Olin bilettämässä ja paino oli noussut _5_ kiloa kolmen päivän takaisesta. En laskenut kaloreita, tuli syötyä siis 3 päivää hiilarimoskaa, herkkua yms. Mitä helvettiä teen?! Nyt ottanut hiilarit pois kokonaan yms, mutta kuinkahan nopeaa lähtee? en kestä! voiko ihminen tosiaan paisua tai lihota tämän verran kolmessa päivässä?
5 kilon painonnousu muutamassa päivässä.
nyyhnyyhq
3699
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No ihan on nesteitä, suolen sisältämää massaa suurempien ruokamäärien mättämisen takia.
Ei rasvaa kerry parissa päivässä viittä kiloa.
Palaa normaaliin syömiseen ja unohda koko juttu. Tuleehan sitä nyt jouluna ja juhlaviikonloppuina ym. aina välillä muutenkin syötyä aivan liikaa. Ei se muutaman kerran vuodessa vaarallista ole, eikä lihota.
Suola turvottaa. Paino voi nousta ihan kevyesti 5kg jo yhden pizzan syömisestä.
Niin, ja suolaturvotus lähtee myös nopeasti pois, kun pitää muutaman Erityisen Vesipäivän.
Vettä paljon runsaasti vesipitoisia kasviksia ja hedelmiä.
Tokihan tässä on vaarana se, että lihakset lähtevät kehosta, mikäli on palstan ravitsemusasiantuntijoihin uskominen.