Lueskelin tuota ex-läski ketjua ja aloin pohtimaan monia muitakin kirjoituksia täällä joissa kirjoiteltu rumalla naisella ei tee mitään ja että naisen ainoa arvo joka määrittää tason on kauneus. Aloin pohtimaan, että mitä kukaan nainen (edes ne kaikkein kauneimmat) tekevät sellaisella miehellä, jonka rakkauden saa vain tietyn painoinen tai näköinen nainen? Millä tavalla sellainen mies olisi hyvä mies kenellekään naiselle? Sellainen mieshän jättäisi puolisonsa hyvin todennäköisesti, jos tämä vanhenee tai muuttuu ulkoisesti myöhemmin tai vähintäänkin pettäisi muiden kanssa ja rakkaus himmenisi. Toivoisinkin tähän ketjuun nyt perusteluja kaikilta niiltä miehiltä ja naisiltakin, joilla ulkonäkö ratkaisee parinvalinnan (joko kokonaan tai suurelta osin), että miksi niin heppoiselle pohjalle rakentunut suhde kuin ulkonäön varaan rakennettu voisi olla houkuttelevaa kenellekään? Kuvittelevatko nämä ulkonäkökeskeiset, että se oma ulkonäkö ei viimeistäänkin iän myötä katoa myös vai onko ajatuksena, että vaihdetaan kumppania läpi elämän aina parempaan vai kuvitellaanko, että ulkonäkökeskeisyys jotenkin ihmeellisesti häviää sitten iän myötä johonkin ja sitten se vähemmän viehättäväkin kummallisesti muuttuu kelvolliseksi, vaikka aiemmin sellaisille olisi yökkinyt? Yritän nyt avata tätä itselleni täysin vierasta ajattelua, jossa ulkonäkä on se keskeisin tai tärkeä parinvalinnassa. Sana on vapaa.
Mitä nainen tekee miehellä, jonka tunteet perustuvat ulkonäölle?
Vain kaunis on hyvä?
82592
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 82
Vanhimmat
En taida kuulua tämän ketjun ydinkohderyhmään, mutta eiköhän suurimmalla osalla miehistä ja naisista ulkonäkö ja muut suht pinnalliset seikat ole vähintään jossain (merkittävässä?) roolissa kiinnostumisessa.
Nuo "vain kauneudella ja hoikkuudella on väliä" -tyypit eivät varmasti tosissaan tarkoita 100 % sitä. Silloinhan olisi sama hankkia joku nukke.
Mies himoitsee naista --> nainen tuntee itsensä halutuksi --> suhde toimii --> miehellä on motivaatio pitää yllä suhdetta --> pari pysyy yhdessä
Mies ei himoitse naista --> sekä nainen että mies ovat onnettomia --> suhde kaatuu siihen, että mies himoitsee muita naisia --> mies katkeroituu ja on vielä huonompi mies naiselle --> henkinenkin puoli on vituillaan --> ero
Et vastannut kysymykseen. Miksi naisen kannattaisi ottaa sellainen mies joka rakastaa vain mikäli nainen on ja pysyy kauniina? Kuvasit hyvin sen miten ulkonäkökeskeiset toimivat, mutta et kertonut yhtäkään syytä miksi sellainen pinnallinen mies olisi houkutteleva kumppaniksi? Päinvastoin kuvailemasi vahvistaa vain tunnetta, että sellaista miestä ei kenenkään ainakaan kannata ottaa, koska kiinnostus lakkaa esim. ikääntymisen myötä ja parisuhteesta ei tulisi kestävää, koska jokaisen ulkonäkö rapistuu. Himo on kehno perusta parisuhteelle. Toimii vain tilapäisissä seksisuhteissa.
Mistä minä tiedän, mistä syystä naisen kannattaisi ottaa sellainen mies. Ehkä siksi, että hän on hereroseksuaali ja haluaa ensisijaisesti miehen eikä naista. Jos kivan kaverin vain haluaa ja rakkautta, niin saa sitä toiselta naiseltakin. Eikä naista niin kiinnosta, onko toinen nainen lihava vai laiha. Se on kyllä huomattu. Jos tällä olisi väliä, niin ryhmäkuri oikeasti pitäisi naiset kuosissaan.
Tottakai miehille on seksuaalisessa mielessä tärkeää, että kumppani on seksikäs nainen. Jos tämä asia olisi täysin yhdentekevä, niin silloinhan kannattaisi valita toinen mies juttukumppaniksi, ja pääsisi paljon helpommalla elämässään.
Jos suhteen pohjalla ei ole himoa, niin yhtä hyvin voisit kai asua yhdessä veljesi kanssa.
Miksi miehen kannattaisi ottaa sellainen nainen joka rakastaa vain mikäli miehellä on statusta, mutta jättää tämän jos mies jää työttömäksi ja tulee naisen kavereiden pilkkaamaksi.
Kyse ei ollut siitä, että suhteessa ei saisi olla lainkaan himoa, vaan siitä, että perustaa koko suhteen pelkästään tai lähes kokonaan sen himon varaan.
Mielestäni miehen ei kannatataan ottaa niin pinnallista naista jolle vain miehen asema ja varallisuus merkitsee tai jolla on noin idioottimaisia kavereita.
Ei kannata ottaa pinnallista miestä, eikä kannata ottaa pinnallista naista. Olipa taas oman ketjun arvoinen viisaus.
Se on minun mielipiteeni, mutta avasin ketjun kysyäkseni perusteluja miksi muka sellainen kannattaisi ottaa, koska niin monet kyseisten arvojen perusteella kumppaninvalintansa tekevät. Pyydä vaikka äitiä lukemaan ja selittämään aloitus jotta ymmärrät sisällön. Vai eikö sinulla ole mitään vastausta kysymyksiin ja kuljet sitten ketjusta toiseen heittelemässä vain ivallisia kommentteja asioista joita et ymmärrä lainkaan.
Huh huh. Oletpa katkera ja vihamielinen. Eihän sinulla ole tässä ketjussa muuta pointtia kuin "pinnallista ei kannata huolia", ja luulenpa että suurin osa täälläkin on samaa mieltä siitä. Miksi intät vastausta kysymykseen, jonka oletus on se, että sinä olet muka ainoa joka ei huoli pinnallista ja kaikki muut täällä vaatii sinua ottamaan pinnallisen miehen? Kuka sinua vaatii huolimaan pinnallisen miehen? Sinun ei tarvitse huolia ketään, kuten sinuakaan tuskin kukaan huolii.
