Avaruuden tutkiminen on tärkeintä!

RONTTOSAURUSrex

Tietysti ihmiskunnan on säilyttävä, siksi on tärkeää tutkia avaruutta ja kehittää välineitä, joilla siellä liikutaan. Jos ihminen säilyy lajina, on ainoa laajentumispaikka, asuttaa avaruutta. Tämä pallo (Maa) tulee kuitenkin tuhoutumaan, kun tähti (Aurinko) alkaa laajentua. Ihmiskunnan pitäisi järkiintyä; Kaikki, armeijoihin ja aseisiin satsatut rahat olisi laitettava avaruustekniikkaan. Tällä menolla on todennäköistä, että ihmiskuntaa ei ole enää 500 vuoden kuluttua täällä Maapallolla. Siirtokunta jossain lähitähden planeetalla, voisi kuitenkin jatkaa; Me olemme kuitenkin nyt ainoa älyllinen laji, olisi kurjaa, jos sellainen tietoisuus häviäisi Universumista!

309

5689

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sohvaperunoita

      Voiko sanontaa hätä ei lue lakia käyttää asiassasi. Jos useampi kokee ja ajattelee noin, ehkä heidän pitää yhdessä ilman titteleitä ja työkokemusta aktivoitua ja suunnitella ja rakentaa keinot tähtien väliseen avaruusmatkaustukseen. Ei kannata odottaa, että jotkut muut sen tekevevät.

      Ei muuta kuin keksimään ja rakentamaan zero-point -moduleita, poimuajoa, omia raketteja pihamaalle... Ai niin, varmasti pollarit tulis ovelle, jos alkaisi itse ampua muutakin kuin ilotulitusraketteja. Mut hei - hätä ei lue lakia!

      Ehkäpä voisi itse kukin rakennella kotona omassa pimeässä huoneessa kaikkea kivaa sähkövempaimista. Tiedä vaikka keksisi jotain nastaa.

      Toinen juttu on se, kuinka neuvoa poliitikoita ja päättäjiä tai perustaa oma puolue esittämälläsi asialle. Pitäisikö odottaa että joku muu tekee kaiken?

      • surunveri

        Vieläkun kertoo tuon 500 vuotta 10.000.000:lla niin ollaan jo vähän lähempänä sitä aikaa, jona tuo meidän aurinkomme alkaa laajentua.

      • jööran
        surunveri kirjoitti:

        Vieläkun kertoo tuon 500 vuotta 10.000.000:lla niin ollaan jo vähän lähempänä sitä aikaa, jona tuo meidän aurinkomme alkaa laajentua.

        Hei haloo,mistä näitä tuulihattuja löytyy,aurinko ei suinkaan laajene vaan pienenee koko ajan.

      • että semmosta
        jööran kirjoitti:

        Hei haloo,mistä näitä tuulihattuja löytyy,aurinko ei suinkaan laajene vaan pienenee koko ajan.

        Sinä et näköjään tiedä tähtien elinkaaresta mitään. Ennen kuolemaansa aurinkomme käy läpi vaiheen, joissa siitä tulee nk. punainen jättiläinen.
        Nielaisee sisäänsä aurinkokuntamme neljä sisintä planeettaa.

      • mies lahti
        että semmosta kirjoitti:

        eiköhän se auringon laajeneminen ole vielä miljaardien vuosien asia.samoin punainen jättiläinen,sitä ennen ihminen on monta keraa muun tavoin kerinnyt tuhota itsensä.

      • jööran kirjoitti:

        Hei haloo,mistä näitä tuulihattuja löytyy,aurinko ei suinkaan laajene vaan pienenee koko ajan.

        Ei nykyään varsinaisesti pienene eikä suurene vaan sykkii, en nyt muista millä taajuudella mutta muistaakseni liittyy auringon aktiivisuuden vaihteluun.

      • kekek-kekek kirjoitti:

        Ei nykyään varsinaisesti pienene eikä suurene vaan sykkii, en nyt muista millä taajuudella mutta muistaakseni liittyy auringon aktiivisuuden vaihteluun.

        en.wikipedia.org/wiki/Sun

        No pitkällä tähtäimellä laajenee mutta hitaaaaaasti.

      • iem

        Mullakin tulee yhtä ihmeellisiä ajatuksia yöllä. kun en saa unenpäästä kiinni.

      • deirons
        jööran kirjoitti:

        Hei haloo,mistä näitä tuulihattuja löytyy,aurinko ei suinkaan laajene vaan pienenee koko ajan.

        Kylläpäs vaan laajenee ,ennen romahdustaan. Tulee punainen jätti ennen kollapsia

      • tottaa
        surunveri kirjoitti:

        Vieläkun kertoo tuon 500 vuotta 10.000.000:lla niin ollaan jo vähän lähempänä sitä aikaa, jona tuo meidän aurinkomme alkaa laajentua.

        aurinko on elämänsä puolivälissä, joten se pyörii ainakin 5 miljardia vuotta vielä, kunnes se kuluttaa vetynsä loppuun jolloin se laajenee 10-kertaiseksi ja sit sammuu ::(

      • massivesun
        jööran kirjoitti:

        Hei haloo,mistä näitä tuulihattuja löytyy,aurinko ei suinkaan laajene vaan pienenee koko ajan.

        Kyllä aurinko laajenee, ja sitten vasta pienenee. Kun se on jättimäisillään, se ihaisee lähimmät planeetat sisäänsä. Ei maata. Mutta kaikki meret varmaan kuivuvat..

      • pantalone
        jööran kirjoitti:

        Hei haloo,mistä näitä tuulihattuja löytyy,aurinko ei suinkaan laajene vaan pienenee koko ajan.

        Laajenee ja maa jää sen sisään, samoin Mars, mutta juurikin vasta miljoonien vuosien kuluttua. Kun auringon kaasu on palanut niin paljon, ettei sen vetovoima pidä sitä enää kasassa, siitä tulee punainen jättiläinen eli höttösempi, mutta suurempi aurinko.

      • mies lahti kirjoitti:

        eiköhän se auringon laajeneminen ole vielä miljaardien vuosien asia.samoin punainen jättiläinen,sitä ennen ihminen on monta keraa muun tavoin kerinnyt tuhota itsensä.

        Kyllä, pahin uhka ihmiselämälle maan päällä on ihmiskunta itse.

      • TIEDON TIE
        christus.victor kirjoitti:

        Kyllä, pahin uhka ihmiselämälle maan päällä on ihmiskunta itse.

        sama mielta !!!
        www.illuzia.net

      • Hupsista keikkaa
        surunveri kirjoitti:

        Vieläkun kertoo tuon 500 vuotta 10.000.000:lla niin ollaan jo vähän lähempänä sitä aikaa, jona tuo meidän aurinkomme alkaa laajentua.

        Ihmisille maapallolla elo tosin käy tukalaksi jo vajaan kahden miljoonan vuoden kuluttua. Mutta tosiasiahan se on että kyllä ihmiskunta tuhoutuu ihan Auringosta riippumattomista syistä ja tuskin sinnittelee täällä enää pitkiä aikoja, ellei radikaaleja muutoksia ala tapahtumaan.

      • jööran kirjoitti:

        Hei haloo,mistä näitä tuulihattuja löytyy,aurinko ei suinkaan laajene vaan pienenee koko ajan.

        Ensinnäkin: aurinko ei pienene, se on väärä mittaustulos.
        Toiseksi: Ronttosaurusrex on oikeassa että aurinko suurenee. Mutta vasta miljardien (n.5miljardin) vuosien päästä. Ensin se paisuu valtavaksi palloksi joka korventaa kaiken elämän maapallolta. Seuraavaksi se kutistuu pikkuruiseksi "valkoiseksi kääpiöksi" jolla on valtava vetovoima.
        Touché.

      • Hupsista keikkaa kirjoitti:

        Ihmisille maapallolla elo tosin käy tukalaksi jo vajaan kahden miljoonan vuoden kuluttua. Mutta tosiasiahan se on että kyllä ihmiskunta tuhoutuu ihan Auringosta riippumattomista syistä ja tuskin sinnittelee täällä enää pitkiä aikoja, ellei radikaaleja muutoksia ala tapahtumaan.

        Milläs perusteella ihmiskunta kuolisi? Onhan se sinnitellyt jo monta kymmentä tuhatta vuotta täällä, ja läpi aikojen on ollut niitä jotka ovat ennustaneet maailmanloppua. Vaan mitään ei ole käynyt.

      • Tähtitiedeuskonto
        pantalone kirjoitti:

        Laajenee ja maa jää sen sisään, samoin Mars, mutta juurikin vasta miljoonien vuosien kuluttua. Kun auringon kaasu on palanut niin paljon, ettei sen vetovoima pidä sitä enää kasassa, siitä tulee punainen jättiläinen eli höttösempi, mutta suurempi aurinko.

        Niin noinhan meille on opetettu koulussa, että aurinko laajenee. Auringon laajeneminen on vain "tiedemiesten" teorioita, joita ei ole todistettu. Kukaan meistä tai meidän esi-isistämme ei ole ollut todistamassa tätä teoriaa todeksi.

      • KKHS
        surunveri kirjoitti:

        Vieläkun kertoo tuon 500 vuotta 10.000.000:lla niin ollaan jo vähän lähempänä sitä aikaa, jona tuo meidän aurinkomme alkaa laajentua.

        Itseasiassa se kerrotaan vain 2.000.000:lla, koska siinä ajassa Auringon säteily voimintuu niin että meret kiehuvat ja maa tuskin on ihmiselle enään kovin mukava paikka. Nyt on ihan hyvä aika jo panikoida.

        Tosin 2 mrd. vuotta sitten ei ollut monisoluisia eliöitä, joten voi olla että ihmisiä kohtaa joku äkillisempikin uhka.

      • iem

        Ön siinä jollai utipistitet ajajatukset..Meehän nukkumaan kuuhuuhuun.

      • t-miestätäpäivää
        jööran kirjoitti:

        Hei haloo,mistä näitä tuulihattuja löytyy,aurinko ei suinkaan laajene vaan pienenee koko ajan.

        Kuules hyvä jööran!

        Aurinko ei suinkaan nyt pienene vaan laajenee ennekuin luhistuu ns painavaksi kääpiöksi, tosin ennenkuin aurinko maapallon tuhoaa niin ihmiskunta sitä on tuskinpa edes näkemässä kun se tuhoaa itseään ja varmaankin onnistuu huvissa ajoin ennen aurinkoa ja tähän menee ihan hemmetin paljon enempi aikaa kuin tuo 500 vuotta mikä on ajallisesti hyttysen pieru erämaassa siihen todelliseen aikaan mitä tulee kulumaan.

      • aurinko 1
        mies lahti kirjoitti:

        eiköhän se auringon laajeneminen ole vielä miljaardien vuosien asia.samoin punainen jättiläinen,sitä ennen ihminen on monta keraa muun tavoin kerinnyt tuhota itsensä.

        ehheee,olette väärässä kaikki.Muutokset tapahtuu jo 21 -- joulukuuta.

      • maya
        aurinko 1 kirjoitti:

        ehheee,olette väärässä kaikki.Muutokset tapahtuu jo 21 -- joulukuuta.

        Seuraanpa Forecalta ennusteita..

      • Tässä kohtalosi
        tottaa kirjoitti:

        aurinko on elämänsä puolivälissä, joten se pyörii ainakin 5 miljardia vuotta vielä, kunnes se kuluttaa vetynsä loppuun jolloin se laajenee 10-kertaiseksi ja sit sammuu ::(

        Aurinkohan on tehty noin 6000 v sitten.. valaisemaan maata osoittamaan päiviä kuukausia ja vuosia.

        Auringon tekijä ja suunnittelija on ilmoittanut pistäytyvänsä maapallolla aivan lähitulevaisuudessa, ja sammuttavansa auringon, ja silloin sammuu myös teidän elämänne, jos ette ehdi hommata passia, " uuteen valtakuntaan"... paikkaan jota kutsutaan kolmanneksi taivaaksi.

        Jos on 1. taivas ja toinen..niin on kolmaskin!

        Ensimmäisessä taivaassa pilvet vaeltavat, linnut lentelevät, kotka kaartelee taivaalla, ja haikara tietää milloin tulla pesälleen.

        Toinen taivas on tähtitaivas, jossa kuu- aurinko ja tähdet loistavat.. siät kutsutaan " maan avaruudeksi!,

        Kolmas taivas on Jumalan taivas...siellä asuu auringon ja kuun tekijä... meille tuollaisen lämmönlähteen tekeminen on mahdotonta, ..mutta ei kaikille.. siellähän se vielä on.

        Jos näette majakan merellä, tiedätte heti, että se on ihmisen tekemä,...mutta kun näette auringon, niin se ei ole kenenkään tekemä, koska ihmisen mielestä suurempaa viisautta ei ole , kuin ihminen joka paskansi oman maansa, niin ettei siinä voi enää elää!

        Eläköön ihmisen viisaus, vielä jonkin vuoden, ehkä vuosikymmenen..

      • Hupsista keikkaa
        aleksanteri.vuoristo kirjoitti:

        Milläs perusteella ihmiskunta kuolisi? Onhan se sinnitellyt jo monta kymmentä tuhatta vuotta täällä, ja läpi aikojen on ollut niitä jotka ovat ennustaneet maailmanloppua. Vaan mitään ei ole käynyt.

        Monta kymmentä tuhatta vuotta. :D Laajassa skaalassa mitätön aika, jos saan sanoa. Maassa kuitenkin on ollut jonkin asteista elämää jo pari MILJARDIA vuotta, ja tällaista elämää on vielä tänäkin päivänä joten suhteutapa näiden alkueliöiden elinkaari ihmisen elinikään. Dinosauruksetkin aikanaan elivät maan päällä huisin pitkän ajan, mutta ihminen toiminnallaan näyttää vievän itsensä tuhoon ennen kuin on ehtinyt kunnolla kukoistaakaan. Luonnon "yläpuolellahan" tässä ei olla vielä montaakaan tuhatta vuotta elelty, että äärettömän mitätön aika tämä ihmisen valtakausi, eikä tulevaisuus hyvältä näytä.

        Mutta kehitys menee koko ajan eteenpäin, ja jos ehdimme levittäytyä avaruuteen ja perustaa riippumattomia kolonioita muille planeetoille, ei ihmiskuntaa uhkaa enää mikään muu kuin lajin kehityksellinen kuolema.

        Tuo jälkimmäinen ei varmaankaan ole aivan oikea termi, mutta tarkoitan sitä kun laji on pysynyt riittävän pitkään kehittymättömänä alkaa se hitaasti kuolemaan. Tämä on parhaillaan käynnissä esimerkiksi pussihukilla.

      • juakkkimas
        että semmosta kirjoitti:

        Sinä et näköjään tiedä tähtien elinkaaresta mitään. Ennen kuolemaansa aurinkomme käy läpi vaiheen, joissa siitä tulee nk. punainen jättiläinen.
        Nielaisee sisäänsä aurinkokuntamme neljä sisintä planeettaa.

        "Me olemme kuitenkin nyt ainoa älyllinen laji, olisi kurjaa, jos sellainen tietoisuus häviäisi Universumista! "

        Ai niinkö? Ja maapallo on litteä. Universumi on kuule melko laaja käsite : D Tosi fiksua luulla että näinkin idioottimainen laji on koko universumin älykkäin, juuri näin.

        Ja muutes, tulipa mieleen, että mitäs järkeä on lähteä mihinkään muulle planeetalle tässä aurinkokunnassa: "Ennen kuolemaansa aurinkomme käy läpi vaiheen, joissa siitä tulee nk. punainen jättiläinen." Niinhän siinä taitaa käydä, eli suunta olisi paremminkin kohti toista aurinkokuntaa kuin planeettaa - niinkuin tuossa mainitsi aloittaja- kun se aurinko kuolee tässä aurinkoknnassa, niin eiköhän se elämäkin lopu ihan millä tahansa muulla planeetalla samoilla nurkilla, kun ei ole enää aurinkoa. Sama lopputulos, tuhoutuuko maa, vai kuoleeko ihmiskunta vähän kauempana. Liian kaukana auringosta kun ei voi elää, varsinkaan sitten kun sitä ei enää ole.

        Tämähän oli siis vain selvennys ilmiselvään asiaan. Pitäisi siis pyrkiä ajoissa kehittelemään aluksia joilla ihmiskunta eläisi ja hilautuisi kohti toista aurinkokuntaa kuin nooan arkilla konsanaan, star trek meiningillä etiäpäin.

        Että näin.

      • Hupsista keikkaa
        aleksanteri.vuoristo kirjoitti:

        Mutta kehitys menee koko ajan eteenpäin, ja jos ehdimme levittäytyä avaruuteen ja perustaa riippumattomia kolonioita muille planeetoille, ei ihmiskuntaa uhkaa enää mikään muu kuin lajin kehityksellinen kuolema.

        Tuo jälkimmäinen ei varmaankaan ole aivan oikea termi, mutta tarkoitan sitä kun laji on pysynyt riittävän pitkään kehittymättömänä alkaa se hitaasti kuolemaan. Tämä on parhaillaan käynnissä esimerkiksi pussihukilla.

        Niin. Harmi vain että ihmislaji tuppaa olemaan yhäkin niin sotaisaa sorttia, että tuommoiseen avaruuden valloitukseen mahtaa olla vielä aikaa ja sitten pitääkin kysyä, koittaako se aika ennen kuin ihminen ehtii nitistää itsensä? Yhteistyön kaikkien kansojen kesken pitäisi toimia ennen kuin tuollaiset suuret projektit tulevat onnistumaan. Lisäksi täytyisi päästä eroon tästä älyttömästä eettisestä periaatteesta, jonka mukaan ihmishenki on niin pirun arvokas ettei suostuta edes vapaaehtoiseksi ilmoittautunutta porukkaa lähettämään Marsiin. Sotaisa ja paikoillaan junnaava, periaatteiltaan ja arvoiltaan ristiriitainen laji tämä ihminen, eli toisin sanoen vielä täysin primitiivinen laji. Riittääkö älli tarpeelliseen kehitykseen? Se jää nähtäväksi.

      • Kysy Ernolta
        maya kirjoitti:

        Seuraanpa Forecalta ennusteita..

        Parempaa ennustetta antaa Naton satelliitit, erno nimeltään.
        er.no

      • Hupsista keikkaa kirjoitti:

        Niin. Harmi vain että ihmislaji tuppaa olemaan yhäkin niin sotaisaa sorttia, että tuommoiseen avaruuden valloitukseen mahtaa olla vielä aikaa ja sitten pitääkin kysyä, koittaako se aika ennen kuin ihminen ehtii nitistää itsensä? Yhteistyön kaikkien kansojen kesken pitäisi toimia ennen kuin tuollaiset suuret projektit tulevat onnistumaan. Lisäksi täytyisi päästä eroon tästä älyttömästä eettisestä periaatteesta, jonka mukaan ihmishenki on niin pirun arvokas ettei suostuta edes vapaaehtoiseksi ilmoittautunutta porukkaa lähettämään Marsiin. Sotaisa ja paikoillaan junnaava, periaatteiltaan ja arvoiltaan ristiriitainen laji tämä ihminen, eli toisin sanoen vielä täysin primitiivinen laji. Riittääkö älli tarpeelliseen kehitykseen? Se jää nähtäväksi.

