Kriston Armas Suomen 20 eniten ansaitsevan ja myös veroja maksavan joukossa heti kohta Wahlroosin jälkeen ja Jukka heti perässä.
Siis maksavat myös Pellon kunnan verotuloista yhteensä varmaan enemmän kuin kolmasosa kuntalaisista. Ja täällä haukutaan nimettömänä selän takana, nyrkit taskussa. Hävetkää.
Siis maksavat myös Pellon kunnan verotuloista yhteensä varmaan enemmän kuin kolmasosa kuntalaisista. Ja täällä haukutaan nimettömänä selän takana, nyrkit taskussa. Hävetkää.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Verot määrätään tulojen mukaan, ja se on oikein.
En kiellä Armaan veronmaksukykyä, mutta kyse lieneekin yhdenvertaisuuslaista ja siitä miten se suhteutuu muihin kuntalaisiin tai yrittäjiin. Jos esimerkiksi minä maksaisin yrityksestäni veroa 5000 euroa ja Armas 50.000 euroa, mutta saa helpotuksia 20.000 niin tällöin ei toteudu vaatimus yhdenvertaisuudesta lain edessä. Jos minä ja muut saisimme helpotuksia samassa suhteessa ei tätä ongelmaa olisi lain kannalta. Mielestäni kunnan kuitenkin tulee tukea yrityksiä, jotta ne kykenevät työllistämään kuntalaisia, mutta tässä tukemisessa on otettava huomioon tämä yhdenvertaisuus, eli toista elinkeinonharjoittajaa ei voi syrjiä toisen kustannuksella. Tämä voitaisiin toteuttaa myös helposti (teoreettisesti) eli jos Armas työllistää 38 henkilöä ja minä 3 niin tällöin minun suhdelukuni on kolme ja Armaksen 38. Jos Armas saisi helpotuksia 20.000 euroa olisi tällöin helpotus työntekijää kohden noin 526 euroa, jolloin minun pitäisi saada sama summa per työntekijä jotta yhdenvertaisuus lain edessä toteutuisi. Tämä on tosin vain yksi katsantokanta jolta tätäkin asiaa voitaisiin tarkastella. Haukkuminen ei auta ketään minkä vuoksi keskustelu helposti tyrehtyy juupas eipäs vaiheeseen. Nyt toivoisinkin kannanottoja ja aitoa keskustelua omine avauksineen.
Miksi kunnan pitäisi tukea kaikkia yrittäjiä rahallisesti. Pitääkö palkansaajien ja eläkeläisten verotulot jakaa yrityksille. Ei sellainen ole oikein.
mitä sitä pellopuulle annettuja alennuksia vuokraan kadehditaan,aramashan maksaa jo omilla veroilla kunnalle sen takaisin vuodessa,joten kannattaa sijoittaa pellopuuhun,mitäpä kolmen työntekijän töpseli firma tuo,kannattee laittaa konkhaan jos tukiaisia meinaa saada,jos ei enmpää kunnan talouteen rahaa tuo,saman tuo jo keskivertopalkkalainenkin kuntaan verotuloja palkallisena työntekijänä
Kaikki maksavat veroja, sen määrää laki. Pellopuu on eräs yritys muiden joukossa, joka maksaa veroja siitä mitä jää viivan alle tilinpäätöksessä. Jos Pello on niin huono paikkakunta, niin menkööt vaikka Kiinaan tekemään lamellihirsiä. Mitä tuosta jauhetaan.
Niin ja Pellossa on muutenki niin paljon yrityksiä, että tyhjä halli tois jotenki ilmavuutta ;D
Maksaako Jukka verot Pelloon, luulin että hän kirjoilla Roissa?
So pojat niin, että sääli saadaan, kateus ansaitaan.
Yrittäkää itse ja pyrkikää samaan. Jos hän elämäntyönsä löi lihoiksi niin antaa lyödä, yhteiskunta sai siitä omansa. pitäkööt loput ja nauttikoon eläkepäivistään. Ainakin maksaa verot rehellisesti suomeen eikä piilota niitä mihinkään veroparatiisiin.
HÖPÖ; HÖPÖ
Kristotojen verot menevät valtiolle, eikä Pellon kunta saa niitä.
Niin - nuohan ovat kätyännössä kokohnaan pääomatuloja.
Olis hyvä tieää ihan perusasioita ennen ko täälä meuhkaa.
Pellon kunta ei saa veroja kuin ansiotuloista eli vähän alle kolmestakymmenestä tonnista. Tekee balttia rallaa viisi tonnia. Sen verran Pellon kunta kostuu. Pääomaverot menee valtiolle. Pääomaveroissa ei ole korvamerkkiä, yhteiseen kirnuun kaikki.
huh tätä kateuden mätäpaisetta, mikä täällä velloo.Se on tosi,että kateus on ansaittava,siis joka jotaki yrittää,mutta täällähän on mentaliteetti,ettei mikhään kannata,ainoa mikä kannattaa on kytätä naapuria ja kyläläisiä kuka mitäki tekkee ja jos jotaki tekkee,niin johan on korpit kimpussa.Omat portaat ensin siivoamaan jokainen
Jäi mieheltä kertomatta kuinka paljo Suomen ja Ruottin valtio on antaneet tukimiljoonia. Ne on veronmaksajien rahoja.
Hox hox on aivan oikeassa. Taitaapa surin osa ns. suurituloisista olla juuri tukirahoilla yms. rikkautensa ansainneita.
vähän niinkö maajussit
Enpä minä ainakaan ole ruoastani valmis maksamaan sitä, mikä sen kuluttajahinta olisi ilman tukiaisia.
Muistan kuinka kansantaloustieteen professori Svento sanoi luennolla, että oikea asenne menestyvää yrittäjää kohtaan on ajatella: "Jes, minäkin pystyn tuohon!"
Älkääpä siis katheilko, vaan käärikää hihat ja ryhtykää homhiin.