Ulkonäöllä on toki merkitystä suurimmalle osalle ihmisistä, mutta hyvin harvalle pelkällä ulkonäöllä on merkitystä. Naiset kun sattuvat olemaan niin laumaeläimiä, että erot yhden ja toisen kauniin naisen välillä on melko pieniä. Riittää, että tulee toimeen. Sinun kanssa on varmaan vaikeaa tulala toimeen, ja kun kaiken lisäksi olet ruma (kaikesta päätellen) niin ymmärrät että kiukuttaa, kun et miestä saa.
En todellakaan kuvittele olevani ainoa jolle muut kuin pinnalliset arvot tärkeimpiä. Katkera tai vihamielinen en ole, turhautunut kylläkin, kun kukaan ei vastaa itse asiaan ja esittämiini kysymyksiin joilla koetan avata hiukan niiden näkökantaa joilla on erilaiset ja pinnallisemmat arvot kuin minulla. Sinun viestisi sen sijaan on vihamielinen ja sorrut pelkkään ala-arvoiseen solvaamiseen ja täysin hatustasi kiskottuihin oletuksiin, jotka eivät edes osu oikeaan.
Viestisi perusteella uskon omien mahdollisuuksieni löytää hyvä suhde ja kumppani olevan paljon suuremmat kuin sinun. Sillä se on varmaa, että noin ilkeämielistä ei ainakaan halua kukaan täysjärkinen.
No vastasin vittuiluun vittuilulla. Niin metsä vastaa jne.
Sinulle on vastattu tässä ketjussa on useaan otteeseen.
1) Sinun ei tarvitse huolia ketään, eikä kukaan vaadi sinua huolimaan ketään
2) Ulkonäöllä on merkitystä suurimmalle osalle ihmisistä, uskoisin että jopa sinulle
3) Ihmisiin ihastutaan usein ulkonäön perusteella, mutta suhde syvenee, jos luonteetkin sopii yhteen
4) Vaikka suhde olisi syventynyt, niin ulkonäöllä on silti vielä merkitystä. Esim. jos nainen lihoaa muodottomaksi tms. niin ettei hänen kanssaan viisari värähdä, niin on syytä harkita naisen vaihtamista, jollei hän laihduta - tämä ei ole pinnallista, koska parisuhteilla on seksuaalinen perusta, ja jos seksuaalisuus katoaa siitä, niin on sama asutko kämppiksen kanssa yhdessä vai vaimon.
Ja mitähän vielä halusit tietää?
Kuule,
pystytkö ihan käsi sydämellä vannomaan, että ottaisit näistä miehen 2 ennemmin kuin miehen 1, jos oletetaan, että miehellä 2 on 2 pistettä korkeampi IQ ja hän on vähän kivempi kuin mies 1?
Mies 1:
http://male-hairstyles-for-thick-hair.stylesfire.com/styles/m/a/classic-male-hairstyles-for-thick-hair.jpg
Mies 2:
http://t0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcTAOEMILkIvm75B4vZk9UZIRxAFDS18Qkxy1dxgKPNa99yuM0WCIiAxuL7Lsg
En ole aloittaja mutta vastaan nyt kuitenkin oman mielipiteeni naisena.
Mikäli miehet olisivat suurinpiirtein yhtä mukavia ja fiksuja niin kuin esitit ja ero olisi noin pieni niin silloin ottaisin sen joka minua rakastaa enemmän ja jos sekin samaa niin sitten valitsisin ensimmäisen kokien, että se hyvä ulkonäkö on vielä ylimääräinen plussa kaikelle muulle hyvälle.
IQ mittaa vain tietyn tyyppistä älyä ja se on on useimmille yhdentekevä jos ei ole kuin parin pisteen ero.
Uskoisin voivani olla täysin onnellinen Timo Soininkin näköisen miehen kanssa ja voivani aivan hyvin rakastua ylipainoiseenkin mieheen jos mies vain olisi minusta mukava ja ajatusmaailmat sopisivat yhteen.
No onnea sulle, jos oikeasti olet tuollainen. Varmaan vielä miehen löydät itsellesi. Jos tuossa olisi kaksi naisen kuvaa, niin todennäköisesti vastaavat kuvat olisivat:
Nainen 1: Jessica Alba
Nainen 2: Johanna Tukiainen
Miehille ei olisi kovinkaan vaikea valinta, vaikka tukiainen olisi 30 IQ pistettä älykkäämpi, tuhat kertaa kivempi ja rakastaisi miestä aivan kympillä. Silti miehet valitsisivat Alban.
Eikä tuo miesten vastaus olisi yhtään sen pinnallisempi kuin tuon yllä olevan naisenkaan vastaus.
Pelkän ulkonäön tai muiden täysin ulkoisten seikkojen vuoksi elämänkumppaninsa valitsevat ovat kyllä pinnallisempia kuin yksikään joka valitsee sisäisten ominaisuuksien perusteella kumppaninsa. Sehän nyt on selvää kaikille. Kommenttisi on vähän kuin lihava kiistäisi olevansa ylipainoinen tai alkoholisti kiistäisi juovansa paljon. Jos ei kauniin mutta reilusti tyhmemmän ja vähemmän mukavan valitseminen ole pinnallista mielestäsi niin mitä se sitten on, jos miehille kelpaa mikä tahansa ääliö kunhan näyttää vaan hyvältä?
Sulla meni vissiin ohi että hän valitsisi paremman näköisen jos rakastaminen olisi samaa luokkaa, eli ihan samaa pinnallisuuttahan sekin on.
Rakkauden määrää ei voi koskaan tietää, koska sitä ei voi millään mitata.
Muutenkin tuo viesti oli kaunisteleva ettei vain tulisi negatiivista palautetta.
Harva uskaltaa, varsinkaan netin ulkopuolella, sanoa suoraan mitä on mieltä.
Äläkä yleistä miesten pinnallisuutta millään tavalla naisista eroavaksi.
Mistä sinä voit tietää oliko se kaunisteleva vai kyseisen naisen rehellinen vastaus? Eikä hänen vastauksensa minusta ainakaan vaikuttanut pinnalliselta vaikka täysin tasaisessa tilanteessa ottaisikin sitten sen jossa on vielä kaiken muun lisäksi silmää miellyttävä ulkonäkökin. Se on totta että rakkauden määrää on vaikea arvioida, mutta se kai siinä oleellisin kumman rakkaus tuntuisi vastaanottajasta todellisemmalta ja syvemmältä. Samaa luokkaa sellaisen miehen pinnallisuuden kanssa joka valitsisi ainoastaan ulkonäön perusteella vaikka luonne olisi mitä olisi vain jos valinta olisi sen komeamman eduksi siitäkin huolimatta vaikka vaatimattomamman näköinen olisi kaikin puolin parempi luonteeltaan aivan kuten esimerkin mies. Pinnallisuus ja tyhmyys käy näemmä käsi kädessä.