        Tuosta kaikkien kansojen yhteistyöstä:
        Vaikka sodat ovat jättäneet arvet kansakuntien välille, pyritään niitä jatkuvasti kurimaan umpeen. Erilaiset kansainväliset järjestöt pyrkivät kansojen kanssakäymiseen ja koko ajan ne lähenevät toisiaan. Maailmassa on jo kieli, jota puhutaan lähes kaikkialla: englanti.
        Sitten tuosta marsista: Oletkos kuullut tuosta Mars One-projektista? Täältä lisää tietoa: http://mars-one.com/en/

        Ja sitten vielä sodista: aina valitettavasti on niitä mielipuolisia ihmisiä jotka janoavat sotaa. Onneksi heidän sodanjanonsa on onnistuttu siirtämään pois sivistyneistä maista. Jos sodat siirtyisivät Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan, otettaisiin käyttöön todelliset joukkotuhoaseet ja kaiken muun tieteen, paitsi aseiden, kehittely lakkaisi siihen.
        Kun katsoo historiaa, huomaa, että vähintäänkin koko 1900-luvun ajan ovat sodat vähentyneet. Aluksi suuret sodat 1. ja 2. maailmansodat, sitten kylmä sota, Vietnam, Pohjois-Korea ja nyt Irak ja Afganistan. Maailma alkaa lopultakin rauhoittumaan, sillä olemme viimeinkin oppineet sodistamme.

      • stabiili?

      • stabiili?
        stabiili? kirjoitti:

        kovin yllättävää, kuinka epästabiililta toi aurinko vaikuttaa

        http://sohowww.nascom.nasa.gov/gallery/Movies/recon/reconsm.mpg

        tarttis löytää joku kohtuukokonen rautanen asteroidi, että olis kohtuullinen kilpi aurinkotuulta vastaan ja rakentaa siirtokunta sellasen ympärille

      • demonice
        deirons kirjoitti:

        Kylläpäs vaan laajenee ,ennen romahdustaan. Tulee punainen jätti ennen kollapsia

        Ei laajene eikä tule punaista jättiä.

      • urijhqrgjh
        Tässä kohtalosi kirjoitti:

        Aurinkohan on tehty noin 6000 v sitten.. valaisemaan maata osoittamaan päiviä kuukausia ja vuosia.

        Auringon tekijä ja suunnittelija on ilmoittanut pistäytyvänsä maapallolla aivan lähitulevaisuudessa, ja sammuttavansa auringon, ja silloin sammuu myös teidän elämänne, jos ette ehdi hommata passia, " uuteen valtakuntaan"... paikkaan jota kutsutaan kolmanneksi taivaaksi.

        Jos on 1. taivas ja toinen..niin on kolmaskin!

        Ensimmäisessä taivaassa pilvet vaeltavat, linnut lentelevät, kotka kaartelee taivaalla, ja haikara tietää milloin tulla pesälleen.

        Toinen taivas on tähtitaivas, jossa kuu- aurinko ja tähdet loistavat.. siät kutsutaan " maan avaruudeksi!,

        Kolmas taivas on Jumalan taivas...siellä asuu auringon ja kuun tekijä... meille tuollaisen lämmönlähteen tekeminen on mahdotonta, ..mutta ei kaikille.. siellähän se vielä on.

        Jos näette majakan merellä, tiedätte heti, että se on ihmisen tekemä,...mutta kun näette auringon, niin se ei ole kenenkään tekemä, koska ihmisen mielestä suurempaa viisautta ei ole , kuin ihminen joka paskansi oman maansa, niin ettei siinä voi enää elää!

        Eläköön ihmisen viisaus, vielä jonkin vuoden, ehkä vuosikymmenen..

        Eikös maan ja auringonkin pitäisi pysyä "pystyssä" ainakin runsaat tuhat vuotta?
        Dimmeriä kyllä käännetään sitä ennen, mutta se ei aurinkoa sammuta, estää vain maan valaisun vähäksi aikaa.

      • we all gonna die
        aleksanteri.vuoristo kirjoitti:

        Milläs perusteella ihmiskunta kuolisi? Onhan se sinnitellyt jo monta kymmentä tuhatta vuotta täällä, ja läpi aikojen on ollut niitä jotka ovat ennustaneet maailmanloppua. Vaan mitään ei ole käynyt.

        No siis uskoisin että ihminen kuolee sukupuuttoon, kuten dinotkin. Ihmiset ovat olleet maapallolla varmaan jotain miljardi vuotta, ja dinotkin varmaan sen verran. Kyllä ihmiset kuolevat sukupuuttoon, jos ei, niin ainakin tulee uusi ihmislaji (tarkoitan että tulee joku uusi homo sapiensin tilalle). Niin se ihmiskunta kasvaa ja kehittyy :)

      • Hei haloo!!!!!!!
        massivesun kirjoitti:

        Kyllä aurinko laajenee, ja sitten vasta pienenee. Kun se on jättimäisillään, se ihaisee lähimmät planeetat sisäänsä. Ei maata. Mutta kaikki meret varmaan kuivuvat..

        Kaikki meret kuivuvat? Sekö on oikeasti suurin huolesi? Jos meret kuivuvat kuolevat myös ihmiset! Saa nimittäin olla pirun kuuma jos kaikki (kilometrejä syvät) meret kuivuvat.

      • pieni kääpiö
        maya kirjoitti:

        Seuraanpa Forecalta ennusteita..

        tarkoitti varmaan 12/2021?

        21?

      • viis4s
        jööran kirjoitti:

        Hei haloo,mistä näitä tuulihattuja löytyy,aurinko ei suinkaan laajene vaan pienenee koko ajan.

        Hei järjen jättiläinen se laajenee ennenkuin kutistuu •facepalm

      • Julius Granström
        aleksanteri.vuoristo kirjoitti:

        Tuosta kaikkien kansojen yhteistyöstä:
        Vaikka sodat ovat jättäneet arvet kansakuntien välille, pyritään niitä jatkuvasti kurimaan umpeen. Erilaiset kansainväliset järjestöt pyrkivät kansojen kanssakäymiseen ja koko ajan ne lähenevät toisiaan. Maailmassa on jo kieli, jota puhutaan lähes kaikkialla: englanti.
        Sitten tuosta marsista: Oletkos kuullut tuosta Mars One-projektista? Täältä lisää tietoa: http://mars-one.com/en/

        Ja sitten vielä sodista: aina valitettavasti on niitä mielipuolisia ihmisiä jotka janoavat sotaa. Onneksi heidän sodanjanonsa on onnistuttu siirtämään pois sivistyneistä maista. Jos sodat siirtyisivät Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan, otettaisiin käyttöön todelliset joukkotuhoaseet ja kaiken muun tieteen, paitsi aseiden, kehittely lakkaisi siihen.
        Kun katsoo historiaa, huomaa, että vähintäänkin koko 1900-luvun ajan ovat sodat vähentyneet. Aluksi suuret sodat 1. ja 2. maailmansodat, sitten kylmä sota, Vietnam, Pohjois-Korea ja nyt Irak ja Afganistan. Maailma alkaa lopultakin rauhoittumaan, sillä olemme viimeinkin oppineet sodistamme.

        Sodat ei ole se ISO ongelma vaan luonnon ja ekosysteeminen ja lähinnä puiden ja kasvien tuhoaminen ja suurin syyllinen on yritykset!

        Koska yrityksiä johdetaan ajattelulla A) vain rahallisella tuloksella on merkitystä ei luonnon tuhoamisella ja B) vain rahallisella tuloksella on merkitystä ei sillä että lasketaan jätteen suoraan pohjavesiin.

        Kesyin esimerkki on Talvivaara kerro se potenssiin miljoona ja saat sen käytöksen jolla suur ja paikalliset pien yritykset käyttäytyvät esim. afrikassa ja kiinassa ja etä-amerikassa tuhoten maailman suurimpia sademetsiä.

        Shell ja Nestlé on esimerkkejä näistä sankareista joita ohjaa kusipäät.

      • Emmentaalinautti
        juakkkimas kirjoitti:

        "Me olemme kuitenkin nyt ainoa älyllinen laji, olisi kurjaa, jos sellainen tietoisuus häviäisi Universumista! "

        Ai niinkö? Ja maapallo on litteä. Universumi on kuule melko laaja käsite : D Tosi fiksua luulla että näinkin idioottimainen laji on koko universumin älykkäin, juuri näin.

        Ja muutes, tulipa mieleen, että mitäs järkeä on lähteä mihinkään muulle planeetalle tässä aurinkokunnassa: "Ennen kuolemaansa aurinkomme käy läpi vaiheen, joissa siitä tulee nk. punainen jättiläinen." Niinhän siinä taitaa käydä, eli suunta olisi paremminkin kohti toista aurinkokuntaa kuin planeettaa - niinkuin tuossa mainitsi aloittaja- kun se aurinko kuolee tässä aurinkoknnassa, niin eiköhän se elämäkin lopu ihan millä tahansa muulla planeetalla samoilla nurkilla, kun ei ole enää aurinkoa. Sama lopputulos, tuhoutuuko maa, vai kuoleeko ihmiskunta vähän kauempana. Liian kaukana auringosta kun ei voi elää, varsinkaan sitten kun sitä ei enää ole.

        Tämähän oli siis vain selvennys ilmiselvään asiaan. Pitäisi siis pyrkiä ajoissa kehittelemään aluksia joilla ihmiskunta eläisi ja hilautuisi kohti toista aurinkokuntaa kuin nooan arkilla konsanaan, star trek meiningillä etiäpäin.

        Että näin.

        Auringon laajentuessa punaiseksi jättiläiseksi, ihmiskunta voisi selvitä myös tässä aurinkokunnassa kun perustetaan siirtokuntia esimerkiksi Saturnuksen, Uranuksen ja Neptunuksen kuihin, sekä kääpiöplaneetoille ja muille transneptunisille kappaleille. Jotkut tutkijat ovat päätelleet, että aurinkokunnan ulkoreunalla voi olla vielä Marsiakin suurempi kappale, jota ei olla vielä löydetty koska se on niin kaukana Auringosta että siitä heijastuvan valon määrä on hyvin vähäinen ja siksi äärimmäisen vaikeasti havaittavissa.

        Vieraille aurinkokunnille matkustaminen olisi vaikeaa, sillä lähin tunnettu naapuritähti Proxima Centauri sijaitsee 270 000 kertaa kauempana Maasta kuin Aurinko, eli noin 4,22 valovuoden etäisyydellä. Jos meillä olisi avaruuslaiva jonka nopeudeksi voitaisiin saada 1/1000 valonnopeutta (mikä olisi utopistinen nopeus ainakin nykytekniikalla) eli noin 300km/s (=1,08 miljoonaa kilometriä tunnissa, eli 1,08Gm/h), niin matka Proxima Centaurin planeetalle (joita ei vielä olla löydetty) kestäisi noin 4220 vuotta. Elikkä jos avaruuslaiva oltaisiin lähetetty matkaan vuonna 2208 eKr(Jolloin Egyptissä oli vielä Vanha Valtakunta, ja Egyptiä hallitsi faarao Pepi II Neferkare), niin raketti saattaisi olla jo muutaman vuoden kuluttua perillä (nopeus ei voi olla koko matkan ajan niin suuri, sillä alussa pitää kiihdyttää ja lopussa jarruttaa.). Jos lähettäisimme nyt avaruuslaivan matkaan niin se olisi perillä noin 6200-luvulla.

      • Julius Granström kirjoitti:

        Sodat ei ole se ISO ongelma vaan luonnon ja ekosysteeminen ja lähinnä puiden ja kasvien tuhoaminen ja suurin syyllinen on yritykset!

        Koska yrityksiä johdetaan ajattelulla A) vain rahallisella tuloksella on merkitystä ei luonnon tuhoamisella ja B) vain rahallisella tuloksella on merkitystä ei sillä että lasketaan jätteen suoraan pohjavesiin.

        Kesyin esimerkki on Talvivaara kerro se potenssiin miljoona ja saat sen käytöksen jolla suur ja paikalliset pien yritykset käyttäytyvät esim. afrikassa ja kiinassa ja etä-amerikassa tuhoten maailman suurimpia sademetsiä.

        Shell ja Nestlé on esimerkkejä näistä sankareista joita ohjaa kusipäät.

        Samaa mieltä. Tuolla omalla kommentillani kumosinkin nimenomaan tuon edellisen väittämän että sodat ovat ongelma. Mutta pitää huomioida, että vaikka ihminen tuhoaisikin luontoa, se aina selviää, joskin ihminen välttämättä ei. Esim. Tsernobylissä ei asu enää ketään ja ympäristö tappaisi ihmisen, mutta kasvit ja eläimet ovat ottaneet alueen valtaansa.

      • we all gonna die kirjoitti:

        No siis uskoisin että ihminen kuolee sukupuuttoon, kuten dinotkin. Ihmiset ovat olleet maapallolla varmaan jotain miljardi vuotta, ja dinotkin varmaan sen verran. Kyllä ihmiset kuolevat sukupuuttoon, jos ei, niin ainakin tulee uusi ihmislaji (tarkoitan että tulee joku uusi homo sapiensin tilalle). Niin se ihmiskunta kasvaa ja kehittyy :)

        Ihmislaji kehittyy jatkuvasti, mutta on silti epätodennäköistä että jokin rinnakkaislaji tulisi nyt homo sapiensin tilalle. Ihmiset ovat olleet täällä tuskin satatuhatta vuotta, mutta itse uskon, että jos ihmiskunta ehtii levittäytymään ympäri galaksia on sen tulevaisuus turvattu.

    • totuus .

      Ihmiskunta ehtii kuluttaa käytännölliset energianlähteensä hyvissä ajoin ennen kuin yhdellekään päättäjälle tulee edes mieleen, että ehkäpä sittenkin olisi hyvä idea poistua edes Maata kiertävälle radalle. Ihmiskunta tulee kuolemaan sukupuuttoon, hyväksy se. Nautitaan me vain elämästämme ja hupenevista luonnonvaroista nyt kun niitä vielä on jäljellä! Ja Aurinko hävittää lopulta todisteet parin miljardin vuoden päästä...

      • joseroitgjum09tyijw0

        kyllä!! ja vi-tun nopeesti että päästään eroon euroopan unionista ja sen kylkiäisinä saaduista saa-tanan kerjäläisistä ja maahanmuuttajista!!!!

      • ESKO1
        joseroitgjum09tyijw0 kirjoitti:

        kyllä!! ja vi-tun nopeesti että päästään eroon euroopan unionista ja sen kylkiäisinä saaduista saa-tanan kerjäläisistä ja maahanmuuttajista!!!!

        EIKÖS SE KANNATA PISTÄÄ EU- PELLET AVARUUTEEN JA SAMOIN TOI SUOMEN SUURIN DEMENTTIA TALO JA KATAINEN,URPILAINEN Y.M

      • Juha A.
        joseroitgjum09tyijw0 kirjoitti:

        kyllä!! ja vi-tun nopeesti että päästään eroon euroopan unionista ja sen kylkiäisinä saaduista saa-tanan kerjäläisistä ja maahanmuuttajista!!!!

        Yllä oiva esimerkki siitä miksi ihmiskunta tulee kuolemaan sukupuuttoon.
        Olisi tärkeämpääkin mietittävää, mutta eräillä kaikki huomio keskittyy EU:n, kerjäläisiin, maahanmuuttajiin ynnä muihin pikkujuttuihin.

      • totuuden näkijä
        joseroitgjum09tyijw0 kirjoitti:

        kyllä!! ja vi-tun nopeesti että päästään eroon euroopan unionista ja sen kylkiäisinä saaduista saa-tanan kerjäläisistä ja maahanmuuttajista!!!!

        paljastui pesrujen todellenin agenda isä timon johdolla eli kova yritys tuhota ihminen maanpäältä mielikuvitusolentojen ja surrealistisen aattee uhriksi.

    • miekat auroiksi?

      Sepä onkin pikkujuttu että "Kaikki, armeijoihin ja aseisiin satsatut rahat olisi laitettava avaruustekniikkaan." Pelkkä ilmoitusluonteinen asia!

      Ihmiskunta säilynee kaikkein parhaiten maapallolla sikäli kuin säilyy. Seuraava jääkausi voi kuitenkin olla kova koettelemus ja se on väistämättä tulossa. Lajien kokonaiselinikä ei yleensä ole kovin montaa miljoonaa vuotta, joten Auringon kestävyydestä on ennenaikaista kantaa murhetta.

      • ....

        " Auringon kestävyydestä on ennenaikaista kantaa murhetta."

        Kerroppa nyt mitä tuolla meinaat.?

      • Näin :)
        .... kirjoitti:

        " Auringon kestävyydestä on ennenaikaista kantaa murhetta."

        Kerroppa nyt mitä tuolla meinaat.?

        Että ihmiset luultavasti kuolevat sukupuuttoon ennen kuin aurinko poksahtaa :)

    • pitkä matka...

      Ei sinne lähitähdelle päästä koskaan. Jatketaan vaan sotimista täällä loppuun saakka. Sotateknologiaa siinä avaruushommassakin lähinnä kehitetään.

    • ,..,

      ihmisellä varmaan olisi keinot kehittää se älyllinen laji tälle Maapallolle. Aluksi voisi vaikka tappaa kaikki tyhmät, vääräuskoiset ja rumat ihmiset. Kun jäljellä olisi vain fiksuja, niin näistä voisi jalostaa älyllisen lajin, joka mahdollisesti matkaisi sitten myös muille asuttaville planeetoille ja yhtyä siellä sitten mahdollisesti vielä älykkäämpien kanssa, elleivät sitten tapa meitä liian tyhminä. Evoluutioo nääs.

      • Tarkennusta pyydän..

        Heräsi muutama kysymys...

        Viestisi alun sisältö lyhykäisyydessään: "Kun tappaa kaikki tyhmät, vääräuskoiset ja rumat, jäljelle jää vain fiksuja."

        Mitä tarkoitat "tyhmyydellä"? Älykkyyttä on olemassa montaa tyyppiä, ja usein yhdellä ihmisellä on korkea "älykkyysosamäärä" jossakin tyypissä, mutta samaan aikaan on toisen tyypin saralla täysin onneton. Toinen taas saattaa olla yleisesti ymmärretyn "älykkyyden" mittapuissa "tyhmä", mutta toisen saralla mitattuna taas nero. Eli minkä tyypin älyköt jätetään henkiin ja minkä tyypin tapetaan?

        Mikä on se "oikea" uskonto, jossa on vain "fiksuja", eikä lainkaan "tyhmiä"? Tai yleensäkin, mikä on se "oikea" uskonto, ja mitkä kaikki ovat vääriä? Entäs ne, jotka eivät tunnusta mitään uskontoa?

        Ovatko kaikki rumat mielestäsi siis typeriä? Ja kaikki "älykkäät" taas kauniita?

