräänlaisena lukutaidottomuutena, puolittaisena elämänä joka rajoittuu pelkkään suorittamiseen kokemisen, käsitteellistämisen ja ymmärtämisen sijasta.
Tämän vuoksi tarvitaan taho, joka tavallisen lukutaidon ohella edistää myös "taiteenlukutaitoa" tarjoamalla sekä resursseja että julkisuutta myös sellaiselle materiaalille, joka ei omalla painollaan markkinoilla tavoita suurta yleisöä (joka suosii mieluummin tuttua ja turvallista kulutettavaa ajateltavan sijaan). Tietenkin taiteen tuottamisen tukemisen lisäksi pitäisi olla myös parempaa välitystä; esimerkiksi kirjallisuusohjelmaa ei taida juuri nyt olla suomenkielisen töllön puolella lainkaan.
Äh, en enää pysy itsekään kärryillä siitä mitä yritän sanoa. Ehkä luovun tässä kohdassa hetkeksi pallosta ja palaan asiaan puolustautuessani vastaväitteiltä ja kritiikiltä.
Mielenkiintoista ja opettavaista tarinaa.
Kuitenkin, nyt maamme on vauraampi kuin koskaan. Eikö luulisi, että tästä vauraudesta nyt riittäisi ihan vapaaehtoisestikin taiteilijoille enemmän kuin vaikka 1800-luvulla? (siitä huolimatta, että yhteiskunta on muuttunut) Nyt myös markkinavoimien ehdoilla pärjäävien taiteilijoiden tulot ovat oletettavasti paremmat? Nyt taitelija voi käydä vain 40h (tai jopa vain 20h ja elää) viikossa töissä ja sen jälkeenkin taiteilla vaikka kuinka. Miten oli esimerkiksi Aleksis Kiven tilanne? Työttömyyskorvauksillakin elää ja ainakin kirjoittaa saa niin paljon kuin haluaa.
Sen ymmärrän, että julkisin varoin tuetaan, jopa kokonaisuudessaan rahoitetaan julkisiin tiloihin tulevaa taidetta. Mutta sen ymmärtäminen, että johonkin taidegalleriaan, jossa käy vain alle 1% kansasta, maksetaan julkisin varoin taidetta, on vähän vaikeaa.
Myös tuo on hieno idea, että Ylen pitäisi tuoda harvinaisempaakin taidetta esiin. Sehän olisi todellista Ylen tarkoituksen toteuttamista, päinvastoin kuin nykyisin Ylellä nähtävät jenkkisarjat.
Mutta kokonaisuudessaan ymmärsin kyllä hyvin kirjoituksesi, itse vaan ilmeisen "lukutaidottomana" tai ainakin hyvin huonosti lukevana, en osaa kuvitella mitä suuresta osasta nykyistä, etenkään kuvataidetta, voi saada irti. Mutta on kai se niinkin, että aina syntyy suuri määrä merkityksetöntä paskaa jokaista oikeasti merkittävää ja ajatuksia herättävää teosta kohden.
Toisaalta miltä pohjalta julkinen tuki sitten jaetaan? Kuka voi nousta kaapin päälle kertomaan mikä on tukemisen arvoista taidetta? Tuntuu, että usein syntyy ihan omia klikkejään joissa rahat jaetaan keskenään ja omien mielihalujen mukaan. Objektiivisestihan kannattamatonta taidetta ei voikaan mitata.
usko siihen, että kuka tahansa voi menestyä kunhan tarpeeksi yrittää
Ei varmaan kuka tahansa, mutta suurin osa.(riippuen myös siitä miten menestyksen määrittelee. Perusmenestykseen yrittämällä pääsee yli 90%)
Joka tapauksessa niitäkin, jotka omaavat huonot mahdollisuudet menestyä, tuo asenne todennäköisesti auttaa enemmän kuin heittäytyminen katkeraksi vasuriksi syyttelemään pahoja porvareita käsi ojossa.
kuoppaan
"Kuitenkin, nyt maamme on vauraampi kuin koskaan. Eikö luulisi, että tästä vauraudesta nyt riittäisi ihan vapaaehtoisestikin taiteilijoille enemmän kuin vaikka 1800-luvulla"
Ei riitä koska kultuurinen pääoma ja taloudellinen pääoma eivät ole samoilla ihmisillä. Monet rikkaat ovat moukkia.
ehdottelet?