Aika paljon oletuksia. Tässähän oli esimerkkinä vain kuvat ihmisistä eli ulkona. Totta kai valitsisin miehenä sen paremman näköisen. Olisin tekopyhä ja valehteli jos vastaisin toisin. Totta kai sillä luonteellakin on merkitystä, mutta kyllä ulkonäölläkin on merkitystä kun on kyse parisuhteesta, joka on kuitenkin pohjimmiltaan seksuaalinen suhde kahden ihmisen välillä, vaikka siinä muutakin on kuin seksiä.
ulkona = ulkonäkö
ulkona = sillitrooli
http://myrskykari.tripod.com/psykiatria/paranoidinen.html
Tarkemmin, jos ajattelee, niin koko parisuhdehan perustuu lähtökohtaisesti seksuaalisuudelle, jossa ulkoinen olemus on miehille keskeinen. Naisille taas on keskimäärin tärkeämpää halutuksi tulemisen tunne. Mihehille siis se, että nainen on hot. Eli kaiken lähtökohta kaikelle muunlaisellekin kanssakäymiselle on se, että nainen on kaunis. Jos nainen ei ole kaunis ja hoikka, niin siinä on lähtökohdat lähemmän kanssakäymisen muodostumiselle pienet, ainakin siis jos nainen haluaa nk. tasokkaita miehiä. Ja vaikka tämä kanssakäyminen pääsisikin jostain kumman syystä kehittymään, niin se ei ole pysyvää ilman riittäviä naisen ulkoisia olemuksia.
Naisen kauneus siis määrittelee aivan hirveästi koko parisuhdetta lähtökohdista alkaen. Komeat, fiksut ja menestyvät miehet kiinnostuvat ensisijaisesti kauniista naisista. Ja nainenhan haluaa tällaisen miehen itselleen. Mies siis haluaa tasostaan riippumatta kauniin naisen, ja nainen haluaa ulkonäöstään huolimatta korkean statuksen miehen. Tämä luo parisuhdemarkkinoille merkittävät rajoitukset.
Tuo sun kauneuslöpinäsi siitä miten kauneus määrittelee parisuhteen on kyllä ihan täyttä paskaa. Siinäkin mielessä vammainen tuo sinun ajatuksesi, että kaikki miehet eivät kiihotu hoikista naisista. Kokemattomuus paistaa läpi tuosta tekstistäsi. Valtavat teinipojan ennakkoasenteet sulla.
Olen saanut lukemattomat pakit nettinaisilta juuri ulkonäön perusteella. Olen milloin liian lyhyt, en tarpeeksi karkean miehekäs, liian vaalea tai mitä tahansa muuta vastaavaa.
Ulkonäkökeskeisyys jatkuu myös suhteessa. Nainen haluaisi vaikuttaa pukeutumiseeni tai muuten muuttaa minua. Minulla on hyvä tyylitaju ja pukeudun kalliisiin merkkivaatteisiin. Jos tyylini ei kelpaa, niin olen mieluummin yksin.
Miksi puhutaan pelkästään ulkonäöstä? Kaikki muutkin pariutumiskriteerit ovat aivan yhtä pinnallisia. Esimerkiksi status tai supliikki. Tai eihän näitä vaadita suoraan ääneen sanomalla, mutta näiden puuttuminen yleensä tappaa mielenkiinnon.
Entä sitten, kun mies ei jaksa vietellä narsistista naistaan jatkuvasti uudestaan? Tunteet kuolevat ja suhde loppuu.
Olen myös kokenut mitä käy kun itse sairastuu pidemmäksi aikaa parisuhteessa. Tuen sijaan on luvassa ennemin tai myöhemmin ero. Suhteet perustuvat lähes aina lopulta aika pinnallisiin asioihin. Sen kanssa on vain elettävä tai oltava yksin. Raadollista kyllä.
Kaikki pariutumiskriteerit eivät ole pinnallisia, eivät ainakaan kaikilla ihmisillä. On meitäkin joille muiden arvomaailma, ajatukset elämästä, äly, elämäntilanteiden yhteensopivuus ja muu yhteenkuuluvuus ja -sopivuus ja miellyttävä luonne ovat tärkeimpiä kriteereitä. Status ja hiukan ehkä supliikkitaitokin ovat pinnalista ajattelua, mutta minua nyt naisena kiinnostaa enemmän juuri ulkonäkökeskeinen ajattelu ja arvomaailma mihin olen etenkin miesten jutuissa tällä palstalla törmännyt.
Elämäni aikaisemmat suhteet ovat perustuneet aivan muille asioille kuin pinnallisiin asioihin, joten en usko, että minun tai kenenkään olisi pakosta elettävä pinnallisuuden kanssa tai oltava yksin. Varmasti vastaani tulee vielä uudelleenkin vähemmän pinnallisia miehiäkin joiden kanssa koen houkutusta parisuhteeseen.
naisilta usein pakkeja pelkästään ulkonäköni perusteella. Naiset ovat sanoneet että minun näköiseni mies ei kiihota heitä seksusalisesti. Eivätkä ole olleet mitään pikkupissiksiä vaan fiksuja akateemisia naisia.
Miksi fiksu nainen olisi tuollaista laukonut, jos häntä ei olisi inttämällä ja perässä hölkkäämällä pakottanut antamaan Perusteen?
Puolison valinta on pinnallista, koska se perustuu seksuaalisuuteen. Tottakai on ihmisiä, jotka saavat hyvää oloa jostain kosketuksesta, mutta tuntuu se kosketuskin paremmalta, kun vastapuoli on kaunis.
Jos kumppania ei valita ei-seksuaalisin perustein, niin silloin kyse on kaveruussuhteesta eikä parisuhteesta.
parisuhteeseen kuuluu myös se seksi. ja jos viisari ei värähdä toisesta niin sitä on vähän hankala harrastaa...
Aika kehno perustelu pinnallisuudelle, kun miehille kelpaa kuitenkin rumempikin nainen pelkäksi panoksi. Miten se viisari värähtää niiden vähemmän kauniiden kanssa sitten pelkissä panosuhteissa, mutta ei muka parisuhteessa sen saman naisen kanssa?
Ja edelleenkin kukaan ei vastaa itse kysymykseen, se oli kai liian vaikea teille. Miksi naisen pitäisi kokea houkuttavaksi pelkän ulkonäön takia rakastunut mies? Mitä hyvää sellaisella miehellä on tarjota kumppanilleen? Vähemmän pinnallisen ihmisen kumppanuus kun on paljon kestävämpää laatua eikä kumppania jätetä, jos ulkonäkö menee, koska rakastuminen perustuu enemmän muihin pysyvämpiin seikkoihin kuten luonteeseen.