      • Voi elämän kevät...
        Ensinnäkin: älykkyys ei ole periytyvää, vaan se on täysin kasvatuksen varassa. Sitten tuo "yhdyntä": lajit eivät kykene ristetymään muiden kuin hyyyyvin läheisten sukulaistensa kanssa. Eli on aivan turhaa kuvitella että tulisi ikinä minkäänlaisia hybridivauvoja kun ei ihmistä kyetty ristettämään apinankaan kanssa (kyllä, eräs neuvostoliittolainen yritti). Ja sitten: et ilmeisesti tiedä mitään evoluutiosta, joten selitän sen.

        Kuvitellaan että on kymmenen karhua. Tulee jääkausi ja kylmä. Karhut saavat vauvoja. Kahdestakymmenestä karvuvauvasta 10 kuolee kylmyyteen. Yhdellä karhuvauvalla on mutageeni joka tekee siitä hyvin sopeutuvan kylmiin oloihin. Kymmenen hengissä olevaa karhuvauvaa ovat kasvaneet aikuisiksi ja ne saavat 20 uutta karhuvuvaa. Niistä kymmenen kuolee taas kylmyyteen ja kymmenen säilyy, mukaanlukien kaksi vauvaa jotka sietävät kylmää.
        Tämä jatkuu niin pitkään, että lopulta on vain jäljellä karhuja joilla on kylmyydensietokyky. Laji on nyt kehittynyt.

        Eli älä puhu evoluutiosta jos et tiedä mitä se tarkoittaa.
        Touché.

    • äly ei meitä auta

      Me ihmiset olemme vain virusten ruokaa. Ravintoketjun huipulla ovat tosiasiassa virukset. Tekniikan kehitys autoineen ja lentokoneineen on ollut viruksille hyödyksi koska ne pääsevät nopeammin leviämään.

      • jhgkjghfkhgfkhg

        Eivät ole. Virus ei ole edes elävä sanan perinteisessä merkityksessä. Kyllä ne ovat bakteerit, jotka mailmaa hallitsevat. Kuten joku biologian proffa jossain esitelmätilaisuudessa sanoi: "Me ihmiset olemme vain bakteerien kasvualustoja"

      • bakteriofaagi
        jhgkjghfkhgfkhg kirjoitti:

        Eivät ole. Virus ei ole edes elävä sanan perinteisessä merkityksessä. Kyllä ne ovat bakteerit, jotka mailmaa hallitsevat. Kuten joku biologian proffa jossain esitelmätilaisuudessa sanoi: "Me ihmiset olemme vain bakteerien kasvualustoja"

        Virukset syövät bakteereitakin.

      • niinjavieläse
        bakteriofaagi kirjoitti:

        Virukset syövät bakteereitakin.

        ettäpä meidän ei pidä koskaan mennä mihinkään, mitä me emme tunne...!!
        Meidän on tarkoitettu kuuluvan tälle tellukselle ja siis meidän Pitää pysyäkkin täällä.

      • RONTTOSAURUSrex
        niinjavieläse kirjoitti:

        ettäpä meidän ei pidä koskaan mennä mihinkään, mitä me emme tunne...!!
        Meidän on tarkoitettu kuuluvan tälle tellukselle ja siis meidän Pitää pysyäkkin täällä.

        Miksi ei? Kuka estää? Onneksi Kolumbus ei ajatellut noin. Jos ihmiskunta ei tuhoudu, niin Se menee vielä esim. AlfaCentaurin tähdistöön, jonne on rapiat 4 valovuotta--Sehän on vain kulkuneuvon nopeudesta kiinni.....Moottori voisi toimia vaikka fuusioreaktorilla.....Tietenkin tämä fuusioreaktori pitää ensin saada toimimaan (sitä on nyt yritetty jotakuinki 30 vuotta).

    • Ihminen ei opi

      Eikös helpompi vaihtoehto ole maailmanlaajuinen sota, jäljellejäävät saavat tilaa ja lisäaikaa. Tulis samalla käytettyä aseisiin tuhlatut rahat, johonkin hyödylliseen.

    • Jalat maahan

      Voi pyhä Sylvi!

      Uskomatonta, että ns. tiedemiehet tosissaan kuvittelevat että voisimme muuttaa johonkin hiton avaruustukikohtaan.Vähän ovat lukeneet liikaa scifi-kirjojaan.

      Kasvakaa aikuisiksi ja ruvetkaa elämään vastuullisesti, niin että lapsenlapsennekin saavat nauttia ainutlaatuisesta planeetastamme.

    • stark11

      500 vuotta on liian vähän aikaa.On täällä ihmisiä vielä miljoonien vuosien kuluttua.

      • ja höpö

        nykyisellä menolla ihmiskunnan elinikää ei varmasti lasketa miljoonissa vuosissa.

      • ette te tajua

        Epäilen väitettäsi, koska mapallon keskilämpötila nousee liian nopeasti tällä hetkellä. Maapallolla ei välttämättä ole elämää enää 50 vuodenkaan päästä.

      • titti2
        ja höpö kirjoitti:

        nykyisellä menolla ihmiskunnan elinikää ei varmasti lasketa miljoonissa vuosissa.

        Ei haittaa yhtään vaik kaikki olisikin ohi 500 vuoden jälkeen, toivottavasti ei kukaan jää kitumaan. Sen verran tyhmiä me ihmiset ollaan ettei väliä vaikka tuhoudutaan, kun ei kerran asiallisesti pystytä tätä palloa asuttamaan.
        Sotaa, ahneutta, pienemmän polkemista, saastuttamista.... antaa mennä

      • Paljonkohan

        ihmisiä on 500 v:ssa lisää ? Nyt on 7 miljardia, ja CO2:ta vapautuu lisää
        ilmakehään maan alta, fossiileista 35 mrd tonnia vuodessa (7 x 5 = 35)

      • Sinineoni

        Jotenki olen tullu siihen tulokseen, että kyllä ihminen suuressa tyhmyydessään tuhoaa lajinsa kohta puoleen sukupuuttoon.

      • ette te tajua kirjoitti:

        Epäilen väitettäsi, koska mapallon keskilämpötila nousee liian nopeasti tällä hetkellä. Maapallolla ei välttämättä ole elämää enää 50 vuodenkaan päästä.

        *facepalm*
        Ei se nyt tapa että maapallon keskilämpötila nousee. Ei ne meret mihinkään kuivu. Nimeäpä yksikin syy miksi lämpötilan nousu tappaisi meidät kaikki viidessäkymmenessä vuodessa?

      • Paljonkohan kirjoitti:

        ihmisiä on 500 v:ssa lisää ? Nyt on 7 miljardia, ja CO2:ta vapautuu lisää
        ilmakehään maan alta, fossiileista 35 mrd tonnia vuodessa (7 x 5 = 35)

        On laskettu että väestönkasvu loppuu 10 miljardiin.
        Kavit suodattavat ilmaa, ja hiilidioksidipitoisuus ei ehdi kovin nopeasti nousta niin korkeaksi että me siihen kuolisimme.

    • Tähtiuraanipölyä

      Kyllä ilman muuta.Ekaks esim talvivaaralaisia ja muita höntiköitä ja selittelijöitä pikkkkujoululaisia ym jne.Kuten joskus australia asutettiin.

    • .....

      Raamatussa ennustettu huone Sinearin maassa tarkoittanee Kuuta, ilm kirja.

      • 22222222222

        Raamattuhan se tähän pitää sotkea. Eikös puhuta toisesta mielikuvitusolennosta JOULUPUKKI samaan syssyyn. Joulupukki vois reellään ratkaista sen muutto ongelman toiselle pallollee tai sen pallon taakse.

      • Militantti Antti

        Voi herranjesta näitä huuhaa-juttuja - Että oikein joku Sinearin huone kuussa... heh heh. Onneksi tällaiset uskovaiset ovat katoava luonnonvara. Vanhaa Testamenttia tulisi lukea kuin Kalevalaa. Ja Uusi Testamentti pitäisi jälleen kerran kirjoittaa uusiksi ! Koskahan tulee seuraava "uskonpuhdistaja" ?

      • tarkoittaneetarkoitt

        sitä kirjaahan voi kukin lukea tavallaan ja kuvitella tekstin kuin tekstin tarkottavan ehkä sitä tai tätä. Mikä sanonta siinä kirjassa kuvasili kulkuneuvo polkupyörää?

      • Pepsodentti Pentti
        Militantti Antti kirjoitti:

        Voi herranjesta näitä huuhaa-juttuja - Että oikein joku Sinearin huone kuussa... heh heh. Onneksi tällaiset uskovaiset ovat katoava luonnonvara. Vanhaa Testamenttia tulisi lukea kuin Kalevalaa. Ja Uusi Testamentti pitäisi jälleen kerran kirjoittaa uusiksi ! Koskahan tulee seuraava "uskonpuhdistaja" ?

        Lue Raamattu niin löydät sieltä sekä Vanhasta että Uudesta Testamentista ennustuksen erämaasta jossa rakennetaan huonetta.
        Pelkän huvin vuoksiko luulet tätä avaruustutkimusta tehtävän.

      • Tähän on tultu
        22222222222 kirjoitti:

        Raamattuhan se tähän pitää sotkea. Eikös puhuta toisesta mielikuvitusolennosta JOULUPUKKI samaan syssyyn. Joulupukki vois reellään ratkaista sen muutto ongelman toiselle pallollee tai sen pallon taakse.

        Kun vanhemmat ovat lapsilleen nyt useamman vuosikymmenen sepitelleet satuja joulupukeista niin sitten kun kasvetaan ja ymmärretään jotain siitä että joulupukki onkin isin ja äiskän valheita. Onko silloin ihmekään että ihmisillä menee faktat ja fiktiot sekaisin.

        Uskonnot ovat historiallinen keksintö ja ihmisten innovaation tulos, mutta Jumala ei ole sitä. Jo ensimmäiset ihmiset maan päällä olivat uskossa. Uskohan on sitä mitä tiedetään olevan olemassa vaikkei edes näkisikään. He tiesivät ja tiesivät Jumalan säännöt ikuiseksi elämäksi, mutta päättivät pärjätä omillaan. Rikkoivat sitä yhtä ainoata kieltoa mikä oli heille asetettu. Kiinnijäätyään venkoilivat eivätkä osoittaneet katuvansa, vaikka täydellisinä ymmärsivät. Siitä tuli syntiinlankeemus, joka johti myöhemmin kuolemaan. Tämän saimme esivanhemmiltamme perinnöksi ja siksi me kaikki kuolemme ja sitä tarkoittaa että "kaikki ovat syntiä tehneet".

        Ymmärtäkää ihmiset totuus sellaisena kuin se on - se(Jumalan olemassaolo) on nähtävissä kaikkialla. Katsokaa ympärillenne, tällaista täydellistä järjestystä ei mikään evoluution sattuma tai alkuräjähdys ole voinut saada aikaan. Kokeilkaa, vaikka räjäyttäkää mitä tahansa ja miten monta kertaa tahansa niin sellaista tulosta ette saa että siitä tulisi jokin maailmankaikkeus joka kumoaisi nykyiset fysiikan lait. Tai ottakaa tomua ja puhaltakaa siihen miten paljon tahansa, elämää siihen ette kuitenkaan saa.

        Raamatussa on totuus ja se antaa suuntaviivat pitkälle, hyvälle ja jopa ikuisuuksia kestävälle elämälle mutta sen edellytys on että noudatat niitä asioita etkä pullikoi Jumalan tahtoa vastaan. Ja jos ehditkin kuolla, sinulla on toivo että sinut herätetään kuolleista.

        Totuuden vuoksi Raamattu pitää juuri tähän "sotkea". Se on suorastaan välttämätöntä.

      • ....................
        Tähän on tultu kirjoitti:

        Usko "jumaliin" juontuu vain siitä, että ihmisellä on aina ollut luonnostaan tarve ymmärtää, miksi kaikki toimii niinkuin toimii. Koska alussa ihmisellä ei ollut suurtakaan ymmärrystä maailmankaikkeudesta eikä mahdollisuutta tutkia asioita, kaikki oli vain helpointa selittää "jumaluudella".

        Kaikkein kovimmat uskovaiset eivät vain tänä päivänäkään kykene ymmärtämään maailman monimuotoisuutta ja kehittymistä, eivätkä kestä ajatusta sitä miten mitättömän pienistä sattumuksista koko olemassaolomme tällä pienellä kivikasalla on ollut kiinni. He pitävät edelleen tiukasti kiinni kaikkein primitiivisimmistä selityksestä: Jumala on kaiken luonut.

        Eikä siinä mitään, annan ilomielin heidän pitää kiinni oljenkorrestaan, joka saa heidät pysymään järjissään kun ajelehdimme maiilmankaikkeuden keskellä omiin pikku onglemiimme kesittyen. Kunhan he vain eivät joka käänteessä tuputtaisi kaikille muille sitä omaa selitystään. Luulevatko he tosiaan, että kukaan muu ei ole tänä päivänä kuullut siitä, ja siksi muut eivät usko samaan kuin he?

      • ....
        tarkoittaneetarkoitt kirjoitti:

        sitä kirjaahan voi kukin lukea tavallaan ja kuvitella tekstin kuin tekstin tarkottavan ehkä sitä tai tätä. Mikä sanonta siinä kirjassa kuvasili kulkuneuvo polkupyörää?

        Minä näin kaksi naista lähtevän liikkeelle, ne kuljettivat eefa-mittaa edestakaisin taivaan ja maan välillä.
        Profeetta Sakarja 5 luku jakeet 9-11.
        Ilmestyskirja: Vaimo pakeni erämaahan jossa oli Jumalan valmistama paikka, että häntä elätettäisiin siellä aika, kaksi ja puoli aikaa, ts kolme ja puoli vuotta.
        Nämä dollarit mitkä laitetaan hankkeeseen ovat köyhien elatuksesta pois tietty.

      • Jumala on persereikä
        Tähän on tultu kirjoitti:

        Kun vanhemmat ovat lapsilleen nyt useamman vuosikymmenen sepitelleet satuja joulupukeista niin sitten kun kasvetaan ja ymmärretään jotain siitä että joulupukki onkin isin ja äiskän valheita. Onko silloin ihmekään että ihmisillä menee faktat ja fiktiot sekaisin.

        Uskonnot ovat historiallinen keksintö ja ihmisten innovaation tulos, mutta Jumala ei ole sitä. Jo ensimmäiset ihmiset maan päällä olivat uskossa. Uskohan on sitä mitä tiedetään olevan olemassa vaikkei edes näkisikään. He tiesivät ja tiesivät Jumalan säännöt ikuiseksi elämäksi, mutta päättivät pärjätä omillaan. Rikkoivat sitä yhtä ainoata kieltoa mikä oli heille asetettu. Kiinnijäätyään venkoilivat eivätkä osoittaneet katuvansa, vaikka täydellisinä ymmärsivät. Siitä tuli syntiinlankeemus, joka johti myöhemmin kuolemaan. Tämän saimme esivanhemmiltamme perinnöksi ja siksi me kaikki kuolemme ja sitä tarkoittaa että "kaikki ovat syntiä tehneet".

        Ymmärtäkää ihmiset totuus sellaisena kuin se on - se(Jumalan olemassaolo) on nähtävissä kaikkialla. Katsokaa ympärillenne, tällaista täydellistä järjestystä ei mikään evoluution sattuma tai alkuräjähdys ole voinut saada aikaan. Kokeilkaa, vaikka räjäyttäkää mitä tahansa ja miten monta kertaa tahansa niin sellaista tulosta ette saa että siitä tulisi jokin maailmankaikkeus joka kumoaisi nykyiset fysiikan lait. Tai ottakaa tomua ja puhaltakaa siihen miten paljon tahansa, elämää siihen ette kuitenkaan saa.

        Raamatussa on totuus ja se antaa suuntaviivat pitkälle, hyvälle ja jopa ikuisuuksia kestävälle elämälle mutta sen edellytys on että noudatat niitä asioita etkä pullikoi Jumalan tahtoa vastaan. Ja jos ehditkin kuolla, sinulla on toivo että sinut herätetään kuolleista.

        Totuuden vuoksi Raamattu pitää juuri tähän "sotkea". Se on suorastaan välttämätöntä.

        Voi vittu mitä höperöä paskaa siekii ääliö täällä kirjotat. Toivottavasti juuri sinun kaltaset kuolis sukupuuttoon täältä.

      • .................... kirjoitti:

        Usko "jumaliin" juontuu vain siitä, että ihmisellä on aina ollut luonnostaan tarve ymmärtää, miksi kaikki toimii niinkuin toimii. Koska alussa ihmisellä ei ollut suurtakaan ymmärrystä maailmankaikkeudesta eikä mahdollisuutta tutkia asioita, kaikki oli vain helpointa selittää "jumaluudella".

        Kaikkein kovimmat uskovaiset eivät vain tänä päivänäkään kykene ymmärtämään maailman monimuotoisuutta ja kehittymistä, eivätkä kestä ajatusta sitä miten mitättömän pienistä sattumuksista koko olemassaolomme tällä pienellä kivikasalla on ollut kiinni. He pitävät edelleen tiukasti kiinni kaikkein primitiivisimmistä selityksestä: Jumala on kaiken luonut.

        Eikä siinä mitään, annan ilomielin heidän pitää kiinni oljenkorrestaan, joka saa heidät pysymään järjissään kun ajelehdimme maiilmankaikkeuden keskellä omiin pikku onglemiimme kesittyen. Kunhan he vain eivät joka käänteessä tuputtaisi kaikille muille sitä omaa selitystään. Luulevatko he tosiaan, että kukaan muu ei ole tänä päivänä kuullut siitä, ja siksi muut eivät usko samaan kuin he?

        Mutta sillä ei ole väliä, onko usko totta vai ei, sillä tärkein asia, mitä monet teidän kaltaisenne tosiuskovaiset ja ateistit ette näe, on se että Raamattu on antanut elämänohjeita. Raamatussa kerrotaan tekemään hyvää muille ja olemaan itse nöyrä. Jos kaikki kuuntelisivat näitä ohjeita, kuvittele millainen maailma olisi.

        Kysymys "onko Jumala totta vai ei" on itse asiassa kompa. Kaikki me näemme maailman omalla tavallamme. Toiset näkevät Jumalan konkreettisena valtiaana, toiset näkevät hänet ihmisten hyvyytenä ja jotkut eivät näe häntä ollenkaan. Aiemmin jumalusko on ollut jumalien palvomista ja uhreja. Mutta todellisuudessa ainakin Kristinusko, oli raamattu sitten totta tai ei, on kautta aikojen opettanut ihmisille kuinka elää.

      • Pepsodentti Pentti kirjoitti:

        Lue Raamattu niin löydät sieltä sekä Vanhasta että Uudesta Testamentista ennustuksen erämaasta jossa rakennetaan huonetta.
        Pelkän huvin vuoksiko luulet tätä avaruustutkimusta tehtävän.

        Juu.
        En välitä miten itse Raamattua tulkitset, mutta minusta sitä ei pidä ottaa sanasta sanaa. Se on enemmänkin ohjekirja kuinka elää. Ja sitäpaitsi tuo huone voi tarkoittaa ihan kirjaimellisestikin että aavikolle rakennetaan taloa. Kuka tietää minkä vuoksi.

      • Pepsodentti Pentti
        aleksanteri.vuoristo kirjoitti:

        Juu.
        En välitä miten itse Raamattua tulkitset, mutta minusta sitä ei pidä ottaa sanasta sanaa. Se on enemmänkin ohjekirja kuinka elää. Ja sitäpaitsi tuo huone voi tarkoittaa ihan kirjaimellisestikin että aavikolle rakennetaan taloa. Kuka tietää minkä vuoksi.

        Eihän kukaan voi tietää varmaksi, ajatus vain on huikea. Kuitenkin uskon yksi näistä seitsemästä seurakunnasta olisi erämaassa, ja se olisi tämä Sinearin maa.
        Meidän aikaamme se ei koske, kun vain ajattelen.

    • evhurtf

      Aurinko tuhoutuu noin 7352558029 vuoden 3 kuukauden 12 päivän 4 tunnin 43 minuutin ja 29 sekunnin kuluttua , heittoa voi olla plus miinus 15 sekuntia.

    • TimeToGo

      niin, voisimme siirtyä avaruudessa ajattoman nopeasti plasmaenergiaa sisältävien aikoionien avulla...

    • ronttonen(REPES)

      Voi v'''u mikä urpo!!!!
      Tämä pallo(MAA) jos tuhoutuisi tähden(AURINKO) laajetessa,miten kävissi pallolle (MAAN KUU) tai lähellä oleville palloille (PLANEETOILLE)?Pitäisi rakentaa sellainen pyssy.millä ihmiskunta voitaisiin ampua johonkin toiseen pallokasaan(GALAKSIIN)tai pitää rakentaa suoja tähdelle(AURINKO).
      Miten on kun on kyse viisaasta ihmisestä? Miten on eikös ihminen ole ekosysteemimme uhri? Pitänee ottaa koko ekosysteemi mukaan.Om muuten aikamoinen muutto kun kaikki alkueliöistä norsuihin pakataan matkalle mukaan.

      • Toivon todella että tää viesti on pila. Jos ei oo, niin.... otan osaa.

      • höpönpöpö
        aleksanteri.vuoristo kirjoitti:

        Toivon todella että tää viesti on pila. Jos ei oo, niin.... otan osaa.

        Kuu-lehan vuoristolainen.
        Ettekö te todella ymmärrä vaikka niin väitätte.
        Mehän olemme vain ekosysteemin osa.
        Jos bakteerista alkaen jotain ekosysteemin osaa oteta mukaan koko ekosysteemi kaatuu.
        Austraaliaan vietiin lehmiä joskus 1700 - 1800 luvulla ja ihmeteltiin, kun niiden lanta ei hävinnyt minnekkään vaan pikkuhiljaa mätäni tuottaen ympäristöön karmean lemun.
        Sieltä puuttui sitä ihteään hajoittava bakteeri joka euroopassa oli luonnossa.

      • höpönpöpö kirjoitti:

        Puhutko nyt tästä "Toivon todella..." viestistäni vai jostain muusta? koska tuolla edellisellä kommentoin lähinnä noita "pitäisi rakentaa sellainen pyssy" -kohtia ja muita vastaavia.

        Ja totta on, että olemma ainoastaan ekosysteemin osa. Ja olemmekin se niin pitkään kunnes joko kykenemme elämään ilman riippuvuutta luonnosta tai asetumme asumaan muihin aurinkokuntiin.

    • Militantti Antti

      Kyllä siihen auringon laajenemiseen menee vielä muutama vuosimiljardi. Mutta muuten se 500 vuotta on realistinen aika. Universumi viis veisaa yhden maapallon ihmisten älystä. Äyä on universumi täynnä ja sitä paitsi universumeita saattaa olla loputon määrä. Elämää avaruudessa syntyy ja kuolee jatkuvasti emmekä me siitä saa ehkä ikinä varmuutta, ainoastaan se on todennäköistä. Täällä maapallolla olemme ainoa älyllinen laji ja sekin äly on aika heikoissa kantimissa, kun ahneuttamme tuhoamme maapallomme. Mutta- so what? Turha meidän on täällä pullistella ainutlaatuisuudellamme, edes älyllämme, sitä löytyy universumista määrättömästi!

    • tietää.

      Ihmiskunta tuhoutuu maailmanlaajuisessa ydinsodassa 100 vuoden sisällä.

    • Tonttu

      Totta että ihan turhaa auringon kestävyyttä alkaa miettimään...se loistaa vielä 5 miljardia vuotta... Siinä ajassa ehtii jo jokin ihmislajia älykkäämpikin laji jo kuolla sukupuuttoon.....

    • sdfsfsfsfsdf

      50 vuotta on optimistinen veikkaus ihmiskunnan säilymiselle maapallolla jos vähääkään viitsii seurata maailmanmenoa.

    • keleen tunarit

      Joo hieno idea avaruudenasuttaminen. Katainen ja Urpilainen sinne etu joukkona.

      • kele tana

        Oikein, mutta väärin. Sinut lähetetään anuksen planeetalle jo huomenna.

      • Nipa.

        Olipa hauska eh eh, kyyllä te sossuloispummit keksitte.

      • Itke itsesi uneen
        Nipa. kirjoitti:

        Olipa hauska eh eh, kyyllä te sossuloispummit keksitte.

        Hih hih, meillä sekoomusnuorilla on mielikuvitusta!

      • höpönpöpö
        Itke itsesi uneen kirjoitti:

        Hih hih, meillä sekoomusnuorilla on mielikuvitusta!

        Juu sekoomusnuorethan lähettäis heti vähäosaiset pois täältä katukuvaa pilaamasta.
        Itse ne kyllä on täällä ilmaa pilaamassa.

    • foresti

      Ihmiskunta voisi muuttaa Jupiterin Ganymedes kuulle tai Saturnuksen Titan kuulle.

    • hyvä sylvi

      Mutta entäpä lapset....

    • MITÄ VÄLIÄ?

      Siirtokunnissa se vasta sota- ja valtataistelu käynnistyisikin, samoin millä perusteella lähtevät valitaan... siinä köyhät ja "alempirotuiset" jäävät jalkoihin.

      Toisaalta ihan yks ja sama mitä täällä puuhailevat 500 vuoden kuluttua... hajotkoon ongelmiinsa mun puolesta... keskityn tähän omaan visiittiin tällä pallolla ja pyrin maksimoimaan oman mukavuuteni ja hyvinvointini!

      • dfhygffsggh..

        täällä ollaan ja pysytään tappiin asti, vaikka kyllä kone jo suunniteltu, rahotus puuttuu..

      • Mä en kyllä tajua miten nämä vähä-älyisimmät kommentit on niitä, jotka saavat kaikkein eniten ääniä.

      • poiuytrdesxcvbn
        aleksanteri.vuoristo kirjoitti:

        Mä en kyllä tajua miten nämä vähä-älyisimmät kommentit on niitä, jotka saavat kaikkein eniten ääniä.

        Ethän sinä niitä nyt niin kovin paljon ole saanut...?

        Ja ovatkos ne sitten joku mittari? "Hihii, mullapas on enemmän plussia kuin tolla toisella, kylläpäs mää nyt olen iloinen?"

      • poiuytrdesxcvbn kirjoitti:

        Ethän sinä niitä nyt niin kovin paljon ole saanut...?

        Ja ovatkos ne sitten joku mittari? "Hihii, mullapas on enemmän plussia kuin tolla toisella, kylläpäs mää nyt olen iloinen?"

        Juuri näin. Kommentissani ei ollut pääajatus äänten saaminen, vaan sen kommentoiminen, kuinka jotkut ajattelevat heti ensin sitä, mitä elokuvassa/pelissä tapahtuisi. Jos ei olla vielä edes päästy suunnittelemaan niitä kolonioita, miksi sitten päätellään että siellä soditaan? Tosielämä ei ole Star Warsia.

    • interstellar space

      Maapallokin tuhoutuu joskus, se on selvä. Mutta aiheuttaako ihminen itse sen tuhon,onkin sitten eriasia. Tällähetkellä näyttää kyllä huolestuttavalta ihmisenkin toiminta telluksella, mutta voihan se tuho tulla vaikka huomennakin jo.
      Tuho saattaa tulla itse universumista koska tahansa. Esimerkkinä voisi mainita vaikka ison asteroidin, joita viuhuu avaruudessa jatkuvasti taikka maahan osuvasta gammapurkauksesta jostain jättitähden(esim. Betelgeuze) hypernovasta tms.Ja voihan maa tuhota ns.itse itsensä esim. suurilla tulivuoren purkauksilla. Ja tämmöiset tuhot voivat tulla niin pian ettei ole edes raketteja keritty kehittämään, joilla pääsisi vaikkapa edes Marsiin.

      • kärys..

        ei se tuhoudu vaan muuttaa olomuotoaan..

    • tyhmät pallolaiset

      emme ole ainoita älyllisä maapallolla.kuvittelemme olevamme.koirakin on älykkäämpi kun ei sotke palloa piloille.ihminen on vain omaksunut tuhoisan maapallontuhoamisen sillä on sellainen vietti.minusta työ ei ole älykkyyttä vaan tyhmyyttä.

      • Itse asiassa me olemme. Useimmilla eläinlajeilla ei ole itsetietoisuutta eli ne toimivat kuin koneet, vaistojen varassa.

      • höpönpöpö
        aleksanteri.vuoristo kirjoitti:

        Itse asiassa me olemme. Useimmilla eläinlajeilla ei ole itsetietoisuutta eli ne toimivat kuin koneet, vaistojen varassa.

        Taas väärin.
        UUsissa tutkimuksissa on todettu esim. Harakalla olevan tietoisuus itsestään.

      • höpönpöpö kirjoitti:

        Taas väärin.
        UUsissa tutkimuksissa on todettu esim. Harakalla olevan tietoisuus itsestään.

        *Puuh* kannattaisi lukea viesti ennen kuin kommentoi siihen.
        Sanoin "useimmilla". En "kaikilla".

    • 16+8

      Aurinko voi toimia vielä noin 5 miljardia vuotta, mutta jo 0,5 - 2 miljardin vuoden aikaskaalassa sen toiminta muuttuu niin epävakaaksi, että täällä tulee kuumat paikat ja ainakin kehittyneemmät nykyisenkaltaiset elämänmuodot elämänmuodot tuhoutuvat. Mutta onhan tuossakin aikahaarukassa mahdollisuuksia etsiä uusia siirtokuntia tellusperäiselle elämälle.

    • kaisa

      Eiköhän ihmisten ole sitte jo aika kadota. Tää meidän "älyllinen" lajimme on kompastunut jo oman ahneuteensa, eikä edes tajua sitä!!! Ei tarvitsisi tän lajin levitä universumiin enempää tuhoa aiheuttamaan.

      • Maria kaukoparantaja

        Niin ja ketkä on eniten kompastunut omaan ahneuteensa , ne on politikot . Mutta eihän ne tajua sitä kun niiden aivot on alkanut jo surkastumaan ajat sitten !

    • herätkää,ihmiskunta.

      "Tällä menolla on todennäköistä, että ihmiskuntaa ei ole enää 500 vuoden kuluttua täällä Maapallolla. Siirtokunta jossain lähitähden planeetalla, voisi kuitenkin jatkaa; Me olemme kuitenkin nyt ainoa älyllinen laji, olisi kurjaa, jos sellainen tietoisuus häviäisi Universumista"

      Veikkaan enempi 50 vuotta, kuin 500.väestönräjähdys, sodat, maapallon napojen siirtyminen, aurinkomyrsky, yellowstone ja muut tulivuoret joiden poksahdus pimentäisi tuhkan takia auringon 50 vuodeksi etc..

      Mikä saa sinut kuvittelemaan että ihmisillä ei olisi jo siirtokuntia, tai teknologiaa sen tekemiseen?
      Luuletko että roswellista asti hallitukset ovat istuneet käsiensä päällä tekemättä mitään?
      Teknologia on olemassa, mutta eihän sellaista voi ihmiskunnalle tässä tilassa antaa käyttöön.

      Ihan pienenä esimerkkinä asia, joka ei ole edes mistään ufo osastolta, mutta sitä ei vain haluta toteuttaa:
      Lentokone jolla matkustaa mihin tahansa maapallolla parissa tunnissa.Perustuu siihen, että avaruussukkulan tavoin lennettäisiin ensin erittäin korkealle ilmakehässä, josta sitten käyttämättä polttoainetta juuri lainkaan, tultaisiin todella lujaa alas kohdepaikkaan.Testattu toimivaksi, säästää luontoa, aikaa yms.

      Syy miksi sitä ei tulla koskaan näkemään on seuraava : terroristi voisi halutessaan kaapata tuollaisen koneen, lastata sen ydinpommilla ja ohjata sen minne tahansa maapallolla kahdessa tunnissa tai jopa alle.Nopeus alastullessa on sitä luokkaa ettei sitä ammuta ohjuksilla kovin helposti alas.

      Eli thaimaanmatkasi on jatkossakin se 9-10 tuntia suuntaansa, maksaen hitosti ja kuluttaen luontoa päästöillään.

      Aloitus on sinänsä naurettava, että se kertoo perusmarkun järjenjuoksusta, ei tajuta miten asiat ovat jo vaan kuvitellaan että se airbus on maapallon edistyksekkäin kulkupeli.

      • Tässä ihminen

        joka taas katsellut liikaa jimin jenkkidokumenttejä ;D

        Älä ota niitä niin todesta.

    • yleissivistys

      Ei jumalauta. Nyt oli kyllä ehkä vuosisadan paras keskustelun pohjustus. Taitaa olla ihan jonkun tähtitieteilijän kirjoittama.

    • mooses2

      Taas on hörhöt liikkeellä. Aamen.

      • TIEDON TIE

    • tshelter

      Tais tulla 500 vuotta Itä-Suomen yliopistosta?

    • rxxx1

      Väittäisin, että ihmisiä on 5-6 miljardia liikaa.

      Maapallon elämä tullee tuhoutumaan Kiinan ja Intian talouskasvun myötä, kolmas kivi auringosta ei yksinkertaisesti kestä kyseisten maiden muuttumista länsimaisiksi kulutusyhteiskunniksi. Resurssit loppuvat yksinkertaisesti kesken...

      Ihmiskunnan säilymisen kannalta taitaa olla ainoa vaihtoehto, että luonto/evoluutio ottaa lusikan kauniiseen käteen ja järjestää esm. jonkun tappajaviruksen, joka poistaa vähintään puolet ihmiskunnasta.

      Jossain määrin rajoitettu ydinsotakin kelpaisi, mutta siinä on vähän liian iso riski totaalituhoon. Voittajat tuskin olisivat bakteereja isompia...

      Pessimistisenä yhteenvetona mä sanoisin, että kaikki ympäristönsuojelu tms. on ihan turhaa.
      Energiansäästölamput, kierrätys ja vähäkulutteiset autot jne. on pelkkää bisnesmiesten keksintöä, eikä niillä ole todellisuudessa piirunkaan virkaa.
      Ihmiskunnan ja kulutuksen kasvaessa tätä menoa on ihan sama ajatko Hummerilla vai hybridi Toyotalla;)

      Ihmiskunnan ja elämän yleensä ennuste maapallolla on aika heikko.
      Veikkaan, että nykyinen lysti kestää korkeintaan 200 vuotta...

      • aattelempa vaan

        Aloitettaisiinko Suomesta tämä hävitys kamppanja?

      • TIEDON TIE

    • KURKKUJA

      keinovalolla nytkin suomessa kasvatetaan vihanneksia,pitää keksiä paremmat valot,vois kysyä siltä suuurelta mieheltä JOKA KEKSI ENERGIALAMPUT

    • Ihminen on torakka

      Ihmisen pitää kyl tuhoutua jos maapallo halutaan säästää, koska on aivan sama minne ihminen muuttaa. Ihminen on kuin syöpäkasvain, kasvaa kehon sisällä, mut ei tajuu et liikakasvu tappaa myös sen...

      • Turmeltunut läpikotaisin,täysin ajattelmaton vain omaa etuaan haaliva luonto kappale.

    • kukkax88

      Apua! 5 vuottako on enää jäljellä. Nyt kiireellä tiedemiehet töihin!!!

    • Saattohoitaja

      Valtiojohtomme on jo hyvän aikaa tähdentänyt, mitenkä tärkeätä on se, että Suomi tekee kaikenlaisia asioita ensimmäisenä. Nyt tässä asiassa on tilaisuus yhä terävöittää Suomen pilottiroolia maailmassa. Laitetaan raketilla avaruuteen todellinen kaiken alan asiantuntijoitten pioneerien iskuryhmä. Siis avaruusaluksen kapteeniksi Sauli Niinistö, perämieheksi Jyrki Katainen ja pikkupomoiksi muut ministerit. Miehistöksi ilomielin lähtevät sitten kaikkien hallitusryhmien kansanedustajat ja elleivät muuten niin ryhmäkurin velvoittamana vastuuntuntoisina myötälentelijöinä. Kunniakapteeniksi Paavo Lipponen olisi itseoikeutettu valinta. Ja saattomusiikki on valmiina sekin: Menolippu, Menolippu, Menolippu,...!

      • Maria kaukoparantaja

        Hyvä Saattohoitaja ! Kirjoitit tosi hyvin tuon kirjoituksesi . Olen kaikesta samaa mieltä . Toivottavasti saadaan kyseinen raketti henkilökunta mitä nopeammin ilmaan ja radalleen . Ja tosiaan menolippu vain riittäköön heille . Senjälkeen toivon että SUOMI kukoistaa taas omana valtiona ja omalla valuutalla . Ei kai me perusteta hallitusta enään ollenkaan . Ei valita mitään presidenttiä myöskään vaan koko kansa tulee määräämään Suomen asioista yhdessä . Ja kaikki ihmiset on samanarvoisia joka asiassa . -Jatkuu kun juon aamukahvin välillä......

      • Maria hei
        Maria kaukoparantaja kirjoitti:

        toivottavasti jatkat utopian luomista pian. Jatkokertomuksesi jäi pahasti kesken. Mutta samaa mieltä olen Saattohoitajan viestistä §;-D

    • RONTTOSAURUSrex
      kysymys
      Herran päivä tulee kuin varas. Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan.2.Piet 3:10
      Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä pakenivat maa ja taivas, eikä niistä jäänyt jälkeäkään. Ilm 20:11
      Miten ovat suhtautuneet kirjan samomaa joka on edessä päin,jos ei jää jäljelle mitään. Kuten kirjassa mainitaan ovatko sitä ennakoineet millä tavoin se on kuiten kin noteerattava.?

    • Hohhoijaa. Vai että ainoa älyllinen laji. Jos näin on, niin ehkä on sitten parempi ihan tyhjä Universumi. Vedenpaisumuksella aikoinaan tuhottiin ensimmäinen koeversio ihmisestä, eikä tämä toinen kauhean paljon kummoisempi ole.