Et voi verrata pelkiiin panohommiin.
Voidaan verrata ruokaan. Mulle ainakin kotona opetettiin että kaikkea pitää maistaa. Ja edelleen kaikkea voi maistaa, minkä suusta alas saa. Mutta eri juttu, jos rupeaa ateriaa tai viiikon ruokalistaa kokoamaan. Silloin valitaan varmasti hyväksi koettuja juttuja.
"Miksi naisen pitäisi kokea houkuttavaksi pelkän ulkonäön takia rakastunut mies? "
Ei pidä, mutta aika monella ne avut on sellaiset että mies kiinnostuu ulkonäön vuoksi tai sitten ei kiinnostu ollenkaan. Naiset: kehittykää vaikka ja yrittäkää olla kiinnostavia muutenkin:)
Mitä sä luulet että naisten motiivit on kiinnostua miehestä? Ei nekään niin kivoja ole, mutta kun mitään muutakaan ei ole tarjolla. Miten hauskaa olisikaan jos nainen kiinnostuisi jostain mielestäni kiinnostumisen arvoisesta?
Kukaan ei vastaa kysymykseen, koska siihen ei ole vastausta. Jätä tuosta kuitenkin "nainen" pois. On tullut hyvin selväksi, että naisten pariutumiskriteerit ovat vähintään yhtä pinnallisia. Vai onko niin, että nainen saa toivoa mieheltä mitä tahansa ja miehen pitää olla tyytyväinen pelkkään kultaiseen luonteeseen?
Kyllä se taitaa olla niin, että ulkonäkö on jonkinlainen edellytys kaiken muun lisäksi. Parisuhteeseen ei kelpaa sen enempää ruma kuin liian itsekeskeinen tai muuten hankalan luonteen omaava nainen tai mies. Miehet saattavat kelpuuttaa monenlaisia naisia irtosuhteisiin, mutta kestävään parisuhteeseen tarvitaan paljon enemmän. Tällöin kyse voi tosiaan olla muistakin asioista kuin pelkästä ulkonäöstä.
Parisuhteen kenties tärkein elementti on seksuaalisuus. Jos pelkkä pyyteetön ei-seksuaalinen molemminpuolinen kiintymys riittää, niin koira ja kaverit ovat riittävä vaihtoehto. Koira on aina iloinen nähdessään omistajansa ja osaa arvostaa kaikkea huomiota, jota sille annetaan.
Seksuaaliset halut muodostuvat pinnallisten asioiden perusteella. Molemmilla sukupuolilla. Pelkkää biologiaa.
Ihme inttämistä. Ei sinun tarvitse "huolia" ketään miestä. Kirjoituksistasi päätellen, sinuakaan ei kovin moni mies taida huolia, joten pähkäilet nyt ihan turhia. Tuo koko kysymyksesi on typerä, koska esität sen niin kuin sinulta olisi vaadittu pinnalliseen miehiin ihastumista.
Ja tuohon edelliseen kysymykseen, niin tarvitko oikeasti vastausta? Kyse kun ei ole pelkästä viisarin värähtämisestä. Niin eläimellisen raadollista kuin se onkin, niin miehillä on taipumusta ihastua ja jopa rakastua kauniisiin naisiin, joku rumempi saattaa mennä panona, mutta se tuskin on runkkausta kummempaa.
Ja ihan yhtä pinnallisia ne naisetkin on. Naiset kun vastaavasti ihastuvat miehiin joilla statusta.
Tällä palstalla on paljon esitetty erinäisissä ketjuissa aloituksessa kertomiani väittämiä naisista nimenomaan miesten suusta ja olen kiinnostunut siksi asiasta. Anteeksi nyt hirveästi, että kysyin ja olisin ollut kiinnostunut avaamaan sitä ajattelumallia enemmänkin. Huomaan nyt et teiltä on aivan turha kysyä mitään tai yrittää keskustella asiasta. Häivyn tältä palstalta inttämästä ja kyselemästä minua kiinnostavia vastauksia, koska se näemmä herättää muissa vain halun leimata minua typeräksi tai rumaksi tai sitten keskitytään aiheen sijaan vain nostattamaan loputonta ja turhaa sotaa siitä kumpi sukupuoli on enemmän pinnallinen. En ole väittänyt naisten yleisesti olevan sen parempia, mutta minua nyt kiinnosti enemmän ja erityisesti juuri kyseisellä tavalla ajatelevien miesten ajatusmaailma, koska niihin kirjoituksiin miehiltä olen täällä törmännyt ja se pisti asiaa pohtimaan.
Mutta olkoon, pitäkää pelkkä haukkumisiin perustuva palstanne.
Eli yrität pähkäillä millainen maailma olisi, jos tämän palstan provoilut olisivat totta? Kuulostaa aika mielettömältä hankkeelta.
Kyllä sillä naisen ulkonäöllä on paljon merkitystä miehille, mutta onko siinä joku ongelma? Tuntuupa että useimmille naisille se sopii vallan hyvin. Paitsi jos sattuvat olemaan rumia, tietenkin.
Asia erikseen on nämä jotkut mielisairaat trollailijat, joiden ihannenainen on pumpattava barbara, joka otetaan kaapista "käytettäväksi" aina kun panettaa ja muina aikoina sillä ei tee mitään. Mutta heillä tuskin tulee edes olemaan elämässään sellaista vaihetta, jossa tyttöystävän tai vaimon rupsahtaminen olisi ajankohtainen ongelma.
ei selvinpäin
En millään usko, että panoiksi keskimäärin rumemmat kelpaisivat. Tosin on siinä sekin, että kaunista naista katsoessa mieleen tulee kauniita, helliä ja romanttisia ajatuksia, joita pohtien mielelläni vietän loppuelämäni.
ja naisetko ei muka valitse edes sitä henkilöä jolle voivat jutella ulkonäön perusteella?! salli mun nauraa!
Enpä taida tuntea ketään, joka olisi valinnut elämänkumppaninsa vain ja ainoastaan ulkoisin perustein. Ulkokultaus ei tietenkään riitä ylläpitämään kestävää tunnesidettä.
Kahden ihmisen kohtaamisessa parinmuodostusmielessä täytyy vastapuolesta totta kai löytyä jotain mikä erottaa hänet muista eli viehättää. Riippuu sitten katsojan tarpeista ja mielihaluista, millaiset signaalit häntä kulloisessakin elämäntilanteessa viehättävät ja millaiset eivät.