      • Eläköön se

        pieni ero. Älä unohda että ensimmäinen versio oli luotu puhtaalta pöydältä. Jälkimmäinen oli melko virheettömänä hyväksytty jäämään jäljelle. Ensimmäinen oli omalla toiminnallaan(väärä ravinto) pilannut geeninsä. Ja koska jälkimmäinen oli perinyt virheen geeneissään ensimmäiseltä, niinpä hän niin pian kuin alkoi lisääntyä, jatkoi virheen kertauttamista.

        Rakkaudellisesti Jumala kuitenkin teki erityisjärjestelyn, jolla voimme saada takaisin täydellisyyden joka ensimmäisenä luodut menettivät. Lunnaat on jo maksettu Kristuksen, täydellisen ihmisen kuolemalla. On siis osoitettu että täydellisenä syntynyt voi elää Jumalan ohjeiden mukaisen elämän alusta katkeraankin loppuun saakka. Jeesushan vangittiin perättömien syytteiden nojalla ja tuomittiin ihmisten toimesta kuolemaan.

        Nyt jäljellä olevien pitää vain elää mahdollisimman samankaltaisella tavalla kuin Jeesus Kristus eli, niin voivat periä ikuisen elämän maan päällä.

    • pieni mies

      Ihmisiähän asuu jo avaruudessa vaikka kuinka paljon!

      • Missä?

        Ei pari hassua tyyppiä jollain avaruus asemalla ole "vaikka kuinka paljon". Eivätkä ne edes asu siellä vaan ovat töissä ja palaavat kotiin. Työkomennus siis vain.

    • Tietäjä ja kaukop.

      Jo 50 vuoden päästä on mahdottomuus asua tällä maapallolla ! Se tuho tulee nopeammin kuin arvaattekaan . Alkakaa valmistautumaan jo siihen . Mitä sinä ottasit mukaasi jos joutuisit yhtäkkiä muuttamaan maapallolta pois eri taivaankappaleelle ? Kannatsko sinne iäkkäitä ihmisiä ottaa mukaan ollenkaan ? Kannattaa ottaa nuoret ja lapset mukaan . He voivat aloittaa siellä uuden elämän .

    • tiedänpähä

      onhan universumista löydetty (joku tiedemies) kauko putkella planeetan jossa voi elää mutta sinne kestäisi 20 vuotta matkata :D

      • maksumies

        "sinne kestäisi 20 vuotta matkata "

        20 vuoden matkustamisen päässä ei ole mitään...ei yhtään mitään.
        Vähintään 2000vuotta menis matkaan lähinpään seuraavaan tähti-järjestelmään. N.4valovuotta. Siä vaan ei satu oleen sopivaa planeettaa ihmisen asumiselle.

    • Höyhen landia

      Kaikki sotilas henkilöt, poliitikot, poliittiset johtajat, verottajat ja vastaavia ei pidä uudelle planeetalle päästää, koska hehän tekevät siitä samanlaiset rajoituksia täynnä olevan planeetan, kuten tämä maapallo.
      Hehän alkaisivat heti vetämään rajoja eri maanosien välille, joilla rajoittavat ihmisten liikkumista.
      Sotilasjohtajat varsinkin määräisivät uudelle planeetalle rajat ja pystyttäisivät sotilas armeijat ja alkaisivat heti sotimaan ja rauha olisi poissa.
      Verottaja määräisi heti ensimmäiseksi jonkin ylellisyys veron uudelle planeetalle ja samat verot tulisivat sielläkin käyttöön.
      Poliitikot tekisivät uudesta planeetasta heti epätasa arvoisen sinne muuttavien kesken ja kohta olisi taas epätasa arvoa eli rikkaita ja köyhiä.
      Poliitikot ahnehtisivat itselleen uuden planeetan rikkaudet.

    • Arlei

      Hei, Mihin perustuu väittämä, että aurinko on 500 vuoden kuluttua jo niin laajentunut, että maan elämä alkaa käydä tukalaksi. Sillä nykyään aurinko pienenemistään pienenee ja kun sille tulee se vaihe, että se alkaa suurentua, niin sitä vaihetta kestää kymmeneiä tuhansia vuosia.

    • Demokraatti4

      Pitäisi ehdottomasti asuttaa- Kokoomuslaisilla!

    • No ei aurinko todellakaan laajene 500 vuoden päästä! Sehän on vasta keski iässä eli se paistaa ainakin vielä 5 miljardia vuotta! Älkää missään nimessä uskoko tuota höpötystä! Se on pelkkä valhe!!!

    • uskon kaikkeen

      Hää, joku keksii hienon avaruusaluksen, johon laitetaan ihmisiä mukaan ja kohti uutta tulevaisuutta. Sitten vaan huomataan myöhemmin, että ne olivatkin homoja ja lesboja... Se siitä ihmiskunnan jatkumisesta.

      • siskon mies

        Hää, minä uskon että nimimerkki uskon kaikkeen on sekkujen jälkeläisiä Lieksasta. Mutta ei takerruta mutoseikkoihin, voi sitä avaruudessa paremman puutteessa kiksautta siskoaan .

    • PASIFISTI100

      EI HELEVETISSÄ MENNÄ LEVITTÄÄN SOTIA YMÅÄRI AVARUUTTA.
      EI
      EI
      JA EI

    • avaruusmatka

      Noniin alkakaahan itsekukin tehdä eväitä, matkalla saattaa nälkä yllättää, ja jano ja hapenpuute vaivata.

    • perspirantti-antti

      Aurinko ei laajene miljoonaan vuoteen. Avaruuden asuttaminen lähtee käyntiin ihmisen sisäilitä tasoilta, kun sitä kautta omaksumme viidennen ulottuvuuden on kaikki mahdollista nyt-hetkessä.
      Tämä malli jossa elämme fyysisyyttä ihannoiden kuihtuu pois.
      2038 on käännekohta, sen jälkeen lentävät alukset toimivat ilman mekaanisia voimanlähteitä antigarvitaation kautta.

    • Raamatussa totuus

      Totuus on että ihmiskunta ei säily tällaisenaan. Raamatusta näkee maailman tulevaisuuden ja että loppua kohti ollaan menossa. Kaikki tämä näkyvä tulee hajoamaan ja luodaan uudet taivaat ja maat. Ihmisen osa on joko ikuinen taivas tai ikuinen kadotus. Riippuen siitä, miten hän suhtautuu Jeesukseen, sillä Jeesus on ainoa tie Isän tykö ja vain hänen nimessään ja veressään meillä on syntien anteeksiantamus. Kelpaako meille Jumalan hankkima pelastus Jeesuksessa? Ota vastaan pelastus jo tänään, anna pelastaa itsesi ja ota vastaan syntien anteeksiantamus.

      • Uskovaiset helvettii

        Jessus on yks p rkeleen epäsikiö.

    • uskova

      Ihminen tuhoutuu omaan ahneuteen ja "viisauteen"!!!!!!!!! Jopa homoliitot sallitaan tasavertaisuuden takia kaikki hyväksytään,ohhoooh! sanon minä naisena,vaimona ja 4lapsen äitinä. Missä on Raamattu, Usko ? Ei ihminen Jumalaa pakoon pääse. Pelastua voi kun uskoo synnit anteeksi Jeesuksessa ja pitää uskon rakkaana aarteenaan.

    • jutyty

      Keenerit voisi lähettää kuuhun

    • pieni-ihminen-

      500! Nyt sulla on luvut sekaisin. Jos ihmiskunta tuhoutuu silloin, se johtuu ihmiskunnasta itsestään. Tuhoamme ekosysteemin omalla toiminnallamme.

    • sale1

      kuka sen todistaa että tuhoudumme. viidessäsadassavuodessa ehtii tapahtua paljon.tällä luonnon varojen tuhlaus vauhdilla. tuhoutumiseen ei mene kuin muutama satavuotta.tosiasiassa emme olle kovinkaan älykäs laji.muut lajit yrittävät selvityä.me yritämme tuhoutua.

    • vanhajantteri

      Armeijan käyneet tietävät sateensuojana käytetyn taikaviitan. Kun pidät sitä mukanasi ei ole huolen häivää. Ydinlaskeumat ja muut myrkyt vain harjataan kuusenoksalla pinnalta pois. Turha murehtia.

    • ei kannata

      Emme me kyllä kovin älykkäältä näytä. Itseään vastaan sotiva organismi on tuhoon tuomittu. Ei tätä rotua kannata mihinkään lähtee siirtelee.

    • RBE

      Ihmisen ei pidä levittäytyä minnekkään päin avaruutta ennenkuin on kehittynyt niin fiksuksi ettei tuhoa omaa planeettaansa ja tuhlaa sen resursseja, oman täysin epäloogisen keksintönsä, rahan takia.

    • Taivaassa tavataan!

      Ei kannata edes harkita tuollaista, sillä tiedättekö, että Jeesus tulee takaisin varmasti hyvinkin paljon ennen tuota aikaa. Se tarkoittaa sitä, että ne, jotka uskovat Jeesukseen saavat uudet taivaat ja uuden maan, jonne he siirtyvät asumaan. Taivaassa ei ole pääsyä millekään epäpyhälle eikä synnille. Taivaassa ei ole kipua, surua, sairautta. ne, jotka eivät usko Jeesuksen päätyvät maailman syntiystävällisimpään paikkaan eli helvettiin.
      Samalla Jeesus tulee suunsa henkäyksellä surmaamaan Saatanan. Näin tehdään ihmisen syntiinlankeemus Paratiissa ja koko ihmiskunnan yhteinen sairaus nimeltä synti tyhjäksi. Olethan sinä Voittajan , Jeesuksen puolella? Raamattu sanoo, että joka suullaan tunnustaa, että Jeesus on Herra ja uskoo, että HÄn on ylösnoussut Jumalan poika, hän tulee pelastumaan. Etsi itsellesi hyvä seurakunta. Seurakuntia on monenlaisia. Kristilliset seurakunnat ovat luterilaisia, vapaakirkollisia, helluntalaisia. kaikki jotka tunnustavat, että Jeesus on Jumalan poika. Taivaassa tavataan!

      • Januzk

        Minä olen saatanan poika ja syöksen sinut ikuiseen helvettiin jeesustelija. Mielikuvitusta saa toki käyttää ja jotkut ovat ihan elokuviakin tehneet niistä.

      • fj9opagl

        Arvaas mitä. Opetuslapsetkin ajattelivat, että kohta se Jeesus sieltä tulee. Mitä tapahtui? Kavereita naulattiin ristiin pääalaspäin ja keitettiin rasvassa ja heitettiin vankilaan.

        Uskovaiset kautta aikain ovat ajatelleet, että ei pidä tehdä mitään, koska Jeesus tulee kuitenkin kohta. Etenkin täällä länsimaissa, koska meillä on asiat niin hyvin. Kuitenkin kristittyjä vainotaan todella monessa paikassa maailmassa... jos tuollaiset vainot olisivat länsimaissa niin johan ajateltaisiin että on kyseessä Ilmestyskirjan vainot.

        Pointti: uskovaisten pitäisi hiljalleen ymmärtää, että kyllä se Jeesus tarkoitti meidät elämään ja pitämään vastuullisesti huolta myös tästä maanpäällisestä elämästä.

      • tietäjä(länsimainen)

        en tiä paljoo mut sentiän et kyl on kamalan paha hammasmätä tolla jeesuksella kun saatanakin tappaa pelkällä henkäyksellä.
        mahtaako olla mahdollista?

      • Pepsodentti Pentti

        Uskotko sinä tähän Sinearin maahan, jonne rakennetaan avaruusasema? Ilm. kirja.

    • faktat kuntoon

      Laitetaanpas faktat kuntoon: aurinko on nyt keski-ikäinen pääsarjan tähti, jolla on ikää noin 4,5 miljardia vuotta. Aurinko pitää maapallolla elämää yllä vielä miljardin vuoden ajan, sitten aurinko käy liian kuumaksi ja kirkkaaksi, jolloin elämä maapallolla päättyy kun meret kiehuvat pois. Auringon laajenemiseen punaiseksi jättiläiseksi on aikaa vielä noin 5,4 miljardia vuotta.

      Ihminen ei lajina selviä enää sataakaan vuotta, koska tuhoamme itsemme joko sotimalla tai siihen, että käytettävissä olevat luonnonvarat loppuvat. Myös holtiton väestönkasvu on uhka, joka saattaa tuhota ihmisen.

    • Risto espoo

      Ei voi olla totta, että on niin hölmöjä ihmisiä, jotka kuvittelevat auringon tulevan
      päätepisteeseen 500 vuoden kuluttua.
      Kyllä siihen menee vielä noin 5 miljardia vuotta!!!

      • lukihäiriököööö

        "Ihmiskunnan pitäisi järkiintyä; Kaikki, armeijoihin ja aseisiin satsatut rahat olisi laitettava avaruustekniikkaan. Tällä menolla on todennäköistä, että ihmiskuntaa ei ole enää 500 vuoden kuluttua täällä Maapallolla. "

        Tuskimpa tarkoitti että aurinko alkaisi laajentua 500v kuluttua. Minä ymmärsin tuosta tekstistä että ihminen tuhoaa itse itsensä tällä menolla.

    • parasjorma

      mulla on jo tekeillä pelastuskapseli ... oon laittanu sihen vanhan hiasen moottorin, vähän se savuttaa mutta lähtee kyllä hyvin käyntiin kun ottaa ensin ryypyt.
      hehkus toimii hehkuvinikäyttöisellä aparaatilla ,josta on tällähetkellä kipinä hukassa.
      kerran kosanderipäissään sain sellasen itean ,että pitäis saada jostain hyväkuntoinen pontiac transportin kori ,johonka tän hiacen ihmemoottorin vois asentaa..... no otan vielä lisää neuvonantajaa jos tulis parempia ideoita.
      suunistus tulis tapahtumaan vatupassin avulla.
      voisko joku suomen kakkosneloselta alkaa opetella perämiehen taitoja ,että pääsis sitten johonkin hyvään paikkaan ,missä ei olis hinttareita eikä tarttis muutenkaan pelätä takaatulijoita.
      aika paljon on vielä kirveellä töitä mut eiköhän ala olla valmista jo parintuhannen vuoden päästä..... sitten lähetään täältä.
      laukaisuajakohdan vois ajoittaa uudenvuoden ilotulituksen aikaan ,sillon ei herättäis mitään huomiota eikä kateutta .
      tää on ollu tähänasti salaista tietoa, mutta päätin olla kannustavana esimerkkinä muille ufonrakentamisesta kiinnostuneille , eli eikun väsäämään .
      ja voishan ajatella että vois ajatusenvaihtoakin ajatella kapselin rakentajien kesken.
      ps. myös hyttiemäntä olis hakusessa , sellasta sorttia joka ei miljoonassa vuodessa vielä paljon rupsahtais .
      halukkat vois laittaa viestiä tänne kakkosnelosen upealle ufopalstalle.
      no eipä tässä sitten muuta kun hölkynkölkyn.

      • ghjkkbb

        Ei oo totta :) olisko sielä tilaa mulle ja vaimolle ja pojalle sitte joku kiva pieni koppi koiralle? Ite oon aika kätevä joten voisin olla korjaaja ja voisin ottaa sorvin mukaan ja pieni rautavarasto nii saa tehä Hiacen moottoriin uusia osia. Ja vaimo vois laittaa pienen kasvimaan kapselin sisälle josta sais sitte ravintoa kaikille ja samalla vois ottaa vaimon pikkusiskon mukaan sulle hyttiemännäks :) käykö?

    • kkk...kkk...kkk...

      mistä repäisit tollaisen älyytömän 500v.????? jos pitäisi paikkaansa niin täällä pitä'isi olla jo pirun kuuma... onhan nää usa:n autiomaissa kokeillut kupla-asutusta monen vuoden ajan,keinotekoiset linnunäänet ym. testattu samojen ihmisten sietokykyä toisiinsa eristyksessä,miehiä ja naisia,maksaa hunajaa lähettää Mars:iin ym. luotain mutta ovat lähettäneet,kylmän-sodan usa/N-L/venäjä tekevät yhteistyötä,taikonautit ja Japanikin tulossa ym. kaikki tähtäävät ihmiskunnan jatkuvuuteen ja/tai avaruuden valloitukseen/herruuteen,ja jos kelaat niin Dolly-lammas oli ensimmäinen klooni mutta avaruuteen lähtee joku pvä alus jossa on mukana maapallon kaikkien eläimien DNA:t eli "NOOAN ARKKI",ja kasvien siemeniä ym. mitä tarvitaan "uuden maapallon" rakentamiseen,ja tämä alus laskeutuu "teko-tellukselle" heti tai sitten kun aika kypsä,kasvien pitää saada aikaa jotta luovat ilmakehää/happea sopivan massan omaavalla planeetalla/tähdellä

    • ilmastonmuutos..

      Tiedä siitä auringon päätepisteestä, ilmastonmuutos muuttaa maapallon elinkelvottomaksi 100 vuoden kuluessa.

      • huom...

        Ilmasto on aina muuttunut.

    • torvelo ööö ööö ööö!

      Jos avaruus asutetaan, niin sinne on lähetettävä ainakin valkoihoisia, ja valkoihoisia ja mustia ei tule lähettää samassa aluksessa eikä asuttamaan samaa aluetta.

    • pierupurkki

      turhaa höpötystä.
      tulis vaanlämmintä ja ei lunta kiitos.
      jäis rahaa muuhunkin kun lämmittämiseen.

    • Niin, se aurinko alkaa kyllä laajentua noin viiden miljardin vuoden kuluttua. Joten ei tässä isompaa kiirettä vielä pidä.

    • starmans

      Bullshittiä, kuka tämän "aurinko laajenee 500 v kuluttua" on tuonne laittanut..? On jäänyt kyllä koulut pahasti kesken hänellä.

    • kai tää oli vitsi ?

      voi luoja, missä olet koulus käynyt? aurinko laajenee ja muuttuu punaiseksi jättiläiseksi viiden miljardin vuoden päästä...

    • sale1

      nyky tekniikalla ei ole mahdollista asuttaa vieraita planeettoia (ihmisen luustosto ei kestä pitkä-aikaista avaruus oleskelua)mitä siirtokunta tulisi maksamaan (ei taitais riittää,asevaruustelu,lääketieden ja huumebisneksen yhteen lasketut rahat)

    • Tiluliluleilaa

      No lyhyesti ja ytimekkäästi EI. Ihminen ei kuulu avaruuteen ja joutuhan dinosauruksetki kuolemaan ni kyllä sitä tämmönen maapallontuhoajaki joutaa sukupuuttoon :DD

    • ...

      Ehkä näin lähimpien vuosisatojen ongelma on kuitenkin väestöräjähdys, ei punainen jättiläinen.

      Jos oikeasti haluat ihmiskunnan pelastuvan, mieti miten kaikki kehitysmaat saadaan mukaan lisääntymisen rajuun vähentämiseen, me sivistyneet kansat olemme jo oikealla radalla.

      • wertyuklnb

        Joo. Käymme tyhmemmiksi päivä päivältä. Kuinka olkeassa Aldous Huxley olikaan.