Ja koska ne kohtaamiset tapahtuvat hyvin usein esim. baareissa, yökerhoissa tai bileilloissa yms., ovat ihmiset laittautuneet nimenomaan niitä tiettyjä signaaleja varten. Siksi ns. harmaa hiirulainenkin näyttää komealta eli yrittää parhaansa jotta saisi vastakaikua ja positiivista huomiota osakseen.
Käsi pystyssä, olen itsekin ihastunut ulkoisesti nykykauneusihanteen mukaisiin ihmisiin ja seurustellutkin heidän kanssan, mutta jos ajatusmaailma ja asenteet sun muut pintaa syvemmältä vaikuttavat asiat eivät millään kohtaa, on aika mahdotonta jatkaa rakkaussuhdetta ilman, että valehtelee itselleen.
Muutaman kerran olen suoraan sanottuna yllättynyt siitä, miten vastenmieliseksi joku ulkoisesti viehättävä voikaan muuttua kun hän avaa suunsa ja alkaa kertoilla ajatuksistaan ääneen. Ulkoinen habitus, olkoon miten upea tahansa, menettää silloin viehätysvoimansa hyvinkin nopeasti.
Kertokaapa te sisäisen kauneuden kannattajat nyt että mihin siinä tuntemattomassa naisessa pitäisi kiinnittää huomiota, jos ulkonäköä ei saa noteerata? Te naiset kun olette aina niin aktiivisesti niitä aloitteita tekemässä ja tulemassa tutustumaan, eiku, siis ette ole... niin millä perusteella odotat miehen sinuakin lähestyvän, jos ulkonäöstä ei saa kiinnostua? Kerropa niitä tuntomerkkejä, joiden perusteella tätä sisäistä kauneutta voi yrittää etsiä.
Jos nainen nauraa miellyttävänkuuloisesti, niin se ei ole ainakaan täysin vakava eikä täysin feikki. (Vaikka en nainen olekaan)
On eri asia, että ensimmäiseksi huomaa ja kiinnostuu ehkä ulkonäön perusteella kuin, että rakentaa koko suhteen pelkästään sen varaan ja että se on se tärkein seikka sille voiko toista rakastaa. Vastaa sinä aloituksessa olleeseen kysymykseen että mikä pinnallisessa miehessä on naisia houkuttavaa ja miksi sellainen kannattaisi ottaa? Perusta omalle kysymyksellesi vaikka oma ketju, jos sinulla ei kerran aloituksen kysymyksiin ole mitään vastattavaa.
Turhauttavaa, kun yhteenkään esittämääni kysymykseen minkä takia avasin tämän ketjun ei kukaan vastaa mitään, vaan höpötetään vain asian vierestä jotain.
Aiemmalle kirjoittajalle sanoisin myös, että en ole väittänyt etteivätkö naisetkin syyllistyisi pinnallisuuteen tavalla tai toisella. Kysyin myös vastaavien naistenkin perusteluja kysymyksiini.
Sinulla tuntuu olevan ymmärrysvaikeuksia. Miksi edes haluat perusteluita sille miksi pitäisi ottaa pinnallinen mies, kuka sellaista on sinulle edes tarjonnut?
On tullut montakin hyvää vastausta tässä, mutta kukaan vastanneista ei ole tainnut ymmärtää sitä, että aloituksesti pointti onkin noin yksinkertainen ja mustavalkoinen. Noin pinnalliset miehet, joista sinä puhut ovat muutenkin melko harvinaisia. Laitapa nyt vaikka esimerkkiä omista kokemuksistasi tällaisista miehistä.
Ei minulla ole ymmärrysvaikeuksia. En vain saanut vastausta minua kiinnostaviin asioihin ja kysymyksiin. Se miksi minua olisi vastaus kysymykseeni kiinnostanut on sivuseikka, mutta olen kertonut senkin jo aloituksessa mikä kysymyksen herätti. Taitaa se ymmärrysvaikeus olevan sinulla ja muilla jotka vastaavat kaikkeen muuhun paitsi mihinkään kysyttyyn. Hyviä vastauksia ehkä, jos olisin kysynyt aivan muuta, nyt vastaukset ovat täysin kysytyn vierestä. Niitä esimerkkejä on nämä sinkkupalstat pullollaan, mainitsin joitain esimerkkejä aloituksessakin, mutta luetun ymmärrys näyttää olevan niin tiukassa, että sitäkään et ymmärtänyt. Kiitos hyödyttömästä "keskustelusta". En häiristse palstan haukkumarauhaa enempää kysymyksilläni.
Kysymyksesi ovat jo lähtökohtaisesti pielessä, koska ne perustuvat väärille oletuksille. Parhaan vastauksen oikeastaan sait jo ihan ensimmäisessä
vastauksessa.
Esittäisit edes todellisuuteen perustuvia esimerkkejä tällaisista pinnallisista miehistä. Mitkään nettitrollailut ("rumalla naisella ei tee mitään") eivät riitä. Tai anna esimerkkejä edes niistä nettiteksteistä joihin viittaan, silla aloituksessa puhut vain epämääräisesti että täällä on muka sellaista kirjoiteltu.
Kyllä se naisen ulkonäkö on tärkeää, mutta mikä ongelma siinä on? Ihmiseen ihastutaan ulkonäön vuoksi ja luonteet vaikuttaa suhteen syvenemiseen. Koska parisuhteiden pohjalla on seksuaalinen halu, niin ulkonäkö säilyttää merkityksensä loppuun asti. Mies ei kuitenkaan vaihda vaimoaan nuorempaan ja seksikkäämpään mikäli suhde on aito. Useimmilla ei ole edes varaa vaihtaa nuorempaan ja kauniimpaan. Eipä se epätavallista ole että jollain filmitähdillä on usein nuori ja seksikäs tyttöystävä joka vaihtuu tasaisin väliajoin. Heillä on valinnanvaraa. Niin ikävältä kuin se kuulostaakin, niin parisuhteessa on paljon myös kompromisseja ja "tyytymistä".
Jäikö vielä jotain epäselväksi? Jos jäi, niin esitä asiasi ymmärrettävämmin, todellisiin esimerkkeihin, eikä omiin ennakkoluuloihisi perustuen, sen sijaan vain että mollaat täällä ihmisiä.
eikös se keskustelu säästä ole suosittua? :D
Jos käyty keskustelu on mielestäsi hyödytön, niin se johtunee siitä, että sinä et osaa käydä keskustelua. Täällä on vastattu sinulle jo moneen otteeseen aiheeseen liittyen, mutta sinua ei miellytä yksikään vastaus ja jatkat vain inttämistä ja vastaajien mollaamista.
Missä täällä on ensimmäistäkään vastausta aloittajan kysymään asiaan? Minä en ainakaan löytänyt vaikka hyviä kommentteja löytyi asian vierestä.