      • RBE

        Länsimaat ei ole sivistystä nähnytkään. Sorretaan köyhempiä maita ja revitään niiden selkänahasta viimesetkin resurssit että saadaan sitä rahaa, mikä on länsimaissa noussut jo melkeenpä uskonnon asemaan.

    • GASOLINA

      HEI HALOOTA, AVARUUDESSA ME ASUTAAN JA MAINIOSSA MAAPALLOSSA.TÄÄLLÄ KAIKKI ON MITÄ TARVITAAN OLEMISEEN IKUSESTI.

    • lukihäiriökö?

      Onko ihmiset oikeasti noin lukihäiriöisiä, vai olenko minä? häh?

      "Tämä pallo (Maa) tulee kuitenkin tuhoutumaan, kun tähti (Aurinko) alkaa laajentua. Ihmiskunnan pitäisi järkiintyä; Kaikki, armeijoihin ja aseisiin satsatut rahat olisi laitettava avaruustekniikkaan. Tällä menolla on todennäköistä, että ihmiskuntaa ei ole enää 500 vuoden kuluttua täällä Maapallolla. "

      Tuskimpa tarkoitti että aurinko alkaisi laajentua 500v kuluttua. Minä ymmärsin tuosta tekstistä että ihminen tuhoaa itse itsensä tällä menolla.

    • haloooooo

      Tiedoksi että se aurinko ei ala laajentumaan 500vuoden kuluttua. Se laajenee joka hetki ja jossain vaiheessa se on niin iso että se räjähtää ja muuttuu mustaksi aukoksi. Jos ihminen menee vaikka marssiin niin se ei kuulkaas auta mitään.

      Siirtokuntia on jo olemassa mutta yleisölle ei kerrota mitään-teknologia tulee yleiseen käyttöön 50 vuoden viimeellä joten mitä te ajattelette teidän pienessä aivoissanne?

      • väärässä olet

        Väärin arvattu nimimerkki haloo. Auringon massa ei yksinkertaisesti riitä tuottamaan mustaa aukkoa. Aurinko laajenee tosiaan punaiseksi jättiläiseksi 5,4 miljardin vuoden kuluttua. Sitä seuraava vaihe on se, että kun polttoaine auringossa loppuu, ydinosat luhistuvat valkoiseksi kääpiöksi, mutta ulommat kerrokset aurinkotuuli puhaltaa planetaariksesi sumuksi avaruuteen. Vähitellen jäähtyvä valkoinen kääpiö on lopulta musta hiilipallo ja koko aurinkokunta hajoaa avaruuteen.

    • homo3

      vitu nörtti tieteis elokuvien katsoja maapallo tuhoutuu vasta joskus 1-2 miljardin vuoden päästä tosin kun aurinko taas 3-5 miljardin vuoden päästä

      • kylmä fakta

        Auringon massa ja fuusionopeus tunnetaan, joten tieteen fakta on se, että aurinko alkaa kuolla vasta 5,4 miljardn vuoden päästä. Silloin se laajenee punaiseksi jättiläiseksi.

    • RONTTOSAURUSrex

      Ketjun avauksessa; Oli lause "Tällä menolla on todennäköistä, että ihmiskuntaa ei enää ole....." Ihmettelen, että osa lukijoista on voinut käsittää sen niin, että tarkoitan siinä Auringon laajenemista...
      Tarkoitin; Liikakansoitusta, Saastumista, mahdollista ydinsotaa, pandemiaa, ilmastonmuutosta yms.

      Ymmärrän, kun jotkut naureskelee; "tieteishömpötystä".
      Parikymmentä vuotta ennen "sputnikkia", avaruudessa Maapallon kiertoradalla ei kiertänyt mitään ihmisen tekemää. Kun tieteiskirjailija Arthur C Clarke esitti teoriansa satelliiteista ja niiden välisistä viestintäyhteyksistä. Arvata saattaa että "lyttääjiä" riitti, jotkut nauroi niin että "pissat" taisi tulla housuun.....Nyt emme selviäisi ilman TomTom:a tai Garminia, siis paikannuslaitteita, jotka toimii useasta satelliitista tulevan "kellopulssi-informaation" avulla. Ja onhan noita "sääsatelliitit" summuut, kiertoradat täynnä romua.
      Kuitenkaan ei tartte tulla kovin kummoinen globaali-katastrofi, kun nämä meidän vehkeet eivät enää toimi.
      Jos ehditte, niin lukekaa: tutkija Jussi Viitalan "Miten Maailma Loppuu?" Se ei ole scifi-hömppää, vaan maallikkokielelle tehty; niistä, monista "uhista" jotka voivat aiheuttaa globaalin katastrofin.

      • näin sä väität

        Etusivulla otsikossa väität, että aurinko laajenee jo 500 vuoden päästä. Suoli24.fi etusivun otsikon mukaan mä tulin faktat korjaamaan.

      • olenkoymmärtänytväär
        näin sä väität kirjoitti:

        Etusivulla otsikossa väität, että aurinko laajenee jo 500 vuoden päästä. Suoli24.fi etusivun otsikon mukaan mä tulin faktat korjaamaan.

        Eikös suoli24.fi etusivun otsikon kirjoita joku ylläpitäjä, näin olen ymmärtänyt..

      • RONTTOSAURUSrex
        olenkoymmärtänytväär kirjoitti:

        Eikös suoli24.fi etusivun otsikon kirjoita joku ylläpitäjä, näin olen ymmärtänyt..

        Olet!

      • RONTTOSAURUSrex
        näin sä väität kirjoitti:

        Etusivulla otsikossa väität, että aurinko laajenee jo 500 vuoden päästä. Suoli24.fi etusivun otsikon mukaan mä tulin faktat korjaamaan.

        Opettele lukemaan ajatuksen kanssa.

    • KYSYMPÄ VAA.

      Ei missään tapauksessa. Eikö riitä että maapallo on paskottu niin käyttökelvottökelvottomaksi, ettei täällä enää 500 vuoden päästää voi asua. Pitääkö koko universumille tehdä samoin. Talvivaan lietealtaita Ja Fukushimoja vaan joka ikinen planeetta täyteen.

      • Sinineoni

        Eipä taida ihmisten määrä riittää koko universumin pilaamiseen,
        ollaan kuitenkii maapalloinemme sen verran mitätön kärpäsen paska.

    • kati83

      Mulla on hieman sellanen fiilis että, antaa olla. Me ihmiset ollaan muutenkin niin kiittämättömiä olleet ja luullaan että ollaan universumin napa. Uskon että muitakin eläviä organismeja on muualla universumissa ja muissa universumeissa.

      Jos on meidän aika niin on meidän aika. Jokin viisaampi organismi valloittaa jonkin toisen osan uutta universumia meidän jälkeen. Toki olisi hyvä nähdä onnistutaanko kerrankin ryhtyä johonkin uuteen elämäntapaan.

    • asdfghdhg

      "Noin seitsemän miljardin vuoden kuluttua Aurinko laajenee polttavaksi punaiseksi jättiläiseksi"

      Niin.. musta tuntuu ettei toi auringon laajeneminen oo se isoin ongelma

    • ei taas tätä

      Ihminen ei ole mikään erityisen hyvä otus olemassa ja sinänsä ei mitään mikä pitäisi säilyttää epätoivon vimmalla, vaikka tyypillinen itsekkyys sitä vaatisikin. Älyllisyys on vain omaa määritelmäämme, eikä merkitse hevon kakkaakaan.
      Mistä sinä tiedät varmasti, että aurinko laajenee ja siinä vaiheessa olisit ehtinyt jo elää ja kuolla 10 kertaa joka tapauksessa, joten onko väliä?

    • Siru aivo

      Me ollaan lajina oltu täällä pari miljoonaa vuotta ja eläimistä älykkyden perusteella erotuttu vasta 40-50 000 vuotta. Dinot hallitsivat maata parisataa miljoonaa vuotta... Kylläpä me ollaan merkityksekkäitä. Mie uskon että tyhmyyksissämme kehitämme keinoälyn minkä sitten avaruuteen lähetämme muistoksi itsestämme.

    • Nikkisixsixsix

      Ei se ihmiskunta ole niin hyödyllinen kuin saattaisi luulla. Onko elämämme täälläkään mitenkään hyödyllistä tai välttämätöntä? Mitä hyötyä ihmiselämästä on? Synnyt, elät ja kuolet, mitä jää jäljelle?

      Maailma on jo nyt sen verran ylikansoitettu että odotettvissa jo lähiaikoina maailmanhistorian mittakaavassa ovat massiiviset ongelmat. Luonnonvarat loppuvat pian, tulee ydinsota, taudit jne... Ihminen vaan jatkaa lisääntymistään. Joka ainut viikko syntyy noin 5 milj. ihmistä lisää ja kuolee vain noin 200 000. Silti jokainen pari haluaa lapsia kun se on niin hienoa ja pitäähän nyt pari lasta olla.

      Eli auringonlaajenemiseen käytetyn miettimisajan voisi käyttää hyödyllisemminkin, miettimällä vaikkapa mitä hyvää itse vopisi tehdä planeetan eteen. Veikkaanpa että kukaan länsimainen nykyihminen ei ole valmis tinkimään omasta hyvinvoinnista milliäkään. Hyvähän se on sieltä läppärin takaa huudella.

    • perseenhaju

      Uudelle siirtokunnalle heti oma pontikkatehdas pystyyn ja siittä laajeneminen monopoliseksi johtajaksi.

      Viinan myynnillä siellä rikastuu räjähdysmäisesti ja herruus on taattu. Syntyy uusi suomalainen sivilisaatio.

    • StarTrek . .

      Moi . En suosittele kun jo nyt lentoemännillä ja piloteilla on säteilystä aiheutunutta syöpäsairauksia. Kuvittele kauan jossain avaruudessa (missä on alttiina ties mille säteilylle mikro meteoriiteille), voisi elää ilman syöpää....

    • stay clean

      Aiheutat monelle muullekin mielenterveysongelmaiselle kuin itsellesi kärsimystä totena julkaisemillasi paskapuheilla. 500 vuotta, joopa joo. Miettikäähän ihmiset ennenkuin kirjoittelette mitä sattuu.

    • Veget elää. . .

      Paljon tärkeämpää on elämän jatkuminen maassa.
      Kasvien ja eläinten perimä pankkeja tulisi perustaa.
      Kerätä siemeniä, kuivattaa ja säilöä jälkipolville, jalostuksen ja geenimanipulaation sijaan.

    • LOL!

      UFOHÖRHÖT luulee taas että ihmiskunta pääsisi johonkin täältä.

    • Näin on

      Kyllä me ihmiset älylajissaan ollaan niin typeriä, me emme tarvihe avaruutta, jotta sekin pilataan.
      Älylajimme on jo saastuttanut rakkaan kauniin maapallomme, millainen törky tämä maa on ja millaiseksi sitten jatkuva sukupolvi saastuttaa suuren avaruutemme. Siellä sitten kiertoradoilla olisi ruumiit ja saastat ja muut sotkut, huh kuin olisi karmee näky.

      Olisi vaan tämäkin pallomme eläimien keskuudessa säilynyt kauniina, vehreänä, ei metalli ja betoni romua, ei ydin saasteita, eikä mitään muutakaan. Ihminen on saastainen otus ja typerän älykäs.

    • meitä on liikaa

      Ihmiskunnan kohtalo on omien tekojen varassa, tätä menoa se on sukupuuttoon kuoleminen.

      Maapallolla on ihmisiä puolet liikaa, käytämme raaka-aine resursseja kuin heikkomieliset, elämä perustuu jatkuvaan kasvuun ja materian keräämiseen.

      On ihan oikein, että tämä "rottalauma" häviää tältä pallolta - avaruutta emme tule asuttamaan...

    • No, huh huh

      Lukaiskaapa Steve Alten Mayojen testamentti, mielenkiintoista faktaa ja fiktiota.
      Heikkohemoisille en suosittele, menee joulu piloille 8D
      Ihmiset ovat niin fiksuja, että tuhoavat itse itsensä ahneuksissaan %-@

    • syyrish

      Todellakin, maapallo tulee tällaisenaan tuhoutumaan, mutta Jumala tulee luomaan uudeksi kaiken. Ketään ihmistä ei ole tarkoitettu kadotukseen. Ottakaa ihmiset todesta se, mitä Raamattu on kirjoittanut siitä, mitä tulee tapahtumaan. Jumala on rakastanut jokaista niin, paljon, että antoi oman poikansa kuolemaan edestämme. Jokaisen on valinta tehtävä omalla kohdallaan.

      • Pepsodentti Pentti

        Uskotteko tuhatvuotiseen valtakuntaan?
        Vähäpätöinen mitätön alku, maanpäällä hengissä selvinneet ja avaruusaseman väki aloittavat uuden kansoituksen.

      • Höpöttäjä

        Ei kai raamattu nyt itse itseään ole kirjoittanut? Todistettavasti sen ovat kirjoittaneet ihan tavalliset ihmiset, itse kukin oman näkemyksensä mukaan. Muussa tapauksessa kaikki neljä evankeliumia olisivat täydellisesti yhteneväiset.
        Jeesuksen jumalallisuuden hyväksyntä kristinuskoa tunnustavissa kirkoissa oli äänestyksen tulos. Viittaan Nikean kirkolliskokoukseen 325 jkr. Tässäkin päätöksen tekivät ihan tavalliset ihmiset.
        Korkeampaan voimaan uskominen ei tarkoita uskomista valtarakennelmiin jotka on rakennettu pelkästään oman edun tavoittelua ja toisten aivopesemistä varten.
        Tiivistettynä : Jos ei usko kirkon doktriineihin ja kaiken maailman satukirjoihin (esm raamattu) ,ei sulje pois uskomista Jumalaan.

    • alien 62

      Siru aivo vai aivon siru. Ihmisen kaltainen typerys on elänyt maapallolla vasta n.18.000v (lue kahdeksantoistatuhatta vuotta ) Ainoa mitä avaruuteen voimme lähettää muistoksi on ; ei keinoäly vaan todellinen tyhmyys.

    • näinseon

      Antaa vain ihmiskunnan tuhoutua, muutenkin niin sairas laji. Itsekkäitä ja ahneita, jotka ei tee mitään muuta kuin tuhoa. Luulen, että ihmiskunta tulee tuhoamaan itsensä ennenkuin universumi tekee omat tepposensa. Ihmiset ovat oman tuhonsa ansainneet.

    • wd64

      Ei maapallo tuhoudu, se muuntuu parhaillaan uuteen ulottuvuuteen kunhan ensin hieman tasoittelee velkoja maanjäristysten jne, muodossa.
      He , jotka ovat hereillä, huomaavat muutoksen ja käyttävät sen hyödyllisesti.
      Fyysiseen 3D-matriisiin ankkuroituneet eivät huomaa yhtään mitään muutosta.
      Win-win tilanne siis he, jotka eivät usko , jatkavat nykyistä menoa ja he, jotka kehittyvät, pääsevä't uudelle tasolle.
      Mistä sitten muutoksen huomaa? Valon enimmäisnopeus kasvaa.

    • hersy

      No olisi tosiaan toivottavaa,että tämmönen "älytön" luontoa tuhoava laji häviäisi lopullisesti universumista,minä ainkaan näe tätä kehittyneenä lajina,ei kehittynyt laji "paskanna" omaan pesään vai mitä?

    • TIEDON TIE

      sama mielta !!!
      www.illuzia.net

    • hery4wadad

      Ei, koska ihmiset on niin helvetin tyhmiä että tuhoaa omaa elinympäristöään joten hyvin mahdollisesti saattaisimme tuhota toisenki planeetan joille menisimme asumaan. Sama paska yhteiskunta jatkuisi sielläkin.

      • Jos menisimme toisille planeetoille, olisivat ne hyvin todennäköisesti hiekkakasoja kuten Mars. Ja kun kehitys menee niin pitkälle että kyetään matkustamaan maan kaltaisille planeetoille, on tuskin enää ongelmana jätevuoret.

        Sitäpaitsi, jatkuvastihan me pyrimme parantamaan suhdettamme luontoa kohtaan. On suorastaan bullsh*ttiä valittaa jatkuvasti siitä kuinka me "tuhoamme luonnon". Ettekö te idiootit tajua, että mainostajat käyttää teitä hyväkseen?

        "Osta tämmönen hybridiauto, säästät luontoa! Eikä maksa ku kaks kertaa enemmä ku tavallinen auto!" Ja on tutkittu, että hybridiauton valmistaminen saastuttaa niin paljon tavallisen auton valmistamista enemmän, et hybridillä pitäis ajaa aktiivisesti 10 vuotta että siitä oikeesti olis hyötyä.

        En jaksa kuunnella teiän perusääliöiden sanoja jotka on teiän suuhun laitettu. Au revoir!

    • angelin

      Si tarvi tehdä muuta kuin alkaa elämään luonnollisemmin että saasteet loppuu, sodat tykkänään pois ja rahanhimoiset tyrmään, jotka kerää enemmän kun elämiseen tarvii,siellä laskekoot kirjanpitojaan loppuelämänsä. Aivan hullujen hommaa tämä maapallon ihmisten meno. Joka paikka saastuu noiden muutamien aivottomien takia ja muut joutuu katsomaan sivusta kun tekevät sellaiset laitkin, ettei kukaan pääse kaatamaan heidän tuhovimmaansa.

    • rxxx1

      Hihhuleilta kysyisin sellaisen epäloogisuuden, että kun kerrotte Jumalan uhranneen oman poikansa, niin mitä Jumala loppujen lopuksi uhrasi?

      Eihän Jumala mitään uhrannut, koska tällä hetkellä jeesus istuu isänsä vasemmalla puolella. Ei Jumala mitään uhrannut/menettänyt, siirsi vaan poikansa maan päältä taivaaseen istumaan vasemmalle puolelleen.

      Ihminen on ainut, joka ihan oikeasti menettää jotakin, herrat vaan selittää...

      • .....

        Pelastussuunnitelma on totta, ja Jumala näki vaivaa ihmisestä.
        Menettäminen on vain sen mittaista miksikä se koetaan, toisen puolesta ei voi sanoa, miten paljon arvelen hänen menettäneen.
        Isiltä peritty vaellus joutaakin menettää.
        Näissä tutkimuksissa köyhät menettävät, koska ne kustannetaan raskailla veroilla.

    • Ydintuho!!!

      varmasti kaikkein todennäköisin katastrofi oisi ydintuho joka tosin on aika epätodennäköinen tällä hetkellä mutta luulenpa ettei ihminen muuta avaruuteen ainakaa lähimmän sadan vuojen aikana kertakaikkiaan teknologia ei anna viellä täydellisiä valmiuuksia ja vaikka antaski niin tuskinpa yhenkään valtion varat ei tuu yksin riittään siirtokunnan tai aluksen kehittämiseen ja rakentamiseen olipa kyseessä nukkuja tai sukupolvi alus

    • Gal Lax

      Ei todellakaan!
      Kyllä kehityksemme tulee kehittyä vielä pitkään, ennen kuin voimme mennä mellastamaan muille planeetoille jätevuoria ja saasteita kasvattamaan.