Sitä mollaamista näyttää esiintyvän puolin jos toisinkin. Ap:n puolustukseksi sanoisin, että minusta hän näyttää vain puolustautuvan, kun häntä mollattiin, mutta inttämiseen hän sortui. Myönsikin turhautumisensa siihen, että vastaukset eivät koskeneet hänen kysymystään ja sortui palstan hard core inttäjien kelkkaan mukaan. Keskustelutaidoista en osaa sanoa mitään, sillä eipä aiheeseen liittynyttä keskustelua ilman mollaamista syntynyt kenenkään taholta. Minäkään en osaa ap:n kysymykseen vastata mitään, joten aiheen ulkopuolella omakin kommenttini ja sorruin itse sitten vain arvostelemaan muita keskustelijoita tai heidän tyyliään.
No heti ensimmäinen vastaus tähän ketjuun vastaa minusta aika tyhjentävästi.
Aloittajan kysymyksenasetteluhan on siitä ongelmallinen, että se sisältää sellaisia virheellisiä oletuksia, että vastaaminen kysymykseen olisi niiden oletusten myöntämistä. Siitäpä syystä harva täällä on kyennyt suoraan vastaamaan tällaiseen kysymykseen, joka on samaa luokkaa kuin "joko olet lakannut pahoinpitelemästä vaimoasi".
Ap:lle vastattiin kyllä, mutta vastaukset sisältivät ap:n kysymykseen sisältyvien oletusten kyseenalaistamista, ja tästä hän hermostui ja päätti lähteä lätkimään, koska hänen ennakkoluulonsa ja oletuksena eivät saaneet täältä vahvistusta. Ei ainakaan minusta mikään hyvä esimerkki keskustelutaidoista, sikäli kun vielä kehtaa valittaa että täällä ei muut osaa keskustella hänen mielestään.
Sinä et selvästi ainakaan osaa, sillä teet omia oletuksiasi ap:n syistä hermostumiselle ja poistumiselle oman agendasi tueksi. Oletko narsisti, kun syytät muita ennakkoluuloisuudesta ja oletuksista joita teet itse?
Jos haluaa keskustella, niin silloin pitää osata keskustella myös sellaisten kanssa jotka ovat eri mieltä kanssasi. Aloittaja ei sellaiseen kyennyt, vaan hermostui kun hänen ennakkoluulonsa eivät saanut vahvistusta.
Nuo typerät narsisti jutut voit jättää sinne naistenlehtien sivuille.
Sillitroolille kolehti hoitoon pääsemiseksi. Nimimerkit sen kuin vaihtuu, mutta sisältö pysyy samana narsistisena potaskana.
Juu kyllä vain. Olen sillitrooli. Minulla oli tuossa suhde venäläisen naisen kanssa, mutta petin häntä vasemman käteni kanssa ja kävin kolehtihoidossa jne.
Jos siis haluat jatkaa ap:n kyselyitä ja puolustaa häntä, niin pysy asiassa.
En kaipaa ap:n kysymiin asioihin vastausta, kun se asia kei iinnosta minua. Tunnistin vain narsistisen vänkäämisesi ja viimeisen sanan tyylisi ja halusin tuoda asian esille muillekin varoituksena.
No siinä tapauksessa on ikävä tuottaa sinulle pettymys, sillä en ole sillitrooli. Vaikka ei kai sillä mitään merkitystä ole vaikka olisinkin. Seuraavaksi kai epäilet minua Teemu Miltoksi.
Ihan samalla tavalla naisillakin tunteet perustuu pinnallisiin asioihin kuten, miehen koulutukseen, statukseen, rahaan jne.
Siis näinhän se usein menee: http://irc-galleria.net/community/697481-ulkonakoon-ihastutaan-sisimpaan-rakastutaan
Huomatkaa tyttöjen prosentuaalinen määrä, mikä johtuu tietysti myös suurelta osin tyttöjen ihmissuhdeihkuilukiinnostuksesta. Onhan tyttöjen keski-ikäkin tuossa yhteisössä kuitenkin lähes 22, joten ei nyt ihan täysin teinisettiä kuitenkaan.
Mulla on ex-mies, joka on ulkomaalainen, tumma, komea, ulospäin suuntautunut, hurmaa kaikki naiset mennen tullen ( jonka sitten tulin tietämään avioliiton loppuaikana konkreettisesti). Aviomiehenä aivan kelvoton, epäluotettava, vastuuton, kohteli minua huonosti. Mikään ulkonäköasia ei painanut, kun hain, eroa. Nyt olen tapaillut suomalaista miestä, joka on ihan "tavallisen näköinen suomalainen mies", mutta joka on vienyt jalat altani. Olemme lapsuuden tuttuja, ja olimme aikoinaan ihastuttu toisiimme. Samanlaiset elämänkohtalot, petetytksi tuleminen kummallakin. Mutta se sielujen sympatia...
...Ja nyt kun olet jo parhaan nuoruuden kauneutes menettänyt, kelpaa sinulle suomalainen aisuri mies nuolemaan jännittävän eksoottisen etnopanijasi mällejä huorapillustasi.
No se nainen nauttii saamastaan rakkaudesta ja huomiosta.
Yleensä ulkonäkökeskeisetkin muuttavat kriteerejään vanhentuessaan. Eikä juuri kukaan ole niin ulkonäkökeskeinen, että ulkonäkö olisi kaikki kaikessa. Yleensä se on vain ensimmäinen vaadittu askel, jonka jälkeenkin vaaditaan monenlaista, kuten luonnetta ja älyä. Pidemmän päälle kiintymys korvaa ulkonäön. Ulkonäkö on myös suhteellista, yleensä riittää jos nainen on ikäisekseen hyvän näköinen.
"mitä kukaan nainen (edes ne kaikkein kauneimmat) tekevät sellaisella miehellä, jonka rakkauden saa vain tietyn painoinen tai näköinen nainen"
Yksinkertainen vastaus on: Ei mitään.
Naisten tekopyhyys on aivan ihmeellistä. Varmasti sinullakin on joku tietty miestyyppi johon ihastut, mutta sen myöntäminen olisi epäsopivaa hienon kasvatuksen saanelle isin tytölle, joten pitää muodon vuoksi selitellä näitä "vain sielujen sympatialla on merkitystä" juttuja.
Sillitroolihan se siellä. Mitäs narsku?
On olemassa tietty tyyppi joo, mutta ulkonäkö on vain pieni osa sitä. Jos ajatellaan pelkästään ulkonäköä, niin totta kai minulla on senkin suhteen tietynlainen maku, mutta ei se suhdetta ajatellen riitä mihinkään. Eikä se myöskään ole edellytys suhteelle.