      Ennen lähtöä tulee ihmiskunnan muuttua tasaiseksi ja edistykselliseski joukoksi, joka ei tartu aseisiin, jos joku menee ja polttaa asian, joka toiselle on hirmu tärkeä. Lipun kirjan taideteoksen....

      Paha vain, että olemme kuin rottalauma, joka elää hyvillä mielin niin kauan kuin on ruokaa ja tilaa, mutta kun populaatio kasvaa, alkavat tapella ja tappaa toisiaan, hävittää poikueita jne. kunnes taas on hyvää tilaa.
      Niin on ihmiskuntakin tekemässä, yhä uudelleen ja uudelleen.

    • Väestön kasvu-uhka

      Pitemmällä aikavälillä maapallon ylikansoittuminen on suurinuhka, siinä myös luontoatuhoava jätteiden määrä, tuhoaa elinympäristöä ja pohjavesiä.

      Ylikansalliset yhtiöt ovat tehneet miljardibisneksen pelkästä puhtaasta juomavedestä, Nestle´,,Bure-life, siitä pahin esimerkki.

      1800-1900, vuosisadalla maailmansodat karsivat ihmisten ja populaation määrää sadoilla miljoonilla, kuolonuhreilla, myös kehittymätön terveudehoito ja senmukana kulkutaudit rajoittivat väestökasvua tehokkaasti, aikaisemmin.

      Näiden asioiden suhteen on 'kehitystä' tapahtunut, mutta edellämainitun kehityksen tuloksena, ajaudumme kohti umpikujaa.

      Maapallo ei pysty elättämään määräänsäenempää ihmisjoukkoa, ehkä tuleva sota on niin totaalinen tuhovoimassaan että tämä edellämainittu väestön kasvun, sietoraja tulee näin ratkaistua, ainakin joksikinaikaa.??

    • joo5

      Jos, meinaa aurinko laajentua 500 vuodessa niin, että ihmisestä päästään se on maailmankaikkeudelle pelkästään hyvä.

      En ole vaan muualla kuin suomi 24:ssä törmännyt moiseen faktaan.

    • 65342

      Ihmiskunta tuhoutuu jo hyvin pian , ellei maailman meno muutu ja radikaalisti. Ei tarvitse odotella viittäsataa vuotta.

      • 65342

        Ja minkähän teorian mukaan aurinko alkaa laajenemaan 500 vuoden päästä..?
        Näin tähtiharrastajana luulen tietäväni sen verran, että aurinko on keski-ikäinen, ja sillä on elinaikaa jäljellä vielä noin 5 miljardia vuotta.

    • hmm.

      1. Lopetetaan saastuttaminen. Huomattava vähentäminen edes.
      2. Otsonikerroksen pitää säilyä, ilmastonmuutos pysäyttää muutenkin.
      3. Suuri lapsiluku seis liikakansoitetussa. Kondomit, info ja koulutus.
      4. Sodat seis.
      5. Saastuneiden maanosien, veden puhdistus.
      6. Ei pieni joukko kykene olemaan keskenään avaruudessa, täysin vastuutonta synnyttää lapsia sinne. Toki jos aikuiset täysjärkiset keskenään (astronautit) ovat avaruudessa, eikä hullut mene sinne.

      • korjaan.

        "Hullulla" tarkoitan sitä että joku tekee äkkiä päätöksen mennä sinne tai ei ole kykenevä päättämään sellaisesta, katuu myöhemmin. Ja jos on muita ongelmia. Ettei kukaan suostuttele tai julkisuuden/nuoren iän vuoksi tyyliin.

    • Huono idea

      Toivottavasti tällainen kauhukuva ei tule koskaan toteutumaan,
      että kusipäinen ihminen leviäisi avaruuteen tuhottuaan ensin maapallonsa.

    • jiik koo

      nno wuoaei nniin

    • hersy

      Niin vieläkin toivon tämän kehittymättömän "apinan" totaalista häviämistä kuolihan "dinotkin" vaikka aikoinaan maailman valtiaita,mutta tämä laji kuolee lähinnä omaan paskaansa,lähinnä tyhmyytensä ja ahneutensa vuoksi,ei se muuksi muutu ,tosin aurinkokin ennen pitkää kuolee,ja on se tulossa hyvä meteoriitti aikojan perässä ja jysähtä'ä juuri oikeaan paikkaan,mutta tosin sitä ennen tämä jo on tyhjä näistä "apinoista"

    • tyhjää tilaa

      miten se menikään jos me ihmiset olemme olemme avaruuden ainoa alykäs olento niin avaruus on hukkaan heitettyä tyhjää tilaa.

      • niinpä79

        Niin, meitähän varten koko maailmankaikkeus on olemassa..

    • Ensinnäkin: aurinko ei ole laajentumassa vielä piitkään aikaan.
      Toisenna: Koko ajan kehitellään avaruustekniikkaa, mutta ei meillä mikään kiire ole. Ei maa ole huomenna tuhoutumassa. Sitäpaitsi luin juuri vähän aikaa sitten, että ollaan kehittelemässä poimuajoa, joka mahdollistaa ylivalonnopeudella liikkumisen ilman ajan hidastumista.

      Niille joita tuo äskeinen kiinnostaa: http://gizmodo.com/5942634/nasa-starts-development-of-real-life-star-trek-warp-drive

      Elämme keksimisen kultakautta, ja uskon itse että muutaman sadan vuoden kuluttua elämä on kuin Star Trekissä, sillä science fiction on siivittänyt kehitystä ideoillaan. Nytkin rakennetaan aikakonetta (jota ollaan testattu onnistuneesti hiukkasilla), teleportaatiolaitetta, poimumoottoria (kuten aiemmin sanottu) ja avaruustukikohtia. Mainoksia voidaan heijastaa lasipinnalle http://www.youtube.com/watch?v=6Cf7IL_eZ38 ja puhelimet toimivat kosketuksesta. Emme ole enää kovin kaukana tieteisfantasian unelmista.

    • Jess

      ihmisrotu saisi kuolla sukupuuttoon mahdollisemman pian.

    • juurikin näin

      Tästä ei saa rahaa... vaikka jotkut saavat rahaa uusien energialähteiden kehittämisestä joka on itseasiassa yhtä tyhjän kanssa.

    • Nostradamus13

      Mahdollisia katastrofeja, jotka koituvat ihmisen ja muun kehittyneen elämän tuhoksi:
      * Kilometrisen taivaankappaleen syöksy maahan
      * Hypernovaräjähdyksen gammasuihkun osuminen maapalloon
      * Laajamittainen ydinsota ja sitä seuraava ydintalvi
      * Itseään ruokkiva maapallon lämpeneminen (venustuminen)
      * Hallinnasta karkaavat itsekopioituvat mikrorobotit
      * Laboratoriossa luodulla viruksella aikaansaatu pandemia

      • todennäköisempi

        Supertulivuoren purkaus saisi aikaan ydintalven.

    • Lady Gaga-fani

      Ei kyllä minusta ole paljoa tuo Lady Gagan miljoona lahjoitus myrskyn uhreille kun kyse on miljardi vahingoista ja nainen on multimiljonääri. Gaga teki Bon Jovit, eli ei käytännössä mitään resursseihinsa verrattuna.

    • höpö höpö

      Aurinko EI TODELLAKAAN tule tuhoamaan Maata 500 vuoden kuluessa. Sitä ei tapahdu edes 500 miljoonassa vuodessa. Erilaisten arvioiden mukaan Aurinko alkaa laajentua vasta aikaisintaan miljardin vuoden kuluttua.

      • Al Gore

        Kuulin huhun että aurinko alkaa laajenemaan huomenna.

    • PISTÄ TUTTI SUUHUN!

      PELLE!

    • 17+13

      "ihmiskuntaa ei ole enää 500 vuoden kuluttua täällä Maapallolla"

      Tästä on jäänyt nollat pois, mutta maapallo kyllä eittämättä tulee tuhoutumaan ja niin myös nykymuotoinen ihminen.

      Toisia taivaankappaleita tulevat asuttamaan ihmisenkaltaiset robotit, jotka omaavat tietoisuuden. Tähän menee vielä satoja vuosia, mutta ei niin kauaa kuin äkkipäätä olettaisi, koska jo muutaman vuosikymmenen päästä tietoneet ovat päihittäneet ihmisen älykkyydessä ja sen jälkeen tie on auki avaruuteen. Ihminen tulee jossakin vaiheessa tarpeettomaksi sen jälkeen kun osataan luoda ajatteleva ja tunteva keinotekoinen eliö alusta loppuun ja kasvattaa sille varaosia.

      Eihän maapallolla eläineissä lajeissa mikään ole ollut pysyvä tähän päivään, kaikki ne ovat muuttuneet, jotkut kuolleet sukupuuttoon ja uusia on tullut tilalle. Niin käy myös ihmisen.

      Sinänsä avaruuden tutkiminen on hyödyllistä, mutta vielä tärkeämpää on koneälyn kehittäminen, sillä ihmisaivot tarvitsevat ulkoista vetoapua, jos mielii pois tältä taivaankappaleelta.

    • 908j098j980j0

      Heh heh.

      Ehkä kuitenkin kannattaisi tutustua pikkasen noihin vuosilukuihin ja tiedemiesten julkaisuihin milloinka se aurinko laajenee ja tuhoaa maapallon.

      Oikeasti kun tuskinpa ihminen ihan niin pitkälle pääsee, että on vielä täällä kun aurinko tuhoaa maapallon, siihen kun meen aikas tavalla enempi aikaa kuin tuo sun mainitsema 500 vuotta :-)

      Ja mitä tulee että olemma nyt ainoa älyllinen laji niin hei oikeasti, tuskinpa nyt näin ja voimmeko sanoa itseämme älyllisiksi kun tuhoamma itseämme ja toisiamme, eikös älykkyys juurikin toimi siten, että se edesauttaa oman säilymisen eikä sen tuhoamisen.

    • Minulta

      Lueskelin juuri Dan Brownin kirjaa Meteroiitti ja sitä myöten olen miettinyt myös tietoa muuplaneettalaisista

      Olen suuressa määrin kyyninen kaiken suhteen.

      Tosin jos muuplaneettalainen laivue laskeutuu vaikka Suurtorille, tarkistan mielipiteeni.

    • henriksoni9891

      maapallo ei tuhoudu napajäät vain sulaa. ei ole pelkoa koskaan.

      • henriksoni9791

        vieraat maapallot ne ohittaa meidät kaukaa.
        viuhka

      • henriksoni971
        henriksoni9791 kirjoitti:

        vieraat maapallot ne ohittaa meidät kaukaa.
        viuhka

        tuomion päivä ens jouluna 2013 kun maat l'hestyy toisiaaan.
        21

      • TIEDON TIE

      • henriksoni9791

        pahimmat räjähdyksen sirpaleet ohittaneet jo maan ei pelkoa enään me lnnetään avaruudessa lujaa

      • henriksoni9791
        henriksoni9791 kirjoitti:

        pahimmat räjähdyksen sirpaleet ohittaneet jo maan ei pelkoa enään me lnnetään avaruudessa lujaa

        räjähdyksessä tähdet lentää nopeemmin kun maapallo .
        alkuräjähdys uusi jossain

    • TIEDON TIE
    • 3+18

      ?_? Loppuiko sinulla nollat kesken näppäimistöstä vai onko julkaistu jotain uutta tietoa Auringosta? Käsittääkseni auringon vety varasto loppuu noin 5 miljardin vuoden kuluttua ja laajeneminen alkaa silloin...

      Eli aika on todella pitkä ja jos katsoo tätä ihmisen kehitystä tällä hetkellä, niin ehkä maapallo on jo siinä kohti asuinkelvoton... Eli onko sillä mitään väliä.

      Valitettava fakta on, että liika kansoittuminen aiheuttaa suurimmat ongelmat ihmisrodun selviytymiselle.

      • 1+4

        Wikipedia: "900 miljoonan vuoden kuluttua Auringon ollessa 5,5 miljardin vuoden ikäinen arvioidaan maanpinnan keskilämpötilan ylittävän Maan nykymuotoiselle elämälle kriittisen 30 °C rajan."

    • Todellisuudessa

      RONTTOSAURUSrex
      2.11.2012 12:46)))))))))))

      Näinkö "ne" sulle selostivat ja nyt sää oot paniikissa?

    • Totuudentorvi soi

      Ensinnäkin, me ei varmasti olla ainoa älyllinen laji tässä galaksissa saati sitten maailmankaikkeudessa.

      Toiseksi, mitä helvettiä tuo 500 vuotta muka meinaa? Tietääkseni menee miljardeja vuosia ennenkuin aurinko alkaa olla siinä tilassa että elämä maapallolla loppuu.

      Siinä olen samaa mieltä että avaruusmatkailu ja avaruuden tutkiminen on ihmiskunnan tulevaisuus, ja sinne mennään, ellei me tyhmyydessämme tapeta itseämme sitä ennen.

    • 3453452

      Aurinko alkaa hajoamaan rytinällä vasta noin 5 miljardin vuoden päästä, vaikkakin tuskin ihmiskunta enää on edes olemassa.

      200 vuoden kuluttua tosin tämän planeetan luonnonvarat alkavat olla lopussa ja jos ilmastonmuutos kehittyy niin kuin arvellaan, niin pitäisi olla jo menossa siihen mennessä muille planeetoille.

    • Tässä on nyt ihan pikkuinen asiavirhe. Aurinko on ollut olemassa n. 4,5miljoonaa vuotta ja tulee olemaan vielä n. 500 MILJOONAA vuotta. Ihminen suunnilleen ihmisen muotoisena on n. miljoonan vuoden ikäinen ja tulee häviämään maapallolta paljon ennen kuin aurinko palaa loppuun ja muuttuu punaiseksi jättiläiseksi ja polttaa kiertolaisensa poroksi. Ihminen on vain yksi eliölaji, joka on suotuisissa olosuhteissa päässyt kehittymään varsin pitkälle. Maapallo on olemassaolonsa aikana kokenut todella pahoja katastrofeja ja niitä tulee aivan varmasti tapahtumaan vastakin. Suuren taivaankappaleen törmäys maapalloon tai supertulivuoren purkaus riittää hävittämään ihmiskunnan kymmemesosaan nykyisestä. Nykyihminen on jokseenkin avuton suurten katastrofien tapahtuessa. Jokin luonnon ehdoilla elävä heimo jossakin sademetsien kätköissä voi pelastaa ihmiskunnan, sillä kaupungeissa elävät nykyihmiset ovat täysin teknologian varassa ja tuhoutuvat ensimmäisinä, kun suurkatastrofi iskee. Tapahtuuko se 12.12.2012 vai kymmenentuhannen vuoden päästä, on aivan eri asia, mutta ennen pitkää se tapahtuu.
      Dinosaurikset kuolivat Jukatanin niemimaalle tömähtäneen meteorin vuoksi, kun ilmasto tämän jälkeen muuttui radikaalisti. Sitä ennen on ollut kausia, jolloin 95% maapallon elämästä on tuhoutunut, kun olosuhteet jostakin syystä ovat äkillisesti muuttuneet. On aivan turha kuvitella, että meidän maapallomme olisi jokin ikuisen rauhan kehto, jossa kaikki jatkuu ongelmitta eteenpäin. Itse asiassa ihminen ehtii tuhoutua , kehittyä uudelleen ja tuhoutua jälleen tällä maapallollamme. Itse asiassa jotkut tutkijat väittävät, että näin olisi jo kertaalleen käynyt. Ei meidän tältä tarvitse muuttaa; täällä kehityimme, täällä elämme, täällä myös katoamme yhtenä eliölajina muiden eliölajien joukossa.

      • Tuli tuohon juttuuni pieni yhden nollan asiavirhe. Siis aurinko on tarkkaan ottaen 4,6 MILJARDIA vuotta vanha ja sillä on aikaa vielä n. 5 MILJARDIA eli 5 tuhatta miljoonaa vuotta. Että on meillä täällä aikaa seikkailla, ei tarvii lähteä muille taivaankappaleille.

      • 1+10
        minäorvokki kirjoitti:

        Tuli tuohon juttuuni pieni yhden nollan asiavirhe. Siis aurinko on tarkkaan ottaen 4,6 MILJARDIA vuotta vanha ja sillä on aikaa vielä n. 5 MILJARDIA eli 5 tuhatta miljoonaa vuotta. Että on meillä täällä aikaa seikkailla, ei tarvii lähteä muille taivaankappaleille.

        On kaksi eri asiaa, kuinka kauan Auringon säteilylämpö säilyy elämän rajoissa maapallolla ja kuinka kauan kestää, ennen kuin Auringosta tulee valkea kääpiö. Jälkimmäinen on 5 miljardin vuoden luokkaa, edellinen luultavasti alle miljardi vuotta.

      • lukupromilleja
        1+10 kirjoitti:

        On kaksi eri asiaa, kuinka kauan Auringon säteilylämpö säilyy elämän rajoissa maapallolla ja kuinka kauan kestää, ennen kuin Auringosta tulee valkea kääpiö. Jälkimmäinen on 5 miljardin vuoden luokkaa, edellinen luultavasti alle miljardi vuotta.

        Ja ihmisiä on ollut vasta noin 0,01 miljardia vuotta.

    • uskon uudelleensynty

      kunpa eläisin niin kauan et pääsisin näkemään mitä ihmiskunnalle taphtuu 500 vuoden kuluttua tai esim.100-200 vuoden kuluttua:/ olis kivaa:) no toivottavasti synnyn uudestaan silloin niin tiedän minkäkaista on silloin muutaman sadan vuoden kuluttua

    • KapteeniKirk

      Ihminenhän on maapallon suurin vitsaus ja meitä on liikaa valitettavasti. Nykyisellä menolla maailmanloppu ei ole kertarysäys vaan kitulias kuolema.

      Aiemmin esiintyi taas natsisimia. Millä perusteella karsitaan eloonjäävät?

      Voisin itse lähteä, jos huolitaan perustamaan siirtokuntaa mutta ei meikäläisen elinaikana taida tapahtua.

    • ei oo ei tuu eikä ju

      No ei raha rikkaita kiinnosta, siellä ei voi rahalla ostaa tai myydä.
      Raha on kaikessa ylin, mutta sillä on valta vain maassa.

      • marsilaiset orjiksi

        Rikkaita kiinnostaa kilpailu vallasta, ihmisten hyväksikäyttö sekä helppo elämä. Tiede tai tieteen kehittäminen eivät tarjoa pahemmin näitä seikkoja koska tieteellä voi rikastua ainoastaan jos se palvelee kansaa niin että kansa hyötyy tieteestä jotenkin. Rikkaat yleensä vihaavat tiedemiehiä jos tiedemiehet eivät tee töitä heille. Tämä johtuu siitä että ihmiset alkavat palvelemaan tiedemiehiä sen sijaan että ihmiset palvelisivat rikkaita.