No on se varmaan edellytys suhteelle siinä mielessä, että jos ihastut tiettyyn tyyppiin ulkonäön perusteella, niin sellaiset tyypit helpommin valikoituu sinne seurusteluasteelle. Minusta tämä koko keskustelu on sikäli tekopyhää lässytystä, että ihmistä on lähes mahdotonta erottaa ulkonäöstään. Ei kukaan tutustuessaan ja ihastuessaan edes tunne toista kovin hyvin. Väittäisin että suurin osa toiseen ihmiseen ihastumisesta liittyy ulkonäköön. En tarkoita että kaikki liittyy ulkonäköön, vaan suurin osa, oli se toisille sitten 99% ja toisille vain 51% mutta suurin osa siitä huolimatta.
Minusta näyttää että tämä ketju on vähän samanlainen kuin se kun vaimo kysyy mieheltään, että rakastaisitko minua jos kasvoni tuhoutuisivat tulipalossa, tai näytänkö lihavalta tässä mekossa, tai oletko koskaan haaveillut seksistä kenenkään muun kuin minun kanssani. Jokainen vastaus on naisten mielestä väärä vastaus.
Jos aloittaja haluaa "avata tätä itselleen täysin vierasta ajattelua", niin silloin olisi ehkä syytä olla avoimempi sille mitä ihmiset täällä kirjoittaa sen sijaan että hermostuu kun vastaukset eivät olekaan mieluisia. Minusta tuo tekoloukkaantunut "lähden tältä paskapalstalta ja jätän teidän surkimukset tänne keskenänne haisemaan" reaktio ei ainakaan tue sitä, että ap olisi minkäänlaista aitoa ymmärrystä hakemassa.
Voi olla noinkin. Tosin kuka tahansa tuskastuu keskusteluun jossa ei saa kysymiinsä asioihin vastausta. Ei tuossa minusta suututtu siihen, että annetut vastaukset eivät vain kelpaisi koska ovat eri mieltä, vaan siitä että ne olivat aiheen vierestä. Sama kuin joku kysyisi kellonaikaa ja muut alkaisivat pitämään luentoa millaisia osia kellon koneistossa on. Ei minuakaan kiinnostaisi kuulla kellon koneiston osista jos tahtoisin tietää kellon ajan eikä luento kellon toiminnasta avaisi lainkaan alkuperäistä kysymystä ajasta. En tiedä oliko hän hakemassa aitoa ymmärrytä, utelias asiasta vai pelkkä provo, mutta avoimuus ei auta jos itse puhuu lehmästä ja muut puhuvat navettarakennuksesta. Viisas päätös se on silloin lähteä, kun huomaa ettei keskustelu etene ja aihe menee vain inttämiseksi.
Minusta ne ei ole niinkään aiheen vierestä, vaan ne on vastauksia jotka kyseenalaistaa aloittajan oletukset. Tuskin on sattumaa, että tuntuu ettei kukaan edes osaa tai pysty vastaamaan aloittajan kysymyksiin. Mihin kysymyksiin? Pinnallinen mies, joka haluaa vain ulkonäön perusteella sitä ja tätä. Blaa blaa blaa. Onko sellaisia miehiä? Missä? Mihin aloittaja perustaa nämä oletukset? Tämän palstan kirjoituksiin vai? Heti ensimmäisessä vastauksessa tulee minusta ihan riittävä vastaus tähän, ellei jostain nurkan takaa yhtäkkiä ilmesty näitä pinnallisia hirviömiehiä, jotka vaihtaa naisen nuorempaan heti kun nainen rupsahtaa. Lainaan sen tähän:
"En taida kuulua tämän ketjun ydinkohderyhmään, mutta eiköhän suurimmalla osalla miehistä ja naisista ulkonäkö ja muut suht pinnalliset seikat ole vähintään jossain (merkittävässä?) roolissa kiinnostumisessa.
Nuo "vain kauneudella ja hoikkuudella on väliä" -tyypit eivät varmasti tosissaan tarkoita 100 % sitä. Silloinhan olisi sama hankkia joku nukke."
Ei ole minun kirjoittama tuo, mutta siinä on jo lyhykäisyydessään riittävästi vastausta minun mielestäni. Ulkonäöllä on merkitystä jne. Ei tuollaisia ihmisiä ole edes olemassa, joita ei kiinnosta muu kuin ulkonäkö. No, ehkä niitä on, mutta ne on joko teinipoikia, palstatrolleja tai jotain muita narsistisia psykopaatteja tms.
Ap:n oletukset on sitä luokkaa, että ei niihin pysty edes vastaamaan ilman, että tunnustautuu tuollaiseksi. Se sama kuin kysyisin sinulta, että oletko jo lakannut pahoinpitelemästä vaimoasi? No mitä vastaat?
Vastaisin että en ole koskaan pahoinpidellytkään vaimoani jos se olisi minulle kohdistettu kysymys. Eli en voisi lopettaa jotain sellaista mitä en olisi koskaan aloittanutkaan. Mikäli joku kysyisi sitä täällä aloituksessaan yleisesti kaikilta vaimoaan hakkaavilta, niin en osallistuisi todennäköisesti koko kyselyyn, koska se ei koskisi minua. Aloituksessa mainittiin ainakin joku ex-läski ketju jossa on esimerkkejä. Hänhän selvästi kysyikin juuri niiltä jotka tunnustautuvat aloituksen oletuksien mukaisiksi. Siksi minäkään en ole hänelle osannut mitään vastata ja jumituin itse keskustelusta ja vaikutelmista käytävään mielipiteiden vaihtoon. Olen samaa mieltä, että ulkonäöllä on merkitystä, mutta eihän aloittaja sitä kysynyt, sehän oli jo lähtö oletuksena mikäli oikein aloituksen tulkitsin.
"Toivoisinkin tähän ketjuun nyt perusteluja kaikilta niiltä miehiltä ja naisiltakin, joilla ulkonäkö ratkaisee parinvalinnan"
Kuten tuolla on jo sanottukin moneen kertaan. Ulkonäköön ihastutaan, mutta jatkon kannalta luonteella on yhä enemmän merkitystä. Tännehän on siis vastannut jo moni, joiden mielestä ulkonäöllä on suuri merkitys nimenomaan parinvalinnassa. Hieman yksioikoista olettaa, että parinvalinta, ihastuminen jne. on kaikki mitä ihmissuhteeseen kuuluu.
"Pinnallisena" naisena vastaan. Mieheni täytyy viehättää mua seksuaalisesti, hänen pitää olla mun makuni mukaisesti hyvänäköinen jotta ihastuisin häneen. Jos mies lihoo paljon tai jostain muusta syystä rumistuu, hän ei enää viehätä mua yhtä paljon eli en himoitse häntä, jolloin en myöskään tunne enää yhtä vahvaa ihastusta häneen.
Tää on tietysti useimpien mielestä täysin sopimatonta kun sitä kumppaniaan muka kuuluis rakastaa vaikka ulkonäkö miten muuttuisi. Ei se vaan kaikilla toimi niin. Jos rakastun tietyn näköiseen ihmiseen ja hänen ulkonäkö muuttuu kovasti, on musta ihan ymmärrettävää että rakkauskin hiipuu
En tiedä mitä mies tekee munlaisella ihmisellä jonka tunteet perustuu ulkonäölle, mut mä nautin seksikkään miehen seurasta täysin rinnoin siihen asti kunnes joko A) mies tajuaa mun esineellistävän häntä ja tästä loukkaantuu ;), tai B) siihen asti kunnes joko mies rumistuu tai C) itse rumistun niin ettei komea mies enää halua seuraani.
Rakastut siis miesten ulkonäköön, etkä miehiin itseensä. Joku voisi sanoa, että sellainen ei rakkautta edes ole.
Mutta ehkä kaikilla ihmisillä ei ole edes kykyä rakastaa?
No onhan se ulkonäkökin sitä miestä itseään. Minusta koko tämä keskustelu on ihan mieletön, kun tässä yritetään erottaa ihminen ulkonäöstään. Mitä ihmeen aineettomia kummituksia tässä pitäisi muka alkaa rakastamaan, jos ei ihmisen ulkonäöstä saa kiinnostua? Tekopyhää, sanoisin.
Palstatrollit nyt voi jättää ihan omaan arvoonsa.
Se, mikä kai nykyään haittaa paljon ihmisten parinmuodostusta on, että ihmiset ottavat yhteiskunnan ideaalit liian tosissaan, sivuuttaen samalla sukupuolten lajityypilliset taipumukset parinmuodostuksessa.
Miehillä lienee naista suurempi ulkonäkökeskeisyys, naisella taas miestä suurempi turvallisuushakuisuus (toimeentulo, nämä ns. statusasiat yms).
Mitään ongelmaahan näissä preferensseissä ei olisi, ellei miehen ja naisen välissä olisi yhteiskunnan ideaalit jotka sotkeutuvat asiaan. Yhteiskunnan kulttuurisen ideaalin mukaan suhteen pitäisi perustua luonteiden yhteensopivuudelle. Tuo oletus tuo mukanaan ongelmia silloin, kun sen ottaa liian tosissaan.
Se ideaali on nimittäin myös virheellinen lupaus, ja siksi haitallinen. Ei ihminen suutu tai pety niihin asioihin, joiden hän tietää olevan jollain tavalla. Helpommin pettyy ja suuttuu siihen, että on luvattu jotain, mikä ei sitten pidäkään paikkaansa.
Ideaali tuntuu väittävän monenlaista parinmuodostuksesta. Ideaali laittaa myös luonteen parinmuodostuksen keskiöön. Ja sitten kun se ei tunnu millään olevan se pääasia ns. todellisessa maailmassa, niin ne, jotka ovat tähän kulttuurin ideaaliin uskoneet, pettyvät ja suuttuvat. Tämä koskee niin palstan meuhkaavia miehiä, kuin mahdollisesti aloituksen tehnyttä naistakin.
Paras olisi kun me emme ottaisi tätä elämää niin perkeleen vakavasti koko ajan. Miehillä ja naisilla on omat typerältä vaikuttavat erilaisuutensa, myös parinvalinnassa, ja sen sijaan että suutumme niistä, niin voisimme vain hyväksyä ne ja jos tarvetta sille ilmenee, niin hissukseen huvittua ja naureskella asialle.
Mutta ei miehen tunteet voi perustua mihinkään muuhun. Rumaa naista ei pysty nussimaan luonnonmenetelmällä, kyrpä ei seiso paitsi Viagraa napsimalla. Mitä järkeä miehen on pistää silmät kiinni ja ajatella isänmaata ja vedellä hampaat irvessä.
Biologia vs. yhteiskunnassa elävät kliseiset fraasit "suuresta rakkaudesta" ja "sielujen sympatiasta". Se tulikin hyvin esille tuossa aiemmassa viestissä.
Nainen hakee miestä, joka pystyy lähtökodistaan luomaan naiselle pysyvyyden ja turvallisuuden tunteen.
Mies taas hakee naista, joka on kaunis ja haluttava.
Eihän se aina näin mene, mutta suurimmaksi osaksi näin.
Tämän takia miehet rakastuvat seksipommeihin:
http://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/2012110116278369_se.shtml
Eli naisen kurvit lievittävät miehen stressiä.
Lisäksi:
"(kurvikkaiden naisten alaston-) kuvien katselun huomattiin aktivoivan aivojen niin sanottua palkitsemiskeskusta. Samoja osia aivoista aktivoivat esimerkiksi alkoholi ja huumeet.
Erityisesti perinteisen tiimalasimallin huomattiin stimuloivan miesten aivoja. Tämä voi johtua siitä, että leveää lantiota pidetään yleisesti hyvän terveyden ja hedelmällisyyden mittarina, ainakin alitajuisesti.
Viime vuosina on päästy myös sellaisiin tutkimustuloksiin, että iso peppu on hyväksi terveydelle ja että miehet uskovat kurvikkaampien naisten olevan parempia sängyssä."
Eli ei ole ollenkaan kyse "vain" ulkonäöstä. Lisäksihän on todettu, että kurvikkaammat naiset ovat älykkäämpiä.
Mikä sitten määritellään pinnallisuudeksi... Kyllä naisetkin ovat pinnallisia, jos valitsevat miehen hänen menestyksensä/varallisuutensa perusteella tai sen perusteella, millaisen kuvan mies antaa itsestään ulos päin. Ei pinnallisuutta ole vain ulkonäkö vaan myös tietyt ominaisuudet ihmisessä voivat olla hyvin pinnallisia, jos ihmisen arvo lasketaan niille.
Ihmiset eivät pysty erottamaan tekoja ja sisintä, koska he ovat ihmisiä. Samalla tavalla ulkonäköä ei voi suoraan erottaa sisimmästä.
Jos nainen vaatii, että mies on menestynyt, varakas, hyvin sosiaalinen, tyylitajuinen jne. niin mielestäni nämä asiat eivät ole yhtään sen syvällisempiä kuin naisen kauneus.
Harvalle naiselle oikeasti kelpaa mies, joka on vain kiva vaan miehessä pitää olla "sitä jotain", josta nainen voi tuntea itsensä ylpeäksi omistaessaan sellaisen miehen.