      • ei oo ei tuu eikä ju
        marsilaiset orjiksi kirjoitti:

        Rikkaita kiinnostaa kilpailu vallasta, ihmisten hyväksikäyttö sekä helppo elämä. Tiede tai tieteen kehittäminen eivät tarjoa pahemmin näitä seikkoja koska tieteellä voi rikastua ainoastaan jos se palvelee kansaa niin että kansa hyötyy tieteestä jotenkin. Rikkaat yleensä vihaavat tiedemiehiä jos tiedemiehet eivät tee töitä heille. Tämä johtuu siitä että ihmiset alkavat palvelemaan tiedemiehiä sen sijaan että ihmiset palvelisivat rikkaita.

        no niin, Mutta

        Kaikella on hintansa, eikä tämä kyllä tarkoita vaihtotaloutta vaan kaikki on hinnoitettu, aina löytyy vastine rahalle.

        Raha on planeetta maan mitta, sitä ei ole avaruudessa, muutto avaruuteen jo karsii pois raha talouden vastikkeet, kauppa käy arvottomaksi.

    • Kesävaara

      Tällä menolla koko maapallo on kohta yhtä Talvivaaraa :)

    • tässä tällästä

      Luin kerran artikkelin jossa selvitettiin kuinka kauan menisi rakentaa nykytekniikalla aito ja toimiva kuolemantähti.

      Siihen kuluisi aikaa koko ihmiskunnalta eli 7miljardilta ihmiseltä 700 000vuotta

      Se maksaisi 13x kaikki maapallon rahat yhteenlaskettuna.

      Myös kaikki maapallon luonnonvarat pitäisi käyttää loppuun 2kertaa.

      Yritän vain sanoa että ei sinne avaruuteen meno ole niin helppoa miltä se tuntuu

    • yrittäjä loimaalta

      kyllähän se on sillälailla että kohta ollaan niin velkaantuneita että kaikilla ihmisillä on ainakin
      150000 eeuroo velkaa ja kellään ei oo rahaa yhtään ja viskin on päätyyn saakka vingutettu.
      eiköhän sillon oo paras paeta paikalta eihän tänne maanpäälle sitten enää jäkkään kun vouti ja muutama solisalitantta.
      ketäs sitten ottavat kun ei enää ketään oo.
      eläimetkin kannattaa ottaa mukaan paitsi ei hyttysiä ja verokarhua.
      tapekoot vouti sitten niittenkanssa.
      kyllä kaikki on niin mälsää niin mälsää.

    • Jos marsiin alettaisiin lähettää polttomoottorilla käyviä avaruusmönkijöitö ja jonkinmoinen tutkimusrymhä, sen pintalämpötila sulattais sen napajäätiköt jonka jälkeen noin 90% marsin pinta-alasta ois veden alla ( mutta vettä on paikoitellen vain muutamia metrejä.) Näin saatas sinne viljelyalueita ja happea. Ja keinotekosella painovoimalla ja pintalämpötilan säätelyllä voitaisiin luoda asumiskelpoinen mars muutamassa vuosikymmenessä.

    • Elä hättäile

      Ihmiskunnan kohtalo riippuu täysin kyvytämme vastustaa murhaavaa Islamin aaltoa. On täysin yhdentekevää pakenemmeko avaruuteen vai lähisaaristoon. Koraanin mukaan vääräuskoiset on tapettava kaikkialta, joten siihen sisältyy myös koko avaruus. Pakopaikkaa ei ole. Siis ihmisyys voittaa joko tällä planeetalla (maa) tai häviää koko universumissa.

      • hei.missä kohdassa koraania kyseiset lauseet on?
        itse tutkin asioita ja tuo on livahtanut ohi...
        eli jos et tiedä ja ole lukenut asioita jotka tukevat kantojasi..älä kommentoi.
        palaan kohta...kaatu ketsuppi pitsat näppikseen

    • avaruus1

      ihmisen kannattaa siirtyä asumaan muillekin planeetoille ja avaruuteen!!!!

    • SAMAA MIELTÄ!

      Jo 300 vuoden kuluttua planeetalla on vain islamiuskoisia ja niiden "kulttuuria", joten en välitä säilyykö planeetta vai ei! Mieluummin kuolen kun seuraan tätä valoitusta ja sivilisaation tuhoa!!!!

    • KTS (Ei kirj.)

      Menee vielä miljoonia vuosia ennen kuin aurinko laajenee mutta muita syitä voi toki tulla, jotka pakottavat muodostamaan siirtokuntia avaruuteen.

    • 4+7

      Tällä vuosisadalla avaruusmatkailu rajoittuu Aurinkokuntaan: Marsista ja jättiplaneettojen kuista etsitään elämän merkkejä. Asteroideissa olevia mineraaleja saatetaan hyödyntää. Pysyviä kolonisaatioita tuskin rakennetaan.

      Tähtien välinen matkailu edellyttäisi suuria teknisiä läpimurtoja. Tarvittaviin nopeuksiin ei päästäisi kemiallisilla polttoaineilla eikä edes fissiopolttoaineilla. Silti matka sopivaan kohteeseen kestäisi luultavasti tuhansia vuosia. Todennäköisintä on, että ainakin alkuvaiheessa matkoja tekisivät älykkäät minirobotit, androidit. Ihmiset voisivat kulkea mukana hedelmöittyneiden munasolujen muodossa ja kasvattaa paikan päällä. Ja voi olla, että androidit kaappaavat vallan, perivät maan ja avaruuden.

    • ????

      Eniten kuitenkin ihmetyttää, kun ei jää lapsia/lapsenlapsia eikö todella halua edes maapallon jäävän.

      Onko koko maapallon tuho, ainoa, mitä haluaa rahalla ostaa ja saada aikaan?

    • maan puolesta

      Kylla ensin on tehtava maapallon eteen kaikkensa. Luonnon ja ilmaston puhtauden ylla pitaminen on todella tarkeaa. Samoin merien puhtaus ja lampotilat.

      Kun pidamme maapallon hyvana ja jos sen jalkeen tulee silti tarve ajatella avaruutta. Niin silloin avaruus asiat on ok. Mutta ensi sijaisesti pitaisi ajatella maapallon hyvinvointia!

    • Kylmät kädet

      Itse en näe mitään syytä siihen, miksi ihmiskunnan pitäisi säilyä.

      • samaa mieltä...

        Puhutaan sivistyneestä länsimaailmasta,mutta mitä sivistystä se on että paskotetaan joka paikka ja käytetään ihmisiä orjatyövoimana.

    • Jotain järkeä nyt

      Ensinnäkin, en itse näe mitään arvoa ihmiskunnan säilymisellä. Mitä arvoa on lajilla joka ilmeisen tehokkaasti tuhoaa oman lajinsa edustajia sekä ympäristöään? Eipä juuri mitään. Eikä ole lainkaan varma että ihminen on ainoa maailmankaikkeuden älyllinen laji. Avaruuden kokoon nähden se olisi epätodennäköistä. Ei ihmiskunnalla ole oikeastaan mitään itseisarvoa. Joten mitä hienoa olisi siinä että ihmisen kaltainen tuhoisia laji siirtyisi maapallon ekosysteemin tuhottuaan tuhoamaan vielä jonkun toisen planeetan luonnon?

      Ja teknologia minkä avulla ihminen voisi edes matkustaa toisiin aurinkokuntiin, on tällä hetkellä vain scifiä. En sano että se olisi mahdotonta, mutta hyvin vaikeaa. Ihmiselle on vaikeaa päästä edes lähiplaneetoille! Toistaiseksi kaukaisin paikka minne ihminen on päässyt, on Kuu. Matka lähimpään aurinkokuntaan on tuhansia kertoja pidempi. Nykyteknologialla matka sinne veisi ehkä muutama kymmenen tuhatta vuotta. Ja jos vielä puhutaan siitä että koko ihmiskunta siirrettäisiin sinne, niin tehtävä on yksinkertaisesti mahdoton.

      Ja toistaiseksi ihminen ei ole löytänyt vielä edes toista ihmiselle elinkelpoista planeettaa. Aloittajan viestin ehdotukset ovat pelkkää tieteisfantasiaa, eivät mitään muuta.

      Sen sijaan minun mielestäni tärkeintä on nyt pelastaa maapallon ympäristö täydelliseltä tuholta mitä kohti ihmiset ovat sitä viemässä. Koska ainoa realistinen elinympäristö ihmisille on tämä maapallo. Jos emme nyt ryhdy radikaaleihin toimiin ympäristön saastumista ja ilmastonmuutosta vastaan, niin tuloksena se että miltei koko maapallo on elinkelvoton n. 50 vuoden kuluessa. Tämä on nykyisen tiedeyhteisön vallitseva mielipide ja perustuu uusimpiin mittaustuloksiin ja tutkimuksiin.

      • 15+14

        Eipähän tässä vaiheessa ole järkevää panostaa paljon tähtienväliseen matkustamiseen, koska selkeitä teknisiä läpimurtoja ei ole näköpiirissä. Fuusioteknologia kehittyy energiatutkimuksen ohessa ja antimateriaa yritetään valmistaa fysiikan perustutkimuksen yhteydessä. Myös tekoälyä ja kvanttitietokoneita kehitellään maanpäällisiin tarpeisiin. Niin että tällä vuosisadalla voidaan keskittyä matkoihin Aurinkokunnassa, ja kenties myöhemmin, jos uusia mahdollisuuksia ilmaantuu.

    • perseenhaju

      Mulla on käsitys sellainen, että Venus planeetta on ollut joskus maan kaltainen. Aurinko on kuitenkenki laajentunut, niinkuin se jatkuvasti tekee.

      Tämä tuo kasvihuone ilmiön planeetalle. Venus on lähempänä Aurinkoa ja on täysin kasvihuone pallo, eli hiilidioksidi 98% ilmakehästä ei päästä lämpöä pois mutta päästää säteilyn sisään. Paine on siellä noin 80baria ja lämpötila keskimäärin 400-astetta.

      Pointti on se, että Venus planeetalla on ollut ennen maankailtainen elämä ja Aurinko on laajentuessaan tuhonnut sen ja aiheuttanut kasvihuoneilmiön mitä on tapahtumassa täällä maapallollakin vaihtelevasti, koska Maapallo on niin kaukana vielä Auringosta.

      Eli Maapallon kohtalo tulee olemaan samanlainen kuin Venuksella ja Mars planeetta voi olla sitten seuraava, jonne elämä kassettuu.

    • kuukkeli-keijo
    • oikeus elämään

      Olisi syytä miettiä koko maapalon laajuisesti ympäristöä.
      Yksilö voi tehdä paljon, senkin jälkeen, kun markkinavoimat ja raha on tehnyt osansa ja kerännyt lisää pääomaa.

      Älä kuluta tarpeettomasti.

      Nyt sosiaalinen media haluaa siirtää enemmän ihmisiä alastomaan köyhyyteen; ilman ruokaa vaateita asumuksia tai mitään sosiaaliturvaa.

      Jokainen meistä kohtaa ja kokee vain yhden maailman lopun, sen omansa, on määränpää sitten arkussa tai uurnassa, siinä se on maailman loppu.

      Mukaan ei saa arvostusta omaisuutta tai mitään tavaraa.
      Mitä jää? uudet sukupolvet lapsia ja lapsenlapsia uudet vuosi sadat ja tuhannet. Siinä ainoa ikuinen elämä jos et tarkoituksella tuhoa sitä.

    • 500 v ? - 1, päivä.?

      Voi nuita 500 vuoden taakse ennustajia,,?

      Saatais nyt huominen säätila edes varmuudella ennustettua,-,povattua.??

    • my habit's people

      Kyllähän minuakin jossain määrin on kiehtonut tuo avaruus ja sen mahdollinen asuttaminen. Varmaan vielä minunkin elinaikanani maapallolla tulee olemaan 12 miljardia ihmistä, ja jonain päivänä ehkä 24 miljardia. Parhaalla tahdollakin voipi olla vaikeaa asuttaa kaikkia heitä tälle planeetalle, puhumattakaan luonnonvarojen riittävyydestä, joten elintilaa täytynee lähteä etsimään maailmankaikkeudesta.

      Suomalainen Väisälä on käsitykseni mukaan ansioitunut avaruustutkimuksessa.

      Kuunnellaanpa sitten avaruusmusiikkia:

      http://www.youtube.com/watch?v=Sj7A8SX7ccI

    • Näin avaruus asutetaan.

      1. Joku keksii keinon rakentaa pysyvä siirtokunta avaruuteen (ei pitäisi olla kovin hankalaa nykyisellä teknologialla)
      2.Kaupallistaminen. Monet haluaisivat käydä avaruudessa tai ehkä jopa muuttaa sinne. Näin saadaan lisää rahoitusta.
      3.Kilpailu. Jos yksi yritys tienaa idealla tarpeeksi rahaa, menevät muut perässä. Tästä seuraa siirtokuntien elinolojen, hintojen yms. parantelu kilpaa muitten yritysten kanssa.
      4.Laajentuminen. Lopulta kehitys on siinä vaiheessa, että päästään lähimmälle planeetalle eli Marsiin. Jos alukset eivät pääse suoraan Maasta Marsiin, voivat ne kulkea asemien kautta. (ja kun yksi planeetta saadaan valloitettua, alkavat ihmiset haluta lisäää ja lisää)
      5.Valtiot haluavat tietysti maa-alueita uusilta planeetoilta. (jos yksikin valtio ryhtyy tähän, tulevat muut äkkiä perässä, sillä kahdelta planeetalta alueita omistavilla valtioilla on merkittävä sotilaallinen etu: planeetalta toiselle on hankalaa hyökätä )6.Nyt valtiot on saatu rahoittamaan ja tukemaan uusien planeettojen tutkimista joten loppu tapahtuukin jo itsestään.

    • Tappajataneli voisikin ostaa matkan kuuhun heti kun niitä tulee myyntin AMEX CENTURIONILLA! Lähteekö kukaan mukaan? Ei taida löytyä muita kenellä on CENTURION

      LAALAALAA!

      t:Tappajataneli

    • Oliver 6

      Ei 500 vuotta tarvi odotella , riittää kun odottelee 30-40 vuotta , niin maailman karttaa ei tunne kukaan , kaikki jäätiköt on sulanneet ja vesi on noussut 25 m. Aavikot on laajenneet , lämpötila on päivällä ainkin Afriikassa 80 astetta ,ja Grönlannissa ja etelämantereella trooppinen ilmasto , tietenki ilma on tosi saastunutta ja ilmafiltteriä on käytettävä , opimmeko mitään ? Ei takuulla! Jatkamme saastuttamista , ajamme autolla , tuhoamme ympäristön , no ei se jankuttamisella parane , mutta onneksi oon yli kuuskymppinen.

    • Oliver 6

      Ei tässä aurinkokunnassa ole mahdollista asua muualla kun Telluksella , on joko kuumaa tai kylmää , tai vesi puuttuu.

      • Jos ihminen voi elää avaruudessa jossa ei ole mitään, niin kai nyt muut planeetatkin ovat mahdollisia asuinpaikkoja. Teknologiaa pitää vain vähän kehittää jotta päästäisiin sinne saakka ja voitaisiin perustaa sinne siirtokunta.

    • venttiili-veka
    • oisko ollu 1966

      täällä ollaan vielä kaikki. jos joku kiertääkin tossa lähellä ,kansainvälisellä avaruusasemalla, ja j os mennään muualle , niin täällä ollaan silti vaikka kuoltais. Vai onko kuolo jokin toispuoleinen.,Eipä ole kun kuolet jäät tänne oli sielu/taivas tai ei.
      tai madonreikä sinne jos menet täällä olet.

      ensimmäinen kuva maapallosta otettiin 60 luvulla kun päästin kehdosta vähän etäämmälle.

    • kosmo1

      Ihmisen kulttuurilla on ollut kiistaton vaikutus biosfääriin. Ei pelkästään ilmakehään ja meriin. puloet sademtsistä onhakattu 100 vuodessa ja merten elämän monitmuotoisuus on vain varjo siitä mitä se oli aiemmin. Tälle geologiselle ajanjaksolle on annettu jopa nimi, antroposeeni. Ihmisen kulttuuri alkoi 5,4K tapahtumasta jossa ilmastonmuutos ajoi ihmiset saharasta egyptin jokilaaksoon ja suuren luokan ihmiskulttuuri alkoi. Tuleva ilmastonmuutos ajaa sadat miljonnat ihmiset liikkkeelle samoin ja silloin viimeistään tajutaan että ihmiskunnan tulevaisuus ei ole täällä vaan avaruudessa. Pitää vain toivoa että koko infra ei luhistu vaan voimavaroja lähiavaruuden asuttamiselle tuollon on.

      kosmo

    • Liikaa dataa.

      Ihminen on liian yksinkertainen olio ihmisen aivot eivät kestä avaruusmatkailua.

    • ikinä koskaan

      Valovuosien ajan ja ihmisen elinajan huomioon ottaen haaveilut ovat ainoita avaruusmatkoja joita tullaan tekemään.

    • noinpähkinänkuoressa

      1. Olette pöljiä

      2. Kuolette kaikki

    • viisaampi

      Ensinnäkin tuskin ollaan ainut älyllinen laji,jossain helvetin kaukana on 99% varmuudella joku älykäs laji ja "me" tuhoudutaan aikasintaan 100000 vuoden päästä

    • pienempi paha

      Tänne johtaa nyt sivun ylälaidassa oleva linkki "Siirtokunta avaruuteen", joten kommentoinpa sitä ajatusta.

      Ehkä se olisi onnistunut jollakin merkittävällä tavalla jos siihen olisi alettu tosissaan valmistautua heti kun se alkoi olla teknisesti mahdollista eli joskus 1950-luvun alussa.

      Me ihmiset olemme kuitenkin vain pikkutakkiin ja suoriin housuihin pukeutuneita apinoita joille sotiminen on paljon tärkeämpää kuin siirtokunnan perustaminen avaruuteen. Kylmää faklaa : Sotaan ja sotimiseen valmistautumiseen käytetään _paljon_ enemmän rahaa ja muita resursseja kuin (rauhanomaisen) avaruustoiminnan kehittämiseen.

      Niinpä laajoja kansalaispiirejä koskettavasta avaruussiirtokunnasta ei oikeasti koskaan tule mitään. Kyse voi olla korkeintaan jostakin hyvin pienestä eliittijoukosta johon käytetyt resurssit vain pahentavat maapallolle jäävien asemaa ja maapallon luonnon tilaa.

      Näinollen en voi toivoa projektille enää menestystä vaikka vielä 1950-luvulla olisinkin sitä lämpimästi kannattanut.

    • asukas.

      aika alkeellista kun ei ollut kukaan kuvaamassa kun curiosyty laskeutui marsiin
      tärkein tapahtuma sitten kuuhun laskeutumisen ..no elämän synnyn jälkeen kolmaneksi tärkein jäi kuvaaamatta, :Kuussahan Neil laittoi kameran ennen kuin astui "ensimmäiset askeleet , todelisuudessa ne olivat 23 ja 24 askeleet

    • Pulkka-pertti
    • too late too little

      On liian myöhäistä alkaa suunnitella siirtymistä asumaan avaruudessa. Maapallon parhaat resurssit on jo haaskattu eikä luontokaan enää kestäisi sellaisen ekspansion edellyttämää erittäin runsasta avaruustoimintaa.

    • lämpörulla-pulla

    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe